Influenssa kaatoi minut sänkyyn keskiviikkona, ja sen jälkeen täällä on ollut kaikki aika pitkälti seis. Lauantaihin asti elukkala pyöri Tapsan hoidossa, mutta Tapsan saatua minulta tartunnan, vetovastuu siirtyi eilisestä taas minulle. Itsellä eilinen kun oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Sairastelun myötä rotat ovat joutuneet tyytymään nyt pitkälti ruokapalveluun, samoin kuin Miikkis. Miikkis tosin on muutenkin sitä mieltä ettei talvella juuri muuta tarvitse tehdäkään kuin syödä ja nukkua (ja painia hieman pehmokalan kanssa). Mihail onkin viettänyt aikaa vuoroin kainalossa ja omassa makuupussissaan sängyn viereisessä vaatekaapissa.
Rottien kohdalla pienempi laumakoko on alkanut näkyä yllättävän monessa asiassa, kuten ruuankulutuksessa ja häkin siivousvälissä. Kyllähän sitä toki järjellä tiedostaa että pienempi lauma syö ja sotkee vähemmän, mutta ei sitä olisi kuitenkaan uskonut näin selvästi hahmottavansa. Jotenkin asunnon pysähtyneisyyden tunnetta lisää lähes aavemaisella tavalla se kun pellettipussi ei enää vain tyhjene, ja avaamaton säkki odottaa kaapissa useammatta viikkoa. Ja sekin haettiin alunperin melko kiireellä, kun ruoka oli hetikohta loppumassa... Toki asiaan vaikuttaa myös monipuolistunut tuoreruokinta, mutta silti. Kai sitä tässä jossain kohtaa vihdoin tottuu siihen, ettei kaikkea välttämättä enää tarvitsekaan hankkia yhtä isoissa erissä kuin aiemmin. Sillä aavemaisuudestaan huolimatta olen alkanut pitää tilanteesta; luukulle vastaantuleva rottahyöky kun on nyt paljon paremmin hallittavissa, ja kaikille neljälle neidille on paljon helpompi jakaa osansa rapsutuksista sen sijaan että pitäisi vain keskittyä estämään junnuja karkaamasta ja muita tunkemassa tassujaan väliin. Häkin oven voi jopa jättää hetkeksi auki, vaikkei olisi edes neitien jaloitteluaika - jos joku koettaakin livahtaa, kädet riittävät kyllä nappaamaan tyttösen hetkeksi niskaan tai hupparin sisään. Eikä tarvitse enää muutenkaan niin paljon arpoa, kenen vuoro olikaan päästä syliin tai kuka tarvitsikaan ekstrakäsittelyä, kun aika riittää paremmin ihan kaikille - vaikkakin Tapsa on toki edelleen se joka lellii Liliania eniten.
Kuumeen laskettua sitä havahtui myös lähestyvään Liedon näyttelyyn ja ensiviikolla olevaan viimeiseen ilmoittautumispäivään. Hetken asiaa harkittuani päädyin laittamaan koko köörin tuplaluokkiin. En minä muille kuin Lolalle maksimissaan menestystä odota, mutta onhan se kiva saada tuolle omalle pehmoturkkikotirexillekin edes se muutama arvostelu, vaikka se jatkaisikin sitten kotoilua Liedon jälkeen. Kismetin kanssa kun ei olla ollenkaan vielä näyttelyissä käyty. Mimosan kohdalla taas seuraa ihan mielenkiinnolla miten väritys ja sen myötä arvostelut muuttuvat kun neidille tulee ikää. Jostain syystä päädyin tälläkin kertaa paperi-ilmoja rustaamaan, ja siinä nitä laittaessa tuli kyllä kunnon flasback näyttelyuran alkuun; tässä sitä taas ollaan, täyttämässä lippusia ja lappusia kaikille kotoa löytyville otuksille. Petin puolelle en kyllä vieläkään takaisin uskaltautunut... Vaikka tulikin tuossa reilu viikko sitten yhtä kansiota läpikäydessä törmättyä myös ensimmäisten rottieni, Liljan ja Lemmikin pet-arvosteluihin. Niiden kohdalla se meni vielä niin päin, että virallinen oli se jännä luokka.
Tänään pysyi myös ensimmäistä kertaa sairastumisen jälkeen sen verran tolpillaan, että sai vihdoinkin päivitettyä jäsenrekisterin kuntoon - eikä edes yhtään viime tipassa. Lskgy:n kevätkokouskin kun lähenee, ja kokouskutsu pitää saada eteenpäin niin vanhoille kuin uusillekin jäsenille. Hetken kyllä jo luulin kuumehourailevani ja näkeväni harhoja, kun Sampon verkkopankki toimi kerrankin heti ja ongelmitta, kun kävin maksutietoja tarkistamassa ;) Koneella kun on tullut kyllä kipeänäkin roikuttua, mutta lähinnä tabletin kanssa facebookia ja blogeja lukien, kun ei ole jaksanut edes istuma-asennossa olla. Mutta josko tässä taas elämä voittaa... Ja katsoo josko sen myötä saisi jotain rottajuttujakin tähän rottablogiin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti