Edellisessä postauksessa mainittu keskustelu eksoottisten eläinten pidosta lemmikkinä on jatkunut vilkkaana. Sen myötä myös Aamulehti tarttui haisunäätäkysymykseen, ja julkaisi perjantaina artikkelin otsikolla Ottaisitko lemmikiksi haisunäädän? Moni on ottanut, vaikka se on kiellettyä. Kuulin artikkelista ensin siskoltani, joka viestitti minulle asiasta töihin laitettuaan minulle ensin kuvan artikkelista facebookin kautta. Vähän myöhemmin myös äitini soitti siitä minulle hänen työkaveriensa bongattua jutun. Töistä päästyäni asiaa oli ihmetellyt muutama muukin lähipiiriini kuuluva, ja myös Turun eläinsuojeluvalvoja oli laittanut asiaan liittyen muutamia kysymyksiä sähköpostiini, kun häneltä oli pyydetty kannanottoa aiheesta. Kaikkien oli vaikea uskoa että meillä olisi luvaton lemmikki, ja Aamulehden lukemisen jälkeen he halusivat kuulla artikkelin olevan väärässä.
Artikkelissa puhuttiin ennenkaikkea haisunäätien maahantuonnista ja maahantuonnin vaatimista luvista, joita ei sen mukaan oltu myönnetty yhdellekään haisunäädälle. Niinpä meillä lähti selvitystyö käyntiin sen suhteen mitä se käytännössä tarkoittaisi Suomessa syntyneiden eläinten osalta. Haisunäätien lemmikkinä pitäminen kun ei ole itsessään luvanvaraista, ainoastaan niiden maahantuominen. Siispä laitoin Tapsan soittamaan Maa- ja metsätalousministeriölle. Tässä vaiheessa vielä uskoin asian olevan selvitettävissä helposti puhelinsoitolla. Maa- ja metsätalousministeriöstä kuitenkin todettiin ettei asia kuulu heille, sillä kyse ei ole eläimen maahantuonnista; niinpä Tapsa ohjattiin soittamaan Eviralle. Eviran vastaus oli hyvin samantyylinen, ja he kehoittivat ottamaan yhteyttä kansalaisneuvontaan oikean tahon kiinnisaamiseksi. Kansalaisneuvonnasta pyydettiin puolisentuntia selvitysaikaa, jonka jälkeen Tapsa ohjattiin soittamaan Ympäristökeskukselle. Sieltä ensimmäiseksi tavoitettu henkilö ei osannut kommentoida asiaa, mutta hän yhdisti puhelun eteenpäin Ympäristökeskuksen sisällä henkilölle joka kehoitti kyselemään Mihailin kasvattajalta tarkemmin miten ja milloin sen vanhemmat oli tuotu maahan ja kääntymään sitten Suomen riistakeskuksen puoleen, jonka piiriin asia kuuluisi.
Tässä välissä ehti tulla viikonloppu, ja asian selvitystyö jatkui tänään Suomen riistakeskuksen kautta. Sielläkään ensimmäinen puhelimella tavoitettu henkilö ei osannut kommentoida asiaa, mutta hän antoi Tapsalle Varsinais-Suomen Riistapäällikön Erkki Kiukaan numeron, josta Tapsa saisi selvitettyä asiaa. Kun Kiuas saatiin lopulta langanpäähän, hän ei nähnyt Mihailin suhteen mitään ongelmaa, mutta joutui kuitenkin pahoitellen toteamaan ettei hänellä ollut valtuuksia antaa virallista kantaa asiasta. Mikäli haluaisimme virallisen kannan, olisi meidän otettava sähköpostitse yhteyttä hänen esimieheensä. Niinpä aloitin sähköpostiromaanin laatimisen tänään töistä päästyäni, jossa kävin läpi Mihailin ja sen vanhempien taustat mahdollisimmin tarkkaan läpi. Romaanin lähettäminen venyi päälle puoli kuuden, joten olin täysin varma ettei vastausta olisi odotettavissa ainakaan ennen huomista. Ilokseni olin kuitenkin väärässä, ja Sauli Härkönen vastasi alle tunti viestin lähettämisen jälkeen.
Vastausviestissään Härkönen kävi läpi sitä lainsäädäntöä, jonka mukaan Suomen riistakeskus toimii. Lopputulemana hän totesi, että kyseisessä laissa on selvästi porsaanreikä, mutta nykymuodossaan se ei mahdollista heidän puuttua Suomessa syntyneisiin eläimiin, vaikka niiden vanhemmat kuuluisivat lain piiriin ja olisi tuotu maahan puutteellisin dokumentein. Niinpä heidänkään taholta ei tullut estettä miksi emme saisi Mihailia pitää tai mikä uhkaisi sen laillista asemaa lemmikkinä. Kyseisessä laissa hän näki kuitenkin selvän muutostarpeen, minkä omalta osaltanikin voin täysin allekirjoittaa. Jättäähän tuo nykymuodossaan ikävän ikkunan esimerkiksi laittomalle pentutehtailulle, kun ilman tarvittavia lupia maahantuotujen eläinten jälkeläisiin ei ole tällähetkellä mahdollista puuttua. Silti olen tälläerää tuosta porsanreiästä iloinen, sillä Mihailin kasvattaja ei ollut Suomeen muuttaessaan löytänyt mainintaa noista Suomen maakohtaisista maahantuontivaatimuksista, jotka ovat haisunäätien kohdalla muita EU-maita tiukemmat. Niinpä häneltä oli jäänyt uupumaan tuo vaadittu Suomen riistakeskuksen lupa - jota Puppi ja Sissi eivät tosin enää tarvitse asuessaan taas Saksassa isäntäväkensä kanssa.
Nyt voidaan täälläkin siis taas hengähtää ja jatkaa elämää tuon karvapörhelön kanssa. Mutta tätäkin elämään eksojen kanssa välillä kuuluu; lainsäädäntö kun ei ole niiden kanssa usein läheskään niin selvä tai vakiintunut mitä tavallisempien lemmikkien kohdalla. Silti myönnän pitäväni paljon enemmän kotiarjen puolesta, siitä kun pörhis tahtoo nukkua puuhkana kaulanympärillä ja mulkoilee jos kehtaan häiritä toisen unia pyörimällä ja vaihtamalla asentoa.
maanantai 24. helmikuuta 2014
torstai 20. helmikuuta 2014
Eksoottisten lemmikkien eettisyydestä
Netissä on käyty viimepäivien ajan vilkasta keskustelua eksoottisten lemmikkien pidon eettisyydestä. Tämänkertainen keskustelu sai alkunsa Savon Sanomien artikkelista, jossa oli lainattu SEY:n toiminnanjohtajaa Kati Pullia, joka puoltaa positiivilistan asettamista sallituista lemmikkilajeista. Tämän Belgiassa jo käytössä olevan mallin idea on asettaa lista lajeista, joita eläinsuojelu-uudistuksen jälkeen olisi luvallista pitää lemmikkieläiminä. Listan ulkopuolelle jäävät lajit olisivat automaattisesti lailla kiellettyjä. Keskustelua on käyty paljon etenkin siitä, mitkä lajit listalle tulisi hyväksyä. Jyrkimmillään osa eläinharrastajistakin olisi valmiita hyväksymään vain kissan ja koiran. Voimakkainta keskustelua aiheuttavat jo varsin yleiset lemmikkilinnut, herpit ja lemmikkijyrsijät - sekä uusimmat lemmikkitulokkaat, kuten jo artikkelissa mainittu haisunäätä. Samana päivänä Savon Sanomien artikkelin kanssa ilmestyi myös Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n, Suomen Herpetologisen yhdistys ry:n, Helsingin akvaarioseura ry:n, Suomen Herppiharrastajat ry:n ja Suomen Dendrobatidae Yhdistys ry:n yhteisvastine Eksottisten eläinten harrastajayhdistykset: SEY:n ehdotus kieltäisi kissat ja koiratkin. Vastineessaan yhdistykset käyvät läpi niitä kohtia joiden perusteella eksojen kieltämistä harkitaan, ja nostavat esiin samoja ongelmia myös kissojen ja koirien pidossa.
Itselläni huomio kiinnittyi ensin Savon Sanomien artikkelin nettilinkkiin. Nettilinkissä artikkelin otsikkona kun näkyy yksinkertainen kysymys: Haisunäätäkö lemmikki? Mihailin myötä tämä lajiesimerkki on luonnollisesti varsin lähellä itseä. Varsin pian keskusteluja lukiessa haisunäätäkysymys alkoi asettua kuitenkin sivummalle, marginaaliin. Kyseessä on kuitenkin Suomen mittakaavassa häviävän pieni eläinryhmä, vaikka meidän taloudessamme se edustaakin viidennestä. Skunkkien ohella meidän talouden eksoihin kuuluu myös rotat - kuten myös valtaosa koskaan omistamistani lemmikeistä. Kysymys kattaa siis eläinharrastukseni lähes kokonaisuudessaan. Meillä on ollut kotona niin jyrsijöitä, matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä ja akvaariokaloja, kuin myös selkärangattomia. Pieninä poikkeuksina laumasta minulla on ollut kotikotona asuessa kyllä myös ne koira ja kissa. Myös monien tuttujen eläinlaumoissa eksoottiset lemmikit näyttelevät hyvin hallitsevaa osaa - eksoottisiksi kun lasketaan kaikki muut paitsi koira ja kissa.
Keskustelu alkoi elävänä, mielenkiintoisena ja vilkkaana. Esille nostettiin monia eettisiä ja filosofisia kysymyksiä eläinten asemasta lemmikkinä, sekä lukuisia käytännön esimerkkejä siitä, miten eri lajien elinolot on tai ei ole lemmikkinä mahdollista järjestää. Varsin pian moni seuraamani keskustelu ajautui kuitenkin umpikujaan ja asemasotaan ihmisten lukkiutuessa tiiviisti omien näkemystensä taakse. Paljon eripuraisuutta aiheutti niin lemmikin funktio (onko ihmisellä oikeutta vangita kotiinsa pala luontoa puhtaasti omien hedonististen halujensa ja estetiikantajunsa takia) kuin lemmikiksi sopivien lajien ominaisuudet (onko tärkeämpää pystyä tarjoamaan lemmikille luonnollista vastaavat olot vai keskittyä lajeihin jotka ovat ihmistä kohtaan sosiaalisia ja tulevat toimeen ihmisen itselleen valitsemassa ympäristössä). Nämä luonnollisesti jakoivat kissa/koiraharrastajat ja eksoilijat eri leireihin. Osien kissa ja koiraharrastajien mielestä jo eläinten pitäminen häkissä tai terraariossa on eettisesti kestämättömällä pohjalla, vaikka osa yksilöistä niihin oloihin sopeutuisikin. Ekso puolelta taas löytyi enemmän vierastusta vahvaa valikoivaa jalostusta kohtaan, jolla esimerkiksi moni koirarotu on etäännytetty kauaksi paitsi sudesta myös rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, jotta se sopisi paremmin kotilemmikiksi ja harrastelukaveriksi kaupunkiolosuhteisiin. Itseni on hankala asettua jyrkästi kummallekaan puolelle, sillä itse on osin valmis allekirjoittamaan monet molempien puolien argumenteista. Itselläni tähän tosin vaikuttaa harjoittamani jako harrastus- ja lemmikkieläimiin; olen valmis hyväksymään molemmat, mutta odotukseni näiden suhteen ovat erilaiset. Harrastuseläinten suhteen pidän keskeisempänä mahdollisimman luonnonmukaisen ja lajinomaisen käytöksen mahdollistavan ympäristön tarjoamista. Lemmikkieläinten suhteen painotus on luonnollisesti enemmän seurallisuudessa ja niiden sopeutumisessa ihmisten seuraan. Meillä talouden kaikki tämänhetkiset eksot ovat ensisijaisesti lemmikkeinä, ja elävät oman pienoisekosysteeminsä sijaan vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa - vaikkakin niille pyritään toki tarjoamaan mahdollisuuksia käyttäytyä lajilleen tyypillisesti.
Lemmikin pidon itsekkyys on mielestäni kuitenkin teema joka koskee eksojen ohella kaikkea eläintenpitoa; yhtälailla syyt kissan ja koiran hankintaan ovat usein puhtaan itsekkäät. Moni eläinihminen ei ole valmis tekemään sitä valintaa minkä osa kokee eettisesti ainoaksi kestäväksi - eli elämään kokonaan ilman lemmikkejä ja tarkkailemaan eläimiä vain niiden luonnollisessa ympäristössä. Jos ja kun lemmikkejä kuitenkin pidetään, mielestäni riittävä valinnan vapaus lajien suhteen osaltaan myös turvaa lemmikin tarpeiten huomioimista. Mikäli lemmikkiä harkitsevan on oikeasti aidosti mahdollista valita itselleen parhaiten sopiva laji, on hänellä todennäköisimmin myös resurssit huolehtia eläimestä sen vaatimalla tavalla oli kyseessä sitten aktiivinen palveluskoira tai terraariossaan elävä sammakko. Tokikin tämä on vain ideaalitilanne: osa hankkii eläimen aina ilman kunnollista perehtymistä sen vaatimuksiin ja vailla kiinnostusta järjestää sen oloja lajin vaatimalla tavalla. Tätä tapahtuu toisaalta kaikkien lajien, ei vain eksojen kohdalla. Omalta osaltanikaan en pysty täysin rehellisesti sanomaan, haluaisinko olla kokonaan ilman lemmikkejä vaikka kaikki ensisijaiset lajini kiellettäisiin. Vai päätyisinkö asiaa harkittuani koittamaan sopeuttamaan omaa käytöstäni sellaiseksi, että itsestä tulisi edes kohtalaisen hyvä omistaja jollekin laillisesti sallitulle otukselle, siinä missä lajit on nyt valittu sen mukaan että ne istuvat suht saumattomasti omaan nykyiseen arkeeni.
Kissojen ja koirien pidon eettistä kestävyyttä verrattuna eksoihin on perusteltu muunmuassa niiden pitkällä yhteisellä historialla ihmisen kanssa, ja sillä kuinka ne ovat itse hakeutuneet ihmisen seuraan helpon ravinnon toivossa. Näistä perusteluista jälkimmäinen toimisi myös monen muun lajin kohdalla; esimerkiksi hiirten, rottien ja torakoiden yhteinen taival ihmisen kanssa on eittämättä hyvin pitkä, vaikka ihminen onkin koittanut katkaista sen aina näihin päiviin asti. Rottakin on kulkeutunut ihmisen mukana käytännössä kaikkialle, ja pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään ihmisasumusten tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Uudemmista lemmikkitulokkaista esimerkiksi haisunäätä aiheuttaa luonnonvaraisena paljon ongelmia nimenomaan siksi, että etsiessään ruokaa ja suojaa läheltä ihmisasutusta, ne jäävät usein autojen alle ja koirien hampaisiin, jolloin niiden luonnollinen puolustautumiskeino aiheuttaa haittaa ihmisille. Kaikki eksotkaan eivät siis suinkaan karta ihmisasutusta ja pyri elämään villissä luonnossa kaukana asutuksesta. Moni on päinvastoin aloittanut ihmisen hyödyntämisen jo kauan ennen kuin ne on lopulta kesytetty lemmikeiksi. Siltikään en näkisi tätäkään yksinään pätevänä lemmikkieläimen mittana; esimerkiksi pesukarhut ovat myös taitavia ruokavarkaita ja ihmisasumusten hyödyntäjiä, mutta niiden vaatiman vesielementin myötä en kuitenkaan itse haluaisi nähdä niiden rantautuvan lemmikeiksi Suomeen.
Tietenkin ihmisasutuksen tuntumassa elävän villin ja asunnon sisälle otetun kesytetyn eläimen välillä on monia suuria eroja. Ihmisen kannalta näitä on esimerkiksi luonteeseen ja eri värimuunnoksiin keskittynyt valikoiva jalostus, jolla eläimen lemmikkiominaisuuksia on pyritty parantamaan. Eläimen kohdalla kesytys tuo selviä rajoituksia elintilaan, sekä usein myös lisääntymismahdollisuuksiin ja ravintoon. Kuitenkin useita (jopa satoja) sukupolvia vankeudessa eläneelle eläimelle ainoa tuttu elinympäristö on ihmisen luoma keinotekoinen, oli kyse sitten kerrostalokaksiossa elävästä kissasta tai häkkieläimenä elävästä rotasta. Niiden kannalta alkuperäisen "villin" ympäristön ja nykyisen eroa keskeisempi on se miten hyvin keinotekoinen ympäristö on mahdollista saada vastaamaan niiden lajinomaisia tarpeita ja vaistomaista käyttäytymistä. Häkillä ja häkilläkin kun voi olla paljon eroa; lain edellyttämä minimi ei usein vielä takaa riittävän monipuolista toimintaympäristöä. Etenkin kani- ja jyrsijäpuolella itseäni häiritsee monen ajatus siitä, ettei yksi kaksi yksilöä tarvitse läheskään niin isoa asumusta kuin isompi lauma, sillä niitä on vain pari. Eläimen liikunnantarve ja sen tapa käyttää ympäristöään ja virikkeitä kun ei ole kuitenkaan juurikaan sidoksissa siihen, kuinka suuressa laumassa yksilö elää. Yhtälailla kahdestaan lajitoverinsa kanssa elävä rotta tarvitsee tilaa liikkua ja tutkia, ja yhtälailla sen asumukseen on saatava mahtumaan kiipeilyä, jyrsimistä, piiloutumista, nukkumista, tasapainoilua, ongelmanratkaisua ja muita toimintoja edesauttavia virikkeitä. Tässä kohden näen tilavassa häkissä kuitenkin myös vahvuuksia esimerkiksi ihmisasuntoon nähden; häkki/terraario on mahdollista sisustaa kokonaisuudessaan eläimen tarpeet huomioon ottaen, eikä sen sisällä ole yhtä suurta tarvetta tehdä käytännöllisiä kompromisseja kuin muualla asunnossa. Siinä missä monella kissalla on "omia" huonekaluja vain muutamien lelujen ja kiipeilypuun verran ja koiralla monesti peti ja leluja, on esimerkiksi jyrsijöille mahdollista rakentaa monenlaisia tunneli- ja köysiviritelmiä, mitä moni ei halua kissakoossa pitkin asuntoaan. Toki häkkieläimellä valvomaton liikkuminen on rajattu häkin seinien sisäpuolelle, mutta tilava, monitasoinen ja hyvin sisustettu häkki tarjoaa kuitenkin usein vähintään yhtä paljon toimintamahdollisuuksia mitä ihmissnäkökulmasta sisustettu pienehkö kaupunkiasumus kissalle tai koiralle.
Eksojen kohdalla isona ongelmaryppäänä on nostettu esille myös stressaantuminen, pakko-oireinen käytös ja passivoituminen. Moni kokee, ettei eksoille ole oikeasti mahdollista rakentaa riittäviä oloja, eikä tavallisella harrastajalla ole tarpeeksi taitoa tulkita niiden käyttäytymistä oikein ja siten tunnistaa ongelmakohtia. Monen esille nostamat hyvinvointi-indikaattorit, kuten terveys, lajinomainen käytös ja lisääntyminen on lytätty riittämättöminä. Eläinten käytöstä myös luetaan hyvin eri tavoin; osa ei-harrastajista kokee eläinten pyrkien stressaantuneina ulos vapauteen siinä missä harrastajan mielestä kyseinen käytös menee normiuteliaisuuden tai lisääntymisajan levottomuden piiriin. Osa näkee eläimen liikkumattomuuden (esim. herpeillä) tyytyväisyytenä vallitseviin olosuhteisiin, toisista taas kyse on alistumisesta vallitseviin olosuhteisiin ja passivoitumisesta. Itse vuosia eksojen kanssa touhunneena en kuitenkaan osaa nähdä niiden elemaailmaa mysteerisempänä tai vaikeammin tulkittavana kuin yleisempienkään lemmikkieläinten. Eläinten kanssa tekemisissä ollessa omien lemmikkien ilmaisutapaan oppii usein äkkiä, ja sen jälkeen on suhteellisen helppo havaita muutokset kyseisen eläimen olemuksessa. Esimerkiksi omissa käärmeissä liikeradoista ja liikkeen tahdista pystyi katsomaan jo hyvin, lähestyykö käärme uteliaana vai onko kädet syytä pitää pois sen ulottuvilta. Mihailin kohdalla pojan hännän asento ja liikkeet kertovat paljon pojan mielialoista ja siitä, onko se kyseisellä hetkellä utelias, leikkisä vai varuillaan. Eläinten lukutaito kehittyy kuitenkin vain viettämällä aikaa eläimen seurassa, ja vaikka sitä on itsekin perehtynyt myös koirien ja kissojen elemaailmaan, koen silti pystyväni luotettavammin tulkitsemaan oman laumani jäseniä mitä tuntemattomampia yleisesti tunnettuja lajeja. Eläinten kohdalla lukutaito on osin opeteltava jokaisen yksilön kohdalla uudelleen, ja monella tutustuminen hännänheilutusta hienovaraisempiin eleisiin alkaa koirien ja kissojenkin kohdalla vasta ensimmäisen yksilön tullessa taloon. Sitä ennen harvalla on ollut tarpeeksi mahdollisuuksia ja kiinnostusta seurata eläinten viestinnän monimuotoisuutta.
Mitä enemmän sitä on itse miettinyt positiivilistaa ja sen seurauksia, sitä hartaammin itse toivoo ettei se menisi läpi. Minun on yksinkertaisesti mahdotonta kuvitella sitä työryhmää, joka pystyisi käymään laajalti ja perusteellisesti läpi kaikki tällä hetkellä lemmikkinä pidettävät lajit ja tekemään kyseisen selvitystyön pohjalta objektiivisen listan hyvät lemmikkiominaisuudet omaavista lajeista. Ilman kattavaa selvitystyötä listastasta tulisi kuitenkin helposti vain yleisimpiin lajeihin keskittyvä tynkä, joka ei mielestäni sellaisena toimisi optimaalisesti eläinten edunajana. Moniin lajeihin kun liittyy sitkeitä ennakkoluuloja ja osa taas vain olisi harvinaisempina ja vähemmän yleisinä riskissä tippua listoilta pois ilman mitään varsinaista syytä. Sen vuoksi kokisin jopa negatiiviselta kalskahtavan kieltolistan positiivilistaa toimivampana ratkaisuna, sillä kieltolistalle juotuminen vaatisi perustelun jokaisen lajin kohdalta erikseen. Eli kiellolle pitäisi löytyä jokin nimettävissä oleva syy, sen sijaan että positiivilistalta laji voi vain jäädä pois. Kieltolistallakin lemmikkimarkkinoilta pystyisi rajaamaan pois joitain ongelmakohtia, kuten kotialtaisiin myytäviä yli metrisiksi kasvavia vonkaleita. Se ei kuitenkaan ajaisi yhtä isoa joukkoa nykyisistä lemmikkieläimistä lainsuojattoman asemaan. Pahimmillaan monen lajin harrastaminen kun ei kielloista huolimatta loppuisi, vaan siirtyisi vain pimentoon jolloin esimerkiksi asiantuntevan hoidon tarjoaminen voisi käydä haastavaksi, kuten Hanna pelkää aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessaan.
Kaikkein eniten kuitenkin toivoisin, että uudessa eläinsuojelulaissa keskityttäisiin parantamaan lemmikkieläinten asemaa lajista riippumatta. Että lakisääteisiä minimejä tarkistettaisiin reilusti ylöspäin niin asumusten kokojen, virikkeiden kuin muidenkin vaatimusten suhteen. Niin että eläinrääkkäykseenkin olisi oikeasti mahdollista puuttua jo ennen kuin eläin selvästi kärsii. Ettei minkään eläimen kohdalla riittäisi enää se, että sillä on edes vähän tilaa, suhteellisen puhdas nurkka, vettä ja jotain ravintoa - ei edes niiden kohdalla joita on pidetty samalla tavalla jo sukupolvia sitten.
Itselläni huomio kiinnittyi ensin Savon Sanomien artikkelin nettilinkkiin. Nettilinkissä artikkelin otsikkona kun näkyy yksinkertainen kysymys: Haisunäätäkö lemmikki? Mihailin myötä tämä lajiesimerkki on luonnollisesti varsin lähellä itseä. Varsin pian keskusteluja lukiessa haisunäätäkysymys alkoi asettua kuitenkin sivummalle, marginaaliin. Kyseessä on kuitenkin Suomen mittakaavassa häviävän pieni eläinryhmä, vaikka meidän taloudessamme se edustaakin viidennestä. Skunkkien ohella meidän talouden eksoihin kuuluu myös rotat - kuten myös valtaosa koskaan omistamistani lemmikeistä. Kysymys kattaa siis eläinharrastukseni lähes kokonaisuudessaan. Meillä on ollut kotona niin jyrsijöitä, matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä ja akvaariokaloja, kuin myös selkärangattomia. Pieninä poikkeuksina laumasta minulla on ollut kotikotona asuessa kyllä myös ne koira ja kissa. Myös monien tuttujen eläinlaumoissa eksoottiset lemmikit näyttelevät hyvin hallitsevaa osaa - eksoottisiksi kun lasketaan kaikki muut paitsi koira ja kissa.
