lauantai 17. toukokuuta 2014

Mihail 1v.

Pienet skunkit suorastaan hohtavat valoa synttäriaamuina ;)
Eron jälkeinen arki uudessa osoitteessa on alkanut pikkuhiljaa asettua. Loppujen lopuksi olen ollut hieman yllättynyt, kuinka samanlaisena moni asia on erosta huolimatta pysynyt. Työ vie edelleen matkoineen samat reilu kahdeksantuntia päivästä joka arkipäivä. Disney-illat jatkuvat maanantaisin, ja lautapelien suhteenkin on taas alettu päästä viikottaisiin peli-iltoihin. Välit Tapsaan ovat pysyneet hyvinä, ja näen häntä yhteisten harrastusten ja kaverien myötä vähintään pari kertaa viikossa. Eläimetkin ovat kotiutuneet uuteen asuntoon, ja Mihailkin on löytänyt oman lempipaikkansa olohuoneen sohvan alta, jossa se viihtyy vaikka asunto ja sohva olisi täynnä peliporukkaa. Erillinen keittiö ei siis olisi ollut pojan kannalta sellainen välttämättömyys kuin alkuun ajattelin, vaikka olenkin itse siihen kovin tykästynyt (osin siksi, että tiskivuori jemmautuu hyvin sinne jos joudun kokkailemaan pikaisesti jotain töiden ja pelien välissä). Saunomisen suhteen olen nyt muuton myötä aktivoitunut, kun uuden taloyhtiön saunan saa lämmittää koska itse haluaa. Monesti se tuleekin laitettua lämpiämään viikottain, ja lähdettyä Mihailin kanssa lenkille sillä välin kuin sauna lämpiää.

Mihail 1v. (ja merkkejä eilisestä peli-/saunaillasta...)
Mihailillakin tuli tänään vuosi täyteen, eli tänään juhlitaan pojan 1 vuotissynttäreitä. Mihinkään kovin isoihin juhlallisuuksiin ei ole kuitenkaan varauduttu tai hankittu edes suurta lahjavuorta. Poika on viime viikkoina alkanut hieman nirsoilla, joten senkin myötä on nyt pidetty namien suhteen vähän tiukempaa linjaa, että poika malttaa syödä myös varsinaiset ateriat vaikkei aina olisikaan tarjolla niitä lemppareita. Niiden suhteen kun poika vedettää aika lahjakkaasti, ja jättää vähemmän hyvät tunneiksikin kuppiin käyden läpi kaikki paikalla olijat kerjäten jotain muuta (käyden välillä tarkistamassa kupin uudelleen parempien ruokien toivossa). Nyt toivon että kyse olisi vain jostain ohimenevästä, niin että ruokavalion pitäminen monipuolisena onnistuisi jatkossakin helpommin. Aiemmin poika kun on tosiaan syönyt innolla kaikkea mitä on saanut - ja koettanut pölliä osansa muistakin.

Eilen tuli myös punnittua poika ja digitaalisella henkilövaa'alla päästiin tasaiseen neljän kilon painoon. Tosin vaaka huomioon ottaen punnitustarkuuskin on vain sadan gramman luokkaa. Mutta aikuisen mitoissa siis aletaan olla, vaikka päivittäin nähtynä sitä kasvua ei aina niin huomaakaan. Turkki ja häntä tuo tuolla tietysti hyvin kokoa lisää, etenkin silloin kun häntää pitää esitellä leveänä huiskuna. Niiden tuoma lisavoluumi ei kuitenkaan estä poikaa livahtamasta pienestä kolosta kassiinsa nukkumaan, nyt kun ilkeästi varastin sen makuupussin välillä pesuun, ja keittiön pajukori ei ole pojasta yhtään niin kiva (paitsi olkkaria imuroitaessa).

Ensimmäisen vuotensa aikana poika on kasvanut pienestä naskalihampaisesta riiviöstä hellyttäväksi karvapuuhkaksi, joka
Oma-aloitteisia tutkimusretkia uuninaluseen ei saisi tallentaa kameralla
etenkin väsyneenä käpertyy mielellään syliin tai kaulanympärille nukkumaan. Välillä pikkupiru iskee tosin yhä, ja etenkin leikin tiimellyksessä ja parhaimpaan aktiivisuusaikaan ne hampaatkin saattavat joskus tuntua, kun sählä poika ei sitten ihan aina muistakaan että sen käden tai jalan kanssa ei saa painia samaan tapaan kuin lelujen ja junnuna veikan kanssa. Sen verran leikkeihinkin on kuitenkin jo tullut varovaisuutta lisää, ettei noista lipsahduksistakaan ole tullut haavoja enää aikoihin. Valjastelukin sujuu pojalta jo hienosti, vaikkakin päivästä riippuu onko se kissamaista ulkoilman fiilistelyä takapihakaivauksia tehden vai aktiivisempia kävelylenkkejä uudessa asuinympäristössä. Molemmille poika osaa kyllä jo pyytää itse uudessakin asunnossa menemällä ovelle heiluttelemaan kahvasta roikkuvaa avainnauhaa. Kielteistä vastausta lenkkipyytöön poika ei tosin mielellään hyväksy, vaan silloin saatetaan tulla kutittamaan jalkapohjasta tai vetämään sukkaa jalasta, etenkin jos meinaan vain koneella istua ;)

Kaikenkaikkiaan pojasta on kasvanut ensimmäisen vuotensa aikana maailman rakkain karvapäärynä, jonka kanssa toivoo yhteisiä vuosia tulevan vielä monta lisää <3 Paljon onnea Mihail 1v. 

Poika ja pojan rakas pakastin (joka on lukossa)



sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Likkojen matalampi maja

Olin miettinyt likkojen tulevan linnan korkeutta paljon ennen muuttoa. Vastakkain olivat likkojen käyttöönsä saama tila ja häkin käyttömukavuus. Tähän uuteen kämppään häkki kun ei mahtunut kahdenlevyisenä, joten ainoa mahdollinen laajentamissuunta oli ylöspäin. Vaikka olen aiemminkin kironnut kolmen korkuisen Critterin siivoamista tikapuilla keikkuen, lisätila voitti ensin ja häkki sai kohota korkeuksiinsa. Tämä päätös kesti taas ensimmäiseen siivouspäivään.

Alunperin ajettelin, ettei se kolmannen kerroksen siivoaminenkaan ole niiin paha, kun ei vain laita sitä ihan täyteen
Häkki alkaa muotoutua
tavaraa. Sputnik, muutama riippari, pari kivaa koria, taso ja muutama köysi. Kyllähän ne nyt ylös kiipeää ja hakee alas putsattavaksi. Aika pian kävi kuitenkin selväksi ettei suht askeettinen yläkerros toimi tällä parivaljakolla. Olkootkin että molemmat neidit ovat vasta sen vuoden, Mimosa on selvästi Lolaa kömpelömpi. Mimosan meinattua pari kertaa tippua yläosiosta lähdettyään koittamaan jotain reittiä johon sen fysiikka ei todellakaan riitä, oli minun lisättävä yläosioon reilusti lisää riippareita ja muita kankaita estääkseni Mimosaa tippumasta. Näiden lisäysten lopputuloskin oli hieman ironinen; kiipeillessäni kankaita siivouspäivänä alas, meinasin itse tippua tuolilta astetta pahemmin, kun tuoli äkisti keikkasikin.

Siinä kohtaa pidin pienen tuumaustauon, hain paremmat tikkaat ja poistin häkin kolmannen kerroksen. Mimosa ja minä olemme kumpikin selvästi liian kömpelöitä siihen, vaikka se Lolalla hyvin toimisikin. Toisen ja kolmannen kerroksen väliin kun ei oikein viitsi laittaa myöskään yhtä välipohjaa lisää, joka olisi tehnyt häkistä Mimosalle turvallisemman, koska se olisi taas tiennyt itselle lisää yläilmoissa keikkumista, kun välipohjaa olisi pitänyt pitää puhtaana. Nyt likat joutuvat tyytymään kahden korkuiseen Critteriin, johon koitin hyvityksenä laittaa vähän enemmän virikettä.

Olin myös kokonaan unohtanut käydä kuivikeostoksilla ennen siivouspäivää, ja niinpä jouduin kesken homman huomaamaan että Toa-lätt oli loppunut ja eläinkauppa jo kiinni. Eli ei muuta kuin Miikkiksen sanomalehtipussille hakemaan väliaikaisapua. Väliaikaisratkaisu saikin jäädä voimaan muutamaksi päivää, vaikka sain kuiviketäydennystäkin haettua, sillä likat selvästi pitivät tästä vaihtelusta. Kankailla ja sanomalehdillä täytetyssä häkissä oli kiva möyriä, ja raahata niitä paloina ylempäänkin kerrokseen pesämateriaaliksi. Vakituiseksi tämä ratkaisu ei kuitenkaan jää, sillä itse arvostaa sen verran paljon kunnon kuivikkeiden tarjoamaa pidempää siivousväliä.

Sanomalehtimyyrät

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lyhytikäisyyden kiroja

Rotissa on yksi huono puoli, josta minun on kertakaikkisen vaikeaa päästä yli. Se huono puoli on lyhytikäisyys. Tokihan rotat myös sotkevat, sairastelevat, vaativat huomiota ja niiden häkki saattaa joskus haista, mutta ne ovat kuitenkin lopulta kaikki varsin pieniä miinuksia joiden kanssa olisi vielä helppo elää. Mutta lyhytikäisyys on jotain jonka vuoksi olen jo kerran pitänyt taukoa rotista, ja joka on saanut minut taas harkitsemaan asiaa.

Meillä vietetään nyt parin kuukauden sisään kolmia yksivuotissynttäreitä. Mimosa täytti vuoden juuri ennen messaria 11.4. Mihail täyttää vuoden 17.5. ja Lola 22.6. Vaikka kaikki laumasta ovatkin suht samanikäisiä, ei ikä ole silti kaikille sama. Mimosan ja Lolan kohdalla joudun hyväksymään että ne ovat nyt keski-ikäisiä. Hyvällä tuurilla ne elävät vielä toisen vuoden. Erittäin hyvällä tuurilla ne voivat elää vielä muutamia kuukausia tai jopa vuoden 2-vuotissynttäriensä jälkeen - vanhin omistamani rotta on elänyt 2v 7kk keskimääräisen eliniän pyöriessä 20 kk:n kieppeillä. Mihailin synttärien lähestyessä taas miettii, alkaakohan poika nyt pikkuhiljaa aikuistua, ja välillä sen sähläystä seuratessa on jo valmis kallistumaan kielteisen vastauksen puoleen - ei se vielä. Mutta onhan sillä aikaa.

Rotissa on paljon samaa kuin koirissa; ne ovat älykkäitä, oppivaisia ja seurallisia. Ne ottavat kontaktia ihmiseen, ja niille pystyy halutessaan opettamaan erilaisia temppuja. Jokainen on vahvasti oma persoonansa, johon on sitä helpompi tutustua, mitä enemmän sen kanssa viettää aikaa. Samalla kiintymys syvenee ja irtipäästäminen vaikeutuu. Kun on vuoden sisään joutunut lopettamaan kahdeksaan rottamusta, joista puolet ovat olleet ihan lempparitapauksia, minun on kuitenkin taas vaikeampi kiintyä kehenkään. Menettämisen pelko on iskenyt pintaan ja sitä kai pyrkii jollain tasolla suojelemaan itseään siltä kivulta joka menettämisestä seuraa.  Se ei tarkoita sitä etteivätkö Mimosa ja Lola olisi tärkeitä; ne eivät vain ole samalla tavalla yhtä läheisiä, mitä osa rotistani on ollut.

Tiedän ettei rottien kanssa pitäisi koskaan ajatella ajan rajallisuutta. Pitäisi keskittyä nauttimaan niistä päivistä jotka on, ja pitää sen verran laumaa, ettei kukaan jää koskaan yksin, sitten kun jonkun kohdalla tulee aika täyteen. Rakentaa lauma niin, että laumassa on aina eri-ikäisiä otuksia, että riski menettää kaikki kerralla tai edes lyhyen ajan sisään on mahdollisimman pieni. Niin että pystyisi mahdollisimman hyvin keskittymään niihin hyviin puoliin jäljelle jäävien auttaessa kestämään ne tulevat menetykset. Useamman vuoden tämä toimikin taas ihan hyvin, ehkä osin siksi että lauma oli isompi. Mitä pienemmäksi lauma käy, sitä kovemmin lähdöt taas iskevät. Mutta silti isoon laumaan liittyy paljon sellaista, mitä en tämänhetkiseen tilanteeseen halua. 

Nyt itsellä on kotona enää kaksi rottamusta ja jossain kohtaa pitäisi tehdä päätös mihin suuntaan tästä lähtee. Hankkiako kolmanneksi se agoutijunnu, jonka hankkimista olen jo muutaman kuukauden mielessäni pyöritellyt. Ja sen jälkeen pitää lauma siinä kolmessa, ja toivoa, että se pysyisi aina mahdollisimman pitkään samanlaisena. Vai katsoako kuinka pitkään nämä kaksi mammaa tässä ovat, ja kun toisesta aika jättää, laittaa toinen eläkekotiin ja katsoa sitten miten rotaton elämä lähtee useamman vuoden tauon jälkeen sujumaan. Saija ja Tapsa kyllä jo kummatkin kovasti ihmettelivät, miten minä muka ilman rottia pärjäisin, kun niin rottaihminen olen. Ja onhan rotta ollut miulle se ykkölaji jo alta kymmenvuotiaasta. Ne vain ovat edelleen ihan liian ihania elinikäänsä nähden.

Tapsa kuitenkin jo alustavasti lupaili, että jos eläkekodille tulee tarvetta, hän voisi sellaisen mahdollisesti tarjota. Olisi sitten lähellä ja pääsisi katsomaan. Tämänkään päätöksen suhteen en halua kuitenkaan kiirehtiä, vaikkei kyse olisikaan mistään lopullisesta. Itseni tuntien niitä rottia kun varmasti tulisi vielä tauon jälkeenkin, sitten kun on taas ehtinyt kunnolla palautua edellisistä menetyksistä. Ensimmäisen laumani jälkeen tauko kesti reilut pari vuotta - silloin olin kyllä suunnitellut sen lopulliseksi ellei joku onnistu jalostamaan rottaa joka elää vähintään viisivuotiaaksi. Ja kai sitä saa vieläkin toivoa, vaikka tietääkin sen nykyajassa mahdottomaksi.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Messarin näyttely

Viime lauantaina messuiltiin ja mitä lähemmäksi näyttely tuli, sitä hullummaksi sitä itsensä tunsi. Uuden asunnon kun oli sovittu olevan vapaa viimeistään 15.4., mutta kauppakirjojen kirjoittamisen yhteydessä myyjä ilmoitti saavansa asunnon tyhjäksi jo sitä ennen ja avaimen luovutuspäiväksi sovittiin 8.4. Messariviikkokin muuttui siinä samalla myös remontti- ja muuttoviikoksi. Hetken siinä jo mietti messujen väliin jättämistä, mutta kun eläimet oli jo ilmoitettu ja kyytikin sovittu, päätin lähteä joka tapauksessa. Siitäkin huolimatta, että viivyin vielä messuja edeltävänäkin päivänä uudella asunnolla päälle kymmeneen illalla kämppää laittamassa ja näyttelyyn ilmoitetut Mimosa ja Lola jäivät sen myötä pesemättä, kun ei siihen aikaan yksinkertaisesti enää jaksanut muuta kuin laittaa boksin kuntoon ja painua petiin kun pohjalla oli täysi työviikkokin.

Herätyskello soitti messuaamuna viideltä ja Saijan kanssa oli sovittu että hän nappaa minut keskustasta kuudelta. Aamutoimet sujuivat ripeästi, kun minulla ei keskustassa ollut enää juuri muuta esillä kuin näyttelyssä tarvittavat tavarat ja muutamia vaatteita. Vähän turhankin tehokas olin kyllä pakkailuissani ollut, sillä huomasin samalla pakanneeni myös kaikki isot ja pienet Ikea-kassit täyteen tavaraa, joten boksi viltteineen tuli nostettua isoon huonekaluliikkeen pussiin. Eväitäkään ei ollut pakattavaksi asti, koska olin unohtanut ne taas ja päätin tehdä hankinnat Lohjan ABC:ltä.

Lukuunottamatta pysähdyksiä automatka sujui miulta pitkälti pilkkimisen ja nukkumisen välimaastossa sekä mennessä että tullessa. Saija vähän naureskelikin miun olleen kohtalaisen unista seuraa, kun kotiin päästyä matkaseurasta kiitin. Mutta voin heti tunnustaa, ettei se ainakaan seurasta johtunut; alkuviikosta onnistuin nimittäin lähes nukahtamaan myös töissä taukohuoneeseen... Nyt tällä viikolla sitä univajetta on onneksi saanut jo paikattua, ja siihen touhuun on varattu myös koko pääsiäinen. Viime viikon kaltaista sitä ei silti välttämättä haluaisi heti toista ;)

Messuilla olin selvästi kerrankin liian väsynyt ahdistumaan liiasta ihmismäärästä, joten pystyin keskittymään jopa kiertelyyn. Eläinhallien lisäksi suurimman osan uteliaisuudestani saivat lähiruoka- ja kädentaitajamessut, joilta päädyinkin ostamaan shampoo- ja kuorintapaloja itselleni ja Tapsalle. Muuten omat shoppailut jäivätkin isoon kasaan nameja Miikkikselle, kun Lena bongasi yhdestä kojusta halpoja herkkutikkuja ja purkkeja joissa oli kuivattua turskaa ja krillejä. Kädentaitaja-messuilta bongasin myös erittäin mukavan ja lämpimän oloisia villatäytepeittoja, joihin budjekti ei kuitenkaan valitettavasti tässä kuussa antanut periksi. Myyjän yhteystiedot päädyin kyllä ottamaan ylös, sillä itseltä tällähetkellä puuttuvat kunnolliset paksummat talvipeitot, joille varmasti tulee puutalossa käyttöä.

Rottapöytien ohella suurin osa ajastani kului frettejä katsellen. Frettikuumeeni tila huomioiden tuo osasto olisi kyllä varmasti ollut viisaampaa kiertää kaukaa sen sijaan että hakeutui yhä uudestaan kuuntelemaan mitä omistajat kertoivat otuksistaan kyselijöille ja ottamaan tuntumaa frettien ominaishajuun. Pääsin myös ensikertaa käsittelemään frettejä, kun uskaltauduin pyytämään syliteltäviksi paria urosta ja yhtä naarasta. Naaraat ovat jotenkin aina vedonneet minuun enemmän pieneydellään ja vilkkaudellaan (onhan rotissakin naaraat ehdottomia lemppareitani), mutta jotenkin noita sylitellessä ja katsellessa alkoi tuntua, että ehkä täällä kuitenkin menisi paremmin uros tuon talouden toisen pojan "seurana" (Miikiksen tuntien en tiedä kuinka paljon se lopulta olisi kiinnostunut ottamaan kontaktia muuhun ei-omanlajiseen kuin ihmiseen) - mikäli siis joskus päädyn frettiä hankkimaan. Nyt yksinasuessa kun kyseessä on enää oma päätös, olisiko sitä valmis myös niitä fretin huonoja puolia sietämään.

Samalla pääsi myös testaamaan vähän rottien reaktiota fretinhajuun, kun Lena nappasi miut melko heti frettiä syliteltyäni esittelemään Lolaa rottaluennon yhteyteen. Yleensä kun en tule kauhean paljon rottia näyttelypäivän aikana sylitelleeksi, mutta nyt toinen neideistä pääsi sitten pari kertaa vartiksi edustamaan. Vähän aikaa Lola hieman ihmeissään miun paitaa nuuskutteli, mutta keskittyi sen jälkeen olennaiseen eli nauttimaan saamastaan huomiosta; raksuttelemaan ja pyrkimään välillä hihaan tai olkapäälle kuikumaan. Mutta nuo ovat toisaalta jo tuohon skunkkiin tottuneet. Rottaluennon jälkeen ja sen ja rottapöytien välillä likan kanssa kulkiessa oli erittäin ilahduttavaa huomata kuinka positiivisesti rottiin tälläkertaa suhtauduttiin; ei tullut yhtään hyi-kommentteja tai vetäytymistä kauemmaksi. Sen sijaan moni tuli jutulle, halusi silittää ja kehui Lolan punaisia silmiä, ehkä vähän ihmetellen voiko muillakin kuin albiinoilla olla sellaiset. Jopa muutama vastaan tullut äitiihminen suorastaan osoitti rottamuksen lapselleen, että katso mikä tuolla on ja eikö ole söpö. Verrattuna parin vuoden takaisiin messuihin ero oli siis melkoinen, ainakin niiden kommenttien osalta mitä itse kuuli.

Kummempaa menestystä messuilta ei tälläkertaa tullut; Lola sai viivan ja Mimosa laatukakkosen. Päivä oli kuitenkin yllättävän mukava, vaikken kauheasti edes jaksanut ihmisten kanssa jutella. Aika meni siltikin jouhevasti, ja oli jotensakin rentouttavaa saada välillä taukoa muuttotohinoihin, jotka starttasivat uudelleen taas heti kotiinpäästyä, kun alkoi laittaa niitä viimeisiä tavaroita kasaan. Autossa Saija koitti miulle vielä kolmatta rottaa kaupata, mutta se paikka on nyt varattu sk agoutille. Sitten kun saisi vielä päätettyä mikä se paras ajankohta olisi. Mutta ehkä Susku, Janina tai Saija ilmoittaa miulle sitten ;)



Messarin arvostelut: 

Mimosa, tuomari Gail Adams:
"Good head spot. Nice topaz. Clear demarktion line, fading better on right side. L2"

Lola, tuomari Potku Holmstedt:
"Hyvä tyyppi ja koko. Kauniit silmät, hyvä häntä. Perusväri epätas. Liian haalea väriltään. -"

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Uusi häkki uudessa tuvassa

Eilen oli messarin näyttely, josta koetan muistaa kirjoittaa tarkemmin myöhemmin. Tänään haluan jakaa kuitenkin jotain muuta; uusimman kuvan likkojen häkistä. Uudesta kokoonpanosta joka sijaitsee uudessa osoitteessa uuden olohuoneen nurkassa. Nyt muutto on siis viimein viittä vaille valmis ja laatikotkin muutamaa lukuunottamatta purettu. Tänään on edessä ensimmäinen yö uudella asunnolla minulla, rottamuksilla ja Miikkiksellä. Eli ehkä elo tästä taas normalisoituu ja aikaa alkaa löytyä muuhunkin kuin muuttojuttuihin :)

Likkojen linna (josta pitää napata uusi kuva huomenna puhtaamalla linssillä ;))

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Liedon arvostelut ja Tapsan uudet tytöt

Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, eli nipistetään nyt viimein aikaa kirjoittaa viikon verran roikkunut postaus. Liedon näyttely siis oli ja meni - itse näyttelystä jo kirjoitin, mutta arvostelut jäivät uupumaan  - ja kuvat Tapsan uusista tytöistä, jotka saivat kutsumanimikseen Stella ja Nyx. Ensiksi ne arvostelut:

Mimosa
Tuomarina Sari Andersson:
"Erit. kaunis naaras. Hyvä koko + tyyppi. Kaunis pää + silmät. Ok häntä. Suuri päämerkki. Kaunis per.väri ei kuitenkaan selvää sävyeroa selkävärin ja kylkien välillä. L2 tyypistä."

Tuomarina Potku Holmsted:
"Hyvä & kaunistyyppinen rotta. Mustat silmät. Otsatähti paikallaan. Väri ei ole topaz. Haalistuminen ei näy. -"

Lola
Tuomarina Sari Andersson:
"Hyvä koko. Tyyppi aavist. päärynä. Ihana turkki. Ok pää, hyvät silmät. Ok häntä. Per.väri paikoin hieman ruosteessa. L1, lk.sij. 2"

Tuomarina Johanna Ivarsson:
"Hyvä koko ja tyyppi. Kauniit silmät, voimakas hieno häntä. Ok tassut, vähän vaaleat. Tasainen hieman liian lämmin väri. L1, lk.sij.1"

Lilian
Tuomarina Sari Andersson:
"Hyvä koko, tyyppi voisi olla harteikkaampi. Kaunis pää, upeat silmät + korvat. Hyvä häntä. Ok perusväri. L1, lk.sij. 2"

Tuomarina Johanna Ivarsson:
"Hyvä koko ja tyyppi, hyvänmuotoinen häntä. Isot silmät. Pupukorvat. Tasainen väri mutta porfyriininen. Porfyriinipointti. Kiva temp. Hirveä kiima! :) L2"

Ja sitten tytöt:

Stella
Nyx

Lilian otti junnut hyvin vastaan omaan laumaansa ja nämä likat asuttavatkin nyt Furet XL:ää vanhassa rottalassa. Nykyisellään Miikkiskin nukkuu kyllä usein vielä sielä, ja Tapsa jo kovasti suunnitteleekin mitä kaikkea laittaa huoneeseen sitten kun se on kokonaan tyttöjen ja niitä voi juoksuttaa sielä paljon ja helposti. Huoneelle kun ei ole tulossa muuta käyttöä, niin koko sen sisustus on mahdollista valita siten, etteivät rotat pysty tuhoamaan mitään mitä ei saisi.

Omille likoille koittaa todennäköisesti lähipäivinä muutto Critter-linnasta kahteen yhdistettyyn poikashäkkiin, jotta minulle jää hyvin aikaa purkaa ja pestä kaikki Critterin osat ennen muuttoa. Avaimen uuteen kotiin kun saan jo 8.4., muuttopäivä määräytyy sitten sen mukaan koska asunto on maalailujen ja muiden puolesta muuttovalmis. Paperiasiat, kuten muuttoilmoitus, sähkösopimukset, vakuutukset yms. alkavat olla onneksi jo tämän viikon puuhailujen jälkeen hyvällä mallilla.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Liedon näyttely ja blogi 3v

Eilen oli Liedon näyttely ja blogin 3-vuotissynttärit. Jälkimmäiset tuli tosin sivuutettua kalenterimerkinnän huomaamisella ensimmäisen vietyä kaikki voimat, vaikka sitä oli jossain vaiheessaa jotain synttäripostaustakin miettinyt. Liedon näyttely kun oli omalta osaltani kuollein näyttely minkä muistan, ellei lasketa yhtä Pinan näyttelyä joskus vuonna x, jossa miulla nousi kuume lähemmäs neljääkymmentä ja jossa päädyin näyttelyttämään tyhjää kuljetusboksia (eläimen puuttumista en ollut huomannut edes siinä vaiheessa, kun liimailin numerolappuja boksin päälle). Näyttelyviikonloppu oli kuitenkin itsessään mukava Suskun tultua meille jo perjantaina puunaus- ja juttuseuraksi.

Näyttelyvalmistelut pyörähtivät käyntiin rattoisasti perjantaina iltapäivällä. Tapsa alkoi kokata näyttelyyn kasvisruokaa vähän ennenkuin kun mie hipsin Suskua vastaan linja-autoasemalle. Suskulla kun oli kasseja sen verran iso liuta, että kantoapu oli niiden suhteen tarpeen. Meille päästyä niistä kasseista purkautuikin hieno rivistöllinen mitäpä muutakaan kuin sk agouteja. Pakko sanoa että vierashuoneen kaapinpäällystä ei ole koskaan näyttänyt yhtä houkuttelevalta, vaikken mie muovibokseista niin perustakaan ;) Kaikkein pahiten miun sydämen sulattu joukon junnuvahvistus Vohveli, joka oli oikea pieni vikkelä saippua hyvin vahvassa kiimassa. Sen sitten heti uhkasinkin Suskulta pölliä.

Hetken istuskelun ja aterioinnin jälkeen alkoi rottien puunaus. Kynnet oli leikattava ja useampi otus pestävä. Meilläkin on lauma käynyt niin vaaleaksi jo, ettei rotan väritys anna anteeksi juuri mitään - etenkään Lilianin kohdalla. Pesurutiinit meinasivat kyllä mennä hetkeksi sekaisin, kun tajusin Goopin loppuneen. Suskulla oli kuitenkin mukana oma luottoshampoonsa, joka teki sekin hyvin puhdasta jälkeä kun saimme sitä lainata. Niinpä meillä oli loppuillan aikana pyyhesylittelyssä useampi hieno tärinälelu - Vohveli kun ei ollut lopulta ainut kiimassa pörisijä, vaan samasta päästiin nauttimaan myös Lilianin ja Mimosan kohdalla. Etenkin Lilianilla on aina hyvin vahvat ja selkeät kiimat, ja nytkin se tärräsi taas korviaan siihen malliin että hyvä kun ei lentoon lähtenyt..

Rottien puunauksen ja itsellä boksien kuntoon laittamisen jälkeen loppuilta menikin rattoisasti jutellessa ja iltapalaa nauttiessa. Susku oli tuonut eväsbokseissaan nachoja, ranskalaisia ja Pancho Villan kastikkeita, jotka sopivat perjantai-iltaan kerrassaan mainiosti. Samoin kuin ehkä puheenaiheet, sitten kun ne karkasivat hieman rotista muualle.

Lauantaiaamusta alkaen sitä alkoi kuitenkin hiljakseen huomata, kuinka aivot narikassa ja keskittymiskyvytön sitä on oikeasti taas ollut. Näyttelyyn mukaan lähtevät tavarat oli onneksi jo hyvissä ajoin pinottuna näkyväksi torniksi olohuoneeseen, jotta mitään ei unohtuisi ottaa mukaan. Tähän torniin oli kasattuna mm. kaikki yhdistyskamppeet mitä onnistuin kaapeista löytämään, kaikki kotona olevat jyrsijälehdet (muutama muistolaatikkoon valikoitu poislukien), yksi ylimääräinen häkki yms. muuttokuorman keventämistä ja uuteen asuntoon mahtumista edistävää. Sen sijaan minulle ei tullut missään vaiheessa edes mieleen, että aamuisin on yleensä hyvä syödä jotain. Tai edes että minulla on jo vuosia ollut näyttelyissä mukana limpparia tai tuoremehua sekä suklaata, joita napsia puuhailun välissä. Nämä unohdukset jo yhdessä saivat verensokeria vähän alas, vaikka sitä vähän onnistuin paikkaamaan nappaamalla kahvilasta heti aamiaispullan niiden tultua uunista ulos.

Päivän teemaksi muotoutuikin hitaasti ääniohjautuva zombie. Jotenkaan sitä ei osannut suoraan tarttua mihinkään, ei huomannut mitään ja jouduin ainakin miljardi kertaa pyytämään ihmisiä toistamaan saman asian jopa kolmeen kertaan ennenkuin sain siitä mitään otetta. Olin siis hyvin monella tasolla täysin seis. Ellen olisi ollut assarina pet-uroksilla, olisin todennäköisesti ryöminyt jossain kohtaa johonkin nurkkaan laittamaan itseni virransäästötilaan, vaikkei yöllä ollutkaan tullut nukuttua sen vähempää kuin ennen näyttelyitä keskimäärin. Assarointi veikin sitten hyvin tehokkaasti kaiken sen kapasiteetin mitä sain itsestäni irti. Pet-uroksia oli paljon ja virallisessa olleiden tuplaluokkien myötä sama boksi saattoi mennä arvosteluun yhteensä yhdeksän kertaa viidelle eri tuomarille (mikäli boksissa oli kolme eri rottaa, jotka olivat keskenään eri muunnosta ja menivät kaikki kumpaakin viralliseen ja pettiin). Bokseista kartalla pysyminen olikin paikoin hieman työlästä, kun bokseja kiidätettiin välistä viralliselta pöydältä toisellekin, eikä siinä hyörinässä monikaan sitten muistanut jos joku oli alunperin lainannut boksin jonkun pöydän edestä. Eli jo löydetyistä bokseista tulikin pidettyä tuntomerkkilistaa, että tiesi sitten minkäväristä ja kokoista boksia bongailla, kun haki samaa boksia uudestaan jostain.  

Onneksi pet-uroksetkin loppuivat kuitenkin joskus, ja niiden välissä oli kunnon ruokatauko. Ruokatauko olikin ehdottomasti päivän kohokohta, sillä siinä kohtaa nälkä oli jo ihan käsittämätön ja energiavarastot täysin nollassa. Unohdin jopa Tapsan kokonaan siinä vaiheessa kun sain ruokalautasen käteeni ja koitin mahdollisimman nopeasti keksiä mihin parkkeeraisin sen tyhjentämään. Tajusin asian vasta parin haarukallisen jälkeen, ja palasin sitten etsimään Tapsan ja paikan johon molemmat mahtuisivat syömään. Se olikin lähes ensimmäinen hetki kun ehdin edes Tapsan kanssa päivällä jutella - ja siinä ohella tyhjentää tyytyväisenä pari täyttä lautasellista.

Jesperin saatua arvostelunsa päätökseen siirryin Suskun, Tapsan ja Lenan seuraan koomailemaan. Susku pääsi esittelemään Vohvelin arvostelun, josta oli syystäkin innoissaan - likka sai L1 ja lk.sij. 1 kehujen kera. Miun piti kuitenkin siinäkin kohtaa vielä yrittää puhua Vohvelia itselle sijoitukseen, ja yllätyksekseni Susku mainitsi saattavansa jopa harkita asiaa, jos olen siitä vielä joidenkin päivien jälkeen kiinnostunut pahimpien agoutihuurujen haihduttua pääkopastani. Asia pitääkin laittaa nyt vakavaan harkintaan. Toisaalta kun päätin olla hankkimatta tänä vuonna yhtään uutta lemmikkiä, mutta toisaalta en osannut silloin todellakaan odottaa laumakoon tippuvan kahteen. Ja rottien kohdalla pidän kahden laumaa siitä hyvin ikävänä, että sitten toinen on heti yksin jos toiselle tapahtuu jotain.

Kaikesta koomailustani huolimatta minulle jäi hieman huono omatunto siitä, etten jäänyt näyttelyn päätyttyä kantamaan pöytiä ja siivoamaan näyttelypaikkaa. Siinä kohtaa Tapsa kuitenkin halusi jo lähteä palauttamaan autoa, kun hänellä oli ollut iltapäivästä lähtien vähän huono olo ja minä olin puhunut hänet pysymään ensin pet-urosten arvostelun loppuun ja sitten viimeiseen palkintojen jakoon. Itsekin oli kyllä siinä vaiheessa sen verran finaalissa, etten tiedä olisiko miusta lopulta ollut kauheasti iloa loppuraivauksessa, kun meinasin nukahtaa jo autoonkin mitä ei ole lähinäyttelyiden kohdalla pahemmin käynyt.

Kotona Tapsa laittoi ensitöikseen miun likat häkkiin miun laittaessa pikkuhäkin Tapsan tyttöjen tutustumiskämpäksi. Tapsalle kun tuli nyt näyttelystä sk russian silver ja rex black tytöt Lilianin seuraneideiksi. Häkin laiton jälkeen kömmin suihkun kautta petiin. Sängyssä tuli kyllä syötyä vielä Tapsan lämmittämää kasviruokaa Gordon Ramseyn ja jäätelön kera, ennenkuin sitä nukahti aikaisemmin kuin miljoonaan vuoteen - mistä oli vain se varjopuoli, että tänään tuli herättyä sujuvasti jo ennen kuutta. Se siitä myöhään nukkumisesta.. Nyt sitten viettää rauhallista sunnuntai-aamua odottaen että muu kaupunki herää. Tänään kun miun pitäisi raudoittaa Tapsan neideille tuleva Furet XL, mutta senkin aloittaminen vaatii porakoneen, jota kummasti ei muistettu eilen Tapsan isältä lainata autoa palautettaessa (vaikka onnistuimmekin melkein pöllimään Lenan rotat heittäessämme häntä yo-kylään...).

Josko seuraava näyttely sujuisi vähän virkeämmissä merkeissä...