maanantai 30. tammikuuta 2012

Pikkupostaus peleistä

Tänään tuli palattua Helsingistä, ja leikittyä koneella paluun jälkeen monenlaisia leikkejä: sähköposteihin vastailua, LSKGY:n jäsenrekisterinpäivitystä, pelilistausta... Osittain sellaisia juttuja jotka on jo pitempään pitänyt tehdä, mutta jotka ovat jääneet muiden kiireiden alle (eikä sitäkään tekemättömien töiden listaa saanut vielä täysin tyhjäksi). Mitään kovin rotakasta ei sitten olekaan ehtinyt Helsingissä pyöriessä ja koneella säätäessä sattumaan. Ainoat eläimille (ja osin itselle) tuodut tuliaisetkin ovat lähinnä pygmeille, kun vähän innostuin ostelemaan erilaisia siemeniä Ruohonjuuresta. Rotillekin on kyllä jo tilattu ruokavaraston täydennykseksi pari pellettisäkkiä, nyt kun viimeinen kotoa löytynyt ruokasäkki on huvennut jo jonkin matkaa. Siirryn sitten ehkä likoillakin kokeeksi pellettiin pääruokana.

Helsingissä menin ihastumaan myös yhteen lautapelikauppaan, josta tarttuikin pientä täydennystä omaan pelikaappiin. Yllätyksekseni kaupasta löytyi jopa muutamia rotta-aiheisia pelejä. Ne saivat kuitenkin jäädä toistaiseksi kauppaan, kun rahatilanne oli vähän tiukka, eivätkä pelit ainakaan äkkivilkaisulta vakuuttaneet peliteknisesti tai visuaaliselta asultaan. Mutta kyllä silti ainakin Rattus lisäosineen siirtyi hankittavien listalle. Pitäähän sitä nyt rotta-addiktilla lautapeliharrastajalla rottapelejäkin olla. Olkoonkin että Rattus-peleissä väestöä pitää suojata mustaa surmaa levittäviltä mustarotilta. Toisessa erillisessä pelissä, Rat Hotissa, pitää puolestaan vartioida maustevarastoaan ja suojella sitä ahneilta rotilta. Johonkin kolmanteenkin rottapeliin muistan aiemmin törmänneeni, mutta siitä en saa nyt nimeä mieleeni. Mikäli jollain on peleistä pelikokemusta, kommenttia saa laittaa mieluusti tulemaan ;)

Lautapelikauppa visiitin innostamana innostuin sitten myös listaamaan kotoa jo löytyvät lautapelit: listalle päätyi 72 peliä ja 7 ei-itsenäistä lisäosaa. Eli jos jotakuta joskus kiinnostaa peli-ilta rotakkaassa seurassa, voi viestiä laittaa tulemaan. Vaikkakaan niitä rotakkaita pelejä ei vielä löydykään.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Rottalan kuulumisia

Pojat eivät olisi alkuun malttaneet sohvalle ollenkaan
Tänään sitten Elizan pojat Dippis, Kim ja Doc muuttivat yhteen Sanariksen ja Faraksen kanssa. Saa sitten Dippiskin opetella jonkin aikaa elämää ilman emoa muiden junnujen kanssa, ennenkuin lähden koittamaan sitä ja Sanarista Naveenin seuraan.

Pojat saivat ensin tutustua toisiinsa sohvalla, vaikka varmasti tuon ikäiset menisivät ihan heittämälläkin yhteen. Mutta sohvalla sai poikia paremmin vähän kamerallakin kiusattua. Kokoero on pojilla kyllä melkoinen, vaikkei ikäeroa niin mahdottomasti olekaan. Mutta kasvuiässä kun ovat, niin kokoa kertyy joka viikko lisää. Pojat eivät tuntuneet olevan toisistaan moksiskaan, vaan sohvallakin touhuttiin heti kuin oltaisiin oltu samaa porukkaa aina. Pikkupojista ujoin, Kim, uskaltautui myös hyvin hieromaan tuttavuutta toisten poikien kanssa. Kim on kyllä siskonsa Lâo Caun kanssa poikueen saippuapalat, mutta eivätköhän nekin tuosta ekstrakäsittelyllä tasaannu, pikku hätkyilijät. Mikon kädessä Kimkin oli kyllä niin nätistä, että Mikko taas ihmettelee, miten tuo poika on muka muita rasavillimpi. 

Eliza sai jäädä sitten tyttäriensä kanssa viidestään. Tälläkertaa kun ei viitsi naarasmuksuja isoon naaraslaumaan soluttaa. Paitsi lauman koon, nyt myös Elisen takia. Nyt kun päätin pitää neidin lääkekuurista huolimatta laumassa, ei laumaan tarvita yhtään ylimääräisiä muutoksia kuurin aikana. Paranemisen etenemisestä olen kyllä huono tässä kohtaa sanomaan, tai edes arvaamaan millaiseksi silmä lopulta paranee. Silmä kun näyttää melko samalta kuin hoidon alkaessa: minkäänlaisia merkkejä uhkaavasta tulehduksesta tai kasaankuivumisesta ei ole ainakaan tällähetkellä havaittavissa. Silmälääke kyllä Eliseä vähän harmittaa, ja neiti pyrkiikin heti ravistamaan sen pois tai pyyhkimään sen silmästä. Tyttöä tuleekin monesti pidettyä paikallaan hetki lääkkeen laiton jälkeen, että lääke ehtisi ainakin hetken silmässä ollakin. Kauluria kun likalle on turha koettaa saada pysymään. Vieläkään en kyllä keksinyt, mihin se on silmänsä saanut häkissä tökkäistyä, vaikka voihan kyseessä olla periaatteessa ihan heinämökin seinäkorsi tms., joka on vain sattunut osumaan harvinaisen ikävästi.
Dippis

Viimepäivinä sitä on pyrkinyt myös ilmoittelemaan ahkerammin noista ylimääräisistä terraarioista, nyt kun ison lintuhäkin kohdalla taisi jo tärpätä myynnin kanssa. Nyt on selvästi taas se vaihe menossa, että kaipaa kämppään lisää tilaa, ja kaikki ylimääräiset tavarat joille tuskin on lähiaikoina tiedossa käyttöä ärsyttävät. Silti sitä ei ole vielä saanut aikaiseksi häkkivarastoakaan läpikäydä. Ehkä se on vuorossa ensiviikolla, kun saan yhden gradujutun sitä ennen jollekin mallilleen. Lasiterroissa on kyllä se miinus häkkeihin nähden, että käyttämättömiä lasiterroja ei saa yhtä hyvin jemmattua osissa pitkin kämppää. Mikä harmittaa erityisesti tuon ison altaan kohdalla, joka on nyt ergonomisesti keskellä lattiaa käärmeterran edessä. ....mutta silti sorruin tänään taas katsomaan omia ilmoituksia laittaessa myös häkkien myynti-ilmoituksia, ihan siltä varalta jos sieltä olisi löytynyt vielä jokin aiempaa kätevämpi varahäkki rotille. Pygmeille uusi käytännöllisempi terra onkin jo tulossa. Parantumatonta.
Faras ja Doc

Sanaris ja Dipps

Kim ja kiva kolo sohvatyynyjen välissä

torstai 26. tammikuuta 2012

Elizan muksuja

Koko katras ennen vapauttamista sohvalle.
Elizan muksuilla on nyt ikää 3,5-viikkoa. Vielä muutaman päivän pienet saavat olla koko porukalla, sitten onkin pikkupoikien aika muuttaa urosjunnulaan. Ensiviikolla lähden sitten koittamaan omia poikia Sanarista ja Dim Dipiä Naveenin kanssa yhteen. Toivon mukaan vanhalle herralle tällainen nuorempi seura kelpaa, muussa tapauksessa herra joutunee viettämään eläkepäiviään yksin. Vaikka niin kovin mielellään Naveenin seuraksi hankkisi jonkin vanhemman ladyn, jos vain voisi olla varma ettei naaras enää voi tulla kantavaksi. Jyrsijöiden kohdalla ei vain valitettavasti ole mitään täysin varmaa hedelmätöntä jaksoa havaittavissa, vaikka iän myötä kantavaksi tulo vaikeutuu. Mutta en mie pikkupoikien osaltakaan ole täysin luovuttanut, tulihan Naveen Penankin kanssa juttuun sen lyhyen ajan kun ne ehtivät yhdessä olla.

Elizan pienet pääsivät tänään vaihteeksi makuuhuoneen sohvaa valloittamaan, yleensä kun muksuja tulee juoksutettua enempi tuvassa samalla kun katsoo jotakin. Makkarin sohvan sohvatyynyt pääsivät pikkuisten lemppariksi, kun niiden taakse pääsi sitten hyvin päikkäreitä ottamaan.
Etualalla Dim Dip ja Lâo Cau, takana Doc ja Kim, boksin taakse livahtamassa Chan Voi

Eturivissä Dá Lè, Kim, Doc ja Dim Dip. Takana Lâo Cau.

Edessä Chan Voi, takana Mâo Cau, Dim Dip ja Kim.

Kolme siskosta Dá Lè, Mâo Cau ja Chan Voi, keskellä veli Kim.

Dá Lè

Dim Dip, Kim ja Mâo Cau

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Eläinlääkärillä

Laitoin aamulla kellon soittamaan, niin että sain soitettua Pet Vetiin heti sen auettua. Eläinlääkäriaika saatiinkin samalle päivälle, iltapäivän alkuun. Ei muuta kuin likka boksiin ja matkaan. Bussimatka kului aika synkeissä mietteissä, miettien muunmuassa miten olisi parasta toimia siinä tapauksessa, mikäli koko silmä menetettäisiin. Näköaisti kun ei ole ehkä rotan tärkeimpiä aisteja, mutta aisteihin vaikuttavat vammat ovat mielestäni aina vakavia.

Tässä asiassa eläinlääkärikäynti ei tuonut helpotusta. Sarveiskalvo on halki, ja riski koko silmän menettämiseen on olemassa. Silmä kyllä saattaa vielä parantua entisen näköiseksikin, mutta siinäkin tapauksessa näkö on silmästä saatettu menettää. Elise sai piikkinä pitkävaikutteisen antibiootin, sekä mukaansa kaksi kertaa päivässä annettavaksi silmätipat. Viikossa parissa pitäisi sitten selvitä kuinka käy. Silmävoide olikin samaa mitä Marikalle silloin aiemmin määrättiin.

Eläinlääkärillä käydessä tajusin entistä selvemmin kuinka hieno eläin minulla siinä on. Vaikka paikka oli vieras, vieras ihminen ronkki pienen silmää, pisti piikillä ja tunki silmään vierasta ainetta, rauhoittui pikkuinen näiden toimenpiteiden välillä täysin. Eläinlääkärin käydessä hakemassa lääkeaineita Elise änki pään kainaloon, laittoi silmänsä kiinni, ja narskutteli hampaita tyytyväisenä kun rapsutin pienen niskaa. Operaatioiden aikanakin neiti vain hieman piippaili protestiksi, ja koitti vääntäytyä pois - päästääkseen syvemmälle syliin. Ei voi kyllä paljoa enempää luottamusta parikuiselta viikarilta odottaa.

Vastaavasti kotona meni sitten taas Seraan hermot. Serasta kun tuntuu tulleen iän myötä vain mahdottomampi, vaikka kuinka toivoin sen ajanmyötä rauhoittuvan. Tänään neiti suivaantui täysin, kun päätin kesken päivää leikata kynnet. Ensin se ei olisi millään antanut ottaa itseään häkistä ja protestoi tätä äänekkäästi piippaamalla. Sitten röyhkimys meni vielä näykkäisemään saatuani kynnet leikatuksi. Ei mitenkään kovaa: hädin tuskin tuntuvasti, lähinnä vain ottaen ihoa kevyesti hampaiden väliin. Silti neidin käytös pisti ärsyttämään, kun Elise oli äsken kestänyt huomattavasti ankeampaa käsittelyä ilman vastaavaa kiukuttelua.

Kotiin saavuttua päädyin myös heti rikkomaan lääkärin määräystä, ja päästin Elisen laumaan. Eläinlääkäri kun oli kehoittanut eristämään pienen pariksi viikoksi muista. Asiaa mietittyäni totesin likkalauman kuitenkin tällähetkellä sen verran rauhalliseksi ja toimivaksi, että toipilaan on varmasti mukavampi nukkua kasassa muiden kanssa, kuin joutua kipeänä eristetyksi tutusta ympäristöstä. Etenkin kun Elise ei silmävammastaan huolimatta mitenkään hakeudu muista erilleen, tai suhtaudu niihin varautuneesti. Käytöksensä puolesta neiti on sama virkeä ja utelias pikkutyttö kuin aiemminkin. Toki tilanne on tarkkailussa, ja jos ongelmia näyttää tulevan, pieni eristetään omaan rauhaansa.

Toinen silmävamma

Kesällä Marika onnistui säätämään jotain poikastensa ollessa pieniä, ja telomaan toisen silmänsä. Tälläkertaa vuorossa on Elise. Harmittaa ihan vietävästi pienen puolesta. Silmä on kammottavan näköinen. Putsasin äsken silmää keitetyllä vedellä, mutta aamusta pitää sitten lääkärille soitella. Täytyy vain toivoa, että pikkuneidin silmä paranisi yhtä hyvin kuin Marikalla aikaisemmin. Toinen kerta peräkkäin kun meillä joudutaan lähtemään eläinlääkäriin junnuikäisen rotan kanssa. Aiemmin niiden kanssa en muista käyneeni eläinlääkärissä kertaakaan. Onneksi sentään aikataulun puolesta on melko vapaata, niin pääsee pientä hyvin lääkäriin viemään. Tämän viikon kun olin pitkälti varannut graduluvun työstämiseen.

Huomenna menee myös häkki kunnon syyniin kaiken terävän totaaliseksi kitkemiseksi. Joitain rautalanganpätkiä kun tuonne on selvästi virikkeiden kiinnityksistä jäänyt, vaikka niitä koittaakin aina vähän taitella rottien ulottumattomiin.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaikea päätös

Tänään tuli palattua Turkuun, ja nähtyä poikaset parin päivän tauon jälkeen. Aloin melkein heti kotiuduttuani ottaa yksilökuvia nuoremmista junnuista, ja sitä varten nostin kaikki niistä häkistä kuljetusboksiin. Melkein heti otettuani Hoan Kiemin häkistä tiesin että päätös on tehtävä. Likka tuntui kädessä niin hennolta Elizan poikasiin nähden, etten mie voi rehellisesti sanoa sen saaneen parhaita mahdollisia eväitä elämäänsä. Ja juuri viikonloppuna poikasia luovutettuani tiesin etten tahdo luovuttaa tätä muksua.

Tein siis päätöksen pienen lopettamisesta. Vaikka päätös ei ollut helppo, on se silti varmasti helpompi tehdä nyt, kuin vaikka puolen vuoden päästä muksun ollessa rakastettu lemmikki joko täällä tai jonkun muun luona. Rehellisesti kun en jaksanut enää uskoa siihen, että neidillä olisi täydet mahdollisuudet elää terve ja pitkä rotanelämä. Ja monta rottaa menettäneenä en tahdo että kukaan joutuu vielä normaalia isommalla todennäköisyydellä tekemään niitä raskaita päätöksiä. Mitään takuita normaalisti kehittyneenkään poikasen terveydestä ei voi toki antaa, mutta haluan voida uskoa täysin siihen, että jokaisella luovuttamallani rotanpoikasella on kuitenkin mahdollisimman hyvät edellytykset elää hyvä ja terve elämä. Samaten kuin tahdon niin olevan jokaisella kotiin jäävällä rotalla.

Nappasin sitten kuitenkin Elizan muksuista yksilökuvat poikue-sivua varten. Niille kun on nyt kuitenkin aika alkaa etsiä aktiivisemmin mukavia lemmikkikoteja. Nimetkin ovat pienille jo katsottuna; muksuista jää kotiin pieni russian blue agouti herra Hoa Dim Dip.

Poikueen laukkiosasto eli Doc.

Dim Dip tutustuu karttaan.

Chan Voi taas ei olisi mitenkään malttanut pysyä kartalla.

Muksuja maailmalle

Tänään Tampereella mukana olleet junnut sitten lähtivät. Ensin aamupäivällä Tortok ja Valdur, ja sitten illalla Sarys ja Leona. Olo on haikea - en tykkää yhtään viereisellä tasolla lojuvista, nyt tyhjistä, bokseista. Samalla olen kuitenkin erittäin tyytyväinen: muksut saivat hyvät kodit, joissa muksuja oli selvästi jo odotettu.

Suskun kanssa ollaan tuttuja jo ennestäänkin, ja unohduttiinkin sitten heti rotista höpisemään. Miulla oli liian kiire esitellä pojat, ja Suskulla puolestaan päästä tutustumaan poikiin. Ja vaihdettiin siinä samalla sitten poikuekuulumisia (Suskullehan meni aiemmin Elizan sisko, jolla on nyt suunnilleen samanikäiset poikaset kuin Elizalla) sekä keskusteltiin Porvoon näyttelystä (jolloin näen kuulemma taas poikia). Paljon kaikkea sellaista pientä, jonka seurauksena meni useampi tunti, ennenkuin edes tajusin mitä unohtui: poikien paperit. Kaikessa hajamielisyydessänikin muistin kyllä ottaa paperit mukaan Tampereelle, mutten kylläkään antaa niitä eteenpäin. Onneksi hätä ei ole tämännäköinen: posti kyllä kulkee. Ja postin mukana paperit huomattavasti helpommin kuin pojat tai jyväpussi, jotka Susku sentään sai mukaansa. Facebookista huomasin poikien saaneen jo lempinimetkin: Raato ja Roska.

Mikolta sain Suskun lähdettyä kyllä vähän noottia, kun en ollut ilmeisesti tehnyt kyllin selväksi Suskun olevan Susku. Susku kun oli liikkeellä Hannun kanssa, joka on kesiksen foorumilla tunnustanut omaavansa samoja harrastuksia kuin Mikko, ja nyt Mikko ei sitten päässyt niistä kyselemään (eli jos Hannu sattuu tätä lukemaan, Turkuun saa halutessaan tulla figujenkin kanssa tutustumaan toiseen niistä, roolipeleistä ja käärmeistä kiinnostuneeseen rottaharrastajaan ;)).

Paperiunohduksen huomaaminen sattui onneksi ennen Lydian tuloa, joten ehdin kaivaa likkojen paperit niin hyvin esille kassista, ettei unohtumisen mahdollisuutta enää ollut. Likat pääsivätkin sitten sylin kautta uuteen boksiin, heti kun neidit sai malttamaan sylipaikan jättämään. Bussintuloon oli siinä kohtaa vielä vähän aikaa, ja siinä likkoja seuratessa niiden maailmalle laittaminen ei tuntunut enää yhtään niin pahalta. Sekä Sarys että Leona olivat uudessa boksissa heti kuin kotonaan: peseytyivät ja tulivat luukulle suikauttamaan lähtösuukot. Ja tuntui likkojen uteliaisuus olevan myös uusille omistajille mieleen.  Ikävähän pieniä silti tulee, ei siitä mihinkään pääse, mutta ehkä huomenna vähän helpottaa. Sitten kun pääsee tyhjien boksien luota Elisen, Muhkun, Sanariksen ja muiden luo.

Omalla tavallaan poikasten luovuttaminen uusiin koteihin on kyllä myös kasvatuksen palkitsevimpia hetkiä. Toivotunlaisten, standardin mukaisten poikasten syntyminen on toki upeaa, mutta niin on myös sen oman ihmisen löytäminen niille ei-kotiinjääville.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Pienet sapelikynnet

Nyt on sitten Tampereelle edetty, ja Tortok, Valdur, Sarys ja Leona odottavat bokseissaan huomista kotiutumista uusille omistajilleen. Saijalta tullut muksu Jenkki lähti heti tänään vähän Tampereelle saapumiseni jälkeen. Muksut ovat tilanteessa vähän ihmeissään, vaikka ottavatkin varsin lokoisasti. Kummallakin parilla on nyt iso boksi vesipullon kera, eikä moisesta tilanrajaamisesta ole ainakaan vielä protesteja kuulunut.

Tampereelle päästyäni tajusin kuitenkin unohtaneeni täysin leikata pienten kynnet - viime aikoina olen selvästi ollut tavallistakin hajamielisempi. Onneksi kynsien napsiminen sujuu helposti ihmisten kynsileikkureillakin, niin sai tilanteen sitten korjattua. Kotona teräviin kynsiin on jo varsin tottunut, kun etenkin aiemmin olin todella laiska leikkaamaan kynsiä (ja nykyäänkin se joskus lipsuu). Tai oikeastaan tein kynsienleikkuusta isomman jutun kuin se onkaan: jonkin sellaisen mihin piti erikseen ryhtyä, sen sijaan että rotalta vain napsii kynnet ohimennen muun käsittelyn lomassa. Uusiin koteihin lähetettäessä tahdon muksujen olevan kuitenkin tip top - ja eihän se nyt olisi mitenkään päin kiva, jos uudella omistajalla olisi kädet heti naarmuilla, kun alkaa hieroa tuttavuutta pienten kanssa.

Muksuja pyöritellessä tapahtui myös jotain mitä en uskonut ikinä näkeväni: äitini joka ei ole koskaan välittänyt rotista pyysi Saryksen syliin. Toki hän neidin sitten syliin saikin, ja meni sitä sitten keittiöön isäpuolelleni näyttämään. Rottien häntä äitiä kyllä edelleen vieroksututtaa, mutta selvästi hän kuitenkin yrittää oppia ymmärtämään mikä miua noissa siimahännissä niin kovin viehättää.

Viehätyksistä puheenollen, tuli tässä myös huomattua, että pienten nojaillessa boksien kylkeen söpön unisina agouti essexin kylkiväritys korostuu oikein mukavasti. Ja mie olen kuvioon entistä rakastuneempi. Jotenkin essex on vain niin kaunis: eläin ei ole liian kuviollinen vannoutuneen kuviottomia tikattuja rakastavan silmään, mutta valkoista on kuitenkin jotenkin juuri passelisti piristämään väritystä. Hassun äkkiä tämä hurahtaminen on kyllä tapahtunut: vielä 2010 alkuvuodesta en olisi ikinä uskonut päätyväni kasvattamaan kuviollisia, agouti on kyllä ollut se rakas aina.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Rotakas torstai

Junnupoikien iltajumppa

Nyt päivä on vaihtunut jo perjantain puolelle, mutta torstaipäivä sujui varsin rotakkaissa merkeissä. Alkaen kaikkien pikkuhäkkien siivouksella, jolloin myös pari laumaa vaihtoi paikkoja, jatkuen sitten LSKGY:n hallituksen kokouksella ja muksujutuilla. Jälkimmäisiin lukeutuu paitsi Seran muksujen lähtö, myös Noksun lopetus ja pikkuisten paapomista.

Tortok
Noksun kohdalla päätös tosiaan viimein tehtiin. Päivän aikana pikkuinen oli alkanut pitää pientä rohinaa/aivastelua. Se yhdistettynä valtavaan kokoeroon Elizan muksuihin nähden oli sitten se viimeinen niitti. Pieni oli maailman suloisin, mutta ei selvästi kyllin vahva ja vastuskykyinen voidakseen elää pitkän ja terveen rotan elämän. Olo on yhtä aikaa sekä surullinen, että helpottunut. Enää ei tarvitse miettiä pienen selviämismahdollisuuksia, tai mitä neidin kanssa tekisi. Ei pientä kun olisi uskaltanut kellekään lemmikiksi myydä, kun neiti oli vähän reppana. Noksun sisko on puolestaan edelleen tarkkailussa. Se on koko ajan ollut selvästi Noksua isompi, mutta Elizan muksuihin nähden sekin on pieni.

Tortok kuikuaa
Häkkejä siivotessa junnupojat muuttivat Naveenin alakertaan asumaan, ja Eliza muksuineen sai puolestaan oranssipohjaisen poikashäkin. Alkuun ajattelin antaa Elizan periä Naveenin alakerran, mutta koin kuitenkin lopulta aavistuksen vilkkaamman paikan keskellä huonetta paremmaksi nuoremmille. Tortok, Valdur, Faras ja Sanaris alkoivat tutkia uutta lukaaliaan heti innoissaan, samaten kuin Eliza muksuineen omaansa. Junnu-urosten häkki tulee kyllä huomenna hiljenemään radikaalisti, kun puolet sen asukkaista lähtee. Naarashäkin kohdalla aavistus vähemmän vilinää voi olla jopa positiivista: nyt häkin avaamista seuraa varsinainen hyöky, kun kaikki kahdeksan pyrkivät yhtäaikaa tutkimaan käsiä, hakemaan nameja tai jaloittelemaan. Seran muksujen lähdettyä häkkilukukin tippui sitten neljään, mitä lähemmäs normaalia ei välttämättä ihan heti päästä. Nyt naaraslauma kun on sen verran iso ja hälyisä, ettei sinne taida viitsiä Elizan tyttöjä vieroitusikäisinä siirtää.
Valdur

LSKGY:n kokouksessa valittiin uusia toimihenkilöitä vuoden alkajaisiksi, käytiin läpi erilaisia mieleen tulleita yhdistysideoita sekä puhuttiin hieman jo seuraavasta yhdistyksen näyttelystäkin. Tänävuonna hallitus onkin aika kompaktin kokoinen, yhteensä kuusi henkeä. Toivottavasti se hieman helpottaa aikataulujen sumplimista. Jos joku ei vielä tiedä mikä LSKGY on, kyseessä on siis Lounais-Suomen Kesyrotta- ja gerbiiliyhdistys. Yhdistys järjestää vuosittain kolme näyttelyä, julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä, ja koettaa aktivoitua näyttelyiden ohella järjestämään myös pienempiä ja vapaamuotoisempia tapaamisia rottaihmisille. Eli etenkin jos Turun seudulla asuu, kannattaa toimintaan ainakin tutustua ja jakaa myös omia ideoitaan siitä, millaista rotta- ja gerbiilitoimintaa alueelle kaivattaisiin. Yhdistyksen sivut olivat aika pitkään maassa, mutta nyt nettiin on saatu taas muutamia perustietoja: http://www.lskgy.info/index.html Itse tosiaan toimin yhdistyksessa sihteerinä ja jäsensihteerinä, eli miuakin voi halutessaan kysymyksillä pommittaa. 

Veljekset Tortok ja Valdur
Kokouksen lomassa vaihdeltiin sitten kuulumia ja rottia. Yksi Seran muksuista lähti Saijan matkaan jatkaakseen Raumalle toisen poikasen kaverina. Samalla Saija toi minulle yhden pienen, joka matkaa miun mukana Tampereelle. Janina lähti puolestaan loppujen Seran muksujen kanssa. Lelle jäi toistaiseksi vielä ilman rottia tässä jaossa. Huomenna (tänään) onkin sitten aika pakata Tortok, Valdur, Sarys, Leona ja Saijan pieni matkan päälle. Meinasin vain kokonaan unohtaa täyttää muksuille paperit. Asia muistui mieleen vasta siinä kohtaa, kun Saija ojensi miulle Jenkin paperit eteenpäin vietäviksi. Onneksi paperit ehti kuitenkin vielä hyvin täyttää, niin saa sitten omillekin muksuille laitettua paperit heti poikasten mukana uusille omistajille.

Loppuilta kuluikin sitten Elizan muksuja lellitellessä. Ovat ne kyllä suloisia veitikoita nuollessaan sormia ja nukahdellessaan taskuun. Saa nähdä kehittyykö noista vielä samanlaisia pusuttelijoita kuin Delilahin lapset.
Luukku auki likkahäkissä

Siskokset, Muhku, Sarys ja Leona

Leona

Jaloittelemaan oltaisiin kovasti lähdössä.

Jolene ja Leona

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Näyttelyyn ilmoittautumisia ja linkkejä

Porvoon näyttely lähestyy, ja itseni piti nyt yöllä laittaa ilmotkin menemään. Rottien tietoja kirjatessa totesin homman loppuun viemisen jäävän kuitenkin paristakin syystä huomiseen. Mikko ilmoitti haluavansa pojistaan näytille Alastairin ja Tanqualin. Alastair on selkeä tapaus, mutta Tangualin kohdalla aloin muistella olleen puhetta ettei se välttämättä olisikaan russian buff, vaan russian silver. Russian silver on koestandardissa, eli ilmohinta on eri, joten joudun varmistamaan asian vielä huomenna Mikolta ennenkuin laitan ilmot maksuun. Samalla aloin sitten pohtia Elizan ilmoittamista. Elizan muksut ovat näyttelypäivänä yli vieroitusikäisiä ja päivää vaille luovutusikäisiä. Eli Elizan tuskin voisi katsoa varsinaisesti rikkovan näyttelysääntöjän kohtaa että eläin ei saa olla imettävä. Kuitenkaan Elizaa ei viitsi ottaa pois naarasmuksujen luota heti niiden ollessa vieroitusikäisiä pelkästään näyttelyn takia, eli käytännössä imettäminen varmaan jatkuu, ja emo on sitä myöten siinä kunnossa, ettei sitä viitsi näyttelyyn kuskata. Kuitenkin vaikka hyvin suurella todennäköisyydellä Eliza on näyttelypäivänä siinä kunnossa, etten ole sitä näytille viemässä, minua houkuttaisi ilmoittaa se. Että olisi sitten olemassa se mahdollisuus, että jos se päättää lopettaa imettämisen omaehtoisesti tuota ennen ja näyttää näyttelykuntoiselta, sen voisi napata sitten näyttelyaamuna mukaan. Tässä kuussa rahatilanne tulee kuitenkin muutenkin menemään tiukille, niin tuntuu hullulta edes harkita laittavansa rahaa sellaisen rotan ilmoon, jota tuskin kuitenkaan raaskii vielä mammalomalta näyttelyyn kiskoa. Etenkin kun maaliskuussakin on sitten jo tuplaluokat. Pari euroa ei kyllä toisaalta tässä konkurssissa paljoa tunnu... Täytyy miettiä asiaa huomiseen.

Vasta ikiä laskiessani tajusin myös melkein unohtaneeni ilmoittaa yhden junnuista, Sanariksen. Olin tehnyt päätöksen Muhkun ja Elisen ilmoittamisesta jo ennenkuin tehtiin päätös siitä, että Sanaris jääkin kotiin. Siinä ei vain sitten osannut heti yhdistää, että kun poika jää kotiin, sen voi toki ilmoittaa näyttelyynkin samaan tapaan kuin siskonsa. Eli meiltä lähtee sitten kolme junnua debytoimaan. Hetken mietti jo Faraksen ilmoittamista, siltä varalta että se meillä vielä näyttelyn aikaan on. Se ei kuitenkaan ole varmaa (ensisijaisesti kun toivon sen löytävän uuden kodin sitä ennen). Ja jos niin käykin, että poika täällä silloin vielä on, voisi näyttelyn myyntipöytä edistää paremmin pojan siirtymistä uuteen kotiin. Vaikka tietenkin vähän huvittaisi verrata Sanariksen ja Faraksen saamia arvosteluja. 

Tapsa on taas kovin ihastunut talouden 2,5-viikkoisiin, ja on jo valmiiksi haikeana seuraavasta poikuetauosta kun talossa ei yhtäkkiä olekaan yhtään pieniä (pieni tällainen tauko saadaan toivottavasti aikaan ennen kevät/kesän poikueita). Onhan tuossa ikävaiheessa kyllä oma viehätyksensä, kun muksut ovat vielä pieniä, ja turbovaihe on vasta haussa. Samalla Tapsa sitten tilasi miulta muksun, joka pysyisi aina yhtä pienenä. Mie olen aina sanonut sen olevan mahdotonta, mutta tälläkertaa jouduin valitettavasti heittämään, että onhan meillä Noksu. Muksu kyllä kasvaa, muttei tahdo vieläkään ottaa muita kasvussa kiinni. Mie todella toivon, ettei muksusta jää kääpiökokoista. Ja pohdin edelleen, kuinka eettistä muksua on tuossa porukan jatkona pitää, ellei se oikeasti ala saavuttaa muita. Pitää sitten torstaina näyttää muksu Saijalle ja Janinalle ja kysyä taas objektiisempia mielipiteitä miten pienen kanssa toimia. Pelkään olevani kyseisen pienen kohdalla liian sokea.

Neljän oman muksun ohella saatan saada Saijalta yhden kyytiläisen mukaan Tampereelle. Tulee sitten kunnon rottakuriirointireissu :) Olo on todella ristiriitainen torstaita ja viikonloppua odottaessa: odotan palavasti rottamäärän pienemistä, että on taas paremmin aikaa kaikille. Samalla en kuitenkaan haluaisi kenenkään lähtevän: jokainen kun on eri tavalla ihana. Nyt kun Elizan muksutkin alkavat liikkua pesän ulkopuolella, vilinää alkaa olla liikaa, mutta silti yksikään yksilöistä ei ole ylimääräinen. Voin kuitenkin sanoa, ettei meillä enää astuta näin montaa naarasta lyhyen ajan sisään ellei ole 200%:n varmaa että ne edelliset eivät oikeasti ole tulleet kantaviksi. Vaikka ei tämä vilinä toki ole edes niin paha kuin se voisi olla, jos Jolenekin olisi saanut normaalikoisen poikueen. Ja sekin oli toki oma valinta, että tahdoin Seran synnyttävän täällä babyboomista huolimatta.

Otsikossa lupailin myös muutamia linkkejä. Kumpaankin ensin mainittuun on tullut itse nyt viime päivinä törmättyä, ja ne ovat mielestäni eri tavalla mielenkiintoisia. Ensimmäisessä käsitellään rottien mycoplasmaa ruumiinavauskuvien kautta. Kuvamateriaali sivuilla ei ole siis kovin kaunista katseltavaa, mutta mielenkiintoista. Toisessa päästään puolestaan liikkuvan kuvan ääreen seuraamaan koripalloilevia rottia lapsille suunnatussa ohjelmassa. Sen verta paljon on itsekin saanut törmätä kesyrottia koskeviin ennakkoluuloihin, että on aina erittäin positiivista, kun rotat saavat myönteistä huomiota osakseen. Kolmanteen tuli törmättyä nyt yöllä, ja sielä käydään keskustelua tulevassa eläinsuojelulain uudistuksesta. Sielä on mahdollista jättää myös oma kannanottonsa aiheesta. Edellisen blossani olleen blogilistauksen jälkeen olen löytänyt kyllä myös paljon uusia rottablogeja, joten niistäkin voisi varmaan taas joku päivä listaa laittaa, josko niistä löytyisi jollekin muullekin taas uutta luettavaa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Lempi ja Suvanne

Ehdin pikkupygmeistä eilen illalla napata jo kuvat, mutta niiden päivittäminen blogiin jäi tähän iltaan. Vastoin alkuperäisiä suunnitelmia yhdistinkin neidit heti samana iltana Stefanin luo. Alkuun sen kun piti odottaa tähän iltaan, kun olin itse eilisillan poissa. Mikko oli kuitenkin kotona, ja lupasi raportoida jos suhde lähtee heti alussa takkuilemaan. Tänään kaikki pienet vaikuttivat kuitenkin terveiltä ja virkeiltä, joten katsotaan josko pygmien kemiat toimisivat tällä kertaa paremmin.

Suvanne

Lempi

maanantai 16. tammikuuta 2012

Tuleva koripalloilija ja pygmiprinsessoja

Tänään luennolla sain Janinalta viestin, että yksi Seran tytöistä on varattu Heurakaan koripalloa pelaamaan. Janina sitten neidin luonnetta varmisteli, kun ei ole muksua vielä niin paljoa nähnyt. Että mitenköhän neiti pelaajaksi sopii. Tällähetkellä neiti on hyvin äitinsä oloinen, mikä on sekä hyvä että huono. Seralta kun löytyy sekä vauhtia että uteliaisuutta, myös ikuisen teiniangstin uppiniskaisuutta. Hyvällä tuurilla muksu saa äidiltään ensimmäiset ilman tuota jälkimmäistä. Serakin kun jäi meille alkujaan nimenomaan uteliaisuutensa takia, vaikka myöhemmin hermot ovat palaneet sitten muutamaan kertaan ;) Mutta Jalalla Koreasti on vielä ihan kakara, joten sillä on vielä paljon aikaa oppia ihan omat kujeensa ja kuvionsa äidistä erillään. Hyvin sieviä ja mukavia lapsia nuo Seran pienet kyllä kokonaisuudessaan ovat. Vähän ujoja, mutta kovin kilttejä ja meneväisiä. Niin suloisia, että sitä on pariin kertaan meinannut syödä sanansa siitä ettei niistä yksikään jää tänne. Nyt ei kyllä ainakaan ole moisesta pelkoa, kun Noksokin saattaa naaraslaumaan jäädä.

Mikäli rottakoripallo kiinnostaa, koripallorotille on oma blogikin olemassa, eli sieltä voi sitten tulevaisuudessa Seran tytönkin edesottamuksia varmaan seurata http://koripallorotat.blogspot.com/ 

Aika on kyllä mennyt Serankin muksujen kanssa äkkiä. Torstaina on sitten edessä LSKGY:n hallituksenkokous, josta Janina nappaa pienet mukaansa. Tällä viikolla pitäisi myös neljän Delilahin muksuista matkata uusiin koteihinsa. Eli jos kaikki menee suuunnitelmien mukaan, on tämän viikon jälkeen kotona kymmenen rottaa vähemmän. Mikä on varsin mukavaa vaihtelua, niin ihania kuin kaikki nyt kotona olevat ovatkin.

Elizan ja Jolenen muksuja
Tänään meille pitäisi kyllä saapua pari uuttakin perheenjäsentä: kaksi pygmineitiä. Stefan kun jäi tosiaan yksin jo viime vuoden puolella, niin nyt päätti sitten koittaa perheryhmän rakentamista pojan ympärille. Saa sitten terraan lisää seurattavaakin, kun moni valittelee ettei poikaa ikinä näy. Mutta minkäs herra pienelle koolleen ja hyvälle suojavärilleen mahtaa. Tai sille että se tykkää viipottaa etenkin myöhäiseen ilta-aikaan. Tälläkertaa neitien nimet on valittu tarkoituksen mukaisen rauhallisiksi, viimeksi kun pojat tuli ristittyä toistuvasti tappelevan veljesparin mukaan. Neideistä tulee Lempi ja Suvanne. Varattu agouti tulee luonnollisesti olemaan se Lempi-lapsi :)

Tässä kuvassa koko erot näkyvät hyvin, miksi Noksu edelleen mietyttää.

Veli ja sen sisko

Pieni tiivis kasa

Ja niin... Noksulla on edelleen nisät. Kuten siskollaankin. Eli olen katsonut molempien sukupuolet päin honkia. Tai pikemminkin katsonut vain alustavat sukupuolet silloin heti reissusta palattua, ja unohtanut sitten tarkastaa, kun olen koko ajan keskittynyt vain siihen, jäävätkö nuo edes eloon. Eli Mikko ei noista kyllä sitten uroslaumaan täydennystä saa. On kyllä vähän hölmö olo, aiemmin kun on saanut rotille sukupuolet aina kohdilleen jo kolmipäiväisiltä. Tosin aiemmat eivät ole olleet yhtä rimpuloita. 

Katsontavirhe

Elizan ja Jolenen muksut ovat nyt viikonlopun aikana avanneet silmänsä, ja auenneiden silmien myötä on aloitettu myös pienet varovaiset tutkimusmatkat muualle häkkiin. Otsikosta huolimatta muksujen katseissa ei ole mitään vikaa, vaan olen itse jotenkin katsonut Noksun sukupuolen päin honkia. Tänään muksua katsellessa näin meinaan pienellä selvät nisärivistöt. Pikkuruisen pojan sijaan meillä onkin siis pikkuruinen tyttö. Ja mie olen taas ihan pihalla mitä neidin kanssa tekisi. Naaraslauma kun alkaa olla jo varsin kookas, mutta tahtoisin silti pitää Noksun kotona. Pitkälti siksi, että olen jo turhan kiintynyt pikkumuksuun. Toiseksi siksi, etten haluaisi myydä lemmikkikotiin rottaa, jonka en voi katsoa saaneen tasaveroisen hyvää elämänalkua muihin nähden. Vaikka muksu nyt selvästi onkin päivä päivältä vahvistunut.

Täytyy toivoa että huomenna levännein silmin Noksun nisät olisivat kadonneet. Mikäli ei, laittaa laumasuunnitelmat taas uudestaan työn alle. Josko huomenna sitten pienistä taas kuviakin saisi. Tänään oli liian väsy kameran kanssa leikkimään.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Elizan muksut 2vk

Vielä ei ole silmiä availtu, mutta eiköhän tässä viikonlopun aikana. Muksut voivat potrasti, ja ottolapset Eliza hoitaa siinä missä omansakin. Nyt Jolenen muksujen osalta alkaa olla jo toiveikas, vaikka etenkin Nokso onkin vielä erittäin pieni. Toivotaan että kunnon maitobaarille pääsy auttaa muksua saamaan muita kasvussa kiinni. Kuvia otettaessa Eliza oli boksissa pikkujunnujen kanssa. Niistä pitää sitten kanssa myöhemmin uusia kuvia ottaa.

Elizan pojat


Kaikki muksut samassa kasassa


Elizan pojat

Elizan tytöt

Elizan tyttöjä

perjantai 13. tammikuuta 2012

Karsimisesta

Nyt babyboomin keskellä sana karsinta on taas vilahdellut blogipostauksissa. Asiaa sivuttiin myös viime vuonna kirjoittamassani rottaharrastuksen raadollista puolta käsittelevässä postauksessa. Siihen tulleesta kommentista huomasinkin, etten ole tainnut missään vaiheessa kirjoitella blogiin karsimisesta yleisemmin. Lähinnä asia on tullut esiin maininnoista montako poikueeseen syntyi, ja montako siihen lopulta jätettiin. Kai sitä on kirjoituksissa vain paljon helpompi keskittyä mukavampiin asioihin, etenkin silloin kun kauan odotettu poikue syntyy, ja sen kehityksen seuraaminen koukuttaa heti mukaansa.

Karsinta on kuitenkin asia, johon kasvatuksessa ei oikein voi olla törmäämättä. Ainakaan jos kasvattaa useamman poikueen, ja hoitaa ne kuten Suomessa rottapiireissä on tapana. Rottanaaras synnyttää useimmiten 6-14 poikasta. Poikueen koko voi vaihdella tästä kumpaankin suuntaan: joskus harvoin poikasia syntyy vain yksi tai muutama. Yli viidentoista tai jopa yli kahdenkymmenen poikasen poikueet ovat myös mahdollisia. Meillä pienin syntynyt poikue on ollut kaksi poikasta ja suurin 18. Suuret poikasmäärät ovat rotille luonnollisia, mutta eivät ongelmattomia: rotalla on vain 12 nisää, ja joskus niistä kaikista ei tule maitoa. Suurimpia poikueiden kohdalla poikaset joutuvatkin heti syntymästään kilpailuasetelmaan keskenään, koska jokaisella ruokintakerralla kaikille ei riitä omaa ruokailupaikkaa. Mikäli jokin poikanen on jo syntyessä hieman muita heikompi, jää se helposti nopeasti voimakkaampien sisarustensa jalkoihin. Jatkuvasti heikentyen se häviää yhä useamman taistelun tarjolla olevista ruokapaikoista. Jo niiden kolmen päivän aikana, jotka tavallisesti odotetaan ennen poikasten karsintaa maidon tuotannon vakiuttamiseksi mahdollisimman korkealle tasolle, voi osien poikasten kohdalle kehittyä selkeästi huomattavia kokoeroja. Kokoeroja jotka johtuvat siitä, ettei poikanen ole saanut riittävästi ravintoa voidakseen kehittyä normaalisti. Tämän ehkäisemiseksi kaikkein suurimpien poikueiden kohdalla osa ennakoi ongelman karsimalla poikueen kahdessa erässä: ensin osan heti ensimmäisen vuorokauden jälkeen, ja loput sitten kolmantena vuorokautena tai sen jälkeen. 

Aina tilanne ei ole kuitenkaan yhtä selkeä. Kaikki poikaset voivat olla hyvin tasakokoisia vielä kolmantena päivänä, ja jopa pitkään sen jälkeen. Maito jakautuu tasaisesti kaikille, ja poikaset kasvavat samaa tahtia keskenään. Silloin monesta aiempi perustelu karsimiselle ei enää päde: emo selviää hyvin, ja poikaset pärjäävät mainiosti. Tähän vedoten monet jättävät emoille jopa 16-17 poikasen poikueita kasvamaan. Näin toimiessa ongelma voi tulla vastaan kahdella tavalla myöhemmin. Jos emon maidontuotanto ei jossain kohtaa enää pystykään vastaamaan poikasten koko ajan kasvavaan tarpeeseen, voidaan joko menettää emo ja poikaset aliravitsemukseen, tai päätyä lähettämään maailmalle joukko poikasia, jotka omaavat pitkäänjatkuneen jatkuvan aliravitsemuksen myötä huonomman vastustuskyvyn, ja jotka saattavat jäädä pysyvästi kitukasvuisiksi. Hyvällä tuurilla kaikki voi tietenkin mennä myös hyvin, mutta harva kasvattaja haluaa vaarantaa rakkaat jalostuseläimensä, sekä emona toimivan nykyisen että poikueesta jätettävän tulevan, luottaen pelkästään tuuriin.

Isojen poikueiden kohdalla luotetaan siis lähes poikkeuksetta ongelmien ennaltaehkäisyyn. Poikue karsitaan pienemmäksi, jotta jokaiselle poikaselle voidaan taata riittävästi ravintoa, ja jotta emo ei rasitu kohtuuttomasti poikasia hoitaessaan. Mikä määrä on sitten sopiva, riippuu emosta. Se mistä kaikki ovat pitkälti yhtä mieltä on se, että poikasia ei jätetä yli nisien määrää. Eli yli 12 poikasen poikueet karsitaan heti pienemmiksi. Useimmat kokevat vielä turvallisemmaksi jättää poikasia maksimissaan pari vähemmän, mitä emolla on nisiä, siltä varalta ettei kaikista nisistä tule kunnolla maitoa. Eli karsia poikue maksimmissaan kymmeneen. Käytännössä moni kuitenkin karsii poikueen mielellään vieläkin pienemmäksi, koska mitä vähemmän poikasia on, sitä enemmän ne saavat maitoa ja sitä tasaisemmin ja paremmin poikue keskimäärin kasvaa. Kuitenkin toista ääripäätä välttäen: mikäli poikue karsitaan vain muutamaan poikaseen, eivät ne välttämättä kykene pitämään maidontuotantoa yllä, vaan se laskee radikaalisti tai loppuu jopa kokonaan. Useimmiten poikueisiin jätetäänkin 5-8 poikasta emon kunnosta riippuen. Mikäli naaraalla teetetään toinenkin poikue, tietää usein jo paremmin millainen juuri kyseinen naaras on emona ja millaisen poikasmäärän kanssa sen voi kuvitella parhaiten selviävän. Eri naarasrotat voivat olla emoina hyvinkin erilaisia, joskin emo-ominaisuudet ovat joiltain osin myös perinnöllisiä. 

Kun karsimispäätös on tehty, on päätettävä karsimisajankohta. Ellei poikue ole todella suuri, on karsinnan kanssa yleensä järkevin odottaa ainakin kolmanteen päivään. Kolmantena päivänä maidontuotanto on alkanut vakiintua, jonka jälkeen se pysyy todennäköisemmin korkealla, vaikka imijöiden määrä laskisi. Kolmannen päivän kohdalla poikasista alkaa myös erottaa sukupuolten lisäksi pigmenttiä, eli poikasten värien arvailu on mahdollista. Itse karsin poikueet yleensä mieluiten heti tässä kohtaa: mitä pienempiä poikaset ovat, ja mitä vähemmän niiden kanssa on ehtinyt touhuta, sitä helpompi itselle on suorittaa karsinta. Osa jättää kuitenkin karsinnan mieluummin siihen vaiheeseen, kun turkki alkaa kasvaa ja poikasten värit erottuvat selvemmin. Tosiasia kun on se, että sitten kun poikueesta on karsittu kaikkein laihimmat ja huonokuntoisimmat, loppujen kohdalla päätös karsittavista on usein helpoin tehdä värin ja sukupuolen mukaan. Meillä karsinta on pari kertaa jäänyt tähän vaiheeseen, kun poikue on syntynyt ollessani reissussa, eikä poikasmäärä ole pakottanut suorittamaan välitöntä karsintaa. Mitä isompi poikue on, sitä aikaisemmin poikuetta on syytä karsia. Jotkut karsivat poikueet myös useammassa erässä, jättäen ensimmäisessä karsinnassa pesään ne poikaset, joista saattaa kehittyä toivottujen muunnosten edustajia, ja karsien poikueen lopullisesti jätettävään kokoonsa sitten kun värit ovat paremmin selvillä. 

Mitä poikueesta karsitaan onkin sitten jo enemmän kiinni karsijasta. Aivan ensimmäisenä karsiminen aloitetaan toki pienimmistä ja heikommista poikasisista, sekä sellaisista poikasista joissa on havaittavissa jotain fyysistä vikaa. Mikäli tälläisiä poikasia ei ole, tai poikasmäärä on niiden karsimisen jälkeen yhä liian suuri, jokainen valitsee periaatteensa itse. Yleisimmin kasvattajia ohjaa kuitenkin kaksi valintakriteeriä jätettäviä mietittäessä: mitä poikasia poikueesta tarvitsee itselleen kasvatusta ajatellen, ja mille niistä mitä ei itse tarvitse todennäköisimmin löytyy hyvät lemmikkikodit. Näiden kriteerien mukaan toimin itsekin. Siksi poikueisiin jää usein myös persoonallisen näköisiä kuviovirheellisiä, vaikka kasvatuksessa pyrin toki standardinmukaisuuteen. Lemmikkirottia etsivä kun haluaa useimmiten kaksi toisistaan selvästi erotettavissa olevaa poikasta. Valitettavan monesti lemmikkikoteihin on kovin vaikea saada yksivärisiä agouteja, blackeja ja punasilmäisiä, joten jos poikasia on paljon, on ne usein helpompi karsia pesäpoikasina säästääkseen emon resursseja muille, kuin koettaa etsiä niille koteja pahimmillaan vielä useita viikkoja luovutusiän jälkeen. Vaikka kyllä niitäkin välillä muutamia jää - olen mie ainakin pari ihmistä löytänyt jotka ovat yhtä mieltä agoutivärin kauneudesta rotilla :)

Kun karsittavat on valittu, seuraa se ikävin vaihe, eli poikasten lopettaminen. Mikäli poikaset karsii heti kolmipäiväisinä, on varmin tapa yleensä kova päähän kohdistuva isku tai niskojen katkaisu esimerkiksi viivoitinta hyväksi käyttäen. Iskun voi toteuttaa esimerkiksi heittämällä poikasen niskat edellä kovaan alustaan, tai iskemällä sen kovaa pintaa vasten. Pieni poikanen on hento,eikä sen lopettaminen vaadi lopulta kovin paljoa voimaa. Ensimmäisillä kerroilla itse oli niin stressaantunut siitä, että poikasilta varmasti myös lähtee henki kerrasta, että sitä voimaa tuli käytettyä helposti liikaakin. Poikanen ei varmasti jäänyt kitumaan, mutta jälkien siivoaminen ei todellakaan ollut mitään mieltä ylentävää. Ihan pienillä poikasilla hiilidioksidikammio ei toimi hyvin poikasilla olevan sukellusrefleksin vuoksi. Se onkin ainoa helppous mikä isompien poikasten karsimisessa on: ne voi lopettaa jo kaasullakin. Meiltäkin kaasukammiosta löytyy sekä isompi kammio aikuisia varten että pienempi alunperin hiirille tehty, jota olen käyttänyt poikasten lopetukseen.

Lopetettujen poikasten hävityksen jokainen tekee myös tavallaan. Osa heittää poikaset roskien mukana pois, mutta moni laittaa pienet myös hyötykäyttöön. Meillä pienemmän pinkit menevät yleensä myyntiin muille käärmeharrastajille, ja isommat karsitut poikaset sitten omille käärmeille. Välistä on tullut tehtyä myös lähellä asuvien kasvattajien kanssa diilejä, että olen karsinut heidänkin poikueitaan, ja saanut sitten vastineeksi karsitut poikaset omille käärmeille. Karsiminen ei ole koskaan kivaa, mutta etenkin ruokahiirikasvatuksen myötä siihen jossain määrin tottui. On se silti ihan eri asia karsia omaa odotettua lemmikkipoikuetta, kuin poikuetta josta on alusta lähtien tiennyt sen menevän käärmeenruuaksi.

Karsimisen jälkeen voi kuitenkin sitten keskittyä taas siihen olennaiseeen, eli poikueesta nauttimiseen. Ennen karsimista itsellä on ainakin aina pieni stressi päällä siitä, kuinka emo jaksaa. Poikasiinkin on hankalampi suhtautua yksilöinä, kun koettaa vasta arpoa, mikä olisi se emolle helpoin määrä. Ja tiirailla mahoja, ovatko kaikki varmasti saaneet kylliksi ruokaa.

Karsiminen ei kuitenkaan ole kaikkialla yhtä vakiintunut käytäntö, ja esimerkiksi Ruotsista ja Englannista löytyy rottaloita jotka eivät karsi. Näiden maiden karsimiskeskusteluja tulee kanssa välistä mielenkiinnolla luettua omia karsimiskäytäntöjä miettiessä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Pieniä nopeita muutoksia

Susku tahtookin Sanariksen sijaan mieluummin Tortokin, ja Janina kovasti tahtoisi odottamansa russian blue agouti essex poikansa kotiin. Jotta jokainen saa tahtomansa, jääkin Sanaris sittenkin kotiin sijoitukseen lähtemisen sijasta. En voi sanoa olevani muuttuneista suunnitelmista kauhean harmissani. Vaikka jäähän Faras nyt etsimään uutta kotia ilman selkeää paria, mutta Janinankin poikueessa on yksi yksinäinen russian blue essex poika mahdolliseksi pariksi, ja sitten itselläkin nuo nuoremmat pian luovutusikään tulevat junnut. Joten eiköhän Faraskin saada laumaan tai kaverin kera maailmalle :)

Kuvia ja kuulumisia

Saijan kanssa käytiin nyt muksuja läpi, sekä Elizan muksuja värien osalta, että sitten Jolenen muksuja maitotilanteen osalta. Saijan kanssa keskusteltua päädyin sitten siirtämään Jolenen pienet Elizan hoiviin, nyt kun Elizan poikue on karsittu. Alkuun ajattelin koettaa yhdistää molemmat mammat poikasineen samaan häkkiin, mutta koin lopulta helpommaksi siirtää vain muksut, mikä oli Saijastakin ideana parempi. Eliza vaikutti ottavan ottolapset hyvin vastaan, joten toivotaan nyt parasta, että pienet lähtisivät vahvistumaan.

Elizan muksuista muut saivat jo varmat värit itselleen, mutta yksi russian topazilta vaikuttava muksu jätettiin kasvamaan osin ihan sillä, että näkee miten pienen väri kehittyy. Todennäköisesti neiti päätyy sitten ihan lemmikkikotia etsimään.

Saija myös puhutti miut luovuttamaan Noksun Mikon laumaan, mikäli poika selviää. Alkuun kun ajattelin pitää pojan ihan itsellä omassa laumassani. Mikko kuitenkin haluaa itselleen Mr. Squeekin pojanpojan, eikä Saijan mielestä miun ole mitään järkeä antaa Mikolle pojan härpäkeveljeä. Tilaa kun on rajallisesti, ja Noksun kohdalla on todennäköisempää (=mahdollista) että sillä tulisi olemaan käyttöä myös kasvatuksellisesti. Mie pyrin sitten vuorostani pöllimään yhden Seran pojan Janinalta tänne asumaan ;) Elizalta kun jää varmaan kanssa yksi poika tänne Naveenin seuraksi asumaan, jos Naveen pari kakaraa kämppiksiksi huolii. Nyt kun Naveen on ollut taas paremmassa kunnossa.

Jolene muutti muksujen poissiirron jälkeen siivottuun häkkiin Delilahin, Marikan ja naarasjunnujen kanssa. Häkkiä siivotessa aikuiset saivat olla taas jaloittelemassa, mutta junnut joutuivat tyytymään bokseiluun. Ensiviikon jälkeen Eliseä ja Muhkuakin lähdetään sitten hiljalleen totuttamaan lattialla juoksemisen pelisääntöihin.
Naarasjunnut boksitorkuilla.

Delilah löysin kynttilän.

...ja ihmetteli mihin se katosi kun nostin sen turvaan.

Faras, Valdur ja sanaris olisivat halunneet osallistua häkinsiivoukseen.

Leona puolestaan otti hyvin rennosti

Muksuista pienimmät

Noksu
Nyt kun vauhtiin päästiin, niin jatketaampa poikaskuvasarjaa vielä muksuista pienimmillä, eli Jolenen muksuilla. Näistä lapsista olen ollut tarkoituksella laittamatta kuvia, koska muksujen selviäminen on ollut, ja on yhä, epävarmaa. Noksu on ollut nyt saapumisestani lähtien tukiruokinnassa, ja vaikka se on alkanut hiljalleen saada veljeään kiinni kasvussa, ei mene päivää ettenkö mieti pitäisikö muksu karsia. Elizan muksut kun tarjoavat lähes samanikäisinä ikävän konkreettisen koko ajan lähellä olevan verrokin paremmin maitoa saavista lapsista. Mikäli poikue olisi isompi, tiedän että karsisin Noksun pois automaattisesti. Nyt kuitenkin tilanne on se, että kaksi muksua ei pystynyt keskenään saamaan maidontuotantoa kunnolla käyntiin. Jos poikasmäärä tippuisi nyt yhteen, voisi olla että maidontuotanto ei pysyisi enää yhtään käynnissä. Ja Noksu on miun rotta. Kun poikasta on nyt useamman päivää useamman kerran päivässä ruiskulla syöttänyt, todella haluan muksun selviävän. Ja haluan sen jäävän kotiin. Siksi sitä jatkaa yrittämistä. Ja miettin samalla kuumeisesti miten muksun lähtökohtia voisi entisestään kohentaa.

Noksu ja Noksun veli
Eliza ja molemmat ovat olleet nyt varsin rauhallisia, eikä kumpikaan suhtaudu pesäänsä tai poikasiinsa kovin ylisuojelevasti. Sillä sitä onkin alkanut miettiä, josko joidenkin päivien kuluttua koittaisi, mitä mammat tuumaavat toisistaan. Meillähän Kissus ja Miniata muuttivat poikasineen samaan häkkiin jo ennen muksujen vieroitusikää, kun neidit alkoivat siinä kohtaa itse hyvin määrätietoisesti pyrkiä toistensa seuraan. Mikäli sama toimisi Jolenen ja Elizan kohdalla, tilanne olisi Noksun kannalta ihanteellisin, kun huolehtimassa olisi toinenkin emo. Tätä en kuitenkaan ole uskaltanut koittaa vielä, koska mitä pienempiä poikaset ovat, sitä helpommin emot suhtautuvat toisiin rottiin torjuvasti. Jolenen pesärauhaa kun on joutunut nyt muutenkin rikkomaan useamman kerran päivässä syöttöjen takia. Onneksi Jolene ei ole tuntuvat ottavan tästä nokkiinsa, vaikka tuleekin kyllä aina hakemaan muksua takaisin pesän suojiin, kun saavun takaisin häkille muksua syöttämästä.

Alkuun mietti myös muksujen jakamista tasaisemmin kummallekin emolle, mutta se idea sitten jäi. Osittain sen riskin takia, että emo voi pahimmillaan tappaa vieraan poikasen. Vielä enemmän kuitenkin sen takia, että idea ei sitä mietittyäni tuntunut kumminkaan päin ideaalilta siinä kohtaa kun palasin. Elizan muksuja ei oltu vielä karsittu, ja poikasia oli nisiä vastaava määrä. Mikäli niiden joukkoon olisi laittanut selvästi muita pienemmän ja hennomman muksun, sen mahdollisuudet selvityä olisivat todennäköisesti heikentyneet radikaalisti. Jos taas muksuja olisi lähtenyt siirtämään Elizalta Jolenelle maidontuotannon lisääntymisen toivossa, olisi ollut olemassa sama riski. Noksu olisi taas saanut useampia itseään isompia kilpailijoita tällä kertaa paljon vähäisemmistä maitovaroista. Mikäli maidontuotanto ei olisi lähtenyt kasvuun, tai sen kasvuun lähdössä olisi kestänyt, olisi Noksu ollut taas entistä heikommilla. Tänään jälkimmäistä vaihtoehtoa tuli kyllä mietittyä uudestaan, nyt kun Noksukin on vahvemmassa kunnossa. Täytyy kyllä vielä Saijalta kysellä, kun häntä parin tunnin kuluttua näen, kuinka todennäköisenä hän pitää sitä että maidontuotanto lähtisi tässä kohtaa selvään kasvuun, jos imijöiden määrä kasvaisi. Yleensä kun puhutaan siitä, että maidontuotanto pitkälti vakiintuu ensimmäisen kolmen päivän jälkeen, minkä takia karsintaa ei yleensä suoriteta heti ensimmäisinä päivinä.

Seran muksut

Janina esitti miulle helpon pyynnön, ja pyysi kuvaamaan Seran lapset urokset ja naaraat erikseen. Että saa sitten kotisivuille tuoreempia kuvia, nyt kun muksuilla on jo silmätkin auki ja väritkin paremmin näkyvissä. ...ja vauhtia. Aluksi ajattelin pienen tason olevan mainio kuvausalue muksuille, mutta nämä kolmiviikkoiset menijät keksivät jotain mitä Faras ja Tortok eilen eivät - miten tasolta pääsee alas. Ja moisen uuden leikin keksimisen jälkeen taso on takuuvarmasti tylsä paikka. Valtaosaan kuvista sattuikin vain hännän pää, kun vähintään joku kolmikosta olisi kadonnut mieluusti jonnekin aivan muualle. Hetken jo harkitsi muksujen siirtämistä boksiin ja kuvaamista siinä, mutta kyllä onnistuneempiakin kuvia alkoi sitten tulla.

Eli saanko esitellä, Seran tytöt:







...ja pojat:




Pojat olivat malleina neitejä yhteishaluttomampia (tai vain kiireisempiä), niin niiden kohdalla jo samaan kuvaan saaminen osoittautui suuremmaksi haasteeksi valitulla kuvausalueella. Mutta hyvä se on muksujen nyt vilistää. Eilen pienet kun saivat isomman häkinkin. Meillä kun naaraat synnyttävät aina melko pienissä ja matalissa häkeissä, niin poikueet tulee sitten siirrettyä väljempiin oloihin kun poikaset alkavat liikkua pesän ulkopuolella. Nyt Seralla muksuineen on käytössä CritterNationin puolikas, niin pääsevät junnut kiipeilytaitojakin vähän paremmin treenaamaan. Muksujen saavutettua pahimman riiviöiän, Serakin on mielissään lisääntyneistä nukkumapaikoista ja lepäilysopeista.
Seran tämänhetkinen lukaali