Kasvua ja kehitystä

Monan muksut 10.9.

Monan muksuilla pigmenttiä tulee koko ajan lisää. Sen lisäksi kakaroilta on tullut kurkittua viiksiä ja sukupuolia, että tietää jo alustavasti mitä pesässä möyrii. Kuitenkin vasta alustavasti, koska täysin varmaksi en osaa itse tuon ikäsiltä sukupuolia katsoa: osan kohdalla ero on selkeämpi, ja sitten tuntuu löytyvän niitä välimalleja, joiden kohdalla joutuu odottamaan erojen selkiytymistä. Alkuun olin katsovinani kaikkien kolmen essexinkin olevan naaraita, mutta tänään jouduin korjaamaan yhden olevan naaras, yhden todennäköisesti uros ja kolmannen kohdalla olevani tällä hetkellä hyvin kahden vaiheilla. Eli miun tuurilla vain tuo pienitähtisin on lopulta naaras. Sileäkarvaisia kaikki essexit sentään olivat, ettei tarvitse itselle rexiä kotiin jättää. Yllättävän hyvin nuo käkkärät nyt jo muksuilta erotti, vaikkei olekaan tottunut rexejä poikueista bongailemaan. Siinä viiksiä tuijotellessa tosin unohdin kokonaan tältä päivältä kuvaa ottaa, joten Monan muksujen osalta on tyytyminen eilseen ryhmäpotrettiin.

Tuiken muksulla kehitys on puolestaan hyvin eri vaiheessa. Siinä missä Monan muksujen kohdalla vasta arvuuttelee värejä ja sukupuolia, Tuiken pikkupoika treenailee jo kovasti kiipeilyä ja kiinteän ruuan syömistä. Häkissä viipotetaan jo kaltereita pitkin puoleen väliin häkkiä, ja ruuan suhteen vuorotellaan maitobaarin ja tuoreruokalautasen välillä. Emonsa perässä kakara on jo oppinut tulemaan luukullekin vastaan, ja intoutuu joskus häkissä ottamaan käden kanssa painimatsia. Kovin on kakara leikkisä, vaikka leikkejä vähän rajoittaakin oman ikäisen ja -kokoisen seuran puuttuminen.

Korietappi saavutettuna

Siitä siltaa pitkin alas

Ja turvallisesti pohjalle

Tuike pääsi puolestaan suurempaan seikkailuun lattialle

Vauvoja, tällä kertaa monikossa

Monan muksut 1vrk

MonaLisan pesästä löytyi tarkastettaessa kuusitoista muksua, Poikuetta joutuu siis karsimaan reilummin, ja karsinta tulee tapahtumaan kahdessa erässä. Toisaalta sitä on isosta poikasmäärästä iloinen: minä kun todella toivon itselleni jalostustasoista naarasta MonaLisan poikueesta, ja isossa poikueessa sellaisen todennäköisyys on suurempi. Pienien poikueiden kanssa välttyy puolestaan karsimiselta, mutta toisaalta poikasmäärä mistä valita kotiin jätettävätkin on pienempi. Sukupuolia en muksuilta kyllä vielä ensimmäisessä pesäntarkistuksessa katsonut. Tyydyin vilkaisemaan, että kaikki vaikutti olevan kunnossa, ja laskemaan muksut pikaisesti. Sillä vaikka MonaLisa on hyvä ja rauhallinen emo, olen minä sille kuitenkin vielä vähän vieraampi ihminen. Niin mieluummin on sitten alkuun vähän varovaisempi mamman kanssa, ettei neiti suotta hermostu. Seuraavassa pesätarkistuksessa pitää sitten sukupuoliakin kurkkia.

Mona Lisa tuli kyllä nytkin itse pois pesältä ja antoi hyvin nostaa itsensä syliin, ja häkkiin palatessakin malttoi pikaisen pesän tarkistuksen jälkeen keskittyä häkkiin jätettiin tuoreruoka-annokseen. Eli käyttäytyy kaikin puolin rennosti, vaikka huolehtiikin samalla huolellisesti muksuistaan. Sellainen Mona oli Janinan mukaan ensimmäisen poikueensakin kanssa; mamma joka ei turhia hötkyillyt ja muutenkin kaikin puolin mukavaluonteinen tapaus.

