maanantai 2. heinäkuuta 2012

Poikien uusi kämppä

Furet Tower juuri kasattuna
Nyt on sitten Furet Tower kotona ja kasassa. Vaikka olen aiemminkin käytetyistä häkeistä tykännyt, tämä oli kyllä yliveto. Aiemmat käytetyt mitä kotiin on tullut hankittua ovat olleet yhtä hyviä ja toimivia kuin uusi. Tämä on parempi: ostettaessa sekä häkin alapohja ja pystytuet oli raudoitettu, jonka lisäksi häkkiin oli lisätty siististi neljä ekstraluukkua kätevällä kiinnityssysteemillä. Ennen käyttöön ottoa lisäsin sitten vain välipohjan raudoituksen, jota häkissä ei vielä ollut, koska häkin edellinen omistaja ei ollut häkissä välipohjaa käyttänyt - se oli siis kuin uusi. Ainoa isompi käytönjälki häkissä erona uuteen oli yksi puuttuva pyörä, joka oli aiemmassa käytössä hajonnut. Eli sen verran joutuu nyt varaosaostoksille. Ja sokerina pohjalla, ekstraominaisuuksistaan huolimatta häkki oli puolet halvempi kuin uusi. Voin siis sanoa olevani kauppoihini tyytyväinen.

Hetken harkitsin testimielessä kokeilevani sisustaa häkin hyödyntäen vain alkuperäisiä luukkuja, mutta yleisimmän häkille annetun miinuksen havaitsemiseksi ei tarvittu edes kokonaista sisustuskertaa. Häkin alkuperäiset luukut ovat hyvänkokoiset, mutta niitä on ehdottomasti liian vähän. Häkin sisustaminen helpottui huomattavasti kun otti käyttöön häkkiin modatut ylimääräiset sivuluukut - ilman niitä en välttämättä sanoisi pitäväni häkistä, kun on tottunut Critterien ulottuvuuteen häkkejä sisustettaessa.

Häkkiin tehtyjä modauksia
Toisen pohjan raudoituskin sujui kuin leikki - tällä kertaa paremmin varustautuneena. Touhu helpottui selvästi, kun reikävanteen vaihtoi hieman ohuempaan (edellinen oli 20mm leveää 1,0 milliä paksua, uusi 11mm leveää 0,75mm paksua). Eron huomasi etenkin nurkkia työstettäessä ja nauhaa katkaistaessa. Myös 2mm pidemmät niitit aiheuttivat lyhyempiä vähemmän päänvaivaa. 

Nyt pitää vielä purkaa toinen Lusaka rottalasta ja siivota huone, niin pääsee päivittämään rottala-sivua. Se jäänee kuitenkin huomiseen tai ylihuomiseen, päivittäminen ainakin.

Uudet asukkaat tutustumassa häkkiin

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva, että häkki oli mieleinen. :)

-Minna