Siitä lahjasta vielä

Janinalta sain tosiaan lahjaksi kuvamukin (kiitos tästä vielä). Mukin toisessa kuvassa on ensimmäinen oma lempparirottani, toinen ensimmäisistä rotistani Lemmikki ja toisessa kuvassa Lemmikki siskonsa Liljan kanssa kolmiviikkoisina. Ensimmäisten rottieni jälkeen minusta tuntui jonkin aikaa siltä, että vaikka minulle tulisi vielä uusiakin rottia, eivät ne kuitenkaan tulisi pääsemään ihan samalle tasolle ja ihan yhtä läheisiksi kuin ensimmäiset. Pelkäsinkinkin sitä hieman. Sitä että se erityinen tunne jäisi puuttumaan.

Myöhemmin huomasin ilokseni, että aina välillä porukkaan eksyy tapaus, joka on vain jotenkin enemmän oma ja läheisempi kuin muut. Jollakin tavalla spesiaali, samalla mutta kuitenkin eri tavalla kuin ne ensimmäiset. Vaikka pohjimmiltaan kyseessä on hyvä asia, tällaisina hetkinä se satuttaa. Sillä silloin kun jossain vielä enemmän kiinni kuin muissa, on irtipäästäminenkin vaikeampaa. Vaikka muistoissa rakkaat pysyvät aina.

Delilahista minulla ei ole samalla tavalla hyviä kuvia. Miksi sitä aina ajatteleekin, että aikaa on rajattomasti. Rajattomasti aina siihen asti kun se loppuu.

Lemmikki