Muksut 3vrk

Muksut 3vrk

Muksut täyttivät tänään kolme vuorokautta, ja tänään tuli sitten hoidettua se ikävämpi hommakin, eli karsinta. Isossa poikueessa ikävintä on se, että karsimistarvetta on enemmän. Kuitenkaan sitä ei siitä huolimatta osaa toistuvia pieniä poikueita toivoa lajilta, joka luonnossakin isoja poikueita saa. Kai sitä kokee ison poikueen kertovan elinvoimaisuudesta ja siitä että kaikki on kunnossa. Vaikka sitten joutuukin tekemään niitä päätöksiä, kuinka paljon poikasia emolle jättää, ja mitkä poikasista valitsee. Tässä kohtaa kun ainakaan useamman poikasen kohdalla vielä harvemmin suuria koko tai kuntoeroja on. Delilahille päädyin lopulta jättämään kahdeksan muksua: neljä tyttöä ja neljä poikaa. Tai ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä neljä tyttöä ja neljä poikaa: uroksista yksi kun oli hieman epäselvempi tapaus. Se sai kuitenkin jäädä kuvionsa takia, kun on sellainen lemmikkitasoinen laukkipää. Muut pojat kun ovat kaikki suurella todennäköisyydellä yksivärisiä, niin saa sitten joku halutessaan kunnolla erottuvan parivaljakon. Itse odotan eniten mitä noista yksivärisistä pojista ja kolmesta essex tytöstä tulee, koska tästä poikueesta jättäisin kotiin mieluiten yhden yksivärisen pojan ja yhden essex tytön.

Karsimispäivinä sitä eksyy jotenkin kummasti aina myös forumeille lueskelemaan. Tälläkertaa yhdelle brittifoorumille. Siinä missä Suomessa karsiminen on normaalikäytäntö isojen poikueiden kohdalla, briteissä on hyvin selkeä jako karsivien ja ei-karsivien rottaloiden välillä, ja jälkimmäisiä on ainakin tuolla kyseisellä foorumilla selvästi enemmän. Vanhoja ketjuja lukiessa tuleekin aina välillä karsimista ja sen tarpeellisuutta mietityttyä, sekä sitä, kuinka paljon "vallitsevalla käytännöllä" on merkitystä asiaan. Eli sillä, katsotaanko että hyvä emo selviää isonkin poikueen kanssa, vai että emon ei tarvitse kyetä hoitamaan ylisuuria poikueita, vaan on kasvattajan velvollisuus helpottaa emon taakkaa ja siten taata poikasille vahvat lähtökohdat. Jotenkin sitä uskoo, että tarpeeksi monen sukupolven jälkeen brittirotilla on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset selvitä isojen poikueiden kanssa, kun sellaisen kanssa selviämättömät jätetään pois kasvatuskäytöstä huonojen emo-ominaisuuksien vuoksi. Kuitenkaan ainakaan täysin tämä ei toimi: tänään viimeksi silmiin osui ketju, jossa kerrottiin neljäntoista poikasen poikueen syntymästä. Samassa ketjussa kerrottiin, kuinka muuten kaikilla poikasilla on maitoa mahoissaan, mutta kaksi poikasista on selvästi muita pienempiä ja heikompia. Siinä sitten kovasti kasvattajan ja muiden taholta pidettiin peukkuja ja toivottiin että ne pahnanpohjimmaisetkin vielä vahvistuvat ja ottavat muita kasvussa kiinni. Siitä toisesta vaihtoehdosta, hitaasta nälkäänkuolemisesta, ei puhuttu. Vaikka eri maiden käytännöistä on aina mielenkiintoista lukea, meillä pysytään suomalaisessa mallissa tässä asiassa. Luovutusiän suhteen on välillä kyllä jopa brittimallia miettinyt, sielä kun muksut luovutetaan foorumin mukaan monesti vasta 6-9 -viikkoisina. Toisaalta poikuekokojen ollessa isompia, myös poikasten kehittyminen voi olla hitaampaa.