keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lisää odottelua luvassa

Kun hain Soodan Janinan luota olin varma neidin tiineydestä. Tämän viikon alussa olin asiasta entistä varmempi; Sooda ei ollut oma itsensä, se oli hieman hermostunut ja rakensi vimmatusti pesää. Etenkin siinä kohtaa kun vaihdoin neidille vielä kerran puhtaat kuivikkeet, olin täysin varma että synnytys on jo lähellä. Soodan maha ei ollut missään kohtaa mahdottoman suuri, mutta etenkin tällä viikolla jo selvästi pömpöllään. Saija tosin oli varma pömpötyksestä jo pari viikkoa sitten. Mahan pienestä koosta huolimatta neiti oli käytöksensä puolesta enemmän tiine naaras kuin tiineet naaraat meillä  keskimäärin.

...tai oli aina eiliseen asti. Eilen Sooda selvästi kyllästyi. Nyt pesä on hajaantunut ja Sooda täysin oma itsensä. Maha näyttää pieneltä ja Sooda ennenkaikkea tylsistyneeltä. Pesä ei enää kiinnosta, eikä muukaan sen ympäristöön liittyvä. Sooda haluaa vain nameja, huomiota ja jaloittelemaan. Siinä missä neiti oli vielä toissapäivänä kantavan naaraan stereotyyppi, ei sen olemuksessa näy tänään enää mitään mikä saisi epäilemään edes tiineyden mahdollisuutta. Vaikka sitä haluaakin pitää vielä pientä toivoa yllä, todennäköisesti Soodan muksuja saadaan vielä odottaa. Ellei muksuja viikon sisään kuulu, pitää alkaa taas Janinan kanssa sumplia uusia treffejä Soodalle.

Itseä ehkä eniten tässä turhauttaa se, että mitä kauemmin poikueeseen menee, sen kauemmin Sooda joutuu olemaan yksin. Yksin ja pikkuhäkissä. Ennen poikuetta neitiä kun ei ole mitään järkeä lähteä totuttumaan samaan häkkiin muiden neitien kanssa. Alkuun vain luulin, että aika ennen poikuetta jäisi huomattavasti lyhyemmäksi. Tietenkin Soodalle pyritään antamaan paljon ekstrahuomiota ja se on otettu asumaan keskeisemmälle paikalle olohuoneeseen, ettei neiti täysin tympääntyisi. Silti se on selvästi lähellä, Sooda kun on hyvin utelias, seurallinen ja menevä neiti.


Ei kommentteja: