Luukusta lukaaliin

Likkalauma alkoi olla sen verran hyvin asettunut, että uskaltauduin eilen illalla siirtämään neidit takaisin normihäkkiinsä. Eilisillan ja tämän hetken välillä vinguttamista ei ole esiintynyt, eli eiköhän nuo nyt ole lauma. Tänäänkin neitejä moikkaillessa Tuike kömpi esille koloriipparista Marikan kanssa. Lauman blondiosasto. Porukan juniori on alkanut nyt muutenkin laajentaa reviiriään, ja jaloitellessa kulkee yhä enemmän isojen tyttöjen mukana. Vastaavasti mummuosastolla oma häkki on alkanut kiinnostaa aiempaa enemmän. Eilenkin lauman pallosalamana tunnettu simskuneiti ei vaivautunut ensimmäiseen puoleen tuntiin poistumaan Sputnikistaan vaikka häkin luukku oli auki. Ja häkki oli siinä kohtaa vielä se pienempi malli. Vielä en olisi moista Marikasta uskonut, ellen olisi itse nähnyt. Kun ei 1v 3kk nyt kuitenkaan vielä niin niin iso ikä ole. Meidän villin ja vapaan tyttären tytär Jolenekin palaa nykyään monesti häkkiin ennen jaloitteluvuoron päättymistä. Ei pitäisi sanoa, mutta välillä tulee melkein ikävä sitä kun neitiä sai aina maanitella akvaariokaapista tai sohvan takaa.

Anna kävi kanssa eilen Delilahia katsomassa, ja päädyttiin siihen että käyn maanantaina viemässä neidin heille. Että kokeillaan miten neiti heidän laumaan sopeutuisi. Olo on vähän haikea päätöstä tehtäessä, mutta samaan aikaan tiedän sen olevan parhaaksi, mikäli Delilah sopeutuu Annan luokse yhtä hyvin mitä Saijan luokse. Anna kyllä jätti miulle päätökseen vielä veto-oikeuden, kun kummankin puolelta tämä tuli vähän äkkiä. Itse en ollut alkanut eläkekotia vielä aktiivisesti etsiä, eikä hän ollut asiaa ennen blogipostaustani sen kummemmin harkinnut. Mutta aion silti jättää tuon optioni käyttämättä, ja katsoa sitten Annan kanssa mitä Nömpi, Tikku ja Kipinä, sekä tietenkin Delilah ovat asiasta mieltä. Ehkä tämä tulikin ihan hyvään saumaan, kun parin viikon päästä meillä on toivottavasti taas poikasia talossa.

Illalla näin pitkästä aikaa myös yhtä opiskelukaveria. Vähän ikävämmissä merkeissä tosin, kun hänen gerbiilinsä kunto oli romahtanut ja hän tarvitsi lopetusapua. Siinä sitten gerbiilin kuntoa seuratessa, lopetusta tehtäessä ja hautausreissulla käytäessä puhuttiin sitten paljon eläimistä ja elämästä muutenkin. Hänellekin kun jäi nyt enää yksi gerbiilimummu, eikä elämäntilanne ole oikein suosiollinen uusien lemmikkien hankinnalle. Lupailin sitten alustavasti lainarottia, jos viimeisenkin mentyä jyrsijäkuume nousee joskus Suomessa ollessa liian kovaksi, ja kaipaa kämppään sosiaalisia lelliteltäviä. Itsekin kun muistaa vähän turhan hyvin sen tunteen, kun joutuu luopumaan lauman viimeisimmästä. Se ei aina ole ollut helppoa silloinkaan jos kotiin jää vielä muita touhuttajia, saati jos koko koti tyhjenee samalla. Tuli kyllä muutenkin vähän nostalginen olo siinä ilta-auringossa gerbua haudatessa. Siitä on jo aikaa, kun omia on viimeksi laskenut haudan lepoon.