maanantai 6. tammikuuta 2014

Yhdistystouhuilua

Nyt sekin on sitten startattu, yhdistysvuosi 2014. Toissapäivänä eli lauantaina kun kokoonnuttiin Lounais-Suomen kesyrotta- ja gerbiiliyhdistyksen uuden hallituksen järjestäytymiskokoukseen Auranlaakson ABC:lle. Tai uuden ja uuden, kun syyskokouksessa jatkajiksi valikoitui sama vanha kööri, kun uusia ja innokkaita ei ollut syyskokouksessa paikalle eksynyt. Ehkä sitten tänävuonna? ;) Itsellä meinasi tosin käydä heti ennen kokousta jo pieni moka, ja olin merkinnyt itselleni kalenteriin väärän alkamisajan. Sekä vanha että uusi aika sovittiin samalta istumalta pikkujoulujen yhteydessä, mutta jotenkin itselle oli silti jäänyt ylös vain tuo väärä, vaikka sitä onkin sihteerin hommissa yleensä ollut varsin taitava poimimaan runsaan ja rönsyilevän keskustelun lomasta ilmaan heitetyt päivämäärät, ajat ja muut ydinkohdat. Onneksi asia tuli kuitenkin ilmi jo pari päivää ennen kokousta Saijan kanssa jutellessa, niin olin minäkin sitten ajoissa Lemmikkiasemalla jossa treffasin Saijan. Treffipaikka oli kyllä sikäli petollisesti valittu, että siinä odotellessa ehdin sitten tyhjentää tiliäni valikoimalla muutamia nameja rottamuksille ja Mihailille, ja tarttuipa Mihaililla mukaan myös Nina Otterssonin puinen Domino -pulmapeli (seuraavana hankintalistalla ollut Tornado kun oli liikkeestä loppu).

Järjestäytymiskokous saatiin vedettyä läpi sutjakkaasti, eikä vastuualuejakoon tullut lopulta suuria muutoksia. Itsekin jatkan edelleen myös jäsensihteerin hommissa, eli se pysyy samana kuin viimevuonna. Järjestäytymiskokouksen jälkeen pidettiin vielä vuoden ensimmäinen hallituksenkokous, jonka yhteydessä päivitettiin myös ajantasaiset tiedot yhdistyksen kotisivuille. Siinä saatiinkiin menemään vähän enemmän aikaa, kun sivupäivityksien ohella keskusteltiin muunmuassa syyskokouksessakin puhutusta lehtiasiasta. Suurimpana muutoksena viime vuoteen yhdistyksen jäsenlehti Rapina alkaakin ilmestyä nyt sähköisenä. Tätä muutosta itse odottaa vähän jännityksellä. Toisaalta sitä on lukemisen suhteen varsin vanhanaikainen, ja vaikka pidänkin blogeista, luen muuten mieluiten kaiken mahdollisen paperisena. Kuitenkin uusi formaatti mahdollistaa muunmuassa sen, että kaikki lehteen tulevat kuvat tulevat värikuvina. Eli esimerkiksi muunnosesittelyissä kuvista myös oikeasti näkee miltä muunnoksen pitäisi näyttää. Yksi muutoksen syistä on kuitenkin harmillisempi, ja se on lehden krooninen materiaalipula - paperilehti kun on sidottu tiettyyn sivumäärään toisin kuin sähköinen julkaisu. Tässä suhteessa itsekin kun on ollut taas vähän laiska viimeaikoina; kun aikaa kirjoittamiseen on itsellä rajatusti, sen pyrkii jotenkin automaattisesti jakamaan ensisijaisesti omien blogien kesken, vaikkei yhden jutun tai artikkelin kirjoittamiseen neljä kertaa vuodessa menisikään juuri aikaa. Ehkä sitä tänä vuonna saa tsempattua, ja toivottavasti joku muukin jäsenistöstä innostuisi :)

Asioiden puinnin ohella kokouksen parhaaseen antiin kuuluu kuitenkin omalla mittapuulla aina ihmisten näkeminen. Tietenkinhän sitä voisi kutsua joskus muita tänne ihan muutenvainkin iltaa istumaan ja vaikka jotain rottamaista leffaa katsomaan, mutta jotenkin se aina vain jää (mikäli jollain on tähän kiinnostusta, itsensäkin saa kutsua, eikä tarvitse jäädä odottamaan että mie saan aikaiseksi ;)). Niin kokoukset tarjoavat sitten näyttelyiden ohella yhden sosiaalisuuden väylän. Tulee siinä samalla vähän kuultua, miten kenenkin rottalassa menee ja mitä suunnitelmia kenelläkin on, sekä hyvässä että pahassa ;) Nytkin Saija on alkanut miettiä Lolalle toista poikuetta, eli tämän kuun kuluessa katsotaan, palaako miun punasilmäotukseni tänne poikueiden välissä lepäilemään vai viettääkö se sen ajan Saijan hoivissa tyttäriensä kanssa ja palaa vasta toisen poikueen jälkeen. Tällähetkellä kun ei oikein itsekään tiedä kumpi vaihtoehto olisi itselle mieluumpi - Lolaa kun olisi toki mukava pitkästä aikaa nähdä, mutta Lilianin ja Soodan myötä laumassa on pientä jännitettä, jonka vuoksi tuollainen lyhyempi vierailu ei välttämättä ihan täysin kitkattomasti menisi.

Ei kommentteja: