Työpaikasta ei ole kuulunut vielä mitään, joten siltä saralta ei ole uutta raportoitavaa sitten yön pikkutuntien. Yö tuli kyllä nukuttua ihan hyvin.
Tänään on sitten keskitytty siihen olennaisimpaan, eli arkeen. Tämän päivän kirkkain jalokivi on ollut miun oma Linnea-neiti. Linnea on kaikkea sitä mitä rotta voi lemmikkinä parhaimmillaan olla: lempeäluonteinen, utelias ja seurallinen. Siinä missä junnut ovat taas viipottaneet keskenään, on Linnea pitänyt minulle seuraa kotitöissä eri puolilla asuntoa.
Ensin laitoimme puhtaita astioita tiskikoneesta kaappiin ja tiskikoneen tyhjennyttyä täytimme sen likaisilla. Joissakin lautasissa esihuuhtelu oli jäänyt selvästi puolitiehen, joten ahkera rottaneiti hyppi koneeseen esipesua täydentämään. Tämä siitä huolimatta, että useampaan otteeseen vakuutin koneen hommasta selvityvän. Sain kommentiksi vain muutamia pusuja neidin hypätessä jatkamaan urakkaansa. Lopulta neiti kuitenkin hyväksyi asian ja siirtyi purkamaan roskakaappiin kertynyttä pakastepitsalaatikkopinoa. Itse sain sitten lisättyä astianpesuaineen koneeseen ja koneen kiinni. Pakastepitsalaatikoita oli selvästi liikaa, joten koko pino oli parempi tällä välin työntää hyllyltä alas lattialle. Pahvinkeräykseenhän moiset kuuluvat kiipeilytilaa viemästä. Keräsin laatikot ja hoidin niiden kuskauksen ulos takapihan ollessa rotilta kielletty. Sen jälkeen siirryin tarkastamaan missä vaiheessa pyykinpesukone on Linnean liittyessä taas seuraani. Se ei ole koskaan viihtynyt yksin keittiössä.
Tätä kirjoittaessani Linnea kiipeilee sohvan toisessa päässä selkänojalla poiketen välillä näppäimistöllä.
Silti Linnea on se rotta jota minulle ei pitänyt tulla. Sk agouti on aina ollut lempimuunnokseni rotissa, ja kaikkein vähiten olen aina pitänyt vaaleista punasilmäisistä. Vaaleanharmaine turkkeineen ja rubiininpunaisine silmineen neiti on niin kaukana rottaihanteestani etten olisi koskaan varannut sitä kasvattajan sivujen perusteella. Neiti olisi tuskin onnistunut varastamaan huomiotani myöskään näyttelyjen myyntipöydällä. Vaikka kuinka miettisin eri myyntiväyliä, ei tytöstä tule mieleen yhtään piirrettä joka olisi voinut erottaa sen myynti-ilmoituksessa edukseen. Silti tyttö on täällä. Se on täällä, koska se kaksiviikkoisena nuoli sormeni ja nukahti sen jälkeen syliini. Jotenkin koko pienen vaalean rotan olemus vain kertoi sen olevan kotona. Ja ei kai kotoaan ketään väärän värin takia pois laiteta. Onneksi tytöstä ei ollut vielä varauksia tullut, niin asiasta riitti sitten ilmoitus Janinalle että muksu on löytänyt kodin. Sen jälkeen tyttö on kyllä onnistunut varastamaan monen muunkin sydämen. Miun blondi.
Silti sitä edelleen huomaa tiedustelevansa rottia pitkälti värin perusteella. Olen kiinnostunut jos yhdistelmästä x syntyy sk agouti naaras. Laumassa on varattuna tila sijoitukseen tulevalle russian blue naaraalle. Toki on luonnollista että toiset muunnokset ovat omaan silmään esteettisempiä kuin toiset, mutta että silti lemmikkirottailessakin tulee automaattisesti haettua jotain muuta kuin poikueen rohkeinta tapausta tai sitä joka viihtyy parhaiten sylissä. Eikä itse ole edes ainoa: jatkuvasti foorumeilla haetaan tietyn värisiä rottia ja valitaan rottia kivan kuvion perusteella kuvista. Toisten lajien kohdalla vielä mietitään, onko ok edes esittää väritoivetta, jos pentueessa on useampia eri värisiä ja etsii vain kotilemmikkiä. Pinnallisuuden leimaa pelätessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti