tiistai 11. joulukuuta 2012

Valmistujaiset

Tänään tuli juhlittua valmistujaisia oikein kolmeen otteeseen. Ensin tiedekunnan publiikissa, sitten oppiaineen kahvitilaisuudessa ja lopuksi illalla vielä kotona ystävien kesken. Tarjoilut olivat omassa kodissa tällä kertaa suoraan kaupasta kiireistä johtuen, mutta tunnelmaa se ei silti latistanut vaikka sitä onkin tottunut tekemään valtaosan tarjoiluista itse. Lahjojakin tuli valmistumisen kunniaksi saatua muutamia, ja yksi niistä oli varsin rotakas; ystäväporukan kimpassa hankkima eläinkaupan lahjakortti. Se olikin oikein mieleinen, sillä vaikka sitä on kuinka karsimassa tavaraa asunnosta, tarvitseehan sitä nyt rottamuksille hankkia aina välillä jotain uutta mielenvirkistystä.

Rottienkin kohdalla on kyllä alettu siirtyä yhä enemmän ruokavirikkeisiin. Esimerkiksi joululahjapakettiin rottamuksille on jo hankittuna iso kauralyhde, josta riittää syötävää ja silputtavaa joulun pyhiksi. Saavat pienetkin nähdä vähän vaivaa ruokapalojen eteen, niin ei ehdi yhtä helposti tylsistyä - ja mikä parasta, uudesta virikkeestä huolimatta rottahuoneen kaappeihin ei tule lisää tavaraa. Lahjakortilla tosin saatetaan katsoa jotain pysyvämpää liikkeen valikoimista riippuen. Kyseinen kauppa kun on itselleni vieraampi, niin valikoimakaan ei ole ennestään tuttu. Mutta mikäpä olisi lahjakorttia mukavampi syy poiketa tutustumaan uuteen liikkeeseen :)

Ei kommentteja: