Kotikaapeista rottahäkkiin; osa keittiö

Ajattelin näitä alkuun yhdeksi toivepostaukseksi, mutta koska postaus olisi venynyt ehkä turhankin paljon, päätin pilkkoa aiheen useampaan osaan. Josko näin te jaksaisitte nämä paremmin lukea ja minä saan ne joskus julkaistuakin. Yhden mammuttipostauksen kirjoittamiseen ja hiomiseen kun menee selvästi enemmän aikaa kuin useamman pienen, ja ajanpuute on tällä hetkellä suurin syy ajoittaiseen blogihiljaisuuteen (joka näkyy tosin vielä selvemmin toisen blogini puolella, rottalassa kun kuitenkin tapahtuu silloinkin kun en ehdi niistä kirjoittaa). Postaussarjan idea on siis seuraava: kaappityyppikohtainen reportaasi siitä, mitä meillä päätyy ihmisten kaapeista rottahäkkiin rottia virikkeellistämään (= rottien tuhottavaksi).

Vanamo hävittää basilikaruukun loppua

Keittiön kohdalla se ilmeisin mainittakoon heti ensimmäisenä alta pois; salaatinjämät, juustonkannikat, puolikkaat
tomaatit, ylijääneet keittojuurekset, tonnikalanloput, kanan rippeet... Kaikki sellainen mitä jää ruuanlaitosta yli tai tähteiksi ja mitä voi rotille laittaa, päätyy rottahäkkeihin. Tapsa on tosin ollut meillä nyt alkuvuoden keittiövastuussa ja on oppinut turhan tehokkaaksi raaka-aineiden käyttäjäksi; hän osaa ostaa juuri sen verran kuin ohjeisiin tarvitaan, silloin kun pakkauskoko ei pakota ostamaan enempää. Niinpä minä olen joutunut nyt muistuttamaan asunnossa vallitsevasta rottaverosta: se että jotain jää vähän yli ei ole haaskausta, vaan mielenvirkistystä ja uusia elämyksiä talouden siimahännille. Niinpä pieni ylijäämä on toivottavaa, kunhan mitään ei jää pilaantumaan.

Keittiön herneenversoviljelmä

Joskus keittiön kaappeja käydään myös perusteellisemmin läpi, jolloin löytyy myös harvemmin käytettäviä kuiva-aineita joille keksiä rotakasta käyttöä. Reilu viikko sitten tehty tälläinen bongaus oli pussinloppu kuivia ruokaherneitä. Ne on hankittu joskus ajankohtana x, ja tuo pussinloppu on pyörinyt kaapissa ikuisuuden. Nyt sain kuitenkin lähestyvästä pääsiäisestä inspiraation ja rairuohon sijaan kylvin herneenversoja. Yksi harvemmin käytössä oleva Kermansavenvuoka sai lainautua istutusastiaksi ja Wonkan terraan hankitusta kuorikatteesta osa otettiin istutusmateriaaliksi. Herneet saivat liota vesiastiassa yön yli ja sen jälkeen vuoka muuttui pienoiskasvihuoneeksi palalla muovikelmua. Tänä viikonloppuna rottamukset ovat päässeet jo maistelemaan herneenversoja. Vielä rotakkaamman tästä virikkeestä saa laittamalla versot rotille istutusastioineen. Tällöin käyttöön kannattaa valita korkeareunaisempi astia ja helposti siivottavissa oleva ympäristö (ja tehdä yhden ison puutarhan sijaan yhtä monta astiaa kuin on laumoja - astia myllätään ylösalaisin nimittäin hyvin nopeasti). Herneiden
ohella tämä virike toimii muilla itävillä siemenillä.

Keittiönkaappeja uudelleen penkoessa löysin myös jotain mitä meillä ei enää pitänyt kaapeissa olla: päiväysvanhoja

Keksiaineksia aamuauringossa

tuotteita, kuten mantelilastuja. Kun niiden lisäksi löytyi vielä muutamia pakkauksen loppuja joista päiväys oli menossa, oli suunnitelma selvä: rottakeksejä. Tuollaiset pakkauksenloput kun houkuttelevat kaappeihin helposti kutsumattomia vieraita kuten riisihäröjä, on ne parempi käyttää sieltä pois. Tämänpäiväisiin kekseihin päätyi banaania, spelttijauhoja, mantelilastuja, kananmunaa, hunajaa, pekaanipähkinöitä, kaurahiutaleita sekä pellavansiemeniä. Näiden lisäksi taikinaan lurahti hieman vettä taikinaa notkistamaan.

