Rotissa on yksi huono puoli, josta minun on kertakaikkisen vaikeaa päästä yli. Se huono puoli on lyhytikäisyys. Tokihan rotat myös sotkevat, sairastelevat, vaativat huomiota ja niiden häkki saattaa joskus haista, mutta ne ovat kuitenkin lopulta kaikki varsin pieniä miinuksia joiden kanssa olisi vielä helppo elää. Mutta lyhytikäisyys on jotain jonka vuoksi olen jo kerran pitänyt taukoa rotista, ja joka on saanut minut taas harkitsemaan asiaa.
Meillä vietetään nyt parin kuukauden sisään kolmia yksivuotissynttäreitä. Mimosa täytti vuoden juuri ennen messaria 11.4. Mihail täyttää vuoden 17.5. ja Lola 22.6. Vaikka kaikki laumasta ovatkin suht samanikäisiä, ei ikä ole silti kaikille sama. Mimosan ja Lolan kohdalla joudun hyväksymään että ne ovat nyt keski-ikäisiä. Hyvällä tuurilla ne elävät vielä toisen vuoden. Erittäin hyvällä tuurilla ne voivat elää vielä muutamia kuukausia tai jopa vuoden 2-vuotissynttäriensä jälkeen - vanhin omistamani rotta on elänyt 2v 7kk keskimääräisen eliniän pyöriessä 20 kk:n kieppeillä. Mihailin synttärien lähestyessä taas miettii, alkaakohan poika nyt pikkuhiljaa aikuistua, ja välillä sen sähläystä seuratessa on jo valmis kallistumaan kielteisen vastauksen puoleen - ei se vielä. Mutta onhan sillä aikaa.
Rotissa on paljon samaa kuin koirissa; ne ovat älykkäitä, oppivaisia ja seurallisia. Ne ottavat kontaktia ihmiseen, ja niille pystyy halutessaan opettamaan erilaisia temppuja. Jokainen on vahvasti oma persoonansa, johon on sitä helpompi tutustua, mitä enemmän sen kanssa viettää aikaa. Samalla kiintymys syvenee ja irtipäästäminen vaikeutuu. Kun on vuoden sisään joutunut lopettamaan kahdeksaan rottamusta, joista puolet ovat olleet ihan lempparitapauksia, minun on kuitenkin taas vaikeampi kiintyä kehenkään. Menettämisen pelko on iskenyt pintaan ja sitä kai pyrkii jollain tasolla suojelemaan itseään siltä kivulta joka menettämisestä seuraa. Se ei tarkoita sitä etteivätkö Mimosa ja Lola olisi tärkeitä; ne eivät vain ole samalla tavalla yhtä läheisiä, mitä osa rotistani on ollut.
Tiedän ettei rottien kanssa pitäisi koskaan ajatella ajan rajallisuutta. Pitäisi keskittyä nauttimaan niistä päivistä jotka on, ja pitää sen verran laumaa, ettei kukaan jää koskaan yksin, sitten kun jonkun kohdalla tulee aika täyteen. Rakentaa lauma niin, että laumassa on aina eri-ikäisiä otuksia, että riski menettää kaikki kerralla tai edes lyhyen ajan sisään on mahdollisimman pieni. Niin että pystyisi mahdollisimman hyvin keskittymään niihin hyviin puoliin jäljelle jäävien auttaessa kestämään ne tulevat menetykset. Useamman vuoden tämä toimikin taas ihan hyvin, ehkä osin siksi että lauma oli isompi. Mitä pienemmäksi lauma käy, sitä kovemmin lähdöt taas iskevät. Mutta silti isoon laumaan liittyy paljon sellaista, mitä en tämänhetkiseen tilanteeseen halua.
Nyt itsellä on kotona enää kaksi rottamusta ja jossain kohtaa pitäisi tehdä päätös mihin suuntaan tästä lähtee. Hankkiako kolmanneksi se agoutijunnu, jonka hankkimista olen jo muutaman kuukauden mielessäni pyöritellyt. Ja sen jälkeen pitää lauma siinä kolmessa, ja toivoa, että se pysyisi aina mahdollisimman pitkään samanlaisena. Vai katsoako kuinka pitkään nämä kaksi mammaa tässä ovat, ja kun toisesta aika jättää, laittaa toinen eläkekotiin ja katsoa sitten miten rotaton elämä lähtee useamman vuoden tauon jälkeen sujumaan. Saija ja Tapsa kyllä jo kummatkin kovasti ihmettelivät, miten minä muka ilman rottia pärjäisin, kun niin rottaihminen olen. Ja onhan rotta ollut miulle se ykkölaji jo alta kymmenvuotiaasta. Ne vain ovat edelleen ihan liian ihania elinikäänsä nähden.
Tapsa kuitenkin jo alustavasti lupaili, että jos eläkekodille tulee tarvetta, hän voisi sellaisen mahdollisesti tarjota. Olisi sitten lähellä ja pääsisi katsomaan. Tämänkään päätöksen suhteen en halua kuitenkaan kiirehtiä, vaikkei kyse olisikaan mistään lopullisesta. Itseni tuntien niitä rottia kun varmasti tulisi vielä tauon jälkeenkin, sitten kun on taas ehtinyt kunnolla palautua edellisistä menetyksistä. Ensimmäisen laumani jälkeen tauko kesti reilut pari vuotta - silloin olin kyllä suunnitellut sen lopulliseksi ellei joku onnistu jalostamaan rottaa joka elää vähintään viisivuotiaaksi. Ja kai sitä saa vieläkin toivoa, vaikka tietääkin sen nykyajassa mahdottomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti