Kaksi päivää kahdenkymmenenviiden rotan kanssa ja PetExpossa käydyt keskustelut vahvistivat taas omaa halua pysyä lemmikkirottailijana. Niin ihania kuin hoidokit ovatkin, ja niin mielellään kuin sitä touhuileekin uusien rottapersoonien kanssa sekä seuraa poikueiden kasvua, niin silti siinä tunteessa kun hoidokit lähtevät on aina jotain ihanaakin. Siinä kun kotiin jää vain se yksi oma lemmikkilauma (ja avomiehen pojjaat). Siinä kun voi vaan avata tyttöjen häkin ja päästää porukan sähläämään ilman että joku on koko ajan pyrkimässä tekemään liian läheistä tuttavuutta hoidokkien kanssa. Kun voi keskittyä paapomaan yhtä laumaa ilman että viereisestä häkistä katsotaan riipaisevan huomionhakuisesti.
Lemmikkirottailessa voi hankkia eri värisiä rottamuksia miettämättä värien yhteensopivuutta, eikä rumaan rottaan ihastuminen vie paikkaa jalostuseläimeltä (paitsi ehkä Janinan ja Saijan mielestä ;D). Lemmikkirottailessa voi rakentaa rotille isompia huvipuistoja kun ei tarvitse miettiä miten jaksaa siivota kaikkien laumojen häkit. Ja kaiken rahan mitä on käytettävissä rottiin voi käyttää yhteen laumaan hankkien välillä välttämättömiä turhakkeitakin tyttöjen iloksi.
Palaten siihen, että vakilauman ollessa pieni, voi taas hetken vain omiin keskittymisen jälkeen toivottaa seuraavat vierailevat tähdet tervetulleiksi. Tosin seuraavat hoitotytöt meillä todennäköisesti tulevatkin oman lauman jatkoksi, kuukaudeksi pariksi. Kasvamaan ja tuomaan tuntumaa millaista elämä olisi isomman lauman kanssa. Sitä ennen karataan kyllä pääsiäisen viettoon Tampereelle. Tavoistani poiketen ajattelin napata junnutkin reissuun mukaan koko lauman kotiin jättämisen sijaan. Saavat sitten lisää reissukokemusta ennen mahdollista Ruotsin reissua, ja kolminkeskistä laatuaikaa ilman että on koko ajan muu lauma ympärillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti