Odottavan aika on pitkä

Ulkona on täysi kevät leskenlehtineen ja krookuksen nuppuineen, eli jotain kauan odotettua on tänne jo saatu. Toinen odotus ei sen sijaan tunnu päättyvän, nimittäin Elizan. Mahaakaan ei ole kauheasti tullut lisää siitä kun se lähti kasvamaan, eli koko ajan alkaa näyttää yhä ikävämmin siltä, että neiti on vain mennyt lihomaan. Ihan vielä toivo ei ole kuitenkaan täysin mennyt.

Nyt on kulunut 29vrk parin yhdistämisestä, ja 10vrk parin erottamisesta. Silti neiti on näyttänyt parina viime päivänä vähemmän kantavalta kuin aiemmin. Sillä on myös selvästi tylsää mammailuboksissaan, mistä se jaksaa muistuttaa aina kun mammailuboksin ohitse menee. Vaikka onhan se nyt joutunut sielä hyvän tovin olemaan, kun siirsin sen sinne heti kun sen maha näytti alkavan kasvaa. Neidillä kun ei näkynyt minään päivänä selkeää kiimaa, niin sitä myötä ei ole saanut myöskään mitään selkeää laskettua päivää. Että olisi voinut sen mukaan sitten laskea, koska mamma olisi hyvä siirtää omilleen (vaikka osa mammoistahan ilmoittaa sen selkeästi itse, jos jossain vaiheessa tiineyttä kaverit alkavat häiritä). Nyt on sitten kahden vaiheilla sen laumaan palauttamisen ja mammailuboksissa tarkkailun välillä. Silti laumaan palauttaminen vielä vähän mietityttää, kun voihan olla että neiti vain odottaa vain varsin pienehköä poikuetta. Jolene tosin turposi pienen poikueenkin kanssa kuin pullataikina, ja ne raskausgrammat istuvat yhä niin visusti mamman kropassa että se on jäänyt eläkkeelle näyttelyistä ja elelee nyt täysin kotirottana.

Toinen odotus kohdistuu Katarinaan, joka on vähän liiankin söpö pari sulhonsa kanssa. Siinä missä epävarmuutta Elizan kantavana oloon lisää se, ettei se missään vaiheessa halunnut päästää sulhoehdokasta lähellekään itseään, Katarina on jatkanut Areksen vieressä nukkumista ja yhteisiä illallisia siitä lähtien kun pari on saanut olla koko aikaisesti yhdessä. Ainoa vain, ettei parin välillä ole ollut havaittavissa mitään sen intiimimpää kanssa käymistä, ja Katarina on onnistunut siskonsa tapaan piilottamaan kiimansa. Tällähetkellä miulla onkin kovin ikävä lentoon lähtevän tärrääviä kiimoja (joita aina rottia pestessä kiroaa), sekä valtavia mammailumahoja jotka saavat rotan näyttämään tennispallon nielleeltä (muillakin kuin Jolenella, joka ei ole ollut uroksen kanssa vuodenvaihteessa syntyneen poikueensa jälkeen).

Pääsiäistipujen sijaan tilaan siis monta pääsiäisrottanaperoa. Enemmän kuin nuo Delilahin seitsemän, jotka ovat jo niin kovin isoja. Eilen opittiin jo se, kuinka hypätään kannettoman boksin reunalle. Ja melko heti sen jälkeen, kuinka siitä pääsee tiputtautumaan pöydän päälle seikkailemaan. Pitää siis alkaa käyttää boksissa kantta muksuja siirrellessä. Vauhtia kun tuolta poppoolta löytyy jo varsin kiitettävästi uniaikojen ulkopuolella. Mammakin on nykyään enempi tyytyväinen kun muksut käydään hakemassa Bonesia katsomaan. Muksujen perään haikailun sijaan se käyttää nuo hetket nyt mielellään torkkumiseen. Ei ole selvästikään helppoa kasvattaa seitsemää vintiötä.

Muksuja talossa ja häkkiaddiktin uusi tuttavuus

Delilah

Eilen kotiutui Delilah muksuineen ja Green Day lähti kämppiksensä kanssa Saijan matkaan. Nyt on siis talossa taas seitsemän pientä rottalasta, joista pitäisi malttaa luovutusiän tullen luopua. Saija kyllä jo kovasti koitti yhtä härpäketyttöä Tapsalle omaksi rotaksi markkinoida, nyt kun Mikko pienentää laumaansa eikä voisi sinne muutenkaan naarasta ottaa. Mikon lauman kahdelle nuorimmalle löytyikin jo uusi koti lähipiiristä, kun veljeni vaimo sattui sopivasti soittelemaan ja kertomaan heidän harkinneen taas rottia ottavansa. Junnut lähtevät sinne sitten viikonloppuna. Mikolle taas saapui hänen pojille tilaamansa Ferplastin Furet XL, jota minä pääsin sitten kokoamaan. Jotenkin kummasti kun Mikolla ei ole samanlaista kiinnostusta eri häkkien rakenteisiin ja muihin ominaisuuksiin, joten kummatkin olivat olivat diiliin tyytyväisiä: mie pääsin näpertämään, ja Mikko sai häkin valmiiksi koottuna. Eli eilinen oli kaikkiaan varsin rotakas päivä taas, millä bloginkin päivittäminen jäi tähän päivään.

Delilahin muksut

Delilah pääsi muksuineen oranssipohjaiseen junnulaan. Vielä kakarat ovat kyllä kiltisti maantasalla pysyneet, vaikka silmätkin jo hieman sirrittävät. Mutta nyt eletään niitä hetkiä, joina silmät aukevat hetkenä minä hyvänsä, ja sitä myöten kiipeilyharjoituksetkin lähtevät yleensä hetimmiten käyntiin. Ja viikon päästä ollaan varmaan jo niin olevinaan isoa rottaa ja nukutaan tasoilla ja riippareissa. Mutta vielä hetken ollaan niin kovin pieniä. Muutaman kuvankin jo lapsista nappasin. Muksut olivat kaikki päikkäreillä, niin en sitten viitsinyt toisia vielä enempää kameralla kiusata. Ja sekin jäi vielä arvoitukseksi, joko osalla on silmät auki. Delilah tuli siinä sitten kameraa vahtimaan, ja hakemaan huomiota. Miun pusutyttö.

Mikko halusi lauman pienemisen ja muuton myötä pojilleen hieman toisenlaisen häkkiratkaisun. Nykyinen Critteri vaihtuu siis pöydälle sopivaan Furet XL -häkkiin. Itse odotin uutta häkkitulokasta kanssa mielenkiinnolla, kun omille pojille on tullut välillä Furet Toweria mietittyä. Häkki olikin hyvin simppeli koota, ja oikeastaan yllättävänkin hyvän kokoinen. Kyllä se heti tekee paljon tilantuntua häkkiin, kun häkissä on oikeasti myös syvyyttä pituuden ja korkeuden ohella. Critteriin verrattuna tuossa on pohja-alaa jopa aavistuksen enemmän, kun asia tuli laskemalla tarkastettua. Ulottuvuus häkin luukuista käsin oli myös hyvä, nyt kun sekä etu- että kattoluukku ovat hyvin käytettävissä. Se alkoi kyllä Furet Towerin kohdalla mietittyttää, kuinka hyvin sen kanssa pärjäisi, kun häkin ollessa koottuna alemmassa häkissä olisi käytettävissä vain etuluukku, ja häkin korkeus huomioon ottaen kattoluukkukaan ei välttämättä sisustuksessa niin paljoa auttaisi.

Furet XL

Oman häkkikannan päivitys lähti kuitenkin liikkeelle toisesta suunnasta. Nyt kun Mikon pojilla ollut Critter jää miulle käyttöön, päädyin laittamaan yhden Lusakoista myyntiin. Josko saisi sitten siitä saatavalla hinnalla teetätettyä pari Critterin metallipohjaa lisää, niin saa sitten toisesta Critteristä hyvin pari junnulaa/varahäkkiä. Tower saa pysyä harkintalistalla ainakin muuton yli (ellei joku tiedä vinkata edullisesti myytävästä hyväkuntoisesta käytetystä, sitten en välttämättä voisi vastustaa tarjousta). Parhaansa mukaan sitä koittaa kyllä pyrkiä pitämään oman häkkivaraston suhteellisen järkevissä mitoissa ja sellaisena, että jokaiselle häkille on oikeasti kuviteltavissa käyttöä jossain realistisessa tilanteessa (onneksi minulla on hyvä mielikuvitus).

Eliza majailee nyt omassa mammailuboksissaan, ja odotan suurella mielenkiinnolla, onko likalle tulossa muksuja ja jos niin millaisia muksuja. Neidillä kun on nyt entistä selvempi pömppis ja nisätkin paremmin näkyvissä. Mutta koska astumista ei tullut kertaakaan nähtyä, en ole täysin uskaltanut sulkea pois valeraskauden tai lihomisen mahdollisuuttakaan. Tuosta poikueesta kun olisi itsellä tilauksessa kauniita sk essex ja sk agouti lapsia. Sama tilaus on esitetty myös Katarinalle, joka on nyt näyttelystä asti viettänyt yönsä Areksen seurassa. Niin pitkään kun olenkin ollut vannoutunut yksiväristen ystävä, on nyt jopa vähän orpo olo kun kotona on vain kaksi essexiä. Sanariksellekin tulee kyllä nyt pikkuhiljaa lähdettyä morsiansa hakemaan, ja samalla pitäisi sitten Muhkulle sulhoa valita. Tämän sisarusparin kohdalla huomaa kyllä hyvin sen eron kotiin jätettävässä uroksessa ja naaraassa: Sanariksen morsiammen kohdalla sopivaa tulee haettua nyt syntyneistä, tai syntymässä olevista poikueista, Muhkun sulhasen kohdalla uroksen taas pitäisi olla tällähetkellä ehdottomasti ainakin puolivuotias. Muhkun kohdalla on alkanut vahvemmin harkita myös yksiväristä poikuetta, nyt kun sopivia essex uroksia on varsin vähänlaisesti. 

Menin myös kyllästymään vaalean keltaiseen blogitaustaan, eli blogille on haussa uusi ilme. Täysin itseä tyydyttävään ratkaisuun en vielä päässyt, eli blogin ilme voi vielä vähän ajan kuluttua tästä muokkaantua. 

Rottala hiljenee ...hetkeksi

Elizan muksut lähtivät tänään, ja Elizan muksujen lähdön myötä kotona odottaa kaksi tyhjää poikashäkkiä poissiivoamistaan. Pieni rauhoittuminen tekeekin välillä hyvää, vaikkei tauko tällä kertaa pitkään kestäkään: Anna tuo Delilahin huomenna miehelästä, ja viikon päästä sunnuntaina meille tulee vieraileviksi tähdiksi yksi uroslauma. Lauma johon kuuluu yhtenä jäsenenä Elizan tuleva sulho Zaya's Green Day. Takaisin Turkuun kotiuduttua pääseekin sitten häkkien poissiivoamisen ohella miettimään toimivimpia häkkiratkaisuja tulevalle kokoonpanolle.

Kim ja vanhempi herra. Kuva Annalta.

Elizan pienistä tytöt lähtivät väliaikaismajoituksen kautta kohti Lappeenrantaa, ja pojat jäivät Tamperelaisiksi. Pikkupojat pääsivätkin sitten jo tekemään tuttavuutta pariin vanhempaan rottaherraan, joiden seuraan pikkuiset sopeutuivat kuulemma varsin mutkattomasti. Ennen uuteen kotiin lähtöä Doc ehtikin jo vallata uuden omistajansa niskan ja laittaa kunnon raksuttelut käyntiin. Sillä kyllä mukava että pojat lähtivät yhdessä, niin on sitten Kimilläkin tuttua seuraa rohkaisemassa lapsista ujointa. Pikkulikoista Lâo Cau olisi ollut heti kovasti tulossa ulos uudesta boksista tutkimaan maailmaa laajemminkin. Likkojenkin kohdalla poikueesta selviä luonne-eroja löytyi, vaikkakaan ei niin suuria kuin Kimin ja Docin välillä. Ainakaan meillä kotona - kyllähän luonne voi vielä kovasti muokkaantua pienten aikuistuessa.

Olo on nyt muksujen lähdettyä tavalliseen tapaan haikea mutta tyytyväinen - pieniä tulee aina vähän ikävä, mutta uusien kotien ja sitä myötä omien ihmisten löytyminen pienille on aina mukavaa. Teoriassa sitä kun tiedostaa täysin, että kasvattaessa ei voi pidemmän päälle jättää kaikkia kivoja muksuja kotiin ...tai edes puolia niistä ;) Tavoitteena kun kuitenkin on että kaikki syntyvät muksut olisivat ensisijaisesti mukavia ja terveitä lemmikkejä.

Varastojen täydennystä ja erottamisia

Valtava pahvilaatikko täynnä tavaraa

Tänään tuli sitten Zooplussan tilaus, johon viime viikolla sorruin. Miun piti tilata vain ihan pikkuisen, alta sen verran ettei edes .fi puolen ilmaisiin postikuluihin vaadittava summa tulisi omista ostoksista täyteen - joten kysyin Saijaa, Janinaa ja Tiinaa kimppaan. Siinä sitten hintoja katsellessa totesin kuitenkin pian, ettei .fi puolen tilauksessa olisi ollut itseni kannalta mitään järkeä alemmista postikuluista huolimatta - kaikkien haluamieni tuotteiden hinnat olivat 2-7 euroa kalliimmat kappaleelta. Eli siinä kohtaa mieluummin maksaa vaikka jo niitä postikuluja .com puolelle (joita ei sitten kuitenkaan tullut, kun tilaus ylitti rajan). Etenkin kun sitä taas vähän innostui - ihan pikkuriikkinen tilaus vaihtui vähän reilumpaan täydennystilaukseen. Mitään uusia tuotteita ei siis saapunut kokeiluun, vaan vain ja ainoastaan jo käytössä testattuja klassikkoja: rottien uusia suosikkeja pajutunneleita (joita on kiva purkaa), muutama puinen kulmamökki, pari Sputnikia, muutama pajusilta, kiipeilyköysi, heinäpesä ja ruokaa. Sekä se mitä mietin pisimpään - toinen juoksupyörä. Meillä aikuiset eivät ole juoksupyöristä innostuneet, mutta nyt on sitten kumpaankin junnulaan omansa. Uusi pyörä onkin sopivasti tyttömäisen punainen siinä missä edellinen on musta. 

Oma osuus kasasta

Tälläkertaa jotain oli tilauksessa myös ensikertaa rikki - jyväsäkkiin oli tullut reikä. Sitä on kyllä aiemminkin katsonut, ettei tuon seoksen paperisäkki ole kestävimmästä päästä. Seos oli kuitenkin pääosin sielä missä pitikin eli säkissään, ja vain osin levinnyt pitkin laatikkoa, mistä se kippaantui sitten jyvätynnyriin. Eli vahinkoa ei tapahtunut, vaikka tietenkin sitä mielellään kaikki tavarat ihan ehjinä saisi.

Asiaa harkittuani päädyin myös erottamaan Naveenin ja pikkupojat toisistaan. Naveenin ja Sanariksen välit eivät lähteneet lähentymään. Vaikka suoranaisia tappeluita ei ollut, oli Naveenin ja Sanariksen välillä kuitenkin sen verran vääntöä, että pojat viettivät valtaosan ajasta eri häkeissä päätyen huudattamaan toisiaan jos sattuivat samaan kerrokseen. Sanaris ei esimerkiksi halunnut käydä ylähäkissä syömässä edes tuoreruokaa, eikä Naveen puolestaan ikinä nukkunut alahäkissä. Dippis tuli kyllä sujuvasti toimeen kummankin kanssa, ja seilasi kerrosten väliä. Sanariksen kohdalla taisin odottaa sen yhdistämistä Naveeniin turhan kauan, kun halusin molemmat junnut yhtä aikaa Naveenin luo. Niin Sanaris ehti sitten saada turhan paljon kokoa, kun Naveen on muutenkin vähän varautunut toisten urosten suhteen jouduttuaan kiusatuksi. Niin ikävää kuin erottaminen onkin sen suhteen, että Dippiksestä olisi kuitenkin ollut Naveenille seuraa, en halua junnupoikien saavan tuollaista mallia laumakäytöksestä. Itsellä kun laumaan on kuitenkin myöhemmin tiedossa lisäystä, sitten kun sopivia jalostusuroksia löytyy. Tällä hetkellä Naveen vaikuttaa rauhalliselta yksiössään, taisi sille ottaa kunnon päälle tuo Sanariksen kanssa vääntäminen.

Sanaris

Dippis ja Sanaris

Dippis

Delilahilla oli kiima 12.-13.2. välisenä yönä, eli maaliskuun alkuun meillä toivotaan syntyväksi poikueellinen Zaya's kakaroita seuraavia omia poikueita suunniteltaessa. Delilah onkin palaamassa nyt viikonloppuna Tampereelta takaisin kotiin. Elizalle olen koittanut sk agouti urosta katsella uutta astutusta ajatellen, mutta näillä näkymin sitä joutuu tinkimään turkinlaadusta tai kuviottomuudesta. Eihän neidin astutuksella ole vielä mikään kiire - neiti vasta lepäilee edellisten muksujen jäljiltä, mutta kauhean vähän ihmisillä tuntuu perus agouteja olevan. Mutta kyllä sitä silti mielellään katsoisi tuolta neidiltä vielä toisen poikueen.

Muksut 3vrk

Muksut 3vrk

Muksut täyttivät tänään kolme vuorokautta, ja tänään tuli sitten hoidettua se ikävämpi hommakin, eli karsinta. Isossa poikueessa ikävintä on se, että karsimistarvetta on enemmän. Kuitenkaan sitä ei siitä huolimatta osaa toistuvia pieniä poikueita toivoa lajilta, joka luonnossakin isoja poikueita saa. Kai sitä kokee ison poikueen kertovan elinvoimaisuudesta ja siitä että kaikki on kunnossa. Vaikka sitten joutuukin tekemään niitä päätöksiä, kuinka paljon poikasia emolle jättää, ja mitkä poikasista valitsee. Tässä kohtaa kun ainakaan useamman poikasen kohdalla vielä harvemmin suuria koko tai kuntoeroja on. Delilahille päädyin lopulta jättämään kahdeksan muksua: neljä tyttöä ja neljä poikaa. Tai ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä neljä tyttöä ja neljä poikaa: uroksista yksi kun oli hieman epäselvempi tapaus. Se sai kuitenkin jäädä kuvionsa takia, kun on sellainen lemmikkitasoinen laukkipää. Muut pojat kun ovat kaikki suurella todennäköisyydellä yksivärisiä, niin saa sitten joku halutessaan kunnolla erottuvan parivaljakon. Itse odotan eniten mitä noista yksivärisistä pojista ja kolmesta essex tytöstä tulee, koska tästä poikueesta jättäisin kotiin mieluiten yhden yksivärisen pojan ja yhden essex tytön.

Karsimispäivinä sitä eksyy jotenkin kummasti aina myös forumeille lueskelemaan. Tälläkertaa yhdelle brittifoorumille. Siinä missä Suomessa karsiminen on normaalikäytäntö isojen poikueiden kohdalla, briteissä on hyvin selkeä jako karsivien ja ei-karsivien rottaloiden välillä, ja jälkimmäisiä on ainakin tuolla kyseisellä foorumilla selvästi enemmän. Vanhoja ketjuja lukiessa tuleekin aina välillä karsimista ja sen tarpeellisuutta mietityttyä, sekä sitä, kuinka paljon "vallitsevalla käytännöllä" on merkitystä asiaan. Eli sillä, katsotaanko että hyvä emo selviää isonkin poikueen kanssa, vai että emon ei tarvitse kyetä hoitamaan ylisuuria poikueita, vaan on kasvattajan velvollisuus helpottaa emon taakkaa ja siten taata poikasille vahvat lähtökohdat. Jotenkin sitä uskoo, että tarpeeksi monen sukupolven jälkeen brittirotilla on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset selvitä isojen poikueiden kanssa, kun sellaisen kanssa selviämättömät jätetään pois kasvatuskäytöstä huonojen emo-ominaisuuksien vuoksi. Kuitenkaan ainakaan täysin tämä ei toimi: tänään viimeksi silmiin osui ketju, jossa kerrottiin neljäntoista poikasen poikueen syntymästä. Samassa ketjussa kerrottiin, kuinka muuten kaikilla poikasilla on maitoa mahoissaan, mutta kaksi poikasista on selvästi muita pienempiä ja heikompia. Siinä sitten kovasti kasvattajan ja muiden taholta pidettiin peukkuja ja toivottiin että ne pahnanpohjimmaisetkin vielä vahvistuvat ja ottavat muita kasvussa kiinni. Siitä toisesta vaihtoehdosta, hitaasta nälkäänkuolemisesta, ei puhuttu. Vaikka eri maiden käytännöistä on aina mielenkiintoista lukea, meillä pysytään suomalaisessa mallissa tässä asiassa. Luovutusiän suhteen on välillä kyllä jopa brittimallia miettinyt, sielä kun muksut luovutetaan foorumin mukaan monesti vasta 6-9 -viikkoisina. Toisaalta poikuekokojen ollessa isompia, myös poikasten kehittyminen voi olla hitaampaa.

Pesässä piippaa

Delilahin pesästä kuuluu nyt vienoa piipitystä, eli oma toinen poikue on saapunut maailmaan :) Vielä en ole pesään kurkistanut, vaan se saa odottaa huomiseen. Täytin vain mamman ruokakupin, ja jätin sen tutustumaan jälkikasvuunsa. Nyt alkaa se toisenlainen odotus: hoitaako mamma muksut kunnialla, paljonko muksuja on, millaisia muksuja... Paljon kysymyksiä joihin lähipäivät alkavat tuomaan vastauksia. Delilah vaikuttaa kyllä varsin huolehtivaiselta rottaneidiltä.

Sera puolestaan on omaksunut Jolenen asenteen, ja vetää Janinan mukaan Horatiota kuonoon aina kun se pyrkii tekemään läheisempää tuttavuutta. Eli saa nähdä käykö niiden kanssa yhtään sen parempi tuuri kuin Jolenen ja Poseidonin.

Poikien uusi kämppä ja häkkikuvia

Nyt on pojilla sitten CritterNation Double käytössään. Naveen vaikuttaa kämppäratkaisuun varsin tyytyväiseltä, ja Pendragonkin tutkii uutta lukaalia innoissaan. Nyt on sitten enemmän tasoja ramppeja, mutta kuitenkin myös riippareita ja roikkuvia majoja ja putkia.

Naveenin ja Pendragonin uusi kämppä.

Likkojen linna tämänhetkisessä asussaan. Tavaramäärä typpaa aina siivouskertojen välillä lisääntymään.

...ja tavarat löytää rottamaisemmat paikat.

Hoitorottien loma-asumus.

Delilahin mahaa koitin myös kuvata, kun neiti tuli kovasti kurkkimaan miun häärätessä kameran kanssa. Matala häkki korkealla pohjalaatikolla ei vain oikein tarjoa parhaita mahdollisia kuvakulmia hommaan. Mutta ehkei sitä kuitenkaan viitsi laittaa mammoja aina terraarioon synnyttämään vain kuvien saamiseksi ;)

Toiveikkuutta

Tänään on tullut vietettyä hyvin paljon aikaa Delilahin mahaa tiiraillen, ja olen melkoisen vakuuttunut siitä että neidille on alkanut kehittyä pömppis. Voisin jopa sanoa olevani varma asiasta, mutta en sano, koska olinhan mie yhdessä vaiheessa näkeväni masun Jolenellakin. Mutta jos Delilahin maha on vain optinen illuusio, miun silmieni lisäksi se näyttäytyy Mikon silmissä samanlaisena. Vielä en kuitenkaan ottanut neitiä pois prinssinsä luota. Huomenna tai ylihuomenna pitää ensin hakea kuiviketäydennystä, että saan laitettua neidille mammailuboksin kuntoon. Saa neiti olla vielä siihen asti sulhonsa kanssa, kun tulevat mainiosti juttuun keskenään. Jos Poseidonia ja Jolenea parina leimaa se, että ne eivät tee mitään yhdessä, Delilah ja Naveen ovat täysin päinvastaisia: pari nukkuu aina vierekkäin, syö aina vierekkäin ja touhuilee häkissä muutenkin keskenään.

Delilah & Naveen iltapalalla.

Vauvauutisten lisäksi täällä odotellaan kovasti vähän isompiakin muksuja. Janina lupasi tuoda Pendragonin ja Kukkuun lauantaina LSKGY:n pikkujouluihin. Toinen pikkupojista muuttaa Naveenin kaveriksi, niin ei herra joudu olemaan kuin pari päivää ilman seuraa jouduttuaan eroon daamistaan. Toivottavasti herra viihtyy pikkupojan seurassa yhtä hyvin kuin Delilahin. Samalla Sera lähtee sitten Janinan luo tapaamaan Horatiota.

Uusi laiva on lastattu Marikalla, ja Eliza kurkkii ovella.

Odotus jatkuu

Yksiön nurkassa vain pullo seurana.

Jolene ei ole vieläkään synnyttänyt, eli toivoa sopii ettei neiti ole tullut kantavaksi silloin ensimmäisenä yönä, tai pian alkaa mennä yliaikaiseksi. Ellei nyt yöllä pesään ilmesty nakeroita. Maha on kuitenkin viime kertaiseen nähden edelleen pieni. Pariskunta oli kuitenkin yhdessä joka ilta viikon ajan, eli mahdollisia astumispäiviä on kyllä useampi. Mamma alkaa vain selvästi tylsistyä mammailuhäkissä, vaikka sille onkin koittanut sinne pesätarvikkeita ja herkkuja kantaa. Aina häkin ohi mennessä ilmestyy kuono kuikuamaan ja vaatimaan osaansa huomiosta. Ja kun kumartuu Jolenen häkin suuntaan, alkaa Delilah vuorostaan kiskoa hiuksista vaatien omaa osaansa huomiosta. Tällä hetkellä Jolenen mammailuhäkki kun sijaitsee Delilahin ja Naveenin yläkerrassa. Miun neidit.

Talossa vilisee rottia

Halloweenbileet lähenevät, ja koristeiden valmistelun ohella tänään aloitettiin leipomukset. Varsinaisen touhuilun ajan likat olivat toki häkissään, mutta päivän urakan ollessa loppupuolella vapautettiin apukokit linnastaan. Vaikka leivontaan ei pienten rotan käpälien sovikaan osallistua (vaikka se hyvin halloweenin henkeen sopisikin), ei keittiötä siivoillessa pienistä apureista ole juuri haittaa. Etenkin jos jätetään mainitsematta se kohta, jossa Eliza tiputti roskapussin alas penkiltä onkiessaan sieltä palanutta muffinssia. Pikemminkin neidit omalta osaltaan huolehtivat pusseista tippuneista juustoraasteenjämistä ja ylijääneistä tomaatinpaloista ennenkuin joku siivoaisi moiset aarteet roskikseen. Ovathan ne huomattavasti paremmassa tallessa astiakaapin alla tuleviakin jaloittelureissuja ajatellen.

Ja onhan jonkun hyvä tarkastaa ennalta tulevat koristeetkin. Alkuviikon itse olen ollut valvovana virkailijana, kun osallistuminen sohvannurkasta on muuten ollut puolittaista. Tänään pääsi sitten itsekin jo visioitaan toteuttamaan, ja etenkin Jolene ja Marika kävivät kätteni jälkiä tarkastamassa. Harmi vain ettei neitejä viitsi juoksuttaa bileiden aikaan, uteliaat rotankuonot kun toimivat oikein hyvin halloweenkoristeiden kanssa. Mutta on se sekä neitien että vieraiden kannalta mukavampi, että neidit ovat lauantain visusti linnansa suojissa. Etenkin kun siskon koira on sitten kanssa touhuissa mukana.

Siivous ja valvontakeikan jälkeen oli häkkiin paluun aika. Eliza, Marika ja Delilah palasivat kotihäkkiin, jossa Sera jo vähemmän vapaaehtoisesti odotti. Jolenelle laitettiin oma yksiö, niin pääsee neiti sitten rauhassa pesää väsäämään. Maha kun tuntuu neidillä sen verran kasvaneen, että vauvauutiset ovat alkuviikosta varsin todennäköisiä. Tai sitten yksi ystäväni on innostunut lahjomaan Jolenea liikaa nameilla ;)

Näyttelyyn valmistautumista Tampereella

Neidit eivät olisi malttaneet millään lähteä.

Tämän kertainen näyttelyreissu suuntautuu astetta edellistä kauemmaksi, elikkä Lempäälään. Matka ei olisi toki mitenkään hankala päiväkseltääkään tehtäväksi, mutta koska Tampereelta löytyy itseltä myös perhettä, lähdettiin reissuun jo torstaina. Muu lauma jäi Turkuun Mikon hoiteisiin, kun pakkasin boksiin mukaan miun junnut Seran ja Delilahin, sekä näyttelystä uuteen kotiinsa matkaavan Katarinan. Normaalisti tällaiselle reissulle tulisi napattua mukaan neitien pieni reissuhäkkikin, mutta koska sen ja näyttelyboksin roudaaminen olisi käynyt bussilla turhan hankalaksi, päädyin pelkkään boksiin. Sen kanssa samaan laukkuun eksyi myös vaihtokuivikkeet ja eväspussi. Sekä pieni pelko siitä, että junnut tylsistyvät ja päättävät keskittää energiansa boksin kattoon.

Vähemmän luksus reissukämppä.

Niin ei kuitenkaan ole onneksi käynyt. Uudet hajut ja uusi ympäristö on likkoja selvästi kiinnostanut ja uuvuttanut, ja boksissa on keskitytty lähinnä nukkumaan. Nukkumaan ja syömään nameja, joilla olen pienenpää tilaa likoille hyvitellyt. Yllättäen jopa boksiin viritetty juomapullo on saanut olla täysin rauhassa. Olen kerrassaan yllättynyt miun ADHD enkelinkin rauhallisuudesta poikkeustilanteissa. Voin jopa sanoa pitäväni miun teinistä aiempaa enemmän, nyt kun on päässyt näkemään Serasta tätäkin puolta.

Boksimajoitusta kamalammaksi osoittautui vähemmän yllättävästi kynsienleikkuu ja häntien pesu. Tai lähinnä jälkimmäinen, kynsiä leikatessa ei tullut yhtään kunnon teinidraamakohtausta. Häntiä en kuitenkaan saanut pesusta huolimatta ihan mieleiselleni tolalle, joten pitänee selvästi näyttelyn jälkeen kerrata miten toimia pinttymien kanssa ja koettaa jaksaa puunata häntiä enemmän näyttelyiden välilläkin. Etenkin Seralta, jolla häntä on kovin vaalea. Jos noita sitten joskus kehtaisi pettiinkin laittaa.

Nyt eväätkin on tehty huomiselle, joten seuraava vaihe olisi koettaa saada hetki unta ennen aamua. Josko sitten jaksaisi näyttelypäivänkin paremmin. Viime näyttelyä varjostanut flunssa alkaa onneksi sentään olla voiton puolella.

Delilah laumaan

Meidän uusi neiti on mennyt laumaan varsin mukavasti erillisessä häkissä tapahtuneen tutustuttamisen jälkeen. Ainoastaan Linnea tuota uutta tulokasta nyt varsinaisessa häkissä vähän vahtaa, eikä selvästi ole vielä neidistä täysin vakuuttunut, vaikkei siihen hyökkäävästi suhtaudukaan. Delilahia tuo vahtaaminen kuitenkin hieman häiritsee. Tänään Linnea ja Jolene ovatkin sitten saaneet olla jaloittelemassa lähes koko päivän, niin että nuoriso on saanut rauhassa tutustua toisiinsa ja Delilah uuteen kotiinsa. Mikäli vahtaaminen vielä illalla jatkuu, niin koko porukka siirtyy varmaan vielä muutamaksi päiväksi pienempään häkkiin tuttavuutta hieromaan. Sen verran etenkin Linnea tuntuu tuota päähäkkiä omineen, että tuollainen uusi teini otetaan sielä selvästi poikasia nihkeämmin vastaan. Mutta onhan meillä noita häkkejä joihin laittaa porukka laumautumaan. Saavat sitten tutustua vielä paremmin ennenkuin tarvitsee se kaikkein omin alue jakaa.

Luonteeltaan Delilah vaikuttaa varsin uteliaalta ja ystävälliseltä rottaneidiltä. Tulee heti kättä nuuhkimaan, kun sen häkkiin laittaa, ja on pari kertaa lähtenyt itsekin syliin kapuamaan. Ei siis ihme, että sitä on neitiin kovin tykästynyt. Janinan kanssa ollaan sitten sopivista urosvaihtoehdoistakin jo mailailtu, jalostuskäytössä olevia essexejä kun ei paljoa löydy. Tällähetkellä kun muunnosta kasvattaa Suomessa vain Janina, eikä se Janinallakaan ole ainoa muunnos, joten resurssit ovat olleet ymmärrettävästi rajalliset, eikä aloituseläimiäkään muunnoksessa ole paljoa ollut. Omakin uroslauma onkin alkanut tuntua aika välttämättömältä, että mahdollisten jalostuseläinten määrää saisi suuremmaksi. Koko ajan sitä kuitenkin muistuttaa itselleen, ettei omaa eläinmäärää pidä kasvattaa liian nopeasti, ettei se huomaamatta kasva liian suureksi innon ja suunnitelmien vetäessä yli resursseista.

Muuten täällä vietetään nyt viimeisiä päiviä yhdessä ainakin osan pikkupojista kanssa, ja odotellaan Marikaa saapuvaksi. Huomenna kun ollaan menossa menossa Marikaa katsomaan ja hakemaan. Sitten päästäänkin uudestaan jännittämään, onko se nyt varmasti kantavana, ja millaisia muksuja syntyy. Ja varomaan olemasta liikoja ihastumatta, ettei laumaan vahingossakaan jää toista maskottisimskua.

Kasvattajapäivät

Kasvattajapäiviltä on nyt kotiuduttu, ja pakko sanoa että takana on oikein mielenkiintoinen viikonloppu. Mukana oli hyvin eri vaiheessa kasvatustyötä olevia ihmisiä: siitä vasta haaveileva, pari meitä joilla oli takana sijoituspoikueita ja pesässä ensimmäinen oma poikue, parikymmentä vuotta rottien kanssa touhunneita, kasvatuksen jo lopettanut ja kaikkea siltä väliltä. Muunnokset ja kasvatuksen mittakaava olivat myös moninaiset. Viikonlopun päätteeksi pääsimme tutustumaan myös Sanders-rottalaan, jossa pääsi näkemään hyvin eri muunnosten edustajia Sarin esitellessä niitä samalla kyydillä reissaannelle tuomarioppilaalle eli Tellulle. Sarilta miulle lähti mukaan myös tumma rb-ag naaras, ja automatka kotiin menikin jo osin sille sulhoa miettiessä. Saijalle, Tellulle ja Tiinalle rottia tuli myös siinä määrin, ettei Sarin luona arvaa kuulemma poiketa ainakaan pariin vuoteen.

Rottien kuvaamista.

Paikanpäälle Porvooseen saavuttua mielenkiinto kohdistui ensin aamupalaan, mutta päivän  (ja seuraavan aamun) parasta antia olivat kuitenkin keskustelut. Puhetta oli paljon niin kunkin kasvatyön vaiheesta, haasteista ja suunnitelmista, kuin yleisemminkin kasvatuksen käytännöstä. Kasvatuksen tähtihetkien ohella puhuttiin paljon myös niistä ikävämmistä asioista: synnytysongelmista, karsimisesta, luonneongelmista, isomman lauman aiheuttamasta työmäärästä. Etenkin näitä kuunteli suurella mielenkiinnolla. Silloin kun kun kaikki menee hyvin, poikueisiin syntyy haluttuja muunnoksia ja eläimet pysyvät terveinä, on helppo olla motivoitunut ja suunnitella tulevaa. Kuitenkin isomman eläinmäärän myötä tulee väistämättä myös takapakkeja, ja ongelmien kasaantuessa motivaation löytäminen on paljon vaikeampaa. Näin alussa on hyvä kuulla mitä kaikkea voi tulla vastaan, ja miten niistä on sitten selvitty. Vaikka onhan itsellä jo hiirten kohdalta vähän kokemusta myös kasvatusongelmista.

Tellulle muuttanut marten poika (Ehdottomasti parempia kuvia muunnoksesta: http://coldrats.wordpress.com/)

Oikein mukavaa oli myös päästä näkemään marteneita muutenkin kuin kuvissa. Sinillä, Elinalla ja Meijulla oli mukanaan useampi eri-ikäinen ja näköinen marten, jotka uuden muunnoksen edustajina keräsivät muitakin ihmettelijöitä. Sini antoi myös tutustua laatimaansa terveystietokaavakkeeseen, poikaskaavakkeeseen ja sijoitussopimukseen. Muutaman muunkin henkilön poikaskirjanpitoa tuli vähän nähtyä, ja niistä sai kyllä ajatuksia siihen, mitä ja miten asioita kannattaa kirjata ylös. Näin pienen eläinmäärän kohdalla mitä itsellä on kun sortuu liian helposti siihen ajatteluun, että kyllähän sitä muistaa vaikkei kaikkea kirjaisikaan ylös. Se ei kuitenkaan olekaan sitten yhtään niin helppoa, kun pitäisi muistaa useamman sukupolven taakse. Eli kansio ja muistikirjaostoksille on hyvä lähteä jo nyt.

Sarin luona sain sitten Saijalta ystävällissävyisen nootin siitä, kun miulla ei ollut mukana yhtään varaboksia. Se kun on kuulemma ihan perusasioita, että vähintään yksi varaboksi on hyvä olla aina mukana, vaikkei mitään olisikaan suunnitellut hankkivansa. Että on sitten boksi jos käy niinkuin kävi - löytää jotain sopivaa mitä ei ollut varannut ennakkoon. Kasvatussuunnitelmien muututtua konkreettisemmiksi sitä oli samalla asettanut itselleen kiellon hankkia söpöjä satunnaisten muunnoksen edustajia ja luvan suunniteltuja kasvatusmuunnoksia edustaviin eläimiin. Siinä kohtaa kun Sari kaivoi esille boksin jossa oli useampi russian blue agouti, joista totesi tuon yhden likan olevan turhan tumma russian blue agoutiin, sitä vain huomasi heti ajattelevansa että haluan sen sitten itselle essexiin. Essex kun kuitenkin vaalentaa pääväriä (sitten kun vain keksisi sille sopivan essex-sulhon). Sarilta sain sitten lainaboksin, ja sovittiin että katsotaan maksua sitten kun tiedän mille urokselle tuota käytän (että onko korvaus sitten poikanen vai poikasen hinta). Kutsumanimeltään neidistä tuli Delilah. Viime vuoden keväänä kun päätin seuraavaksi kaksikoksi Jolene ja Delilah, mutta ei sitä sille kuitenkaan mitään mahtanut, että Marika vain oli heti Marika, Seraphine lyheni Seraksi ja Jolenen poikueelle oli oma teema mielessä. Siinä siis kesti, mutta samalla kun syntyi päätös neidin nappaamisesta Turkuun tiesin Delilahin saapuvan.

Delilah ja Sera.

Eikä Delilah jäänyt viikonlopun ainoaksi herätehankinnaksi. Samalla kun istuimme kasvattajapäivien pitopaikan pihassa pitämässä esittelykierrosta, sain tekstiviestin tutulta hiiristiltä Pyhtäältä. Kanayhdistys oli samassa tapahtumassa kaninäyttelyn kanssa, ja sen myötä paikalla oli myynnissä eri värisiä viiriäisiä. Kyseli sitten haluanko meille parveen täydennystä. Asia oli käynyt mielessä jo silloin kun meiltä jouduttiin se yksi kana lopettamaan, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja pyysin itselle tuliaisiksi yhtä beigeä ja yhtä kirjavaa viiriäiskanaa. Nämä ovat vielä välietapilla Kaarinassa, ja kotiutuvat huomenna.

Nyt olo on väsynyt, mutta tyytyväinen. Reissu oli ehdottomasti tekemisen arvoinen.