Mie en ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka kutsuvat eläimiään lapsiksi ja itseään niiden vanhemmiksi. Saatan myös häkeltyä, jos joku kysyy itseltäni mitä meidän lapsille kuuluu. Hetken ajan käyn läpi mielessäni, miten ko. henkilö muistelee meillä olevan lapsia, ennenkuin tajuan hänen alun alkujaankin tarkoittaneen meidän eläinlaumaa. Mutta... Nyt olen taas viikonloppua poissa kotoa, ja välimatka on omiaan korostamaan miten sitä noista pienistä höösää. Avomiehen soittaessa en tule kysyneeksi hänen kuulumisiaan, vaan alan käydä läpi kotona olevaa eläinlaumaa. Mitä tytöille kuuluu? Onko Wonka ollut millä tuulella? Onko mammat varmasti saaneet ruokaa? Muutakin kuin jyviä? Ai millaista puuroa? Entä muuta kuin puuroa? Mikko vastailee tottuneesti, ja lupaa lopuksi laittaa mammoille jyvien ja puuron lisäksi vielä hedelmiä. Lopettaessani puhelun huomaan miettäväni, laittoiko Mikko puuroa ja hedelmiä vain mammoille, vai myös likoille, mutta en viitsi sitten soittaa peräänkään. Likat kun pärjäisivät hyvin pelkillä jyvillä, mutta ne _rakastavat_ puuroa ja hedelmiä. Samalla tiedän kysyväni asiaa seuraavana päivänä, vaikkei sillä olekaan väliä.
Viikonloppureissusta palatessa rottahäkki on ensimmäisiä kohteita kotona. Joskus sitä huomaa olevansa häkillä jo ennenkuin on ehtinyt ottaa kenkiä pois jalasta tai takkia pois päältä. Rapsuttelemassa tyttöjä korvan takaa höpötellen kuinka laiminlyötyjä toiset ovat olleet, kun ovat olleet häkissä kokonaiset kaksi päivää, eivätkä varmaan ole rapsutuksiakaan saaneet. Ehkä ei edes nameja, pikku kullat. Likat tulevat haukotellen luukulle nuolemaan sormia ja naksuttelemaan, ja Mikko toteaa tyttöjen kyllä jaloitelleen edellisenä päivänä. Ja saaneen pähkinöitä. Jatkan hetken höösäämistä, kunnes tytöt livahtavat tutkimaan huonetta.
Kyse ei suinkaan ole siitä että en luottaisi Mikkoon lauman hoitajana. Tai että kuvittelisin että kukaan muu ei selviäisi miun laumani kanssa yhtä hyvin kuin mie itse. Tiedän, että likoille ei koituisi pienintäkään haittaa edes siitä, että ne istuisivat pari päivää häkissä syöden pelkkiä jyviä. Silti se on jotenkin kiva kuulla, että kotona kaikki on pyörinyt kuten ennenkin, vaikka itse olin hetken poissa. Se helpottaa lähtemistä: voin lähteä reissuun vailla pienintäkään murhetta siitä, tulevatko eläimet hyvin hoidetuiksi. Ja silti huomaan aloittavani kysymyslitanjan taas kun puhelin soi. Ihan vain kuullakseni, että kaikki on kuten ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti