perjantai 21. joulukuuta 2012

Tampereelle joulunviettoon

Kotona ehti olla sen pari päivää ja nyt ollaan taas menossa. Tällä kertaa jouluksi Tampereen suunnalle. Tapsa jää vielä kotiin rottamusten kanssa ja tulee vähän myöhemmin perästä. Tästä syystä Tapsa onkin valikoitunut rottalan joulupukiksi, jonka tehtävänä on jakaa lahjat kilteille rottamuksille. Rottien "paketteihin" on varattu siementankoja, kauralyhde ja Froliceja, jonka lisäksi joulusukkiin laitettaviksi löytyy muun muassa niitä Puolasta tuotuja kuivakaloja. On rottamuksilla sitten vähän puuhasteltavaa pyhien aikana. Mikko on myös lupautunut joulun aikaan käymään pienten ruokavarastoja täydentämässä, niin eivät joudu ihan autiossa tuvassa toiset joulua viettämään.

Vähän kyllä kaipaa sitä aikaa, kun lauma oli sen verran pienempi, että se oli helppo napata mukaan joulun viettoon. Tosin ensimmäisinä vuosina Huittisissa ja Turussa asuessa ei mukaan ottamiselle olisi juuri ollut vaihtoehtojakaan, kun en tuntenut ketään joulua paikkakunnalla viettävää joka olisi pystynyt käymään eläimet hoitamassa. Nyt kun hoitaja löytyy (ja tänä vuonna visiittikin on vähän lyhyempi) on rottien varmasti mukavampi kotona; vähemmän reissaamista vuoratussa boksissa ja evakkoasumista pikkuhäkissä. Itse taitaa tässä olla Tapsan kanssa ainut, joka voisi jouluna toivoa pikku tonttusia mukaan jouluhulinoihin. Mutta pyöriipähän joulukuvioissa ainakin siskon koiruus Luka.



Hyvää joulunodotusta ja joulua kaikille lukijoille!

Ei kommentteja: