Mihail kotona

Hieman epätarkka pörröpäärynäkuva

Eilispäivä meni junaillessa, mutta nyt meillä on kotona pieni mustavalkoinen haisunäätäpoika. Mihailia lähdettiin hakemaan
eilen heti aamusta ja kotiin saavuttiin lopulta yhdeksän aikaan illalla. Pari sitä edellistä päivää menikin jännittäessä, kun pieni pentupaniikki pääsi iskemään. Se meni kuitenkin taas nopeasti ohi, kun näki pikkuisten ryömivän kaappipesästään ja tunnisti oman pojan sieltä joukosta.

Eilen käynnissä olleet ratatyöt hieman haittasivat matkantekoa. Siinä missä viimeksi pääsimme Mäntyharjulle yhdellä vaihdolla, niitä oli nyt menomatkalla kolme ja tulomatkalla neljä. Näistä etenkin tulomatkan vaihdot jännittivät, että miten niistä pennun kanssa selvittäisiin. Tea kun oli kyllä käynyt pentujen kanssa jo aiemmin asemalla junien ääniä kuuntelemassa ja poika oli ollut useamman kertaa auton kyydissä, mutta junamatkana tämä oli kuitenkin ensimmäinen.

Ennen junamatkaa ehdittiin kuitenkin viettää kolmisen tuntia Tean luona. Aika hurahti taas vilauksessa jutellessa ja pentuja katsellessa, ja aikaa olisi varmasti saanut taas helposti kulumaan enemmänkin. Haisunäätien ohella keskustelu kun poukkoili välillä myös muihin aiheisiin, kuten suomalaisiin kaupunkeihin ja opinnäyteaiheisiin. Tällä kertaa aika oli kuitenkin meidän puolestamme ikävästi rajattu, kun halusimme ehtiä pennun kanssa illaksi kotiin. Monista vaihdoistaan huolimatta kyseinen junareitti kun oli päivän nopein ja ainoa mikä oli Turussa ennen lähempänä puoltayötä tai sen jälkeen.

Mihail kuikuaa (kuvanraus Tapsan...)

Tean luona ehdimme taas syödä ja jutella jonkin aikaa ennenkuin eteisestä alkoi kantautua rapinaa ja painimisen ääniä pentujen herättyä ja kömmittyä ulos kaapista leikkimään. Pennut olivat kasvaneet ihan valtavasti ja saaneet olemukseensa ihan uutta määrätietoisuutta. Hieman haparoivat ja tumpsahtelevat liikkeet olivat vaihtuneet kunnon spurtteihin. Vaikka eläinlasten kehityksen nopeus pääsi taas ällistyttämään, oli se tietenkin ennenkaikkea hyvä juttu. Eihän sellaista avuttoman oloista vielä hieman hapuilevaa vauvaa olisi voinut minnekään lähteä emonsa luota viemään. Tuollaisen menevän ja tomeran oloisen teinin kohdalla on paljon helpompi luottaa siihen, että se pärjää jo paremmin omillaan.

Herättyään muksut Mihail mukaanlukien saivat Tean luona vielä kunnon hedelmäpäivällisen ja Mihail vielä lihanameja eväspussiin. Muksujen syödessä ja leikkiessä käytiin sitten vielä läpi pentujen saamat rokotukset ja kynsienleikkuu - noiden kynnet kun ovat pituutensa puolesta hyvin eri malliset kuin vaikkapa koirilla, niin itseä vähän jännitti se oikean leikkauskohdan löytäminen ettei mene sitten liian lyhyiksi. Mutta onneksi nuo kynnet eivät ole kuitenkaan ihan mustat.

