 |
| Häkitetty neiti ratkesi ryyppäämään. |
Meni sitten Seraan hermot. Meidän nuori neiti, jonka pitäisi jo kovasti aikuistua, on heittäytynyt ihan mahdottomaksi. Häkkiin paluun kanssa on ollut ongelmia jo pidempään, mutta niitä on katsottu hieman läpi sormien: menkööt teini menojaan, kun kerrankin on tilaa mennä. Nyt ei kuitenkaan häkistäkään maltettaisi enää käteen tulla, joten hommalle on syytä laittaa stoppi: neiti on häkkiarestissa. Muut likat saavat jaloitella totuttuun tapaan, mutta Sera ei pääse häkistä muualle kuin syliin. Sitten kun tätä on jatkettu jonkin aikaa, siirrytään kylppäriin, niin että neiti pääsee lattialle, muttei missään vaiheessa kauaksi miusta. Pellossa kasvanutta neitiä aletaan laittaa kuriin ja nuhteeseen, josko siihen vähän aikuisen rotan elkeitä saisi, ennenkuin se mammalomallekin jää.
 |
| Delilah ja Marika koettavat sopia treffejä Poseidonin kanssa. |
Viime jaloittelukerralla kun jouduin toteamaan asian, jota en olisi halunnut todeta. Siinä missä muut neljä neitiä tulevat kutsuttaessa luo, Sera vaihtaa suuntaa. Kehtasi vielä kiihdyttää vauhtia ja puikahtaa lähimpään koloon. Eli rauhoittumisen sijaan miun teiniangsti on suorastaan metsittymässä. Selvästi puuttumisen paikka siis. Vaikka eipä tuota silti ole kivaa katsoa, kun miun villi ja vapaa ihmettelee häkin luukun takana, kuinka kaverit viilettää ulkona. Koettavat vielä hieroa tuttavuutta Jolenen sulhon kanssa. Ja Sera on selvästi hämillään siitä, mistä ne muut ovat lenkille päässeet.
Keittiötouhuja Sera seuraa olkapäältä kuono pitkänä hajuja ihmetellen. Paikallaan pysyminen aiheuttaa kuitenkin vielä vaikeuksia - neiti niin paljon mieluummin hyppäisi lähimmälle tasolle tai hyllylle, kun tyytyisi olkapääpaikkaan. Sohvalla meillä ei ole pysytty ensimmäisten viikkojen jälkeen, joten sellaiselle ei voi Seran kanssa istahtaa. Mutta parvisänkyä voisi jossain kohtaa koettaa, josko neiti edes sillä pysyisi sitten kun jaloittelualuetta lähdetään taas laajentamaan.
7 kommenttia:
Meillä on vähän sama tilanne nyt Carloksen kanssa, vapaana ollessaan poika kyllä hakeutuu seuraan ja antaa nätisti ottaa itsensä kiinni, mutta koska sylistä on tullut niin epämiellyttävä paikka, olen pitänyt Carlosta vauvojen kanssa sylissäni tosi paljon. Voi olla ettei viihdy sylissä siksi, että juokseminen on niin paljon mielenkiintoisempaa. Tekee kaikkensa päästäkseen sylistä/olkapäältä pois, pari kertaa on meinannut olkapäältäkin tippua kun kuvittelee pystyvänsä laskeutumaan selkää pitkin alas. Mahtaakohan tuo sylissä pitäminen poikaa rauhoittaa vai onko se vaan luonteeltaan niin kova tutkija ettei tahdo jäädä syliin. Kannattaisikohan munkin koittaa sitä etten päästäisi Carlosta juoksemaan vapaaksi ollenkaan?
Teillä kun poika hakeutuu kuitenkin jaloitellessa muuten seuraan ja antaa hyvin ottaa kiinni, niin kokeilisin ehkä alkuun sitä, että ottaa poikaa päivän mittaan muuten vain hetkeksi syliin, ja sitten häkkiin palautettaessa antaa namin. Jos poika sitten alkaisi yhdistää, ettei syliin otto tiedä aina jaloittelureissua, mutta voi silti olla ihan ok juttu. Meillä Sera lopetti kaiken kontaktin ottamisen jaloitellessa, kun halusi selvästi välttää häkkiin palautumisen riskin. Aiemmat likatkin meillä ovat teineinä olleet vähän tuollaisia enemmän jaloittelun kuin sylittelyn perään olevia, niin sillä tilanne ehti sitten tähän pisteeseen ennenkuin päätin puuttua. Sera kun ei malttaisi aina häkissäkään tulla ensin luukulle vastaan, vaan koettaa heti livahtaa jaloittelureissulle.
Okei, kiitos neuvosta!
Toivottavasti saat Serankin kuriin :)
Eiköhän Serakin saada tuosta asettumaan :) Etenkin nyt kun häkitys pitää huolen siitä, ettei neitiä jouduta missään tilanteessa jahtaamaan, vaan voidaan lähteä rauhassa kertaamaan niitä perusteita, että sylissä olokaan ei ole ihan kamalaa. Nyt kun alettiin olla lähellä sitä pistettä, että neiti olisi pitänyt väkisin jahtaamalla pyydystää häkkiin, ja siihen pisteeseen en halunnut tilannetta päästää. Tähän asti neidin kanssa kun on pärjännyt sillä, että on odottanut että se on tullut niin hyvin hollille, esimerkiksi häkin päälle, että sen on saanut nopeasti jahtaamatta palautettua häkkiin. Odottelussa menee kuitenkin välillä sen verran aikaa, että kummankin hermojen säästämiseksi olisi suotavaa että neiti oppisi muiden tapaan tulemaan luo jaloitellessakin.
Onneksi meillä syli tuntuu olevan paras paikka ikinä. Arimmatkin tykkäävät olla sylissä ja aktiivisimmat kiipeilevät mieluummin minun päälläni kuin livahtavat lattialle.
Sera pieni, vielä teini ja nyt jo ryypätäänkin, mitä seuraavaksi, tupakka huulessa vai?
Siitä meiän Sera ei ole onneksi vielä innostunut. Ainoastaan yksi Jolenen muksuista meinasi kerran kaverilta tupakin varastaa, mutta sekin takavarikoitiin välittömästi ja pikkuneiti palautettiin heti äidin puhutteluun. Ei ollut edes teini se vintiö, vaan ihan kakara. Ei onneksi jäänyt tavaksi (eipä sillä, että täällä peli-iltojen ulkopuolella kovinkaan usein tupakkiaskeja edes missään pyörisi).
Lähetä kommentti