Rottalan uusi vuosi

Nyt on linnoittauduttu kotiin kera hyvän ruuan ja rottamusten. Vaihteeksi ollaan uutta vuotta kahdestaan kotosalla ja katsellaan raketteja ikkunasta. Istutaan sohvalla ja nautitaan leffahyllyyn ilmestyneistä uutuuksista. Rottamuksetkin pääsevät aina välillä seuroihin ja saavat pölliä osansa nameista (rottien kohdalla valikoima on tosin rajattu kuivahedelmiin ja rottien omiin herkkuihin - suklaa ja karkit on pieniltä bannattu). Huomisesta alkaa sitten uusi vuosi ja uudet kujeet.

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille lukijoille ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Sopeutumisia

Likat ovat olleet nyt kolme päivää uudessa häkkikokoonpanossa ja kattoonkurottelu on alkanut jäädä vähemmälle. Uuteen häkkirakenteeseen tottuminen on käynyt siis varsin nopeasti, vaikka muutos oli vähemmän mieluisaan suuntaan. Tuiken huomionkerjäyspaikkakin mihin neiti kipittää heti Tapsan äänen kuultuaan on siirtynyt jo yhtä tasoa alemmaksi aiempaan verrattuna. Muuten neitien vakipaikat ovat pitkälti sielä missä ennenkin: mahdollisimman korkealla. Ylimmät Sputnikit ja riippumatot ovat yhä niitä jotka vallataan ensimmäisenä, vaikka niistä käsin ei enää pääsekään katsomaan ihmisiä mukavasti yläviistosta. Omistajan kannalta tämä muutos on tietenkin mieluinen, kun nyt kaikki likat ovat helpommin huomattavissa likkahäkillä käydessä. Häkin ollessa korkeampi likkoja kun sai joskus kavuta moikkailemaan tikkaiden kanssa tai varautua pidempään houkutteluun, etenkin silloin jos rottamuksia piti jostain syystä häiritä päivuniaikaan. Päiväuniaikaan osilla neideillä kun on tapana kääntää kylkeään heti jos huomaavat ettei kyse olekaan namijutuista tai jaloittelusta (ja jaloittelunkin osa neideistä skippaa päiväuniaikaan).

Elizan kohdallakin sopeutuminen uuteen laumaan on edennyt. Lenalta tuli joulun alla viestiä, kuinka mummolaumassa Elizan ja Clion välille oli tullut isompi välien selvittely. Nyt reilua viikkoa myöhemmin tilanne on kuitenkin rauhoittunut, mikä toivottavasti tarkoittaa sitä, että mummut ovat saaneet arvojärjestyksensä selviteltyä. Sen myötä Elizakin on vaikuttanut tyytyväiseltä uudessa laumassaan.

Meillä poikalauman harmoniassa on sen sijaan edelleen säröjä. Puolan reissun aikaiset välien selvittelyt poikien kesken ovat jatkuneet ja vaikkei mitään isompia tappeluita tai haavoja ole tullut, on rauhallisen jakson jälkeen poikien välillä ollut tänään taas selvää kireyttä. Päästettäessä poikia jaloittelemaan etenkin Sanaris oli koko ajan hyvin varautuneet oloinen, pörhisteli ja pyrki selättämään Pamausta ja Frederikiä. Flaksi taas puolestaan hakeutui kauemmas Sanariksesta ja viihtyi tavallista enemmän vieressäni kuitenkin selvästi tarkkaillen missä Sanaris liikkuu. Koska mitään pahempia kinoja ei ole ollut, poikien suhteen jatketaan vielä tarkkailulinjalla ja toivotaan että pojat saisivat laumakemiat kuntoon. Nyt kun ollaan tilanteessa että poikaporukan vauvakin on jo täysikasvuinen aikuinen uros.

Toisena pienenä harmin aiheena Libna on aivastellut jo jonkin aikaa. Alkuun ajattelin neidin vain hieman vilustuneen, mutta nyt kun aivastelu vain jatkuu, sitä on alkanut miettiä muita mahdollisia aiheuttajia. Usein toistuvaa aivastelua lukuunottamatta Libna kun on täysin terveen oloinen, mutta aivastelu istuu sitkeässä vitamiinikuurista ja ilmankostuttimesta huolimatta. Aivastelujen välillä Libna vaikuttaa yhtä terveeltä kuin muutkin neidit, eikä esimerkiksi kuonon ympäristössä, silmissä tai hengitysäänissä näy mitään merkkiä oireilusta. Tänään laittelin tuosta sitten Saijallekin viestiä, keksiikö hän mitään mikä tuota voisi aiheuttaa ja mitä siihen voisi koittaa. Libna kun alkaisi olla jo astutusiässäkin, mutta poikue ei tule kysymykseen ennenkuin neidin terveydentila on paremmin selvillä.

Poikuesuunnitelmia meillä on pyöritelty myös Soodan varalle. Sooda-neiti asuu tällä hetkellä sijoituskodissa, mutta henkilö jolla neiti on sijoituksessa on alkanut harkita rotista luopumista. Soodan poikueen myötä saattaa siis tulla eteen myös päätös siitä, jääkö neiti poikueen jälkeen omaan laumaan vai pyrinkö etsimään sille kivan eläkekodin yhdessä tyttäriensä kanssa, mikäli Soodan toinen omistaja päättää rotista luopua.

Rottalamylläystä

Tyttöjen häkki

Olin julma. Palasin joulunvietosta ja pöllin likoilta kolmannen kerroksen. Ajatus on ollut vireillä jo jonkin aikaa, sillä kolmas kerros ei juuri lisännyt virikkeiden määrää (tai toisin sanoen raja tuli vastaan siinä, paljonko virikkeitä jaksan häkin siivouksen yhteydessä puunata) jonka lisäksi häkin puhdistus oli lisäkerroksen kanssa selvästi aiempaa työläämpää kun ylintä kerrosta ei yltänyt siivoamaan eikä sisustumaan ilman keittiötikasta. Samalla kun päädyin madaltamaan likkojen häkkiä, päädyin ottamaan likkojen häkin päältä puretun Critterin ainakin toistaiseksi pojille käyttöön. On pojillakin sitten ovet ja helpommin siivottava lukaali.

Riippari ja lyhdelaatikko

Likkojen taholta olen kyllä jo varautunut protesteihin, sillä toihan kolmas kerros lisätilaa vaikka virikemäärässä ei muutosta juuri tapahtunutkaan. Mielipahaa lievittämään koitin sitten laittaa likoille häkin perusteellisen siivouksen yhteydessä tavallistakin enemmän namijemmoja ja muuta aktiviteettia. Ei sillä että uskoisin sen noita pilalle hemmoteltuja pikku prinsessoja kauaa hämäävän. Etenkin Tuike kun on ollut aiemmin kova antamaan noottia heti kun elintilassa tapahtuu selvempiä muutoksia. Mutta onneksi nämäkin ovat neuvottelukysymyksiä: riittävällä aktivoinnilla ja jaloitteluvuoroilla protestit saadaan laantumaan suhteellisen nopeasti.

Namijemma

Vaikka ideana on helpottaa siivousta, tänään siivous tehtiin kaikkea muuta kuin helpoimman kautta. Kaikki häkit purettiin täysin osiin ja kaikki osat kannettiin kylpyhuoneeseen pesuun. Viimeksi likkahäkkiä siivotessa kun huomasin häkin haisevan vielä rättipesun ja höyryn jälkeenkin niin, että kävi selväksi että virtsaa oli valunut myös rakenteiden väliin, eli suursiivoukselle alkoi olla tarve. Samalla rottalassa käytiin sitten kunnolla rätin kanssa läpi seinät ja pestiin mopilla lattiat, nyt kun häkit olivat kerrankin kokonaan tieltä poissa.

Poikien Furet Tower suuntaa toistaiseksi vintille ja sen kohtaloa mietitään sitten kun näkee miten nykyinen järjestely laumoilla toimii. Että päätyykö toweri sitten myyntiin vai takaisin omaan käyttöön.

Poikien häkki

Tampereelle joulunviettoon

Kotona ehti olla sen pari päivää ja nyt ollaan taas menossa. Tällä kertaa jouluksi Tampereen suunnalle. Tapsa jää vielä kotiin rottamusten kanssa ja tulee vähän myöhemmin perästä. Tästä syystä Tapsa onkin valikoitunut rottalan joulupukiksi, jonka tehtävänä on jakaa lahjat kilteille rottamuksille. Rottien "paketteihin" on varattu siementankoja, kauralyhde ja Froliceja, jonka lisäksi joulusukkiin laitettaviksi löytyy muun muassa niitä Puolasta tuotuja kuivakaloja. On rottamuksilla sitten vähän puuhasteltavaa pyhien aikana. Mikko on myös lupautunut joulun aikaan käymään pienten ruokavarastoja täydentämässä, niin eivät joudu ihan autiossa tuvassa toiset joulua viettämään.

Vähän kyllä kaipaa sitä aikaa, kun lauma oli sen verran pienempi, että se oli helppo napata mukaan joulun viettoon. Tosin ensimmäisinä vuosina Huittisissa ja Turussa asuessa ei mukaan ottamiselle olisi juuri ollut vaihtoehtojakaan, kun en tuntenut ketään joulua paikkakunnalla viettävää joka olisi pystynyt käymään eläimet hoitamassa. Nyt kun hoitaja löytyy (ja tänä vuonna visiittikin on vähän lyhyempi) on rottien varmasti mukavampi kotona; vähemmän reissaamista vuoratussa boksissa ja evakkoasumista pikkuhäkissä. Itse taitaa tässä olla Tapsan kanssa ainut, joka voisi jouluna toivoa pikku tonttusia mukaan jouluhulinoihin. Mutta pyöriipähän joulukuvioissa ainakin siskon koiruus Luka.

Hyvää joulunodotusta ja joulua kaikille lukijoille!

Tuliaisia rottamuksille

Nyt on sitten reissusta kotiuduttu. Minulla oli suuret suunnitelmat tuoda laumoille jotain uutta ja erilaista, mutta paikanpäällä jouduin toteamaan, ettei se olekaan niin helppoa. Vierailemassamme puolalaisessa eläinkaupassa valikoima jyrsijätarvikkeissa kun ei oikeastaan poikennut siitä mitä se on suomalaisissa eläinkaupoissa ja Zooplussassa, mitä nyt hinnoissa oli jonkin verran eroa. Tämän ei ehkä olisi pitänyt olla minkäänlainen yllätys, samassa eläinkaupassa kun on tullut vierailtua kerran aiemminkin.

Hetken valikoimaa tutkittuani päädyin tuomaan rottalaisille porkkanapidikkeen ja kuivattuja kaloja. Porkkanapidike on taas näitä rottien kohdalla jäynäleluiksi laskettavia, eli kaltereihin kiinnitettävä metalliteline, johon saa laitettua esimerkiksi porkkanan. Sen jälkeen teline on mahdollista ripustaa johonkin astetta hankalampaan paikkaan, niin että rottamukset saavat taas kuntoilua ja ongelmanratkaisua saadakseen ruuat käsiinsä. Alkuun olin miettinyt astetta hankalampaa papukaijoille suunniteltua namijemmaa, mutta niitä ei liikkeestä löytynyt.

Merkittävin ero suomalaisten liikkeiden valikoimiin löytyi ehkä akvaarioiden puolelta. Etenkin nanoakvaarioita oli myynnissä lukuisia eri malleja ja ellei halpalentoyhtiöillä lisärahti maksaisi tuhottomasti ja altaat olisi niin särkyviä, olisi yksi nanoallas lähtenyt mukaani välittömästi. Niin suloisia nuo pikkukuutiot ovat ja omaa vedenalaista puutarhaa on ollut jo jonkin aikaa ikävä. Mitään isompaa allasta tulen tuskin kuitenkaan tähän asuntoon laittamaan. Akvaario-osastolla oli kuitenkin myös jotain enemmän poispäin työntävää: myytävät taistelukalakoiraat olivat pienissä kannellisissa muovimukeissa (ei edes tuopeissa, vaan arviolta parin desin vetoisissa normilaseissa) ja ikäänkuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, olivat ne hyllyllä paikassa johon ei nähnyt kassalta. Minunkin suunnatessani akvaario-osastolle yksi muovimukeissa oli pienen pojan kädessä ja poika ravisti lasia nauraen vanhempiensa edessä. Siinä kohtaa oli hyvin lähellä etten mennyt kommentoimaan varsin tulikivenkatkuisesti moista lastenkasvatusta - vanhemmat kun eivät tuntuneet sanovan asiasta lapselleen mitään.

Muitakin eläimiä liikkeestä löytyi, mutta ne olivat selvästi paremmissa oloissa. Varsin pienissä, mutta selvästi turvallisemmissa ja siisteissä. Kuitenkin rottiakin näytti olevan eri-ikäiset urokset ja naaraat samassa (ainakin osalla näkyi selvästi pallit ja kaikilla ei), eli petrattavaa olisi ollut niidenkin oloissa. Myynnissä ollut rottalauma oli sekoitus huskyja, husky stipedejä ja hoodedeita erilaisin kuviovirhein kirjailtuna. Poikasilla oli hintana 20 zlotia eli noin 5 euroa. Ei sillä että halpislentoyhtiön koneella olisi moista pirpanaa edes saanut kuskata tai että Delilahin jättämää aukkoa olisi mahdollista uudella pienokaisella paikata (tai että järjellä ajateltuna olisi mitenkään päin kannattavaa kuskata omaan laumaan tuntemattomista oloista olevaa kuviovirheellistä maskottirottaa).

Nyt alkaa sitten totuttelu arkeen astetta pienemmän lauman kanssa. Sellaistahan minä olen toivonutkin, mutta sen ei olisi toivonut toteutuvan tällä tavoin tai näin pian. Nyt kun tuntuu että likkalaumassakin on pelkkiä kakaroita, kun en ollut varautunut Delilahin pikaiseen lähtöön. Minun reissussa ollessani kummassakin laumassa on ollut Tapsan mukaan pientä kärhämää. Likkalaumassa Muhku pyrkii ilmeisesti vakiinnuttamaan uutta asemaansa ja poikaporukassa Pamaus on alkanut haastaa lauman kakkosmiestä Flaksin pitäessä johtoasemaa itsellään. Kummankin lauman kohdalla tilanne oli kuitenkin jo rauhoittunut reissuni päättyessä.

Siitä lahjasta vielä

Janinalta sain tosiaan lahjaksi kuvamukin (kiitos tästä vielä). Mukin toisessa kuvassa on ensimmäinen oma lempparirottani, toinen ensimmäisistä rotistani Lemmikki ja toisessa kuvassa Lemmikki siskonsa Liljan kanssa kolmiviikkoisina. Ensimmäisten rottieni jälkeen minusta tuntui jonkin aikaa siltä, että vaikka minulle tulisi vielä uusiakin rottia, eivät ne kuitenkaan tulisi pääsemään ihan samalle tasolle ja ihan yhtä läheisiksi kuin ensimmäiset. Pelkäsinkinkin sitä hieman. Sitä että se erityinen tunne jäisi puuttumaan.

Myöhemmin huomasin ilokseni, että aina välillä porukkaan eksyy tapaus, joka on vain jotenkin enemmän oma ja läheisempi kuin muut. Jollakin tavalla spesiaali, samalla mutta kuitenkin eri tavalla kuin ne ensimmäiset. Vaikka pohjimmiltaan kyseessä on hyvä asia, tällaisina hetkinä se satuttaa. Sillä silloin kun jossain vielä enemmän kiinni kuin muissa, on irtipäästäminenkin vaikeampaa. Vaikka muistoissa rakkaat pysyvät aina.

Delilahista minulla ei ole samalla tavalla hyviä kuvia. Miksi sitä aina ajatteleekin, että aikaa on rajattomasti. Rajattomasti aina siihen asti kun se loppuu.

Lemmikki

R.i.p. Delilah

Janina kävi äsken poikkeamassa alhaalla joululahjaa tuomassa. Palatessani ylös Tapsa oli rottalassa katsomassa Delilahia. Iltapäivällä olin alkanut huolestua neidistä todenteolla ja iltaa kohden neidin kunto oli radikaalisti huonontunut. Iltapäivän mittaan neiti oli alkanut piilotella ja vetäytyä erilleen muista, mitä kipeätkään rotat eivät ole meillä monesti tehneet. Nyt neiti hengitti enää vaivoin. Hengitys näkyi kyljissä asti ja Delilah haukkoi vähän väliä suu auki ilmaa. Kävely ja muu liikkuminen oli käynyt lähes olemattoman hengityksen vuoksi liian raskaiksi. Käytiin siinä nopeasti läpi vaihtoehtoja, mikä tilan saattaisi aiheuttaa. Itselle tuli lähinnä mieleen tukos hengitysteissä, joko kasvaimen tai muun aiheuttamana. Kuitenkaan montaa minuuttia (tai minuutin tuntuista sekuntia - en tiedä) siinä ei pystynyt neidin tilaa seuraamaan miettien olisiko vaiva hoidettavissa. Neidillä oli ikää ja se selvästi kärsi. Mikään mitä eläinlääkäri mahdollisesti voisi tehdä ei toisi neidille helpotusta kyllin nopeaan.

Tapsa totesi, että ellei kyse olisi miun lempparista, olisi hän eläimen tila huomioon ottaen ehdottomasti lopetuksen kannalla. Miun mielestä lempparien ei kuulu kituuttaa pidempään vain siksi, että niistä on itse tuhottoman paljon vaikeampi päästää irti. Pienen hetken mietin hiilidioksidilopetuksen sopivuutta neidin tila huomioon ottaen, mutta totesin sen silti olevan varmasti nopein mahdollisista vaihtoehdoista. Ei varmasti yhtä nopea kuin normaalisti hengittävän eläimen kanssa, mutta varmasti nopeampi ja stressittömämpi verrattuna siihen vaihtoehtoon, että hädin tuskin pystyssä pysyvä eläin olisi suljettu heiluvaan boksiin ja lähdetty eläinlääkärille.

Nyt neidin ei tarvitse enää kituuttaa. Jonkin aikaa mietin tytön avauttamista, että saisi varmuuden siitä mikä johti kunnon nopeaan romahtamiseen. En taida silti pystyä siihen. En Delilahin kohdalla. Ellei maa olisi jäässä haluaisin käydä hautaamassa neidin. Nyt en tiedä. Kevääseen on pitkä aika, enkä varmasti kestä katsella Delilahia meidän pienessä pakastimessa siihen asti. Tuntuu edelleen ihan mahdottomalta käsittää että neiti on poissa. Päivällä olin kuitenkin vielä niin varma siitä, että Tapsa hakee likalle antibiootit ja se paranee. On meillä ennenkin ollut pari pahalta kuulostanutta tapausta ja ne ovat parantuneet. Ilmeisesti aina niin ei vain ole tarkoitettu.

R.i.p. Delilah. Miun pusurotta josta tiesin heti ensihetkestä alkaen sen olevan minun rottani. Joka satojen rottien keskeltäkin erottui heti kaikista muista. Suuri Persoona, joihin törmää ehkä pari kertaa elämässä.