Eläinlääkärillä

Laitoin aamulla kellon soittamaan, niin että sain soitettua Pet Vetiin heti sen auettua. Eläinlääkäriaika saatiinkin samalle päivälle, iltapäivän alkuun. Ei muuta kuin likka boksiin ja matkaan. Bussimatka kului aika synkeissä mietteissä, miettien muunmuassa miten olisi parasta toimia siinä tapauksessa, mikäli koko silmä menetettäisiin. Näköaisti kun ei ole ehkä rotan tärkeimpiä aisteja, mutta aisteihin vaikuttavat vammat ovat mielestäni aina vakavia.

Tässä asiassa eläinlääkärikäynti ei tuonut helpotusta. Sarveiskalvo on halki, ja riski koko silmän menettämiseen on olemassa. Silmä kyllä saattaa vielä parantua entisen näköiseksikin, mutta siinäkin tapauksessa näkö on silmästä saatettu menettää. Elise sai piikkinä pitkävaikutteisen antibiootin, sekä mukaansa kaksi kertaa päivässä annettavaksi silmätipat. Viikossa parissa pitäisi sitten selvitä kuinka käy. Silmävoide olikin samaa mitä Marikalle silloin aiemmin määrättiin.

Eläinlääkärillä käydessä tajusin entistä selvemmin kuinka hieno eläin minulla siinä on. Vaikka paikka oli vieras, vieras ihminen ronkki pienen silmää, pisti piikillä ja tunki silmään vierasta ainetta, rauhoittui pikkuinen näiden toimenpiteiden välillä täysin. Eläinlääkärin käydessä hakemassa lääkeaineita Elise änki pään kainaloon, laittoi silmänsä kiinni, ja narskutteli hampaita tyytyväisenä kun rapsutin pienen niskaa. Operaatioiden aikanakin neiti vain hieman piippaili protestiksi, ja koitti vääntäytyä pois - päästääkseen syvemmälle syliin. Ei voi kyllä paljoa enempää luottamusta parikuiselta viikarilta odottaa.

Vastaavasti kotona meni sitten taas Seraan hermot. Serasta kun tuntuu tulleen iän myötä vain mahdottomampi, vaikka kuinka toivoin sen ajanmyötä rauhoittuvan. Tänään neiti suivaantui täysin, kun päätin kesken päivää leikata kynnet. Ensin se ei olisi millään antanut ottaa itseään häkistä ja protestoi tätä äänekkäästi piippaamalla. Sitten röyhkimys meni vielä näykkäisemään saatuani kynnet leikatuksi. Ei mitenkään kovaa: hädin tuskin tuntuvasti, lähinnä vain ottaen ihoa kevyesti hampaiden väliin. Silti neidin käytös pisti ärsyttämään, kun Elise oli äsken kestänyt huomattavasti ankeampaa käsittelyä ilman vastaavaa kiukuttelua.

Kotiin saavuttua päädyin myös heti rikkomaan lääkärin määräystä, ja päästin Elisen laumaan. Eläinlääkäri kun oli kehoittanut eristämään pienen pariksi viikoksi muista. Asiaa mietittyäni totesin likkalauman kuitenkin tällähetkellä sen verran rauhalliseksi ja toimivaksi, että toipilaan on varmasti mukavampi nukkua kasassa muiden kanssa, kuin joutua kipeänä eristetyksi tutusta ympäristöstä. Etenkin kun Elise ei silmävammastaan huolimatta mitenkään hakeudu muista erilleen, tai suhtaudu niihin varautuneesti. Käytöksensä puolesta neiti on sama virkeä ja utelias pikkutyttö kuin aiemminkin. Toki tilanne on tarkkailussa, ja jos ongelmia näyttää tulevan, pieni eristetään omaan rauhaansa.