Järki vs. tunteet

Täällä on nyt totuteltu rottalan arkeen Libnan kanssa, ja odotettu kovasti kotiin Pikku Pyromaania. Neiti kun tulee huomenna luovutusikään. Odotus kuitenkin päättyi jo tänään; tarkempi sukutaulujen tutkiminen paljasti ettei neiti sovikaan aiotulle urokselle. Eikä sen puoleen muillekaan kotona oleville uroksille. Niin kovin kuin neitiin ihastuinkin, oli Janinan ja Saijan kanssa viestiteltyä päätös selvä; miun on järkevämpi jäädä odottamaan sopivampaa poikasta. Silti ei tunnu kivalta; mie selvästi kiinnyn osiin muksuihin turhankin nopeasti. Ja Pikku Pyromaani on selvästi yksi niistä. Kuitenkin rottamäärän kasvu pitää pitää kotona hallittuna, ja jos nyt ottaisin Pyromaanin, miulta puuttuisi edelleen paitsi sopiva naaras Dippikselle, myös sopiva uros Pyromaanille. Tässäkin tapauksessa Pyromaani jää kuitenkin Janinalle kotiin, eli lainausmahdollisuus jää olemaan, mikäli sille täydellisen kumppanin jostakin keksisin.

Nyt tosin sitä katsoo keksisikö sopivaa kumppania yhdelle Janinan aikuisista naaraista. Alunperinhän kun olisin halunnut poikasen ensisijaisesti Ratazana's Mona Lisan poikueesta, jos siihen olisi sopiva naaras syntynyt. Niin ei kuitenkaan käynyt,  ja nyt Janina tarjosi minulle mahdollisuutta lainata kyseistä naarasta poikuetta varten. Omat urokset ovat touhuun vielä liian nuoria, mutta sopivan uroksen löytyessä tuosta poikueesta olisi sitten mahdollista saada sopiva morsian omalle pojalle.

Poikuesuunnitelmien kanssa on siis vähän sellainen olo kuin Kelju K. Kojootilla jokaisen jakson lopussa; takaisin suunnittelupöydän ääreen. Eiköhän tämä pieni umpikujafiilis tästä taas helpotu, sillä onhan se niin mitä Janinakin sanoi: on miullakin tuossa kuitenkin nuo kaksi essex urosta kasvamassa. Eli kyllä niitä essex muksuja tännekin vielä jossain kohdin saadaan, tavalla tai toisella.

Rottalamylläystä

Likkojen uusi linna

Nyt se sitten alkoi, rottalan uudelleen järjestely. Minun piti vain siivota likkojen häkki, ja purkaa toinen Lusakoista hoitotyttöjen lähdettyä. Mutta kun kerran aloitin, kipaisin samalla hakemassa pussin mustia nippusiteitä ja toteutin suunnittelemani TuplaCritterNation Doublen. Ja pakko sanoa, rakastuin häkkiin heti kun aloin sitä sisustaa. Sitä en tiedä kuinka käytännöllinen häkkiratkaisu tulee pidemmällä tähtäimellä olemaan, mutta tällähetkellä se vaikuttaa ideaalilta: likkalauma on kasvamassa taas isoksi, ja siitä ole lähdössä hetkeen ketään mammailemaan. Tilan tarve on siis suurimmillaan, etenkin kun tykkään pitää kakarat ja mammat samassa häkissä, jolloin eri yksilöt kaipaavat välistä sitä omaakin tilaa rauhoittua tai häslätä. Toisen puolen häkistä kokosin välitason kanssa, toisen jätin avoimeksi niin että sinne saa sitten helpommin isompien roikkujuttuja. Likat vaikuttivat ratkaisuun muuten tyytyväisiltä, mutta Tuike tuntui koittavan etsiä häkistä nyt levennyksen myötä poisjäänyttä vinttiosastoa. Pitääköhän tässä nyt lähteä nyt vielä kolmatta Critteriä metsästämään, että pikkuneiti on tyytyväinen ;)

Likoilla aiemmin olleeseen TuplaLusakaan nähden tässä kombossa isoimpina etuina näen sisältä kokonaan yhtenäisen tilan (aiemmassa kulku häkkien välillä tapahtui pienen sivuluukun kautta), sekä häkin ovet jotka parantavat ulottuvuutta häkin sisällä. Sisustusmielessä myös verkkokatto on kiva, kun neidit saavat Sputnikinsa häkin korkeimmalle kohdalle kuten kuuluu.

Poikien Lusaka siirtyi sitten siihen nurkkaan, jossa likkahäkki oli aiemmin. Tänään varmistui myös kyyti Ferplast Towerille, josta olen yhden Oululaisen kanssa viestitellyt. Eli ensiviikolla viimeistään poikienkin pitäisi saada lisää tilaa itselleen. Häkin kohta onkin mitattu niin, että siihen pitäisi tuon Towerinkin sitten hyvin mahtua.

Poikas- ja varahäkkijärjestelyt ovat vielä vähän auki, ja niitä koitan varmaan huomenna sumplia, miten ne rottalaan nyt muutoksen myötä tulevat. Yhtenä vaihtoehtona olen miettinyt sinipohjaisten palauttamista aktiivikäyttöön, ja sen myötä harkinnassa on oranssipohjaisen junnulan myynti - jos raskin tai en keksi sille mitään fiksua paikkaa rottalasta. Se kun on kotona olevista häkeistä hankalin säilytettävä, kun sen kalteriosa on isohko ja ei-kasaanmenevä.

Pohjalaatikkotuunailua vol2

Raudoitettu nurkka

Äsken tuli otettua työn alle seuraava häkinpohja. Olisin muuten tykännyt ehkä treenata vielä noilla harvempaan käyttöön jääneillä sinipohjaisilla, mutta pohjia vertailtuani totesin Ferplast Kiokset muoviltaan ohuimmiksi. Ensimmäisen pohjan kohdallahan ostettujen niittien pituus aiheutti pientä ongelmaa. Ja koska en ole ehtinyt vielä käydä ostamassa uusia niittejä, pääsi toinen Kioksista työn alle.

Tälläkertaa päätin katkaista rautakiskon heti valmiiksi oikeaan mittaansa, ja otin mittaamiseen avuksi kankaisen mittanauhan. Onnistuin kuitenkin sähläämään sen kanssa jotain, mikä valitettavasti selvisi vasta myöhemmin. Touhu lähti kuitenkin näin toisella kertaa nopeammin käyntiin: pohja oli raudoitettu alle puolessa tunnissa. Mikä on varsin ratkaisevasti lyhyempi aika kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka huomioitaisiin se, että Kiokseen raudoitus tarvittiin vain yläreunaan, siinä missä edellisessä oli jyrsimisen alkuun sopivat ulokkeet ylä- ja alareunoissa.

Pohjaan eksynyt kauneusvirhe

Se teki heti paljon, kun nyt mukana oli alusta asti kunnon pora, ja sain taiteltua niittien varret poikki pop-niittikoneella itsellään. Myös vannenauha oli käynyt tutummaksi, ja sain sen paljon suorempaan ja tiiviimmin pohjaan kiinni mitä viimeksi. Tai ainakin nurkkia lukuunottamatta, ne vaativat vielä treeniä. Mutta eipä touhu tälläkään kertaa sujunut ihan ongelmitta: loppuvaiheilla nimittäin huomasin leikanneeni nauhan vahingossa pari senttiä liian lyhyeksi. Eli siistin yhtenäisen nauhan sijaan piti siihen väliin alkaa pientä jatkopalaa kehittää. Ei kai touhun nyt sentään liian helpolla sovi toisellakaan kertaa mennä ;)

Jatkopala saatiin kuitenkin paikalleen, ja nyt tiedän ainakin mihin kohtaan häkissä tulee aina pesäkoppi... Vaikka käyttöä vartenhan noita tulee tuunattua, eikä tuommoiset pienet kauneusvirheet käyttöä haittaa. Itseä kyllä vähän.

Valmis pohja

Kotiutumisia

Libna oli hyvin kuvauksellisella tuulella

Eilen meille kotiutui uusi poikashäkki, ja tänään Muhku tyttärensä Libnan kera. Muhku selviytyi mammailustaan varsin mainiosti: neiti oli Tiinan mukaan paitsi loistava emo, alusta pitäen kiltti ja luottavainen myös Tiinaa ja Teroa kohtaan. Eli poikaset tulivat hyvin hoidetuksi, ja  Tiina ja Tero saivat siinä ohella muutamia pusuja mammalta heidän toimiessaan välillä lastenvahteina. Kun tarvitseehan sitä hyväkin emo välillä omaa aikaa, etenkin kakaroiden kasvaessa. Libna on Tiinan mukaan pesueen toiseksi arin poikanen, mikä osaltaan kertoo kyllä poikueesta paljon: pikkuneiti kun on ollut meillä alle tunnin ja jo nyt kiipeää sohvalla itse syliin ja naksuttelee tyytyväisenä sylissä rapsutuksia saatuaan. Eli siitä voi jo osaltaan päätellä mitä ne poikueen sosiaalisimmat ja vähiten arastelevat kakarat mahtavat olla ;)

Likkalauma tuli otettua sitten kokonaisuudessaan sohvalle juoksemaan, että pääsi vähän katsomaan millä mielellä Muhku olisi laumaan paluun suhteen. Osa emoista kun kokee alkuun tarvetta puolustaa poikasiaan muilta aikuisilta, jolloin laumaan paluu voisi olla stressaavaa. Se missä iässä puolustaminen loppuu, on aina vähän mammasta kiinni. Muhkun kohdalla aikuinen seura vaikutti kuitenkin hyvin tervetulleelta poikasrumban jälkeen, ja se keskittyi heti toisten kanssa touhuiluun jättäen Libnan selvitymään omillaan. Libna sitten kapusikin hetkeksi minun syliini seurailemaan sieltä käsin aikuisten touhuja. Ja olisi siihen ehkä nukahtanutkin, elleivät Tuike, Muhku ja Delilah olisi kiivenneet kilvan kakaran päälle syliin, kun huomasivat sylipaikan olevan jaossa. Siinä pääsi sitten jo harmistunut piippauskin kakaralta, kun sillä olisi mielestään ollut jo hyvin hyvä soppi olla.

...mutta kyllä se nassukin yhteen kuvaan saatiin ennen akun loppumista

Sohvalta koko konkkaronkka siirtyi sitten pikkuhäkkiin, siinä kohtaa kun aikuiset kyllästyivät olemaan sohvalla, ja alkoivat suunnata kohti lattiaa. Pikkuhäkissä porukkaa kun on helpompi alkuun seurailla, kun sen saa hyvin olohuoneeseenkin, eikä se ole samalla tavalla kenenkään reviiriä kuin likkalauman vakinainen asuinhäkki. Vakihäkkiin rottamukset saavat siirtyä sitten illemmalla, kun ehdin sitä vähän puunatakin. Mutta ainakin näin alkuun Libna vaikuttaa menneen porukkaan varsin mutkattomasti, samoin kuin mammansa pienen poissaolonsa jälkeen.

Tänään tuli sorruttua myös pieniin shoppailuihin, ja nyt on pojille ja tytöille omat siementankonsa ja kaapissa kolme laatikkoa kissojen pussiruokia. Kun pitäähän sitä toisia välillä vähän hemmotella. Etenkin nuo siementankot ovat meillä kyllä kohtuu harvinaista herkkua rottamuksilla, ja ne monesti katoavatkin alta aika yksikön, vaikka sitä on keksivinään tangolle kuinka haasteellisen ja akrobatiaa vaativan paikan. Tai tytöillä lähinnä, nuo pojat kun tahtovat vähän vähemmän atleettisia olla. Vähän vähemmän hemmotteluna mukaan tarttui myös purkki Tummeli-rasvaa, kun se oli VapaaValinnassa tarjouksessa.

Toista pygmeistäkin pääsi taas vaihteeksi kameralla kiusimaan, tällä kertaa jopa niin että kuvissa näkyy koko hiiri kerralla. Niin niitäkin nyt pari kuvaa tähän loppuun, kun ne tuli nyt samalla kamerasta purettua.

Akku kun kului toissapäivänä tämän tapauksen kuvaamiseen

Häkkiaddtikti kotiutunut taas

Uusi rottala on ollut kasassa vasta kolmisen viikkoa, ja häkinkuvat pyörivät jo silmissä. Vaikka rottala onkin toimiva, voisi se silti toimia toisellakin tavalla. Ei välttämättä paljon tehokkaammin, tuntuvasti helpommin tai merkittävästi paremmin, mutta erilailla. Toki tähän pyöritykseen syykin löytyy; löytyyhän se aina poislukien ne kerrat kun jokin kerrassaan vastustamaton häkki tulee vastaan hinnalla josta en voi kieltäytyä. Tällä kertaa syy on se klassisin: itsestäni tuntuu että tilan voisi käyttää paremminkin vakiasukkien hyödyksi.

Rottalaa kasattaessa ajatus lähti siitä, että uroslaumoja tulee kaksi. Kumpikin laumoista tulee tarvitsemaan oman häkkinsä, ja kumpaankin laumaan tulee maksimissaan neljä rottaa. Suunnitelmien muuttuminen toi mukanaan kaksi muutosta: laumoja tuleekin vain yksi ja laumakoko nousee viiteen. Ja viisi isoa poikaa tuntuu Lusakaan aika paljolta, etenkin kun tila antaisi periksi toisentyyppisillekin ratkaisuille.

Ne toisentyyppiset ratkaisut olisi toki mahdollista toteuttaa nykyisilläkin häkeillä. Onhan niitä muuttoraivauksenkin jälkeenkin yhä useampia. Mutta kun muutosratas lähtee pyörimään, on sitä hankala pysäyttää. Jokaisella on omat addiktionsa ja päähänpinttymänsä, miulla se on häkit. Rakastan kokeilla uusia malleja, arvioida niiden käyttöominaisuuksia ja testailla niiden tarjoamia sisustusmahdollisuuksia sekä tilankäyttöä. Ja Ferplastin Furet Tower on jo pidempään ollut testilistallani häkkinä johon haluaisin tutustua tarkemmin. Ei siis ehkä ihme, että seuraava ajatus siitä, että pojat tarvitsevat isomman häkin, oli että minä tarvitsen Furet Towerin.

Addiktioiden kanssakin oppii kuitenkin elämään. Sen sijaan että olisin heti rynnännyt Zooplussaan tilaamaan häkin (etenkin kun se oli .com puolelta edelleen loppunut ja . fi puolella 50€ kalliimpi mitä se oli .com puolella ollut), suunnistin taas normikierrokselleni netin myyntipalstoille. Käytetyissä häkeissä jälleenmyyntiarvo kun on aina parempi, jos sitten käytössä huomaakin ettei häkki toimi omassa käytössä niin hyvin (tai on pakko tehdä väli-inventaarioita omaan häkkivarastoonsa). Omalla kokeilun halulla ja jatkuvalla kulloiseenkin tilanteeseen ideaaleimman ratkaisun metsästyksellä ei joka häkin vaihdossa ole mahdollisuutta menettää satasia. Vaikka omat lempparit ja muuttuviin häkkitarpeisiin parhaiten vastaavat häkit kyllä pysyvätkin sitten visusti kokoelman osina.

Kierros ei kuitenkaan tuottanut tällä kertaa muuta tulosta kuin yhden sortumisen: huusin huuto.netistä itselleni yhden mammailuboksin/poikashäkin lisää. Suunnilleen samankokoisen kuin nykyiset Ferplast Kiokset, mutta tällä kertaa sivuluukulla ja isommalla kattoluukulla varustetun. Etenkin kun tuota sivuluukkua on välillä Kioksissa kaivannut, niin testataan sitten käytännössäkin onko se oikeasti kuinka huoltoa helpottava yksityiskohta. Ei tuota häkkiä kun kuitenkaan pahanhintaisena voinut pitää, ja noutopaikaksikin mainittiin Turun keskusta.

Furet Towerin kohdalla päädyin laittamaan oman ostoilmoituksen kesyrottayhdistyksen foorumille, ja nyt sitten katsotaan tärppääkö. Yksi ehdokas oli itselleni sähköpostiin ilmaantunut. Mutta kun jotain tulee, jonkin on myös mentävä. Uusien sortumisten myötä olen alkanut harkita Mikon pojilla olleen Furet XL:n myyntiin laittoa. Tällä hetkellä häkki kun on hieman turhana, kun kokonsa puolesta se on omaan makuuni liian pieni vakihäkiksi omille laumoille, mutta toisaalta taas poikas-/varahäkiksi se on suurenpuoleinen, eikä istu olemassa oleviin tiloihin yhtä hyvin kuin kotona olevat pienemmät varahäkit.

Vilkkaita neitejä

Älä vaan kuvaa vaan avaa ovi

Häkissä on tylsää

Tänään meille kotiutui kolme hoitorottaa, ja neidit ovat lievästi sanoen vilkkaanpuoleisia. Tai sitten kovin hurmaantuneita noista talouden urosten hajuista. Likkoja moikkaamaan mentäessä osoittautui nimittäin hyvin haasteelliseksi saada Critterin ovi suljetuksi niin että kaikki kolme rottaa ovat sisäpuolella. Miun refleksinopeus ei ole läheskään riittävä: Pippuri ehti häkistä lattialle ja rottahuoneesta olkkarin sohvalle ennenkuin ehdin tehdä asialle mitään. Penny puolestaan hakeutui heti urosten häkille kuikuilemaan. Mutta siitä huolimatta että neidit ovat saippuapaloja, ovat ne hyvin valloittavia sellaisia: antavat ottaa hyvin kiinni (sitten kun pysyy perässä), ja ovat kaikin puolin kilttejä neitokaisia. Eivät vain malttaisi olla paikallaan, ja tutkimuksissa edetään omiin nähden salamavauhtia. Täytyy oikeasti harkita niiden siirtämistä huomenna kun hoitopojat lähtevät isompaan häkkiin jossa on pienemmät luukut ;) Mutta yhtä kaikki, olen ihastunut.

Urokset saivat osansa myös likkakolmikon omistajien huomiosta, ja valloittivat sekä vauvannassullaan (Pamaus), värillään (Sanaris) että rauhallisen jötkelemäisellä olemuksellaan (Winston). Siitä jäi heille sitten kytemään ajatus, josko seuraava lauma olisi uroksia. Urokset kun ovat noihin likkoihin nähden kieltämättä hyvin erilaisia; mukavuudenhalusempia, verkkaisempia ja mietiskelevämpiä. Kaikella rakkaudella omia poikia kohtaan kaikessa rauhallisuudessaan joskus jopa hieman tylsiä, kun on tottunut naaraiden häsläykseen.

Hyvin tylsää

Pikakuulumiset

Tämän illan romaanin kun innostuin kirjoittamaan toisesta aiheesta, jää kuulumispostaus nyt lyhyemmäksi. Viimeinenkin muksu mammoineen saatiin tänään tosiaan maailmalle, ja siinä ohessa ehdittiin jutella Suskun kanssa hyvä tovi. Pari tuntia siinä hurahtikin kevyesti, nyt kun kerrankin oli aikaa. Monesti kun meillä rottien vaihdot ovat menneet vähän pikaisissa merkeissä, kun Susku on päässyt töistä vain vähän ennenkuin itse on pitänyt suunnata jo viimeiseen Turkuun lähtevään bussiin. Toivottavasti näitä saadaan vielä lisää, ainakin kovasti jo koitin Suskua Turku visiitille kutsua, ja uhkasin lähteä jossain kohtaa heillekin kyläilemään ;) Useimmiten kun tulee tavattua jossain "puolivälissä" miun äidin luona, tai sitten näyttelyissä joihin kumpikin ehtii.

Puhuttiin sitten noista meidän hollantilaisistakin, ja päädyttiin että koitetaan kumpikin yhtä poikaa omaan laumaan. Frederik Hendrik tulee sitten meille asumaan, ja Maurits von Nassau Suskulle. Toki karanteeniajan jälkeen vasta. Näin itselläkin laumamäärä pysyisi toistaiseksi kahdessa, ja pystyisi sitten tarvittaessa paremmin jakamaan likkalaumaa kahtia, jos se meinaa kasvaa liian suureksi, tai mammat ja junnut alkavat kaivata enemmän omaa tilaa. Edellyttäen tietenkin että pojat hyväksyvät junnuikäisen Frederikin seuraansa yhtä hyvin mitä viisikuisena tulleen Flaksin aikanaan.

Nyt olen sitten takaisin Turussa, ja huomenna on edessä rottahäkkien siivouspäivä. Kotiovesta tultaessa kun huomasi jo turhan selvästi talossa olevan rottamuksia. Samalla pitää sitten toinen poikuehäkeistäkin valmistella saapuville hoitomuksuille.

Jalostuseläimen valinta

Laitetaampa kuulumispostausten väliin taas jotain satunnaisempaa rottiin liittyvää pohdintaa. Tällä kertaa jalostuseläimen valinnasta. Sitä kun on joutunut nyt viime aikoina taas paljon miettimään, kun on joutunut valitsemaan itselleen uusia jalostuseläimiä. Etenkin kun osan näistä nyt valituista kohdalla tiedostaa näkevänsä vasta myöhemmin, kuinka nappiin valinnat ovat osuneet. Katsoo jos sitä innostuisi joskus jatkopostauksena kirjoittamaan kaikista omista nykyisistä jalostuseläimistä, miksi juuri ne ovat jääneet kotiin, tai valikoituneet meille toisten poikueista.

Jalostuseläimen valinta

-idealismia ja realiteetteja-

Viime aikoina sitä on ehtinyt taas keskustella useammankin kerran useamman henkilön kanssa kasvatuksesta ja sen eri osa-alueista: kasvatuseläimistä, kasvatustiloista, vastuusta ja eteen tulevista päätöksistä. Itse myönnän rakastavani näitä keskusteluja, ja se onkin yksi syy miksi odotan innolla tulevia kasvattajapäiviä ja kasvattajakurssia. Itsellä on olemassa asioista omia mieliteitä, mutta toisten perustellut mielipiteet antavat aina hyvää miettimisen aihetta, silloinkin kun mielipiteet joiltain osin poikkeavat.

Yksi kasvatukseen liittyvä osa-alue, jota on nyt joutunut pohtimaan paljon, on kasvatuseläinten valinta. Halu pitää oma kasvatus pienimuotoisena asettaa sen suhteen suuria haasteita ja pakottaa väkisinkin kompromisseihin. 2-5 -viikkoisesta eläimestä ei voi mitenkään varmuudella sanoa, millainen se tulee olemaan jalostusikäisenä. Koko, tyyppi, luonne, väri ja kuvio ovat vasta kehittymässä, ja vaikka niistä on mahdollista tehdä poikasen ja sen suvun perusteella valistuneita arvioita, ei mikään ole lukkoon lyötyä. Sen lisäksi mahdollisia ongelmia voivat aiheuttaa myös tapaturmat, tiinehtymisvaikeudet tai samat  ongelmat osuneena aiotulle lisääntymiskumppanille. Aina yhdistelmää ei ole myöskään mahdollista suunnitella jo jalostuseläintä jätettäessä, sillä poikueen lupaavin jalostuseläin ei välttämättä ole sama, jolle lisääntymiskumppani olisi jo valmiina, ja jota poikueesta kovin odotettiin. Kaikesta tästä huolimatta pienimuotoisessa (lemmikki)kasvatuksessa päätös aiotuista jalostuseläimistä on tehtävä jo tässä vaiheessa: mitä pidempään päätöstä lykkää, sitä vaikeammaksi omien kotien etsiminen ”ylimääräisille” poikasille käy. Etenkin valmiisiin laumoihin lähtevät poikaset halutaan usein mahdollisimman lähellä luovutusikää, sillä aikuiset rotat hyväksyvät poikaset helpommin kuin nuoret aikuiset.

Ruokakasvatukseen yhdistettynä tavoitteellinen kasvatus olisi helpompaa. Tällöin poikueesta olisi mahdollista jättää kotiin kasvamaan kaikki poikaset joissa saattaisi olla potentiaalia, ja päätös käytettävistä eläimistä on mahdollista lykätä siihen asti kun eläimet ovat jalostusiässä. Tällöin päätöstä tehtäessä on mahdollista arvioida eläimen koko kasvuhistoria, ja valita käyttöön poikueen paras poikanen, ei se joka oli poikasena lupaavin. Myöskään ”ylimääräisten” poikasten sijoittelua ei tarvitse ruokakasvatuksessa miettiä. Tämä kuitenkin edellyttäisi jatkuvaa isompaa eläinmäärää kotona, ja harrastuksen suuntautumista enemmän nimenomaan kasvatukseen eikä lemmikkitouhuiluun. Itse tunnustaudun tässä asiassa kuitenkin lemmikkikasvattajaksi: vaikka sitä välillä harmitteleekin pienimuotoisuuden asettamia rajoituksia, haluan pitää rotat ensisijaisesti lemmikkeinä.

Meillä jalostuseläimet valitaan siis alustavasti pienistä poikasista pääosin värin, tyypin ja yleisen olemuksen perusteella. Nykyään itse osaan jo erotella poikueesta ne omasta mielestäni lupaavimmat, mutta kyllä sitä usein tulee pyydettyä myös Saijalta tai Janinalta toista mielipidettä. Yhdestäkin poikueesta josta itse olin jättämässä ensisijaisesti essexiä, Saija poimi minulle yksivärisistä ensimmäisen FinCh kasvattini. Sitten kun poikanen on valittu, toivotaan kovasti, että eläimestä kasvaa hyvä jalostuseläin. Luonteen ja sen kehityksen arvioiminen onnistuu parhaiten kotiolossa eläimen kanssa touhuilun myötä. Väriin ja ulkomuotoon haen mielipiteitä paitsi tutuilta kasvattajilta, näyttelyttämällä eläimiä mahdollisimman paljon eri tuomareilla ja eri ikävaiheissa. Silti sitä tekee myös eroa hyvän näyttelyeläimen ja hyvän jalostuseläimen välille: eläin voi olla hyvä kummassakin roolissa, mutta eläin voi olla myös hyvä näyttelyeläin ilman jalostuksellista arvoa, tai loistava periyttäjä olematta itse näyttelyvoittaja. Näistä ensimmäiset ovat jalostuspäätösten kannalta helpoimpia.

Isoimman haasteen muodostavat eläimet, joista kasvaessaan paljastuu jotain vikaa. Kun poikueesta jätettyjen kasvatuseläinten määrä on ennen luovutusikää rajattu 1-3 yksilöön, jää eläinten ollessa jalostusikäisiä vaihtoehdot yleensä kahteen: käyttää eläintä havaitusta viasta huolimatta, tai jättää se kokonaan käyttämättä. Joskus on mahdollista valita kyllä kolmaskin vaihtoehto: lainata jotain pois myydyistä poikuesisaruksista, joilla ei havaittua ongelmaa ole. Kun eläinmäärä on rajattu muutenkin pieneksi, ei käyttämättä jättämiseen ole yleensä mahdollisuutta ilman hyvää syytä. Toisaalta pohjan ollessa pieni, on sitä pyrittävä myös aktiivisesti suojelemaan isommilta ongelmilta, että vältytään päätyminen tilanteeseen jossa koko linja pitää lakkauttaa ongelman yleistyessä. Havaitut ongelmat vaativat siis tarkkaa tasapainoilua sen välillä, mitkä ongelmat on mahdollista korjata linjasta pitkällä tähtäimellä myöhemmin, jos eläintä päädytään käyttämään ja se periyttää niitä eteenpäin, ja mitkä taas ovat ongelmia joihin on puututtava välittömästi estäen niitä periytymästä eteenpäin. Itse pyrin pitämään rajan luonteessa: mikäli eläimen luonteessa on jotain mistä en pidä, harkitsen sen käyttöä hyvin tarkkaan vaikka ongelma olisi kuinka pieni ja eläin muuten kuinka lupaava tahansa. Kuviossa ja koossa olevat puutteet katson helpommin läpi sormien, ja pyrin vain valitsemaan eläimelle lisääntymiskumppanin joka täydentäisi sitä mahdollisimman hyvin.

Ideaalitilanteessa saatavilla olisi aina erittäin hyvää jalostusmateriaalia, josta valittaisiin käyttöön vain ne täydellisimmät. Nykytilanteessa valtaosa kasvattajista kasvattaa kuitenkin pienimuotoisesti, joten osiin linjoissa esiintyviin ongelmiin on pakko puuttua vähitellen poikue kerrallaan, sen sijaan että voitaisiin välittömästi karsia pois käytöstä kaikki eläimet joissa on tai on mahdollisesti jotain vikaa. Tässä on kuitenkin olla mukava huomata kasvattajien avoimuus linjoissaan esiintyvien ongelmien suhteen: muilta kasvattajilta jalostuseläimiä hankkiessaan on saanut usein hyvinkin tarkkaan kuulla myös linjassa esiintyneistä ongelmista. Se helpottaakin osaltaan paljon sen puntaroimista, mitä harkittavalla eläimellä olisi annettavaa omiin kasvatussuunnitelmiin, ja mitä riskejä sen käytössä voisi olla. Tässä suhteessa on ollut mahdollista rakentaa myös riskin hallintasuunnitelmia: esimerkiksi essexin kohdalla vältän tietoisesti ottamasta samoja riskejä Janinan kanssa. Essexien ollessa pienellä pohjalla on parempi että kumpikin rakentaa linjojaan vähän myös erillään, ettei mahdollisten ongelmien tullessa kaikki eläimet osoitu saman ongelman kantajiksi.

Etenkin kasvatuksen ollessa alussa montaa asiaa leimaa keskeneräisyys ja edessä olevat haasteet. Sitä on jo paljon visioita siitä, mitä haluaisi kasvattaa, ja mitä ominaisuuksia pitää eläimissään tärkeinä. Kuitenkin jokainen kasvattaja näkee ihanne-eläimensä ja tavoitteensa hieman eri tavoin. Vaikka sitä onkin saanut monia hienoja eläimiä, tukea ja eläinlainoja muilta, on niiden suvuissa kuitenkin välillä tekijöitä, jotka ovat itselle vähemmän toivottuja tai tarpeettomia. Omien linjojen rakentaminen vie kuitenkin aikaa, ja senkin jälkeen sitä tarvitsee välillä uutta verta muualta. Omia linjoja rakennettaessa pitääkin paitsi pitää tavoitteensa mielessään, hyväksyä myös välimatka tavoitteiden ja nykyhetken välissä. Omiin tavoitteisiini ei esimerkiksi kuulu cinnamon essexin kasvattaminen, mutta niitä syntyy silti omiin poikueisiin vielä, ja tulee varmasti syntymään suhteellisen kauan. Mink-geeni esiintyy valtaosalla rotista jossain kohdin sukua, ja itsekin on omassa kasvatuksessa käyttänyt cinnamon essex urosta jopa viimeisimmän poikueen kohdalla. Tähän päätökseen päädyin koska en koe essexin olevan vielä niin laajalla pohjalla, että kokisin järkeväksi jättää hieman erisukuisen eläimen käyttämättä, vain siksi ettei se ole juuri sen värinen mitä kohti haluan mennä.

Etenkin satunnaista poikastenteettäjää hiillostetaan helposti netin keskustelupalstoilla, ellei aiottu emoeläin ole poikkeuksellisen hyvä. Monet hakevat hyvän jalostuseläimen mittaa näyttelymeriiteistä ja puhtaasta ulkomuodosta, ja tuomitsevat jyrkästi poikastenteettämisen eläimellä joka ei osaltaan vie lajia eteenpäin. Tavallaan tämä on ymmärrettävää. Kuitenkin itse on huomannut kasvatusta aloittaessaan, että joskus tavoitteissa eteenpäin pääsemiseksi mennään eläimillä jotka eivät ole ratkaisevalla tavalla huonoja. Niillä voidaan ostaa sukupolven verran aikaa, tai rakentaa pohjaa jollekin hyvälle. Nytkin itsellä on kasvamassa kaksi jalostuseläintä, jota en tule koskaan näyttelyttämään niiden ulkomuodon takia: kumpikaan eläimistä ei tulisi saamaan laatupalkintoa näyttelyistä. Kuitenkin eläimissä on ominaisuuksia, joista toivon olevan hyötyä kasvatukselleni sukupolven tai parin päästä, vaikka tällä hetkellä sitä itsekin vähän naureskelee tekevänsä kasvatussuunnitelmia lemmikkitasoisilla eläimillä. Etenkin kun kummankin kohdalla on olemassa riski, että ne paitsi näyttävät lemmikkitasoisilta, ne eivät myöskään välttämättä periytä mitään mitä voisin tulevaisuudessa hyödyntää. Kummankin kohdalla on kuitenkin toiveet korkealla, että saisin niiden jälkikasvusta jotain jota hyödyntää tulevissa suunnitelmissa.

Tärkeimpänä kriteerinä hyvälle jalostuseläimelle sitä onkin itse ehkä taipuvainen määrittämään sen, että eläin sopii ominaisuuksiltaan omaan kasvatussuunnitelmaan. Että eläimessä on ominaisuuksia, joiden voi ajatella viimeistään useamman sukupolven kuluessa vievän linjaa kohti toivottua suuntaa. Eli vaikka eläimessä itsessään saattaisi olla useampia kehitystarpeita, sen voi odottaa perittävän jotain mitä linjasta puuttuu, ilman isoa riskiä ei-toivottujen piirteiden ilmaantumista linjaan. Ja joka on sitä odotellessa mukava ja persoonallinen lemmikki, joka olemassa olollaan muistuttaa, miksi tähän touhuun tuli alun perin lähdetyksi mukaan. Sormia nuoleva tyytyväisenä naksutteleva rotta tarjoaa hyvää terapiaa silloin, kun naaraat eivät tahdo tulla kantaviksi, tai laumasta joudutaan tapaturman seurauksena lopettamaan junnu jonka varalle oli jo suuret suunnitelmat.

Lisää muksuja maailmalle

Yhden yön väliaikaismajoitus

Eilen grillijuhlan jälkeen tuli vietettyä vielä tovi koti-iltaa Annan rottaneidin kanssa. Olin alkuun ajatellut antaa neidin olla yön boksissa, kun tänään oli lähtö heti aamusta, eli ylimääräistä boksiaikaa ei olisi kuitenkaan kertynyt kovin montaa tuntia. Sillä otinkin sitten neidin sohvalle seuraksi katsomaan Bonesia, että saa neiti verytellä kunnolla jalkojaan ennen yötä. Mutta en mie sitten kuitenkaan raaskinut neitiä perusboksissa pitää, kun kotona ei siihen ole pakkoa. Varahäkkiäkään en kuitenkaan jaksanut lähteä enää siihen aikaan illasta virittämään, vaan neiti sai testattavakseen omien likkojen reissuhäkin, eli pienen murtovarman kissan kantohäkin. Sinne sitten viritettiin neidille putki ja riippari, ja laitettiin iltapalat ja juomapullo. Neiti näytti kompromissiin ihan tyytyväiseltä, eikä olisi aamullakaan malttanut fleeceriipparistaan nousta. Mielipidetiedustelua tästä ei kuitenkaan valitettavasti tehty, kun mukaan lähti viisi muutakin rottaa, niin matkan sujuvuuden takia isoimmat bokseista jäivät kotiin.

Aamulla reissubokseihin siis pakattiin Annan tytön ohella Katarina, Leikki, Ryökäle, Kepponen ja Katastrofi. Nyt kun lähenee sekin aika kun on tullut aika sanoa mammalle heipat, ja päättää Suskun pitkä odotus neidin kotiinsaamiseksi. Tuttuun ruokaan paluu auttoi onneksi hyvin neidin rupiin, eli neiti on nyt jopa siinä kunnossa kun se oli meille tullessaankin. Kuitenkaan Katarina ei ollut lähtövuorossa ensimmäisenä, vaan se saa Katastrofin kanssa odottaa vielä huomiseen. Kaikkia rottaluovutuksia kun en arvannut tälle päivälle sopia, kun ohjelmassa oli myös serkun rippijuhlat, niin sovittiin Suskun kanssa että hän hakee rottamuksensa huomenna kun hänellä alkaa loma.

Katastrofi

Tampereelle saavuttiin vähän puolen päivän jälkeen, ja ensimmäisen poikastenhakijan kanssa treffit oli sovittu yhdeksi. He löysivätkin hyvissä ajoin paikalle, ja hetken rupattelun jälkeen alkoi Ryökäleen ja Kepposen matka kohti Kuopiota. Pojat lähtivät kahdestaan ensimmäisiksi rotiksi. Kepposen ja Ryökäleen lähdettyä Katastrofi jäi yksin boksiinsa, mikä sai nuoren herran selvästi vähän hämilleen, mutta huomenna sekin pääsee sitten tutustumaan uuteen laumatoveriinsa. Seuraava lähtövuoro osui Leikille, jota tultiin äidin ja tyttären voimin hakemaan parin muun nuoren rottaneidin laumatoveriksi ja tutustuttamaan tyttöä äidille jo nuoruudesta tuttuun lajiin. Rotta onkin lapsiperheeseen sosiaalisuudessaan ja seurallisuudessaan aika nappi valinta, etenkin silloin kun päävastuu hoidosta on vanhemmilla.

Tänne jäi vielä Katarina ja Katastrofi iltaseuraksi. Sitten kun ne vielä lähtevät, ovatkin kaikki muksut maailmalla. Vähän on kyllä ollut nyt outoa olla täällä, kun vierashuone on täynnä mummulasta tuttua tavaraa. Niin on niitä sitten katseltu läpi rottaluovutusten lomassa. Vanha mummula kun on nyt myynnissä.

Ihan kokonaan rottala ei kuitenkaan vielä hiljene, vaikka muksut nyt lähtevätkin. Alkuviikosta ennen Ronin ja Wintonin lähtöä meille saapuuvat jo seuraavat hoitorotat, kolme nuorta rottaneitiä Papaija, Pippuri ja Penny. Nämä neidit ovatkin meillä sitten melkein siihen asti, kun Pikku Pyromaani ja Libna kotiutuvat kasvattajiltaan meille. Sitten ollaankin näillä näkymin jonkin aikaa ihan vain omalla laumalla totutellen naarasjunnuja rottalan arkeen.

LSKGY:n grillijuhlat

Sensuroitua yleiskuvaa

Eilinen meni Tiinalla poikkeamisen jälkeen peli-illassa, niin jäi kokonaan kertomatta Tiinalla käyneestä vahinkoihastumisesta. Muhkun poikueen rex agouti uros kun hurmasi miut aika täysin. Vaikka olisinkin saanut vaihtaa vielä varaustani, niin sitä en kuitenkaan mennyt tekemään. Kämppä  kun on kohta täysi jalostusikäisiä uroksia, eikä kasvatussuunnitelmissa päästä eteenpäin ennenkuin saadaan pikkulikat kotiin ja ne vähän kasvavat. Kyseinen rex poika menee kyllä sijoituskotiin, eli itsellä voi kyllä olla mahdollisuus sitä lainata sitten kun Tiinakin on ehtinyt poikaa käyttää. Janinakin kun antoi jo luvan kiikuttaa itselleen uroksesta mahdollisesti syntyvät rex essexit. Eli meille tulee poikueesta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sk agouti naaras Libna, joka nyt jo nukahti miun punttiini ja olisi varmasti lähtenyt matkaani vaikka heti, jos Tiina olisi jo antanut. Mutta tämänkin neidin kanssa joudutaan vielä tovi odottamaan.

Colosé-esittelyä

Tänään oli puolestaan yhdistyksen grillijuhlat. Hallituksen kanssa paikalle mentiin puolta tuntia ennen pitämään pikakokousta, sekä arvioimaan kriittisesti uusinta Rapinaa ja sen artikkeleja. Luonnollisesti takertumatta pikku yksityiskohtiin ja menemättä henkilökohtaisuuksiin (vaikka Janina selvästi manasikin lehdessä poikueet täyteen cinnamon essexiä). Mie pääsin juhlapaikalle Janinan kyydillä, joka nappasi miut kotiovelta taas ei-punaisella autolla. Mira oli ostanut paikalle kauheat kasat ruokaa erilaista lihavaihtoehdoista kylmiin ja lämpimiin kasvisvaihtoehtoihin sekä jälkiruokiin. Paikalle oli ystävällisesti varattu myös colaa miulle ja Annille. Grilliä ei kuitenkaan saatu kuumaksi kello kahdeksi, kun porukka innostui juoruamaan ensin, ja Piia piti päivän aluksi Colosé -tuote-esittelyn. Kuvastosta ei löytynyt kuitenkaan suoraa vastausta siihen, kuinka hyvin sarjan ihonhoitoöljy toimii rotanhäntään, mutta tästä saija ehkä päivittää testituloksia niin Piia voi sitä ehkä jatkossa markkinoida tähänkin käyttötarkoitukseen.

Grillimestari ja valmistuva jälkiruoka

Keskusteluaiheet poukkoilivat eri aihealueiden välillä, ja riittivät johdattamaan keskustelun välillä hyvin mielenkiintoisille urille. Sillekin löytyy siis takuuvarmasti melkein looginen selitys, jos ensinäyttelyssä kaikilla Turkulaisilla rottaharrastajilla on viiksitatuoinnit sekä vaaleanpunaiset röyhelömekot. 

Kun grilli sitten saatiin kuumaksi ja ruuat kannettua pihalle, täyttyi grilli niistä useamman kerran. Mira hääri yhdessä Susannan kanssa grillimestareina. Välillä grillimestarin valtikkaa lainasivat hetkellisesti muutkin, mistä seurasi mielenkiintoisia äänitehosteita täytettyjen tomaattien ja jälkiruokabanaaneissa käytetyn suklaan uhatessa lähteä grillinvalloitukseen. Urhoollisesti grilli saatiin kuitenkin pidettyä suojassa tällaisilta uhkakuvilta.

 Sitten oli vuorossa kisailua...

Saijan heittovuoro

Saijan kaatama numero 13

Ruokailun loppupuolella Saija bongasi pinkin Mölkky-pelin, ja ennenkuin peliä päästiin testaamaan, piti Saijan päästä käymään lähimmässä Tarjoustalossa ostamassa itselleen samanlainen. Mie ja Tiina lähdettiin sitten messiin, ja tyhjennettiin tarjoustaloa sitten kyllä muustakin. Ainakin kasa aleilmanraikastimia ja vaatteita tarttui myös matkaan, ja miulle puunvärinen Mölkky ennen muuttoa hajonneen tilalle. Nyt kun alkaa kova treeni ennen myöhempään kesään suunniteltyä Mölkyn mestaruuskisaa. Tämän päiväisiä matseja ei tulevista suunnitelmista huolimatta otettu kuitenkaan puhtaasti harjoituksen kannalta, vaan tulokset kirjattiin ylös tarkoin, ja ne julkaistaan seuraavassa Rapinassa siististi taulukoituna. Pisteenlaskusta käytiin kyllä pientä vääntöä, ja ilmassa liikkui ehdotuksia muunmuassa kasvattajanimikohtaisista pisteistä, että Tellu ja Saija olisivat saaneet laskea pisteensä yhteen, ja kasvattajanimettömät olisi jätetty laskematta (ehdotus hylättiin). Saimpa tallennettua kännykkäkameran videokuvaustoiminnolla myös sen, kun Janina mokoma uhkasi heittää miua pölkyllä päähän (mikäli miulle siis tapahtuu lähiaikoina jotain, todisteet brutaalista uhkailusta löytyvät miun puhelimen muistista).

Pistekirjanpitoa dokumentoitiin myös kuvin

Iltapäivä kului ja vaihtui iltaan siis rennoissa (verenhimoisen kilpailuhenkissä) merkeissä. Kello kuudeksi luvattu sadekin malttoi olla ropisematta alas puoli kahdeksaan asti. Sen jälkeen ilma alkoi käydä niin kosteaksi, että päädyttiin päättämään ilta siihen. Mie sain illasta kotiinviemisiksi itselleni myös loput Rapina-lehdet, niin pääsee niitä sitten alkuviikosta viimeistään postittamaan. Ja laatimaan hillityn objektiivista kisakuvausta illasta seuraavaan Rapinaan (säilyttäen alkuperäisaineiston visusti omassa jemmassa siltä varalta että Saija päätoimittajan ominaisuudessa tekee "korjauksia" lehteen meneviin kisatuloksiin ;)).

Kiitokset illasta vielä kaikille osallistuneille!

Ankaraa taktikointia ja vastujien arviointia

Paperihommia

Saija onnistui löytämään miulle kesiksen arkistosta Areksen paperit. Eli pojan näyttelyttämisestä ja rekisteröimisestä oli selvästi hyötyä, vaikkei poika omani ollutkaan. Nyt on sitten Areksen ja Katarinan muksujenkin paperit täytettyinä, täydellisin tiedoin. Meinasin jo lähteä postittamaan papereita Piialle, kun hän ehti hakea muksunsa ennen paperien kuntoon saamista. Onneksi en kuitenkaan ehtinyt siihen lähteä, kun muistin näkeväni Piiaa taas lauantaina grillijuhlissa. Olkkarin tasolla onkin nyt nyt lauantaiksi muistettavien pinkka mukaanlukien likkojen paperien lisäksi Rapina-lehti ja boksi Saijalta kotiinsa Tampereelle matkaavalle rottaneidille. Viikonloppuna kun tulee taas kuskattua kasa rottalaisia Tampereen suuntaan, kun kyseisen neidin lisäksi sinne suuntaa kyydilläni myös loput Katarinan poikueesta emonsa kera. Samassa muistettavien pinkassa on myös pientä postia Saijalle, kun omien rottien papereita järjestäessä tajusin etten ole Dippistä vielä rekisteröinyt. Niin tuli sitten samalla sen rekisteröinti maksettua, että saa pojallekin numeron (ja sukutaulun varmaan talteen ;)). Nyt onkin rottakansio taas ojennuksessa. Vaikka aika paljon sitä tulee nykyään blogia käytettyä omana muistilappuna, eikä esimerkiksi näyttelyilmoittaumisia laitettaessa rottakansiota tule juuri katseltua, kun niihin tarvittavat tiedot on kerännyt nettiin rottien sivulle. Mutta esimerkiksi sukuja en ole alkanut joka rotalle nettiin näpyttää, eli kyllä kansiollakin yhä paikkansa on.

Libna

Jos eilen käytiin Janinan luona katsomassa Pikku Pyromaania, huomenna perjantaina on vuorossa reissu Tiinan rottalaan katsomaan Libnaa. Libna on minulle Muhkun poikueesta varattu sk agoutineiti. Kovasti Tiina miulle taas puhelimessa sanoi kuinka miulla on vielä neidin nähtyäni oikeus muuttaa mieltä, ja valita poikueesta palkkiona Muhkun lainasta jokin toinen muksu kuin tämä puhelintietojen ja kuvien perusteella valittu ipana. Mutta kyllä mie silti huomaan alkaneeni pitää Libnaa jo omanani, vaikken ole neitiä vielä livenä nähnytkään. Ja nyt Tiinan päivitettyä pikkuisesta uusia kuvia facebookiin sitä odottaa entistä enemmän neidin tapaamista.

Mutta sitä odotellessa tässä muutamia Tiinan ottamia kuvia pikkuneidistä:

Hyvin edustava poseeraus ;)

Pohjalaatikkotuunailua vol1

Paikkaus-/vahvistustarve on meillä muovipohjissa paikoin aika selvä

Tuohuun hankitut työkalut

Nyt se on sitten tehty; ensimmäisen pohjalaatikon raudoitus. Homma ei mennyt ihan täydellisesti, mutta siihen oli varauduttu jo ennalta. Harjoituskappaleeksi valitsin muovipohjista huonokuntoisimman, ettei tule sitten säätäessä sellainen olo että pilaan koko pohjan. Teoriapuoleenkin olisi voinut olla hyvä panostaa vähän enemmän ennen touhuun ryhtymistä. Nyt kun se jäi siihen, että olin lukenut ihmisten paikanneen pohjia metallinauhalla ja pop-niiteillä. Sen tiedon pohjalta marssin sitten rautakauppaan, ostin metallista reikävannetta (9,95€/10m), pop-niittikoneen (9,95€) ja pop-niittejä (3,95€/100kpl). Tuli sitten siinä onneksi mieleen myös se, että vanne olisi hyvä saada myös pätkittyä sopivaan mittaan, ja ostoslistalle tuli lisättyä peltisakset (9,95€). Koskaan ennen en ollut pop-nitojaa käyttänyt tai pop-niittejä irtonaisina nähnyt, joten koitin sitten myyjältä kysyä pikaopastusta laitteen toimintaan. Hän oli siitä yhtä pihalla kuin minäkin, samoin kuin siitä minkä mitan perusteella sopiva niitin pituus tulisi katsoa, joten hommaa lähdettiin lähestymiseen hyvin kokeellisesti. Hetken kyllä mielessä kävi aihetta käsittelevät youtube-videon metsästys, mutta kun sitä kerran päättää johonkin pitkään lykkäämäänsä ryhtyä, ei millään meinaa malttaa enää jumittaa taustatöissä.

Alalistan sopivan pituuden mittailua

Ensimmäinen ammuttu niitti opetti kaksi asiaa: 1) vaikka rautakaupan myyjä arvelisi ettei niitille tarvitse tehdä valmista reikää, niittillä ei saa kiinnitettyä metallilistaa muoviin ilman sellaista. 2) niitti on huomattavasti vaikeampi saada irti metallilistasta, kuin kiinni siihen. Seuraavalla niitille lähdettiin siis tekemään apureikää kuumennetulla naulalla, sillä äkkiäkös sitä nyt muovia vähän sulattaa. Eihän se nyt niin kovin kovaa voi olla, kun se on hampaanjälkiäkin täynnä. ...taas väärin. Rotan hampaat ovat selvästi paljon tehokkaammat kuin rautanaula, ja rautanaulan kanssa jo yhteen reikään menee ikä ja terveys, vaikka ottaisi vasaran avuksi. Siinä kohtaa onneksi muisti, että taulujen ja muiden kiinnittämisen jäljiltä meillä saattaisi yhä olla lainassa Tapsan isän pikkuporakone. Eli eikun puhelua Tapsalle, ja varmistamaan asia. Kone löytyikin vintiltä, ja toisen puhelun jälkeen myös terät siihen. Homma helpottui huomattavasti, joskin heti sen jälkeen seurasi seuraava ongelma. Valitut niitit olivat aavistuksen liian lyhyitä tähän hommaan. Niillä sai listan kyllä kiinni, mutta ei niin tukevasti kun se voisi parhaimmillaan olla. Totesin kiinnityksen kuitenkin riittävän tukevaksi harvemmin käytettäviin varahäkkeihin, ja jatkoin touhua. Lyhensin tuosta syystä myös niittiväliä suunnitellusta, eli niittejä täytyy käydä joka tapauksessa ostamassa lisää että saa kaikki muovipohjat käsiteltyä.

Listoitettu kulma

Homman lähdettyä liikkeelle tahti pysyi kuitenkin hitaana. Laite ei katkonut suurinta osaa niiteistä automaattisesti, vaan niitä joutui katsomaan sormenpäät kipeinä laitteen jäljiltä. Pikkuporakone teki reiät myös tuskaisen hitaasti muovia nirhimällä, vaikka naulaan verrattuna sekin tahti oli luksusta. Näitä ongelmia jaksoin kirota suunnilleen yläreunan työstämisen ajan ennenkuin totesin ettei touhu voi oikeasti olla niin vaikeaa. Ei kukaan työkaluja enemmän käyttävä suostuisi hyväksymään näin hidasta ja tehotonta työskentelyä, eli vian piti olla käyttäjässä. Eli valittu välineistö laitettiin uudestaan syyniin. Vintiltä löytyi vielä isompi ja tehokkaampi porakone pikkuporan tilalle, ja hetken pop-niittikonetta ihmeteltyäni opin katkaisemaan sillä nekin niitit jotka eivät katkenneet automaattisesti. Sen jälkeen homma nopeutuikin selvästi: porakone teki reiän kerrasta upoten kuin kuuma veitsi voihin, ja pop-niitit katkeilivat siististi aiheuttamatta enää suurempaa hallaa käsille.

Touhuun huomattavasti lisää mielekkyyttä tuonut apu

Valitettavasti tähän ripeämmän työskentelyn vaiheeseen päästyä kello alkoi lähennellä jo kymmentä. Vaikkei sitä seinää tai muita rakenteita poraillutkaan, koki sitä kuitenkin varmemmaksi jättää urakan tältä päivältä ensimmäisen pohjan jälkeen. Saa vain nähdä milloin touhua ehtii taas jatkamaan, loppuviikko kun on ainakin ohjelmaa täynnä. Yhden pohjan ollessa nyt valmis, on itsellä työstettävänä ainakin neljä pohjaa lisää, jos lähtee liikkeelle noista aktiivisimmin käytössä olevista.

Lopulliseksi saldoksi ensimmäisen työstöstä jäi kipeät sormet, yksi auennut rystynen (edes minä en tiedä miten ja missä vaiheessa sen onnistuin telomaan) sekä jonkinlainen tuntuma työvälineisiin. Sekä yksi metallitettu pohja, joka ei ole ihan muotovalio, mutta harjoituskappaleeksi ihan siedettävä. Pitää varmaan laittaa se jossain vaiheessa vielä naaraslaumatestiin millainen se on toimivuuden kannalta.

Ensimmäinen valmis pohja.

Ratazana's Ei Savua Ilman Tulta

Janina kiusii meiän kakaraa

Jyväskylän reissulla puhuttiin Janinan kanssa hänelle syntyneistä agouti essex naaras muksuista, ja siitä kuinka minun pitäisi mennä joku päivä valitsemaan toinen lapsista tänne meille. Janina kun ei osannut päättää kumman neidoista pitäisi, niin sovittiin sitten että toinen tulee minun laumaani minun ja Janinan yhteisomistukseen. Itselläkin kun on agouti essex tytölle tarvetta. Tänään sitten suunnattiin Tapsan kanssa Raisioon muksuja katsomaan. Ja jo ennen muksujen tarkempaa läpikäymistä tiesin kumman neideistä tänne tahdon. Isoimpana erottavana tekijänä pidin tämän neidin tähdestä enemmän, mutta en voi kyllä kieltää etteikö myös sillä olisi ollut vaikutusta asiaan, että samainen neiti alkoi heti nuolla miun sormia ja naksutella. Onneksi Janinallakaan ei ollut asiaan vastaan sanomista, kun neiti jää kuitenkin yhteisomistukseen, ja hänkin ihan pitää siitä uroksesta jolle neitiä meinasin. Vielä ei neitiä kuitenkaan mukaan saatu, kun pikkuneidillä on ikää vasta 2,5-viikkoa. Niin ehtii hyvin laittaa Katarinan muksut ensin maailmalle ennen oman lauman kasvamista. Mutta varsin hurmaava tapaus Ei Savua Ilman Tulta kyllä oli. Täytyy vain todella toivoa, ettei nimi ole enne, etenkin kun neidin kutsumanimeksi on alkanut nimen pohjalta vakiintua Pikku Pyromaani ;)

Molemmat essex likat ja poikueen väsähtynyt suuri seikkailija

Samalla katsottiin läpi Janinan toinen poikue, josta olisin itselleni ensisijaisesti halunnut muksun jos siihen olisi oikeanvärinen tapaus syntynyt. Siinä oli kyllä oikein nätti cinnamon essex naaras, mutta onneksi se oli varattu muualle. Tällä hetkellä varattujen muksujen jälkeen oma rottakiintiö kun alkaa olla taas täysi loppuvuoden ja vuodenvaihteen omiin poikueisiin asti. Ja cinnamon ei kuitenkaan ole se mitä sitä ensisijaisesti hakee. Sillä vaikka halu pitää kasvatus pienimuotoisena ja vakilaumojen määrä vähäisenä rajoittaakin välillä ikävästi jalostuseläinten valintaa, on siinä rotakkaan arjen kannalta monia etuja joista tuli Janinan kanssakin taas puhuttua. Poikueet kun ovat kuitenkin vain yksi osa rottaharrastusta, vaikka välillä poikueiden aikaan tuntuukin että muksuihin menee lähes valtaosa rottiin käytetystä ajasta kun muksut pitää sosiaalistaa, ruokkia, pitää puhtaana ja saada vielä markkinoitua uusille omistajille. Kermaviiliin pää edellä sukeltava poikasseitsikko kun saa vasta siivotun häkinkin välillä varsin nopeasti uudelleen siivouskuntoon. Sillä poikueitten lähtö maailmalle tuokin samalla aina jonkilaisen hengästystauon, vaikka on se vähän haikeaakin kyllä. Tällä kertaa meillä sattuu vielä poikuetauko samaan aikaan näyttelytauon kanssa, niin sitä ollaan sitten kunnolla kesälaitumilla. Vaikka on sitä sentään vähän rotakasta ohjelmaakin kesään, kun ensin on vuorossa LSKGY:n grillijuhlat ja sitten ensikuun puolella kasvattajapäivät.

Pesutauko

Tuli sitä kuitenkin kurkittua myös Janinan agouti essex urosjunnua, joka on sitten Pamauksen kanssa kisaamassa Jurvan näyttelyssä. Vaikka hankalahan noita on vielä verrata, kun Niimpalhiono on jo täysin teini turkiltaankin, ja Pamaus vielä täysi kakara. Itseltä kyseinen näyttely saattaa kyllä jäädä väliin, kun Turusta lähtevä auto on jo ihmisten suhteen täyteen buukattu. Mutta siinä tapauksessa meiltä lähtee paikalle vain rottaedustusta oman tauon jatkuessa Halikkoon asti. Turussa kun alkaa olla jo sen verta harrastajia, ettei koko porukka tahdo oikein yhteen autoon mahtua. Mutta toisaalta tällainen keskittymä on ihan kivakin, kun on sitten vertaistukea, sopivia lainaeläimiä, mahdollisuutta yhteistilauksiin ja ihan vain juttuseuraakin mukavasti lähellä eikä tarvitse yksinään pakertaa. Ja tietty kauhiaa kilpailua etenkin Janinan kanssa (etenkin kun kummankin reaktio toisen voittoon tahtoo olla, että mikä siun niistä se oli, näytäpä ja mitä siitä sanottiin). Pyromaanin kanssa kun on nyt sitten tasapeliriskikin siinä kumpi omistaa essex luokan voittajan, jos neidistä oikein kaunis kasvaa ;)

Raision reissulta mukaan tarttui myös kasa metallilistaa ja aseita, kuten pop-niittikone ja peltisakset. Iltapuhteena pääseekin sitten askartelemaan vara- ja poikashäkkien raudoituksia, josko noista muovipohjaisistakin sitten jyrsimisvarmemmat saisi. Pop-niittikone on kyllä itselle ihan uusi tuttavuus, eikä myyjäkään sen käytössä juuri osannut neuvoa, eli tästä voi tulla ihan mielenkiintoista. Eli joko tulen esittelemään blogiin myöhemmin hienosti raudoitettuja pohjia, tai sitten deletoin tämän kaikessa hiljaisuudessa ja postaan hehkutusviestin tilaamistani metallipohjista.

Hoitorottia ja lähteviä muksuja

Tänään rottalan kokoonpanossa tapahtui pieniä muutoksia kahden hoitopojan tultua ja kahden pikkutytön lähdettyä. Hoitopojat Ron ja Winston ovat samasta poikueesta Katarinan ja Elizan kanssa, ja herrat tuli nähtyä edellisen kerran niiden ollessa viisi viikkoisia pikkuipanoita, eli samanikäisiä kuin Katarinan muksut ovat nyt. Kokoero siihen nähden on tietenkin valtava, mutta jotkin asiat ovat pysyneet ennallaan: Ron on yhä se solakampi menijä, joka on aina ensin menossa tutkimaan. Winston sitten se isokokoisempi ja mietteliäämpi tapaus, joka ei näe niin suurta syytä touhottaa jos ruokakuppikin on vieressä. Ihan mielenkiinnolla kyllä odottaa, tuleeko Katastrofin ja Pamauksenkin välinen ero pysymään yhtä selvänä myös poikien aikuistuessa.

Maailmalle puolestaan lähtivät Katarinan poikueesta ensimmäisinä InkivääriIhastus ja SoodaSählinki. Sählinki ei olisi kyllä millään malttanut pysyä boksissa, vaan pyrki parhaansa mukaan kapuamaan sieltä pois. Tytöistä Sählinki kun on se porukan tutkimusmatkailija. Uteliaisuudessakin se ohitti aika nopeasti LipstikkaLeikin, joka oli alkuun se poikueen tienraivaaja. Tänäänkin häkkiä siivoillessa Leikki ja Ihastus tyytyivät ihmettelemään siivousrättiä kun pyyhin tasoja ja vaihdoin kankaita, kun taas Sählinki koitti parhaansa mukaan livistää emonsa seuraksi häkin päälle kiipeilemään ja jaloittelemaan. Nyt neideillä onkin sitten uusi seikkailu edessä elinympäristön ja lauman vaihtuessa.

Poikasten paperit menevät kyllä taas vähän jälkijunassa. Sukutaulun täyttämisen kanssa kun on ollut pientä ongelmaa, kun sekä Mikko että Janina ovat onnistuneet muutoissaan kadottamaan juuri poikasten isän Areksen paperit, samoin sen veljen ja isän paperit. Itsellänikään ei niistä omia kopioita ole, kun en tajunnut niistä ennen Mikon muuttoa kopiota ottaa. Isän emon tiedot Janinalta kyllä löytyivät, mutta isänisän tietojen kohdalle on nyt uhkaamassa jäädä aukko, kun en muista nimiä useamman polven taakse, vaikka ne tulikin silloin poikuetta suunniteltua tarkkaan katsottua. Tänään tosin tajusin sitten Saijallekin noista kyselyä laittaa, josko tieto yhdistyksen rekistereistä löytyisi, kun sekä Ares että sen isä ovat kumpikin rekisteröityjä. Nyt sitten odotellen vielä Saijan vastausta ennen lopullista luovuttamista ja paperien täyttämistä vajavaisin tiedoin. Piialtakin otin sitten osoitteen ylös, että saan paperit jälkijunassa lähetettyä.


Tänään alkaa myös Pamauksen totutus uuteen laumaan. Enemmän naaraiden kanssa touhunneena tuo kokoero luovutusikäisen pojan ja aikuisten möllyköiden välillä on kyllä valtava. Tulee kauhean ylisuojelevainen olo kakaraa kohtaan, vaikka tietääkin että pienet poikaset hyväksytään laumaan usein junnuja helpommin.

Jyväskylän arvostelut + muutamia näyttelykuvia

Muita näyttelykuulumisia tulikin jo rustattua, mutta tässä vielä perinteiseen tapaan rottamusten arvostelut. Neljä rotista oli virallisessa luokassa arvostelussa Saijalla, ja porukan juniori oli petissä Mirjalla.

Dippis (rb-ag)
"Ok koko, toivoisin hieman enemmän urosposkia, tällähetkellä vielä naarasmainen pää. Suht tasainen perusväri. Ok vatsa. Vatsalinjat saisivat olla paremmat. Urokseksi hieman lyhyt runko, mutta on vielä nuori. L1, lk. sij. 4"

Delilah (rb-ag)
"Kaunis naaras, ihanat silmät. Valitettavasti tänään perusväri epätasainen. L2"

Sanaris (rb-ag/esx)
"Ok koko. Hyvä pää, silmät saisivat olla pään kokoon suhteessa suuremmat. Tasainen perusväri ja haalistuma, hyvä pääkuvio. Tuhruinen nenä. L1, lk. sij. 2"

Eliza (ag/esx)
"Kaunis tyyppi. Suht tasainen perusväri, tosin pepusta hieman ruosteinen, ei kuitenkaan häiritse yleisilmettä. Toivoisin kyljille selkeämmät haalistumisasteet. L2"

Tuike
"Aikuismaisen oloinen ikäisekseen. Sopiva massa. Puhdas turkki. Erittäin puhdas iho. Päältä erinomainen häntä, alapuolella aavistus keltaista. Ok kynnet, hieman eripituisia. Kauniit silmät. Hienosti käyttäytyvä leidi. A"

Toinen kuva aamuiselta taukopaikalta. Tämän enempää mie en tälläkertaa intotunut kuvaamaan kesäisiä puita (ja järviä, ja kukkia ja muita vastaavia, vaikka niitä olisi matkan varrella mukavasti riittänytkin).

Ennenkuin sileitten arvostelu voitiin aloittaa, Saijasta piti saada ainakin yksi hyvä yhteiskuva Elinan kanssa. Saijan hyväksi kelpuuttama kuva on Janinan puhelimessa.

Näyttelypaikan pihaa kuvatessa paparazzin uhriksi joutui puolestaan Janina.

Rottapöytiä

Virallisen luokan eläimet on otettu bokseistaan parempaan valoon ikkunan eteen tuomarin katsottavaksi.

Pet-tuomarien pöydät

Ja lopuksi vielä Tuike.

Poikasten painoja

Muksut pääsivät tänään taas kunnolla sohvalle juoksemaan, ja siinä muksuja käsitellessä tuli huomattua poikien välillä aika selkeitäkin kokoeroja. Tuo poikaporukan adhd touhutoope Katastrofi tuntui selvästi veljiään kevyemmältä. Sikäli en ollut asiasta yhtään yllättynyt, koska poika on selvästi porukan vilkkain, eli sillä kuluu luonnollisesti enemmän energiaa liikkumiseen mitä veljillään. Eli vaikka poika syö yhtä paljon kuin veljensä, jää sillä kasvuun vähemmän, kun herra ei malta pysyä paikallaan. Mutta koska asia jäi kuitenkin kiinnostamaan, tuli sitä kaivettua vaaka esille, ja punnittua kaikki muksut likat mukaanlukien. Punnittaessa naaraidenkin kohdalla tuli huomattua että likoista vilkkain Sählinki painoi vähän siskojaan vähemmän. Naaraiden kohdalla painoerot olivat kuitenkin selvästi pienemmät kuin uroksilla.

Saa nähdä pysyykö Katastrofi pidempäänkin tuollaisena sporttimallina, vai asettuuko se aikuistuessaan enemmän keskivertourosten makoilurinkiin. Tällä hetkellä poju kun on vielä hyvin kaukana rauhallisesta rötköttäjästä.

Päivän painot grammoina olivat seuraavat:
 

Ryökäle 105

Pamaus 109

Kepponen 97

Katastrofi 86

Sählinki 85

Ihastus 90

Leikki 90

Ikää muksuilla on nyt  4 viikkoa 5 päivää. 

Näyttelypäivän päätös

Näyttelystä kotiutuminen tapahtui kohdallani klo 23.50, eli 20 tuntia kotoa lähdön jälkeen. Yöunet olivat tosiaan jääneet kahteen tuntiin, eli vähän väsy on.

Tämä näyttelypäivä meni ilman palkintoja, mutta voin silti sanoa olevani tyytyväinen arvosteluihin. Mukana olleista essexeistä Sanaris oli L1 lk. sij. 2 ja Eliza nappasi L2:sen. Sanariksen ohi mennyt Janinan kasvatti olikin hienosti Rop1, mikä oli essexeille ensimmäinen Rop1 sijoitus. Pari tapausta on päässyt ropeille aiemminkin, mutta alemmille sijoille. Eli luokka kakkonen oli ehdottomasti enemmän kiinni siitä, että Janinan naaras oli yksinkertaisesti hieno, kuin että herran ulkomuodossa olisi vikaa.

Paluumatkalla auto oli himppasen täynnä, kun Janina oli ostanut yhden häkin ja dunan, Tiina kasan uusia kuljetusbokseja ja mie sain lahjoituksena puisen agilityradan Tapsalle yllätykseksi. Tänään tosin Tapsa ei kummasti lähtenyt sitä enää Tuiken kanssa testaamaan, vaan Tuikekin pääsi kotona suoraan häkkiin nukkumaan siinä missä muutkin rotat.

Väliaikatietoja Jyväskylästä

Taukopaikka Korpilahdella

Nyt on ehditty paikanpäälle näyttelyyn, ja mukana olevasta viidestä eläimestä kolme on jo arvosteltu. Tänään otin näyttelypaikalla hommakseni työstää muuton takia laiminlyötyä gradua, ja sillä näyttelypaikalle tarttuikin ensikertaa mukaan myös kannettava tietokone. Niin on sitä vähän sitten nettiinkin eksyillyt, artikkelien lukemisen ja kirjoittamisen ohella.

Tulomatka Jyväskylään sujui hyvin ...mielenkiintoisissa merkeissä Jutut olivat ehkä vähän väsyneitä, mutta varsin viihdyttäviä. Juttujen tarkemman sisällön päivittäminen blogiin minulta kuitenkin kiellettiin, tai ainakin siinä tapauksessa minä en olisi saanut myöntää matkustaneeni Saijan ja Tiinan kanssa samassa autossa. Joku voisi kuulemma erehtyä pitämään tätä porukkaa Janina mukaanlukien vähän omituisena. Mutta ainakin tavoite numero yksi eli kuskin pysyminen hereillä toteutui. Matkaa saatiin hyvin tauotettuakin, ja silti oltiin ajoissa paikalla. Tosin eipä puolia luokista olisi voitu ennen Saijan ja Janinan saapumista edes aloittaa.

Näyttelypaikan piha aamuauringossa

Ensimmäisenä itsellä mukana olleista arvosteluvuorossa oli Tuike. Tuike saikin varsin hyvän arvostelun A:n kera. Ainoat negatiivisemmat huomiot koskivat vähän erimittaisiksi leikattuja kynsiä, sekä hännän alapinnan pientä keltaisuutta. Eli menevät miun piikkiini, mie kun pääosin vastasin neidin näyttelyvalmisteluista Tapsan kyllä avustaessa. Neidin arvostelu pitikin soittaa heti kotiin Tapsalle, jossa hän nyt sitten odottelee miten Tuiken lopulta käy. Omilla rotillani päivä ei ole alkanut yhtä lupaavasti: Dippis sai L1 lk. sij. 4 ja Delilah L2 värin epätasaisuuden vuoksi. Mutta eipä itsellä tälle päivälle kovin suuria odotuksia olekaan. Dippiskin kun on sellainen peruskiva rotta: ehdottoman mukava ja jalostuskelpoinen, mutta ei ainakaan vielä osoita potentiaalia näyttelyvoittajaksi. Delilah puolestaan on mukana olevista rotistani ehdottomasti kaunein, mutta tänään ei ollut neidin päivä. Sanariksen ja Elizan arvostelua vielä odotetaan.

Tuike

Näyttelypaikalla ollessa sain tarkemman tiedon myös kasvattajakurssista, ja Elinan poikueista. Pääsin kasvattajakurssille ryhmään kolme, joka alkaa keväällä 2013. Jokaiselle ryhmälle kun on varattu aikaa puolisen vuotta. Eli jonkin verran joutuu vielä odottelemaan, mutta eipä tässä kiire ole. Ryhmäjaossa kun oli huomioitu kasvatuksen vaihe omien poikueiden osalta, ja itsellä yli puolet kotona syntyneistä poikueista ovat olleet sijoituspoikueita. Mutta ehtiipähän vielä vahvistaa omaa pohjaa kurssin alkua odotellessa. Loppuvuoden suunnitelmat alkavatkin jo edetä Elinan ilmoitettua odotettujen russian blue poikueiden syntyneen, ja Janinan luvattua minulle yhden agouti essex naaraan yhteisomistukseen. Näiden lisäksi Tiinalta on tulossa Muhkun poikueesta itselleni sk agouti naaras. Eli pääsee sitten taas poikuesuunnitelmia paremmin tekemään, kun saa niitä naaraitakin.

Muhku poikasineen jää nyt tosin sittenkin Tiinan luokse kasvamaan, vaikka alkuun oli puhetta että ottaisin muksut tänne paapottavaksi niiden ollessa pariviikkoisia. Kaikki Tiinan suunnittelemat poikueet kun eivät toteutuneet, ja osa poikasista on lähdössä heti luovutusiän tullen Tiinan mukana Itä-Suomeen. Niin todettiin sitten helpommaksi että muksut pysyvät Tiinan luona, ja saan sitten tyttöni kotiin luovutusiän tullen Tiinan reissun jälkeen. Muksujen avattua silmät menen sitten muksuja ja mammaa katsomaan, ja vahvistamaan varaukseni tuosta agoutiprinsessasta.

Nyt jatketaan loppujen arvostelujen odottamista, sekä sitä gradua.