Tea saattoi meidät vielä juna-asemalle miehensä ja lapsensa kanssa ja sieltä meillä matka jatkui sitten Turkuun päin. Ensimmäisessä junassa Mihail oli alkuun vähän epävarman oloinen, mutta rauhoittui sitten muutaman namin jälkeen lepäilemään. Tämä oli mielestäni jo varsin hyvin, kun heti ensimäisellä pätkällä oli monia uusia juttuja; useita koiria samassa vaunussa, outoja ääniä ja tunneleita. Seuraavaan junan noustua Mihail oli kuitenkin jo selvästi rennomman oloinen - ja sillä tuli tylsää. Kassista piti päästä pois. Tällä kertaa vaunu olikin onneksemme täysin tyhjä muista ihmisistä ja lemmikeistä, niin Mihail pääsi sitten syliin ja vähän jaloittelemaankin kassistaan. Sama tylsistynyt kassin raapiminen jatkui hieman myös kolmannessa junassa, jossa poika pääsi myös hetkeksi syliin - ja josta se koetti sukeltaa eväskassiin.

Mihail sylissä

Hetken aikaa sitä ehti jo miettiä, millä tuon pennun saisi pidettyä viihdytettynä matkan ajan, kun Mihaililla oli selvästi kova into tutkia, eivätkä valjaatkaan olleet sattuneet mukaan niin että niitä olisi voinut testata. Tämä ongelma kuitenkin ratkesi hyvin nopeasti hyvin pentumaiseen tapaan. Pienen touhotustuokion jälkeen Mihail nukahti ja nukkui sikeästi koko loppumatkan. Edes neljännen junan vieressä haukkuneet koirat eivät häirinneet pienen väsyneen skunkin unia.

Reissurasituksesta toipuminen jatkuikin sitten heti kotona, sillä Turussa Mihail kömpi heti vilteillä täytettyyn
pentuaitaukseensa ja kävi nukkumaan. Edes iltapala tai vesikuppi eivät riittäneet houkuttamaan pientä nauttimaan jotain nesteitä ennen unien jatkamista pitkän junamatkan jälkeen. Pidimme kuitenkin Mihailin huoneen oven auki vielä illan ajan, ja kävimme sulkemassa oven vasta käydessämme nukkumaan - siihen mennessä poika ei ollut liikahtanut tuumaakaan.

Tänään aamulla kävin heti ensimmäiseksi avaamassa pojan huoneen oven ja katsomassa mitä pojalle kuuluu. Poika oli taas nukkumassa, mutta yöllä Mihail oli tehnyt selvästi muutakin; ruokakuppi löytyi tyhjänä toiselta puolelta huonetta kuin eilen, lampaantalja oli kanssa vedetty toiseen päähän huonetta ja lelut hujan hajan. Yöllä on siis selvätti touhuttu ja energiaa löytynyt hyvin nukutun illan jälkeen. Samalla aamulla myös varmistui se, että poika saa näin alkuun olla yöt omassa huoneessaan. Vessapaikan hakemiseen voi skunkeilla kulua uudessa ympäristössä joitain päiviä, ja nytkin kakkoja löytyi kolmesta kohtaa. Mihailin toivotaan löytävän pääasiallisen vessapaikkansa mieluiten omasta huoneestaan, joten pojan liikkuminen rajataan alkuun sinne sen ollessa yksin kotona. Muuten pojalla on toki koko asunto käytössään - asunnonvaltaajaahan tänne nimenomaan haettiin ;)

Mihailille tuli tänään tehtyä blogiin myös oma sivu.

Viimeviikolla saapunut tulokas Lola taas alkaa olla jo varsin asettunut taloksi. Neiti meni likkalaumaan hyvin muutaman päivän pikkuhäkkitotutuksen jälkeen,  ja menee nyt isompien mukana likkojen linnassa siinä missä muutkin. Minun pikku puolukkasilmä. Todennäköisesti totutus olisi saatu onnistumaan lyhyemmänkin kaavan kautta, mutta yhdessä tylsistyminen pikkuhäkissä on osoittautunut meillä tehokkaimmaksi konstiksi välttää ensimmäisten päivien piipitykset isompien neitien taholta. Omalla alueella kaikkien huomio kun menee selvästi suoraan siihen uuteen tulokkaaseen, kun taas pikkuhäkissä keskitytään namien ja jaloittelun kerjäämiseen sekä kasanukkumiseen.