Perheessä oleva vakava sairastapaus on vaikuttanut arkeen ja ajatuksiin, vaikkei asialle olekaan voinut juuri mitään tehdä. Sillä sosiaaliset menot ovat olleet tavallistakin tervetulleempia, niin on saanut välillä vietyä ajatuksia muualle. Yksin kotona ollessa ahdistus ja voimattomuuden tunne on hiipinyt vastaan turhankin voimakkaana.
Rotakkain näistä menoista oli rottamiitti Lenan luona kuuden harrastajan voimin. Itse tuli saavuttua sinne suoraan kirjamessuilta ja jatkettua sieltä ystävän kautta ja kera leffailtaa viettämään. Paikalle saapuessani muut eivät olleet vielä tulleet, joten pääsin heti linnoittautumaan likkahäkin viereen sohvalle. Etenkin junnut olivat heti uteliaan varovaisina vastassa - katsomaan kyllä tultiin kuonot pitkinä, mutta liian läheistä tuttavuutta ei haluttu heti hieroa. Seuraaviksi saapuivat Eeva, Mikko ja Erika. Erikalla oli sitten pojatkin mukana, niin näki kuinka pienet olivat Halikosta kasvaneet. Poikien näkeminen ei vain tehnyt yhtään hyvää miun mustasilmämarten kuumeelle. Jokin siinä värissä vain kiehtoo, vaikkei se itsellä olekaan se punaisten silmien ja tumman turkin välinen kontrasti mikä monia muunnoksessa viehättää (mikä ei tietty mustilla silmillä edes toteudu).
Kunkin omien laumojen ohella puhuttiin hieman näyttelyistäkin ja näyttelyitä enemmän eri häkkiratkaisuista. Sekä ihan toimivuuden, että myös sisustuksen kautta. Lenalta sain myös olkia ja oksia kotiinvietäviksi, niin saivat pienet sitten tuliaisia. Parin tunnin rupattelun jälkeen tuli sitten itsellä aika poistua, ja jättää muut keskustelemaan vielä ainakin kynsienleikkuusta.
Nyt oma lauma on taas Mikon hoivissa, kun suuntasin itse Turusta kotikotiin Tampereelle. Mikko on luvannut pitää miut ajantasalla Linnean tilanteesta, sen kunnon kohdalla kun ei ole tapahtunut merkittävää muutosta kumpaankaan suuntaan. Tänään neiti on kuulemma ollut onneksi virkeä, tällähetkellä kun ei todellakaan toivo tilannetta että joutuisi tekemään päätöksiä sen suhteen puhelinkeskustelun perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti