Eilen oli Liedon näyttely ja blogin 3-vuotissynttärit. Jälkimmäiset tuli tosin sivuutettua kalenterimerkinnän huomaamisella ensimmäisen vietyä kaikki voimat, vaikka sitä oli jossain vaiheessaa jotain synttäripostaustakin miettinyt. Liedon näyttely kun oli omalta osaltani kuollein näyttely minkä muistan, ellei lasketa yhtä Pinan näyttelyä joskus vuonna x, jossa miulla nousi kuume lähemmäs neljääkymmentä ja jossa päädyin näyttelyttämään tyhjää kuljetusboksia (eläimen puuttumista en ollut huomannut edes siinä vaiheessa, kun liimailin numerolappuja boksin päälle). Näyttelyviikonloppu oli kuitenkin itsessään mukava Suskun tultua meille jo perjantaina puunaus- ja juttuseuraksi.
Näyttelyvalmistelut pyörähtivät käyntiin rattoisasti perjantaina iltapäivällä. Tapsa alkoi kokata näyttelyyn kasvisruokaa vähän ennenkuin kun mie hipsin Suskua vastaan linja-autoasemalle. Suskulla kun oli kasseja sen verran iso liuta, että kantoapu oli niiden suhteen tarpeen. Meille päästyä niistä kasseista purkautuikin hieno rivistöllinen mitäpä muutakaan kuin sk agouteja. Pakko sanoa että vierashuoneen kaapinpäällystä ei ole koskaan näyttänyt yhtä houkuttelevalta, vaikken mie muovibokseista niin perustakaan ;) Kaikkein pahiten miun sydämen sulattu joukon junnuvahvistus Vohveli, joka oli oikea pieni vikkelä saippua hyvin vahvassa kiimassa. Sen sitten heti uhkasinkin Suskulta pölliä.
Hetken istuskelun ja aterioinnin jälkeen alkoi rottien puunaus. Kynnet oli leikattava ja useampi otus pestävä. Meilläkin on lauma käynyt niin vaaleaksi jo, ettei rotan väritys anna anteeksi juuri mitään - etenkään Lilianin kohdalla. Pesurutiinit meinasivat kyllä mennä hetkeksi sekaisin, kun tajusin Goopin loppuneen. Suskulla oli kuitenkin mukana oma luottoshampoonsa, joka teki sekin hyvin puhdasta jälkeä kun saimme sitä lainata. Niinpä meillä oli loppuillan aikana pyyhesylittelyssä useampi hieno tärinälelu - Vohveli kun ei ollut lopulta ainut kiimassa pörisijä, vaan samasta päästiin nauttimaan myös Lilianin ja Mimosan kohdalla. Etenkin Lilianilla on aina hyvin vahvat ja selkeät kiimat, ja nytkin se tärräsi taas korviaan siihen malliin että hyvä kun ei lentoon lähtenyt..
Rottien puunauksen ja itsellä boksien kuntoon laittamisen jälkeen loppuilta menikin rattoisasti jutellessa ja iltapalaa nauttiessa. Susku oli tuonut eväsbokseissaan nachoja, ranskalaisia ja Pancho Villan kastikkeita, jotka sopivat perjantai-iltaan kerrassaan mainiosti. Samoin kuin ehkä puheenaiheet, sitten kun ne karkasivat hieman rotista muualle.
Lauantaiaamusta alkaen sitä alkoi kuitenkin hiljakseen huomata, kuinka aivot narikassa ja keskittymiskyvytön sitä on oikeasti taas ollut. Näyttelyyn mukaan lähtevät tavarat oli onneksi jo hyvissä ajoin pinottuna näkyväksi torniksi olohuoneeseen, jotta mitään ei unohtuisi ottaa mukaan. Tähän torniin oli kasattuna mm. kaikki yhdistyskamppeet mitä onnistuin kaapeista löytämään, kaikki kotona olevat jyrsijälehdet (muutama muistolaatikkoon valikoitu poislukien), yksi ylimääräinen häkki yms. muuttokuorman keventämistä ja uuteen asuntoon mahtumista edistävää. Sen sijaan minulle ei tullut missään vaiheessa edes mieleen, että aamuisin on yleensä hyvä syödä jotain. Tai edes että minulla on jo vuosia ollut näyttelyissä mukana limpparia tai tuoremehua sekä suklaata, joita napsia puuhailun välissä. Nämä unohdukset jo yhdessä saivat verensokeria vähän alas, vaikka sitä vähän onnistuin paikkaamaan nappaamalla kahvilasta heti aamiaispullan niiden tultua uunista ulos.
Päivän teemaksi muotoutuikin hitaasti ääniohjautuva zombie. Jotenkaan sitä ei osannut suoraan tarttua mihinkään, ei huomannut mitään ja jouduin ainakin miljardi kertaa pyytämään ihmisiä toistamaan saman asian jopa kolmeen kertaan ennenkuin sain siitä mitään otetta. Olin siis hyvin monella tasolla täysin seis. Ellen olisi ollut assarina pet-uroksilla, olisin todennäköisesti ryöminyt jossain kohtaa johonkin nurkkaan laittamaan itseni virransäästötilaan, vaikkei yöllä ollutkaan tullut nukuttua sen vähempää kuin ennen näyttelyitä keskimäärin. Assarointi veikin sitten hyvin tehokkaasti kaiken sen kapasiteetin mitä sain itsestäni irti. Pet-uroksia oli paljon ja virallisessa olleiden tuplaluokkien myötä sama boksi saattoi mennä arvosteluun yhteensä yhdeksän kertaa viidelle eri tuomarille (mikäli boksissa oli kolme eri rottaa, jotka olivat keskenään eri muunnosta ja menivät kaikki kumpaakin viralliseen ja pettiin). Bokseista kartalla pysyminen olikin paikoin hieman työlästä, kun bokseja kiidätettiin välistä viralliselta pöydältä toisellekin, eikä siinä hyörinässä monikaan sitten muistanut jos joku oli alunperin lainannut boksin jonkun pöydän edestä. Eli jo löydetyistä bokseista tulikin pidettyä tuntomerkkilistaa, että tiesi sitten minkäväristä ja kokoista boksia bongailla, kun haki samaa boksia uudestaan jostain.
Onneksi pet-uroksetkin loppuivat kuitenkin joskus, ja niiden välissä oli kunnon ruokatauko. Ruokatauko olikin ehdottomasti päivän kohokohta, sillä siinä kohtaa nälkä oli jo ihan käsittämätön ja energiavarastot täysin nollassa. Unohdin jopa Tapsan kokonaan siinä vaiheessa kun sain ruokalautasen käteeni ja koitin mahdollisimman nopeasti keksiä mihin parkkeeraisin sen tyhjentämään. Tajusin asian vasta parin haarukallisen jälkeen, ja palasin sitten etsimään Tapsan ja paikan johon molemmat mahtuisivat syömään. Se olikin lähes ensimmäinen hetki kun ehdin edes Tapsan kanssa päivällä jutella - ja siinä ohella tyhjentää tyytyväisenä pari täyttä lautasellista.
Jesperin saatua arvostelunsa päätökseen siirryin Suskun, Tapsan ja Lenan seuraan koomailemaan. Susku pääsi esittelemään Vohvelin arvostelun, josta oli syystäkin innoissaan - likka sai L1 ja lk.sij. 1 kehujen kera. Miun piti kuitenkin siinäkin kohtaa vielä yrittää puhua Vohvelia itselle sijoitukseen, ja yllätyksekseni Susku mainitsi saattavansa jopa harkita asiaa, jos olen siitä vielä joidenkin päivien jälkeen kiinnostunut pahimpien agoutihuurujen haihduttua pääkopastani. Asia pitääkin laittaa nyt vakavaan harkintaan. Toisaalta kun päätin olla hankkimatta tänä vuonna yhtään uutta lemmikkiä, mutta toisaalta en osannut silloin todellakaan odottaa laumakoon tippuvan kahteen. Ja rottien kohdalla pidän kahden laumaa siitä hyvin ikävänä, että sitten toinen on heti yksin jos toiselle tapahtuu jotain.
Kaikesta koomailustani huolimatta minulle jäi hieman huono omatunto siitä, etten jäänyt näyttelyn päätyttyä kantamaan pöytiä ja siivoamaan näyttelypaikkaa. Siinä kohtaa Tapsa kuitenkin halusi jo lähteä palauttamaan autoa, kun hänellä oli ollut iltapäivästä lähtien vähän huono olo ja minä olin puhunut hänet pysymään ensin pet-urosten arvostelun loppuun ja sitten viimeiseen palkintojen jakoon. Itsekin oli kyllä siinä vaiheessa sen verran finaalissa, etten tiedä olisiko miusta lopulta ollut kauheasti iloa loppuraivauksessa, kun meinasin nukahtaa jo autoonkin mitä ei ole lähinäyttelyiden kohdalla pahemmin käynyt.
Kotona Tapsa laittoi ensitöikseen miun likat häkkiin miun laittaessa pikkuhäkin Tapsan tyttöjen tutustumiskämpäksi. Tapsalle kun tuli nyt näyttelystä sk russian silver ja rex black tytöt Lilianin seuraneideiksi. Häkin laiton jälkeen kömmin suihkun kautta petiin. Sängyssä tuli kyllä syötyä vielä Tapsan lämmittämää kasviruokaa Gordon Ramseyn ja jäätelön kera, ennenkuin sitä nukahti aikaisemmin kuin miljoonaan vuoteen - mistä oli vain se varjopuoli, että tänään tuli herättyä sujuvasti jo ennen kuutta. Se siitä myöhään nukkumisesta.. Nyt sitten viettää rauhallista sunnuntai-aamua odottaen että muu kaupunki herää. Tänään kun miun pitäisi raudoittaa Tapsan neideille tuleva Furet XL, mutta senkin aloittaminen vaatii porakoneen, jota kummasti ei muistettu eilen Tapsan isältä lainata autoa palautettaessa (vaikka onnistuimmekin melkein pöllimään Lenan rotat heittäessämme häntä yo-kylään...).
Josko seuraava näyttely sujuisi vähän virkeämmissä merkeissä...
