Totuttelua

Meille ehkä tuleva harjisneiti on täällä taas, on ollut nyt viikon verran. Rotat ovat Nyytille edelleen jotain todella pelottavaa, joten totuttelu otusten välillä on käynnissä. Alkuun Nyytillä oli kotona ollessamme vapaa pääsy rottalaan, mutta melko pian koimme helpommaksi rajoittaa rottalavisiitit siihen, kun jompi kumpi meistä ehtii olla rottalassa neidin seurana. Jäävät sitten ylimääräiset haukkumiset ja säikähdykset väliin.

Rottalan portti

Nyytin pieni koko ja varovaisuus rottalan suhteen teki rajaamisen helpoksi: vintiltä haettiin yksi Lagoksen seinistä ovelle portiksi. Portti ei eristä rottalan ääniä tai estä rottien katselua oven tapaan, mutta varmistaa että neiti pitää turvallisen etäisyyden rottamuksiin.

Nyt rottia on alettu myös juoksuttaa rottalassa niin että ovi on auki ja portti paikallaan. Tämä vaatii toki aina sen, että toinen on porttivahtina katsomassa etteivät rotat kiipeä yli, ja kehumassa Nyyttiä silloin kun Nyytti uskautuu nuuhkimaan rottia varovasti ja nätisti. Nyytti saa sitten oman valintansa mukaan joko käydä ihmettelemässä jaloittelevia rottia portilla, tai vetäytyä välillä kauemmaksi sohvalle hakemaan toiselta lohtua ja rapsutuksia. Portin sisäpuolelle neidillä ei ole vielä asiaa rottien jaloitellessa.

Välillä kuvioon otetaan mukaan myös namipussi, jonka sisällöstä jaetaan tasapuolisesti niin rottamuksille kuin koiruudellekin. Namien käyttöä on nyt tosin vähän vähennetty, koska melko pian alkoi tuntua siltä, että kumpikaan osapuolista ei edes huomaa toisen osapuolen läsnäoloa namipussilta. Välillä joku neideistä ja Nyytti saattoivat olla ihan kuonotuksinkin kummankin katse ja huomio täysin namissa kiinni. Yhtä ahneita kaikki tyynni.

Pikkuisen on ehditty suunnitella myös loppuvuoden poikueita. Kakarakesteihin kun tuli nyt sittenkin kunnolla taukoa, kun Saija ei ehtinytkään niitä Tuiken siskon muksuja tänne tuoda ja Flaksille suunniteltu tyttöystäväkin meni toisen herran luo. Mutta ehkä joulukuussa viimeistään meillä taas pesässä piippaa. Siihen asti aikuisten piippailut saavat riittää ;)

Saijan luona visitoimassa

Tapsan piti mennä katsomaan Tuiken siskon muksuja Saijan luo. Tapsan piti harkita löytyykö kakaroista omanoloista. Minun piti mennä vain seuraksi. Se lienee jo arvattavissa, kumpi sielä meni ihastumaan. Ihastumaan, ja kaikenlisäksi blondiin punasilmäkakaraan, joista en ole ennenkään pitänyt (paitsi Linneasta, mutta Linnea nyt olikin spesiaalirotta).

Saijalle mentäessä emo nostettiin heti rottalaan jaloittelemaan, ja muksut meidän seuraksi sohvalle. Alkuun Tapsan katse seuraili (tv:n ohella ;)) poikueen blondeja punasilmiä, joihin hän on hyvin tykästynyt. Hetken poikasten seurailun ja sylittelyn jälkeen hän kuitenkin löysi sakista selvästi suosikkinsa: russian blue siskokset, jotka saivatkin sitten loppuajaksi Tapsan lähes jakamattoman huomion. Ryssäneidit kun olivat varsin rauhallisen ja seurallisen oloisia poikueen osiin viipottajiin nähden.

Vähän myöhemmin kuitenkin yksi porukan blondeista katosi, äkkivilkaisulta vapaana oleva russian buff neitokainen. Pienen etsinnän jälkeen kadonnut kakara löytyi sohvan selkänojan luota, ja kun Tapsan syli oli varattu, päädyin ottamaan kakaran itselleni paijattavaksi. Siinä hetken kakaraa paijattuani jouduin toteamaan sen olevan varsin söpö, vaikka se olikin edelleen ihan liian vaalea ja punasilmäinen. Kun muksu alkoi sitten vielä raksutella ja nuolla miun sormia, jonka jälkeen se nukahti miun käteeni, olin jo varsin myyty. Oikeastaan niin myyty, että olin valmis pyörtämään päätökseni olla ottamatta itselleni mitään maskotteja niin kauan kuin kasvatusta mietin.

Juteltiin siinä asiasta pikaisesti Tapsan kanssa, samoin kuin siitä voisiko neiti olla yhteinen ja voisiko sen nimi olla Kalla. Puolikas maskotti kun ei olisi yhtään niin paha kuin yksi kokonainen ;) Nimissä mie olisin kyllä ensin ollut Kielon kannalla, mutta Saija pyörsi nimen liian yleisenä. Tapsa ei ollut neidistä yhtä vakuuttunut kuin russian blue muksuista, ja hänestä neiti vaikutti selvästi enemmän minun rotaltani. Siinä kohtaa olinkin kyllä jo päättänyt sen, että neiti tulee minulle vaikka omaksi, jos Tapsa itselleen mieluummin russian blue neidin ottaisi.

Matkaan tuli kuitenkin pieni mutka. Tässä kohtaa Saija nimittäin huomasi, että miulla olikin sylissä eri blondi kuin oli alkuun katsottu. Kyseinen neiti ei ollutkaan vapaa russian buff, vaan jo varattu russian topaz. Asian huomaamisen jälkeen Saija koetti tuoda miulle tuota vapaana olevaa neitiä syliteltäväksi, mutta vaikka vapaa tyttö olikin mielestäni kauniimman sävyinen, ei se kuitenkaan ollut miun Kalla. Niinpä päädyin jättämään neitiin kakkosvarauksen, mikäli neidin varannut ei sitä jostain syystä ottaisikaan. Jos niin käy, meille tulee Kalla. Jos ei, niin sitten ei. Sitten jatkan maskottivapaalla linjalla toistaiseksi.

Tapsa jäi vielä miettimään toista russian blue tytöistä. Hänellä eläimiin ihastuminen ottaa aina pidemmän ajan, ja vielä bussipysäkilläkin hän mietti, onko tämä enemmän hyvä vai huono asia, että kyseiset muksut eivät tulleetkaan meille kasvamaan. Sillä niin ihania muksuja poikueessa kyllä oli, että jos Tapsa olisi päässyt niihin vielä paremmin ajan kanssa tutustumaan, olisi meillä pian kuusi rottaa enemmän (ja Saijalla monta pettynyttä varaajaa). 

Vaikka rottia ei vielä mukaan lähtenytkään, ei Saijan luota lähdetty kuitenkaan tyhjin käsin. Saija oli hankkinut meille tuliaisiksi söpön pienen jakkaran rottamuksille laitettavaksi. Pirtsakan värinen jakkara ei ihan pääse kärpässienen värimaailmaan, mutta piristää tuollaisenaan mukavasti häkkiä samalla kun tarjoaa kiipeily- ja suojapaikkaa. Kiitos tästä vielä Saijalle :) Pojat pääsivät tutustumaan ensiksi tähän uutuuteen. Pojat, jotka eivät tunnu vieläkään huomanneen häkkinsä pienentyneen.

Saijalta tullut jakkaramökki

Tilakysymys

Sitä on tottunut ajattelemaan rottia hyvin tehokkaasti tilaa käyttävinä eläiminä, jotka hyötyvät hyvin saamastaan lisätilasta. Naaraiden kohdalla tämä onkin ollut hyvin havaittavissa: laajennosten jälkeenkin koko tila on selvästi käytössä, ja tilan muuttumista edes jossakin suhteessa pienemmäksi on protestoitu. Näin esimerkiksi silloin, kun CritterNation Tripla vaihtui kahteen vierekkäin yhdistettyyn tuplaan - Tuikella kesti hetki tottua, ettei toisesta kerroksesta enää päässytkään ylemmäksi, vaikka tilaa oli kokonaisuudessaan enemmän. Nyt naarashäkin laajennuttua kahteen vierekkäiseen CritterNation Triplaan, likkoja näkee yhä häkin kaikissa osissa. Häkin alimmissa ehkä vähiten, etenkin silloin jos ei istu lattialla häkin vieressä rottia seurailemassa - silloin alahäkkeihinkin tulee kyllä likoilla tunkua.

Oman poikalauman kohdalla tilanne tuntuu olevan kuitenkin toinen. Pojilla on nyt Furet Tower ja alempi häkki tuntuu olevan käytössä lähinnä siksi, että sielä on juomapullo. Joskus harvoin yksi pojista myös nukkuu alhaalla, jos sen lempipesä on sijoitettu sinne. Muuten kaikki pojat pysyttelevät häkin ylemmässä osiossa. Tietenkin tavallaan mukava, että pojat kokevat tilaa olevan yllin kyllin. Kuitenkin joskus tuntuu aavistuksen turhauttavalta siivota ja sisustaa kahta kerrosta poikien käyttäessä kuitenkin pääsääntöisesti vain toista niistä.

Nyt ajattelinkin harrastaa pieniä eläinkokeita, ja rajoittaa poikien pääsyn seuraavaksi siivousväliksi vain ylempään kerrokseen. Sitten kun pojilla on ollut pari viikkoa vain ylempi kerros käytössään, ja ne ovat tottuneet löytämään sieltä myös juomapullon, avaan pojille taas pääsyn molempiin kerroksiin jättäen juomapullon kuitenkin edelleen yläkertaan. Sitten näkee ehkä aavistuksen paremmin, kaipaavatko pojat lisätilaa tilan itsensä ja sinne mahtuvien lisävirikkeiden takia, ja vaikuttaako mahdollisuus vetäytyä enemmän omiin oloihin mitenkään laumakemioihin, vaikka sitä mahdollisuutta nykyisellään harvemmin käytetäänkään. Sen jälkeen voi sitten joko harkita siirtymistä puolikkaaseen Toweriin pojilla, jos se toimii niillä yhtä hyvin kuin kokonainen, tai saada lisämotivaatiota kerrostalon siivoamiseen, kun näkee poikien siitä oikeasti hyötyvän. Miun on kyllä joskus vaikea ymmärtää tuota urosten laiskanpulleaa nautiskelua, kun on tottunut likkojen viipottamiseen.

Likkojen kohdalla elintila säilyy ennallaan, eivätkä uudet laajennukset ole aktiivisesti harkinnassa. Häkin sisälle olisi kuitenkin kiva taas lähiaikoina jotakin uutta keksiä. Ehkä sitten lemmikkimessuilta viimeistään jotain tarttuu mukaan myös rottamuksille. 

Kokoustelua

Eilen oli Lskgy:n syyskokous. Paikkana oli vanha tuttu Wiklundin kahvila, johon tuli hipsittyä jo jonkin verran ennen kokouksen alkua. Janina kun oli varautunut siihen, että parkkipaikan etsimiseen menee aikaa, ja lähtenyt vielä paljon minua aikaisemmin liikkeelle. Jonkin aikaa odoteltuaan hän sitten päätyikin laittamaan viestiä, että ehtisinkö seuroihin. Ehdinhän minä, tosin viiveellä -viestin tullessa kun olin vielä Suikkilassa eläinkaupassa kaverin kanssa. Kahvilasta Janina oli löytänyt meille rauhallisen sopen, jossa oli sopivasti pöytä- ja istumatilaa isommallakin porukalle.

Tai siltä se vaikutti. Juuri ennen kuin kokouksen piti alkaa, huomio kiinnittyi hyvin ikävällä tavalla vieressä olevaan lasten leikkipaikkaan. Kahdestaan istuessamme se oli jäänyt huomaamatta sen ollessa tyhjä ja hiljainen. Mutta eikös se juuri ennen kokousta täyttynyt kiljuvilla kakaroilla. Täytyy vain ihmetellä, miten kyseisten lasten vanhemmatkaan pystyivät istumaan vielä lähempänä leikkipaikaa ilman korvatulppia, sillä siitä äänestä oli normaali puheääni tai huutokin kaukana. Lapsiporukan kasvaessa leikkipaikassa voluumitaso kasvoi samaa tahtia, ikäänkuin kaikille muksuista olisi ollut tärkeintä saada oma äänensä kantamaan kaikkien muiden yli. Meno oli kuin Hop Lopissa tai muussa vastaavassa lasten riehumapaikassa - sillä erotuksella, että kahvilassa varmasti mielellään viihtyisivät muutkin kuin lapsiperheet.

Muita yhtä isoja pöytiä ei kuitenkaan näkynyt heti vapaina, ja olimme jo ehtineet pöydän äärelle levittäytyä, joten päädyimme pitämään kokouksen niillä sijoilla joka tapauksessa. Tiivistimme vain sen verran, että kaikki kuulivat mitä puhuttiin. Normaalin puheäänen riittävyys kun oli hyvin koetuksella. Unohtui siinä härdellissä myös käydä tilaamassa mitään, vaikka yleensä yhdistys on kahvilakokouksissa tarjonnut kaikille osanottajille jotain pientä kahvilan valikoimista. Tämä ei tainnut tulla kenellekään edes mieleen, ennenkuin Tellu siitä kokouksen loppupuolella mainitsi.

Kokouksessa edettiin sujuvasti pöytäkirjajärjestyksessä, ja lyötiin lukkoon niin ensivuoden jäsen- ja näyttelyynilmoittautumismaksut kuin seuraava hallituskin. Mitään kovin radikaalia ei kokouksessa tapahtunut: Lskgy:n jäsenille ilmoittautumishinnat pysyvät ennallaan. Samoin ennallaan pysyvät omat toimet yhdistyksessä. Jatkan siis ensivuonnakin sihteerin pestissä, nyt kun olen saanut siitä jo paremmin kiinni. 

Syyskokouksen jälkeen jatkettiin vielä hallituksen kokouksella, jossa puhuttiin muun muassa seuraavista näyttelyistä ja yhdistyksen pikkujouluista. Jälkimmäisiä kun joudutaan siirtämään sekä ajallisesti että paikan puolesta. Ajallisesti kesiksen näyttelyn satuttua aiotulle päivälle, ja paikan puolesta ajankohdan siirryttyä päällekkäin minun Puolan reissuni kanssa. Mutta näistä muutoksista jäsenistöä tullaan tiedottamaan pikapuoliin. Vähän tietysti itseä harmittaa, kun pikkujoulut jäävät nyt itseltä väliin, mutta kaikille sopivan ajankohdan löytäminen keskeltä pikkujoulusesonkia ei toki vain ole aina mahdollista.

Tänään sain myös puhelun allergialääkäriltä eilen käymiini allergiatesteihin liittyen. Testissä reagoin sekä kaniin että kissaan, mutta lääkärin mukaan sen verran lievästi, ettei varmasti allergiasta voida puhua. Kuitenkaan kania tai kissaa minun tuskin kannattaa enää hankkia, ja muidenkin karvaeläinten kanssa käyttää harkintaa. Eli etenkin jos koiran päädyn hankkimaan, rottamäärän tuskin kannattaa kauheasti ainakaan kasvaa. Mie niin toivoin, että testeissä olisi noussut esille jokin muu kuin eläimet, mutta näillä nyt mennään. Onneksi ainakaan toistaiseksi noista lajeista kumpikaan ei aiheuta minulle automaattisesti oireita. Mutta ennen messaria kannattaa kuitenkin kipaista varuiksi hakemassa Heinixiä.  

Viikonloppuhulinoita

Viikonloppu meni taas vilauksessa. Siskot olivat kumpikin käymässä, ja siinä muiden touhujen ohessa Monan muksut lähtivät maailmalle. Tällä kertaa niin lyhyen ajan sisään parin päivän aikana, ettei sitä oikein tahtonut pysyä itse enää perässä. Ei sillä että olisi meinannut lähteä väärät muksut tai paperit kenenkään mukaan, mutta viimeisten papereita valmiiksi laittaessa olin hetken ihan pihalla, missä loput papereista ovat. Kesti siinä hetki tajuta, että lähtijät olivat oikeasti ne viimeiset, ja kaikki muut olivat jo lähteneet. Tai kaikki paitsi Vanamo.

Iippa ja kakara

Ennen lähtöään kakarat saivat kuitenkin vielä ekstrahuomiota. Ida kun on aina yhtä innoissaan siitä, jos talossa on kakaroita hänen päästessään vierailemaan Turussa. Niin nytkin, ja kakarat pääsivät vuorollaan sohvalle useita kertoja perjantain ja lauantain mittaan. Tämänkertaiset suosikit löytyivät pojista: Vaapula vissun ja Eskon saum eli Esko. Pojista ensimmäinen hurmasi Iipan tähdellään, toinen astetta rauhallisemmalla luonteellaan. Eipä sillä etteikö huomiota olisi riittänyt myös muille, aikuiset likat ja urokset mukaanlukien. Aikuisista tytöistä Tuike pääsi suosikin asemaan.

Likkojen linnan ehdin siivota perjantaina ennen viikonloppuhulinoita. Kuva siitä on tosin edelleen ottamatta, se päivittynee blogiin huomisen aikana. Mitään kovin mullistavaa sisustuksessa ei kyllä ole: vaateteema jatkuu edelleen, ja jatkuu varmaan hyvin tovin. Sen verran paljon noita vanhoja vähän kulahtaneita tai risoja vaatteita tuolla varastossa vielä on. Eipä sillä että siitä jotain haittaa olisi. Rottamukset selvästi rakastavat vaatteiden tarjoamia kiipeilymahdollisuuksia ja niiden muodostamia tunneleita. Ja onhan se itsellekin mukavaa vaihtelua, kun häkeissä on enemmän siivouksen yhteydessä hävitettävää tavaraa, niin pääsee ainakin vähän vähemmällä pesemisellä ja puunaamisella.

Vilinän täyteisen viikonlopun jälkeen on tiedossa rauhallisempi alkuviikko. Tuiken siskon tulo poikasineen siirtyy näillä näkymin loppuviikkoon, ja LSKGY:n syyskokouskin on vasta torstaina. Tiedossa on siis hetki hengähtämistä, mutta ei toki täysin rotattomissa merkeissä. Tiina kun on tulossa kylään tiistaina, sekä rottia katsomaan, että Tapsan haastateltavaksi. Tapsa kun on onnistunut jossain, jota edes mie en ole päätynyt koskaan tekemään: yhdistämään rottaharrastuksen osaksi opinnäytetyötään. 

Kakarakesteille jatkoa tiedossa

Vanamoa lukuun ottamatta Monan muksujen kanssa eletään nyt viimeisiä päiviä. Kaikki kakarat ovat lähdössä uusiin koteihinsa viikonlopun aikana. Myös porukan blondi hulivili, josta riiviöikäisiä rakastava Tapsakin on todennut muksun olevan varsin vilkas. Eipä sillä etteikö nuo olisi kivoja kakaroita kaikki. Vaikka onhan se ollut vähän hassu huomata, kuinka porukan neljä urosta harrastavat jo nyt sähläyksen välissä enemmän riippumattopötköttelyä kuin siskonsa. Yhtenä syynä voi tosin olla se, että siskojen häkissä riippumatto on Monan valtakuntaa. Teinitytöt hengaavat sitten mieluummin Sputnikissa kuin äidin kainalossa.

Monan muksujen lähdön jälkeinen suunniteltu poikuetauko jää kuitenkin alle viikkoon. Omia poikasia meille ei ole kyllä vielä tulossa, mutta Flaksin seuraavasta tyttöystävästä juteltaessa Saija tuli maininneeksi Tuiken siskon synnyttäneen. Hän sitten kutsui miut ja Tapsan katsomaan muksuja jahka ne vähän kasvavat, ja mainitsi myös mahdollisuudesta saada ne tänne kasvamaan pariviikkoisista luovutusikään. Tälläkertaa mie en asiasta heti niin innostunut, nyt kun on vasta saamassa edelliset muksut kotoa maailmalle. Tapsan reaktio oli kuitenkin täysin päinvastainen: hän rakastaa sitä kun talossa on silmänsä aukaisseita kakaroita, eikä hänen mielestään niitä voi olla kotona liian usein.

Juteltiin sitten asiasta Tapsan kanssa, ja mitäpä syytä miulla olisi kieltää häntä ottamasta tänne poikuetta vastuulleen. Mie haluan ehkä keskittyä välillä enemmän omiin aikuisiin rottamuksiin, mutta on Tapsa kuitenkin sen verran tiiviisti ollut mukana rottalan pyörittämisessä ja poikasten hoidossa, että hän kyllä selviää tuon ikäisten kakaroiden kanssa, vaikka mie en aktiivisesti touhuun osallistuisikaan. Ja kun poikashäkitkin ovat Monan muksujen lähdettyä vapaat, niin... Tapsa pääsi sitten soittamaan Saijalle ja pyytämään kakarat tänne meille kasvamaan, samalla kun kyseli Saijaa valmistelemaansa rottaharrastusta ja informaationhakua käsittelevään opinnäytetyöhönsä.

Puhelun jälkeen sain myös kuulla, kuinka poikueesta on vielä vapaana oikein kivan ja kauniin oloisia Tuiken siskontyttöjä ;) Tuikelle kun ei nyt sitä tytärtä tullut, minkä Tapsa olisi itselleen halunnut. Niin nyt hän sitten miettii siskon- tai pojantytärtä itselleen, eikä malttaisi millään odottaa että saa siskon lapsineen tänne paapottavaksi. Eipä sillä, etteikö itseäkin vähän houkuta ajatus siitä, että pääsee välillä nappaamaan kakaroita leffankatseluseuraksi ilman täyttä hoito- ja sosiaalistamisvastuuta koko poikueesta. Tässä taloudessa alkaa selvästi olla kaksi rottaharrastajaa.

Iso rotta

Blogissa on ollut nyt hiljaisempaa, pääasiallisena syynä gradukiireet. Gradun pitäisi olla valmis esitarkistettavaksi maanantaihin mennessä, eli koneella vietetyn ajan pyrkii käyttämään nyt gradun fiksaukseen. Gradu ei kuitenkaan ole se ainoa syy, sillä on kotona ollut muutakin uutta ja ihmeellistä kuin viimein valmistumaan päin oleva opinnäyte. Se toinen uusi ja ihmeellinen on Nyytti, pian nelivuotias kiinanharjakoiraneiti.

Nyytti ja epäilyttävä uroshäkki

Nyytti saapui meille hoitoon sunnuntaina, ja oli sunnuntaista tähän päivään miun lenkkiseurana ja gradutyöskentelyn tauottajana. Itsellä on ollut koirakuume jo jonkin aikaa, ja Nyytti on se syy mikä on saanut minut miettimään koiranhankinnan ajankohtaisuutta. Järjellä ajatellen kun koiranpito olisi helpompaa sitten joidenkin vuosien päästä, kun olisi oma piha ja toivottavasti vakituisemmat tulot. Hoitokoiraa etsiessä törmäsin kuitenkin tähän koiraneitiin, joka onnistui valloittamaan miut jo ennen niitä arvaamattoman mieltäsekoittavia sanoja, että neidille on mahdollisesti uusi koti haussa. Uusi lemmikkikoti, jossa prinsessa saisi olla huomion keskipisteenä kotikoiruutena.

Siitä lähtien oma pää onkin ollut vähän sekaisin, jonka myötä olen sekoittanut myös Tapsan päätä koirajutuilla. Ajankohta kun ei ole suunniteltu, mutta muuten Nyytissä on paljon sellaisia piirteitä, joita olin jo alkanut koiralta toivoa: neiti on aikuinen, peruskoulutettu, leikattu narttu, kiinanharjakoira, etsii nimenomaan lemmikkikotia... ja mikä ehkä se tärkein: jokin neidissä tuntui heti omalta. Ehkä se, että neiti on ihan hölmö, niinkuin Depakin oli.

Neiti ja vähemmän epäilyttävä junnula.

Nyt neidin ensivisiitin jälkeen Tapsa ei ole koiruudesta vielä täysin vakuuttunut, mutta on kuitenkin valmis antamaan neidille mahdollisuuden. Tapsan ja Nyytin kohtaaminen ei ollut kyllä rakkautta ensisilmäyksellä kummankaan puolelta, vaan myös Nyytti on vielä vähän epäileväinen Tapsan suhteen. Mutta Nyytin omistajan kanssa on nyt sovittuna, että Nyytti tulee tänne vielä pidemmäksi aikaa hoitoon, ja katsotaan sitten miten tilanne kehittyy. Minä olen yhtä aikaa sekä hyvin ihastunut pikku neitiin, että vähän kauhuissani siitä mihin sitä on ryhtymässä. Useamman koirattoman vuoden jälkeen rutiinit kun ovat vielä hukassa, ja oma selviäminen mietittyttää. Kaveri koitti kyllä jo rauhoitella, että ei koiranomistaminen mitään rakettitiedettä ole - etenkin kun miulla on ollut koira puolet elämästäni.

Ja vähän väskä rottavahti makkarin puolella.

Täällä ollessaan Nyytti on ollut minun apunani myös rottien hoidossa. Yhtäaikaa vapaaksi noita ei ole toki vielä arvannut päästää, mutta etenkin iltapalojen jaossa Nyytti on ollut tarkka. Johannan kanssa kun huomattiin Nyytin noudattavan melkeimpä samaa ruokavaliota rottamusten kanssa - ainoastaan kuivaruoka on toisilla eri. Muuten kummatkin saavat niin barffilihoja, luita kuin erilaisia kasviksiakin. Rottien iltapalojen jaossa Nyytti onkin sitten saanut pienen osuuden paprikoista tai muista rottamusten tuoreista oman iltapalansa lisäksi. Rottien äänetkään eivät ole olleet Nyytistä yhtään niin epäillyttäviä sen huomattua rottalaan liittyvän myös kivoja ruokajuttuja. Vaikka kyllä aikuiset rotat ovat edelleen vähän pelottavia tullessaan ihan alakalterien lähelle.

Tällä erää Nyytti lähti kuitenkin pois ennen siskon koiruuden saapumista viikonlopuksi. Nyytille kun oli tässä jo varmasti hetkeksi kylliksi sulateltavaa, ilman komeaa häseltävää koiranuorukaista. Nyt kun Nyytille pitäisi saada rakennettua hiljalleen luottamusta tähän ympäristöön, miuun ja Tapsaan. Niin että neiti voisi myöhemmin tuntea olonsa täällä turvalliseksi ja kotoisaksi vieraista ja muista muutoksista huolimatta.

Varattuja rottamuksia

Monan kakaroilla on nyt ikää neljä viikkoa, ja virtaa sitäkin enemmän. Kaikkien kahdeksan innostuessa hyörimään, on boksissa melkoinen kuhina - tai boksissa ja sohvalla: eivät nuo kakarat ole enää hetkeen boksissa pysyneet, ellei boksin kansi ole visusti paikoillaan. Ja nimenomaan visusti, sillä tänään muksut hoksasivat senkin, miten kannessa olevan luukun saa auki, ellei sitä ole painettu kunnolla kiinni. Huomenna tapahtuva jako sukupuolittain tulee siis varsin hyvään saumaan, kun ulkoiluvuorotkin on sitten helppo jakaa kahden porukan kesken. Kaikkien kahdeksan yhtäaikainen vahtiminen kun alkaa olla jo aika mahdoton tehtävä.

Tänään yksi perhe kävi myös rottamuksiin tutustumassa, ja päätyi varaamaan Monan vapaana olleet pojat. Agoutipojukin intoutui siinä tulevan omistajansa sylissä ollessaan raksuttelemaan tyytyväisenä, sitten kun malttoi paikalleen pysähtyä. Myöhemmin illalla sovittiin sähköpostitse myös kahden tytön varauksesta, eli nyt melkein kaikille muksuille on koti varmuudella tiedossa. Yhden naaraan kohdalla vielä odotellaan, varmistuuko alustava varaus. Niin ihania kuin kakarat ovatkin, juuri tässä vintiövaiheessa varmistuvat kodit ovat myös erittäin tervetulleet. Jaksaa kakaroitakin paremmin kaitsea, kun tietää nauttivansa viimeisistä hetkistä pienten kanssa ;)  - tai osan pienistä. Vanamohan jää tänne pysyvästi, ja Suskun rex agouti poikakin todennäköisesti seuraavaan Tampereen reissuun asti (ellen nakita viikonloppuna kylään tulevia siskoja rottakuriireiksi ;)).

Luovutusikäisen rotan energiavarannolla ja seikkailunhalulla muksut on mukava laittaa tutustumaan uusiin omistajiinsa, ja keskittyä kotona vain muutamaan kakaraan. Monallakin paluu aikuisempaan seuraan on varmasti sitten viikon päästä jo tervetullutta vaihtelua. Siihen asti kuitenkin vielä jatketaan kakarakestejä.

R.i.p. Dippis

Viikonloppuna asiaa tuli taas vakavasti harkittua, ja tänään tein sitten lopullisen päätöksen. Antibioottikuuria en halunnut enää lähteä pojalle syöttämään, enkä arvuutella kuinka paljon rohinat pojan elämään todella vaikuttivat silloin kun ne eivät olleet pahimmillaan. Nyt pojalla on rauha. Päätös ei ollut helppo, vaikka sitä on kuinka päättänyt, että päätöksen aika on silloin, kun huomaa toistuvasti miettivänsä, missä kohtaa jokin vaiva haittaa eläimen elämää liikaa.

Dippis (Hoa Dim Dip) 01.01.2012 - 01.10.2012