Jyväskylän näyttely

Eilinen oli taas niitä päiviä, jolloin ehti jonkin aikaa todenteolla miettiä harrastuksensa mielekkyyttä. Herätyskello olisi soittanut klo 1.50, mutta heräsin jo sitä ennen siihen kun jäätävänkokoiset rakeet rummittivat sohjoista ikkunaa pikkukivien lailla. Ilmoittamistani kolmesta rotasta mukaan oli lähdössä kaksi, ja niistäkin toinen lähinnä mielenkiinnosta ja seuraneitinä. Näyttelypaikalle oli matkaa 400 kilometriä per suunta, ja tuomarina Saija, joka asuu noin neljän kilometrin päässä - eli kaikella logiikalla etenkin seuraneidistä Saijan arvio olisi kyllä saatavissa helpomminkin. Lisäksi olin luvannut kipittää rautatieasemalle kyytiä vastaan, joka oli tuntunut paljon paremmalta idealta auringon vielä paistaessa ja kun ikkunasta näkyi läpi.

Näyttelyyn kuitenkin lähdettiin. Olin laittanut edellisenä iltana kaiken valmiiksi ja järjestänyt jopa asianmukaiset pinot siihen

Kaffepaussi

järjestykseen kun niitä aamulla tarvitsin, alkaen pinosta yksi joka oli vaatteet (muita pinoja olivat rottaboksi, eväät, aamutoimiin tarvittavat). Aamut kun menevät itsellä tunnetusti niin zombina, että minun on joko herättävä todella hyvissä ajoin niin että ehdin herätä ja saada aivot toimintaan ennen lähtöä, tai huolehdittava että kaikki on niin hyvin hollilla että saan hommat hoidettua vartissa ilman monimutkaisempaa aivotoimintaa. Näyttely- ja työaamuina valitsen näistä usein jälkimmäisen vaihtoehdon, kuten myös eilen. Sen myötä heräämisen ehti hyvin hoitaa asemalle kävellessä.

Tälläkertaa minulla oli kerrankin tuuria, ja jäinen sade oli ehtinyt tauota siihen mennessä kun Tellu soitti merkkisoiton. Runsas kerrospukeutuminen oli saanut aamutärinän loppumaan, ja ilman sadetta lämpimästä pukeutuneena ilma oli jopa varsin mukava pienelle kävelylenkille. Mukavuus kärsi ainoastaan sovitulla bussipysäkillä, jossa koko penkin oli vallannut joku bussia odottava humalainen joka höpisi kovaan ääneen joko puhelimeen tai itsekseen - en ehtinyt tarkalleen nähdä kumpaan, kun Tellu ja Valppa jo kaarsivat pysäkille.

Siitä se matka sitten alkoi. Menomatka sujui varsin unisissa tunnelmissa kaikkien yöunien jäätyä muutamaan tuntiin jos siihenkään. Välillä joku yritti jotain keskusteluavausta viritellä, ja ne joko jatkuivat jonkin aikaa tai vajosivat hiljaisuuteen. Radio soi ja Saija ja Janina vuorottelivat ratissa. Ulkona oli alkumatkasta syksyisen pimeää ja loppumatkasta talvisen liukasta. Silti matkan viimeisellä sadalla-parilla sadalla kilometrillä meno autossa hieman virkistyi ja

u-käännöksen jälkeinen tauko

matkanteko nopeutui. Osittain asiaan saattoi vaikuttaa omalla ja Janinan kohdalla syöty aamiainen, mutta Tellun ja etenkin Saijan kohdalla vielä enemmän taivaalta bongattu uusi taivaankappale; kuu. Saijan bongattua tuon valoisan möntin vaalenevalta aamutaivaalta alkoi täydellisen kuvakulman metsästys. Valitettavasti kuitenkaan täydelliset kuvakulmat ja bussipysäkit eivät kertaakaan kohdanneet, eikä Saijan annettu vetää jarruja pohjaan keskellä moottoritietä - ei vaikka tiellä olisikin tuohon aikaan suhteellisen rauhallista. Loppumatkasta kuuta ei sitten enää näkynytkään, mutta missattuaan upeat kuukuvat Saija vaati saada tehdä viimeisillä kilometreillä u-käännöksen auringonnousun kuvaamiseksi, joka sitten salliittinkin Janinan jäätyä vähemmistöön.

Kännykkäkuvaa pysähdyspaikalta

Näyttelypaikkaa

Näyttelypaikalla vastassa oli kymmenen senttiä lunta ja valmiiksi kannetut pöydät. Näistä ensimmäisestä en ole koskaan vakuuttunut, mutta jälkimmäinen on oikein kiva. Pääsi sitten heti laittamaan likat pöydälle ja vilkuilemaan näyttelypaikkaa. Tälläkertaa vilkuiltavaa löytyi jonkin verran normaalia enemmän; oli pitkää käytävää ja vanhannäköisiä huonekaluja. Löytyi erilaisia tuoleja, penkkejä ja jopa rautarunkoinen sohvasänky. Pienen tutkimisen jälkeen paikka osoittautuikin varsin täydelliseksi pieneen kotoiluun. Kengät saivat väistyä villasukkien tieltä ja sen jälkeen kaikki oli hyvin. Minulla oli kirja, tabi blogien selailuun, suklaata ja nurkkia ja söpö pikkupöytä joiden ääreen käpertyä. Mitäpä muuta sitä ihminen vapaapäivänään tarvitsisi, etenkin kun ekstrana ympärillä oli vielä rottia ja rottaihmisiä joiden kanssa oli mahdollista vaihtaa välillä pari sanaa. Mitä nyt yhdessä kohtaa olisi kaivannut syliin jotain nunnuttettavaa, mutta Mihail oli kotona, omat rotat Saijan pöydän edessä eikä Saijalla ja Janinalla ollut myyntipöydällä mitään jonka olisin voinut pölliä väliaikaislainaan ;)

Väkeä oli paikalla melko vähänlaisesti ja niistäkin itselle tutuimmat olivat työntouhussa pöytien takana. Tällä kertaa se ei
kuitenkaan johtanut omalla kohdallani hommiin värväytymiseen, kun tuntuu että nyt reissun lähetessä härdelliä on koko ajan enemmän ja mahdollisuuksia vain istua alas kirjan kanssa koko ajan vähemmän - näistä onneksi jälkimmäinen korjautuu sitten kun istuu kuukaudeksi junaan. Eniten näyttelyssä tulikin juteltua tälläkertaa Sannin kanssa hänen tultua ensin minulle esittäytymään. Olimmehan me tavanneet aikaisemmin, hänen hakiessaan minulta kaksi Soodan veljeä, mutta omalla olemattomalla kasvomuistillani yksi kerta ei valitettavasti välttämättä riitä siihen että saan heti kasvot ja nimen yhdistettyä (eikä valitettavasti niidenkään yhdistäminen aina riitä välittömästi siihen, että saisi vielä yhdistettyä mitä kautta henkilön tunnen - minkä Suskukin joutui huomaamaan joitain vuosia sitten hiirinäyttelyssä...).

Päivän edetessä myös avoimet sk essexit tulivat lopulta arvosteluvuoroon. Olin vähän sitä ennen hakeutunut

Mimosa ja Usva

kuuloetäisyydelle tuomaripöydästä, niin että pystyi siitä sitten seuraamaan arvostelua. Meillä meni muuten odotetusti, mutta tuomaripöydälle päästyään Usva rohisi. Eli Mimosalle tuli L2 (Saijan ensin keskusteltua Elinan kanssa siitä, miten joku topaz essex on ylipäätään erotettavissa huonosta tähdellisestä topaz badgeristä) ja Usvan odotettu L1 vaihtui rohinan myötä hylkäykseksi. Saija kyllä totesi vielä autossa, että mikäli Usva ei olisi rohissut, olisi se voittanut tänään luokkansa. Tietenkin Rohinan myötä menetetty mahdollisuus hieman harmitti, mutta sellaistahan tämä välillä on. Nyt vain keskitytään hoitamaan pieni kuntoon kunnon vitamiinikuurilla, sillä neidin on tarkoitus lähteä parin viikon sisään Janinan kautta miehelään. Kyllä tuosta pieni uusi näyttelyinto jäi taas kuitenkin kytemään, ja odotan varsin innolla josko alkuvuonna pääsisi taas aktiivisemmin näyttelyitä kiertämään. Sitten kun reissukin on takana ja nuo omat lupaavimmat ovat ehtineet mammalomistaan toipua.

Näyttelyn päätyttyä edessä oli vielä kotimatka, joka meni tulomatkan tapaan varsin unisissa tunnelmissa, etenkin omalla kohdallani; pilkin varmasti suurimmat osan matkasta, vaikka muistankin keskustelunpätkiä sieltä sun täältä. Sekä niistä järkevämmistä rottiin liittyvistä, että niistä ihan loppumatkan muista (niistä joita käytiin Janinan ja Saijan päästyä monen sadan kilometrin jälkeen yksimielisyyteen siitä, että keskellä ei mitään seissyt grillikioski oli sama keskellä ei mitään seissyt grillikioskin kuin jollain aiemmalla näyttelyreissulla).

Kotona oli vuorossa Sänky. Tai jos tarkkoja ollaan rottien häkkiinlaitto, skunkin lahjominen ja sänky. Reissu ei kestänyt ihan ympäri vuorokauden, mutta se ei jäänyt kyllä monesta tunnista kiinni. Silti olisin valmis lähtämään uudestaankin. Taas, vaikka viime aamuna ajatus olisi tuntunut vähintään absurdilta.  

Pet-puolta

Lumitilannetta

Myyntipöytä. Olisi voinut lähteä mukaankin ...pöytä siis.

Ja taas lumitilannetta. Ensilumijärkytys.

Jyväskylän arvostelut:

Usva, tuomarina SF:
"Ok koko, ok häntä. Hyvä pää. Kauniit silmät. ROHISEE. Hylätty."

Mimosa, tuomarina SF:
"Hyvä koko, hyvä pää, hyvät silmät. Pehmeä turkin laatu, symmetrinen isohko tähti. Toivoisin selkeämmän haalistumisen selkerangasta vatsaan, tällähetkellä tasavärinen. L2"

Lauma tänään

Viime postauksissa meiltä on kokoajan vain lähtenyt rottia, niin josko sitä välillä kirjoittaisi niistäkin jotka täällä yhä ovat. Niitäkin kun löytyy ja tulee taatusti löytymään. Tällä hetkellä kotona majailee siis seitsemän siimahäntää ja yksi pölyhuisku. Tämänhetkisen lauman vanhin on meidän Eliza-mummuska, 2v 3kk, ja nuorin Lola, 4kk. Muut neidit ovat Sooda 1,5 vuotta, Lilian 1v1kk, Kismet ja Mimosa 6kk sekä Usva 5,5kk.

Eliza on lauman ehdoton johtohahmo ja rottamaailman äiti Amma. Tosin jos Eliza olisi ihminen se voisi kaikkien halaamisen sijaan myös istua kiikkustuolissa, virkata pitsiä ja hyräillä vanhoja kansanlauluja pullantuoksuisessa tuvassa. Eliza rakastaa nukkua junnujen kanssa, ja tulee hyvin toimeen myös aikuisten kanssa. Luukulle Eliza tulee vastaan muiden mukana, mutta saattaa muutamia rapsutuksia saatuaan vetäytyä hieman sivummalle katselemaan ja raksuttelemaan etenkin jos luukulla on tungosta. Sille on selvästi pääasia että se saa edes vähän jotain, sen jälkeen kilpailkoot nuoremmat siitä mitä jaossa on. Etenkin nyt rottien uuden mökin ollessa keskitasolla, bongaa Elizan usein kuistilta katselemasta maailman menoa. Tuntuu että Elizan leppoisa mummuskamaisuus on iän myötä lisääntyvää sorttia, samoin kuin elintasogrammat vyötäisillä.

Arvojärjestyksessä seuraavina tulevat arvon kilpakumppanit Lilian ja Sooda. Lilian ja Sooda tulevat pääsääntöisesti toimeen keskenään, mutta aina välillä jostain on pakko lähteä vähän vääntämään. Seuraava johtajuus ratkaistaankin todennäköisesti tämän parivaljakon välillä. Näistä neideistä Sooda on kova pussailemaan, mutta muuten vähän meneväisempi luonne joka ei kauheasti joutaisi ikinä sylissä olemaan. Lilian taas viihtyy syliteltävänäkin pidempään, ja on kovempi hakemaan rapsutuksia myös muuten Soodan keskittyessä lähtemään jaloittelemaan. Tapsan rottana Lilian saakin varmasti eniten ekstrahuomiota koko laumasta, ja olisi usein kovasti hakemassa sitä myös minulta. Lilian ei ole kuitenkaan samalla tavalla diiva kuin Tapsan ensimmäinen rotta Tuike oli, eikä jaksa kauaa möksöttää kun joutuu minun kohdallani jakamaan huomion muiden likkojen kanssa.

Siskokset Kismet ja Mimosa poikkeaat toisistaan paljon paitsi ulkonäöltä, myös muuten. Kismet on laumassa enemmän omillaan viihtyvä ja nukkuukin usein mieluiten yksin. Kuitenkin jaloitellessa ja luukulla se on usein Mimosaa sosiaalisempi. Välillä tuntuu, etteivät muiden rottien vuohotukset vain aina jaksa kiinnostaa sitä suuremmin, elleivät ne tule liian lähelle sitä. Mimosa taas on kunnon kasanukkuja ja nukkuu yhdessä yleensä vähintään parin muun laumalaisen kanssa. Itseään nuorempiin Mimosa on kuitenkin alkanut tehdä hieman eroa, ja nuoremmille pyritään usein osoittamaan niiden paikka laumassa - jos ei muuten niin hakeutumalla tiiviisti Soodan ja Lilianin kannoille. Elizan seura ei toimi erontekoon yhtä hyvin, koska Eliza nukkuu mielellään myös junnujen kanssa.

Usva ja Lola ovat kasvaneet kovasti kokoa, mutta käytökseltään selvästi porukan kakarimmat. Vaikka välillä ollaankin jo kovin rauhallista ja aikuista rottaa, niin etenkin Nana sai helposti innostettua kakarat painimatsiin. Nana tosin taisi olla painiseuranakin sieltä turvallisemmasta päästä, kun lauman vanhemmat eivät enää ota junnuosaston painimista niin leikin kannalta. Lola on tällähetkellä porukassa se joka harrastaa eniten kiipeilykikkailua ja ilma-akrobatiaa mammaosaston keskittyessä jo hieman enemmän turvatyynyjen kasvattamiseen. Usva on touhuissaan ehkä hieman Lolaa varovaisempi (tai mukavuudenhaluisempi), mutta syliteltäessäkin hieman kärsivällisempi. Sylirottia kumpikaan näistä kakaroista ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole.

Aluperin miun piti kiusia rottia tänään kamerallakin, mutta juoduttuamme metsästämään lapsilukkoa jääkaapin oveen valo vähän niinkuin hävisi ...huomaa että on taas syksy. Niinpä kuvailu jäänee toiseen päivään, kun en jaksa alkaa keinovaloilla kikkailla. Nyt rottamukset saavat keskittyä lopun savukalkkunan hävittämiseen.

Itse nappasin tänään töistä taas lisää tarpeistoa rottahäkin seuraavaan sisustukseen. Siitä tuleekin sitten vuorostaan kovin keltainen ;)

Nana ja Vanamo uuteen kotiin

Tänään tuli nähtyä Michelleä ja Pedroa rotta-asioiden tiimoilta. Michelleltä kun olin aiemmin kysellyt kiinnostusta kodin tarjoamiselle tuolle viimeiselle kakaralle eli Nanalle, ja hän oli sitten ilokseni vastannut heillä olevan pikkuneidille paikka auki heidän laumassaan. Koska minulla ja Tapsalla oli torstaina menoa, sovittiin treffit tälle päivälle.

Viimeisen reilun viikon olin kuitenkin miettinyt laumakokoonpanoa noin muutenkin. Pienempään laumakokoon siirtyminen kun on meillä nyt tavoitteena, ja vaikka siirtyminen on tarkoitus tehdä pääosin luonnollisen poistumisen kautta, aloin miettiä myös sitä olisiko laumassa ketään jota voisin harkita eläkekotiin. Elizan kohdalla ei asiaa edes harkittu sen iän takia, eikä Soodan sen ollessa yksi lemppareitani. Niiden lisäksi laumassa oli Vanamo, astutusikäistä nuorempaa polvea joista osa on lähdössä muualle mammalomille ja Tapsan rottamukset. Eli käytännössä kysymys muotoutui niin, olisinko valmis harkitsemaan Vanamoa eläkekotiin. Vastaus oli helposti myönteinen, sillä minusta tuntuu että tällähetkellä kaikki jäävät liian vähälle huomiolle ja  etten haluaisi sitä ekstrahuomiota vain sille yhdelle eläkekotiin lähtevälle, vaan haluaisin että pikkuhiljaa kaikki kotona olevat rotat olisivat niitä ekstraspesiaaleja lemmikkitapauksia joista jokaiselle riittää mahdollisimman paljon huomiota - siis Lemmikkejä isolla ällällä. Sellaisia kuin rotat olivat minulle aiemmin ennenkuin lauma ja yksilömäärä kasvoivat alkaessani tavoitella kasvatushaavettani - ja osin sen jälkeenkin, kun sitä ajatteli liikaa isomman lauman menevän siinä missä pienemmänkin, kun tilaakin oli. 

Mainitsin Vanamosta jo aiemmin viikolla yhdelle Tamperelaiselle hiiristille, joka etsi kaveria pian yksin jäävälle suunnilleen samanikäiselle naaraalleen. Suskulta löytyi kuitenkin kyseisen tapauksen sisko jo valmiiksi Tampereelta, niin Vanamo jäi sitten vielä tänne. Ajatus eläkekodista jäi silti vielä pyörimään, vaikka eläkekotia ei ikinä mielellään lähdekään etsimällä etsimään; kun laittaa ilmoituksen lahjoitettavasta eläimestä, on monesti täysi työ seuloa ketkä ovat oikeasti kiinnostuneita kyseisestä eläimestä ja ketkä vain yleisesti siitä, että jonkun eläimen nyt sattuu saamaan ilmaiseksi. Niinpä omat ilmoitukset jäivät laittamatta.

Kun Michelle ja Pedro sitten tänään tulivat, päätin mainita myös Vanamosta. Heillä kun on laumassa ennestään kaksi Vanamon siskoa ja heille on aiemminkin mummorottia mennyt. Kaivoin sitten samalla Vanamon häkistä seuroihin syliteltäväksi. Siinä asiaa harkittuaan he päätyivät tarjoamaan kodin myös mammuskalle. Niinpä Vanamo lähti sitten Nanan kanssa samaa matkaa. Olo oli väkisinkin haikea, mutta siinä piti sitten vain muistuttaa itselleen, mitä sillä päätöksellä haki. Muistuttaa ja mennä häkille katsomaan niitä jotka jäivät; että onhan niitä vielä siinä, ja niille ei taatusti tee hiukkaakaan huonoa saada hiukan isompaa osaa jaossa olevasta huomiosta.

Pedro kyllä tykästyi kovin myös Kismetiin ja Mimosaan, ja uhkasi leikillään viedä nekin. Siinä kohtaa piti sitten todeta, ettei meillä rotista kuitenkaan kokonaan luopumassa olla ;). Vaikka tämänhetkisellä morkkiksen tasolla varmaan kaikki tuon lauman rotat saattaisivat olla puhuttavissa sijoitusrottia lukuunottamatta, jos oikein lupaisi hyvänä pitää ja laittaa miljoonasti kuulumisia. Vaikka toivottavasti tässä ollaan taas menossa kohti tilannetta, jossa ei koe mitään tarvetta etsiä kivoja lemmikkikoteja kellekään, kun tietää niiden olevan sellaisessa jo valmiiksi.

Muksuja maailmalle

Valtaosa Kismetin muksuista lähti maailmalle eilen. Pakkasin kakarat aamulla boksiin ja otin suunnaksi Tampereen. Sielä kakarat saivat jonkin ajan ihmetellä Hyhkyä bokseistaan käsin ennen Suskun tuloa. Sitten muksut pääsivät esittäytymään. Ensin luonnollisesti Suskulle itselleen menevät eli Titanic ja Linda Linda, josta jälkimmäisestä Susku saa lähes upean näyttelyrotan itselleen (...tai sitten ei ;)). Seuraavaksi vuorossa olivat tulevat eläinkaupparotat, eli Sheikki Ali Hassan ja Tsingis Khan sekä Pako-Pako ja Maria Taikka Leena. Näistä kakaroista pari oli minun mittapuullani valitettavan arkoja, mutta Susku koitti kovasti lohdutella että heillä on ollut liikkeessä monta kertaa pahempiakin tapauksia - ja lupasi sitten ekstrapaljon käsittelyä kaikille pienille liikkeissä. Hannullakin on kuulemma jo ennestään kokemusta työskentelystä rotta olkapäällä.

Niin pienen juttelutuokion jälkeen pikkupojat lähtivät Suskun kyydillä suoraan Koskikeskusta kohti ja pikkutytöt yöksi Suskun ja Hannun luo. Ne ovat sieltä jatkaneet tänään Suskun kyydillä Lempäälään. Kotiin jäi vielä Nana, mutta sillekin löytyi uusi koti tänään; otin yhteyttä Michelleen ja Michelle tulee jossain kohtaa hakemaan kakaran kotiin. Tapsa oli vähän harmissaan kun kerroin asiasta hänelle, mutta yhtä mieltä siitä että koti on hyvä - ja hyvillään siitä että hänelläkin riittää sitten paremmin aikaa Lilianille ja Mimosalle. Tapsa vain rakastaa kovin noita minimalleja toilailuileen; tänäänkin Nana on vetänyt rallia häkissä ja koittanut haastaa isompia leikkimään.

Tämä päivä onkin sitten mennyt ja menee yhä rottalaa raivatessa. Likkojen linna kun siirtyi ehkä jo viikonloppuna, mutta huoneeseen jäi silti pyörimään paljon kaikkea krääsää; poikashäkit, boksikassi, pesemistä odottavia virikkeitä... Ne raivataan sitten tänään pois ja pesuun. Rottakaapit tulevat tosin ainakin toistaiseksi pysymään rottalan puolella, eli ihan kaappeja myöten huone ei kuitenkaan autioidu. Ja onhan tuolla vielä sohva ja rottien kiipeilypuut.

Likkojen linnan olohuonevaltaus

Uusi dvd-hylly saapui torstaina ja eilen sain siivottua rottahäkin ja siirrettyä sen uuteen sijaintiinsa. Kuvista näkee taas hyvin ettei häkin virikkeellisyys ole vain häkin koosta kiinni; edellinen sisustus oli ainakin omasta mielestäni ihan tappavan tylsä, kun ei jaksanut yhtään panostaa. Vaikka tilaa oli kolmannes enemmän, oli häkissä paljon vähemmän tekemistä kuin nyt. Häkki mahtui uuteen sijaintiinsa varsin kivuttomasti, mutta muutamaa yksityiskohtaa joutuu vielä miettimään. Etenkin tuo viuhka on nyt tarkkailussa, voiko se jäädä noin lähelle häkkiä, vai onko se siirrettävä evakkoon muualle.

Eilisen ja viimeyön kaikki likat huomenna lähteviä pikkuisia lukuunottamatta olivat pikkuhäkissä. Sielä ainakin Nana sopi porukkaan täysin kitkattomasti, joten tänään uskalsin kokeilla siirtää likat putsattuun ja siirrettyyn isoon häkkiin. Kauaa neidit eivät ole vielä ehtineet uudessa häkissään olla, joten jään seuraamaan miten yhteiselo siinä lähtee käyntiin.

Likkojen linna tänään.

 

Toisenlaisia poikuesuunnitelmia

Mimosan ja Usvan alkaessa olla jalostusikäisiä olen tullut miettineeksi paljon loppuvuoden poikueita. Usvahan jätettiin kotiin nimenomaan kasvatusta ajatellen, Mimosa taas enemmän maskotiksi ja mielenkiinnosta. Huolimatta siitä että olen jo jonkin aikaa miettinyt aionko jatkaa kasvatusta, olen ollut aikeissa astuttaa ainakin Usvan, mahdollisesti molemmat; eihän minulla ole kuitenkaan ollut mitään varsinaista syytä olla astuttamattakaan niitä, kun kummatkin ovat kuitenkin laatupalkittuja ja mukavia eläimiä. Kun eihän sieltä olisi pakko jättää jatkoa ajatellen mitään, ellei poikueisiin syntyisi jotain jonka haluaisi ehdottomasti jättää.

Tänään kuitenkin pysähdyin miettimään asiaa uudelleen. Minulla ei ole tällä hetkellä jatkosuunnitelmia. Oma laumakokoni on tällähetkellä myös ylärajoillaan, eli lauma on toistaiseksi täysi. Onko minulla siis yhtään oikeasti järkevää syyytä teettää poikuetta kummallekaan naaraista? Asiaa tarkemmin harkittuani totesin että kumpikin poikueista menisi omalla mittapuullani enemmän määrän lisäämisen kuin kasvatuksen piikkiin, eikä minulla ole mitään syytä vain lisätä rottamäärää Suomessa; ei etenkään nyt kun poikaskyselyitä on ollut muutenkin vähän. Päätin siis etten teetä poikasia millekään nykyisistä naaraistani.

Tehtyäni päätöksen laitoin viestiä Janinalle. Usva on kuitenkin kaunis naaras, jonka jalostuskäytölle ei ole mitään estettä vaikka itseni ei tässä tilanteessa ole sille järkeä poikasia teettää. Lupasin siis Janinalle, että mikäli hän haluaa, on Usva hänen käytettävissään. Janina nyt sitten miettiikin, keksiikö hän neidille sopivaa sulhoa. Saman lupauksen voisin tehdä oikeastaan jokaisesta jalostusikäisestä naaraastani: mikäli jollakulla tutulla kasvattajalla on niille fiksua käyttöä, minkä tahansa niistä saa taatusti mammailulainaan. Muutoin ne jäävät elämään lemmikeinä ja näyttelykavereina.

Tämän myötä oma kasvatus menee nyt virallisesti tauolle tai päättyy kokonaan. Viimeiset pari vuotta ovat olleet antoisia, mutta tällähetkellä kaipaan silti enemmän jotain muuta. Kipinä saattaa jäädä kytemään ja asiaan palataan ehkä joskus myöhemmin, toisenlaisessa tilanteessa. Tai sitten käy niinkuin nyt tuntuu todennäköisemmältä; lapsuudenhaavetta tuli kokeiltua ja sen kokeileminen on antoisaa (vaikkakin lapsuudessa siihen haaveeseen olisi toki kuulunut myös hieno virallinen kasvattajanimi, jonka myötä olisi ollut Oikea Kasvattaja ja todellinen rotta-asiantuntija ;)). Se ei kuitenkaan ole sitä mitä minä nyt todella haluan eläinten kanssa tehdä, vaikka siinä on yhä paljon asioita jotka minua kiehtovat. Se siis jääköön taakse, ja nyt keskitytään toteuttamaan uusia haaveita - monia niistä silti edelleen rottien kanssa.

Muutoksia suunnitelmaan kaiken uhallakin

Aika tuntuu menevän hyvin nopeaan. Liian nopeaan. Päivät vilisevät silmissä ja reissunlähtö tuntuu olevan ihan ovella. Niinpä asiaa harkittuani päätin muuttaa suunnitelmaa hiukan, ja totuttaa Kismetin ja Nanan laumaan häkin siirron yhteydessä. Mikäli Nana ei löydä uutta kotia ennen reissua on sen totuttaminen laumaan kuitenkin edessä, ja jos se on mahdollisesti tehtävä, varaan siihen mieluummin reilummin aikaa. Nanan kohdalla tilanne ei toivottavasti tule muutenkaan olemaan yhtä paha kuin aiemmissa totutuksissa; Nana on kuitenkin ihan vauva vasta.

Tapsa on kyllä kovin jo alkanut Nanaan ihastua ja harkita sen ottamista omaksi. Mikäli laumakoko olisi pienempi, yllyttäisin häntä jo kovasti. Nyt koetan hieman toppuutella ja jatkaa ilmoittelua. Vaikka olenkin kyllä jo luvannut, että jos Tapsa tytön todella tahtoo, se laitetaan järjestymään. Tapsalla kun on kuitenkin vain yksi kokonaan oma rotta, niin en mie viitsi kieltää häntä ottamasta toista, vaikka voinkin kehoittaa miettimään onko ajankohta paras mahdollinen.

Omaa rottamäärää pitää kyllä saada pienemmäksi ennenkuin itselle uusia pieniä harkitsee. Sen myötä myös vuodenvaihteen poikuesuunnitelmat laitetaan vakavan harkinnan alle; ellei omassa laumassa ole silloin yhtään tilaa uusille tulokkaille, Mimosaa tai Usvaa tuskin kumpaakaan astutetaan. Nyt kun kasvatussuunnitelmat ovat jäämässä kokonaan taustalle, tulevat suunnitelmat lähtemään omasta laumatilanteesta käsin - ja jatkossa poikueiden suhteen palataan ehkä enemmän sijoituseläimiin joiden varalle joku muu punoa kasvatussuunnitelmat ;)