Tuikekin pääsi eilen pienensä kanssa muuttamaan isompaan poikashäkkiin. Nyt kun kakaralla on silmät auki ja se alkaa hiljalleen liikkua enemmän itsekseenkin, on Tuikenkin aika päästä taas rottamaisempaan asumukseen. Pitäähän sitä kai mammalla olla oikeus pieniin lepotaukoihin riippumatossa, vaikka yhdessä kakarassa ei olekaan yhtä kova vahtiminen ja imetysvastuu kuin isommassa katraassa. Tuike pääsee nyt myös välillä viettämään aikaa aikuisemmassa seurassa muiden likkojen kanssa, ja pikkupoika välillä touhuilemaan Tapsan kanssa tietokoneelle. Tapsa on ollut välillä vähän haikeana siitä, kun pikkupoika on sitten oikeasti lähdössä maailmalle, vaikka samalla tiedostaakin, että mammansa kanssa kahdestaan elävä kakara on hänelle itselleen huomioimisen kannalta hyvin eri asia, kuin mitä aikuinen eri laumassa elävä uros olisi sitten myöhemmin. Sillä vaikka muksu onkin pieni, ei se tule pysymään aina niin pienenä kuin se on nyt. 

Aikuisten kanssa elo on sujunut ilman suurempia kommelluksia. Iita ja Libnakin ovat nyt rauhoittuneet, ja sähläävät keskenään enää kahden energiaa pursuavan kakaran tapaan - satunnaisesti hepuloiden. Tuiken lähdettyä mammailemaan pikkuneideillä tuntui olevan alkuun enemmänkin vääntöä keskenään junnuosaston vanhimman kadottua hetkellisesti kuvioista. Isompia neitejä nuo eivät ole tuntuneet ainakaan vielä kauheasti edes leikillään nokittelevan. Mutta ovathan pikkuneidit vielä varsin nuoriakin koittamaan lopullista paikkaansa laumassa. Poikalauma tuntuu saaneen itsensä tasapainoon, ja Frederik menee lauman mukana kuin olisi kuulunut siihen aina - tulee myös luukulle vastaan, ja antaa rapsutella kalterien välistä.

Vauvoja ja muuta sählinkiä

Nyt pesässä piippaa taas, ja pikaisesti pesän ulkopuolelta vilkaistuna kaikki vaikuttaisi olevan hyvin: muksuja on useampia, ja emo imettää pieniä. Varsinainen pesätarkastus saa kuitenkin odottaa iltayöhön tai huomiseen aamuun. Siihen asti mamma saa rauhassa keskittyä muksuihinsa. MonaLisa kyllä näyttikin eilen mahansa kanssa jo sellaiselta, ettei se maha olisi voinut enää paljoa isommaksi kasvaa.

Eilen tuli kanssa hoidettua pieniä rottailuita muun touhuilun lomassa. Ensin hain uusimman Rapinan painosta, ja postitin sen jäsenille. Tämän sain yhdistettyä mukavasti Turkulaisen kuvakisasta voitetun lounaspalkinnon lunastamiseen Kupittaan Paviljongissa, kun se oli sopivasti samalla suunnalla painopaikan kanssa. Kerrankin miun mieleistä hyötyliikuntaa: mukava kävelylenkki, hyvää ruokaa ja yhdistysjuttuja kaikkia samassa paketissa. Laatikon noudon jälkeen kyllä siirryttiin bussipalvelun piiriin. Laatikon roudaaminen kävellen kotiin asti kun olisi voinut rikkoa tunnelman. Postituksenkin ehdin hoitaa ennen viittä, eli lehtien olisi pitänyt ehtiä liikkeelle heti eilen ja niiden pitäisi siis alkaa saapuilla jäsenistölle alkuviikon mittaan. Postitusten lisäksi illalla tuli poikettua synttärikakulle ja rottamuksista juttelemaan Lenan luo, jonne Tiinakin sitten ilmestyi babyboomin keskeltä. Tiinankin luona kun on nyt kolme poikuetta, joista yksi syntyi juuri ennen hänen lähtöään Lenan luo. Lena taas oli saanut pojilleen uuden häkin, FerretNationin, johon hän kävi toissapäivänä hakemassa meiltä itselle ylimääräisiä välipohjia. Mie kun olen sen verran laiska umpitasojen kanssa, että omat rottamukset saavat niitä häkkiinsä vain vähän ja selvästi pienempiä. Vaikka näyttihän se kyllä kovin kivalta kangaspäällystettynä poikien häkissä :)

Rottajutuissa eksyttiin myös messarin näyttelyyn. Itse en ole vielä kauheasti ehtinyt miettiä sinne ilmoitettavia rottamuksia, mutta muuten odotan näyttelyä jo innolla. Etenkin kun Suskun illalla laittama viesti saattaa toteutuessaan muuttaa reissun vielä astetta eeppisemmäksi ;)

Kakaralle koti

Tapsa alkoi tulla pohdinnoissaan siihen tulokseen, ettei tahdo jakaa huomiotaan kahden lauman välillä. Niinpä Saijan tiedustellessa Tapsan päätöstä, muksu vapautettiin markkinoille. Kauaa ei Saijan tarvinnutkaan muksua kaupitella, kun Eeva kiinnostui pojasta. Eli nyt sitten koitetaan saada muksu isoksi ja maailmalle. Etenkin ensimmäistä, sillä ilman verrokkejakin muksu tuntuu kovin pieneltä. Tähän asti kun on keskittynyt lähinnä siihen, että muksu kasvaa ja kehittyy, on muksun vertaaminen aiempiin poikueisiin jäänyt. Mutta kohtahan muksu saadaan maitoa tuhdimmille eväille.

Melkoinen sydänten murskaaja tuo kakara kyllä on kaikessa touhukkuudessaan, ja ainokaisena pienestä taitanee ehtiä kehittyä varsinainen lellipentu tässä tulevien viikkojen aikana. Vaikka jonkin verran huomiokilpailua on kyllä tiedossa, sitten kun MonaLisa saa poikueensa. Tai lisää huomiokilpailua: kyllähän nytkin likkalaumasta tullaan heti kytikselle ja kinuamaan rapsutuksia, kun poikkeaa Tuiken häkin lähellekin. Mutta etenkin Tapsalle tuo muksu on jotain todella spesiaalia: ainokaisen ainokainen.

Yhden poikasen poikue tuntuu itsestä kyllä kaiken kaikkiaan oudolta. Sitä on niin tottunut vertailemaan poikasia keskenään niin värejä katsoessa kuin muutenkin, että ainokaisen kohdalla on itselläkin orpo olo, kun verrokit puuttuvat. Saijalle vastaillessa tuntuu melkein siltä, kuin olisi ensimmäistä kertaa poikasten kanssa tekemisissä. Ensimmäisiin värikysymyksiinkin osasin vastata vain asteikolla tumma/vaalea.

Silmät sirrillään

Tuiken poika

Tämänpäiväinen pesäntarkistus paljasti, että Piipiksikin kutsuttu kakara on ottanut kehityksessään pienen varaslähdön. Muuten vielä kovin hontelon oloinen, joskin tomera kakara oli vastassa silmät sirrillään, ensi kertaa pesän ulkopuolista maailmaa ihmetellen. Vauhtikin tuntuu lisääntyneen auenneiden silmien myötä, vaikka koordinaatio onkin vielä vähän hakusessa. Mutta niinhän se on, että rotta on iso heti saatuaan silmänsä auki. Kakarakin alkoi jo kovin itseään kädellä ollessaan pestä, muksahdellen vielä vähän kumoon tassunpohjia putsatessaan. Pesän ulkopuolella ei pientä ole vielä näkynyt, mutta nyt kun silmät ovat auki, eivätköhän nekin seikkailut lähipäivinä ala.

Kriittisin vaihe muksun selviämisen kannaltakin alkaa olla hiljalleen takana. Nyt kun muksu alkaa vielä kiinteitä maistella ja syödä, voi muksun selviämisestä olla lähes varma.

Kasvatuspohdintaa

Nyt on MonaLisakin meillä kotona. MonaLisan laskettuaika on 7.-10.9., eli viikonvaihteessa toivottavasti päästään taas poikasuutisia päivittämään. Nyt neiti on tutustumassa uuteen häkkiinsä, johon neiti sai itselleen pesän paikan ja paperia pesämateriaaliksi.

Janinalle tosin tunnustin tänään yhden asian, jota olen jonkin aikaa hieman pohtinut: se liittyy omaan valmiuteeni kasvattajaksi. Kasvattakurssi kyllä kiinnostaa minua yhä, ja olen sille mielelläni menossa, mutta nimen hakeminen on alkanut hieman arveluttaa. Suurimpana syynä kasvatukseni pienimuotoisuus. Meillä on tällä hetkellä kasvatusta ajatellen todella vähän eläimiä, enkä ole välttämättä valmis kasvattamaan eläinmäärääni tästä paljoa. En myöskään lähtökohtaisesti halua luopua poikastenteosta eläkkeelle jääneistä lemmikeistäni. Tavoitteellinen kasvatus taas vaatisi todennäköisesti jopa tuplaten nykyistä isompaa eläinmäärää, etenkin kun kotona on jalostusikäisten lisäksi eläkeläisiä.

Asian suhteen ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä hätiköityjä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Suunnitellut astutukset on tarkoitus toteuttaa, ja poikueista jättää kotiin tai sijoittaa eläimiä. Sitä pitää nyt vain olla entistä kriittisempi kotiin jätettävien suhteen, ja todennäköisesti vältän myös uusien laumojen perustamista ennenkuin olen varma.

Kasvatuksessa on todella paljon asioita joista pidän ja jotka kiinnostavat; yhdistelmien suunnittelu, poikueen jännittäminen ja sitten lopulta muksujen kasvun seuraaminen. Omien kasvattien näyttelyttäminen ja niiden vertaaminen isovanhempiinsa. Se tunne, kun kokee saaneensa poikueeseen toivomiaan ominaisuuksia. Uudet ja vähän vanhemmat harrastajat, joihin osiin on törmännyt poikaskauppojen myötä. Oikeastaan ainoa mikä tökkii, on kasvatuksen vaatima voluumi: lisääntymisikä on rotilla lyhyt, ja linjan ylläpito vaatisi käytännössä sitä, että laumassa on melkeimpä aina junnuja kasvamassa.

Haluaisin kasvattaa ensisijaisesti lemmikkirottia lemmikkiluonteisista vanhemmista. En ole kuitenkaan siihen pääsemiseksi valmis luopumaan itse lemmikinpidosta. Toisaalta isoa rottamäärää, jota kasvatus vaatisi, ei ole yhtä helppo majoittaa lemmikkimäisesti.

Ensivuonna koitetaan varmaan vielä tasapainoilla kasvatushaaveiden ja pienen rottamäärän kanssa. Mikäli niille ei onnistu löytämään toimivaa kompromissia, on sitten vain luovuttava toisesta haaveesta. Näillä näkymin jos siihen pisteeseen joudutaan, se on tavoitteellinen kasvatus. Essex poikueita meillä tulee kuitenkin syntymään varmasti myös jatkossa, vaikka sitten taas sijoituseläinten kautta. Poikasrumbasta kun en ole missään tapauksessa valmis enää kokonaan luopumaan, vaikka omia resurssejaan joutuukin pitkin matkaa pohtimaan.

Voi Iita

Jos Iita jotakin on, niin todellakin äänekäs. Äänekäs ja saippuapala, josta ei saisi pitää lainkaan kiinni. Muutoin neiti on kyllä kaikin puolin mukava; utelias ja touhukas. Jaloitellessakin tulee itse syliin, ja kapuaa olkapäälle kuikuilemaan. Kuitenkin eilen meinasi taas mennä neitiin hermot, kun koittaessani laittaa pikkuneitiä häkkiin, se onnistui useamman kerran sinkoamaan käsieni edestä häkin taakse kauhean piippailun kera. Uteliaana neiti tuli kyllä heti kohta takaisin tasolle kuikuamaan, kuikuaminen tosin kesti tasan sen aikaa kun neiti taas tajusi, että olen edelleen tarttumassa siihen palauttaakseni sen häkkiin.

Sitten kun neiti on ensin saatu kunnolla kiinni, se kyllä jo rauhoittuu olemaan sylissäkin. Mutta se tosiaan edellyttää sen, että saa neidin ensin napattua. Silloin kun pikkuinen tulee itse syliin tai olkapäälle, on neidin hööpöttäminen häkkiin paljon helpompaa kuin muulloin. Neidin venkoaminen ja protestointi tuo kuitenkin kauheasti mieleen Seran, mikä on hieman pelottavaa. Hieman pelottavaa ja saanut miettimään hyvin tarkasti neidin jalostuskäyttöä. Ei muksu ole toki mitenkään aggressiivinen tai arka, kuten Sera lopulta alkoi olla, mutta en voi kuitenkaan sanoa täysin pitäväni neidin luonteesta, tai pidä sitä luonteensa puolesta ideaalina lemmikkinä, vaikka neidin kanssa hyvin toimeen tullaankin.

Mutta onhan Iita vielä kakara. Niin kakara että tässä on hyvin aikaa seurata neidin luonteen kehitystä, ennenkuin asian suhteen tarvitsee tehdä mitään päätöksiä. Mutta väkisin sitä on kyllä taas alkanut pohtia omia jalostuskriteereitään, ja etenkin luonteen merkitystä. Sitä haluanko käyttää eläintä joka on kyllä sekä ulkomuodoltaan hyvä että terve, mutta jossa on jokin luonteenpiirre mistä en pidä. Etenkin kun Iitan tullessa oli jo tiedossa että neiti on hieman äänekkäämpi, mutta kun omasta mielestäni käytös tuntuu nyt korostuneen sen sijaan että se oli kotiutumisen ja käsittelyn myötä rauhoittunut.Väkisinkin tulee tätä pohtiessa hieman luonnenatsi olo, mutta en toisaalta tiedä onko se niin huonokaan. Vaikka toisaalta erilaiset rottapersoonat omine oikkuineen ovatkin itselle yksi harrastuksen suola, etenkin silloin, jos persoonalliset piirteet eivät järkytä laumatasapainoa, tai hankaloita merkitsevästi eläinten hoitoa. Niin siltä kantilta eräänlainen samaan muottiin pakottaminen tuntuu hullulta, kun kyse ei ole mistään varsinaisesta ongelmasta, ainakaan vielä.

Paljon ennen Iitan mahdollisia muksuja ajankohtaisempi on kuitenkin MonaLisan poikue. Neidillä alkaa olla jo kunnon maha näkyvissä, ja tänään neitiä lähdetäänkin hakemaan Janinan luota tänne synnyttämään. Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee poikueen suhteen hyvin.