Mimosan ja Usvan alkaessa olla jalostusikäisiä olen tullut miettineeksi paljon loppuvuoden poikueita. Usvahan jätettiin kotiin nimenomaan kasvatusta ajatellen, Mimosa taas enemmän maskotiksi ja mielenkiinnosta. Huolimatta siitä että olen jo jonkin aikaa miettinyt aionko jatkaa kasvatusta, olen ollut aikeissa astuttaa ainakin Usvan, mahdollisesti molemmat; eihän minulla ole kuitenkaan ollut mitään varsinaista syytä olla astuttamattakaan niitä, kun kummatkin ovat kuitenkin laatupalkittuja ja mukavia eläimiä. Kun eihän sieltä olisi pakko jättää jatkoa ajatellen mitään, ellei poikueisiin syntyisi jotain jonka haluaisi ehdottomasti jättää.
Tänään kuitenkin pysähdyin miettimään asiaa uudelleen. Minulla ei ole tällä hetkellä jatkosuunnitelmia. Oma laumakokoni on tällähetkellä myös ylärajoillaan, eli lauma on toistaiseksi täysi. Onko minulla siis yhtään oikeasti järkevää syyytä teettää poikuetta kummallekaan naaraista? Asiaa tarkemmin harkittuani totesin että kumpikin poikueista menisi omalla mittapuullani enemmän määrän lisäämisen kuin kasvatuksen piikkiin, eikä minulla ole mitään syytä vain lisätä rottamäärää Suomessa; ei etenkään nyt kun poikaskyselyitä on ollut muutenkin vähän. Päätin siis etten teetä poikasia millekään nykyisistä naaraistani.
Tehtyäni päätöksen laitoin viestiä Janinalle. Usva on kuitenkin kaunis naaras, jonka jalostuskäytölle ei ole mitään estettä vaikka itseni ei tässä tilanteessa ole sille järkeä poikasia teettää. Lupasin siis Janinalle, että mikäli hän haluaa, on Usva hänen käytettävissään. Janina nyt sitten miettiikin, keksiikö hän neidille sopivaa sulhoa. Saman lupauksen voisin tehdä oikeastaan jokaisesta jalostusikäisestä naaraastani: mikäli jollakulla tutulla kasvattajalla on niille fiksua käyttöä, minkä tahansa niistä saa taatusti mammailulainaan. Muutoin ne jäävät elämään lemmikeinä ja näyttelykavereina.
Tämän myötä oma kasvatus menee nyt virallisesti tauolle tai päättyy kokonaan. Viimeiset pari vuotta ovat olleet antoisia, mutta tällähetkellä kaipaan silti enemmän jotain muuta. Kipinä saattaa jäädä kytemään ja asiaan palataan ehkä joskus myöhemmin, toisenlaisessa tilanteessa. Tai sitten käy niinkuin nyt tuntuu todennäköisemmältä; lapsuudenhaavetta tuli kokeiltua ja sen kokeileminen on antoisaa (vaikkakin lapsuudessa siihen haaveeseen olisi toki kuulunut myös hieno virallinen kasvattajanimi, jonka myötä olisi ollut Oikea Kasvattaja ja todellinen rotta-asiantuntija ;)). Se ei kuitenkaan ole sitä mitä minä nyt todella haluan eläinten kanssa tehdä, vaikka siinä on yhä paljon asioita jotka minua kiehtovat. Se siis jääköön taakse, ja nyt keskitytään toteuttamaan uusia haaveita - monia niistä silti edelleen rottien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti