Pitkäperjantai ja pääsiäistä siitä eteenpäin

Pitkäperjantaina heräsin ennen kymmentä siihen, kun siskoni seisoi sänkyni vierellä ja kertoi että Mökö ei nouse. Mökö on miun 8-vuotias luppapoika, joka on asunut nyt viimeiset vuotensa äidin luona valittuaan äitini omaksi ihmisekseen. Nousin nopeasti sängystä ja kiiruhdin siskoni perässä äidin makkariin. Sielä Mökö makasi pitkällään äidin sängyn vieressä, takajalat suorana kanin perässä, mikä ei ollut millään tavalla Mökölle tyypillinen asento. Tutkin kanin varovasti läpi, ja valitettavasti asia oli kuten olin pelännytkin - Mökön takapää oli selvästi halvaantumassa. Äiti kävi hakemassa pojalle viltin, jotta sillä olisi mukavampi kuin liukkaalla laminaatilla, mutta poikapa ei moista hyysäämistä hyväksynyt. Sen kampesi itsensä sisuuntuneena etukäpälillään edessä olevan vaa'an päälle. Sitä ei laitettaisi viltille makoilemaan ellei se itse päättäisi viltille tulla. Nostimme pojan kuitenkin uudelleen viltille, ja se asettautui siihen makoilemaan. Silittelimme hetken poikaa, ja siirryimme sitten keittiöön palaveriin.

Poika oli ollut jo pari päivää normaalia vaisumpi, mutta tälläista käännettä kukaan ei ollut osannut odottaa. Vaisuuden mahdolliseksi aiheuttajaksi olin itsekin epäillyt äidin tekemää reissua. Mökön elämässä äidiltä saatu aamubanaani kuului kuvioon. Mökölle ja äidille oli muutenkin kehittynyt ihan omat aamukuviot, ja Mököllä taipumusta ottaa nokkiinsa jos asiat eivät menneet pojan mieleisellä tavalla. Mutta keittiön pöydän ääressä tilannetta purkaessa oli selvää, että nyt ei kyse ollut Mökön diivailusta, vaan tilanne oli oikeasti paha. Etsittäessä päivystävien eläinlääkärien tietoja, sekä mie, sisko että äiti tiesimme kaikki, että mitään muuta tuskin olisi tehtävissä kuin pojan päästäminen pois. Mököllä oli ikää jo niin paljon, ja sen kunto heikkeni niin nopeasti. Isäpuoli koetti vielä optimistisesti arvailla, mikä voisi olla pielessä, ja miten eläinlääkäri hoitaisi sen kuntoon antibiooteilla.

Puhelujen lomassa koitimme äidin kanssa käydä tarjoamassa pojalle banaania ja vettä pipetistä. Poika ei tehnyt elettäkään yrittääkseen niellä. Se piti vain silmiään kiinni, ja makasi tiiviisti paikallaan. Vielä aamulla se oli nuollut äitin kättä ja laittanut hanttiin, mutta nyt sekin tuntui selvästi luovuttaneen.

Mökön matkakassi haettiin vaatehuoneesta, ja vuorattiin vilteillä. Sitten poju nostettiin kassiin. Äiti oli alkuun ilmoittanut, ettei pysty lähtemään mukaan eläinlääkärillä, mutta muutti siinä lähtöä tehdessä mielensä. Ei hän pystynyt olemaan lähtemättäkään poikaa saattamaan. Paikanpäällä eläinlääkäri selvästi alkuun tunnusteli kuinka vakavana kanin tilan näimme, ja varovasti alusteli sitä mitä hän piti ainoana järkevänä ratkaisuna kanin tutkittuaan. Hän ei olisi ollut valmis suosittelemaan Mökön tilan nähtyään mitään muuta kuin lopetusta, vaikka eläinlääkärille soitettaessa eri tutkimuksia oli pidetty mahdollisina. Äiti oli paikalla siihen asti kuin Mökö nukahti, sitten hän poistui odotushuoneeseen miun ja siskon jäädessä paikalle kun lopetuspiikki laitettiin. Odotushuoneessa pikkutyttö oli kuulemma äitin surun nähdessään säikähtänyt ja kysynyt, että ei kai heidän koiralleen käy samoin.

Kun Mökön sydän sitten todettiin pysähtyneeksi, käärin pojan viltteihin, ja nostin varovasti kassiin. Aluksi oli mietitty myös yhteistuhkausta, mutta isäpuolelle oli tärkeää että Mökö haudattaisiin mummulaan omenapuun alle, kuten Daisy ja Misukin oli haudattu. Sinne sitten lähdettiin. Isäpuoli kaivoi kuopan, ja mie nostin Mökön kassista syliin viimeisen kerran. Äiti silitteli poikaa vielä hetken, ja sitten laskimme sen yhdessä monttuun. Haudalleen poika sai sinivuokkoja, ja äiti askarteli siihen pienin ristin.

R.i.p. Mökö

Äidin luota laitoin Mikolle viestiä Mökön poissmenosta. Mikko soitti pian osanottonsa, ja kertoi pikkupoikiensa kuulumisia. Heti en niihin osannut reagoida, mutta niinhän se näiden eläinten kanssa aina on. Siinä missä toinen tulee elämänsä päähän ja jää elämään vain muistoissa, siinä meille jää ympärille nuorempia viihdyttämään meitä toilailluillaan. Yhden elämän päättyminen ei ole koko tarinan loppu, se lopettaa vain yhden kappaleen. Isomman eläinlauman ehdoton etu onkin se, ettei koko koti autioidu kerralla. Vaikka etenkin äidin arkeen Mökön kuolema tulee jättämään ison aukon - Mökö oli porukasta ainoana heti aamulla moikkaamassa, vastassa töistä tullessa ja penkomassa kauppakassia jos se laskettiin hetkeksikin eteisen lattialle. Talouden kissat ovat moiseen liian laiskoja.

Itsekin tuli itkettyä päivän mittaan niin paljon, että silmät olivat kipeät ja turvoksissa, ja nenä vuosi. Tiesin kyllä, että osa siitä johtui kissoista, joille olen selvästi viime vuosina vähän herkistynyt ja jotka pitävät tukikohtaansa äidin makuuhuoneessa siskon koiran ollessa käymässä. Kuitenkin kissojen osuutta tuli varmasti vähäteltyä, mihin tulokseen päädyin kohdattuani seuraavan ikävän yllätyksen yön tullessa. Koittaessani käydä nukkumaan, tukala olo paheni entisestään, ja tuntui siltä että sitä tukehtuisin siihen paikkaan. Hengityksen lähtiessä kulkemaan taas parvekkeella, jouduin ikäväkseni tulemaan siihen tulokseen, että herkistymiseni kissoille on selvästi pahentunut, ja sillä hetkellä jokin myös pahensi reaktiota. Yö selvittiin lopulta joten kuten hengissä, ja aamulla olo saatiin helpottumaan haetuilla allergialääkkeillä. Niiden jälkeenkin jäi vielä flunssaoireita, mikä voisi osaltaan selittää myös nousseen kuumeen. Lupasin varata tiistaina itselleni ajan allergiatesteihin, vaikka en todellakaan odota riemulla mitä ne näyttävät. Tähän asti en ole ollut allerginen millekään.

Vähäunisena yönä ehdin viettää myös paljon aikaa istuksien ja Marikan ja Jolenen touhuja seuraten. Miun kauniiden neitien, jotka on miulle rakkainta maailmassa. Miun pahin painajainen olisi jos alkaisin oireilla myös niistä. Omalle kohdalleni en enää haluaisi kuvitella rotatonta elämää. Kissa ja/tai koira-allergian kanssa oppisi vielä elämään. Vaikka tokihan sitä voi vielä lääkkeillä koittaa, vaikka allergiaa ilmaantuisikin.

Sunnuntai kului sitten leppoisammissa merkeissä. Olo oli varsin pirteä, ja likat touhukkaita. Eli pääsiäinen parani selvästi loppua kohden, kun kuoleman- ja kärsimyksenpäivistä oli selvitty. Ensivuonna voitaisiin ottaa hieman maallisempaa kaavaa noudattava pääsiäinen.