 |
| Äiti ja tyttäret |
Likat ovat elelleet nyt sopuisaa mökkielämää pienemmässä häkissä. Suurimmat konfliktit ovat liittyneet siihen, että sekä Muhku että Tuike ovat tulleet kovin emoonsa. Häkissä on siis kolme maailmankeskipistepusurottaa, joista jokainen tahtoo ainoana kaiken huomion itselleen. Sen lisäksi Marika ja Jolene liittyvät satunnaisesti jonoon kerjäämään omaa osaansa huomiosta, mutta hieman harvemmin.
Delilahin, Muhkun ja Tuiken tuuppiessa toisiaan pois tieltä ja tunkiessa kilvan syliin, olen huomannut muutaman kerran puolivakavissani harkitsevani eläkekodin etsimistä Delilahille. Jotain pientä kivaa laumaa, jossa se saisi olla ansaitsemallaan tavalla keskipiste lemmikkikodissa, jossa huomiosta kilpailijoita olisi vähemmän. Saijahan sitä miulle aina puhuu, kuinka eläkekotien etsiminen kivoille ja sosiaalisille naaraille auttaa pitämään kotona olevan eläinmäärän pienempänä kasvatettaessa, jolloin sekä lähtijä että jäävät saavat kaikki enemmän yksilöllistä huomiota. Mutta kun Delilah on miun pusurotta. Sellainen ekstrakiva tapaus, ja jotenkin niin oma rotta siitä hetkestä lähtien kun sen ensikertaa käteeni sain. Toisaalta se on myös se syy miksi asiaa on alkanut miettiä. Jolene ja Marika ovat huomattavasti itsenäisempiä tapauksia, seikkailijoita ja oman tiensä kulkijoita. Niille lauma ja jaloitteluvuorot ovat selvästi huomiota tärkeämpiä, vaikka nekin sosiaalisia ja kivoja tyttöjä ovat. Sen myötä ne menevät lauman jatkona ihan eri tavalla kuin nuo huomioaddiktit.
 |
| Kaunis Delilah ja häkin mummuosasto |
Vielä asia ei kuitenkaan tunnu ajankohtaiselta. Kellään lähimmistä ystävistä ei ole naaraslaumaa, joihin voisin neitiä tarjota. Lähelle ja kotiin jossa neitiä yhä näkisin, ja josta kuulisin sen kuulumisia säännöllisesti. Asia saa siis vielä hautua ainakin seuraaviin meillä syntyviin poikueisiin asti. Teoriassa idea tuntuu hyvältä, mutta käytännössä tunteet haraavat vastaan, vaikka tiedänkin että Delilah sopeutuisi muutokseen varmasti: olihan se oma itsensä Saijallakin, vaikka oli vieraassa paikassa synnyttämässä. Oma sopeutuminen on se mikä enemmän mietityttää.
Pian yksi noista huomionkipeistä lähtee kyllä toisenlaiseen suureen seikkailuun. Tiina kun soitti ja kysyi Muhkua lainaan yhdelle urokselleen. Hänellä kun ei ole sille naarasta, ja itsellä on vasta harkinnassa millä uroksella neidin haluaisin astuttaa. Nyt saankin sitten pohdinnalle lisäaikaa syyskesään. Tiina olisi suostunut siihenkin, että Muhku synnyttää täällä, mutta nyt kun itse elättelee vielä toiveita suunnitelluista kevätlapsista, sovittiin Muhkun synnyttävän Tiinan luona. Tiinalle se kun oli se mieluisampi vaihtoehto, ja näin itselläkin riittää sitten paremmin huomio Katarinan mahdollisesti tuleville muksuille (ja/tai ekstrapaljon huomiota Delilahille :)).
 |
| Neljän rotan Sputnik |
9 kommenttia:
Mites meidän lauma? Tuli vaan mieleen näin äkkiseltään :-)
Tuota voisi kyllä harkita :) Haluaisitko tulla joku päivä joko perheen kanssa tai ilman Delilahia tapaamaan, ja asiasta juttelemaan?
Haluamatta tuomita, en itse ymmärrä tuota eläkekoti-asiaa, en koirissa enkä rotissa enkä missään eläimissä. Minusta on jollain tasolla eläimen arvon ja merkityksen halventamista käyttää sitä jalostukseen ja antaa se sitten pois, kun se on osansa tehnyt. Kasvattamisen ei koskaan saisi antaa mennä siihen pisteeseen, että on alettava etsiä eläkeläiskoteja eläimille, koska niille vanhemmille ei ole enää aikaa. Vaikka moni eläin osaakin sopeutua erinomaisesti kodinvaihdokseen, katson ihmisen velvollisuudeksi huolehtia siitä eläimestä, jonka hän on ottanut, sen elämän loppuun asti. Tietenkin mikäli lemmikki ei voi saada enää hyvää hoitoa omistajan oman vakavan sairastumisen takia tai muuta vastaavaa, luopuminen tulee kysymykseen, mutta kasvattaessa kyse on vain periaatteista.
Rottien kohdalla ongelmaksi totta kai nousee se, että poikueiden kasvutahti on hyvin nopea ja kasvattaminen on temmoltaan hyvin kiihkeää. Siitä huolimatta en ymmärrä.
Enkä halua nyt loukata, kunhan toin esille sen puolen, mikä minua näissä eläkekotiasioissa jurppii. Eläimen arvot tulisi olla muualla kuin jalostuksessa, tarkoittaen sitä, että se saa pysyä tutussa perheessa tuttujen eläin- ja ihmisystäviensä kanssa elämänsä loppuun asti.
Niin ja lisukkeeksi; ymmärsin toki että tässä tapauksessa kotia etsittiin nimenomaan Delilahin vuoksi, jotta se saisi enemmän aikaa ja huomiota. Siitä huolimatta tilanne on vähän ristiriitainen; toisaalta tarkoitus on eläimen paras, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin tilanne, jossa kasvattaminen ajaa siihen, että kasvatustyönsä tehnyt lemmikki vaihtaa kotia, jotta tilaa ja aikaa jää kasvatustyölle.
Sanna: ymmärrän täysin tuon ajatuksesi eläkotiin laittamisesta. Itsellekin rotat ovat ensisijaisesti lemmikkejä, millä eläkekotiin laitto on itsellekin ollut aiemmin vain sellainen teoreettinen juttu, mistä on tullut puhuttua toisten kasvattajien kanssa. Sellainen joillakin varmasti hyvin toimiva systeemi, mihin en ole itse halunnut lähteä omien lemmikkien kanssa. Aina Delilahiin asti, jonka kanssa on nyt alkanut tuntua siltä että se voisi saada jonkun toisen luona enemmän mitä minulla on sille tarjota. Kasvatuksen takia kotona kun on nyt väkisinkin enemmän rottia, mitä itselläni olisi ilman kasvatusta.
Rottien kohdalla joku on muistaakseni laskenut, että yhden muunnoksen kasvatukseen tarvitsee kolmisenkymmentä rottaa. Eli sitä pienemmän populaation kanssa päätyy jossain kohtaa herkästi umpikujaan jos yksinään kasvattaa. Itselläni ei missään tapauksessa riittäisi aika, tila tai muut resurssit pitää sen kokoista laumaa vakituiseen haluamallani tavalla. Sen takia sitä joutuukin sitten käytännössä miettimään, miten saada rottamäärä pidettyä kotona kohtuullisena, mutta pitäen samalla kasvatus kyllin laajalla pohjalla. Lainaeläimet ja sijoittaminen ovat tässä itsellä ihan ensisijaisia, mutta nyt tosiaan sitten ensikertaa miettii vakavammin myös muita. Tämän lisäksi sitä on nyt rottamäärän lisäännyttyä pienentänyt vähitellen myös muuta eläintarhaa, että eläimiin käytettävä aika on paremmin keskittävissä rottiin.
Onhan meillä nyt muitakin eläkeläisiä Delilahin lisäksi, mutta ne ovat tosiaan luonteeltaan sellaisia, etten koe että ne saisivat eläkekodista jotain sellaista irti mitä minulla ei olisi niille tarjota. Täällä kun niillä on tilaa temmeltää, ja tuttu lauma seurana. Mutta sitten on niitä yksilöitä joille se ei riitä, ja joiden kanssa kokee sitten etenkin poikueiden aikaan vähän huonoa omaatuntoa siitä, ettei kykene olemaan paras mahdollinen omistaja niille.
Eläkekotiin laittamisessa on toki myös muita mietityttäviä asioita. Yhtenä isoimpana näistä halu tietää mahdollisimman tarkkaan jalostuseläinten terveydestä ja kaikesta muusta niihin liittyvästä: miten luonne kehittyy iän myötä, mihin ja minkäikäisenä eläin lopulta kuolee jne. Eli eläkeläisen kohdalla tuttu ja yhteyttä pitävä koti on vielä tärkeämpi kuin poikasten kanssa, vaikka toki sitä poikastenkin kohdalla on aina enemmän kuin iloinen silloin kun niiden kuulumista kuulee. Eli jatkossakaan meillä tuskin otetaan mummuskojen eläkekotiin laittamista normikäytännöksi kasvatuksesta poisjäävien eläinten kohdalla. Mutta joidenkin spesiaalitapausten kohdalla normiratkaisut eivät tunnu aina toimivilta.
Tuo on kyllä totta ja olet perustellut mahdollisen kodinvaihtamisen hyvin. Tärkeintähän kuitenkin on, että mitä tahansa tekeekään, se on eläimen parhaaksi.
Omalla kohdallani sovellan tätä järjestelmää sillä, että huonohermoinen villakoirapoikani on välillä hoidossa vanhempieni luona viikonlopun, jolloin se saa hermolomaa vinttikoiristani ja voi leikkiä omankaltaisensa kanssa. Kokonaan vanhemmille en missään tapauksessa kykenisi poikaa antamaan, vaikka se selvästi on enemmän omakotitalokoira kuin rivitalokoira. Ymmärrän siis tavallaan sen ristiriidan; kodinvaihtaminen helpottaa omaa oloa ja eläimen oloa, mutta toisaalta se myös on tavallaan luovuttamista ja muutto kuitenkin stressaa.
Meillä onneksi on nyt valoa tunnelin päässä, kun tarkoituksena olisi tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa harkita omakotitaloon muuttamista.
Voimia delilahia koskevan päätöksen kanssa. Voihan se olla, että mummeli ottaisi harvinaisen hyvinkin kodinvaihdon eikä laumaan sopeuduttuaan kaipaisi enää menneitä.
Tämä on kyllä sellainen ristiriita, jota joutuu varmasti jatkossakin paljon miettimään. Yhtäaikaa kun sitä haluaa kasvattaa mahdollisimman terveitä, sosiaalisia ja mahtavaluonteisia lemmikkipersoonia, mutta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan niille itse täysin samanlaisia olosuhteita mitä ne talouden ainoina lemmikeinä saisivat. Delilahkin on monella tapaa sellainen oma ihannerottani, helmi joita jokaiseen poikueeseeni toivoisin. Kuitenkin käytännössä kasvatuseläiminä sellaiset perusmukavat rotat ovat paljon helpompia pitää.
Nytkin sitä on yhtä aikaa iloinen siitä, kuinka Delilahin luonne on periytynyt sen muksuille. Että tosiaan vähän pulassa sen kanssa, kun tuntuu ettei pysty antamaan niille kaikkeaan, vaikka meilläkin käy välillä lisäkseni muita ihmisiä rottien kanssa touhuamassa. Ja arjessakin on toinen ihminen, joka touhuaa noiden kanssa varmasti vähintään yhtä paljon kuin mie.
(Tähän kohtaan lienee taas hyvä liittää avoin kutsu, että meille saa kutsua itseään kylään rottia moikkaamaan, mikäli laji kiinnostaa. Kyselemään ja katsomaan millaisia nuo otukset livenä ovat, vaikka rotan harkinta olisi vasta harkinta-asteella. Tai jos vaikka vain kaipaa rottahenkistä juttuseuraa kaverien kyllästyttä kuuntelemaan kuinka rotat milloin mitäkin ;) Sähköposti löytyy yhteystiedoista)
Mutta Delilahin kohdallakin mahdollinen eläkekotiin lähtö tapahtuu sitten varmasti jonkinlaisen koeajan kautta. Eli jos tytön elämä uudessa laumassa ja uudessa kodissa ei lähde sujumaan, niin tyttö on toki tervetullut takaisin. Oli sitten yhteensopimattomuus uudesta laumasta kiinni, tai että uusien omistajien kanssa ei löytyisi samanlaista yhteistä säveltä mikä itsellä tuon neidin kanssa on :)
Delilahin kohdalla Suski sun ei tarvitse olla lainkaan huolissasi, etteikö sopeutuisi uuteen kotiin, olihan se täällä meilläkin kuin kotonaan melkein kuukauden päivät :D
Kasvattajana olen ehdottomasti sitä mieltä, että hyvän eläkekodin (naaraiden kohdalla) saaminen on parempi ihmisseuraa kaipaavalle rotalle kuin se että joutuu viettämään aikaansa enemmän häkissä kasvattajan ajan puutteessa.
Jokainen kasvattaja tekee valinnan alkaessaan kasvattaa. Meitä on kasvattajia moneen lähtöön. Mielestäni lemmikkikasvattajien käyttämät metodit esimerkiksi juuri eläkekotien etsiminen on eettisesti satakertaa parempi tapa kuin esim. tukku- ja ruokakasvattajilla, jossa naaras on tehtävänsä tehnyt kun poikasia ei enää synny lainkaan tai tarpeeksi. Ja silloin on edessä varma kuolema.
Jos me eläkekoteja etsivät kasvattajat emme tekisi poikueita, ei rottien kasvattaminen siihen loppuisi. Kyllä niitä tukkukasvattamoita olisi aina kaksinkerroin enemmän kysynnän noustessa. Valitettavasti kun yritämme kasvattaa kesyjä lemmikkejä, poikasiin kuluu ihmeen paljon aikaa ja pakosta vanhemmat rotat jäävät vähemmälle huomiolle.
Minulla on erinomaisia kokemuksia eläkekodeista, kiitos kaikille, jotka ovat kasvateillemme sellaisen tarjonneet!
Lähetä kommentti