sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kotiinpaluu

Polttariviikonloppuun kuului parasta seuraa ja mukavaa ohjelmaa. Ohjelma päättyi kotikulmille, ensin saunaan ja sitten grillailuun takapihalla syönnin jälkeisine pikku tehtävineen. Siinä ohessa ehdin samalla käydä myös pikaisesti moikkaamassa muksuja. Monen monta pientä kuonoa tunki kattokalterien läpi, ja kaikkia olisi pitänyt huomata.

Huomaamisen aika tulikin sitten Tampereen porukoiden lähtiessä suuntaamaan Turusta poispäin. Tipi ja Ellu alkoivat virittelemään Rocky Horror Picture Showta miun alkaessa paapoa ja ruokkia lapsukaisia ja omia neitejä. Ensin sylittelytuokiot, sitten kuivaruuat ja viimeisenä puurot. Ensimmäinen ei käynytkään kovin helposti: muksuista on tullut isoja ja uteliaita: heti kun boksin avaa, on osa porukasta lähdössä jaloittelemaan. Joka junnulaarista löytyy omat rohkelikkonsa: Taminan tytöistä Sera johtaa showta. Muut ovat uteliaina menossa tutkimaan, mutta eivät tahtoisi syliin. Bananaraman pojista russian blue agoutit ovat ensimmäisinä tulossa terrastaan ulos. Välistä on neljäkin poikasta yhtä aikaa boksin päällä suuntamassa kohti vapautta miun koittaessa pitää porukkaa kasassa. Isoin hankaluus on arimpien kanssa - poikueen arimpia on hankala saada käsittelyyn sosiaalisempien tunkiessa hyökynä syliin ja jaloittelemaan, vaikka kuinka koettaa ottaa vain yhtä arempaa ja työntää muita takaisin boksiin. Tänään muksut olivat harvinaisen huomiohakuisia, kuin eivät olisi viikkoon saaneet ruokaa ja huomiota. Draamailijat, vaikka on tuollaisessa huomiohyökyssä jotain ihanaakin.  Muksujen vauhdin kasvaessa naperoille alkaa kaivata häkkiasumusta piskuisten minidunien sijaan.

Poikasten luonteet alkavat näkyä päivä päivältä selvemmin, ja pienistä söpöistä palloista tulla persoonia. Jännästi samalla hoidolla ja käsittelyllä voidaan päästä hyvin eri lopputulokseen. Eri poikueiden välillä asenteissa on selvästi eroja, joskin joskus erot poikueiden sisälläkin ovat ällistyttävät: Seran siskot eivät ole yhtään niin sylirottia kuin Sera, vaikka uteliaisuudessa ovat alkaneet vetää vertoja sille (joskaan eivät ihan).

Rottia läpikäydessä tuli huomattua Naveenilla pieni patti poskessa. Todennäköisesti kyseessä on paise, mutta heti aamulla pitää laittaa Janinalle pojasti viestiä. Nyt yöllä tyydyin pikaisesti tutkimaan patin varmistamaan että poika syö. Toivottavasti herra paranee pian.

Ei kommentteja: