Jyväskylän näyttely

Eilinen oli taas niitä päiviä, jolloin ehti jonkin aikaa todenteolla miettiä harrastuksensa mielekkyyttä. Herätyskello olisi soittanut klo 1.50, mutta heräsin jo sitä ennen siihen kun jäätävänkokoiset rakeet rummittivat sohjoista ikkunaa pikkukivien lailla. Ilmoittamistani kolmesta rotasta mukaan oli lähdössä kaksi, ja niistäkin toinen lähinnä mielenkiinnosta ja seuraneitinä. Näyttelypaikalle oli matkaa 400 kilometriä per suunta, ja tuomarina Saija, joka asuu noin neljän kilometrin päässä - eli kaikella logiikalla etenkin seuraneidistä Saijan arvio olisi kyllä saatavissa helpomminkin. Lisäksi olin luvannut kipittää rautatieasemalle kyytiä vastaan, joka oli tuntunut paljon paremmalta idealta auringon vielä paistaessa ja kun ikkunasta näkyi läpi.

Näyttelyyn kuitenkin lähdettiin. Olin laittanut edellisenä iltana kaiken valmiiksi ja järjestänyt jopa asianmukaiset pinot siihen

Kaffepaussi

järjestykseen kun niitä aamulla tarvitsin, alkaen pinosta yksi joka oli vaatteet (muita pinoja olivat rottaboksi, eväät, aamutoimiin tarvittavat). Aamut kun menevät itsellä tunnetusti niin zombina, että minun on joko herättävä todella hyvissä ajoin niin että ehdin herätä ja saada aivot toimintaan ennen lähtöä, tai huolehdittava että kaikki on niin hyvin hollilla että saan hommat hoidettua vartissa ilman monimutkaisempaa aivotoimintaa. Näyttely- ja työaamuina valitsen näistä usein jälkimmäisen vaihtoehdon, kuten myös eilen. Sen myötä heräämisen ehti hyvin hoitaa asemalle kävellessä.

Tälläkertaa minulla oli kerrankin tuuria, ja jäinen sade oli ehtinyt tauota siihen mennessä kun Tellu soitti merkkisoiton. Runsas kerrospukeutuminen oli saanut aamutärinän loppumaan, ja ilman sadetta lämpimästä pukeutuneena ilma oli jopa varsin mukava pienelle kävelylenkille. Mukavuus kärsi ainoastaan sovitulla bussipysäkillä, jossa koko penkin oli vallannut joku bussia odottava humalainen joka höpisi kovaan ääneen joko puhelimeen tai itsekseen - en ehtinyt tarkalleen nähdä kumpaan, kun Tellu ja Valppa jo kaarsivat pysäkille.

Siitä se matka sitten alkoi. Menomatka sujui varsin unisissa tunnelmissa kaikkien yöunien jäätyä muutamaan tuntiin jos siihenkään. Välillä joku yritti jotain keskusteluavausta viritellä, ja ne joko jatkuivat jonkin aikaa tai vajosivat hiljaisuuteen. Radio soi ja Saija ja Janina vuorottelivat ratissa. Ulkona oli alkumatkasta syksyisen pimeää ja loppumatkasta talvisen liukasta. Silti matkan viimeisellä sadalla-parilla sadalla kilometrillä meno autossa hieman virkistyi ja

u-käännöksen jälkeinen tauko

matkanteko nopeutui. Osittain asiaan saattoi vaikuttaa omalla ja Janinan kohdalla syöty aamiainen, mutta Tellun ja etenkin Saijan kohdalla vielä enemmän taivaalta bongattu uusi taivaankappale; kuu. Saijan bongattua tuon valoisan möntin vaalenevalta aamutaivaalta alkoi täydellisen kuvakulman metsästys. Valitettavasti kuitenkaan täydelliset kuvakulmat ja bussipysäkit eivät kertaakaan kohdanneet, eikä Saijan annettu vetää jarruja pohjaan keskellä moottoritietä - ei vaikka tiellä olisikin tuohon aikaan suhteellisen rauhallista. Loppumatkasta kuuta ei sitten enää näkynytkään, mutta missattuaan upeat kuukuvat Saija vaati saada tehdä viimeisillä kilometreillä u-käännöksen auringonnousun kuvaamiseksi, joka sitten salliittinkin Janinan jäätyä vähemmistöön.

Kännykkäkuvaa pysähdyspaikalta

Näyttelypaikkaa

Näyttelypaikalla vastassa oli kymmenen senttiä lunta ja valmiiksi kannetut pöydät. Näistä ensimmäisestä en ole koskaan vakuuttunut, mutta jälkimmäinen on oikein kiva. Pääsi sitten heti laittamaan likat pöydälle ja vilkuilemaan näyttelypaikkaa. Tälläkertaa vilkuiltavaa löytyi jonkin verran normaalia enemmän; oli pitkää käytävää ja vanhannäköisiä huonekaluja. Löytyi erilaisia tuoleja, penkkejä ja jopa rautarunkoinen sohvasänky. Pienen tutkimisen jälkeen paikka osoittautuikin varsin täydelliseksi pieneen kotoiluun. Kengät saivat väistyä villasukkien tieltä ja sen jälkeen kaikki oli hyvin. Minulla oli kirja, tabi blogien selailuun, suklaata ja nurkkia ja söpö pikkupöytä joiden ääreen käpertyä. Mitäpä muuta sitä ihminen vapaapäivänään tarvitsisi, etenkin kun ekstrana ympärillä oli vielä rottia ja rottaihmisiä joiden kanssa oli mahdollista vaihtaa välillä pari sanaa. Mitä nyt yhdessä kohtaa olisi kaivannut syliin jotain nunnuttettavaa, mutta Mihail oli kotona, omat rotat Saijan pöydän edessä eikä Saijalla ja Janinalla ollut myyntipöydällä mitään jonka olisin voinut pölliä väliaikaislainaan ;)

Väkeä oli paikalla melko vähänlaisesti ja niistäkin itselle tutuimmat olivat työntouhussa pöytien takana. Tällä kertaa se ei
kuitenkaan johtanut omalla kohdallani hommiin värväytymiseen, kun tuntuu että nyt reissun lähetessä härdelliä on koko ajan enemmän ja mahdollisuuksia vain istua alas kirjan kanssa koko ajan vähemmän - näistä onneksi jälkimmäinen korjautuu sitten kun istuu kuukaudeksi junaan. Eniten näyttelyssä tulikin juteltua tälläkertaa Sannin kanssa hänen tultua ensin minulle esittäytymään. Olimmehan me tavanneet aikaisemmin, hänen hakiessaan minulta kaksi Soodan veljeä, mutta omalla olemattomalla kasvomuistillani yksi kerta ei valitettavasti välttämättä riitä siihen että saan heti kasvot ja nimen yhdistettyä (eikä valitettavasti niidenkään yhdistäminen aina riitä välittömästi siihen, että saisi vielä yhdistettyä mitä kautta henkilön tunnen - minkä Suskukin joutui huomaamaan joitain vuosia sitten hiirinäyttelyssä...).

Päivän edetessä myös avoimet sk essexit tulivat lopulta arvosteluvuoroon. Olin vähän sitä ennen hakeutunut

Mimosa ja Usva

kuuloetäisyydelle tuomaripöydästä, niin että pystyi siitä sitten seuraamaan arvostelua. Meillä meni muuten odotetusti, mutta tuomaripöydälle päästyään Usva rohisi. Eli Mimosalle tuli L2 (Saijan ensin keskusteltua Elinan kanssa siitä, miten joku topaz essex on ylipäätään erotettavissa huonosta tähdellisestä topaz badgeristä) ja Usvan odotettu L1 vaihtui rohinan myötä hylkäykseksi. Saija kyllä totesi vielä autossa, että mikäli Usva ei olisi rohissut, olisi se voittanut tänään luokkansa. Tietenkin Rohinan myötä menetetty mahdollisuus hieman harmitti, mutta sellaistahan tämä välillä on. Nyt vain keskitytään hoitamaan pieni kuntoon kunnon vitamiinikuurilla, sillä neidin on tarkoitus lähteä parin viikon sisään Janinan kautta miehelään. Kyllä tuosta pieni uusi näyttelyinto jäi taas kuitenkin kytemään, ja odotan varsin innolla josko alkuvuonna pääsisi taas aktiivisemmin näyttelyitä kiertämään. Sitten kun reissukin on takana ja nuo omat lupaavimmat ovat ehtineet mammalomistaan toipua.

Näyttelyn päätyttyä edessä oli vielä kotimatka, joka meni tulomatkan tapaan varsin unisissa tunnelmissa, etenkin omalla kohdallani; pilkin varmasti suurimmat osan matkasta, vaikka muistankin keskustelunpätkiä sieltä sun täältä. Sekä niistä järkevämmistä rottiin liittyvistä, että niistä ihan loppumatkan muista (niistä joita käytiin Janinan ja Saijan päästyä monen sadan kilometrin jälkeen yksimielisyyteen siitä, että keskellä ei mitään seissyt grillikioski oli sama keskellä ei mitään seissyt grillikioskin kuin jollain aiemmalla näyttelyreissulla).

Kotona oli vuorossa Sänky. Tai jos tarkkoja ollaan rottien häkkiinlaitto, skunkin lahjominen ja sänky. Reissu ei kestänyt ihan ympäri vuorokauden, mutta se ei jäänyt kyllä monesta tunnista kiinni. Silti olisin valmis lähtämään uudestaankin. Taas, vaikka viime aamuna ajatus olisi tuntunut vähintään absurdilta.  

Pet-puolta

Lumitilannetta

Myyntipöytä. Olisi voinut lähteä mukaankin ...pöytä siis.

Ja taas lumitilannetta. Ensilumijärkytys.

Jyväskylän arvostelut:

Usva, tuomarina SF:
"Ok koko, ok häntä. Hyvä pää. Kauniit silmät. ROHISEE. Hylätty."

Mimosa, tuomarina SF:
"Hyvä koko, hyvä pää, hyvät silmät. Pehmeä turkin laatu, symmetrinen isohko tähti. Toivoisin selkeämmän haalistumisen selkerangasta vatsaan, tällähetkellä tasavärinen. L2"