Rottailuja Lenan luona

Eilen tuli poikettua Lenan luona rotakkaissa merkeissä. Tällä kertaa kyseessä ei ollut miitti, mutta kyllä sitä silti tuli juteltua niin rotista kuin muustakin samalla kun häkkejä putsailin. Lena kun kaatui viikko sitten pahasti, ja joutuu nyt sen myötä pitämään useamman viikon kipsiä voimatta varata painoa jalalleen. Ja se ei ole helpoin yhdistelmä isojen rottahäkkien kanssa. Lena kyllä pyysi apua lähinnä pienempään putsailuun, mutta päädyin sitten kuitenkin lähes samalla vaivalla roudaamaan häkit kunnolla kylppäriin asti suihkupesuun. Lena piti sillä välin seuraa rottamuksille, joista etenkin Clio kuikuili kovasti katoavan häkin perään. Rätti puolestaan tyytyi käymään taskuun torkuille, kun se mentiin ilkeästi herättämään kesken päiväunien.

Häkkejä siivotessa ja Lenan kanssa jutellessa tuli huomattua kuinka sitä omiin häkkeihinsä tottuu. Omien häkkien siivoamiseen kehittyy aina ne rutiinit ja tavat, joilla homma omasta mielestä helpoiten sujuu. Sitten kun häkki vaihtuu kokonaan toisenlaiseen, on hetken vähän hukassa mistä olisi järkevin aloittaa kun normirutiinit eivät välttämättä uuteen häkkiin istukaan. Mutta likkahäkin kohdalla Lenakin sitten vinkkaili, miten häkissä parhaiten ylettyy minnekin, ja missä vaiheessa purkamista ja kokoamista virikkeitä kannattaa laittaa ja poistaa. Lenan tyttöhäkissä kun on useita pieniä luukkuja, ja kolmeen osaan jakautuva kalteriosa. Omissa vakihäkeissä on nykyään kaikissa keskikokoiset tai isot luukut, niin sitä on tottunut voivansa lisätä ison osan virikkeistä luukkujen kautta myös likkahäkkiin (Crittereistä puhumattakaan). Lenan likkahäkissä isommat virikkeet on laitettava kalteriosien välillä, jos ne meinaa saada helposti paikalleen. Vastaavasti Lena mietti miten Critterin kanssa puhdistus onnistuisi, kun häkillä on painoa se 40 kiloa, että sitä ei niin vain suihkuun kanneta. Itse taas on kotona tottunut pelaamaan valtaosan ajasta höyryputsarin ja rätin kanssa rottahäkkejä puunatessa. Että sitä ei osaa oikein enää hankaluutena pitää, vaikka joskus toivoisi jaksavansa häkkejä vähän useammin suihkuunkin roudata.

Poikahäkki oli sitten simppelimpi tapaus rakenteeltaan. Joskin Lorca oli aavistuksen eri mieltä siivoustarpeesta, eikä olisi millään malttanut lähteä häkistä siivouksen ajaksi pois. Mutta kyllä sekin sitten kunnolla herättyään antoi nostaa itsensä muiden poikien seuraan. Häkkiin paluu oli kuitenkin pojille se mieluisin vaihe, ja hetken häkissä olikin kova vipellys poikien tarkastaessa kaiken olevan paikoillaan ja kunnossa. Sen jälkeen kaikki etsivätkin tyytyväisinä tason kulman tai kopin johon vetäytyä urosmaisesti rötköttämään. Lenan poikien häkistä ja parista pojasta tuli muutama kuvakin napattua, mutta olen taas lahjakkaasti hukannut kännykän usb-piuhan, niin kuvien siirto koneelle ei onnistu.  

Littoisten näyttelystä tuli myös puhuttua, ja itsekin pitäisi saada tällä viikolla aikaiseksi ilmot laittaa. Lähtijät kun ovat olleet jo jonkin aikaa päätettynä, kun ei omassa laumassa ole niin mahdottomasti vaihtoehtoja keitä ilmoittaa. Syksyn näyttelyihin sitä toivottavasti saa sitten enemmän essexejä mukaan, jos nyt kevään poikueisiin toivottuja muksuja syntyisi. Littoisiin meiltä lähtee Muhku, Marika, Dippis ja Sanaris, eli aika junnupainoitteinen porukka. Ellen sitten innostu Mikon laumasta Aresta ilmoittamaan.

***Delilahilla näyttäisi olevan pieni pömppis, eli reilun viikon päästä voi hyvin tulla vauvauutisia pienistä Zaya's lapsista.

Näyttelyyn ilmoittautumisia ja linkkejä

Porvoon näyttely lähestyy, ja itseni piti nyt yöllä laittaa ilmotkin menemään. Rottien tietoja kirjatessa totesin homman loppuun viemisen jäävän kuitenkin paristakin syystä huomiseen. Mikko ilmoitti haluavansa pojistaan näytille Alastairin ja Tanqualin. Alastair on selkeä tapaus, mutta Tangualin kohdalla aloin muistella olleen puhetta ettei se välttämättä olisikaan russian buff, vaan russian silver. Russian silver on koestandardissa, eli ilmohinta on eri, joten joudun varmistamaan asian vielä huomenna Mikolta ennenkuin laitan ilmot maksuun. Samalla aloin sitten pohtia Elizan ilmoittamista. Elizan muksut ovat näyttelypäivänä yli vieroitusikäisiä ja päivää vaille luovutusikäisiä. Eli Elizan tuskin voisi katsoa varsinaisesti rikkovan näyttelysääntöjän kohtaa että eläin ei saa olla imettävä. Kuitenkaan Elizaa ei viitsi ottaa pois naarasmuksujen luota heti niiden ollessa vieroitusikäisiä pelkästään näyttelyn takia, eli käytännössä imettäminen varmaan jatkuu, ja emo on sitä myöten siinä kunnossa, ettei sitä viitsi näyttelyyn kuskata. Kuitenkin vaikka hyvin suurella todennäköisyydellä Eliza on näyttelypäivänä siinä kunnossa, etten ole sitä näytille viemässä, minua houkuttaisi ilmoittaa se. Että olisi sitten olemassa se mahdollisuus, että jos se päättää lopettaa imettämisen omaehtoisesti tuota ennen ja näyttää näyttelykuntoiselta, sen voisi napata sitten näyttelyaamuna mukaan. Tässä kuussa rahatilanne tulee kuitenkin muutenkin menemään tiukille, niin tuntuu hullulta edes harkita laittavansa rahaa sellaisen rotan ilmoon, jota tuskin kuitenkaan raaskii vielä mammalomalta näyttelyyn kiskoa. Etenkin kun maaliskuussakin on sitten jo tuplaluokat. Pari euroa ei kyllä toisaalta tässä konkurssissa paljoa tunnu... Täytyy miettiä asiaa huomiseen.

Vasta ikiä laskiessani tajusin myös melkein unohtaneeni ilmoittaa yhden junnuista, Sanariksen. Olin tehnyt päätöksen Muhkun ja Elisen ilmoittamisesta jo ennenkuin tehtiin päätös siitä, että Sanaris jääkin kotiin. Siinä ei vain sitten osannut heti yhdistää, että kun poika jää kotiin, sen voi toki ilmoittaa näyttelyynkin samaan tapaan kuin siskonsa. Eli meiltä lähtee sitten kolme junnua debytoimaan. Hetken mietti jo Faraksen ilmoittamista, siltä varalta että se meillä vielä näyttelyn aikaan on. Se ei kuitenkaan ole varmaa (ensisijaisesti kun toivon sen löytävän uuden kodin sitä ennen). Ja jos niin käykin, että poika täällä silloin vielä on, voisi näyttelyn myyntipöytä edistää paremmin pojan siirtymistä uuteen kotiin. Vaikka tietenkin vähän huvittaisi verrata Sanariksen ja Faraksen saamia arvosteluja. 

Tapsa on taas kovin ihastunut talouden 2,5-viikkoisiin, ja on jo valmiiksi haikeana seuraavasta poikuetauosta kun talossa ei yhtäkkiä olekaan yhtään pieniä (pieni tällainen tauko saadaan toivottavasti aikaan ennen kevät/kesän poikueita). Onhan tuossa ikävaiheessa kyllä oma viehätyksensä, kun muksut ovat vielä pieniä, ja turbovaihe on vasta haussa. Samalla Tapsa sitten tilasi miulta muksun, joka pysyisi aina yhtä pienenä. Mie olen aina sanonut sen olevan mahdotonta, mutta tälläkertaa jouduin valitettavasti heittämään, että onhan meillä Noksu. Muksu kyllä kasvaa, muttei tahdo vieläkään ottaa muita kasvussa kiinni. Mie todella toivon, ettei muksusta jää kääpiökokoista. Ja pohdin edelleen, kuinka eettistä muksua on tuossa porukan jatkona pitää, ellei se oikeasti ala saavuttaa muita. Pitää sitten torstaina näyttää muksu Saijalle ja Janinalle ja kysyä taas objektiisempia mielipiteitä miten pienen kanssa toimia. Pelkään olevani kyseisen pienen kohdalla liian sokea.

