Iltapuuroa

Tuoreruokahetki on päivän paras hetki. Tänään tulikin sitten kaivettua pienen puurokulhon sijasta keskikokoinen, ja keitettyä rottamuksille kaurasoijapuuroa. Täyden puurokulhon sekaan vielä purkillinen messuilta hankittua koiranruokaa, ja puuro jakoon yhdeksälle lautaselle. Pitäähän sitä nyt ensimmäisen illan kunniaksi kaikille laittaa, vaikka muksut toki saivatkin myös vähän ekstraa.

Ensimmäiset lautaset päätyvät mammojen duniin. Tamina ja Bananarama ovat heti ruuan kimpussa, samoin kuin Taminan pieni russian blue agouti essex tyttö. Tuo muksu on kyllä oikea sydäntenmurskaaja, oikein utelias ja vilkas tapaus. Kohta muutkin poikaset alkavat ilmestyä lautasten ääriin. Eleanor on vähän varauksellisempi, ja yksi sen muksuista ehtiikin ennen mammaansa puuroa maistelemaan. On se kumma, kuinka rottamuksut tuntuvat vaihtavan turbovaihteen päälle heti kuin silmät suinkin on auki saatu. Ikää kaksiviikkoa, silmät saatu auki edellisenä yönä, ja nyt istutaan jo tomerasti lautasen reunalle pyöritellen ruokaa käpälissä. Tosin vasta yksi pienimmistä, pikkuvanha tapaus.

Puuron tuoksu on kantautunut selvästi viereiseen uroshäkkiin, ja sielä aletaan kaivata palvelua. Pojat nuuhkivat ilmaa kuono pitkinä, selvästi omaa osuttaan odottaen. Haen lisää lautasia keittiöstä. Mikko auttaa jakamalla osan lautasista. Pääsevät sitten kaikki iltapalojensa kimppuun ilman liikaa odottelua.

Istun hetkeksi alas rottahäkkien keskelle katselemaan kun laumat syövät iltapuurojaan. Olen kuulemma elementissäni.

Hoitorottia, monikossa.

Nyt on rottia taas tupa täysi, vaikkei meille sitten Saijalta paria hoitoneitiä saapunutkaan. Enemmän tai vähemmän lievää hulluutta on kuitenkin kuulemma ilmassa silloin, jos keskeneräisen kämppää täyttävän terraarioprojektin keskelle ottaa parikymmentä aikuista hoitorottaa ja kolme poikuetta. Mutta mitä hyötyä olisi pitää suurta varahäkkiarsenaalia hoitorottien, poikueiden tai yllättävien tilanteiden varalta, ellei niitä ole sellaisen sattuessa valmis myös käyttöön ottamaan. Ja mitä muuta sitä osaisi vastata, jos leffailtaa aloitellessa tulee puhelu, että olisiko miun mitenkään mahdollista ottaa rottia hoitoon.

Tetriksenpeluukokemus pääsi hyvin käyttöön, kun sitä alkoi häkkejä tavallista ahtaammissa oloissa kasailla ja etsiä niille sopivia paikkoja. Tila on kuitenkin aina ollut järjestelykysymys, eikä mikään ole mahdotonta. Mikkokin sitten auttoi häkin osien esiinkaivamisessa, kokoamisessa ja raivaustyössä, vaikka leffaillasta palatessa kello oli jo paljon ja hänellä töitä seuraavana päivänä. Totesi kyllä ohimennen, että alkaa ymmärtää miksi mie suhteen alussa häntä miun projekteista varoitin. Mutta ainakin varoitin ;D Aamulla sitten kannoin vielä mammailuboksit paikoilleen, laitoin häkkeihin kuivikkeet ja juomapullot, sekä hieman jotain sisustusta. Juomapullot osoittautuivatkin heti hiteiksi, kun bokseissa lämpimässä olleet rotat häkkeihin pääsivät. Etenkin isoimmalla uroslaumalla vedenpinta laski silmissä. Riippumattoja ehtii viritellä laumoille illalla.  

Siinä missä omat tytöt vielä nukkuvat, on hoitorottien häkeissä tohina päällä. Hoitolaiset tutkivat asumuksiaan ja ihmettelevät, mihin sitä on oikein tultu. Itse seurailen ihastuneena etenkin pieniä kolmiviikkoisia rottalapsia, jotka kulkevat jo hellyyttävän määrätietoisesti. Ovat ne vain niin pieniä, vaikka muuten niin isoja rottia olevinaan.

Marikan tähti

Tänään kesiksen foorumilla poiketessa tuli vilkaistua myös PetExpon jälkipuinteja. Sari oli laittanut mahdollisesti unohtaneensa jakaa junnujen tähdet, vaikka oli tähdille valinnut saajatkin. Sielä oli sitten neljä nimeä listattuna, joista yksi oli meidän pieni Marika-tyttö. Ruusukkeet ja pähkinät luvattiin annettavaksi Hausjärven näyttelyssä. Kummasti tuo piristi, vaikka yhtä hieno ja rakas neiti olisi tähdettäkin. On vain meidän likkalauman ensimmäinen tähtityttö.

Nyt tähtityttö on kotihäkissä nukkumassa. Selvästi pääsiäisreissu uusine hajuineen ja maisemineen jonkin verran voimille otti, sen verran rauhallisia Marika ja Jolene ovat nyt olleet vaikka rymytilaa olisi nyt enemmän. Hienosti neidit kyllä reissasivat, bussimatkallakin syötiin tyynesti pähkinöitä ja katseltiin matkariipparista maailmanmenoa.

Pitkäperjantai ja pääsiäistä siitä eteenpäin

Pitkäperjantaina heräsin ennen kymmentä siihen, kun siskoni seisoi sänkyni vierellä ja kertoi että Mökö ei nouse. Mökö on miun 8-vuotias luppapoika, joka on asunut nyt viimeiset vuotensa äidin luona valittuaan äitini omaksi ihmisekseen. Nousin nopeasti sängystä ja kiiruhdin siskoni perässä äidin makkariin. Sielä Mökö makasi pitkällään äidin sängyn vieressä, takajalat suorana kanin perässä, mikä ei ollut millään tavalla Mökölle tyypillinen asento. Tutkin kanin varovasti läpi, ja valitettavasti asia oli kuten olin pelännytkin - Mökön takapää oli selvästi halvaantumassa. Äiti kävi hakemassa pojalle viltin, jotta sillä olisi mukavampi kuin liukkaalla laminaatilla, mutta poikapa ei moista hyysäämistä hyväksynyt. Sen kampesi itsensä sisuuntuneena etukäpälillään edessä olevan vaa'an päälle. Sitä ei laitettaisi viltille makoilemaan ellei se itse päättäisi viltille tulla. Nostimme pojan kuitenkin uudelleen viltille, ja se asettautui siihen makoilemaan. Silittelimme hetken poikaa, ja siirryimme sitten keittiöön palaveriin.

Poika oli ollut jo pari päivää normaalia vaisumpi, mutta tälläista käännettä kukaan ei ollut osannut odottaa. Vaisuuden mahdolliseksi aiheuttajaksi olin itsekin epäillyt äidin tekemää reissua. Mökön elämässä äidiltä saatu aamubanaani kuului kuvioon. Mökölle ja äidille oli muutenkin kehittynyt ihan omat aamukuviot, ja Mököllä taipumusta ottaa nokkiinsa jos asiat eivät menneet pojan mieleisellä tavalla. Mutta keittiön pöydän ääressä tilannetta purkaessa oli selvää, että nyt ei kyse ollut Mökön diivailusta, vaan tilanne oli oikeasti paha. Etsittäessä päivystävien eläinlääkärien tietoja, sekä mie, sisko että äiti tiesimme kaikki, että mitään muuta tuskin olisi tehtävissä kuin pojan päästäminen pois. Mököllä oli ikää jo niin paljon, ja sen kunto heikkeni niin nopeasti. Isäpuoli koetti vielä optimistisesti arvailla, mikä voisi olla pielessä, ja miten eläinlääkäri hoitaisi sen kuntoon antibiooteilla.

Puhelujen lomassa koitimme äidin kanssa käydä tarjoamassa pojalle banaania ja vettä pipetistä. Poika ei tehnyt elettäkään yrittääkseen niellä. Se piti vain silmiään kiinni, ja makasi tiiviisti paikallaan. Vielä aamulla se oli nuollut äitin kättä ja laittanut hanttiin, mutta nyt sekin tuntui selvästi luovuttaneen.

Mökön matkakassi haettiin vaatehuoneesta, ja vuorattiin vilteillä. Sitten poju nostettiin kassiin. Äiti oli alkuun ilmoittanut, ettei pysty lähtemään mukaan eläinlääkärillä, mutta muutti siinä lähtöä tehdessä mielensä. Ei hän pystynyt olemaan lähtemättäkään poikaa saattamaan. Paikanpäällä eläinlääkäri selvästi alkuun tunnusteli kuinka vakavana kanin tilan näimme, ja varovasti alusteli sitä mitä hän piti ainoana järkevänä ratkaisuna kanin tutkittuaan. Hän ei olisi ollut valmis suosittelemaan Mökön tilan nähtyään mitään muuta kuin lopetusta, vaikka eläinlääkärille soitettaessa eri tutkimuksia oli pidetty mahdollisina. Äiti oli paikalla siihen asti kuin Mökö nukahti, sitten hän poistui odotushuoneeseen miun ja siskon jäädessä paikalle kun lopetuspiikki laitettiin. Odotushuoneessa pikkutyttö oli kuulemma äitin surun nähdessään säikähtänyt ja kysynyt, että ei kai heidän koiralleen käy samoin.

Kun Mökön sydän sitten todettiin pysähtyneeksi, käärin pojan viltteihin, ja nostin varovasti kassiin. Aluksi oli mietitty myös yhteistuhkausta, mutta isäpuolelle oli tärkeää että Mökö haudattaisiin mummulaan omenapuun alle, kuten Daisy ja Misukin oli haudattu. Sinne sitten lähdettiin. Isäpuoli kaivoi kuopan, ja mie nostin Mökön kassista syliin viimeisen kerran. Äiti silitteli poikaa vielä hetken, ja sitten laskimme sen yhdessä monttuun. Haudalleen poika sai sinivuokkoja, ja äiti askarteli siihen pienin ristin.

R.i.p. Mökö

Äidin luota laitoin Mikolle viestiä Mökön poissmenosta. Mikko soitti pian osanottonsa, ja kertoi pikkupoikiensa kuulumisia. Heti en niihin osannut reagoida, mutta niinhän se näiden eläinten kanssa aina on. Siinä missä toinen tulee elämänsä päähän ja jää elämään vain muistoissa, siinä meille jää ympärille nuorempia viihdyttämään meitä toilailluillaan. Yhden elämän päättyminen ei ole koko tarinan loppu, se lopettaa vain yhden kappaleen. Isomman eläinlauman ehdoton etu onkin se, ettei koko koti autioidu kerralla. Vaikka etenkin äidin arkeen Mökön kuolema tulee jättämään ison aukon - Mökö oli porukasta ainoana heti aamulla moikkaamassa, vastassa töistä tullessa ja penkomassa kauppakassia jos se laskettiin hetkeksikin eteisen lattialle. Talouden kissat ovat moiseen liian laiskoja.

Itsekin tuli itkettyä päivän mittaan niin paljon, että silmät olivat kipeät ja turvoksissa, ja nenä vuosi. Tiesin kyllä, että osa siitä johtui kissoista, joille olen selvästi viime vuosina vähän herkistynyt ja jotka pitävät tukikohtaansa äidin makuuhuoneessa siskon koiran ollessa käymässä. Kuitenkin kissojen osuutta tuli varmasti vähäteltyä, mihin tulokseen päädyin kohdattuani seuraavan ikävän yllätyksen yön tullessa. Koittaessani käydä nukkumaan, tukala olo paheni entisestään, ja tuntui siltä että sitä tukehtuisin siihen paikkaan. Hengityksen lähtiessä kulkemaan taas parvekkeella, jouduin ikäväkseni tulemaan siihen tulokseen, että herkistymiseni kissoille on selvästi pahentunut, ja sillä hetkellä jokin myös pahensi reaktiota. Yö selvittiin lopulta joten kuten hengissä, ja aamulla olo saatiin helpottumaan haetuilla allergialääkkeillä. Niiden jälkeenkin jäi vielä flunssaoireita, mikä voisi osaltaan selittää myös nousseen kuumeen. Lupasin varata tiistaina itselleni ajan allergiatesteihin, vaikka en todellakaan odota riemulla mitä ne näyttävät. Tähän asti en ole ollut allerginen millekään.

Vähäunisena yönä ehdin viettää myös paljon aikaa istuksien ja Marikan ja Jolenen touhuja seuraten. Miun kauniiden neitien, jotka on miulle rakkainta maailmassa. Miun pahin painajainen olisi jos alkaisin oireilla myös niistä. Omalle kohdalleni en enää haluaisi kuvitella rotatonta elämää. Kissa ja/tai koira-allergian kanssa oppisi vielä elämään. Vaikka tokihan sitä voi vielä lääkkeillä koittaa, vaikka allergiaa ilmaantuisikin.

Sunnuntai kului sitten leppoisammissa merkeissä. Olo oli varsin pirteä, ja likat touhukkaita. Eli pääsiäinen parani selvästi loppua kohden, kun kuoleman- ja kärsimyksenpäivistä oli selvitty. Ensivuonna voitaisiin ottaa hieman maallisempaa kaavaa noudattava pääsiäinen.

Pääsiäisreissailua

Eilen illalla tuli laitettua pikkuneitien matkahäkki kuosiin, ja tänään aamulla tuli aika lisätä sinne rotat. Hieman ennen kymmentä aamulla rottahäkissä oli vielä hyvin uninen tunnelma. Vain Kissuksen ja Linnean kuonot pilkistivät likkojen lempimökin ikkunasta neitien nojailessa ikkunanpieliin. Käyttävät niitä tyynynään, ja ovat oikein topanneet kasan paperia reunan päälle pehmikkeeksi. Avaan häkin ja alan huhuilla Marikaa ja Jolenea. Kissus raottaa silmiään ja haukottelee. Lilium bongaa avoimen luukun ja tulee kärttämään jaloitteluvuoroa. Pikkuneitejä ei näy alkuun missään, mutta pian sekä Marikan että Jolenen kuonot pilkistävät samasta kopista jossa Kissus ja Linneakin ovat. Marika tulee uteliaana katsomaan mitä asia koskee, ja nostan sen matkahäkkiin. Jolene toteaa nukkuvansa mieluummin. Palaan häkille ja pysähdyn hetkeksi rapsuttelemaan Kissusta ja Linneaa neitien narskuttaessa hampaita unisina. Kissus alkaa pussailla miun sormia. Jolene jatkaa edelleen uniaan. Silittelen hetken sen turkkia, mutta tyttö tuntuu painautuvan vain syvemmälle pesän suojiin. Bussin lähtö lähenee, joten joudun olemaan ilkeä ja nappaamaan unisen rotan suoraan pesästä. Neiti tuntuu kuitenkin leppyvän nopeasti huomattuaan kuljetushäkissä odottavat viinirypäleet ja pähkinät.

Ulkona boksin suojana on ollut fleecepeitto, mutta sisällä bussissa otan sen pois että neidit pystyvät havainnoimaan ympäristöään paremmin. Bussimatka sujuu nukkuen ja ihmetellen. Kun lisään viinirypäleitä häkkiin, Jolene koittaa livahtaa seikkailemaan. Tämä kuitenkin estetään, ja neiti siirtyy maisemapaikalle putkeen. Matka jatkuu ja matkaeväät tekevät kauppansa. Aika kuluu nopeasti, ja pian ollaankin perillä Tampereella. Äiti on jo raivannut makuuhuoneen tasolle paikan pienten häkille.

Lellittely alkaa välittömästi, ja tytöille löytyykin nameiksi juustoa ja jauhelihaa. Nappaanpa tytöille yhden possunkorvankin nakerrettavaksi. Tyttöjen alkaessa hieman heräillä, kaappaan molemmat syliin. Se ei sitten olekaan niin kivaa. Ympäristö olisi uusi ja mielenkiintoinen, mutta jaloittelemaan karkaamisen sijaan pitäisi malttaa olla sylissä lääpittävinä. Onko sellainen nyt ollenkaan soveliasta. Neitien mielestä selvästi ei ja etenkin Jolene vastustaa. Häkkiin palattua painutaan takaisin torkkumaan. Marika valtaa riippumaton ja Jolene putken. Mikko soittaa uusien pikkupoikiensa saapuneen, itse näen ne sitten pääsiäisen jälkeen.

Pääsiäisen vietto on hiljalleen alkamassa.

Tyttöjen uusi matkahäkki

Lemmikkirottailua

Kaksi päivää kahdenkymmenenviiden rotan kanssa ja PetExpossa käydyt keskustelut vahvistivat taas omaa halua pysyä lemmikkirottailijana. Niin ihania kuin hoidokit ovatkin, ja niin mielellään kuin sitä touhuileekin uusien rottapersoonien kanssa sekä seuraa poikueiden kasvua, niin silti siinä tunteessa kun hoidokit lähtevät on aina jotain ihanaakin. Siinä kun kotiin jää vain se yksi oma lemmikkilauma (ja avomiehen pojjaat). Siinä kun voi vaan avata tyttöjen häkin ja päästää porukan sähläämään ilman että joku on koko ajan pyrkimässä tekemään liian läheistä tuttavuutta hoidokkien kanssa. Kun voi keskittyä paapomaan yhtä laumaa ilman että viereisestä häkistä katsotaan riipaisevan huomionhakuisesti.

Lemmikkirottailessa voi hankkia eri värisiä rottamuksia miettämättä värien yhteensopivuutta, eikä rumaan rottaan ihastuminen vie paikkaa jalostuseläimeltä (paitsi ehkä Janinan ja Saijan mielestä ;D). Lemmikkirottailessa voi rakentaa rotille isompia huvipuistoja kun ei tarvitse miettiä miten jaksaa siivota kaikkien laumojen häkit. Ja kaiken rahan mitä on käytettävissä rottiin voi käyttää yhteen laumaan hankkien välillä välttämättömiä turhakkeitakin tyttöjen iloksi.

Palaten siihen, että vakilauman ollessa pieni, voi taas hetken vain omiin keskittymisen jälkeen toivottaa seuraavat vierailevat tähdet tervetulleiksi. Tosin seuraavat hoitotytöt meillä todennäköisesti tulevatkin oman lauman jatkoksi, kuukaudeksi pariksi. Kasvamaan ja tuomaan tuntumaa millaista elämä olisi isomman lauman kanssa. Sitä ennen karataan kyllä pääsiäisen viettoon Tampereelle. Tavoistani poiketen ajattelin napata junnutkin reissuun mukaan koko lauman kotiin jättämisen sijaan. Saavat sitten lisää reissukokemusta ennen mahdollista Ruotsin reissua, ja kolminkeskistä laatuaikaa ilman että on koko ajan muu lauma ympärillä.

PetExpo

Ensimmäinen kerta PetExpossa osoittautui myös ensimmäiseksi kerraksi, kun kotoa löytyy näyttelypäivän iltana 14 rottaa enemmän kuin näyttelypäivän aamuna. Eikä kyse ole edes poikasista. Varahäkit pääsivät hyvin käyttöön, ja iltapalalla tarjottiin luokkavoittajapähkinöitä. Mutta ennenkuin päästään iltaan, on syytä aloittaa aamusta.

Turusta lähdettiin kohti Helsinkiä kello kuusi. Toisin kuin olin pelännyt, olin ehtinyt nukkua jopa useamman tunnin ennenkuin kello soitti ja Saija ja Tellu kaarsivat pihaan. Rotat olivat bokseissaan, ja illalla esiinkaivetut ekstraboxit samaa muunnosta oleville muistuivat aamu-unisenkin matkaan. Ensikertalaisia miulla oli matkassa kolme: Marika ja Mikon junnut. Näyttelypaikalle päästiin jouhevasti, ja tuskin olin ehtinyt boksikassia alas laskea kun Lefu jo kiikutti miulle numerolaput. Jaoin lauman neljään boksiin, säästäen tuomarin siltä arpomiselta mitä itse kävin Areksen ja Poseidonin kohdalla. Kissuksen ja Jolenen kohdalla itsellä ei sentään tunnistamisvaikeuksia ollut. Kissus sai boksikaverikseen Marikan, ja Lilium Jolenen. Kun rotat olivat oikeissa bokseissaan, numerot paikallaan ja boksit pöydällä, sitä pääsi kiertämään vielä pystytysvaiheessa olevalle messualueelle.

Ensimmäinen pysähdys tapahtui Paratiisilinnun ständillä olevan haisunäädän luona. Näätä oli vielä virkeä, ja unohduin hyväksi toviksi sen touhuja seuraamaan. Moista otusta kun on tullut välillä puolivakavissaan harkittua, kun kissaa tai koiraa meille ei voi Mikon allergian takia tulla, ja frettikin on poissa laskuissa voimakkaan saalistusviettinsä kanssa. Joskus kun haaveilee kaneille seuraajaa lemmikistä joka voisi olla jatkuvasti vapaana asunnossa. Häkittömiä rottia meille kun ei kuitenkaan tule: naaraat saisivat valvomatta kämpän remonttikuntoon alta aikayksikön, siinä missä urokset panikoisivat itsensä kuoliaaksi jos niiltä lähtisi niiden rakas tukikohta ja maailman rajat. Haisunäätäallergiaa olisi vain vähän paha testata, moista kun tuskin löytyy terveyskeskuksesta vakiona, ja hoitohaisunäätiäkin on tullut omien eläinharrastusvuosien aikana vastaan kokonaiset nolla. Mutta saahan sitä leikkiä ajatuksella.

Astetta vakavampaa harkintaa saivat aikaiseksi parin pöydän pienet viljamadot. Vuonna 2007 tehty päätös olla hankkimatta uusia viljoja ainakaan ennenkuin ensimmäiset neidit saavuttavat täysikasvuisuuden on pitänyt, mutta nyt neidit alkavat hiljalleen aikuismitoissaan olla. Eniten madoissa ihastuttivat piskuiset creamsicklet. Päädyin kuitenkin odottamaan syyskesään, tai vuoden - parin päähän. Jo ihan sillä, kun sitä käärmeiden poikasaikaa on ollut niin ikävä, niin mieluummin sitä sitten ottaa juuri luovutusvalmiin poikasen puolivuotiaan juniorin sijaan. Poikasaika kun on ohikiitävä, vaikka kestääkin käärmeillä huomattavasti pidempään mitä jyrsijöillä.

Shoppailu keskittyi siis olemassa olevien lemmikkien paapomiseen. Mukaan tarttui 24 purkkia koiran märkäruokaa ja 3 litraa koirankeksejä. Niiden lisäksi heräteostoksena tuli hankittua pieni koirankantolaukku esimerkiksi eläinlääkärireissuille. Valvomattahan moiseen ei voi rottia jättää.

Hommiin päätyminen hidasti onneksi shoppailua jonkin verran. Olin tarkoituksella jättänyt ilmoittautumasta mihinkään työtehtäviin, jotta kiertelu- ja juoruiluaikaa jäisi reilummin. Mutta minkäs sille mahtaa, kun vieressä kysytään sihteereitä tuloskaavakkeita täyttämään, ja vain yksi ihminen reagoi. Lupauduin sitten hommaan ainakin joksikin aikaa, vaikka tietäähän sitä että jos hommaan saadaan yksi nakitettua, nakitukset siirtyvät täyttämään seuraavaa tehtävää. Niinpä täyttelin tuloskaavakkeita lounaaseen asti. Alkuun meinasi pieni paniikki iskeä: arvostelu kun oli alkanut, tahti oli ripeä, ja itse ensikertalaisena hommassa. Kyllä sitä sitten sai pienen alkutakeltelun jälkeen tahdista kiinni. Mutta kyllä mie silti taidan edelleen enemmän petpuolen assarina viihtyä.

Yksi rottakin meille meinasi eksyä. Saijan lähelle mennessäni syliini ilmestyi russian blue -rottanaaras, ja Saija totesi Annalle ja Tiinalle, että tehdään kompromissi, ja rotta menee Suskille. Siinä sitten hetken rottaa katselin, mietin lauman ikärakennetta ja totesin että mikä ettei. Kaikki omat boksit olivat kuitenkin vielä käytössä, enkä viitsinyt muksua kesken arvostelujen outoon seuraan laittaa, joten muksu sai vielä jäädä boksiinsa. Asiassa tapahtui kuitenkin sitten pieni sekaannus, kun kyseisen rotan myyntiä tai sijoitusta oli palloteltu jo tovi, joten rotta päätyikin sitten päivän aikana myyntiin ja uuteen kotiin. Eli oma lauma saa sitten odottaa russian blue vahvistustaan vielä tovin. Yhdelle sellaiselle on kuitenkin laumassa paikka varattuna. Sitä ennen meille saattaa kuitenkin olla pari muuta junnua tulossa pariksi kuukaudeksi kyläilemään.

Niinpä näyttelystä sitten lopulta lähdettiin samalla kokoonpanolla kuin sinne oli mentykin. Parhaimpiin tuloksiin meillä ylsivät Ares nappaamalla kaksi luokkavoittoa ja tähden, ja Marika luokkavoitoillaan. Saivat sitten pähkinäpusseja. Kotimatkalla pysähdyttiin huoltsikalla, jonne Saija onnistui sopimaan treffit sählyjoukkueen kanssa ensivuodeksi. Siitä huolimatta, että oltiin koko ajan väärällä puolella.

Mutta ne 14 lisärottaa... Ne olivat täällä odottamassa kun ehdin kotiin asti. Janina oli lähtenyt näyttelystä hieman aiemmin, ja tuonut laumansa tänne hoitoon. Eivät joudu sitten pienet olla boksissa niin montaa päivää, meillä kun häkkejä kuitenkin oli tyhjillään. Touhuilevat nyt tilapäinasumuksissaan, joihin tuli sitten jaettua putkia, köysiä, koppeja ja muita omista jemmoista. Kummasti niitä riitti neljän lisähäkinkin tarpeiksi. Katsoo montako rottaa Janina saa maanantaina takaisin ;)

Ihastumisia rottatapaamisessa

Tapahtumarikkaaseen viikonloppuun mahtui myös lauantainen rottatapaaminen. Puolikolmen aikaan käydessämme porukkaa ei ollut tungokseksi asti, mutta mukavia rottatuttavuuksia kyllä. Rotat eivät tosin heti olleet Lenan tavoin ovella vastassa, vaan päikkäreiltä heräämiseen tarvittiin muutama tovi - ja pienet varmistelut heräämisen kannattavuudesta. Lenan kaivettua esiin keksipurkin, ilmestyi kopista lopulta muutakin kuin tutkiva kuono. Lenan tekemät keksit olivat selvästi riittävä syy vaivautua ensin luukulle asti, ja keksien jemmaamisen jälkeen syliinkin, kun kerta herätäkin oli jo pitänyt. Pojat selvisivät tästä arvioinnista aavistuksen tyttöjä nopeammin, samaten kuin huomionhaku vaiheeseen siirtymisestä. Eipä silti, kyllä ne miun ihastumiset silti tyttöihin päin meni...

