Visiitti Heurekaan

Rottahuoneen sijainnin selvittelyä

Muistan olleeni ala-asteella kun luin ensimmäistä kertaa Heurekan koripalloilevista rotista. Lehti oli Lemmikki ja elettiin
90-luvun loppua. Haaveilin silloin kovasti omista lemmikkirotista ja koripallorotista luettuani halusin ehdottomasti mennä niitä katsomaan. Ensimmäinen Heurekareissu kuitenkin vähän lykkääntyi, tai vähän enemmänkin kuin vähän; sunnuntainen oli nimittäin se ensimmäinen kerta. Siitäkin huolimatta, että Seran tyttären Minervan lähdettyä Heurekaan pelaajaksi 1,5-vuotta sitten päätin erittäin vakaasti meneväni katsomaan neitiä sinne heti kun se on vähän isompi.

Tällä kertaa lykkäämisessä ei kuitenkaan ollut enää puhettakaan. Minttua ja Vanamoa (eli Sumua ja Lainetta) oli päästävä katsomaan, ja Pia oli varannut minulle ja Tapsalle vapaaliputkin paikanpäälle. Tuolloin 90-luvun lopulla kun ensimmäiset omat rotat ja rottien kasvatus olivat vasta kaukaisia haaveita, en uskaltanut edes kuvitella että omat kasvatit liittyisivät joskus Heurekan mimmiliigaan. 9-vuotiaalle minulle sellaisen asian kuuleminen olisi todennäköisesti ollut sävähdyttävämpää kuin keskivertoihmiselle lupaus olympiakullasta tai oman lajin maailmanmestaruudesta. Nytkin oli kieltämättä aika fiiliksissä, kun kuuli että Minttu pelaa jo ammattilaispeleissä yhtenä Heurekan nuorimpana pelaajana.

Rottien uima-allas

Viikonlopun alku meni Ropeconissa myyntipöydän takana, ja vaikka myyntipaikka olisi ollut sunnuntaina auki kolmeen, minulle luvattiin poistuminen kohti Heurekaa jo yhdeksi. Päivän viimeinen koripallopeli oli ohjelmassa klo 14.30, ja minä en halunnut ottaa pienintäkään riskiä sen missaamisesta. Myyntipöydän kasaanlaiton ja auton pakkauksen jälkeen ehdin Heurekalle lopulta kymmentä vaille kahdeksi. Siellä ensimmäinen asia lippujen lunastuksen jälkeenkin oli etsiä rottahuone, jotta sinne löytäisi varmasti nopeasti pelin alkaessa. Ja unohtui siinä toki heti hyväksi toviksi rottia katselemaankin, kun bongasin heti sekä Vanamon että Minervan. Minerva kun on iästään huolimatta yhä virkeä ja osissa peleissä mukana.

Itse olin ehtinyt jo hetken harmitella unohtamaani kameraa, mutta onneksi Tapsalla oli mukana PS Vita-konsoli, jossa on parempi kamera kuin kännykässäni. Tapsa saikin sitten kuvausvastuun, kun asetuimme katsomoon seuraamaan peliä. Onneksi olimmekin olleet paikalla hyvissä ajoin, sillä katsomo täyttyi ihan täyteen ja osa ihmisistä päätyi seuraamaan peliä katsomon sivuilta rottahuoneen päälle asetetuilta screeneiltä. Itse onnistui pääsemään keskelle eteen, eli mitä parhaimmalle autiopaikalle.

Ensimmäiset pelaajat kentällä

Tällä kertaa rottia pelautti Annika, joka on vasta aloittanut Heurekalla rottien kanssa. Nämä olivatkin ensimmäisiä pelejä joissa Annika toimi yksin juontajana. Rotat meiltä hakenut Pia ei ollut sunnuntaina työvuorossa, joten häntä ei päässyt tällä kertaa näkemään. Pelin jälkeen pääsimme kuitenkin Tapsan kanssa Annikan mukana sisälle rottalaan kyselemään kuulumisia ja moikkailemaan neitejä. Junnuneidit osoittautuivat oikeiksi pikku apinoiksi, jotka pyrkivät koko ajan ylemmäs laukkujen päälle ja olkapäille. Minerva taas ei ollut esittäytymistuulella, vaan se vetäytyi mieluummin tiskiallastason alle lepäilemään. Yhden Janinan kasvatinkin mielen onnistuin pahoittamaan sen pöllittyä logon kännykkäpussistani. Voi sitä pettymyksen syvyyttä neidin piippauksessa, kun nappasin hienon aarteen tytön suusta. Onneksi neiti leppyi kuitenkin nopeasti päästyään syliin.

Rotista jutellessa aika meni ihan huomaamatta ja kohta tulikin Annikan aika laittaa neitejä yöpuulle yöpymishäkkiin ja

Rottahuone päädystä

lähteä hakemaan rottamusten iltasapuskoja. Siinä kohtaa mekin sitten jatkoimme matkaamme tutustumaan Heurekan muihin nähtävyyksiin, planetaarioon ja Body Worlds -näyttelyyn. Jälkimmäinen oli näistä itselle se rottien ohella toinen pakko nähdä -kohde, ja olisin halunnut lukea sielä ihan joka tekstin läpi ja käydä jokaisen näytekappaleen ajan kanssa läpi. Puolivälissä näyttelyä informaation sisäistäminen alkoi kuitenkin käydä vaikeaksi javäsymys painaa päälle - vaikka viikonloppu oli ollut mukava, oli se ollut myös raskas. Niinpä loppunäyttelyn joutuikin sitten katsomaan läpi vähän pintapuolisemmin, ja nyt pitää sitten koettaa ehtiä poiketa Heurekaan vielä uudestaan ennen kyseisen näyttelyn poistumista. Tapsakin kun kesti näyttelyä yllättävän hyvin, vaikka häntä esillä olevat ruumiit ja ruumiinosat alkuun epäilyttivätkin erittäin paljon, eikä hänellä nytkään riittänyt niin paljoa mielenkiintoa kaikkien yksityiskohtien niin tarkkaan tutkimiseen ja niistä keskustelemiseen kuin minulla olisi ollut intoa.

Rottakoripallo teki kuitenkin Tapsaankin vaikutuksen ja hänenkin mielestään nähtävää ja kokeiltavaa jäi vielä hyvin toisenkin reissun tarpeiksi. Neljä tuntia kun oli lopulta kuitenkin yllättävän lyhyt aika, vaikka sen alkuun ajatteli riittävän ihan kohtalaisesti. Heureka-kauppaankin jäi vielä toisenmallinen rottamagneetti ensikertaa varten, tällä kertaa mukaan tarttui Tapsan mielestä kivempi suorakaiteen mallinen magneetti.

Saippuapala Minttu

Rottala edestä

Pikapäivitys

Päivitettävää olisi, mutta väsymys painaa päälle. Niinpä lähes tyydyn vain ilmoittamaan, että nyt on (vihdoinkin!) vierailtu Heurekassa ja meille on tänään kotiutunut pieni marten-neiti. Heureka-reissu oli todella mukava, ja iso osa ajasta hurahti rottien touhuja (ja peliäkin) katsellen, jonka jälkeen pääsi vähän moikkaamaankin tyttöjä ja kyselemään kuulumisia. Myös Body worlds näyttely teki suuren vaikutuksen, ja sai suunnittelemaan uutta visiittiä Heurekaan viimeistään syyskuun kuluessa.

Uusi pikku neiti sai Saijalta viralliseksi nimekseen Zaya's Death Becomes Her ja meiltä kutsumanimekseen Lola. Nyt neiti pääsi yöksi isojen likkojen kanssa pikkuhäkkiin tutustumaan ja protestoimaan jaloittelumahdollisuuden puuttumista.

Tarkempaa ja kuvallisempaa raporttia tapahtumista seuraa toivottavasti vielä tämän viikon kuluessa, ennenkuin on aika päivitellä siitä toisestakin tulevasta perheenjäsenestä ;) Nyt siirryn parin kuvan myötä untenmaille.

Yksiväriset kentällä

Lola

Päivystyksessä

Mikko on reissussa ja lupasimme Tapsan kanssa käydä hoitamassa Hekua. Teoriassa homma kuulosti simppeliltä;
käymme Mikon luona katsomassa että Hekulla on ruokaa ja vettä, putsaamme vessat ja tarvittaessa kanin - Heklalla kun on nyt 9,5-vuotiaana alkanut olla ajoittain ongelmaa oman alapäänsä puhtaanapidossa. Ihan perussettiä siis, jota itse olen viimeistä lukuunottamatta tehnyt Hekun kanssa jo vuosia ennenkuin kanit jäivät asumaan Mikon luo. Hekun sovittiin pysyvän Mikon luona, niin että ympäristö pysyy tuttuna - iän myötä neidistä kun on tullut entistä reviiritietoisempi. Itsekin olen hieman allergisoitunut kaneille, joten silläkin järjestely sopi hyvin.

Kipin kapin sohvan alle

Ensimmäisellä hoitokerralla kaikki sujui muuten ongelmitta, mutta neiti joutui heti alkajaisiksi peppupesulle. Alapäähän oli takertunut paljon pieniä tahmeita umpisuolipapanoita jotka olivat takuttaneet turkin. Niitä tuli siinä sitten nypittyä ja liotettua, kunnes peppu oli suht siistin näköinen, joskin siitä näki selvästi että vaivaa on ollut aiemminkin. Sen jälkeen neiti sai ruokansa ja neidin kämppä pienet putsaukset. Häkki oli kuitenkin varsin siisti, eikä papanoitakaan näkynyt pahemmin muualla kuin neidin alapään turkissa - asia josta en kuitenkaan tullut huolestuneeksi heti.

Seuraavalla tarkistuskerralla häkki oli kuitenkin edelleen siisti. Sen lisäksi myöskään sängyn alta tai kanin turkista ei löytynyt papanoita, mikä alkoi jo huolestuttaa. Sen lisäksi Heklan alapää näytti likaiselta ja punoittavalta, ja kun koitin puhdistaa sitä neiti alkoi kiljua täyttä huutoa. Hekulle kiljuminen ei ole ollenkaan normaalia, joten varasuunnitelma lähti rakentumaan heti. Hekulle laitettiin boksi kuntoon ja soitettiin päivystykseen.

Päivystyksessä hurahti jonon takia lähes parituntia, mutta nyt ollaan neidin kanssa kotona. Alapäästä karvoja ajeltaessa paljastui paha tulehdus jota nyt putsaillaan betadinelle ja johon Heku sai tulehduskipulääkettä. Ummetukseen määrättiin paljon kuitupitoista ruokaa, parafiiniöljyä ja ananasmehua. Muutamia umpisuolipapanoita neidiltä jo tulikin eläinlääkäriasemalla, joten toivotaan että ummeruskin menisi näillä eväin ohi. Loppuhoitoajan neiti saa asua meillä rottalassa, jotta tilan tarkkailu ja lääkintä sujuu helpommin. Periaatteessa oltaisiin siis varmaan selvitty kotihoidollakin, mutta eihän itseltä enää minkäänlaista kanin kotiapteekkia löydy - ja kun Hekulla on tuota ikääkin niin mieluusti sai sitten hoidon tehokkaasti käyntiin.

ja mökötys käyntiin

Eläinlääkäriasemalla pyristelevää kania pitäessäni tuli jotenkin jotenkin kotoisa olo. Minun vanha taisteluparini. Sitä Heku on ollut aina - tulisuutta ja luonnetta on riittänyt ja mielipiteensä neiti on tuonut vahvasti julki. Kipeä se voi olla, mutta puhtia on silti kuin pienessä kylässä ja hoidettaessa Heku on enemmän ärsyyntynyt kuin apaattinen. Lääkitsemisessä voi siis taas tullut mielenkiintoista, etenkin nyt kun meillä pitää lääkitä molempia. Hekun pesuista ja muusta enemmän käsittelyä vaativista hoitotoimenpiteistä kun en enää selviä ilman allergialääkettä.

Silti minulla on tälläkin hetkellä hyvin vahva usko siitä että kyllä neiti tuosta kuntoon tulee. Sotkee huoneen papanoilla ja levittää heinät päälle. Että kyllä neidin vanha sydän vielä tämänkin kestää, vaikkei se lääkärireissusta pitänytkään. Mikko voi kyllä olla taas enempi lemppari-ihmisiä reissusta palatessaan, kun minä olen nyt oikein urakalla neitiä kiusannut - ja kiusaan vielä pari seuraavaa päivää.

Yhdistyksen grillijuhlat

Tuuli ja paperit pakotti kokoustelun ajaksi sisätiloihin

Eilen vietettiin taas Lskgy:n grillijuhlia kokoustelun, yleisen juoruilun ja kesäolympialaisten merkeissä - ja toki viime
vuotiseen tapaan myös hyvä ruoka sai oman osansa päivän ohjelmassa.Tällä kertaa olympiavastaavamme Susanna K. oli tiputtanut Mölkyn yksinomaisesta mestaruuslajista olympialaisten kolmanneksi lajiksi. Kaksi muuta lajia olivat pallonheitto sekä frisbeegolf, joten viime vuodesta aloitetut Mölkkytreenit auttoivat vain osaksi. Itse hapuilin kahdessa ensimmäisessä lajissa etenkin ensimmäisillä kierroksilla todella pahasti, mutta onnistuin silti Mölkyn myötä nostamaan pisteitäni niin että ne riittivät voittoon. Voitto oli tosin varsin täpärä - sekä Saija että Janina jäivät minusta vain kaksi pistettä jälkeen heitettyäni viimeisellä kierroksella Mölkyssä hutin.

Juhlamenuna oli grillimakkaroita, munakoisoa, kesäkurpitsaa, täytettyjä tomaatteja, herkkusieniä sekä suklaalla ja vaahtokarkeilla täytettyjä grillibanaaneita vaniljajäätelön kera. Itse päädyin täydentämään menua vielä omilla eväillä, sillä tämä oli itselläni ensimmäinen kerta tänä kesänä kun pääsi grilliherkkuja syömään. Niin oli sitten ihan pakko

Keskeinen vaatimus puheenjohtajalta on taito käyttää grilliä

hakea kaupasta vielä muutama grillipihvi. Porukkaa oli paikalla kohtalaisen vähän, joten santsattavaakin riitti hyvin - ehkä vähän liiankin hyvin. Tuli nimittäin kohtalaisen täysi olo, vaikka ihan vähän kaikkea maisteli. Makkaroita tosin taisi mennä enemmänkin, mutta vain siksi että Susannan tekemä sinappi oli niin hyvää ;)

Hallituksen ulkopuolista jäsenistöä paikalla edusti Sirkku ja ei-jäsenistöä Sirkun 3,5 kuinen tytär jota ei ole vielä yhdistykseen nuorisojäseneksi liitetty. Tästä kaksikosta jälkimmäinen sai aluksi suuren ja pelottavan vahtikoirankin kapuamaan sohvalle Saijan taakse piiloon. Peppi kun ei yhtään tiennyt miten moiseen pikkuotukseen olisi pitänyt suhtautua. Janinalla mukana olleet rotanpoikaset kun olivat Pepillekin se tutumpi juttu, ja ne saattoi ohittaa pikaisella nuuskauksella.

Illan mittaan sain Janinalta myös tarjouksen jalostuslainasta, josta huomasin kiinnostuvani vaikka kuinka olin päättänyt ettei meille tulisi enää yhtään poikuetta ennen vuodenvaihdetta. Nyt saattaa tulla sitten kuitenkin, ja Frederikille saapua morsiammeksi rex agouti essex naaras Ratazana's Sara Loft. Tätä poikuetta odottaa kyllä sikäli mielenkiinnolla, että tästä poikueesta voi pahimmillaan tulla hyvinkin mielenkiintoinen. Suht järkevän oloisten jalostuseläinten lisäksi mahdollisuus kun on monennäköisiin ylläreihin, kuten esimerkiksi dumboihin. Frederik kun on kotoisin Hollannista, jossa dumboja ja normikorvaisia kasvatetaan enemmän sekaisin. Tietenkin karsinnalla pystyy osittain vaikuttamaan siihen mitä poikueeseen jää, ellei Sarakin päädy saamaan hyvin pientä poikuetta. Sillä tämä tarjous sattui kyllä mukavaan saumaan, sillä Frederikiä käyttäisi kyllä mielellään ainakin kerran ennen meidän reissua. Pojalla kun on kuitenkin ikää jo 1v

Janina löysi lätsän

3kk, eikä sitä ole ehtinyt käyttää vielä kertaakaan kun olen päätynyt olemaan käyttämättä kaikkia tähän mennessä aiottuja morsiamia. Reissusta palatessa Frederikkin on sitten reilu 1,5-vuotias.

Loppuillasta päädyimme vielä Saijan kanssa talonvaltaus hommiin, kun Susanna sattui ohimennen mainitsemaan kuinka he ovat välillä isompaa asuntoa miettineet. Aloimme sitten Saijan kanssa kilpailla kummalla olisi paremmat perusteet lunastaa Susannan nykyinen talo itselleen, jos sellainen tilanne tulisi. Mekin kun olemme nyt Tapsan kanssa alkaneet pikkuhiljaa omakotitaloasuntojen hintoja seurailla, josko se olisi sitten se seuraava etappi kun tästä asunnosta pois muutetaan. Saisi Mihailinkin sitten pihan - ja minä taas oman grillin.  

Kotona juuri ennen lähtöä Lilianin pojat olivat päätyneet avaamaan silmänsä, joten pääsin grillijuhlissa esittelemään Saijalla myös toisesta kakarasta kuvaamaani videopätkää. Auenneissa silmistä huolimatta Lilianin häkissä ei kuitenkaan vieläkään kauheasti vilise - pojat ovat edelleen varsin rauhallisen oloisia ja selkeän mukavuudenhaluisia.

Saija ja ensimmäinen laji

Seurausta siitä, kun laskee kameran hetkeksi maahan... kaikenmaailman paparazzeja...

Illan emäntä

Jälkkärit ennen grillausta

Väsähtänyt vahtikoira

Kasvavia kakaroita

Pojat tiistaina

Kuten joku ehkä muistaakin, meillä majailee täällä tällä hetkellä myös pari valasta ...ei kun siis rotanpoikasta. Lilianin
muksut kasvavat siis kovaa vauhtia, eikä niiden kohdalla ole ollut pienintäkään pelkoa siitä etteikö emon maidontuotanto olisi kunnolla käynnistynyt. Kakarat ovat siis oikein tuhdissa kunnossa, vaikka eivät olekaan vielä edes malttaneet siirtyä maitobaarilta kiinteitä ruokia maistelemaan. Pesän ulkopuolella liikkuminen on kuitenkin jo aloitettu ja tänään aamullakin kakarat löytyivät nukkumassa häkin kulmasta pesän ulkopuolelta. Liekö pesässä liian kuuma.

Muksut ovat siis kumpikin poikia ja muunnoksiltaan sk champagne ja rex amber - tulleet siis hyvin vanhempiinsa, joskin sillä erotuksella että champagnen olisi pitänyt olla naaras - epäkohta vertauksessa johon Tapsa heti takertui. Oikeita pullapoikia nuo ovat siinäkin suhteessa, että kädelläkin saatetaan rötköttää vaikka selälteen, jos siihen selälteen satutaan kellahtamaan. Saa nähdä tuoko edes päivän, parin sisään tapahtuva silmien aukeaminen häkkiin vähän enemmän menoa ja meininkiä, vai ovatko nuo pojat vain syntyneet valmiiksi aikuisen uroksen mielenlaadulla - että mitä sitä hötkyillä jos ruoka ja hyvä makuupaikka ovat juuri tässä.

Pojat tänään

Lilian (taas vaihteeksi pesun tarpeessa...)

Toinen kuva veljeksistä tänään

Maine

Tänään on tullut pohdittua paljon kasvattajien ja harrastajien saamaa mainetta kanssaharrastajien keskuudessa. Tässä kohtaa maineella tarkoitan siis ennen kaikkea sitä, millaisena eläintenpitäjänä jonakuta pidetään ja miten hänen eläintensä olot nähdään. Tietenkin näyttelymeriitit voivat osien mielessä kanssa maineeseen vaikuttaa, mutta harvemmin niistä tulee muiden harrastajien kanssa puhuttua. Ne ovat kuitenkin täysin julkista tietoa, eivätkä siten puhuta yhtä paljon kuin esimerkiksi eläinten asuttaminen ja jalostusvalinnat.

Itsellä tämä pohdinta lähti aamun facebook vilkaisusta. Sielä yksi tuttu harrastaja oli tullut siihen tulokseen, että nyt hänestä selvästi liikkuu jotain juttua, ja pyysi ihmisiä kertomaan ovatko he kuulleet hänen eläintenpidostaan puhuttavan. Itse en ehtinyt aamulla muotoilla haluamanilaista vastausta, joten asia jäi sitten päähän pyörimään. Kahvitauolla sitten soitin kyseiselle henkilölle ja kerroin minkä tyyppisten juttujen itse tiedän hänestä kiertävän. Niitä kun valitettavasti oli, ja itsellenikin noita juttuja oli kantautunut useammalta taholta. Henkilöihin en tässä kuitenkaan mennyt, koska itseltänikin moni osa heistä oli vain varmistellut muilta kuulemiaan juttuja.

Puhe eksyi siinä sitten myös siihen, mistä kyseisen kaltaiset jutut lähtevät liikeelle. Yksittäistapauksina monia sen tapaisia kuin on varmasti kaikilla; likaisia häkkejä, ulkoloisia, huonokuntoisia eläimiä, ajoittaista rahapulaa... Tämän tyyppisiä juttuja. Ainakin itse olen voinut allekirjoittaa näistä jokaisen jossain kohdin harrastustani. Silti meillä vierailevien huomio tuntuu yleensä kiinnittyvän muihin seikkoihin kuin häkkien ajoittaiseen sotkuisuuteen tai Sanariksen tilaan; ne tuntuvat häiritsevän enemmän minua kuin täällä vierailevia.

Minä en tykkää esitellä rottalaa häkkien ollessa likaisia tai kun Sanariksella on huonompi päivä, ja sen kuonon ympärys on ihan räkäinen ja hengitys kuuluvaa (Sanarishan ei koskaan täysin toipunut antibioottikuurista huolimatta, vaan oireilu on sen jälkeen ollut ajoittaista mutta toistuvaa. Toistaiseksi hyviä päiviä on kuitenkin enemmän kuin huonoja). En kuitenkaan koskaan lähde perumaan rottalavisiittejä näistä syistä, jos sellainen on sovittu enkä sitten olekaan ehtinyt häkkiä siivota. Elämää kun se kuitenkin on, vaikkei sitä kiiltokuvamaisinta sellaista. Tällaisissa tilanteissa omaa mainetta suojaa todennäköisesti häkkien koko ja virikemäärä niissä; kun oloihin on lähtökohtaisesti panostettu, ihmiset uskovat helpommin pienten laiminlyöntien olevan satunnaisia verrattuna tilanteeseen jossa tilat ja virikkeet olisi jo valmiksi karsittu minimiin ja silti häkkejä ei olisi saatu pidettyä siistinä.

Maineen paras suoja taitaa kuitenkin olla maine itsessään, miksi sen menetys usein kirpaiseekin pahasti. Jos ihmisillä ei ole syytä kyseenalaistaa jonkun eläintenpitoa, ei satunnaisia sotkuja tai yhtä tyhjää juomapulloa tarvitse juuri selitellä. Ne menevät normaalin piikkiin, ja ne uskotaan korjattavan ensitilassa - aivan kuten itsekin toimisi ja olettaa jokaisen tunnollisen eläintenomistajan toimivan. Samaten hieman huonokuntoisemman eläimen uskotaan silloin olevan jo tarkkailun tai hoidon alla, eikä asiaan välttämättä puututa tarkemmin. Jos taas meillä on jo valmiiksi syytä epäillä eläintenpidon tilaa, jokainen näistä tekijöistä muodostuu asian tilaa vahvistavaksi huutomerkiksi. Että kyllähän sitä oli jo ennalta kuullut, ja olihan siellä taas pullot tyhjinä, häkit paskan peitossa ja eläimetkin likaisia ja rohisivat. Omille ennakkoasenteille vahvistuksen hakeminen on varsin luonnollista - ja usein myös tiedostamatonta.

Lopullinen maine muodostuu toki toisten harrastajien silmissä, mutta omaan julkisuuskuvaan voi vaikuttaa myös itse. Suurimman osan ajastahan kukaan ei tiedä mitä toisten elukkoloissa tapahtuu, vaan maine perustuu usein pitkälti tuokiokuviin ja ihmisen omaan julkituontiin. Vaikka se missä tilassa häkit ja eläimet ovat juuri silloin kun tulee vieraita tai se mitä eläimistään puhuu ääneen ei ole usein kuin murto-osa siitä mitä eläinten kanssa todellisuudessa tapahtuu, muodostavat muut ihmiset kuvan pitkälti juuri näiden varaan. Sen tähden itsekin on usein varsin tarkka siitä miten asiat muotoilee, vaikka pyrkiikin lähtökohtaisesti kirjoittamaan suoraan kaikenlaisista rottalan arkeen kuuluvista asioista. On kuitenkin varsin eri asia möläyttää miehelle että mistä rahat siihen ruokasäkkiin saisi kun tili ja säkki tyhjeni yhtäaikaa kuin kirjoittaa asia julkisesti esiin, tai puhua ylijääneiden poikasten mahdollisesta käärmeenruuaksilaitoksi sellaisen henkilön kanssa joka sitä tekee kuin keskiverron lemmikkiharrastajan kanssa (kummatkin keskustelut voin kyllä myöntää käyneeni). Väärin valittu foorumi tai kohdeyleisö voi synnyttää hyvin nopeasti ikäviä juoruja.

Tästä valikoinnista seuraakin iso joukko hiljaista tietoa. Koska oman ja muiden maineen takia ei halua levittää juoruja tai julkaista kaikkea sellaista tietoa joka voi olla helppo tulkita väärin tai jonka tuo mieluiten esille tilanteessa jossa asia on helpompi avata paremmin, osa asioista jää kasvokkain vaihdetuksi tiedoksi. Koska vaikka juoruilu on osittain negatiivinen asia ja asiat olisi aina parempi tarkistaa suoraan, on monia tilanteita joissa itsekin tarkistaa mieluusti juorut. Esimerkiksi vähän epäilyttävän poikaskyselyn kanssa on monesti nopeinta tiedustella muilta saman alueen kasvattajilta onko henkilö kenellekään tuttu. Siinä selviää usein helposti onko epäilyttäviä yhteydenottoja tullut muillekin, vai onko kyse mahdollisesti ihan loistotyypistä jolla on vain huono kirjallinen ulosanti. Siitä huolimatta nämä tiedustelut hoitaa mieluiten kyselemällä tutuilta, ettei tule suotta leimanneeksi ketään. Tuttujen harrastajien kohdalla kun voi luottaa siihen, etteivät nimet tai epäillyt lähde piirin ulkopuolelle tai epäilyjä lähdetä levittämään varmana tietona. Samasta syystä sitä on huono jakamaan toisen käden tietoa eteenpäin. Ihan tutuimmille voin kyllä kysyttäessä kertoa jos olen kuullut jostakusta jotakin, mutta esimerkiksi blogiin ei niitä lähde kirjoittamaan, etteivät jutut lähde hallitsemattomasti leviämään. Levitessään tiedot kun helposti värittyvät ja muuttuvat varmoiksi ja sitten jollain oikeasti saattaisi olla maine koetuksella jonkin ei-julkisuuteen tarkoitetun tiedon levittyä ja muutettua muotoaan kyllin monta kertaa. Tietenkin tällainen asioiden pitäminen "sisäpiirissä" voi taas osaltaan vaikeuttaa uusien harrastajien tiedonsaantia, kun kaikki ei ole julki.

Omaa mainetta tulee harvemmin kauheasti mietittyä, vaikka toki sitä on hieman utelias myös itsestä kerrottujen juorujen suhteen. Etenkin netissä niihin kun tulee törmättyä välillä sattumalta, kun pomppii rottakeskustelusta toiseen. Tähän mennessä löydökset ovat olleet ihan positiivisia, vaikka omaa eläinpitoaan ei aina osaakaan niin ideaalina pitää. Itse on tosin myös aika tottunut miettimään omaa ulosantiaan, kun monta vuotta netissä pyörineenä on oppinut kuinka helposti jutut lähtevät vääristymään ja värittymään.

Tässäkään kohtaa itsellä ei ole tarvetta lähteä puolustamaan tai kivittämään ketään, vaikka nämä pohdinnat lähtivätkin liikkeelle yksittäisestä tapauksesta. Enemmän ehkä herättää pohdintaa siitä, miten rakennamme kuvia toisista harrastajista ja millaiseen tietoon ne perustamme. Prosessi on usein tiedostamaton, mutta joskus sitä kannattaisi ehkä miettiä - ja tarvittaessa kaivaa esille myös sitä ensikäden kautta saatavaa alkuperäistietoa. Jos vielä senkin jälkeen mietityttää, niin sitten tietää ainakin itse että mikä ja miksi. Muussa tapauksessa on ehkä juuri onnistunut tekemään uuden tuttavuuden.    

(ja anteeksi jos teksti tällä kertaa poukkoili normaalia enemmän - osissa kirjoittelu kahvi- ja lounastauoilla ei ole selvästi miun juttu ;))

Vaihto rottalassa

Hoitoneidit matkahäkissään

Tänään lähtivät toisetkin hoitorottamukset ja nyt hoitorotatonta aikaa jatkuu peräti huomiseen iltapäivään. Pikaiselta
Tampereen reissulta kotiuduttua tulikin heti nostettua hoitoneidit omaan matkahäkkiinsä ja aloitettua hoitokämpän puunaus. On sekin sitten huomenna iltapäivällä valmiina seuraaville asukeilleen. Ovensuussa piti vielä sanoa erikseen heipat tämän porukan dumboneidille, joka hauskuutti meitä nämä pari viikkoa korvillaan. Jotenkin sitä ei ole yhtään tottunut dumbojen ilmeeseen, vaikka niitä onkin tullut kuvissa nähtyä enemmänkin.

Kesälomakausi näkyy siis rottalassa vahvana. Omaa lomaa pitää vielä kyllä odotella, mutta mikäpäs tässä. Yhden vuorokauden minilomaankin sai mahtumaan äidin ja siskon näkemisen, veljen luona pelaamisen ja museoekskursion ystävien kanssa - vaikka toki näihin kaikkiin olisi varmasti saanut yksinäänkin enemmän aikaa menemään ;) Rotakas osuus jäi kuitenkin reissusta pois, kun Saijan luo kyytiä odottava rottapoika ei vielä meidän kyytiin ehtinyt.  

Lagos valmiina uusille hoidokeille