keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Lääkekuurilaisia

Flaksi ja Dippis ovat olleet antibioottikuurillaan pian viikon verran, ja yhä välillä vähän räkäisen oloisia, mikä ei ole lainkaan hyvä asia. Pojat ovat myös tyystin tympääntyneet aamuin illoin toistuviin lääkkeenantoihin, eivätkä tule enää lääkeaikoina yhtä innokkaasti luukulle vastaan (vastaavasti ne ovat oppineet jäämään lääkkeenannon jälkeen luukulle odottamaan hyvittelynamia). Lääkettä antaessakin pojat pyrkivät parhaansa mukaan pyristelemään pois, ja purskauttamaan antibiootit ulos suustaan, vaikka alkukuurista lääke otettiin niin nätisti. Tästä kaikesta huolimatta (tai tätä kaikkea tiedostamatta) Sanaris on alkanut olla hieman kateellinen toisten saamasta ekstrahuomiosta. Sitten tänään aamulla kun palautin Dippiksen häkkiin Sanaris päätti toimia. Olin itse hieman antibiootin peitossa Dippiksen purskautettua osan antibiooteista käsilleni. Sanaris nappasikin sitten tassuillaan miua sormesta kiinni, ja alkoi kiireesti nuolla antibioottia miun sormista. Selvästi pojalla oli vakaa aikomus saada osansa siitä, mitä ikinä Dippis ja Flaksikin saivat. Oli vielä selvästi pettynyt, kun vedin käteni pois ja kävin pesemässä kädet itse hanan alla. Mie kun yhä todella toivon, ettei Sanarikselle tulisi antibioottikuurin tarvetta.

Toimisikohan sama toisinkin päin, jos alkaisin tarjota Sanarikselle jotain "lumelääkettä" saadakseni nuo kaksi muuta kilpailemaan antibioottiannoksistaan. Lienee toiveajattelua. Täytyy varmaan kuitenkin hakea tänään kaupasta banaania tai muuta, jonka joukkoon lääkettä voisi koittaa Dippikselle ja Flaksille sekoittaa, josko loppukuuri sujuisi siten helpommin. 

3 kommenttia:

Lumikki kirjoitti...

Rätti saa oman antibioottinsa sekoitettuna Nutri-Plussaan ja mummu putsaa lautasena toimivan piltti-purkin kannen ennätysaikaan ja vieläpä äärimmäisen tarkkaan. (Ja Nutri-plus tekee muutenkin hyvää nuhanenäisille rotille.)

Susanna Hoffren kirjoitti...

Tuon olenkin kuullut monilla toimivan. Meillä Dippis ei kuitenkaan jostain syystä välitä Nutri-Plussasta yhtään, vaikka kaikki muut rotat suorastaan tappelevat siitä kuka saa sitä eniten. Meillä on kyllä ennenkin ollut muutamia junnuja, jotka ovat alkuun ollut tuon suhteen epäileväisiä, mutta liittyneet sitten vähän vanhempina muiden seuraan siitä kilpailemaan. Saa nähdä kuinka Dippiksen kohdalla käy.

Lumikki kirjoitti...

Jotkut muuten sekoittaa ensi-kertalaisille/junnuile Nutri-plussan joukkoon hieman juoksevaa hunajaa niin että se maistuu paremmin. *vinkvink*