tiistai 14. kesäkuuta 2011

Taas yksi on joukosta pois

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vahvemmin tulin siihen tulokseen etten uskalla laskea Liliumia takaisin muitten seuraan. Seran terveyden ja sen sekä muiden junnujen laumakäyttäytymisen oppimisen takia. Rotta on kuitenkin laumaeläin, eikä päätöksiä voi tehdä aina vain yhden yksilön kautta. Se ei tehnyt päätöksestä helpompaa, kuten ei myöskään se, että sitä on päättänyt pitää varsin nollatoleranssia luonneongelmien kanssa. Ne ovat niitä päätöksiä joita on helppo tehdä silloin, kun miettii omaa kantaansa yleisesti. Ei silloin, kun tehtävä päätös koskee eläintä johon on jo ehtinyt muodostua vahva tunneside. Kuitenkaan Lilium ei viihtynyt myöskään eristyksissä omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, joten päätöstä ei halunnut sitäkään kautta loputtomiin pitkittää.

Nyt neidin ei tarvitse enää stressata kenestäkään.

Lauma tuntuu kovin pieneltä ja oudolta, nyt kun porukassa ei ole yhtään agoutia Kissuksen ja Liliumin lähdettyä ja Jolenen ollessa astutusreissulla. Vaaleita neitejä ja vain kolme kotona. Ei ole naaraslaumassa ollut yli vuoteen näin hiljaista.


R.i.p. Ratazana's Neytiri eli Lilium
22.03.2010-14.06.2011

Ei kommentteja: