keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ruusuilla on piikit...

Reissusta palattua olen eksynyt useamman kerran lueskelemaan frettiblogeja. Kyse ei ole siitä, että harkitsisin meille karvasukkulaa päärynäeläimen seuraksi, vaan jostain muusta. Mitä enemmän olen lukemisesta innostunut, sen todennäköisempänä syynä pidän kirjoitustyyliä. Löytämissäni blogeissa elosta frettien kanssa kerrotaan hyvin suoraan huonoja puolia unohtamatta. Toinen bloggaajista oli kirjoittanut auki myös ajatuksensa tämän taustalla: fretit vaihtavat kotia usein pitovaikeuksien vuoksi ja iso osa pitovaikeuksista on normaalia frettiarkea. Niinpä blogeissa halutaan antaa mahdollisimman realistinen kuva, jotta yhä useampi tietäisi frettiä hankkiessaan mihin on lähtemässä.

Viimeistään kakkapostausta lukiessa olin koukussa. Voisi kuvitella ettei sisäsiisteysongelmista kertova postaus ole mieltä ylentävintä luettavaa, mutta silti mielestäni juuri sen tapaisia blogimaailmassa, hoito-ohjeissa ja muilla sivuistoilla saisi olla enemmän. Vielä netin aikakaudellakin ylisöpöt poikas- ja kasanukkumiskuvat tuntuvat olevan yliedustettuina kaikissa medioissa, vaikkei ikävistä asioista suoranaisesti vaiettaisikaan - niin varmasti myös tässä blogissa. Tuntuuhan se nyt huomattavasti mielekkäämmältä postata kuvia uudesta järjestyksessä häkin siivouksen jälkeen häkin ollessa puhdas, kuin odottaa siihen pisteeseen että riipparit on kustu ja kangastuubit tiputettu pohjalle.

Kuitenkaan kukaan ei varmasti luovu mistään lemmikistä siksi, että se on poikasena liian söpö tai että se nukkuu liian kivalla kerällä. Niihin on osattu varautua ja jos ne jonkun yllättävätkin, on yllätys ainakin positiivinen. Sen sijaan lemmikeihin menevää aikaa ja niistä aiheutuvaa vaivaa ja kustannuksia ei pidetä yleensä yhtä merkityksellisinä. Ne kyllä usein mainitaan, mutta yhtenä könttänä samassa sivulauseessa, sillä eihän niillä ole merkitystä. Sillä jos jonkin eläimen oikeasti haluaa, ei siihen liittyvät negatiivisetkaan piirteet häiritse liikaa tai muodosta ylitsepääsemätöntä estettä - sillä jos niin olisi, ei kellään tässä maailmassa olisi lemmikkejä. Ne ovat vain se hinta, joka tästä harrastuksesta on maksettava.

Ongelma tulee kuitenkin vastaan siinä, että asian tiivistävät ovat jo kyseisen lajin harrastajia. He tietävät jo saavansa lemmikiltään enemmän, mitä he sen kanssa menettävät. Kyseisen lajin miinukset ovat heille tarpeeksi pieniä hyviin asioihin verrattuna. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja lajista vasta haaveilevan voi olla vaikeampi saada kokonaisvaltaista kuvaa siitä mihin kaikkeen hänen pitäisi eläintä hankkiessaan olla valmistautunut; mitä ne hankaluudet ovat oikeasti käytännössä. Kaikille nopeasti läpikustut riipparit tai rei'itetyt verhot kun eivät välttämättä ole pikkujuttu, ja silloin asiasta on hyvä päästä jyvälle jo harkintavaiheessa. Mitä enemmän myös arjen nurjista puolista puhutaan, sitä vähemmän tulee niitä ihmisiä jotka ehtivät hankkia itselleen lemmikin ennenkuin todellisuus iskee silmille. Ikävät asiat kun ovat lopulta arkea siinä missä tähtihetketkin. Silti niistä kirjoittaessa tulee helpommin peloittelu- tai inhorealistiolo - ja välistä myös tuntuu ettei niistä niin sopisi valittaa, kun itse on tähän hommaan lähtenyt. Vaikka asioista kertominen olisi yhtä kaukana valittamisesta kuin näyttelytulosten hehkuttaminen pröystäilystä.

Lemmikin hankintaa miettiessään ihmiset keskittyvät yleensä kuitenkin liikaa positiivisiin odotuksiinsa. Kuvitelmissa häkki on aina siisti, itse on terve ja eläimellä on pehmoinen pörröinen turkki ja uteliaat nappisilmät. Moni asia mietityttää aina sopivista koulutusnameista täydellisen lempinimen harkintaan, mutta niiden uskotaan kyllä loksahtavan kohdilleen kunhan eläin on talossa. Harvoin kukaan uhraa puoliksikaan niin paljon ajastusta kuselle ja paskalle, väsymykselle, sairastelulle ja riittämättömyyden tunteille, joita joutuu kohtaamaan vähintään yhtä todennäköisesti kuin pusuja, näyttelyvoittoja ja yhteisiä jaloittelutuokioita. Niiden uskotaan olevan sivuseikka, sillä onhan eläimestä koituva ilo kaiken siitä aiheutuvan vaivan arvoista. Moni unohtaa sen tosiseikan ettei se aina ole. Vaikka olisi kuinka eläinrakas ja kiinnostunut monista lemmikkilajeista, se ei vielä tarkoita että mikään lemmikin tekemä tuho tai aiheuttama vaiva ei haittaisi. Itsekin tunnen monia eläimistä pitäviä ihmisiä jotka eivät olisi enää valmiita ottamaan itselleen lemmikkejä niistä aiheutuvan vaivan, surun ja rahanmenon takia.  Ihmisiä, joille se ensimmäinen oma eläin oli tarpeeksi - tai jopa liikaa, vaikka muiden lemmikkien kanssa touhuilu onkin mukavaa.

Ennen lemmikin hankintaa kannattaakin aina miettiä tarkoin, mitä huonoja puolia harkitussa eläimessä on ja kuinka paljon itse on valmis lemmikin vuoksi joustamaan. Eläinten kanssa pääsee nykyisin monin eri tavoin tekemisiin vaikkei omistaisikaan itse yhtäkään eläintä, joten oman hankintaan kannattaa olla muitakin perusteita kuin pelkkä eläinrakkaus - vaikka tokihan eläimeen on sitä helpompi luoda syvä suhde mitä enemmän aikaa sen kanssa pystyy viettämään. Silti joissain elämäntilanteissa esimerkiksi hoitoeläimet voivat olla toimivampi ratkaisu, jos vaikka menojalkaa vielä vipattaa tai lähitulevaisuuden haaveissa siintää muutto ulkomaille. Eläinten hankinta kun ei kuitenkaan pelkästään avaa uusia ovia, vaan se voi myös rajoittaa esimerkiksi matkalle tai vaihtoon lähtöä, tai aiheuttaa ongelmia mikäli potentiaalinen tuleva seurustelukumppani onkin allerginen.

Tokikin myös eläimettömät ihmiset menettävät paljon. Kukaan joka ei ole asunut ei-sisäsiistin eläimen kanssa ei voi todella tietää miltä tuntuu olla aidosti onnellinen siitä, kun paskaa löytyykin vain yhdestä huoneesta. Heillä ei ehkä ole paskaa missään huoneessa, mutta kuinka monesti he muka iloitsevat siitä? Eläinten kanssa pääsee kyseenalaistamaan monet muutkin itsestäänselvyydet. Myös ne joita ei välttämättä haluaisi.

Tämän postauksen myötä lupaan koettaa muistaa postata välillä myös niistä harrastuksen nurjista puolista. Päivistä jolloin mikään ei huvita, ja ajatus lemmikittömästä elämästä vaikuttaa ohimenevän hetken jopa houkuttelevalta. Mikäli kuitenkin unohdan ja kuva alkaa vaikuttaa turhan ruusuiselta, pyytäkää paskajuttuja. Mitä hiljaisempaa blogissa on, sitä todennäköisemmin niitä löytyy ;)  

3 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Hei, ihan tosi hyvä postaus, tuli ihan semmonen fiilis että juurikin niin! Ja vielä tosi hauskasta kirjoitettu! :)

Unknown kirjoitti...

Hei! Haluisitko linkata lukemiasi fretti blogeja, lukisin mielenkiinnosta :)

Susanna Hoffren kirjoitti...

Kiitos kehuista! Tällähetkellä olen lukenut eniten blogeja Jos vastaan tulee näätä (http://hillerinvarjossa.blogspot.fi/) ja Tassujen tahdissa (http://tassujentahdissa.blogspot.fi/). Ensimmäisestä löytyy hyvin linkkejä myös muihin frettiblogeihin. Itse en vain ole kauhean moneen ehtinyt vielä kunnolla tutustua, kun minulla on paha tapa lukea heti kaikki postaukset löytämästäni mielenkiintoisista blogeista - ja silloin jos blogia on kirjoitettu useampi vuosi, siihen menee helposti aikaa ;)