Virallinen valvoja

Saija tuli boksikassin kanssa muksuja hakemaan, ja moinen operaatio edellytti toki virallisen valvojan valintaa. Tai olisi edellyttänyt, ellei itseoikeutettua virallista valvojaa olisi ollut saatavilla. Sellainen kuitenkin oli, ja Lilium alkoi toteuttaa virkaansa heti häkin luukun auettua. Tarkastus aloitettiin boksikassista, ja se olisi tutkittu hyvinkin perusteellisesti, ellei virallista valvojaa olisi häiritty nostamalla sitä kassista pois. Tunnolllista toimijaa ei kuitenkaan vähällä lannisteta, ja kohta neiti oli kassissa uudestaan ja uudestaan. Etenkin kun hoitorottia alettiin pakata boksin suojiin, oli valvoja tarkkana. Kassitarkastuksen ohella ehdittiin tutkia asianmukaisesti myös Saijan takin lievettä. Valvonnassa oli hommaa siinä määrin, ettei sitä yhtään ehditty muun lauman mukana akvaariokaappia valloittamaan, vaikka sinne samanaikaisesti ryhmämatkaa toteutettiin.

Yhdellä muksuista ei olisi ollut mitään kiirettä lähteä kesken päiväunien mihinkään, ja huolimatta avatusta häkin luukusta ja muiden lähdöstä se jatkoi uniaan tyytyväisenä putkessa. Aina siihen asti, kun Saija sitten hieman putkea heilutti, kun neidin huomiota oli kovin hankala saada. Siinäkin kohtaa neiti tosin vaivautui vain hieman meitä kurkkaamaan, ja laittoi silmät uudelleen kiinni. Kauneusunet ennen kaikkea, väliäpä sen jos maa vähän järkkyy. Ja voi sitä harmitusta kun toinen sitten kuitenkin putkesta otettiin. Viimeisenä pakattiin sitten Janis, jonka olin napannut itselleni olkapäälle.

Virallinen tarkastaja teki vielä viimeisen tarkastuksen boksikassille ennenkuin se kannettiin eteiseen. Saijan lähdettyä tarkastuksen tekijä siirtyi tarkastamaan tyhjennettyä häkkiä. Pitääkin tyhjentää ja pestä se heti tänään, että virallinen valvoja saa vähän levätä ennen seuraavia vierailevia tähtiä.

Hoitopojat vietiin ...ja tytöt jäi.

Buffit päikkäreillä.

Saija kävi tänään hakemassa pikkupojat mukaansa, mutta miun iloksi ja omien likkojeni harmistukseksi tytöt jäivät vielä ensiviikkoon. Lilium on pyrkinyt tekemään kantansa selväksi, ja käynyt hoitorottien häkillä ilmoittamassa kuinka väärin tällainen on. Luovutti sitten kuitenkin, kun buffien häkillä vallitsi päiväuniaika, ja miekin hänet aina häkkiin palautin, kun väärään paikkaan eksyi. Itku siinä kyllä ehti neidiltä päästä, kun mielipiteen ilmaisu törkeästi keskeytettiin. On kyllä neideillä kauhea omistaja, kun kehtaa tänne vieraita rottia ottaa huomiosta kilpailemaan. Ikäänkuin viidessä kauniissa neidissä ei olisi tarpeeksi, kun on ollut etuoikeutettu saamaan noinkin hienoja neitejä. Mutta kyllä nuo onneksi aina nopeasti leppyvät. Tosin samaa huomiokilpailua käydään kyllä hoitorottien häkin sisäpuolellakin: mamma on aina kovasti työntämässä tyttäriään sivuun, jos lapset meinaavat saada liikaa huomiota mamman läsnäollessa. Kyllä sitä elämässä jokin järjestys olla pitää. 

Miun oma buffi on erityistarkkailussa. Neitiä tuli tänään taas kuunneltua, kun se tuntuu rohisevan aiempaa selvemmin. Niin ilkeä kuin sitä onkaan itselle myöntää, niin Miniatan poistuminen laumasta kyllä helpottaa Linnean kunnon tarkkailua. Miniatalla kun oli loppuaikoina kasvaimen lisäksi ajoittaisia rohinoita ja aivasteluja, niin ne tuli sitten pitkälti laitettua sen piikkiin. Nyt kun Linnea on ainoa, niin sitä huomaa paljon selkeämmin että huolimatta virkeydestään ja touhukkuudestaan ei neiti ihan kunnossa ole. Kai neidille pitäisi koettaa saada aikaa rottalääkärille, vaikkei tuohon oikein muuta voi koettaa kuin antibioottia, ja siitä saatava apukin on epävarmaa, kun rohinat tuntuvat keuhkoista kuuluvan.

Varo mitä toivot, sillä toiveesi voi toteutua.

Rotissa isoin miinus on niiden lyhyt elinikä. Tätä väistämätöntä tosiseikkaa lieventämään itse on nyt pyrkinyt pitämään laumassa kyllin eri-ikäisiä rottia, että kaikkien poismeno lyhyen ajan sisään olisi epätodennäköistä (ei, kukaan laumasta ei ole kuollut heti Miniatan perään). Samalla sitä on hakenut jonkinlaista jatkuvuutta hankkimalla rottia samoista suvuista. Etenkin Jolenen kohdalla tämä oli vahvana vaikuttimena: Kissuksella alkaa olla ikää, joten halusin laumaan nuoren agoutijunnun sen jälkeläisistä. Kai sitä ajatteli, että muksussa olisi sitten jotain samaa, jota kautta Kissus myös jäisi elämään, sen lisäksi että neidillä olisi joukko täysin omia oikkujaan. Joskus sitä ei kuitenkaan tajua mitä toivoo ennenkuin todella saa sen.

Tänään Jolene jaloitteli kolme ekstratuntia muun lauman jälkeen. Siinä missä muu lauma hääri totuttuun tapaan ympärillä, tuli välillä moikkaamaan ja oli helposti häkkiin palautettavissa, Jolenella oli omat kuvionsa. Neiti ihastui meidän tiilenpunaiseen divaanisohvaan, tai pikemminkin tilaan joka sen ja seinän väliin jää parvisängyn myötä. Ja siihen kätevään kulkuyhteyteen, joka siitä on käärmeterrojen alle. Ja tämä uusi upea maailma oli taatusti hienompi kuin rottakaverien seura, tai omistajan kuunteleminen. Sitä piti tutkia, ja siihen perehtyä. Niin perusteellisesti, että sohvalle miua moikkaamaan ehti vasta tuntien jälkeen, vaikkei alue ole todellakaan iso. Tuli niin elävästi mieleen se kun Kissus oli samanikäinen. Silloin miulla oli vain Kissus ja Miniata, ja muistan kuinka itseä välillä oikein harmitti, kun Miniata joutui kotirottana olemaan välillä pitkiä aikoja yksin häkissä Kissuksen huidellessa seikkailuissaan. Kyllä Kissuskin sitten aina häkkiin tuli, joutaessaan. Tämän olin kuitenkin jo ehtinyt autuaasti unohtaa Kissuksen rauhoituttua iän myötä, ja sen touhujen keskittyessä pienemmälle alueelle. Unohtaa aina siihen asti, kun Jolene siitä muistutti olemalla päivä päivältä enemmän mummunsa oloinen. Täytyykin muistaa jatkossa varata taas reilummin aikaa rottien kiinniottoon.

Mitä tulee yhdennäköisyyksiin, olen alkanut tämän viikon aikana nähdä Liliumissa yhä enemmän Miniataa. En luonteessa, mutta ulkonäössä ja olemuksessa. Tai sitten ikävöivä mieli tekee tepposiaan.

R.i.p. miun Miniata