Simskut ja rexit ovat itsellä olleet niiden muunnosten listalla joista en ole vakuuttunut. Vielä edellisiä paljon vahvemmin sillä listalla ovat olleet nakut. Tähän nakujen boikottiin miulla on ollut monia syitä: suojattomuus kylmyyttä ja laumatoverien kynsiä vastaan, luonnottomuus, epärottamainen ulkonäkö... Nakut ovat kaikkea muuta kuin kauniita ja viehättäviä sk agouteja. Paitsi estetiikkaan, karvattomuus vaikuttaa myös rotan itsensä elämään. Eli arvatenkaan miulla ei ole ollut pienintäkään hinkua ottaa nakua laumaan. Ei oikeastaan koskaan ennenkuin nyt. Mitä enemmän nakuja on livenä nähnyt ja niitä sylitellyt, sitä ihastuneempi olen. Ulkonäkö ei edelleenkään miellytä, mutta se rotan ihon tuntu ja lämpö yhdistettynä vielä tapaamineni nakuneitien aivan ihaniin luonteisiin on jotain, joka on alkanut sulattaa sydäntä (terkut Rätille ja Rievulle!). Mie, joka pidän jopa rexiä epäilyttävänä, huomaan harkitsevani laumaan nakua. Tällähetkellä asia jääköön kuitenkin hautumaan. Koskaan en kuitenkaan enää sano ei koskaan, kun se tuli sanottua jo meidän simskuneidin kohdalla.

Rottien katselun ohella tuli niistä toki puhuttuakin, samoin kuin rotakkaasta shoppailusta ja lähestyvistä PetExpo-messuista. Nyt odottelen messuja ja niiden mukanaan tuomia messutarjouksia vieläkin innokkaammin.

Lääkekuurilla

Linnean lääkekuuria on nyt menossa kuudes päivä, ja kuuri tekee varmasti vähintään yhtä tiukkaa sekä miulle että Linnealle. Itsellä sydän särkyy joka lääkkeenantoaikaan, kun miun blondi vihaa tuota antibioottia yli kaiken, eikä asiaa voi neidille mitenkään perustella. Miun sylirotta, joka juoksee jaloitellessakin luokse ja kapuaa syliin, ei tahdo antaa ottaa itseään häkistä lääkeaikoina. Menee vain koppiin ja piipittää. Sylissä tunkee käpälällä ruiskua kauemmaksi, ja koettaa vempuloida itseään sylistä pois. Ennen lääkkeenantoa koettaa välillä sormia nuollen neuvotella, josko tällä kertaa ei pientä kiusattaisi. Ei hyvä yhdistelmä - mie oon herkkis ja toinen on draamakuningatar. Onneksi kuuri ei kestä enää montaa päivää, ettei neiti miuun täysin pety kun toistuvasti toista kiusaan. Ruualla voi onneksi myös aina lepytellä.

Puiseva juttu

Eilen häkkiä siivottaessa jotain hyvin olennaista pääsi unohtumaan - likkojen uusi puu. Onhan se kilttia kantaa tytöille hieno puu kotiin, mutta kauhean tylsää olla laittamatta sitä häkkiin. Tänään asia korjattiin, ja puu osoittautui kotvan aikaa jopa avointa häkinluukkua ihmeellisemmäksi asiaksi. Sitä sitten porukalla haisteltiin ja maisteltiin. Yllättävän hyvin tuon sai häkin luukustakin häkkiin sijoiteltua, kun en laiskana jaksanut lähteä kattoa nostelemaan, vaikkei kattoa tule pidettyä edes paikoilleen ruuvattuna.

Lilium ja Marika tulokasta ihmettelemässä.

Sitten jo vähän maistellaan.

Puisevampi sisustus.

Järjestys vaihtuu

Rottiin ihastunut pienempi pikkusiskoni oli viikonloppuna käymässä, ja hänestä sainkin oivan avun rottahäkin siivoukseen. Toimi sitten samalla tyttöjen vahtina, heidän koettaessaan kovasti siivoustöihin osallistua. Tällainen siitä sitten tuli:

 

Eläinlääkärillä

Tänään tuli sitten käytyä Linnean kanssa lääkärissä. Otin myös Kissuksen ja Lilumin mukaan reissuun, koska ensin Miniatan ja sitten Linnean alettua rohista itsellä on pientä vainoharhaa päällä häkistä kuuluvien äänien suhteen. Reissu ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen...

Eläinlääkärireissu alkaa eläinlääkärin valinnalla. Itselläni ei ole Turusta vakiintunut mitään vakieläinlääkäriä, joten päätös on tehtävä joka kerta erikseen. Rottien kohdalla tietää, että olisi fiksuinta valita lääkäri jota joku muu on suositellut. Etenkin rohinoissa, joihin on monesti vaikea saada muuta kuin Ditrimiä: Ditrim tuntuu olevan eläinlääkärien taikasana kaikkeen mitä esiintyy kissoja pienemmillä eläimillä. Tälläkertaa kuitenkin kulkuyhteydet voittavat. Autottomalle on iso plussa, jos eläinlääkärin ovelle pääsee suoralla bussilla lähes kotiovelta. Varaan ajan, ja toivon eläinlääkärin osoittautuvan sellaiseksi, jota uskaltaa varauksetta muille suositella. Tässä kohtaa alkaa kuitenkin jo mietityttää, kun ajanvarauksessa sanotaan ettei kyseinen eläinlääkäri ole erikoistunut eksoottisiin eläimiin. Varmistelen eläinlääkärin rottakokemusta, ja miulle vakuutetaan eläinlääkärin hoitaneen rottia aikaisemminkin ja olevan varmasti myös hyvä rottalääkäri. Muistutan itselleni, että eihän yksi miun lempieläinlääkärikään ole eksoottisiin eläimiin erikoistunut tai edes pieneläimiin, mutta silti häneltä on aina apu jyrsijöillekin saatu - välillä puhelimitse satojen kilometrien päästäkin.

Bussimatka klinikalle sujuu mainiosti. Bussimatka on niin suora ja odottelua niin vähän, että matkaa voisi hyvinkin kuvitella kulkevansa helposti kovemmillakin pakkasilla tai sairaammankin eläimen kanssa eläintä turhia stressaamatta. Klinikka on erittäin siisti, ja henkilökunta ystävällistä. Ilmoittaudun tiskillä ja istun aulaan odottelemaan rottaboksin kanssa. Pian meidät pyydetäänkin sisälle. Eläinlääkäri osoittautuu mukavaksi nuoreksi naiseksi. Hän ottaa ensin Linnean boksista ja kuuntelee sen keuhkot, ja vertaa sitten Linnean hengitysääniä Kissuksen ja Liliumin hengitysääniin. Saan eläinlääkärin puheista sen käsityksen, että tilanne on niin kuin uskoinkin: Linnea rohisee, mutta Kissus ja Lilium eivät. Sittten eläinlääkäri kuitenkin punnitsee kaikki rotat ja alkaa puhua antibiooteista niille.

Tässä kohtaa itse hieman säikähtää, ja alkaa varmistella, että ymmärsinkö oikein vai kuuluiko Kissuksen ja Lilumin hengitysteistä jotain poikkeavaa. Eläinlääkärin mukaan ei, vaan keuhkot kuulostivat puhtailta. Sitten miun on pakko kysyä, miksi eläinlääkäri sitten kokee antibiootin niille tarpeelliseksi. Eläinlääkäri toteaa jotain infektiopaineen pienentämisestä, mutta ilmoitan etten halua syöttää antibiootteja oireettomille rotille ilman painavaa syytä. Eihän siitä loppua tulisi, jos jokaista mycoriskin omaavaa kesyrottaa alettaisiin hoitaa antibiooteilla. Päädytään hoitamaan vain Linneaa, ja eläinlääkäri ilmoittaa menevänsä hakemaan antibioottia. Eläinlääkäri tulee Ditrim-reseptin kanssa, mutta ilmoittaessani ettei se ole meillä ennenkään tehonnut rohinoihin, hän on valmis vaihtamaan antibiootin toiseen. Hän ehdottaa veteen sekoitettavaa antibioottijauhetta. Totean etten vieläkään halua hoitaa koko laumaa antibiooteilla, etenkään kahta kotoa löytyvää junnua. Veteen sekoittettavasta jauheesta luovutaan, ja eläinlääkäri suostuu määräämään Baytriliä. Kerron meillä aiemmin käytössä olleen laimennuksen ja annostuksen, ja eläinlääkäri toteaa määrätyn liuoksen olevan samankaltaisen.

Pakkaan rottaboksin kassiin ja siirryn odotushuoneen puolelle. Pian saan laskun ja lääkkeen. Baytril on annosteltu valmiiksi ruiskuihin, liuos on laimeampaa kuin aiemmin rotille määrätty ja annostus on laitettu kerta päivään. Se siitä samankaltaisuudesta. Päätän nyt kuitenkin kokeilla tällä.

Vasta bussipysäkillä tuli mieleen, että olisi pitänyt varuiksi pyytää antibiootit myös Kissukselle ja Liliumille. Olisi sitten saanut sitä reilummin mukaan Linneaa varten. Mutta eipä se toki siinä kohtaa tullut mieleen, kun lopullinen annostus ei ollut vielä selvillä. Ensikerralla mennään sitten rottien kanssa toiselle lääkärille. Mutta saatiinpahan ainakin Kissuksen ja Liluminkin keuhkot kuuntelutettua, joskin hintaa tuli mukavasti 66€.