Eksoottisten lemmikkien eettisyydestä

Netissä on käyty viimepäivien ajan vilkasta keskustelua eksoottisten lemmikkien pidon eettisyydestä. Tämänkertainen keskustelu sai alkunsa Savon Sanomien artikkelista, jossa oli lainattu SEY:n toiminnanjohtajaa Kati Pullia, joka puoltaa positiivilistan asettamista sallituista lemmikkilajeista. Tämän Belgiassa jo käytössä olevan mallin idea on asettaa lista lajeista, joita eläinsuojelu-uudistuksen jälkeen olisi luvallista pitää lemmikkieläiminä. Listan ulkopuolelle jäävät lajit olisivat automaattisesti lailla kiellettyjä. Keskustelua on käyty paljon etenkin siitä, mitkä lajit listalle tulisi hyväksyä. Jyrkimmillään osa eläinharrastajistakin olisi valmiita hyväksymään vain kissan ja koiran. Voimakkainta keskustelua aiheuttavat jo varsin yleiset lemmikkilinnut, herpit ja lemmikkijyrsijät - sekä uusimmat lemmikkitulokkaat, kuten jo artikkelissa mainittu haisunäätä. Samana päivänä Savon Sanomien artikkelin kanssa ilmestyi myös Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n, Suomen Herpetologisen yhdistys ry:n, Helsingin akvaarioseura ry:n, Suomen Herppiharrastajat ry:n ja Suomen Dendrobatidae Yhdistys ry:n yhteisvastine Eksottisten eläinten harrastajayhdistykset: SEY:n ehdotus kieltäisi kissat ja koiratkin. Vastineessaan yhdistykset käyvät läpi niitä kohtia joiden perusteella eksojen kieltämistä harkitaan, ja nostavat esiin samoja ongelmia myös kissojen ja koirien pidossa.

Itselläni huomio kiinnittyi ensin Savon Sanomien artikkelin nettilinkkiin. Nettilinkissä artikkelin otsikkona kun näkyy yksinkertainen kysymys: Haisunäätäkö lemmikki? Mihailin myötä tämä lajiesimerkki on luonnollisesti varsin lähellä itseä. Varsin pian keskusteluja lukiessa haisunäätäkysymys alkoi asettua kuitenkin sivummalle, marginaaliin. Kyseessä on kuitenkin Suomen mittakaavassa häviävän pieni eläinryhmä, vaikka meidän taloudessamme se edustaakin viidennestä. Skunkkien ohella meidän talouden eksoihin kuuluu myös rotat - kuten myös valtaosa koskaan omistamistani lemmikeistä. Kysymys kattaa siis eläinharrastukseni lähes kokonaisuudessaan. Meillä on ollut kotona niin jyrsijöitä, matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä ja akvaariokaloja, kuin myös selkärangattomia. Pieninä poikkeuksina laumasta minulla on ollut kotikotona asuessa kyllä myös ne koira ja kissa. Myös monien tuttujen eläinlaumoissa eksoottiset lemmikit näyttelevät hyvin hallitsevaa osaa - eksoottisiksi kun lasketaan kaikki muut paitsi koira ja kissa.

Keskustelu alkoi elävänä, mielenkiintoisena ja vilkkaana. Esille nostettiin monia eettisiä ja filosofisia kysymyksiä eläinten asemasta lemmikkinä, sekä lukuisia käytännön esimerkkejä siitä, miten eri lajien elinolot on tai ei ole lemmikkinä mahdollista järjestää. Varsin pian moni seuraamani keskustelu ajautui kuitenkin umpikujaan ja asemasotaan ihmisten lukkiutuessa tiiviisti omien näkemystensä taakse. Paljon eripuraisuutta aiheutti niin lemmikin funktio (onko ihmisellä oikeutta vangita kotiinsa pala luontoa puhtaasti omien hedonististen halujensa ja estetiikantajunsa takia) kuin lemmikiksi sopivien lajien ominaisuudet (onko tärkeämpää pystyä tarjoamaan lemmikille luonnollista vastaavat olot vai keskittyä lajeihin jotka ovat ihmistä kohtaan sosiaalisia ja tulevat toimeen ihmisen itselleen valitsemassa ympäristössä). Nämä luonnollisesti jakoivat kissa/koiraharrastajat ja eksoilijat eri leireihin. Osien kissa ja koiraharrastajien mielestä jo eläinten pitäminen häkissä tai terraariossa on eettisesti kestämättömällä pohjalla, vaikka osa yksilöistä niihin oloihin sopeutuisikin. Ekso puolelta taas löytyi enemmän vierastusta vahvaa valikoivaa jalostusta kohtaan, jolla esimerkiksi moni koirarotu on etäännytetty kauaksi paitsi sudesta myös rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, jotta se sopisi paremmin kotilemmikiksi ja harrastelukaveriksi kaupunkiolosuhteisiin. Itseni on hankala asettua jyrkästi kummallekaan puolelle, sillä itse on osin valmis allekirjoittamaan monet molempien puolien argumenteista. Itselläni tähän tosin vaikuttaa harjoittamani jako harrastus- ja lemmikkieläimiin; olen valmis hyväksymään molemmat, mutta odotukseni näiden suhteen ovat erilaiset. Harrastuseläinten suhteen pidän keskeisempänä mahdollisimman luonnonmukaisen ja lajinomaisen käytöksen mahdollistavan ympäristön tarjoamista. Lemmikkieläinten suhteen painotus on luonnollisesti enemmän seurallisuudessa ja niiden sopeutumisessa ihmisten seuraan. Meillä talouden kaikki tämänhetkiset eksot ovat ensisijaisesti lemmikkeinä, ja elävät oman pienoisekosysteeminsä sijaan vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa - vaikkakin niille pyritään toki tarjoamaan mahdollisuuksia käyttäytyä lajilleen tyypillisesti.

Lemmikin pidon itsekkyys on mielestäni kuitenkin teema joka koskee eksojen ohella kaikkea eläintenpitoa; yhtälailla syyt kissan ja koiran hankintaan ovat usein puhtaan itsekkäät. Moni eläinihminen ei ole valmis tekemään sitä valintaa minkä osa kokee eettisesti ainoaksi kestäväksi - eli elämään kokonaan ilman lemmikkejä ja tarkkailemaan eläimiä vain niiden luonnollisessa ympäristössä. Jos ja kun lemmikkejä kuitenkin pidetään, mielestäni riittävä valinnan vapaus lajien suhteen osaltaan myös turvaa lemmikin tarpeiten huomioimista. Mikäli lemmikkiä harkitsevan on oikeasti aidosti mahdollista valita itselleen parhaiten sopiva laji, on hänellä todennäköisimmin myös resurssit huolehtia eläimestä sen vaatimalla tavalla oli kyseessä sitten aktiivinen palveluskoira tai terraariossaan elävä sammakko. Tokikin tämä on vain ideaalitilanne: osa hankkii eläimen aina ilman kunnollista perehtymistä sen vaatimuksiin ja vailla kiinnostusta järjestää sen oloja lajin vaatimalla tavalla. Tätä tapahtuu toisaalta kaikkien lajien, ei vain eksojen kohdalla. Omalta osaltanikaan en pysty täysin rehellisesti sanomaan, haluaisinko olla kokonaan ilman lemmikkejä vaikka kaikki ensisijaiset lajini kiellettäisiin. Vai päätyisinkö asiaa harkittuani koittamaan sopeuttamaan omaa käytöstäni sellaiseksi, että itsestä tulisi edes kohtalaisen hyvä omistaja jollekin laillisesti sallitulle otukselle, siinä missä lajit on nyt valittu sen mukaan että ne istuvat suht saumattomasti omaan nykyiseen arkeeni.

Kissojen ja koirien pidon eettistä kestävyyttä verrattuna eksoihin on perusteltu muunmuassa niiden pitkällä yhteisellä historialla ihmisen kanssa, ja sillä kuinka ne ovat itse hakeutuneet ihmisen seuraan helpon ravinnon toivossa. Näistä perusteluista jälkimmäinen toimisi myös monen muun lajin kohdalla; esimerkiksi hiirten, rottien ja torakoiden yhteinen taival ihmisen kanssa on eittämättä hyvin pitkä, vaikka ihminen onkin koittanut katkaista sen aina näihin päiviin asti. Rottakin on kulkeutunut ihmisen mukana käytännössä kaikkialle, ja pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään ihmisasumusten tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Uudemmista lemmikkitulokkaista esimerkiksi haisunäätä aiheuttaa luonnonvaraisena paljon ongelmia nimenomaan siksi, että etsiessään ruokaa ja suojaa läheltä ihmisasutusta, ne jäävät usein autojen alle ja koirien hampaisiin, jolloin niiden luonnollinen puolustautumiskeino aiheuttaa haittaa ihmisille. Kaikki eksotkaan eivät siis suinkaan karta ihmisasutusta ja pyri elämään villissä luonnossa kaukana asutuksesta. Moni on päinvastoin aloittanut ihmisen hyödyntämisen jo kauan ennen kuin ne on lopulta kesytetty lemmikeiksi. Siltikään en näkisi tätäkään yksinään pätevänä lemmikkieläimen mittana; esimerkiksi pesukarhut ovat myös taitavia ruokavarkaita ja ihmisasumusten hyödyntäjiä, mutta niiden vaatiman vesielementin myötä en kuitenkaan itse haluaisi nähdä niiden rantautuvan lemmikeiksi Suomeen.

Tietenkin ihmisasutuksen tuntumassa elävän villin ja asunnon sisälle otetun kesytetyn eläimen välillä on monia suuria eroja. Ihmisen kannalta näitä on esimerkiksi luonteeseen ja eri värimuunnoksiin keskittynyt valikoiva jalostus, jolla eläimen lemmikkiominaisuuksia on pyritty parantamaan. Eläimen kohdalla kesytys tuo selviä rajoituksia elintilaan, sekä usein myös lisääntymismahdollisuuksiin ja ravintoon. Kuitenkin useita (jopa satoja) sukupolvia vankeudessa eläneelle eläimelle ainoa tuttu elinympäristö on ihmisen luoma keinotekoinen, oli kyse sitten kerrostalokaksiossa elävästä kissasta tai häkkieläimenä elävästä rotasta. Niiden kannalta alkuperäisen "villin" ympäristön ja nykyisen eroa keskeisempi on se miten hyvin keinotekoinen ympäristö on mahdollista saada vastaamaan niiden lajinomaisia tarpeita ja vaistomaista käyttäytymistä. Häkillä ja häkilläkin kun voi olla paljon eroa; lain edellyttämä minimi ei usein vielä takaa riittävän monipuolista toimintaympäristöä. Etenkin kani- ja jyrsijäpuolella itseäni häiritsee monen ajatus siitä, ettei yksi kaksi yksilöä tarvitse läheskään niin isoa asumusta kuin isompi lauma, sillä niitä on vain pari. Eläimen liikunnantarve ja sen tapa käyttää ympäristöään ja virikkeitä kun ei ole kuitenkaan juurikaan sidoksissa siihen, kuinka suuressa laumassa yksilö elää. Yhtälailla kahdestaan lajitoverinsa kanssa elävä rotta tarvitsee tilaa liikkua ja tutkia, ja yhtälailla sen asumukseen on saatava mahtumaan kiipeilyä, jyrsimistä, piiloutumista, nukkumista, tasapainoilua, ongelmanratkaisua ja muita toimintoja edesauttavia virikkeitä. Tässä kohden näen tilavassa häkissä kuitenkin myös vahvuuksia esimerkiksi ihmisasuntoon nähden; häkki/terraario on mahdollista sisustaa kokonaisuudessaan eläimen tarpeet huomioon ottaen, eikä sen sisällä ole yhtä suurta tarvetta tehdä käytännöllisiä kompromisseja kuin muualla asunnossa. Siinä missä monella kissalla on "omia" huonekaluja vain muutamien lelujen ja kiipeilypuun verran ja koiralla monesti peti ja leluja, on esimerkiksi jyrsijöille mahdollista rakentaa monenlaisia tunneli- ja köysiviritelmiä, mitä moni ei halua kissakoossa pitkin asuntoaan. Toki häkkieläimellä valvomaton liikkuminen on rajattu häkin seinien sisäpuolelle, mutta tilava, monitasoinen ja hyvin sisustettu häkki tarjoaa kuitenkin usein vähintään yhtä paljon toimintamahdollisuuksia mitä ihmissnäkökulmasta sisustettu pienehkö kaupunkiasumus kissalle tai koiralle.

Eksojen kohdalla isona ongelmaryppäänä on nostettu esille myös stressaantuminen, pakko-oireinen käytös ja passivoituminen. Moni kokee, ettei eksoille ole oikeasti mahdollista rakentaa riittäviä oloja, eikä tavallisella harrastajalla ole tarpeeksi taitoa tulkita niiden käyttäytymistä oikein ja siten tunnistaa ongelmakohtia. Monen esille nostamat hyvinvointi-indikaattorit, kuten terveys, lajinomainen käytös ja lisääntyminen on lytätty riittämättöminä. Eläinten käytöstä myös luetaan hyvin eri tavoin; osa ei-harrastajista kokee eläinten pyrkien stressaantuneina ulos vapauteen siinä missä harrastajan mielestä kyseinen käytös menee normiuteliaisuuden tai lisääntymisajan levottomuden piiriin. Osa näkee eläimen liikkumattomuuden (esim. herpeillä) tyytyväisyytenä vallitseviin olosuhteisiin, toisista taas kyse on alistumisesta vallitseviin olosuhteisiin ja passivoitumisesta. Itse vuosia eksojen kanssa touhunneena en kuitenkaan osaa nähdä niiden elemaailmaa mysteerisempänä tai vaikeammin tulkittavana kuin yleisempienkään lemmikkieläinten. Eläinten kanssa tekemisissä ollessa omien lemmikkien ilmaisutapaan oppii usein äkkiä, ja sen jälkeen on suhteellisen helppo havaita muutokset kyseisen eläimen olemuksessa. Esimerkiksi omissa käärmeissä liikeradoista ja liikkeen tahdista pystyi katsomaan jo hyvin, lähestyykö käärme uteliaana vai onko kädet syytä pitää pois sen ulottuvilta. Mihailin kohdalla pojan hännän asento ja liikkeet kertovat paljon pojan mielialoista ja siitä, onko se kyseisellä hetkellä utelias, leikkisä vai varuillaan. Eläinten lukutaito kehittyy kuitenkin vain viettämällä aikaa eläimen seurassa, ja vaikka sitä on itsekin perehtynyt myös koirien ja kissojen elemaailmaan, koen silti pystyväni luotettavammin tulkitsemaan oman laumani jäseniä mitä tuntemattomampia yleisesti tunnettuja lajeja. Eläinten kohdalla lukutaito on osin opeteltava jokaisen yksilön kohdalla uudelleen, ja monella tutustuminen hännänheilutusta hienovaraisempiin eleisiin alkaa koirien ja kissojenkin kohdalla vasta ensimmäisen yksilön tullessa taloon. Sitä ennen harvalla on ollut tarpeeksi mahdollisuuksia ja kiinnostusta seurata eläinten viestinnän monimuotoisuutta.

Mitä enemmän sitä on itse miettinyt positiivilistaa ja sen seurauksia, sitä hartaammin itse toivoo ettei se menisi läpi. Minun on yksinkertaisesti mahdotonta kuvitella sitä työryhmää, joka pystyisi käymään laajalti ja perusteellisesti läpi kaikki tällä hetkellä lemmikkinä pidettävät lajit ja tekemään kyseisen selvitystyön pohjalta objektiivisen listan hyvät lemmikkiominaisuudet omaavista lajeista. Ilman kattavaa selvitystyötä listastasta tulisi kuitenkin helposti vain yleisimpiin lajeihin keskittyvä tynkä, joka ei mielestäni sellaisena toimisi optimaalisesti eläinten edunajana. Moniin lajeihin kun liittyy sitkeitä ennakkoluuloja ja osa taas vain olisi harvinaisempina ja vähemmän yleisinä riskissä tippua listoilta pois ilman mitään varsinaista syytä. Sen vuoksi kokisin jopa negatiiviselta kalskahtavan kieltolistan positiivilistaa toimivampana ratkaisuna, sillä kieltolistalle juotuminen vaatisi perustelun jokaisen lajin kohdalta erikseen. Eli kiellolle pitäisi löytyä jokin nimettävissä oleva syy, sen sijaan että positiivilistalta laji voi vain jäädä pois. Kieltolistallakin lemmikkimarkkinoilta pystyisi rajaamaan pois joitain ongelmakohtia, kuten kotialtaisiin myytäviä yli metrisiksi kasvavia vonkaleita. Se ei kuitenkaan ajaisi yhtä isoa joukkoa nykyisistä lemmikkieläimistä lainsuojattoman asemaan. Pahimmillaan monen lajin harrastaminen kun ei kielloista huolimatta loppuisi, vaan siirtyisi vain pimentoon jolloin esimerkiksi asiantuntevan hoidon tarjoaminen voisi käydä haastavaksi, kuten Hanna pelkää aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessaan. 

Kaikkein eniten kuitenkin toivoisin, että uudessa eläinsuojelulaissa keskityttäisiin parantamaan lemmikkieläinten asemaa lajista riippumatta. Että lakisääteisiä minimejä tarkistettaisiin reilusti ylöspäin niin asumusten kokojen, virikkeiden kuin muidenkin vaatimusten suhteen. Niin että eläinrääkkäykseenkin olisi oikeasti mahdollista puuttua jo ennen kuin eläin selvästi kärsii. Ettei minkään eläimen kohdalla riittäisi enää se, että sillä on edes vähän tilaa, suhteellisen puhdas nurkka, vettä ja jotain ravintoa - ei edes niiden kohdalla joita on pidetty samalla tavalla jo sukupolvia sitten.

Lain mukaan riittävä...

...ei vielä sano etteikö siitä pystyisi kotiloissa vielä parantamaan.