Meidän kakaralla on nyt kutsumanimi. Neidistä tuli Iita. Lähinnä kohteliaisuussyistä, sillä Vinku-Iita kuulostaa jo hieman ilkeältä. Sellainen tuo kakara kuitenkin on. Elina kyllä varoitteli neidin olevan vähän äänekäs, ja sitä tuo neiti todellakin on. Utelias ja sosiaalinen kyllä, mutta hepuloi välillä ja silloin kaikki on iik ja ääk. Neiti piippailee pienimmästäkin asiasta, ja tekee kyllä itsensä tiettäväksi. Sormet nuollaan, mutta yhtään ei saisi koskea silloin kun tyttö ei halua. Kunnon teini. Meiän Iita.
Tuike ei ole tulokkaasta vielä vakuuttunut, ja niillä on nyt vähän vääntöä ollut. Mutta eiköhän tuo lauma tuosta vielä asetu. Vaikka ehkä ne olisi voinut pitää vähän pidempäänkin pienemmässä neutraalissa häkissä tutustumassa. Tai sitten sitä vain itse vähän ylireagoi, kun tuo kakara on tavallista äänekkäämpi. Niin tulee heti kauhea suojelufiilis, kun toisella hätä. Vaikka pitäisi jo oppia, että neiti huutaa kyllä muutenkin kuin hädässä.
Tänään tuli laitettua myös Jurvan näyttelyn ilmoittautumiset. Vain kaksi rottaa tälläkertaa - pojat, kuten aiemmin suunnittelinkin. Kovin suurta menestystä en kyllä odota, sillä Pamauksellakin on selvästi huonot kylkivärit. Mutta ei kukaan ole täydellinen. Paitsi ehkä luonteeltaan, joka on Pamauksellakin väritystä selvästi lupaavampi. Joskin isot pojat tahtovat opettaa vähän pahoja tapoja miun juniorille. Enää ei tulisi kysymykseenkään päästää poikia jaloittelemaan ilman tiukkaa valvontaa. Heti sitä ollaan kosioreissulle lähdössä, vaikka neidit ovat vielä kovin alaikäisiä. Ja kovin hanakoita myöntämään rukkasia, jos pojat liian lähelle likkojen linnaa koittavat. Niin pitää vähän olla herroja pois päin paimentamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti