Kuka voisi kellot seisauttaa...

Tiedän että kelloja siirrettiin joku aika sitten. Joku siirsi kuitenkin selvästi liikaa. Saija kun meni tänään vihjaamaan, että talon ainoat pienet ovat paitsi isoja, myös luovutusikäisiä. Kumpikin fakta tuntui hetken kaukaa haetulta, ja alkuun vaakakin oli minun puolellani Saijaa vastaan. Se kun ilmoitti yhden ison pojan painoksi vain 76 grammaa. Tämä lukema kuitenkin kyseenalaistettiin, ja vaa'an uudelleen sijoittelun jälkeen se vaihtoi leiriä ja poikasten painoiksi tuli 140-160 grammaa. Eli on ne sitten isoja. Ja viisiviikkoisiakin huomenna.

Lopputulemana Saija sitten vei Delilahin pikkupojat pois. Tai oikeastaan 3/4 osaa niistä. Saijan kanssa samaan aikaan kun poikkesi yksi poikasenhakija kumppaninsa kanssa hakemassa sen neljännen. Ja riitti siinä muutenkin vilinää enemmän kuin muksut ovat hetkeen nähneet, kun Tiina ja Tero tulivat kanssa noita härpäkkeitä katsomaan. Pikkupojatkin katsoivat sitten varmemmaksi olla hyvin kilttejä poikia, ja pysytellä tallessa olkkarin pöydälle nostetussa häkin pohjassa, siinä missä ne normaalisti vilistävät pitkin pöytää vyöryttyään boksin reunan yli. Sylissäkin olivat niin nätisti sormia maistelematta, nuo vieraskoreat (suloiset) riiviöt.

Likat saivat jäädä vielä muutamaksi päiväksi mammansa luokse, ettei talo kertarysäyksellä muksuista tyhjentynyt. Tuikekin saa sitten olla vielä loppuviikkoon siskoporukassa ennen muuttoa Delilahin kanssa likkahäkkiin. Pikkuhiljaa ajattelin kyllä jo alkaa neitiä tutustuttaa sohvalla uusiin asuinkumppaneihinsa, niin ei joudu sitten kylmiltään isojen seuraan. Kaikesta huolimatta neiti kun on miulle yhä pieni ja kakara. Olkootkin reipas, utelias ja kovin meneväinen touhottaja. Papereita Saijalla ei ollut tuolle tänne jäävälle lapselle vielä mukana, niin vielä jonkin saa jännittää pikkuisen nimeä. Tässä poikueessa kun tytötkin ovat kuulemma Homereita, neitiparat. Saija osaa joskus olla kovin julma pinille rottamuksille ;)

Aamulla ehti sitten myös Exposta viesteillä, ja varata paikat Janinan autosta. Ilmojen teko kyllä roikkuu edelleen, kaavakkeet sain kuitenkin jo tulostettua. Pitää nyt varmaan vain vihdoin ottaa se kynäkin käteen, kauhean montaa kertaa hommaa kun ei voi enää siirtää huomiseen ilman että harmittaa. Mikä siinä onkin, että ilmot tahtoo aina jäädä viimeisille päiville, vaikka kuinka hyvissä ajoin tietäisi ketä aikoo ilmoittaa.

Odottavan aika on pitkä

Ulkona on täysi kevät leskenlehtineen ja krookuksen nuppuineen, eli jotain kauan odotettua on tänne jo saatu. Toinen odotus ei sen sijaan tunnu päättyvän, nimittäin Elizan. Mahaakaan ei ole kauheasti tullut lisää siitä kun se lähti kasvamaan, eli koko ajan alkaa näyttää yhä ikävämmin siltä, että neiti on vain mennyt lihomaan. Ihan vielä toivo ei ole kuitenkaan täysin mennyt.

Nyt on kulunut 29vrk parin yhdistämisestä, ja 10vrk parin erottamisesta. Silti neiti on näyttänyt parina viime päivänä vähemmän kantavalta kuin aiemmin. Sillä on myös selvästi tylsää mammailuboksissaan, mistä se jaksaa muistuttaa aina kun mammailuboksin ohitse menee. Vaikka onhan se nyt joutunut sielä hyvän tovin olemaan, kun siirsin sen sinne heti kun sen maha näytti alkavan kasvaa. Neidillä kun ei näkynyt minään päivänä selkeää kiimaa, niin sitä myötä ei ole saanut myöskään mitään selkeää laskettua päivää. Että olisi voinut sen mukaan sitten laskea, koska mamma olisi hyvä siirtää omilleen (vaikka osa mammoistahan ilmoittaa sen selkeästi itse, jos jossain vaiheessa tiineyttä kaverit alkavat häiritä). Nyt on sitten kahden vaiheilla sen laumaan palauttamisen ja mammailuboksissa tarkkailun välillä. Silti laumaan palauttaminen vielä vähän mietityttää, kun voihan olla että neiti vain odottaa vain varsin pienehköä poikuetta. Jolene tosin turposi pienen poikueenkin kanssa kuin pullataikina, ja ne raskausgrammat istuvat yhä niin visusti mamman kropassa että se on jäänyt eläkkeelle näyttelyistä ja elelee nyt täysin kotirottana.

Toinen odotus kohdistuu Katarinaan, joka on vähän liiankin söpö pari sulhonsa kanssa. Siinä missä epävarmuutta Elizan kantavana oloon lisää se, ettei se missään vaiheessa halunnut päästää sulhoehdokasta lähellekään itseään, Katarina on jatkanut Areksen vieressä nukkumista ja yhteisiä illallisia siitä lähtien kun pari on saanut olla koko aikaisesti yhdessä. Ainoa vain, ettei parin välillä ole ollut havaittavissa mitään sen intiimimpää kanssa käymistä, ja Katarina on onnistunut siskonsa tapaan piilottamaan kiimansa. Tällähetkellä miulla onkin kovin ikävä lentoon lähtevän tärrääviä kiimoja (joita aina rottia pestessä kiroaa), sekä valtavia mammailumahoja jotka saavat rotan näyttämään tennispallon nielleeltä (muillakin kuin Jolenella, joka ei ole ollut uroksen kanssa vuodenvaihteessa syntyneen poikueensa jälkeen).

Pääsiäistipujen sijaan tilaan siis monta pääsiäisrottanaperoa. Enemmän kuin nuo Delilahin seitsemän, jotka ovat jo niin kovin isoja. Eilen opittiin jo se, kuinka hypätään kannettoman boksin reunalle. Ja melko heti sen jälkeen, kuinka siitä pääsee tiputtautumaan pöydän päälle seikkailemaan. Pitää siis alkaa käyttää boksissa kantta muksuja siirrellessä. Vauhtia kun tuolta poppoolta löytyy jo varsin kiitettävästi uniaikojen ulkopuolella. Mammakin on nykyään enempi tyytyväinen kun muksut käydään hakemassa Bonesia katsomaan. Muksujen perään haikailun sijaan se käyttää nuo hetket nyt mielellään torkkumiseen. Ei ole selvästikään helppoa kasvattaa seitsemää vintiötä.

Häkkikuvia ja viikonlopun rottailuja

Uroslauman häkki

Viikonloppu oli useammallakin tavalla hyvin muuton täytteinen, ja sen myötä se sujuikin itsellä pitkälti Tampereella. Sinne saateltiin nyt paitsi sisko muuttokuormineen, Mikon lauman junnut Faras ja Mordred. Veli tuli sitten perheineen junnuskoja hakemaan, ja kohta 4-vuotias siskontyttökin pääsi antamaan hyväksyntänsä uusille perheenjäsenille, vaikka ne sylissä kiipeillessä kuulemma vähän kutittivatkin. Ennen reissuun lähtöä tuli kotona siivottua laumojen häkit, sen verta kiireessä kyllä että rottamuksille saatiin kyllä siistit kämpät, mutta kotona odotti palatessa kunnon kaaos (eipä sillä että täällä paikat muutenkaan jatkuvasti tip top kunnossa olisivat).

Siskon muutossa tuli sitten törmättyä Erikaankin pitkästä aikaa, ja siinä muuttokuormaa kannellessa ehti sitten vähän rottakuulumisiakin vaihtaa. Turku on kyllä välillä yllättävänkin pieni paikka erilaisine ystävyys- ja tuttavuusverkostoineen. Erikakin kun oli tuolla nykyisen kämppiksensä, joka sattuu olemaan siskoni kaveri ja miun entinen naapuri, seurana. Suskua taas näki sitten Tampereen päässä, kun hän tuli hakemaan Traumaa takaisin kotiin. Turma jäikin sitten vielä tänne urosseuraan.

Eilen illalla paluukaaosta lisäsi muuton yhteydessä tapahtunut tavaran vaihto. Siskolta tuli tänne joitain huonekaluja joita hän ei tarvitse uudessa asunnossaan, mutta jotka taas voivat olla itselle muuton jälkeen tarpeen. Mikko kuskasi samalla isompia huonekalujaan uuteen asuntoonsa, jonka lisäksi muuttoviikonloppuna tänne haettiin yksi uusi sohva, jota ei kuitenkaan muuton tiimellyksessää ehditty kuin kantaa ovesta sisään. Eli illalla kämppään piti sitten rakentaa kunnon kulkuväylät huoneesta toiseen, jonka jälkeen pääsi katsomaan yhden jakson Bonesia Delilahin muksujen ja iltapalan merkeissä. 

Likkojen linna

Muksuja talossa ja häkkiaddiktin uusi tuttavuus

Delilah

Eilen kotiutui Delilah muksuineen ja Green Day lähti kämppiksensä kanssa Saijan matkaan. Nyt on siis talossa taas seitsemän pientä rottalasta, joista pitäisi malttaa luovutusiän tullen luopua. Saija kyllä jo kovasti koitti yhtä härpäketyttöä Tapsalle omaksi rotaksi markkinoida, nyt kun Mikko pienentää laumaansa eikä voisi sinne muutenkaan naarasta ottaa. Mikon lauman kahdelle nuorimmalle löytyikin jo uusi koti lähipiiristä, kun veljeni vaimo sattui sopivasti soittelemaan ja kertomaan heidän harkinneen taas rottia ottavansa. Junnut lähtevät sinne sitten viikonloppuna. Mikolle taas saapui hänen pojille tilaamansa Ferplastin Furet XL, jota minä pääsin sitten kokoamaan. Jotenkin kummasti kun Mikolla ei ole samanlaista kiinnostusta eri häkkien rakenteisiin ja muihin ominaisuuksiin, joten kummatkin olivat olivat diiliin tyytyväisiä: mie pääsin näpertämään, ja Mikko sai häkin valmiiksi koottuna. Eli eilinen oli kaikkiaan varsin rotakas päivä taas, millä bloginkin päivittäminen jäi tähän päivään.

Delilahin muksut

Delilah pääsi muksuineen oranssipohjaiseen junnulaan. Vielä kakarat ovat kyllä kiltisti maantasalla pysyneet, vaikka silmätkin jo hieman sirrittävät. Mutta nyt eletään niitä hetkiä, joina silmät aukevat hetkenä minä hyvänsä, ja sitä myöten kiipeilyharjoituksetkin lähtevät yleensä hetimmiten käyntiin. Ja viikon päästä ollaan varmaan jo niin olevinaan isoa rottaa ja nukutaan tasoilla ja riippareissa. Mutta vielä hetken ollaan niin kovin pieniä. Muutaman kuvankin jo lapsista nappasin. Muksut olivat kaikki päikkäreillä, niin en sitten viitsinyt toisia vielä enempää kameralla kiusata. Ja sekin jäi vielä arvoitukseksi, joko osalla on silmät auki. Delilah tuli siinä sitten kameraa vahtimaan, ja hakemaan huomiota. Miun pusutyttö.

Mikko halusi lauman pienemisen ja muuton myötä pojilleen hieman toisenlaisen häkkiratkaisun. Nykyinen Critteri vaihtuu siis pöydälle sopivaan Furet XL -häkkiin. Itse odotin uutta häkkitulokasta kanssa mielenkiinnolla, kun omille pojille on tullut välillä Furet Toweria mietittyä. Häkki olikin hyvin simppeli koota, ja oikeastaan yllättävänkin hyvän kokoinen. Kyllä se heti tekee paljon tilantuntua häkkiin, kun häkissä on oikeasti myös syvyyttä pituuden ja korkeuden ohella. Critteriin verrattuna tuossa on pohja-alaa jopa aavistuksen enemmän, kun asia tuli laskemalla tarkastettua. Ulottuvuus häkin luukuista käsin oli myös hyvä, nyt kun sekä etu- että kattoluukku ovat hyvin käytettävissä. Se alkoi kyllä Furet Towerin kohdalla mietittyttää, kuinka hyvin sen kanssa pärjäisi, kun häkin ollessa koottuna alemmassa häkissä olisi käytettävissä vain etuluukku, ja häkin korkeus huomioon ottaen kattoluukkukaan ei välttämättä sisustuksessa niin paljoa auttaisi.

Furet XL

Oman häkkikannan päivitys lähti kuitenkin liikkeelle toisesta suunnasta. Nyt kun Mikon pojilla ollut Critter jää miulle käyttöön, päädyin laittamaan yhden Lusakoista myyntiin. Josko saisi sitten siitä saatavalla hinnalla teetätettyä pari Critterin metallipohjaa lisää, niin saa sitten toisesta Critteristä hyvin pari junnulaa/varahäkkiä. Tower saa pysyä harkintalistalla ainakin muuton yli (ellei joku tiedä vinkata edullisesti myytävästä hyväkuntoisesta käytetystä, sitten en välttämättä voisi vastustaa tarjousta). Parhaansa mukaan sitä koittaa kyllä pyrkiä pitämään oman häkkivaraston suhteellisen järkevissä mitoissa ja sellaisena, että jokaiselle häkille on oikeasti kuviteltavissa käyttöä jossain realistisessa tilanteessa (onneksi minulla on hyvä mielikuvitus).

Eliza majailee nyt omassa mammailuboksissaan, ja odotan suurella mielenkiinnolla, onko likalle tulossa muksuja ja jos niin millaisia muksuja. Neidillä kun on nyt entistä selvempi pömppis ja nisätkin paremmin näkyvissä. Mutta koska astumista ei tullut kertaakaan nähtyä, en ole täysin uskaltanut sulkea pois valeraskauden tai lihomisen mahdollisuuttakaan. Tuosta poikueesta kun olisi itsellä tilauksessa kauniita sk essex ja sk agouti lapsia. Sama tilaus on esitetty myös Katarinalle, joka on nyt näyttelystä asti viettänyt yönsä Areksen seurassa. Niin pitkään kun olenkin ollut vannoutunut yksiväristen ystävä, on nyt jopa vähän orpo olo kun kotona on vain kaksi essexiä. Sanariksellekin tulee kyllä nyt pikkuhiljaa lähdettyä morsiansa hakemaan, ja samalla pitäisi sitten Muhkulle sulhoa valita. Tämän sisarusparin kohdalla huomaa kyllä hyvin sen eron kotiin jätettävässä uroksessa ja naaraassa: Sanariksen morsiammen kohdalla sopivaa tulee haettua nyt syntyneistä, tai syntymässä olevista poikueista, Muhkun sulhasen kohdalla uroksen taas pitäisi olla tällähetkellä ehdottomasti ainakin puolivuotias. Muhkun kohdalla on alkanut vahvemmin harkita myös yksiväristä poikuetta, nyt kun sopivia essex uroksia on varsin vähänlaisesti. 

Menin myös kyllästymään vaalean keltaiseen blogitaustaan, eli blogille on haussa uusi ilme. Täysin itseä tyydyttävään ratkaisuun en vielä päässyt, eli blogin ilme voi vielä vähän ajan kuluttua tästä muokkaantua. 

Rottala hiljenee ...hetkeksi

Elizan muksut lähtivät tänään, ja Elizan muksujen lähdön myötä kotona odottaa kaksi tyhjää poikashäkkiä poissiivoamistaan. Pieni rauhoittuminen tekeekin välillä hyvää, vaikkei tauko tällä kertaa pitkään kestäkään: Anna tuo Delilahin huomenna miehelästä, ja viikon päästä sunnuntaina meille tulee vieraileviksi tähdiksi yksi uroslauma. Lauma johon kuuluu yhtenä jäsenenä Elizan tuleva sulho Zaya's Green Day. Takaisin Turkuun kotiuduttua pääseekin sitten häkkien poissiivoamisen ohella miettimään toimivimpia häkkiratkaisuja tulevalle kokoonpanolle.

Kim ja vanhempi herra. Kuva Annalta.

Elizan pienistä tytöt lähtivät väliaikaismajoituksen kautta kohti Lappeenrantaa, ja pojat jäivät Tamperelaisiksi. Pikkupojat pääsivätkin sitten jo tekemään tuttavuutta pariin vanhempaan rottaherraan, joiden seuraan pikkuiset sopeutuivat kuulemma varsin mutkattomasti. Ennen uuteen kotiin lähtöä Doc ehtikin jo vallata uuden omistajansa niskan ja laittaa kunnon raksuttelut käyntiin. Sillä kyllä mukava että pojat lähtivät yhdessä, niin on sitten Kimilläkin tuttua seuraa rohkaisemassa lapsista ujointa. Pikkulikoista Lâo Cau olisi ollut heti kovasti tulossa ulos uudesta boksista tutkimaan maailmaa laajemminkin. Likkojenkin kohdalla poikueesta selviä luonne-eroja löytyi, vaikkakaan ei niin suuria kuin Kimin ja Docin välillä. Ainakaan meillä kotona - kyllähän luonne voi vielä kovasti muokkaantua pienten aikuistuessa.

Olo on nyt muksujen lähdettyä tavalliseen tapaan haikea mutta tyytyväinen - pieniä tulee aina vähän ikävä, mutta uusien kotien ja sitä myötä omien ihmisten löytyminen pienille on aina mukavaa. Teoriassa sitä kun tiedostaa täysin, että kasvattaessa ei voi pidemmän päälle jättää kaikkia kivoja muksuja kotiin ...tai edes puolia niistä ;) Tavoitteena kun kuitenkin on että kaikki syntyvät muksut olisivat ensisijaisesti mukavia ja terveitä lemmikkejä.

Rottalan kuulumisia

Pojat eivät olisi alkuun malttaneet sohvalle ollenkaan

Tänään sitten Elizan pojat Dippis, Kim ja Doc muuttivat yhteen Sanariksen ja Faraksen kanssa. Saa sitten Dippiskin opetella jonkin aikaa elämää ilman emoa muiden junnujen kanssa, ennenkuin lähden koittamaan sitä ja Sanarista Naveenin seuraan.

Pojat saivat ensin tutustua toisiinsa sohvalla, vaikka varmasti tuon ikäiset menisivät ihan heittämälläkin yhteen. Mutta sohvalla sai poikia paremmin vähän kamerallakin kiusattua. Kokoero on pojilla kyllä melkoinen, vaikkei ikäeroa niin mahdottomasti olekaan. Mutta kasvuiässä kun ovat, niin kokoa kertyy joka viikko lisää. Pojat eivät tuntuneet olevan toisistaan moksiskaan, vaan sohvallakin touhuttiin heti kuin oltaisiin oltu samaa porukkaa aina. Pikkupojista ujoin, Kim, uskaltautui myös hyvin hieromaan tuttavuutta toisten poikien kanssa. Kim on kyllä siskonsa Lâo Caun kanssa poikueen saippuapalat, mutta eivätköhän nekin tuosta ekstrakäsittelyllä tasaannu, pikku hätkyilijät. Mikon kädessä Kimkin oli kyllä niin nätistä, että Mikko taas ihmettelee, miten tuo poika on muka muita rasavillimpi. 

Eliza sai jäädä sitten tyttäriensä kanssa viidestään. Tälläkertaa kun ei viitsi naarasmuksuja isoon naaraslaumaan soluttaa. Paitsi lauman koon, nyt myös Elisen takia. Nyt kun päätin pitää neidin lääkekuurista huolimatta laumassa, ei laumaan tarvita yhtään ylimääräisiä muutoksia kuurin aikana. Paranemisen etenemisestä olen kyllä huono tässä kohtaa sanomaan, tai edes arvaamaan millaiseksi silmä lopulta paranee. Silmä kun näyttää melko samalta kuin hoidon alkaessa: minkäänlaisia merkkejä uhkaavasta tulehduksesta tai kasaankuivumisesta ei ole ainakaan tällähetkellä havaittavissa. Silmälääke kyllä Eliseä vähän harmittaa, ja neiti pyrkiikin heti ravistamaan sen pois tai pyyhkimään sen silmästä. Tyttöä tuleekin monesti pidettyä paikallaan hetki lääkkeen laiton jälkeen, että lääke ehtisi ainakin hetken silmässä ollakin. Kauluria kun likalle on turha koettaa saada pysymään. Vieläkään en kyllä keksinyt, mihin se on silmänsä saanut häkissä tökkäistyä, vaikka voihan kyseessä olla periaatteessa ihan heinämökin seinäkorsi tms., joka on vain sattunut osumaan harvinaisen ikävästi.

Dippis

Viimepäivinä sitä on pyrkinyt myös ilmoittelemaan ahkerammin noista ylimääräisistä terraarioista, nyt kun ison lintuhäkin kohdalla taisi jo tärpätä myynnin kanssa. Nyt on selvästi taas se vaihe menossa, että kaipaa kämppään lisää tilaa, ja kaikki ylimääräiset tavarat joille tuskin on lähiaikoina tiedossa käyttöä ärsyttävät. Silti sitä ei ole vielä saanut aikaiseksi häkkivarastoakaan läpikäydä. Ehkä se on vuorossa ensiviikolla, kun saan yhden gradujutun sitä ennen jollekin mallilleen. Lasiterroissa on kyllä se miinus häkkeihin nähden, että käyttämättömiä lasiterroja ei saa yhtä hyvin jemmattua osissa pitkin kämppää. Mikä harmittaa erityisesti tuon ison altaan kohdalla, joka on nyt ergonomisesti keskellä lattiaa käärmeterran edessä. ....mutta silti sorruin tänään taas katsomaan omia ilmoituksia laittaessa myös häkkien myynti-ilmoituksia, ihan siltä varalta jos sieltä olisi löytynyt vielä jokin aiempaa kätevämpi varahäkki rotille. Pygmeille uusi käytännöllisempi terra onkin jo tulossa. Parantumatonta.

Faras ja Doc

Sanaris ja Dipps

Kim ja kiva kolo sohvatyynyjen välissä

Elizan muksuja

Koko katras ennen vapauttamista sohvalle.

Elizan muksuilla on nyt ikää 3,5-viikkoa. Vielä muutaman päivän pienet saavat olla koko porukalla, sitten onkin pikkupoikien aika muuttaa urosjunnulaan. Ensiviikolla lähden sitten koittamaan omia poikia Sanarista ja Dim Dipiä Naveenin kanssa yhteen. Toivon mukaan vanhalle herralle tällainen nuorempi seura kelpaa, muussa tapauksessa herra joutunee viettämään eläkepäiviään yksin. Vaikka niin kovin mielellään Naveenin seuraksi hankkisi jonkin vanhemman ladyn, jos vain voisi olla varma ettei naaras enää voi tulla kantavaksi. Jyrsijöiden kohdalla ei vain valitettavasti ole mitään täysin varmaa hedelmätöntä jaksoa havaittavissa, vaikka iän myötä kantavaksi tulo vaikeutuu. Mutta en mie pikkupoikien osaltakaan ole täysin luovuttanut, tulihan Naveen Penankin kanssa juttuun sen lyhyen ajan kun ne ehtivät yhdessä olla.

Elizan pienet pääsivät tänään vaihteeksi makuuhuoneen sohvaa valloittamaan, yleensä kun muksuja tulee juoksutettua enempi tuvassa samalla kun katsoo jotakin. Makkarin sohvan sohvatyynyt pääsivät pikkuisten lemppariksi, kun niiden taakse pääsi sitten hyvin päikkäreitä ottamaan.

Etualalla Dim Dip ja Lâo Cau, takana Doc ja Kim, boksin taakse livahtamassa Chan Voi

Eturivissä Dá Lè, Kim, Doc ja Dim Dip. Takana Lâo Cau.

Edessä Chan Voi, takana Mâo Cau, Dim Dip ja Kim.

Kolme siskosta Dá Lè, Mâo Cau ja Chan Voi, keskellä veli Kim.

Dá Lè

Dim Dip, Kim ja Mâo Cau

Vaikea päätös

Tänään tuli palattua Turkuun, ja nähtyä poikaset parin päivän tauon jälkeen. Aloin melkein heti kotiuduttuani ottaa yksilökuvia nuoremmista junnuista, ja sitä varten nostin kaikki niistä häkistä kuljetusboksiin. Melkein heti otettuani Hoan Kiemin häkistä tiesin että päätös on tehtävä. Likka tuntui kädessä niin hennolta Elizan poikasiin nähden, etten mie voi rehellisesti sanoa sen saaneen parhaita mahdollisia eväitä elämäänsä. Ja juuri viikonloppuna poikasia luovutettuani tiesin etten tahdo luovuttaa tätä muksua.

Tein siis päätöksen pienen lopettamisesta. Vaikka päätös ei ollut helppo, on se silti varmasti helpompi tehdä nyt, kuin vaikka puolen vuoden päästä muksun ollessa rakastettu lemmikki joko täällä tai jonkun muun luona. Rehellisesti kun en jaksanut enää uskoa siihen, että neidillä olisi täydet mahdollisuudet elää terve ja pitkä rotanelämä. Ja monta rottaa menettäneenä en tahdo että kukaan joutuu vielä normaalia isommalla todennäköisyydellä tekemään niitä raskaita päätöksiä. Mitään takuita normaalisti kehittyneenkään poikasen terveydestä ei voi toki antaa, mutta haluan voida uskoa täysin siihen, että jokaisella luovuttamallani rotanpoikasella on kuitenkin mahdollisimman hyvät edellytykset elää hyvä ja terve elämä. Samaten kuin tahdon niin olevan jokaisella kotiin jäävällä rotalla.

Nappasin sitten kuitenkin Elizan muksuista yksilökuvat poikue-sivua varten. Niille kun on nyt kuitenkin aika alkaa etsiä aktiivisemmin mukavia lemmikkikoteja. Nimetkin ovat pienille jo katsottuna; muksuista jää kotiin pieni russian blue agouti herra Hoa Dim Dip.

Poikueen laukkiosasto eli Doc.

Dim Dip tutustuu karttaan.

Chan Voi taas ei olisi mitenkään malttanut pysyä kartalla.

Muksuja maailmalle

Tänään Tampereella mukana olleet junnut sitten lähtivät. Ensin aamupäivällä Tortok ja Valdur, ja sitten illalla Sarys ja Leona. Olo on haikea - en tykkää yhtään viereisellä tasolla lojuvista, nyt tyhjistä, bokseista. Samalla olen kuitenkin erittäin tyytyväinen: muksut saivat hyvät kodit, joissa muksuja oli selvästi jo odotettu.

Suskun kanssa ollaan tuttuja jo ennestäänkin, ja unohduttiinkin sitten heti rotista höpisemään. Miulla oli liian kiire esitellä pojat, ja Suskulla puolestaan päästä tutustumaan poikiin. Ja vaihdettiin siinä samalla sitten poikuekuulumisia (Suskullehan meni aiemmin Elizan sisko, jolla on nyt suunnilleen samanikäiset poikaset kuin Elizalla) sekä keskusteltiin Porvoon näyttelystä (jolloin näen kuulemma taas poikia). Paljon kaikkea sellaista pientä, jonka seurauksena meni useampi tunti, ennenkuin edes tajusin mitä unohtui: poikien paperit. Kaikessa hajamielisyydessänikin muistin kyllä ottaa paperit mukaan Tampereelle, mutten kylläkään antaa niitä eteenpäin. Onneksi hätä ei ole tämännäköinen: posti kyllä kulkee. Ja postin mukana paperit huomattavasti helpommin kuin pojat tai jyväpussi, jotka Susku sentään sai mukaansa. Facebookista huomasin poikien saaneen jo lempinimetkin: Raato ja Roska.

Mikolta sain Suskun lähdettyä kyllä vähän noottia, kun en ollut ilmeisesti tehnyt kyllin selväksi Suskun olevan Susku. Susku kun oli liikkeellä Hannun kanssa, joka on kesiksen foorumilla tunnustanut omaavansa samoja harrastuksia kuin Mikko, ja nyt Mikko ei sitten päässyt niistä kyselemään (eli jos Hannu sattuu tätä lukemaan, Turkuun saa halutessaan tulla figujenkin kanssa tutustumaan toiseen niistä, roolipeleistä ja käärmeistä kiinnostuneeseen rottaharrastajaan ;)).

Paperiunohduksen huomaaminen sattui onneksi ennen Lydian tuloa, joten ehdin kaivaa likkojen paperit niin hyvin esille kassista, ettei unohtumisen mahdollisuutta enää ollut. Likat pääsivätkin sitten sylin kautta uuteen boksiin, heti kun neidit sai malttamaan sylipaikan jättämään. Bussintuloon oli siinä kohtaa vielä vähän aikaa, ja siinä likkoja seuratessa niiden maailmalle laittaminen ei tuntunut enää yhtään niin pahalta. Sekä Sarys että Leona olivat uudessa boksissa heti kuin kotonaan: peseytyivät ja tulivat luukulle suikauttamaan lähtösuukot. Ja tuntui likkojen uteliaisuus olevan myös uusille omistajille mieleen.  Ikävähän pieniä silti tulee, ei siitä mihinkään pääse, mutta ehkä huomenna vähän helpottaa. Sitten kun pääsee tyhjien boksien luota Elisen, Muhkun, Sanariksen ja muiden luo.

Omalla tavallaan poikasten luovuttaminen uusiin koteihin on kyllä myös kasvatuksen palkitsevimpia hetkiä. Toivotunlaisten, standardin mukaisten poikasten syntyminen on toki upeaa, mutta niin on myös sen oman ihmisen löytäminen niille ei-kotiinjääville.

Rotakas torstai

Junnupoikien iltajumppa

Nyt päivä on vaihtunut jo perjantain puolelle, mutta torstaipäivä sujui varsin rotakkaissa merkeissä. Alkaen kaikkien pikkuhäkkien siivouksella, jolloin myös pari laumaa vaihtoi paikkoja, jatkuen sitten LSKGY:n hallituksen kokouksella ja muksujutuilla. Jälkimmäisiin lukeutuu paitsi Seran muksujen lähtö, myös Noksun lopetus ja pikkuisten paapomista.

Tortok

Noksun kohdalla päätös tosiaan viimein tehtiin. Päivän aikana pikkuinen oli alkanut pitää pientä rohinaa/aivastelua. Se yhdistettynä valtavaan kokoeroon Elizan muksuihin nähden oli sitten se viimeinen niitti. Pieni oli maailman suloisin, mutta ei selvästi kyllin vahva ja vastuskykyinen voidakseen elää pitkän ja terveen rotan elämän. Olo on yhtä aikaa sekä surullinen, että helpottunut. Enää ei tarvitse miettiä pienen selviämismahdollisuuksia, tai mitä neidin kanssa tekisi. Ei pientä kun olisi uskaltanut kellekään lemmikiksi myydä, kun neiti oli vähän reppana. Noksun sisko on puolestaan edelleen tarkkailussa. Se on koko ajan ollut selvästi Noksua isompi, mutta Elizan muksuihin nähden sekin on pieni.

Tortok kuikuaa

Häkkejä siivotessa junnupojat muuttivat Naveenin alakertaan asumaan, ja Eliza muksuineen sai puolestaan oranssipohjaisen poikashäkin. Alkuun ajattelin antaa Elizan periä Naveenin alakerran, mutta koin kuitenkin lopulta aavistuksen vilkkaamman paikan keskellä huonetta paremmaksi nuoremmille. Tortok, Valdur, Faras ja Sanaris alkoivat tutkia uutta lukaaliaan heti innoissaan, samaten kuin Eliza muksuineen omaansa. Junnu-urosten häkki tulee kyllä huomenna hiljenemään radikaalisti, kun puolet sen asukkaista lähtee. Naarashäkin kohdalla aavistus vähemmän vilinää voi olla jopa positiivista: nyt häkin avaamista seuraa varsinainen hyöky, kun kaikki kahdeksan pyrkivät yhtäaikaa tutkimaan käsiä, hakemaan nameja tai jaloittelemaan. Seran muksujen lähdettyä häkkilukukin tippui sitten neljään, mitä lähemmäs normaalia ei välttämättä ihan heti päästä. Nyt naaraslauma kun on sen verran iso ja hälyisä, ettei sinne taida viitsiä Elizan tyttöjä vieroitusikäisinä siirtää.

Valdur

LSKGY:n kokouksessa valittiin uusia toimihenkilöitä vuoden alkajaisiksi, käytiin läpi erilaisia mieleen tulleita yhdistysideoita sekä puhuttiin hieman jo seuraavasta yhdistyksen näyttelystäkin. Tänävuonna hallitus onkin aika kompaktin kokoinen, yhteensä kuusi henkeä. Toivottavasti se hieman helpottaa aikataulujen sumplimista. Jos joku ei vielä tiedä mikä LSKGY on, kyseessä on siis Lounais-Suomen Kesyrotta- ja gerbiiliyhdistys. Yhdistys järjestää vuosittain kolme näyttelyä, julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä, ja koettaa aktivoitua näyttelyiden ohella järjestämään myös pienempiä ja vapaamuotoisempia tapaamisia rottaihmisille. Eli etenkin jos Turun seudulla asuu, kannattaa toimintaan ainakin tutustua ja jakaa myös omia ideoitaan siitä, millaista rotta- ja gerbiilitoimintaa alueelle kaivattaisiin. Yhdistyksen sivut olivat aika pitkään maassa, mutta nyt nettiin on saatu taas muutamia perustietoja: http://www.lskgy.info/index.html Itse tosiaan toimin yhdistyksessa sihteerinä ja jäsensihteerinä, eli miuakin voi halutessaan kysymyksillä pommittaa. 

Veljekset Tortok ja Valdur

Kokouksen lomassa vaihdeltiin sitten kuulumia ja rottia. Yksi Seran muksuista lähti Saijan matkaan jatkaakseen Raumalle toisen poikasen kaverina. Samalla Saija toi minulle yhden pienen, joka matkaa miun mukana Tampereelle. Janina lähti puolestaan loppujen Seran muksujen kanssa. Lelle jäi toistaiseksi vielä ilman rottia tässä jaossa. Huomenna (tänään) onkin sitten aika pakata Tortok, Valdur, Sarys, Leona ja Saijan pieni matkan päälle. Meinasin vain kokonaan unohtaa täyttää muksuille paperit. Asia muistui mieleen vasta siinä kohtaa, kun Saija ojensi miulle Jenkin paperit eteenpäin vietäviksi. Onneksi paperit ehti kuitenkin vielä hyvin täyttää, niin saa sitten omillekin muksuille laitettua paperit heti poikasten mukana uusille omistajille.

Loppuilta kuluikin sitten Elizan muksuja lellitellessä. Ovat ne kyllä suloisia veitikoita nuollessaan sormia ja nukahdellessaan taskuun. Saa nähdä kehittyykö noista vielä samanlaisia pusuttelijoita kuin Delilahin lapset.

Luukku auki likkahäkissä

Siskokset, Muhku, Sarys ja Leona

Leona

Jaloittelemaan oltaisiin kovasti lähdössä.

Jolene ja Leona

Näyttelyyn ilmoittautumisia ja linkkejä

Porvoon näyttely lähestyy, ja itseni piti nyt yöllä laittaa ilmotkin menemään. Rottien tietoja kirjatessa totesin homman loppuun viemisen jäävän kuitenkin paristakin syystä huomiseen. Mikko ilmoitti haluavansa pojistaan näytille Alastairin ja Tanqualin. Alastair on selkeä tapaus, mutta Tangualin kohdalla aloin muistella olleen puhetta ettei se välttämättä olisikaan russian buff, vaan russian silver. Russian silver on koestandardissa, eli ilmohinta on eri, joten joudun varmistamaan asian vielä huomenna Mikolta ennenkuin laitan ilmot maksuun. Samalla aloin sitten pohtia Elizan ilmoittamista. Elizan muksut ovat näyttelypäivänä yli vieroitusikäisiä ja päivää vaille luovutusikäisiä. Eli Elizan tuskin voisi katsoa varsinaisesti rikkovan näyttelysääntöjän kohtaa että eläin ei saa olla imettävä. Kuitenkaan Elizaa ei viitsi ottaa pois naarasmuksujen luota heti niiden ollessa vieroitusikäisiä pelkästään näyttelyn takia, eli käytännössä imettäminen varmaan jatkuu, ja emo on sitä myöten siinä kunnossa, ettei sitä viitsi näyttelyyn kuskata. Kuitenkin vaikka hyvin suurella todennäköisyydellä Eliza on näyttelypäivänä siinä kunnossa, etten ole sitä näytille viemässä, minua houkuttaisi ilmoittaa se. Että olisi sitten olemassa se mahdollisuus, että jos se päättää lopettaa imettämisen omaehtoisesti tuota ennen ja näyttää näyttelykuntoiselta, sen voisi napata sitten näyttelyaamuna mukaan. Tässä kuussa rahatilanne tulee kuitenkin muutenkin menemään tiukille, niin tuntuu hullulta edes harkita laittavansa rahaa sellaisen rotan ilmoon, jota tuskin kuitenkaan raaskii vielä mammalomalta näyttelyyn kiskoa. Etenkin kun maaliskuussakin on sitten jo tuplaluokat. Pari euroa ei kyllä toisaalta tässä konkurssissa paljoa tunnu... Täytyy miettiä asiaa huomiseen.

Vasta ikiä laskiessani tajusin myös melkein unohtaneeni ilmoittaa yhden junnuista, Sanariksen. Olin tehnyt päätöksen Muhkun ja Elisen ilmoittamisesta jo ennenkuin tehtiin päätös siitä, että Sanaris jääkin kotiin. Siinä ei vain sitten osannut heti yhdistää, että kun poika jää kotiin, sen voi toki ilmoittaa näyttelyynkin samaan tapaan kuin siskonsa. Eli meiltä lähtee sitten kolme junnua debytoimaan. Hetken mietti jo Faraksen ilmoittamista, siltä varalta että se meillä vielä näyttelyn aikaan on. Se ei kuitenkaan ole varmaa (ensisijaisesti kun toivon sen löytävän uuden kodin sitä ennen). Ja jos niin käykin, että poika täällä silloin vielä on, voisi näyttelyn myyntipöytä edistää paremmin pojan siirtymistä uuteen kotiin. Vaikka tietenkin vähän huvittaisi verrata Sanariksen ja Faraksen saamia arvosteluja. 

Tapsa on taas kovin ihastunut talouden 2,5-viikkoisiin, ja on jo valmiiksi haikeana seuraavasta poikuetauosta kun talossa ei yhtäkkiä olekaan yhtään pieniä (pieni tällainen tauko saadaan toivottavasti aikaan ennen kevät/kesän poikueita). Onhan tuossa ikävaiheessa kyllä oma viehätyksensä, kun muksut ovat vielä pieniä, ja turbovaihe on vasta haussa. Samalla Tapsa sitten tilasi miulta muksun, joka pysyisi aina yhtä pienenä. Mie olen aina sanonut sen olevan mahdotonta, mutta tälläkertaa jouduin valitettavasti heittämään, että onhan meillä Noksu. Muksu kyllä kasvaa, muttei tahdo vieläkään ottaa muita kasvussa kiinni. Mie todella toivon, ettei muksusta jää kääpiökokoista. Ja pohdin edelleen, kuinka eettistä muksua on tuossa porukan jatkona pitää, ellei se oikeasti ala saavuttaa muita. Pitää sitten torstaina näyttää muksu Saijalle ja Janinalle ja kysyä taas objektiisempia mielipiteitä miten pienen kanssa toimia. Pelkään olevani kyseisen pienen kohdalla liian sokea.

Neljän oman muksun ohella saatan saada Saijalta yhden kyytiläisen mukaan Tampereelle. Tulee sitten kunnon rottakuriirointireissu :) Olo on todella ristiriitainen torstaita ja viikonloppua odottaessa: odotan palavasti rottamäärän pienemistä, että on taas paremmin aikaa kaikille. Samalla en kuitenkaan haluaisi kenenkään lähtevän: jokainen kun on eri tavalla ihana. Nyt kun Elizan muksutkin alkavat liikkua pesän ulkopuolella, vilinää alkaa olla liikaa, mutta silti yksikään yksilöistä ei ole ylimääräinen. Voin kuitenkin sanoa, ettei meillä enää astuta näin montaa naarasta lyhyen ajan sisään ellei ole 200%:n varmaa että ne edelliset eivät oikeasti ole tulleet kantaviksi. Vaikka ei tämä vilinä toki ole edes niin paha kuin se voisi olla, jos Jolenekin olisi saanut normaalikoisen poikueen. Ja sekin oli toki oma valinta, että tahdoin Seran synnyttävän täällä babyboomista huolimatta.

Otsikossa lupailin myös muutamia linkkejä. Kumpaankin ensin mainittuun on tullut itse nyt viime päivinä törmättyä, ja ne ovat mielestäni eri tavalla mielenkiintoisia. Ensimmäisessä käsitellään rottien mycoplasmaa ruumiinavauskuvien kautta. Kuvamateriaali sivuilla ei ole siis kovin kaunista katseltavaa, mutta mielenkiintoista. Toisessa päästään puolestaan liikkuvan kuvan ääreen seuraamaan koripalloilevia rottia lapsille suunnatussa ohjelmassa. Sen verta paljon on itsekin saanut törmätä kesyrottia koskeviin ennakkoluuloihin, että on aina erittäin positiivista, kun rotat saavat myönteistä huomiota osakseen. Kolmanteen tuli törmättyä nyt yöllä, ja sielä käydään keskustelua tulevassa eläinsuojelulain uudistuksesta. Sielä on mahdollista jättää myös oma kannanottonsa aiheesta. Edellisen blossani olleen blogilistauksen jälkeen olen löytänyt kyllä myös paljon uusia rottablogeja, joten niistäkin voisi varmaan taas joku päivä listaa laittaa, josko niistä löytyisi jollekin muullekin taas uutta luettavaa.

Elizan muksut 2vk

Vielä ei ole silmiä availtu, mutta eiköhän tässä viikonlopun aikana. Muksut voivat potrasti, ja ottolapset Eliza hoitaa siinä missä omansakin. Nyt Jolenen muksujen osalta alkaa olla jo toiveikas, vaikka etenkin Nokso onkin vielä erittäin pieni. Toivotaan että kunnon maitobaarille pääsy auttaa muksua saamaan muita kasvussa kiinni. Kuvia otettaessa Eliza oli boksissa pikkujunnujen kanssa. Niistä pitää sitten kanssa myöhemmin uusia kuvia ottaa.

Elizan pojat

Kaikki muksut samassa kasassa

Elizan pojat

Elizan tytöt

Elizan tyttöjä

Muksuista pienimmät

Noksu

Nyt kun vauhtiin päästiin, niin jatketaampa poikaskuvasarjaa vielä muksuista pienimmillä, eli Jolenen muksuilla. Näistä lapsista olen ollut tarkoituksella laittamatta kuvia, koska muksujen selviäminen on ollut, ja on yhä, epävarmaa. Noksu on ollut nyt saapumisestani lähtien tukiruokinnassa, ja vaikka se on alkanut hiljalleen saada veljeään kiinni kasvussa, ei mene päivää ettenkö mieti pitäisikö muksu karsia. Elizan muksut kun tarjoavat lähes samanikäisinä ikävän konkreettisen koko ajan lähellä olevan verrokin paremmin maitoa saavista lapsista. Mikäli poikue olisi isompi, tiedän että karsisin Noksun pois automaattisesti. Nyt kuitenkin tilanne on se, että kaksi muksua ei pystynyt keskenään saamaan maidontuotantoa kunnolla käyntiin. Jos poikasmäärä tippuisi nyt yhteen, voisi olla että maidontuotanto ei pysyisi enää yhtään käynnissä. Ja Noksu on miun rotta. Kun poikasta on nyt useamman päivää useamman kerran päivässä ruiskulla syöttänyt, todella haluan muksun selviävän. Ja haluan sen jäävän kotiin. Siksi sitä jatkaa yrittämistä. Ja miettin samalla kuumeisesti miten muksun lähtökohtia voisi entisestään kohentaa.

Noksu ja Noksun veli

Eliza ja molemmat ovat olleet nyt varsin rauhallisia, eikä kumpikaan suhtaudu pesäänsä tai poikasiinsa kovin ylisuojelevasti. Sillä sitä onkin alkanut miettiä, josko joidenkin päivien kuluttua koittaisi, mitä mammat tuumaavat toisistaan. Meillähän Kissus ja Miniata muuttivat poikasineen samaan häkkiin jo ennen muksujen vieroitusikää, kun neidit alkoivat siinä kohtaa itse hyvin määrätietoisesti pyrkiä toistensa seuraan. Mikäli sama toimisi Jolenen ja Elizan kohdalla, tilanne olisi Noksun kannalta ihanteellisin, kun huolehtimassa olisi toinenkin emo. Tätä en kuitenkaan ole uskaltanut koittaa vielä, koska mitä pienempiä poikaset ovat, sitä helpommin emot suhtautuvat toisiin rottiin torjuvasti. Jolenen pesärauhaa kun on joutunut nyt muutenkin rikkomaan useamman kerran päivässä syöttöjen takia. Onneksi Jolene ei ole tuntuvat ottavan tästä nokkiinsa, vaikka tuleekin kyllä aina hakemaan muksua takaisin pesän suojiin, kun saavun takaisin häkille muksua syöttämästä.

Alkuun mietti myös muksujen jakamista tasaisemmin kummallekin emolle, mutta se idea sitten jäi. Osittain sen riskin takia, että emo voi pahimmillaan tappaa vieraan poikasen. Vielä enemmän kuitenkin sen takia, että idea ei sitä mietittyäni tuntunut kumminkaan päin ideaalilta siinä kohtaa kun palasin. Elizan muksuja ei oltu vielä karsittu, ja poikasia oli nisiä vastaava määrä. Mikäli niiden joukkoon olisi laittanut selvästi muita pienemmän ja hennomman muksun, sen mahdollisuudet selvityä olisivat todennäköisesti heikentyneet radikaalisti. Jos taas muksuja olisi lähtenyt siirtämään Elizalta Jolenelle maidontuotannon lisääntymisen toivossa, olisi ollut olemassa sama riski. Noksu olisi taas saanut useampia itseään isompia kilpailijoita tällä kertaa paljon vähäisemmistä maitovaroista. Mikäli maidontuotanto ei olisi lähtenyt kasvuun, tai sen kasvuun lähdössä olisi kestänyt, olisi Noksu ollut taas entistä heikommilla. Tänään jälkimmäistä vaihtoehtoa tuli kyllä mietittyä uudestaan, nyt kun Noksukin on vahvemmassa kunnossa. Täytyy kyllä vielä Saijalta kysellä, kun häntä parin tunnin kuluttua näen, kuinka todennäköisenä hän pitää sitä että maidontuotanto lähtisi tässä kohtaa selvään kasvuun, jos imijöiden määrä kasvaisi. Yleensä kun puhutaan siitä, että maidontuotanto pitkälti vakiintuu ensimmäisen kolmen päivän jälkeen, minkä takia karsintaa ei yleensä suoriteta heti ensimmäisinä päivinä.

Seran muksut

Janina esitti miulle helpon pyynnön, ja pyysi kuvaamaan Seran lapset urokset ja naaraat erikseen. Että saa sitten kotisivuille tuoreempia kuvia, nyt kun muksuilla on jo silmätkin auki ja väritkin paremmin näkyvissä. ...ja vauhtia. Aluksi ajattelin pienen tason olevan mainio kuvausalue muksuille, mutta nämä kolmiviikkoiset menijät keksivät jotain mitä Faras ja Tortok eilen eivät - miten tasolta pääsee alas. Ja moisen uuden leikin keksimisen jälkeen taso on takuuvarmasti tylsä paikka. Valtaosaan kuvista sattuikin vain hännän pää, kun vähintään joku kolmikosta olisi kadonnut mieluusti jonnekin aivan muualle. Hetken jo harkitsi muksujen siirtämistä boksiin ja kuvaamista siinä, mutta kyllä onnistuneempiakin kuvia alkoi sitten tulla.

Eli saanko esitellä, Seran tytöt:

...ja pojat:

Pojat olivat malleina neitejä yhteishaluttomampia (tai vain kiireisempiä), niin niiden kohdalla jo samaan kuvaan saaminen osoittautui suuremmaksi haasteeksi valitulla kuvausalueella. Mutta hyvä se on muksujen nyt vilistää. Eilen pienet kun saivat isomman häkinkin. Meillä kun naaraat synnyttävät aina melko pienissä ja matalissa häkeissä, niin poikueet tulee sitten siirrettyä väljempiin oloihin kun poikaset alkavat liikkua pesän ulkopuolella. Nyt Seralla muksuineen on käytössä CritterNationin puolikas, niin pääsevät junnut kiipeilytaitojakin vähän paremmin treenaamaan. Muksujen saavutettua pahimman riiviöiän, Serakin on mielissään lisääntyneistä nukkumapaikoista ja lepäilysopeista.

Seran tämänhetkinen lukaali