Jolene kotona taas

Eilen kävin sitten Janinan luona hakemassa Jolenen takaisin kotiin miehelästä. Neiti sai itselleen oman asumuksen kotihäkkinsä viereen. Arvoin asuntovalinnassa tiheäpinnaisen häkin ja lasiterraarion välillä, joita meillä on molempia käytetty synnyttävillä naarailla, päätyen lopulta lasiterraarioon. Lasiterraariohan meillä hankittiin alunperin Kissukselle, kun se ei tahtonut missään muovipohjaisessa pysyä. Ennen synnytystäkin ehti tulla läpi sekä astutusreissulla käytetystä häkistä että synnytysboksiksi ajatellusta dunasta. Siinä Jolene ei kuitenkaan ole onneksi tullut ihan mummoonsa. Eilisen ja tämän päivää Jolene on sitten sisustanut uutta asumustaan.

Jolenen mammailuboksi.

Jolene päivälevolla.

Tytön hakureissulla puhuttiin sitten samalla tulevista poikueista Janinan kanssa, kun meiltä myös Janinan sijoituspoika löytyy ja Seralle on myös sulho tarkoitus jossain kohdin katsoa. Voi sitten olla, jos Jolenen synnytys menee nyt hyvin ja ongelmitta, että Janina lainaa sitä Poseidonille. Tämä sopisi itsellekin varsin mainiosti, kun kyseinen uros oli itselläkin toisena vaihtoehtona kun Jolenelle urosta mietin. Mutta ensin tosiaan katsotaan tämä poikue, millainen mamma neidistä tulee. Tulevista puhuttaessa alkoi myös syksyn näyttelyjen pohdinta, että ketä meiltä lähtee sitten mihinkin, kun on näitä mammailujakin nytten. Ruotsin reissukin kun saattaisi olla syyskuulle tiedossa, edellinen Ruotsin näyttely kun jäi väliin.

Eläinlääkärillä

Tänään tuli sitten käytyä eläinlääkärillä kera Mr. Squeekin ja Linnean. Eläinlääkäriasemaksi valikoitui tälläkertaa PetVet ja eläinlääkäriksi Meri Niilo-Rämä. Samalla testasin ensikertaa tyttöjen uutta kantolaukkua, joka on hankittu juuri tällaisille pikkureissuille joilla rotat ovat koko ajan lähellä (ei, rotat eivät oikeasti tarvitse neljänlaisia kantobokseja eri tilanteita varten, mutta pienelle lemmikkilaumalle innostuu niin helposti kokeilemaan kaikkea uutta kun peruskuluihin ei uppoa koko omaisuutta).

Mr. Squeek sai odotetusti antibioottikuurin rohinoihinsa, ja seuraavat kymmenen päivää Mikko pääsee vuorostaan tutustumaan antibiootin syötön ihanuuteen. Mutta on se tappelu sen arvoista, jos antibiootti lähtee hyvin puremaan. Sen verta pahalta pojan ääntely kuullostaa. Positiivisena asiana tuli kuitenkin se, että rohinat tulevat ylemmistä hengitysteistä, eli keuhkot ovat puhtaat. Antibioottikuurilla on siis hyvät edellytykset tehota, etenkin kun poika on muuten virkeä. Linnealta kuunneltiin keuhkot aiempien rohinoiden takia, ja niistä ei eläinlääkärin mukaan kuulunut mitään hälyttävää. Tyttö sai siis puhtaat paperit tälläkertaa. Se oli helpottavaa kuulla, vaikkei tytöllä nyt olekaan oikein mitään oiretta ollut. Jotenkin sitä on ollut hyvin herkkänä keuhko-oireiden suhteen siitä lähtien kun edellisessä naaraslaumassani ollut Sukka-neiti jouduttiin lopettamaan vuoden vanhana. Neidillä keuhko-oireet puhkesivat silloin kolmannen kerran kahden pitkän antibioottikuurin jälkeen.

Likkojen kassi ja Mr. Squeekin antibiootit.

Eläinlääkärireissu itsessään meni hyvin. Mitä nyt Mr. Squeek ei tykännyt yhtään siitä että se joutui pois tutusta turvallisesta häkistään liikkuvaan boksiin. Linnea sen sijaan tuntui olevan elementissään. Utelias rotan kuono kurkki vuoroon kaikista kantokassin verkkoikkunoista ilmaa haistellen. Välillä sitten myllättiin boksiin kasatuissa kankaissa ja maisteltiin eväitä. Bussia odotellessa heittäydyttiin jopa pesulle. Mikko olikin sitten vähän kade neidin reippaasta ja luontevasta suhtautumisesta matkailuun Mr. Squeekin ollessa selvästi hermostuneempi. Neiti tuntui pitävän siitä kuinka ympäristön tarkkailu oli kassista käsin helpompaa kuin umpinaisemmasta boksista. Itse tykästyin siihen, kuinka kevyt ja helppo kassia oli kantaa mukana julkisilla liikkuessa. Bokseilla pakattujen ikeakassien roudaaminen kun ei ole koskaan kuulunut lempilajeihini. Neitikään ei sitten innostunut rei'ittämään kassin verkkokangasta, mitä vähän pelkäsin. Ei siis täysin turha ostos ollut tämäkään messuilta heräteostoksena mukaan tarttunut kassi. Näyttelyihin pitää toki edelleen boksien kanssa mennä, että rotat uskaltaa pöydille jättää.

Itse eläinlääkärillä Mr. Squeek ja Linnea suhtautuivat kumpikin eläinlääkäriin hieman torjuvasti. Mr. Squeek potki eläinlääkärin kättä kauemmaksi käpälällään ja Linnea keskittyi parhaansa mukaan kiemurtelemaan pois eläinlääkärin otteesta. Eläinlääkärin tutkimushuoneessa kun olisi ollut niin paljon muita eläinlääkärin kättä huomattavasti kiinnostavampia tutkimuskohteita. Silti sitä joutui eläinlääkärin kädestä sitten suoraan takaisin kassiin jaloittelutuokion sijasta. Kotiuduttua mentiin kuitenkin suosiolla nukkumaan. Kuka nyt kotihäkkiä jaksaisi loputtomiin tutkia etenkään keskellä päivää.

12. päivä astumisesta

Eli terveisiä miehelästä osa kaksi. Janina laittoi viestiä että Jolenella ei ole ollut uutta kiimaa, sen nisät ovat esillä ja pientä pömpötystä on havaittavissa. Tällähetkellä toiveet ovat siis korkealla neidin kantavana olon suhteen, ja tyttö on nyt alkuviikosta tarkoitus hakea kotiin paapottavaksi.

Juhannuksen etärottailua

Tuli sitten heitettyä laukku olalle ja suunnattua Juhannuksen viettoon Tampereelle takapihan asemesta. Likatkin jäi sitten kotiin, vaikka alkuun niiden mukaan ottamista mietin. Mie en ole koskaan tykännyt matkustaa eläinten kanssa silloin kun se ei ole välttämätöntä, mutta rottien kohdalla olen huomannut alkaneeni lipsua. Nytkin joutui arpomaan sen välillä jättääkö rotat perushoidolle isompaan tilaan, vai ottaako ne matkahäkissä mukaan pilalle lellittäviksi. Etenkin nyt kun Linnea on ollut todella huomionkipeänä tuntuu ettei haluaisi jättää likkoja yhtään kotiin. Ikäänkuin yhtäkkinen lauman vanhimmaksi jääminen ja sitä kautta johtajuuden periminen olisi hämmentänyt Linneaa niin että se kaipaa paljon aiempaa enemmän huomiota ja tukea. Mutta eiköhän se nyt silti hyvin kotona Mikon kanssa pärjää.

Ihan ongelmattoman arkisissa merkeissä kaikki ei kuitenkaan kotona sujunut. Tai likkojen osalta kyllä, mutta ei Mikon uroslauman. Alkuun Mikolta tuli viestiä Ratcatcheriltä löytyneen kasvain. Kasvain oli ilmaantunut ja kasvanut nopeasti, joten siinä sitten keskusteltiin lähinnä siitä, lopettaako Mikko pojan itse, vai hoidanko mie asian kotiuduttuani. Tällaisia tapauksia varten meiltä löytyy kotoa hiilidioksidikammio, jotta lopetukset saadaan hoidettua tarvittaessa helposti kotona. Ei tarvitse miettiä sitten ajanvarauksia tai koska lääkärille pääsee. Mikko päätyi asiaa pohdittuaan lopettamaan pojan itse, kun kasvain tuntui herraa jo haittaavan. Oli Mikon rotista sitten ensimmäinen joka lähti. Toivottavasti Mr. Squeekin kohdalla tulee sitten parempia uutisia, sille kun saatiin niiden rohinoiden takia eläinlääkäriaika maanantai-iltapäiväksi.

R.i.p. Ratazana's Jai Ho "Ratcatcher"

Juhannusta edeltäneen päivän olin varannut rottien paapomiseen tehtyäni päätöksen pienten hylkäämisestä juhannuksena. Sera oli sitten onnistunut jaloitellessa livahtamaan Mikon työhuoneeseen. Muksu on alkanut oppia, että kielletyn pitää olla jotain todella kiehtovaa. Linnea on toiminut hyvänä esikuvana miten työhuoneeseen pääsee livahtamaan mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti. Sera ei kyllä ollut kyseisenä päivänä ainoa joka livahti: tuuli onnistui kaatamaan pihalla olevan kana-aitauksen ja kaikki kuusi viiriäistä lähti lipettiin. Ison akvaariohaavin ja naapureiden suosiollisella avustuksella karanneet linnut saatiin kuitenkin onneksi sisälle ja turvallisesti omaan asumukseensa. Siinä ehti kyllä vähän jo säikähtääkin.

Tiistain turinoita

Tänään aamulla oli tullut sähköpostia Porin kaivauksiin liittyen. Valinta ei tällä(kään) kertaa kohdistunut minuun, mutta tälläkertaa en edes osaa olla harmissani. Työkokemuksen sijaan se tarkoittaa enemmän aikaa muille kokemuksille. Etenkin kun edellisestä täällä syntyneestä poikueesta on 10kk. Mie en millään malttaisi odottaa että pääsee seuraamaan Jolenen mahan kasvua ja sitä hetkeä kun pesästä alkaa kuulua pientä piippausta. Pieniä maitomahoja ja sitä kuinka päivä päivältä poikasten värit alkavat hahmottua. Sitten kun silmät aukeavat kaikki käykin jo niin nopeasti; poikaset vaihtavat turbovaihteen päälle ja hetkessä hieman kömpelöt lapset ovatkin luovutusikäisiä kiipeilyvirtuooseja. Tänään tulikin laitettua Janinalle kyselyä Jolenen kiimoista, onko neidille tullut sellaista enää astumisen jälkeen. Ei sillä, ettenkö luottaisi Janinan kyllä ilmoittelevan jos jotain ilmoitettavaa on. Mutta tietäähän sen kun oma pieni on muualla... Ja vähän sitä elukoiden kohdalla muutenkin sortuu höösäämään: kirjoittelinhan mie häitäkin ennen sujuvasti myös poikasten ruokintaohjeita kun Janina kävi täällä meidän lauman ja omat rottansa hoitamassa. Eihän ne poikueet olleetkaan kuin Janinan omia jotka olivat täällä vain hoidossa.

Mikon rotista Mr.Squeek on rohissut nyt viikon verran, mikä tietää herralle pian eläinlääkärireissua ellei rohina lopu. Herralla kun on kerran aiemmin ollut vastaava viikon kestänyt rohina, joka sitten vain loppui omia aikojaan ennen eläinlääkärille saatua aikaa. Mikäli reissu tulee, laitan sitten Linnean taas samalla keuhkojen kuunteluun. Neidillä ei ole ollut nyt mitään varsinaista näkyvää, mutta eilen olin taas kuulevinani jotain sen keuhkoista. Linnea on kuitenkin omista rotista se josta näkee kyllä päälle päin ettei se ole yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa kuin muut. Neiti on jotenkin löysemmän oloinen ja sen lisäksi varsin siro. Löysyys ei ole siis missään määrin ylipainoa; neiti vain tuntuu vähemmän lihaksikkaalta vaikka se touhuileekin samaan tapaan muiden kanssa.

Eilen pääsi pitkästä aikaa tilanteeseen jossa rotat saivat päivällä juosta niin mielin määrin, että vetäytyivät lopulta kaikki kolme oma-aloitteisesti häkkiin nukkumaan. Sera ja Linnea yhdessä riippumattoon ja Marika omalle tasolleen. Siinä sitten ohimennen silittelin Seraa ja Linneaa ja rapsuttelin tyttöjä korvien takaa. Vastineeksi sain pusuja ja tyytyväistä unista naksuttelua. Nyt Seralla on laumassa hyvä tuki ja roolimalli.

Iltaan mennessä virtaa oli ehditty kerätä taas siinä määrin että häkkiin palattiin vasta kahden jälkeen yöllä ja silloinkin neidit piti sinne nostaa kun ei olisi maltettu mennä. Yllättäen Marikan sai tällä kertaa kotiutumaan Seraa ennen. Muksu alkaa päästä jaloittelun makuun.

Neiti liian vaalea

Työpaikasta ei ole kuulunut vielä mitään, joten siltä saralta ei ole uutta raportoitavaa sitten yön pikkutuntien. Yö tuli kyllä nukuttua ihan hyvin.

Tänään on sitten keskitytty siihen olennaisimpaan, eli arkeen. Tämän päivän kirkkain jalokivi on ollut miun oma Linnea-neiti. Linnea on kaikkea sitä mitä rotta voi lemmikkinä parhaimmillaan olla: lempeäluonteinen, utelias ja seurallinen. Siinä missä junnut ovat taas viipottaneet keskenään, on Linnea pitänyt minulle seuraa kotitöissä eri puolilla asuntoa.

Ensin laitoimme puhtaita astioita tiskikoneesta kaappiin ja tiskikoneen tyhjennyttyä täytimme sen likaisilla. Joissakin lautasissa esihuuhtelu oli jäänyt selvästi puolitiehen, joten ahkera rottaneiti hyppi koneeseen esipesua täydentämään. Tämä siitä huolimatta, että useampaan otteeseen vakuutin koneen hommasta selvityvän. Sain kommentiksi vain muutamia pusuja neidin hypätessä jatkamaan urakkaansa. Lopulta neiti kuitenkin hyväksyi asian ja siirtyi purkamaan roskakaappiin kertynyttä pakastepitsalaatikkopinoa. Itse sain sitten lisättyä astianpesuaineen koneeseen ja koneen kiinni. Pakastepitsalaatikoita oli selvästi liikaa, joten koko pino oli parempi tällä välin työntää hyllyltä alas lattialle. Pahvinkeräykseenhän moiset kuuluvat kiipeilytilaa viemästä. Keräsin laatikot ja hoidin niiden kuskauksen ulos takapihan ollessa rotilta kielletty. Sen jälkeen siirryin tarkastamaan missä vaiheessa pyykinpesukone on Linnean liittyessä taas seuraani. Se ei ole koskaan viihtynyt yksin keittiössä.

Tätä kirjoittaessani Linnea kiipeilee sohvan toisessa päässä selkänojalla poiketen välillä näppäimistöllä.

Silti Linnea on se rotta jota minulle ei pitänyt tulla. Sk agouti on aina ollut lempimuunnokseni rotissa, ja kaikkein vähiten olen aina pitänyt vaaleista punasilmäisistä. Vaaleanharmaine turkkeineen ja rubiininpunaisine silmineen neiti on niin kaukana rottaihanteestani etten olisi koskaan varannut sitä kasvattajan sivujen perusteella. Neiti olisi tuskin onnistunut varastamaan huomiotani myöskään näyttelyjen myyntipöydällä. Vaikka kuinka miettisin eri myyntiväyliä, ei tytöstä tule mieleen yhtään piirrettä joka olisi voinut erottaa sen myynti-ilmoituksessa edukseen. Silti tyttö on täällä. Se on täällä, koska se kaksiviikkoisena nuoli sormeni ja nukahti sen jälkeen syliini. Jotenkin koko pienen vaalean rotan olemus vain kertoi sen olevan kotona. Ja ei kai kotoaan ketään väärän värin takia pois laiteta. Onneksi tytöstä ei ollut vielä varauksia tullut, niin asiasta riitti sitten ilmoitus Janinalle että muksu on löytänyt kodin. Sen jälkeen tyttö on kyllä onnistunut varastamaan monen muunkin sydämen. Miun blondi.

Silti sitä edelleen huomaa tiedustelevansa rottia pitkälti värin perusteella. Olen kiinnostunut jos yhdistelmästä x syntyy sk agouti naaras. Laumassa on varattuna tila sijoitukseen tulevalle russian blue naaraalle. Toki on luonnollista että toiset muunnokset ovat omaan silmään esteettisempiä kuin toiset, mutta että silti lemmikkirottailessakin tulee automaattisesti haettua jotain muuta kuin poikueen rohkeinta tapausta tai sitä joka viihtyy parhaiten sylissä. Eikä itse ole edes ainoa: jatkuvasti foorumeilla haetaan tietyn värisiä rottia ja valitaan rottia kivan kuvion perusteella kuvista. Toisten lajien kohdalla vielä mietitään, onko ok edes esittää väritoivetta, jos pentueessa on useampia eri värisiä ja etsii vain kotilemmikkiä. Pinnallisuuden leimaa pelätessä.

Vaikeita valintoja

Keväällä stressasin kovasti olematonta kesätyötilannettani. Tilanne näytti CV:n ja tilin saldon kannalta huonolta, mutta ei toivottomalta. Gradussa ja yhdessä työn alla olevassa lehtiartikkelissa kun riittäisi kuitenkin työtä arkiaskareiden oheen. Kesän alkaessa tilanne oli alkanut tuntua jopa mainiolta: vapaat aikataulut mahdollistavat hyvin ystävien näkemisen, ja mikä olisikaan sen ihanampaa kuin päästä seuraamaan Jolenen tulevien naperoiden kasvua päivä päivältä. Ehtiä sosiaalistaa muksut kunnolla, ja tutustua hyvin muksuista jokaiseen. Keväinen harmistus oli vaihtunut ihaniksi kesäsuunnitelmiksi.

Sitten sain puhelun mahdollisesta kesätyöpaikasta. Työ alkaisi heinäkuun alussa ja kestäisi ainakin heinäkuun, mahdollisesti myös osan elokuuta. Mainiota, mutta... Työ olisi Porissa. Majoitus järjestyisi työpaikan puolesta, eli siitä ei tarvitsisi stressata.  Se tarkoittaisi kuitenkin arki-iltoja poissa kotoa. Aikuisten eläinten perushoidon olen jättänyt monesti Mikon harteille, mutta elämäni ensimmäisen oman poikueen kriittisimmät elinviikot... Ja niiden ohella kaikki suunnitellut kesäreissut. Viikonloppu on pakottanut minut hyvin vahvasti pohtimaan suhdettani työhön, opiskelemaani alaan, lemmikeihini, ystäviini ja kesäsuunnitelmiini. Asia on pyörinyt koko viikonlopun päässä, ja stressaan kuulemma asiasta liikaa. Mielelläni olisinkin asiasta aidon iloinen ja stressaisin vain sitä että varmistuuhan kyseinen paikka minulle. Onhan kyseessä kuitenkin työtarjous, jota voin pitää aidon kiinnostavana. Kuitenkin huomaan miettiväni enemmän sitä, pystynkö reissaamisesta pitävänä ihmisenä heittäytymään hyvällä omalla tunnolla mahdollisesti yli kuukauden reissulle uudelle paikkakunnalle jättäen poikueen Mikon harteille. Uusia maisemia, ihmisiä, ja mahdollisesti jopa pientä verkostoitumista oman alan ihmisiin.

Yhtä ison osan ajasta päässäni pyörii ajatus pystyisinkö kohtuullisen kunnianhimoisena ja tulevaa työuraa ajattelevana ihmisenä kieltäytymään mahdollisesta työtarjouksesta. Tehdä sen ollakseni kesällä täysipainoisesti läsnä arjessa joka merkitsee miulle enemmän kuin mikään muu siihen kuuluvine ihmisineen ja eläimineen. Viettää illat yhdessä Mikon ja lauman kanssa välillä muustakin hyvästä seurasta nauttien. Nähdä myös niitä ihmisiä, joita ei oikein arkena ehdi sen sijaan että aikatauluttaa kaikki arjen ihmiset ja lemmikit niille vapaapäiville kuin Turkuun ehtii. 

Tänään hyvin nukutun yön jälkeen pitäisi tulla puhelu, enkä vielä tätä kirjoittaessakaan tiedä mitä vastaan. Teleporttia tai Porin siirtämiseksi riittävän kokoista maansiirtokonetta ei ole vielä löytynyt. Äiti totesi että rotista en sitten ainakaan puhelimessa sano. Niillä ei kuulemma voita sympatiapisteitä.

Marikallekin sulho

Kai se on uskottava että meidän teinit ovat isoja tyttöjä jo. Saija tänään viestitti Marikalle löytyneen miehen, ja meidän teineistä nuorempikin lähtee sitten miehelään parin viikon päästä. Sulhoksi neidille on valikoitunut rex uros, eli tiedossa on sitten myös kikkarakakaroita tänne touhuamaan.

Terveisiä miehelästä

Mukavaa iltaa voi vielä entisestään piristää positiivinen tekstiviesti. Janina viestitteli rakkautta olleen tänään ilmassa, ja Naveenin astuneen Jolenen jo useaan otteeseen. Nyt sitten toivotaan että kaikki menee hyvin ja kolmen viikon päästä päästään todistamaan muksujen syntymää. Kokemuksesta on kuitenkin jo oppinut, ettei mikään ole varmaa ennenkuin poikaset ovat pesässä, eikä välttämättä vielä sittenkään. Sen ei kuitenkaan anneta pilata fiilistä, ja nimetkin ovat muksuille olleet mietittynä jo joitain kuukausia.

Naveen (black essex) kera kämppiksensä kun pojat täällä hoidossa olivat. 

Edustavampi kuva pojasta löytyy Janinan kotisivuilta.

Villit ja vapaat

Koska elämässä harva asia menee suunnitelmien mukaan, paras tapa reagoida asioihin on etsiä joka asiasta niiden parhaat puolet. Kolmen rotan kanssa jaloittelun silmällä pito on paljon helpompaa kuin viiden rotan kanssa. Helpompi valvominen helpottaa jaloitteluajan lisäämistä, mikä on puolestaan omiaan rohkaisemaan myös Seraa tutkimusmatkoille. Eilen ja tänään tytöt ovatkin saaneet ekstramäärän vapaanaoloa.

Marika on viettänyt tuon ajan pitkälti akvaariokaapissa. Mie olen jo alkanut luopua toivosta että saisin sen blokattua rotilta, joten pitäkööt kaappinsa. Kai pieni järjestäminen pitää neideillekin sallia, ja hyväksyä siististi pinotut pähkinät vedenparannusainepurkkien viereen. Alalaatikkoon järkätyistä kuivuneista pintakasveista en ole silti edelleenkään vakuuttunut. Itse pitäisin niistä enemmän altaassa siinä missä Marika laskee ne ruokavarastonsa muonavahvuuteen. Tätä väittelyä tullaan varmasti jatkamaan vielä hyvä tovi.

Sera on tyytynyt vielä häkin välittömään läheisyyteen: häkin päällystään ja viereiseen rahiin. Niitä tutkitaan kyllä kaikella mielenkiinnolla. Linnea käy välillä pikkuneidin seurana, ja silloin Sera seuraakin innolla blondin perässä sen tekemisiä ihmetellen. Pikkuneidin häntä on edelleen pahan näköinen, mutta eiköhän siitä putsailulla ja rasvailulla vielä kunnon häntä tule.

Linnea on ollut oikein huomion kipeällä tuulella ja hakeutunut seuroihin tavallistakin ahkerammin. Tuvassa ollessamme Linnea kiipesi vuoroon Elinan viereen sohvalle, ja tuli syliini katselemaan mitä lehteä luen. Sitten tehtiin taas kierrosta keittiössä ja kirjakaapin päällä palaten nojatuoleille. Blondi on muutenkin meillä se helppo tapaus, jonka saa aina ottaa syliin kesken jaloittelujenkin. Marika on puolestaan ihastuneempi vapauteen kuin sylittelyyn.

Kännykkäkameralla tuli sitten taltioituakin neitien touhuja, mutta kameran piuha loistaa nyt poissaolollaan. Toivottavasti ei neitien toimesta... (onneksi ei).

Taas yksi on joukosta pois

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vahvemmin tulin siihen tulokseen etten uskalla laskea Liliumia takaisin muitten seuraan. Seran terveyden ja sen sekä muiden junnujen laumakäyttäytymisen oppimisen takia. Rotta on kuitenkin laumaeläin, eikä päätöksiä voi tehdä aina vain yhden yksilön kautta. Se ei tehnyt päätöksestä helpompaa, kuten ei myöskään se, että sitä on päättänyt pitää varsin nollatoleranssia luonneongelmien kanssa. Ne ovat niitä päätöksiä joita on helppo tehdä silloin, kun miettii omaa kantaansa yleisesti. Ei silloin, kun tehtävä päätös koskee eläintä johon on jo ehtinyt muodostua vahva tunneside. Kuitenkaan Lilium ei viihtynyt myöskään eristyksissä omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, joten päätöstä ei halunnut sitäkään kautta loputtomiin pitkittää.

Nyt neidin ei tarvitse enää stressata kenestäkään.

Lauma tuntuu kovin pieneltä ja oudolta, nyt kun porukassa ei ole yhtään agoutia Kissuksen ja Liliumin lähdettyä ja Jolenen ollessa astutusreissulla. Vaaleita neitejä ja vain kolme kotona. Ei ole naaraslaumassa ollut yli vuoteen näin hiljaista.

R.i.p. Ratazana's Neytiri eli Lilium
22.03.2010-14.06.2011

Yksi natsi ja jotain positiivistakin

Perun aiemmat puheeni Kissuksen liian helposta lähdöstä. Mitä Liliumia on nyt viime päivät seurannut, vielä valtansa menettäneenäkin Kissus taisi olla se lauman tasapainottava tekijä. Kissuksen lähdettyä ja Seran tultua laumaan Liliumista on kuoriutunut yksi natsi. Uusi Suuri Johtaja kaikessa vallantunteessaan ei suostu sulattamaan muuttunutta laumarakennetta. Välillä menee hetkiä ihan hyvin, koko lauma syö samalta kupilta ja käytös näyttää rennolta. Sitten natsi yhtäkkiä iskee hampaat Seran häntään Seran lähtiessä pois ruokatasolta. Jää sitten vielä hetkeksi roikkumaan toisen hännänpäähän pikkuisen koittaessa pyristellä otteesta irti. Ei siinä muuta kuin Lilium eristykseen, ja muksun häntä puhdistukseen ja tarkistukseen. Nahat lähteneet sentin matkalta, mutta haava ei vaikuta syvältä. Hännästä löytyy pari muutakin haavaa. Bilevalmistelut ovat parhaillaan käynnissä ja kiroamiseni on saanut muut hetkeksi lopettamaan askareensa ja tulemaan katsomaan pikkuista. Muksu saa palata häkkiinsä pähkinöiden ja namilautasen kera. Lilium viettää bileet kuljetusboksissa saaden sympatiaa parilta ystävältä. Näyttää kuulemma säälittävältä ihan yksin pienessä boksissa. Miun sympatiat ovat kopissa piilottelevan pikkurotan puolella. Kertamokasta meillä ei kuitenkaan ketään laiteta lopullisesti jäähylle, vaan aamulla Lilium pääsee takaisin kotihäkkiin. 

Päivän kaikki on hyvin. Rotat touhuilevat keskenään, ja Lilium näyttää asettuneen. Huokaisen jo vähän helpotuksesta, vaikken olekaan yhtään iloinen tästä Lilium kärjistyneestä luonteenpiirteestä. Sitten illalla pelatessa häkistä kuuluu taas hätääntyneitä rääkäisyjä. Juoksen makuuhuoneeseen. Lilium on Seran päällä alistamassa ja näykkimässä muksua. Lilum lentää taas eristyksiin, ja Seran hännästäkin löytyy uusi haava. Ottaessani Liliumia häkistä sen karvat ovat ihan pörheinä, hengitys kiihtynyttä ja hetken pelkään sen uhmassaan nappaavan itseänikin käteen, niin kierroksilla se on. Olo on vaikea. Lilium on toinen niistä ensimmäistä rotista jotka olen tuntenut niiden ensimmäisestä elinpäivästä alkaen. Silti juuri sen kohdalla joutui törmäämään luonteen arvaamattomuuteen, vaikka eihän tämä nyt ihan puskista Liliumin kohdalla tullut. Lilum on edelleen eristyksissä, ja arvon sen häkkiin palauttamisen ja lopettamisen välillä. Mie en halua junnujen oppivan noille tavoille, tai yhtään lisää osumia Seraan. Silti rauhoituttuaan Lilium on niin oma hurmaava itsensä, että ajatuskin sen poislaittamisesta tuntuu pahalta. Ystävä jo ehdotti lauman jakamista kahtia, tai Liliumin pitämistä yksinään. Se ei kuitenkaan poistaisi ongelmaa kokonaan Lilium päästessä haastamaan riitaa kalterien läpi ja rikkoisi itsellä olevan yhden lauman kiintiön. Samalla sitä miettii, millaiseksi lauman hierarkia muotoisi ilman Liliumia.

Jotain positiivista päivään toi Jolenen lähtö miehelään. Janinan luona Jolene pääsi heti Naveenin seuraan, ja itse jää odottamaan koska astuminen tapahtuu ja milloin pääsee hakemaan neitiä kotiin synnyttämään. Tänään Jolenelle ei vielä ollut kiimaa havaittavissa, ja kokematon sulhokandinaatti sai takakäpälästä pyrkiessään liian läheistä tuttavuutta tekemään. Jos tällä kertaa kaikki menisi alusta loppuun hyvin. Joskaan viime päivien jälkeen sitä ei enää osaa olla harmissaan siitä, ettei Lilium ikinä tullut kantavaksi. Samalla sitten kerroin Janinalle Liliumin tilanteesta, kun pelkän oman pään sisällä noita tuntuu välillä olevan vaikea saada mittasuhteisiinsa.

Tutustumista

Kissuksen lähtö laumasta sujui turhankin kivuttomasti. Ikäänkuin Kissus olisi itsekin aavistanut lähdön olevan lähellä ja järjestänyt asiat siihen malliin. Liliumin asema lauman uutena johtajana oli jo hyvin vakiintunut. Lauman teinit Marika ja Jolene opetettu lauman tavoille. Jolenekin joka alkuun hengasi lähinnä Kissuksen kanssa oli jo alkanut viettää enemmän aikaa myös muun lauman kanssa. Kissus oli hiljalleen jättäytynyt sivusta seuraajan ja kasanukkujan rooliin, ja sitten sen tuli aika lähteä pois. Liian aikaisin, mutta ei kesken mitään. Lauman sisällä kaikki oli saatu toimimaan ja järjestykseen. Suorastaan täydellistä toimintaa vanhalta johtajalta.

Sitten tuli aika sotkea pakkaa. Häkkiä siivoillessa päätin lisätä Seran porukan jatkoksi. Siinä missä Kissus oli ollut lauman johtajana hyvin pitkämielinen uusia junnuja kohtaan, Lilium on huomattavasti reviiritietoisempi tapaus. Liliumin maailmassa on aina ollut hyvin vahva jaottelu oman lauman ja muiden välillä, ja sekös neitiä kismitti kun uusi muksu seurasi vielä kuljetusboksista häkkiin mukana. Kerrassaan vastenmielistä ja kammottavaa. Käsittämätöntä. Liliumin reaktiosta huolimatta lauman junnut kuitenkin ottivat Seran heti hyvin vastaan. Ei mennyt kuin hetki kun Jolene, Marika ja Sera notkuivat keskenään yhdellä tasolla olevan putken suulla Liliumin käydessä välillä huutamassa kirouksiaan Seralle. Vähän myöhemmin Linneakin kävi uutta muksua katsomassa, mutta ei tuntunut noteeraavan sitä puoleen eikä toiseen. Mitä sitä nyt jokaisesta uudesta liikaa showta pystyyn laittamaan. Ei sellainen ole aiemminkaan niin Linnean luoteenseen kuulunut. Miun rauhallinen blondi.

Tilanne jäi sitten asettumaan. Kaikkien muiden mielestä Sera on jo tuttu kasvo häkissä, mutta Lilium edelleen vähän kyräilee ja piipityttää pientä lasta. Höykytys ei kuitenkaan vielä ole mennyt kohtuuttomuuksiin, joten tutustukoot ajan kanssa rauhassa.

Lepää rauhassa rakkahin

Illan asiaa mietin, ja yöllä tein päätöksen. En halunnut odottaa että Kissuksen vointi pahenee. Kasvain näkyi jo selvästi ja vaikutti Kissuksen olemukseen. Silti se on aina yksi vaikeimpia päätöksiä tehdä. Miun nykyisen lauman vanhin. Se rotta joka sai miut lopullisesti pyörtämään päätöksen olla hankkimatta uusia rottia. Miun kaunis ja valloittava vapaa sielu, jota moni kaikessa vaeltamisen tarpeessaan ja agoutissa turkissaan erehtyi pitämään tylsänä tai muita villimpänä. Nyt neiti on siirtynyt laumasta muistojen maailmaan. Itku on koko ajan lähellä ja sattuu. Silti sitä on samalla kiitollinen ajasta jonka sai neidin kanssa viettää. Kesyrotan kauniista ja älykkäästä katseesta jonka Kissuskin miuun monesti suuntasi tullessaan luo ja pussailemaan sormia. Kaikista niistä kerroista, kun Kissus tietoisesti ignoorasi miun komennot. Katsoi vain, ja teki kuitenkin niin kuin itse mieli. Kiintymystä ja avointa uhmaa, mitä muuta sitä voisi lemmikiltä toivoa. Nyt yksi tärkeä on poissa.

Lepää rauhassa Kissus. 18.07.2009-04.06.2011.

Mun rakkaat edesmenneet mummuskaiset. Kissus & Miniata.

Kasvain ja kanasia

Edellisestä blogipäivityksestä onkin ehtinyt kulua jo kokonainen viikko opiskeluhommia hoitaessa ja kesästä nauttiessa. Aurinko on vetänyt takapihalle, joka on myös tarjonnut apilaa ja voikukanlehtiä jaettaviksi rotille ja talouden uusille asukkaille viiriäisille. Niitä meille muutti viime lauantaina viisi kanaa ja yksi kukko. Pitihän niiden tulla jo ennen häitä, mutta myyjän Turun reissu sitten lykkääntyi. Nyt ne ovat kuitenkin ehtineet olla kotona viikon verran, ja olen hyvin ihastunut. Kauniita ja hauskoja tipusia. Pitää vain toisille vielä lisätilaa sisälle väsätä, ulkoaitaus on jo tilauksessa. Pitäähän sitä nyt kerrostaloviiriäistenkin päästä vähän edes maata kuopsuttamaan.

Ei elämä silti yhtä auringonpaistetta ole, vaikka tällä hetkellä ei ulos katsottaessa muuta näekään. Alkaessani tänään siivota häkkiä kiinnitin taas huomion siihen että Kissus oli jotenkin normaalia vaisumpi. Miun entinen rämäpääseikkailija ei halunnut lähteä häkistä minnekään. Syliintulonkin jätti väliin, ja siirtyi vain seuraavaan koppiin. Neitiä tutkiessa löytyikin sitten se jokin, mikä on pielessä: Kissukselle on tullut kasvain. Kasvaimen sijainti ei vaikuta olevan pahin mahdollinen neidin liikkumista ajatellen, mutta silti se tuntuu heijastuvan neidin koko olemukseen. Kyljessä olevana ja pienenä se ei näytä siltä että se vaikuttaisi rotan liikkeisiin. Taitaa kuitenkin käydä niin, ettei meillä vieläkään päästä 2-vuotissyntymäpäiviä juhlimaan, niihin kun olisi vielä 1,5-kuukautta.