Neljän oman muksun ohella saatan saada Saijalta yhden kyytiläisen mukaan Tampereelle. Tulee sitten kunnon rottakuriirointireissu :) Olo on todella ristiriitainen torstaita ja viikonloppua odottaessa: odotan palavasti rottamäärän pienemistä, että on taas paremmin aikaa kaikille. Samalla en kuitenkaan haluaisi kenenkään lähtevän: jokainen kun on eri tavalla ihana. Nyt kun Elizan muksutkin alkavat liikkua pesän ulkopuolella, vilinää alkaa olla liikaa, mutta silti yksikään yksilöistä ei ole ylimääräinen. Voin kuitenkin sanoa, ettei meillä enää astuta näin montaa naarasta lyhyen ajan sisään ellei ole 200%:n varmaa että ne edelliset eivät oikeasti ole tulleet kantaviksi. Vaikka ei tämä vilinä toki ole edes niin paha kuin se voisi olla, jos Jolenekin olisi saanut normaalikoisen poikueen. Ja sekin oli toki oma valinta, että tahdoin Seran synnyttävän täällä babyboomista huolimatta.

Otsikossa lupailin myös muutamia linkkejä. Kumpaankin ensin mainittuun on tullut itse nyt viime päivinä törmättyä, ja ne ovat mielestäni eri tavalla mielenkiintoisia. Ensimmäisessä käsitellään rottien mycoplasmaa ruumiinavauskuvien kautta. Kuvamateriaali sivuilla ei ole siis kovin kaunista katseltavaa, mutta mielenkiintoista. Toisessa päästään puolestaan liikkuvan kuvan ääreen seuraamaan koripalloilevia rottia lapsille suunnatussa ohjelmassa. Sen verta paljon on itsekin saanut törmätä kesyrottia koskeviin ennakkoluuloihin, että on aina erittäin positiivista, kun rotat saavat myönteistä huomiota osakseen. Kolmanteen tuli törmättyä nyt yöllä, ja sielä käydään keskustelua tulevassa eläinsuojelulain uudistuksesta. Sielä on mahdollista jättää myös oma kannanottonsa aiheesta. Edellisen blossani olleen blogilistauksen jälkeen olen löytänyt kyllä myös paljon uusia rottablogeja, joten niistäkin voisi varmaan taas joku päivä listaa laittaa, josko niistä löytyisi jollekin muullekin taas uutta luettavaa.

Ilmoittautumisia ja varastettu sukutaulu

PetExpo ja sen yhteydessä järjestettävät rottanäyttelyt lähestyvät, ja sitä myöten tuli sitten rotille ilmoittautumiskaavakkeita täytettyä. Taas turhan lähellä viimeistä ilmoittautumispäivää, mutta ei kuitenkaan ihan viimeisenä. Lopullisen kokoonpanon pähkimisessä meni aikansa, mutta lopulta meiltä lähtee likoista kaikki paitsi Linnea (olettaen että miun mummo pysyy kunnossa), jonka lisäksi raahaan paikalle pari avomiehen pojista. Hän kun ei omiensa näyttelyttämisestä niin välitä, mutta itse noille pojille edes yhdet arvostelut tahdon. Kaikki ovat lähdössä viralliseen, joka edellytti pientä sukutaulujen lunttaamista Marikan ja poikien osalta - Marikan osalta en muistanut vanhempia, enkä Mikon "junnujen" osalta tarkkaa syntymäpäivää. Onneksi moiset on helppo tarkastaa, kun kerrankin on tullut etsittyä kaikkien paperit yhteen kasaan esille jo edellisenä päivänä.

Areksen ja Poseidonin sukutaulut löytyivät siitä mihin jätetty, mutta... missäs ne Marikan paperit ovat? Muistin ihan hyvin nostaneeni ne poikien paperien päälle, mutta siinä ne eivät kyllä olleet. Eivätkä olleet tippuneetkaan. Pikaisen loogisimpien paikkojen etsimisen jälkeen siirryttiin rottien logiikkaan, ja alettiin ratsaamaan neitien jemmapaikkoja. Sinnehän se paperi oli sitten jossain välissä ehditty huomaamattani anastaa, ja merkitä parilla sievällä hampaanjäljellä. Silminnäkijöiden puuttuessa rikoksen tekijää ja motiivia voidaan vain arvailla - asiakirjan sisällöstä ei ainakaan näin ihmisnäkökulmasta löytynyt mitään arkaluontoista tai salattavaa materiaalia. Jäämme odottamaan hammasjälkianalyysin tuloksia ja näyttelyä.