Keskustelu alkoi elävänä, mielenkiintoisena ja vilkkaana. Esille nostettiin monia eettisiä ja filosofisia kysymyksiä eläinten asemasta lemmikkinä, sekä lukuisia käytännön esimerkkejä siitä, miten eri lajien elinolot on tai ei ole lemmikkinä mahdollista järjestää. Varsin pian moni seuraamani keskustelu ajautui kuitenkin umpikujaan ja asemasotaan ihmisten lukkiutuessa tiiviisti omien näkemystensä taakse. Paljon eripuraisuutta aiheutti niin lemmikin funktio (onko ihmisellä oikeutta vangita kotiinsa pala luontoa puhtaasti omien hedonististen halujensa ja estetiikantajunsa takia) kuin lemmikiksi sopivien lajien ominaisuudet (onko tärkeämpää pystyä tarjoamaan lemmikille luonnollista vastaavat olot vai keskittyä lajeihin jotka ovat ihmistä kohtaan sosiaalisia ja tulevat toimeen ihmisen itselleen valitsemassa ympäristössä). Nämä luonnollisesti jakoivat kissa/koiraharrastajat ja eksoilijat eri leireihin. Osien kissa ja koiraharrastajien mielestä jo eläinten pitäminen häkissä tai terraariossa on eettisesti kestämättömällä pohjalla, vaikka osa yksilöistä niihin oloihin sopeutuisikin. Ekso puolelta taas löytyi enemmän vierastusta vahvaa valikoivaa jalostusta kohtaan, jolla esimerkiksi moni koirarotu on etäännytetty kauaksi paitsi sudesta myös rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, jotta se sopisi paremmin kotilemmikiksi ja harrastelukaveriksi kaupunkiolosuhteisiin. Itseni on hankala asettua jyrkästi kummallekaan puolelle, sillä itse on osin valmis allekirjoittamaan monet molempien puolien argumenteista. Itselläni tähän tosin vaikuttaa harjoittamani jako harrastus- ja lemmikkieläimiin; olen valmis hyväksymään molemmat, mutta odotukseni näiden suhteen ovat erilaiset. Harrastuseläinten suhteen pidän keskeisempänä mahdollisimman luonnonmukaisen ja lajinomaisen käytöksen mahdollistavan ympäristön tarjoamista. Lemmikkieläinten suhteen painotus on luonnollisesti enemmän seurallisuudessa ja niiden sopeutumisessa ihmisten seuraan. Meillä talouden kaikki tämänhetkiset eksot ovat ensisijaisesti lemmikkeinä, ja elävät oman pienoisekosysteeminsä sijaan vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa - vaikkakin niille pyritään toki tarjoamaan mahdollisuuksia käyttäytyä lajilleen tyypillisesti.
Lemmikin pidon itsekkyys on mielestäni kuitenkin teema joka koskee eksojen ohella kaikkea eläintenpitoa; yhtälailla syyt kissan ja koiran hankintaan ovat usein puhtaan itsekkäät. Moni eläinihminen ei ole valmis tekemään sitä valintaa minkä osa kokee eettisesti ainoaksi kestäväksi - eli elämään kokonaan ilman lemmikkejä ja tarkkailemaan eläimiä vain niiden luonnollisessa ympäristössä. Jos ja kun lemmikkejä kuitenkin pidetään, mielestäni riittävä valinnan vapaus lajien suhteen osaltaan myös turvaa lemmikin tarpeiten huomioimista. Mikäli lemmikkiä harkitsevan on oikeasti aidosti mahdollista valita itselleen parhaiten sopiva laji, on hänellä todennäköisimmin myös resurssit huolehtia eläimestä sen vaatimalla tavalla oli kyseessä sitten aktiivinen palveluskoira tai terraariossaan elävä sammakko. Tokikin tämä on vain ideaalitilanne: osa hankkii eläimen aina ilman kunnollista perehtymistä sen vaatimuksiin ja vailla kiinnostusta järjestää sen oloja lajin vaatimalla tavalla. Tätä tapahtuu toisaalta kaikkien lajien, ei vain eksojen kohdalla. Omalta osaltanikaan en pysty täysin rehellisesti sanomaan, haluaisinko olla kokonaan ilman lemmikkejä vaikka kaikki ensisijaiset lajini kiellettäisiin. Vai päätyisinkö asiaa harkittuani koittamaan sopeuttamaan omaa käytöstäni sellaiseksi, että itsestä tulisi edes kohtalaisen hyvä omistaja jollekin laillisesti sallitulle otukselle, siinä missä lajit on nyt valittu sen mukaan että ne istuvat suht saumattomasti omaan nykyiseen arkeeni.
Kissojen ja koirien pidon eettistä kestävyyttä verrattuna eksoihin on perusteltu muunmuassa niiden pitkällä yhteisellä historialla ihmisen kanssa, ja sillä kuinka ne ovat itse hakeutuneet ihmisen seuraan helpon ravinnon toivossa. Näistä perusteluista jälkimmäinen toimisi myös monen muun lajin kohdalla; esimerkiksi hiirten, rottien ja torakoiden yhteinen taival ihmisen kanssa on eittämättä hyvin pitkä, vaikka ihminen onkin koittanut katkaista sen aina näihin päiviin asti. Rottakin on kulkeutunut ihmisen mukana käytännössä kaikkialle, ja pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään ihmisasumusten tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Uudemmista lemmikkitulokkaista esimerkiksi haisunäätä aiheuttaa luonnonvaraisena paljon ongelmia nimenomaan siksi, että etsiessään ruokaa ja suojaa läheltä ihmisasutusta, ne jäävät usein autojen alle ja koirien hampaisiin, jolloin niiden luonnollinen puolustautumiskeino aiheuttaa haittaa ihmisille. Kaikki eksotkaan eivät siis suinkaan karta ihmisasutusta ja pyri elämään villissä luonnossa kaukana asutuksesta. Moni on päinvastoin aloittanut ihmisen hyödyntämisen jo kauan ennen kuin ne on lopulta kesytetty lemmikeiksi. Siltikään en näkisi tätäkään yksinään pätevänä lemmikkieläimen mittana; esimerkiksi pesukarhut ovat myös taitavia ruokavarkaita ja ihmisasumusten hyödyntäjiä, mutta niiden vaatiman vesielementin myötä en kuitenkaan itse haluaisi nähdä niiden rantautuvan lemmikeiksi Suomeen.
Tietenkin ihmisasutuksen tuntumassa elävän villin ja asunnon sisälle otetun kesytetyn eläimen välillä on monia suuria eroja. Ihmisen kannalta näitä on esimerkiksi luonteeseen ja eri värimuunnoksiin keskittynyt valikoiva jalostus, jolla eläimen lemmikkiominaisuuksia on pyritty parantamaan. Eläimen kohdalla kesytys tuo selviä rajoituksia elintilaan, sekä usein myös lisääntymismahdollisuuksiin ja ravintoon. Kuitenkin useita (jopa satoja) sukupolvia vankeudessa eläneelle eläimelle ainoa tuttu elinympäristö on ihmisen luoma keinotekoinen, oli kyse sitten kerrostalokaksiossa elävästä kissasta tai häkkieläimenä elävästä rotasta. Niiden kannalta alkuperäisen "villin" ympäristön ja nykyisen eroa keskeisempi on se miten hyvin keinotekoinen ympäristö on mahdollista saada vastaamaan niiden lajinomaisia tarpeita ja vaistomaista käyttäytymistä. Häkillä ja häkilläkin kun voi olla paljon eroa; lain edellyttämä minimi ei usein vielä takaa riittävän monipuolista toimintaympäristöä. Etenkin kani- ja jyrsijäpuolella itseäni häiritsee monen ajatus siitä, ettei yksi kaksi yksilöä tarvitse läheskään niin isoa asumusta kuin isompi lauma, sillä niitä on vain pari. Eläimen liikunnantarve ja sen tapa käyttää ympäristöään ja virikkeitä kun ei ole kuitenkaan juurikaan sidoksissa siihen, kuinka suuressa laumassa yksilö elää. Yhtälailla kahdestaan lajitoverinsa kanssa elävä rotta tarvitsee tilaa liikkua ja tutkia, ja yhtälailla sen asumukseen on saatava mahtumaan kiipeilyä, jyrsimistä, piiloutumista, nukkumista, tasapainoilua, ongelmanratkaisua ja muita toimintoja edesauttavia virikkeitä. Tässä kohden näen tilavassa häkissä kuitenkin myös vahvuuksia esimerkiksi ihmisasuntoon nähden; häkki/terraario on mahdollista sisustaa kokonaisuudessaan eläimen tarpeet huomioon ottaen, eikä sen sisällä ole yhtä suurta tarvetta tehdä käytännöllisiä kompromisseja kuin muualla asunnossa. Siinä missä monella kissalla on "omia" huonekaluja vain muutamien lelujen ja kiipeilypuun verran ja koiralla monesti peti ja leluja, on esimerkiksi jyrsijöille mahdollista rakentaa monenlaisia tunneli- ja köysiviritelmiä, mitä moni ei halua kissakoossa pitkin asuntoaan. Toki häkkieläimellä valvomaton liikkuminen on rajattu häkin seinien sisäpuolelle, mutta tilava, monitasoinen ja hyvin sisustettu häkki tarjoaa kuitenkin usein vähintään yhtä paljon toimintamahdollisuuksia mitä ihmissnäkökulmasta sisustettu pienehkö kaupunkiasumus kissalle tai koiralle.
Eksojen kohdalla isona ongelmaryppäänä on nostettu esille myös stressaantuminen, pakko-oireinen käytös ja passivoituminen. Moni kokee, ettei eksoille ole oikeasti mahdollista rakentaa riittäviä oloja, eikä tavallisella harrastajalla ole tarpeeksi taitoa tulkita niiden käyttäytymistä oikein ja siten tunnistaa ongelmakohtia. Monen esille nostamat hyvinvointi-indikaattorit, kuten terveys, lajinomainen käytös ja lisääntyminen on lytätty riittämättöminä. Eläinten käytöstä myös luetaan hyvin eri tavoin; osa ei-harrastajista kokee eläinten pyrkien stressaantuneina ulos vapauteen siinä missä harrastajan mielestä kyseinen käytös menee normiuteliaisuuden tai lisääntymisajan levottomuden piiriin. Osa näkee eläimen liikkumattomuuden (esim. herpeillä) tyytyväisyytenä vallitseviin olosuhteisiin, toisista taas kyse on alistumisesta vallitseviin olosuhteisiin ja passivoitumisesta. Itse vuosia eksojen kanssa touhunneena en kuitenkaan osaa nähdä niiden elemaailmaa mysteerisempänä tai vaikeammin tulkittavana kuin yleisempienkään lemmikkieläinten. Eläinten kanssa tekemisissä ollessa omien lemmikkien ilmaisutapaan oppii usein äkkiä, ja sen jälkeen on suhteellisen helppo havaita muutokset kyseisen eläimen olemuksessa. Esimerkiksi omissa käärmeissä liikeradoista ja liikkeen tahdista pystyi katsomaan jo hyvin, lähestyykö käärme uteliaana vai onko kädet syytä pitää pois sen ulottuvilta. Mihailin kohdalla pojan hännän asento ja liikkeet kertovat paljon pojan mielialoista ja siitä, onko se kyseisellä hetkellä utelias, leikkisä vai varuillaan. Eläinten lukutaito kehittyy kuitenkin vain viettämällä aikaa eläimen seurassa, ja vaikka sitä on itsekin perehtynyt myös koirien ja kissojen elemaailmaan, koen silti pystyväni luotettavammin tulkitsemaan oman laumani jäseniä mitä tuntemattomampia yleisesti tunnettuja lajeja. Eläinten kohdalla lukutaito on osin opeteltava jokaisen yksilön kohdalla uudelleen, ja monella tutustuminen hännänheilutusta hienovaraisempiin eleisiin alkaa koirien ja kissojenkin kohdalla vasta ensimmäisen yksilön tullessa taloon. Sitä ennen harvalla on ollut tarpeeksi mahdollisuuksia ja kiinnostusta seurata eläinten viestinnän monimuotoisuutta.
Mitä enemmän sitä on itse miettinyt positiivilistaa ja sen seurauksia, sitä hartaammin itse toivoo ettei se menisi läpi. Minun on yksinkertaisesti mahdotonta kuvitella sitä työryhmää, joka pystyisi käymään laajalti ja perusteellisesti läpi kaikki tällä hetkellä lemmikkinä pidettävät lajit ja tekemään kyseisen selvitystyön pohjalta objektiivisen listan hyvät lemmikkiominaisuudet omaavista lajeista. Ilman kattavaa selvitystyötä listastasta tulisi kuitenkin helposti vain yleisimpiin lajeihin keskittyvä tynkä, joka ei mielestäni sellaisena toimisi optimaalisesti eläinten edunajana. Moniin lajeihin kun liittyy sitkeitä ennakkoluuloja ja osa taas vain olisi harvinaisempina ja vähemmän yleisinä riskissä tippua listoilta pois ilman mitään varsinaista syytä. Sen vuoksi kokisin jopa negatiiviselta kalskahtavan kieltolistan positiivilistaa toimivampana ratkaisuna, sillä kieltolistalle juotuminen vaatisi perustelun jokaisen lajin kohdalta erikseen. Eli kiellolle pitäisi löytyä jokin nimettävissä oleva syy, sen sijaan että positiivilistalta laji voi vain jäädä pois. Kieltolistallakin lemmikkimarkkinoilta pystyisi rajaamaan pois joitain ongelmakohtia, kuten kotialtaisiin myytäviä yli metrisiksi kasvavia vonkaleita. Se ei kuitenkaan ajaisi yhtä isoa joukkoa nykyisistä lemmikkieläimistä lainsuojattoman asemaan. Pahimmillaan monen lajin harrastaminen kun ei kielloista huolimatta loppuisi, vaan siirtyisi vain pimentoon jolloin esimerkiksi asiantuntevan hoidon tarjoaminen voisi käydä haastavaksi, kuten Hanna pelkää aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessaan.
Kaikkein eniten kuitenkin toivoisin, että uudessa eläinsuojelulaissa keskityttäisiin parantamaan lemmikkieläinten asemaa lajista riippumatta. Että lakisääteisiä minimejä tarkistettaisiin reilusti ylöspäin niin asumusten kokojen, virikkeiden kuin muidenkin vaatimusten suhteen. Niin että eläinrääkkäykseenkin olisi oikeasti mahdollista puuttua jo ennen kuin eläin selvästi kärsii. Ettei minkään eläimen kohdalla riittäisi enää se, että sillä on edes vähän tilaa, suhteellisen puhdas nurkka, vettä ja jotain ravintoa - ei edes niiden kohdalla joita on pidetty samalla tavalla jo sukupolvia sitten.
 |
| Lain mukaan riittävä... |
 |
| ...ei vielä sano etteikö siitä pystyisi kotiloissa vielä parantamaan. |
torstai 13. helmikuuta 2014
R.i.p. Eliza, Ron & Winston
Pari viime päivää on mennyt Elizaa seuratessa. Mummuskan kasvain oli kasvamaan päin, ja alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa mummun liikkumiseen. Lopullinen lopetuspäätös syntyi kuitenkin vasta tänään. Sain aamupäivällä sähköpostia kahdesta Elizan veljestä, Ronista (Thomas The Courier) ja Winstonista (Inspector Cooke) joilla oli molemmilla kanssa ollut jonkin aikaa ongelmia terveyden kanssa. Poikien omistaja kertoi kuinka Winston oli kuollut eilen kotonaan ja Ron lopetettu tänään eläinlääkärillä kasvaimen takia. Viestiä lukiessani ja asiaa siinä miettiessäni sain itsekin vihdoin tehtyä päätöksen. Elizan kasvain ei ollut pienemässä, ja minä olen lähdössä viikonlopuksi pois. En halunnut ottaa sitä riskiä että mummuskan kunto romahtaisi poissaollessani. Niinpä soitin töistä Tapsalle, ja juteltuani vähän aikaa asiasta, pyysin häntäkin sanomaan hyvästit mummuskalle ennen ropeilemaan lähtöä. Mummuska kun on rotistani ainut joka on ollut Tapsallekin olemassa aina - Eliza kun syntyi siinä kuussa kun tapasimme Tapsan kanssa ensimmäisen kerran.
Nyt on mummuska takaisin veljiensä luona, ilman haittaavaa pattia. Määränpäässä odottavat myös siskonsa Turma (Katarina The Outlaw) ja veljensä Carlos (Brother Marcus).
R.i.p.
Nyt on mummuska takaisin veljiensä luona, ilman haittaavaa pattia. Määränpäässä odottavat myös siskonsa Turma (Katarina The Outlaw) ja veljensä Carlos (Brother Marcus).
R.i.p.
Inspector Cooke "Winston"
s. 08.07.2011-12.02.2014
Thomas The Courier "Ron"
s. 08.07.2011-13.02.2014
Eliza Witch Hunter "Eliza"
s. 08.07.2011-13.02.2014
 |
| Hei hei mummuska! |
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
R.i.p. Hekla
Toissapäivänä tuli uutinen joka kirpaisi yllättävänkin paljon. Kaniporukan viimeinen, Hekla oli sairastunut keuhkoputkentulehdukseen, ja menehtynyt vielä samana päivänä lääkärissäkäynnin jälkeen. Todennäköisesti pupuneidin sydän ei ollut enää lääkitystä kestänyt. Heklahan ei ole asunut miun kanssani saman katon alla enää pariin vuoteen, eikä ole siten ollut aiempaan tapaan arjessa läsnä. Pientä luopumista oli joutunut tekemään myös ennen eroa, kun itselle puhkesi kaniallergia, ja liian pitkä oleilu samassa tilassa alkoi aiheuttaa oireita. Silti niitä yhteisiä vuosia mahtui taipaleeseen monta; Heku oli kuollessaan paria kuukautta vaille 10-vuotias. Itse olin siis Hekun kotiutuessa vasta 16-vuotias lukiolainen, ja ensimmäiset omat rotatkin olivat vasta haaveissa, samoin kuin ensimmäinen oma vuokra-asunto. Hekun elinaikana aika moni asia ehti siis muuttua - ja moneen kertaan. Viimeiset vuotensa Heku eli Mikon hoivissa ensin Denverin kanssa ja sitten yksin Denverin menehdyttyä vuosi sitten.
Lepää rauhassa,
Gerberan Hekla "Hekla"
hörökorvainen pikku jänis
s. 12.4.2004-10.2.2014
Lepää rauhassa,
Gerberan Hekla "Hekla"
hörökorvainen pikku jänis
s. 12.4.2004-10.2.2014
torstai 6. helmikuuta 2014
Rottien Ikea-koti
Sunnuntaina tuli käytyä Ikeaa tyhjentämässä, ja tänään uudet (ja vanhat) hankinnat saatiin viimein rottamuksille asti. Tälläkertaa häkin teemaksi tuli siis Ikea - viiden Ikea-tuotteen edustuksella. Eipä sillä etteikö noita olisi löytynyt kotoa pari muutakin, elleivät olisi juuri pesuun menneet. Muuten meillä ei kyllä kyseisen puljun tuotteita juurikaan kalustuksessa näy, mitä nyt yhteen hedelmäkulhoon tuli kauppareissulla sorruttua. Häkkisisustukseen tuolta tuntuu kuitenkin löytyvän monenlaista - usein selvästi halvemmalla mitä eläinkaupoista.
Lolan paluu laumaan meni mutkattomasti, ja kohta porukka on ollut kasassa viikon verran. Vähän piti kyllä mummuskankin alkuun asemaansa näyttää, mutta sekin meni ohi ilman suurempia piipityksiä. Arjen voisi siis sanoa sujuvan varsin rauhallisesti; mummuskan kasvainkaan ei ole ainakaan vielä intoutunut kasvamaan. Eli koonpanokin on ennallaan. Miikkiskin on saanut vähän armon aikaa pallien menetykseen, kun Rosa oli ensin lomalla ja sitten sairastui. Nyt uusi aika on kuitenkin varattu ensiviikolle, ja Tapsan kanssa toivotaan kovin että se tuon merkkailun lopettaisi. Minä kun en vieläkään erityisemmin rakasta lattioiden pesua.
 |
| Likkojen Ikea-koti |
 |
| Mökkikylä |
 |
| Omenatikku |
 |
| Ja utelias Kismet hämärähommissa |
 |
| Ikeaa |
 |
| Ilmaislootia ja Mimosa |
 |
| Lilianin uusi vahtipaikka |
Lolan paluu laumaan meni mutkattomasti, ja kohta porukka on ollut kasassa viikon verran. Vähän piti kyllä mummuskankin alkuun asemaansa näyttää, mutta sekin meni ohi ilman suurempia piipityksiä. Arjen voisi siis sanoa sujuvan varsin rauhallisesti; mummuskan kasvainkaan ei ole ainakaan vielä intoutunut kasvamaan. Eli koonpanokin on ennallaan. Miikkiskin on saanut vähän armon aikaa pallien menetykseen, kun Rosa oli ensin lomalla ja sitten sairastui. Nyt uusi aika on kuitenkin varattu ensiviikolle, ja Tapsan kanssa toivotaan kovin että se tuon merkkailun lopettaisi. Minä kun en vieläkään erityisemmin rakasta lattioiden pesua.
tiistai 4. helmikuuta 2014
Viikon ruokapäiväkirja
Monikalla oli blogissaan haaste kirjata lemmikkien syömiset ylös viikon ajan. Itsekin tuli haasteeseen tartuttua ja viikko tuli täyteen sunnuntaina illalla. Tuloksia en ehtinyt kuitenkaan heti sunnuntaina raportoimaan, joten tähänkin sai sitten pari ekstrapäivää.
Jokaisen päivän kohdalla on listattu ensin Mikkiksen ateriat ja sitten rottien. Eilen tuli haettua rotille (+ itselle & Miikkikselle) myös kuivattua nokkosta ja merilevää, joita en vielä ehtinyt testailla. Josko ne olisivat sitten seuraavia mitä alkaisi smoothien sekaan jemmailla ;) Miikkis ruokitaan meillä yleensä kahdesti päivässä ja rotat kerran päivässä - rottien kohdalla ruokarytmi ei ole tosin ole niin tarkka.
Maanantai
aamu: 1 kpl Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi)
ilta: 2 kpl Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi), lohiöljyä + tauriinia, tilkka smoothieta (karhunvatukka, mustikka, mustaherukka, banaani, maustamaton jugurtti, omenamehu, kauralese, hunaja)
rotat: Altrom + smoothieta (karhunvatukka, mustikka, mustaherukka, banaani, maustamaton jugurtti, omenamehu, kauralese, hunaja)
Tiistai
aamu: 2kpl rotanpoikasia, 1 kuivattu kanansydän
päivä: kaverin tuliaisiksi tuomio kissannappuloita
ilta: kalkkunankaula
rotat: viinirypäleitä, kissannappuloita, kalkkunankauloja
Keskiviikko
aamu: broilerin sydämiä, siivu tomaattia
ilta: kanan selkäranka
rotat: Altromia, banaania
Torstai
aamu: broilerin sydämiä, parsakaalia
ilta: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi), kananmunan keltuainen, tilkka smoothieta (hunajameloni, banaani, kauralese, appelsiinimehu)
rotat: Altrominia, hunajamelonia
Perjantai
aamu: kokonainen kananpoikanen
ilta: kalkkunankaula, tilkka maustamatonta jugurttia
rotat: Altrom
Lauantai
aamu: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi)
ilta: kanan selkäranka + tauriinia
rotat: Altrom, viinirypäleitä
Sunnuntai
aamu: kivipiiroja
ilta: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi) + kuivattua mustekalaa
rotat: Altrom
Maanantai
aamu: lintu-neu
päivä: kuivattua kuoretta, kuivattua kania (nameina)
ilta: sian sisäelinseos
rotat: Altrom, lintu-neu
Tiistai
aamu: banaania, tilkka smoothieta (mustikka, banaani, rouhittu pellava, hunaja, maca, lucuma, gojijauhe, psyllium)
Viikko oli meillä ruokinnan suhteen aika tyypillinen, mitä nyt Mikkikseltä oli yhdessä kohtaa pikkunamit lopussa niin että poika pääsi vähän vähemmän aktivointipelejä pelaamaan. Siihen käyttöön napattiinkin nyt sunnuntaina eläinkaupassa käydessä testiin Ziwipeak-sarjan kissan- ja koiranruokaa. Josko niistä saisi pojalle myös kätevän reissuevään ja lenkkinamin. Kotona kun on nyt siirrytty pitkälti pakastelihoihin. Tämän viikon menussa rottamukset eivät saaneet osuuttaan tipuista, mutta ne ovat meillä myös rottien suurta herkkua ja sillä niitä onkin nyt pakkasessa isohko pussillinen.
Jokaisen päivän kohdalla on listattu ensin Mikkiksen ateriat ja sitten rottien. Eilen tuli haettua rotille (+ itselle & Miikkikselle) myös kuivattua nokkosta ja merilevää, joita en vielä ehtinyt testailla. Josko ne olisivat sitten seuraavia mitä alkaisi smoothien sekaan jemmailla ;) Miikkis ruokitaan meillä yleensä kahdesti päivässä ja rotat kerran päivässä - rottien kohdalla ruokarytmi ei ole tosin ole niin tarkka.
Maanantai
aamu: 1 kpl Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi)
ilta: 2 kpl Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi), lohiöljyä + tauriinia, tilkka smoothieta (karhunvatukka, mustikka, mustaherukka, banaani, maustamaton jugurtti, omenamehu, kauralese, hunaja)
rotat: Altrom + smoothieta (karhunvatukka, mustikka, mustaherukka, banaani, maustamaton jugurtti, omenamehu, kauralese, hunaja)
Tiistai
aamu: 2kpl rotanpoikasia, 1 kuivattu kanansydän
päivä: kaverin tuliaisiksi tuomio kissannappuloita
ilta: kalkkunankaula
rotat: viinirypäleitä, kissannappuloita, kalkkunankauloja
Keskiviikko
aamu: broilerin sydämiä, siivu tomaattia
ilta: kanan selkäranka
rotat: Altromia, banaania
Torstai
aamu: broilerin sydämiä, parsakaalia
ilta: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi), kananmunan keltuainen, tilkka smoothieta (hunajameloni, banaani, kauralese, appelsiinimehu)
rotat: Altrominia, hunajamelonia
Perjantai
aamu: kokonainen kananpoikanen
ilta: kalkkunankaula, tilkka maustamatonta jugurttia
rotat: Altrom
Lauantai
aamu: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi)
ilta: kanan selkäranka + tauriinia
rotat: Altrom, viinirypäleitä
Sunnuntai
aamu: kivipiiroja
ilta: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi) + kuivattua mustekalaa
rotat: Altrom
Maanantai
aamu: lintu-neu
päivä: kuivattua kuoretta, kuivattua kania (nameina)
ilta: sian sisäelinseos
rotat: Altrom, lintu-neu
Tiistai
aamu: banaania, tilkka smoothieta (mustikka, banaani, rouhittu pellava, hunaja, maca, lucuma, gojijauhe, psyllium)
Viikko oli meillä ruokinnan suhteen aika tyypillinen, mitä nyt Mikkikseltä oli yhdessä kohtaa pikkunamit lopussa niin että poika pääsi vähän vähemmän aktivointipelejä pelaamaan. Siihen käyttöön napattiinkin nyt sunnuntaina eläinkaupassa käydessä testiin Ziwipeak-sarjan kissan- ja koiranruokaa. Josko niistä saisi pojalle myös kätevän reissuevään ja lenkkinamin. Kotona kun on nyt siirrytty pitkälti pakastelihoihin. Tämän viikon menussa rottamukset eivät saaneet osuuttaan tipuista, mutta ne ovat meillä myös rottien suurta herkkua ja sillä niitä onkin nyt pakkasessa isohko pussillinen.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Porvoon näyttely
Eilen näytelmäkerhoiltiin Porvoossa ja meillä Porvoon näyttely oli täysin Lolan päivä. Neiti pokkasi heti aamusta itselleen muunnoksen parhaan -kunniakirjan, ja jatkoi vielä myöhemmin nappaamalla toisen tuomarin suosikeista ja yhden tähden - mikä oli erittäin hyvin siihen nähden että neidin väri oli ihan ruostunut ja muksutkin vasta lähteneet maailmalle. Nyt Lolan kanssa ollaankin sitten yhden tähden päässä FinChampionista.
Itse matka näyttelyyn alkoi kyllä vähemmän lupaavasti. Jo Turun päässä pyrytti erittäin rankasti, eikä pyry tuntunut hälvenevän siitä millään. Aikataulu lähti siis pettämään nopeasti (onneksi se oli kyllä alunalkaenkin väljä Janinan tähdättyä paikanpäälle kahdeksaksi). Aura-autot olivat kanssa jo liikenteessä, mutta lähteneet vasta sen verran vähän aikaa sitten että ne ohitettiin melko alkumatkasta - ne ja niiden aiheuttamat sakeat täysin läpinäkymättömät lumipilvet. Siinä tuli kyllä hieman käytyä autossakin keskustelua ihmisten hulluista harrastuksista, meilläkin kun lähtö oli ajoitettu tapahtumaan vähän ennen viittä viikonloppuaamuna.
Huonoista keliolosuhteista ja niiden aiheuttamasta hitaasta matkan teosta huolimatta matka sujui kuitenkin lähes kommelluksitta Lolan tylsistymistä ja yhtä pientä navin neuvomaa eksymistä lukuunottamatta. Jossain välissä motaria Lola kun sai boksista tarpeekseen ja päätti lähteä hieman jaloittelemaan. Takaboksista kuului vain kova pamaus, kun ilmeisesti hieman löysällä ollut boksin kansi lensi takaluukkua päin ja neiti kapusi boksin reunalle tähystämään. Janinan autossa oleva koiraverkko esti välittömän puuttumisen asiaan, joten homma jaettiin äkkiä osiin; ratissa ollut Saija alkoi etsiä sopivaa pysähdyspaikkaa ja mie takapenkkiläisenä vahdin ettei lola pääse hipsimään takaosasta lähelle kuskia. Neiti saikin sitten tovin tepastella pitkin takapaksia ennenkuin sai nopean palautuksen boksiin ja siirron takapenkille minun viereen. Loppupäivän neiti kyllä sitten pysyikin nätisti boksissaan.
Näyttelypaikalle saavuttua pöydät olivat jo alkaneet täyttyä rottabokseista ja vilteistä - paikka oli nimittäin varsin kylmä, eikä se toiveista huolimatta muuttunut järin lämpimäksi aamun jälkeenkään. Ulkona pauhaavalla myräkällä oli todennäköisesti osansa asiassa, sillä osien ikkunoiden väliinkin oli alkanut päivän kuluessa kertyä lunta. Osa menikin sitten takkilinjalla koko päivän ja itsekin oli varsin kiitollinen että oli tullut aamulla laitettua säärystimet sukkahousujen lisäksi. Onneksi rotat tuntuivat pärjäävän hyvin viileydestä huolimatta, vaikka niistä olikin aamulla vähän huolissaan.
Itse olin varannut itselle tabin ja kirjan päiväviihteeksi ja päivä kuluikin nopeasti blogeja lukiessa ja ihmisten kanssa jutellessa. Paikoitellen oma ajatuksenjuoksu oli kyllä tasoa zzz seurauksena parin tunnin yö"unista". Itse kun ei taas mitenkään päässyt nukkumaan ennen kahta - joskin olin onneksi nukkunut päivällä muutaman tunnin. Tuollaisina hetkinä on kyllä ihan tyytyväinen siihen, ettei sitä ajokorttia vielä ole, vaikka kaipa sekin olisi kimppakyydeillä kulkiessa jossain kohtaa kohteliasta hankkia. Olettaen että kukaan sittenkään miun kyytiini uskaltaisi ;) Tämän seurauksena oma seurantakykyni oli kyllä sitä luokkaa, että skippasin päivän aikana kahdesti oman nimenikin; ensin kunniakirjojen ja sitten palkintojen jaossa - tämä siitä huolimatta, että kunniakirjoja jaettaessa sain kyllä Janinan kunniakirjat hänelle kipitettyä. En vain ollut varautunut kuulemaan Lolan nimeä.
Arvostelujakin piti päivän aikana käydä vähän seuraamassa. Janina oli eilisen Elinan kuunteluoppilaana, joten oli tavallistakin mieleenkiintoisempaa käydä kuuntelemassa martenien ja essexien arvostelut. Agoutien arvostelun valitettavasti missasin - nekin kun kiinnostavat aina, vaikkei omia olisikaan mukana (tai kuten tällähetkellä - ei edes olisi omia sk agouteja). Lola olikin arvostelutilanteessa oikein mallikelpoisesti ja sen Elina pyysikin sitten eteensä uudelleen. Lolan kohdalla hyvä tyyppi kun meni tänään värin ruostumisen ohi, vaikka ilman ruostumista sillä olisi voinut olla mahdollisuudet parempaankin sijoitukseen. Mimosa sen sijaan aiheutti pienoisen pettymisen - ei saamansa laatukakkosen myötä vaan näykättyään tuomaria. Koska kyseessä oli vain näykkäisy ja eläin rauhoittui sen jälkeen Elina päätyi arvostelemaan neidin eikä edes mainnut asiasta arvostelukaavakkeessa. Itsellä Mimosan käytös näyttelypaikalla lähti nyt kuitenkin tiiviimpään tarkkailluun; Pamaushan kun teki tuota samaa ja on kuitenkin sukua neidille. Tietenkin sitä toivoo, että tämä jäisi vain kertatapaukseksi ja menisi sen piikkiin että Mimosa oli näyttelyssä ensimmäistä kertaa ilman boksikaveria. Mutta tietääpähän nyt, että mikäli neiti tekee tuon vielä uudestaan, niin sitten sekin jää näyttelyistä eläkkeelle, silläkin uhalla ettei miulla olisi vuoden loppumessa muita näyttelyrottia kuin Lola. Kotona Mimosa kun osaa kuitenkin käyttäytyä.
Osan päivästä leikin myös tulella ja paapoin Janinan ja Saijan rottalapsia. Omat neidit kun olivat vasta menossa arvosteluun, ja Janinan mukelotkin olivat niin söpön pörröisiä. Saijan muksut olivat kyllä kaikki turvallisen varattuja, Janinan kakarat taas olisin saanut halutessani napata kotiin vaikka heti. Päätös olla lisäämättä laumaa vielä tässä kohtaa kuitenkin piti, ja sen on edelleen tarkoitus pitää koko vuoden - siitäkin huolimatta, että Janina kyllä jo kovin uhkaili miulle näyttelytettävää sijoituseläintä tuovansa.
Palkintojen jako saatiin lopulta päätökseen joskus kuuden jälkeen ja niin myös kotimatka saattoi alkaa. Päivän aikana sää oli onneksi selvennyt paljon ja lukuunottamatta osan matkaa ollutta jäistä tihkua näkyvyys tiellä oli täysin eri luokkaa mitä aamulla. Kotiinkin tuli siis ehdittyä helposti saman vuorokauden puolella, vaikka Janina missakin kaipaamansa saunavuoron. Meillä kämpillä Tapsa oli vielä pitämässä leffailtaa kaverinsa kanssa, joten kotiinpalatessa kämppä oli pimeänä ja kuvat olohuoneen seinällä varsin mielenkiintoisia (meillä siis videotykki tv:n sijasta). Sai sitä kuitenkin laitettua rotat häkkiinsä (hetken asiaa pohdittua päädyin lisäämään Lolankin suoraan häkkiin, vaikka se onkin nyt ollut useamman kuukauden erossa laumasta) ja hipsittyä itse kuumaan suihkuun. Sen jälkeen päivä alkoikin olla melko pulkassa.
Päivän arvostelut:
Lola, tuomarina EP:
"Hyvä koko, tyyppi, pää, silmät, häntä... Miellyttävä perusväri, joka läikikkään ruostunut. L1, lk.sij. 1"
Mimosa, tuomarina EP:
"Hyvä koko, hieman pyöreä. Ok tyyppi. Miellyttävä perusväri, joka melko tasainen. Kyljet voisivat olla tasaisemmin haalistuneet. Pitkä tähti. Ok häntä. L2"
Huomenna pitää sitten kipaista hakemaan kaupasta nokkosta ja maksalaatikkoa, ja Saijalta saan torstaina merilevää ravintolisäksi. Josko niillä saisi sitten Lolan turkinkin taas siihen kuntoon kun se oli ennen poikuetta. Sitäkin hienompaa ja tärkeämpää on kuitenkin yksi asia; Lola on taas kotona <3
Itse matka näyttelyyn alkoi kyllä vähemmän lupaavasti. Jo Turun päässä pyrytti erittäin rankasti, eikä pyry tuntunut hälvenevän siitä millään. Aikataulu lähti siis pettämään nopeasti (onneksi se oli kyllä alunalkaenkin väljä Janinan tähdättyä paikanpäälle kahdeksaksi). Aura-autot olivat kanssa jo liikenteessä, mutta lähteneet vasta sen verran vähän aikaa sitten että ne ohitettiin melko alkumatkasta - ne ja niiden aiheuttamat sakeat täysin läpinäkymättömät lumipilvet. Siinä tuli kyllä hieman käytyä autossakin keskustelua ihmisten hulluista harrastuksista, meilläkin kun lähtö oli ajoitettu tapahtumaan vähän ennen viittä viikonloppuaamuna.
Huonoista keliolosuhteista ja niiden aiheuttamasta hitaasta matkan teosta huolimatta matka sujui kuitenkin lähes kommelluksitta Lolan tylsistymistä ja yhtä pientä navin neuvomaa eksymistä lukuunottamatta. Jossain välissä motaria Lola kun sai boksista tarpeekseen ja päätti lähteä hieman jaloittelemaan. Takaboksista kuului vain kova pamaus, kun ilmeisesti hieman löysällä ollut boksin kansi lensi takaluukkua päin ja neiti kapusi boksin reunalle tähystämään. Janinan autossa oleva koiraverkko esti välittömän puuttumisen asiaan, joten homma jaettiin äkkiä osiin; ratissa ollut Saija alkoi etsiä sopivaa pysähdyspaikkaa ja mie takapenkkiläisenä vahdin ettei lola pääse hipsimään takaosasta lähelle kuskia. Neiti saikin sitten tovin tepastella pitkin takapaksia ennenkuin sai nopean palautuksen boksiin ja siirron takapenkille minun viereen. Loppupäivän neiti kyllä sitten pysyikin nätisti boksissaan.
Näyttelypaikalle saavuttua pöydät olivat jo alkaneet täyttyä rottabokseista ja vilteistä - paikka oli nimittäin varsin kylmä, eikä se toiveista huolimatta muuttunut järin lämpimäksi aamun jälkeenkään. Ulkona pauhaavalla myräkällä oli todennäköisesti osansa asiassa, sillä osien ikkunoiden väliinkin oli alkanut päivän kuluessa kertyä lunta. Osa menikin sitten takkilinjalla koko päivän ja itsekin oli varsin kiitollinen että oli tullut aamulla laitettua säärystimet sukkahousujen lisäksi. Onneksi rotat tuntuivat pärjäävän hyvin viileydestä huolimatta, vaikka niistä olikin aamulla vähän huolissaan.
Itse olin varannut itselle tabin ja kirjan päiväviihteeksi ja päivä kuluikin nopeasti blogeja lukiessa ja ihmisten kanssa jutellessa. Paikoitellen oma ajatuksenjuoksu oli kyllä tasoa zzz seurauksena parin tunnin yö"unista". Itse kun ei taas mitenkään päässyt nukkumaan ennen kahta - joskin olin onneksi nukkunut päivällä muutaman tunnin. Tuollaisina hetkinä on kyllä ihan tyytyväinen siihen, ettei sitä ajokorttia vielä ole, vaikka kaipa sekin olisi kimppakyydeillä kulkiessa jossain kohtaa kohteliasta hankkia. Olettaen että kukaan sittenkään miun kyytiini uskaltaisi ;) Tämän seurauksena oma seurantakykyni oli kyllä sitä luokkaa, että skippasin päivän aikana kahdesti oman nimenikin; ensin kunniakirjojen ja sitten palkintojen jaossa - tämä siitä huolimatta, että kunniakirjoja jaettaessa sain kyllä Janinan kunniakirjat hänelle kipitettyä. En vain ollut varautunut kuulemaan Lolan nimeä.
Arvostelujakin piti päivän aikana käydä vähän seuraamassa. Janina oli eilisen Elinan kuunteluoppilaana, joten oli tavallistakin mieleenkiintoisempaa käydä kuuntelemassa martenien ja essexien arvostelut. Agoutien arvostelun valitettavasti missasin - nekin kun kiinnostavat aina, vaikkei omia olisikaan mukana (tai kuten tällähetkellä - ei edes olisi omia sk agouteja). Lola olikin arvostelutilanteessa oikein mallikelpoisesti ja sen Elina pyysikin sitten eteensä uudelleen. Lolan kohdalla hyvä tyyppi kun meni tänään värin ruostumisen ohi, vaikka ilman ruostumista sillä olisi voinut olla mahdollisuudet parempaankin sijoitukseen. Mimosa sen sijaan aiheutti pienoisen pettymisen - ei saamansa laatukakkosen myötä vaan näykättyään tuomaria. Koska kyseessä oli vain näykkäisy ja eläin rauhoittui sen jälkeen Elina päätyi arvostelemaan neidin eikä edes mainnut asiasta arvostelukaavakkeessa. Itsellä Mimosan käytös näyttelypaikalla lähti nyt kuitenkin tiiviimpään tarkkailluun; Pamaushan kun teki tuota samaa ja on kuitenkin sukua neidille. Tietenkin sitä toivoo, että tämä jäisi vain kertatapaukseksi ja menisi sen piikkiin että Mimosa oli näyttelyssä ensimmäistä kertaa ilman boksikaveria. Mutta tietääpähän nyt, että mikäli neiti tekee tuon vielä uudestaan, niin sitten sekin jää näyttelyistä eläkkeelle, silläkin uhalla ettei miulla olisi vuoden loppumessa muita näyttelyrottia kuin Lola. Kotona Mimosa kun osaa kuitenkin käyttäytyä.
Osan päivästä leikin myös tulella ja paapoin Janinan ja Saijan rottalapsia. Omat neidit kun olivat vasta menossa arvosteluun, ja Janinan mukelotkin olivat niin söpön pörröisiä. Saijan muksut olivat kyllä kaikki turvallisen varattuja, Janinan kakarat taas olisin saanut halutessani napata kotiin vaikka heti. Päätös olla lisäämättä laumaa vielä tässä kohtaa kuitenkin piti, ja sen on edelleen tarkoitus pitää koko vuoden - siitäkin huolimatta, että Janina kyllä jo kovin uhkaili miulle näyttelytettävää sijoituseläintä tuovansa.
Palkintojen jako saatiin lopulta päätökseen joskus kuuden jälkeen ja niin myös kotimatka saattoi alkaa. Päivän aikana sää oli onneksi selvennyt paljon ja lukuunottamatta osan matkaa ollutta jäistä tihkua näkyvyys tiellä oli täysin eri luokkaa mitä aamulla. Kotiinkin tuli siis ehdittyä helposti saman vuorokauden puolella, vaikka Janina missakin kaipaamansa saunavuoron. Meillä kämpillä Tapsa oli vielä pitämässä leffailtaa kaverinsa kanssa, joten kotiinpalatessa kämppä oli pimeänä ja kuvat olohuoneen seinällä varsin mielenkiintoisia (meillä siis videotykki tv:n sijasta). Sai sitä kuitenkin laitettua rotat häkkiinsä (hetken asiaa pohdittua päädyin lisäämään Lolankin suoraan häkkiin, vaikka se onkin nyt ollut useamman kuukauden erossa laumasta) ja hipsittyä itse kuumaan suihkuun. Sen jälkeen päivä alkoikin olla melko pulkassa.
Päivän arvostelut:
Lola, tuomarina EP:
"Hyvä koko, tyyppi, pää, silmät, häntä... Miellyttävä perusväri, joka läikikkään ruostunut. L1, lk.sij. 1"
Mimosa, tuomarina EP:
"Hyvä koko, hieman pyöreä. Ok tyyppi. Miellyttävä perusväri, joka melko tasainen. Kyljet voisivat olla tasaisemmin haalistuneet. Pitkä tähti. Ok häntä. L2"
Huomenna pitää sitten kipaista hakemaan kaupasta nokkosta ja maksalaatikkoa, ja Saijalta saan torstaina merilevää ravintolisäksi. Josko niillä saisi sitten Lolan turkinkin taas siihen kuntoon kun se oli ennen poikuetta. Sitäkin hienompaa ja tärkeämpää on kuitenkin yksi asia; Lola on taas kotona <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)