Ensimmäinen laumani; Lemmikki, Lilja ja Sukka omassa häkkipuutarhassaan

Ei syötävältä puolelta (mutta syötävään liittyen kuitenkin) rottahäkkeihin eksyy meillä keittiöstä talouspaperirullien hylsyt sekä tyhjät kananmunakennot. Kummatkin ovat suosittuja namijemmaleluja. Pahviputkien sisään laitetaan nami ja päät taitellaan, jonka jälkeen se sijoitetaan jonnekin hankalahkoon kohtaan häkissä. Sama namitäyttö tehdään myös kananmunakennoille, jotka on helppo ripustaa esimerkiksi suihkuverhonpidikkeellä häkin kattoon. Näiden kahden ohella tähän toimivat myös muut tyhjät pahvipakkaukset. Esimerkiksi tyhjentyneitä jugurttitölkkejä ei tarvitse edes täyttää millään, kunhan tölkkejä ei huuhtele puhtaiksi ennen niiden antamista rotille.

Keittiöstä rottahäkkiin on päätynyt myös vanhoja pysyvästi tahriutuneita keittiöpyyhkeitä. Rottia kun eivät pinttyneemmätkään mustikkatahrat haittaa ja vähän kulahtaneet liinat voi heittää paremmalla omatunnolla pois niiden saatua muiden virheiden oheen rottien kauniisti taiteilemaa rottapitsiä.  

Joskus rottakierrätyksessä on kuitenkin myös huonot puolensa. Tänä aamuna Tapsa ehti jo innostua siitä, että olen intoutunut leipomaan jo ennen Tapsan heräämistä ja tällä kertaa keksejä, joista Tapsa todella pitää. Kerro siinä sitten toiselle, että keksien tuoksu asunnossa ei ole kuviteltua, mutta ne keksit on varattu ihan toisille syöjille. Lupasin kyllä maistiaisia ;)

Keksit menossa uuniin

Lääkekuurin loppu

Sanariksen lääkekuuri loppui eilen ja nyt jännätään palaavatko oireet. Sanariksen kunto meni kuurin kuluessa selvästi parempaan päin, mutta ihan kaikki oireet eivät mielestäni hävinneet. Rohina ja pärskiminen ovat olleet kuurin lopulla vähäisempiä ja ajoittaisia, mutta silti selvästi erottuvia muiden satunnaisesta aivastelusta. Niitä on esiintynyt etenkin pojan hermostuessa, kuten lääkkeenannon yhteydessä (Sanaris kyllästyi antibiootteihin kuurin puolivälissä, ja miun niin rauhallinen potilas alkoi venkoilla muiden tapaan lääkkeenoton välttämiseksi). Lähipäivinä pitäisikin selvitä, onko vaiva todella voitettu vai onko se vain pysynyt kurissa antibiooteilla. Ensimmäistä kovasti toivotaan ja jälkimmäistä pelätään.

Muutenkin täällä eletään melko odottavissa tunnelmissa. Soodan maha ei ole lähtenyt ainakaan vielä kasvuun, mutta en ole toisaalta bongannut siltä kiimojakaan. Vielä en siis osaa sanoa saadaanko ensiviikolle vauvauutisia. Vanamoa olisi tarkoitus lähteä astuttamaan pääsiäisen jälkeen, tuli Soodalle nakeroita tai ei.

Toivepostaus: Lauma tänään

Ensimmäiseen blogiarvonnan toivepostaukseen kerään vielä kuvia, eli aloitetaan lauman esittelystä. Se miun onkin pitänyt jo pidempään päivittää rotat ja muu lauma -sivulle, jossa on ollut laumasta aika pelkistetysti juttua - lähinnä sen verran mitä itse tarvitsen lunttilappuna esimerkiksi ilmoittautumisia tehdessä. Normaalisti aloittaisin tämän tyyppisen postauksen naaraista, mutta koska sellainen ihme on päässyt käymään että miun tämän hetkinen lemppari omista rottamuksistani on uros, aloitetaan poikalaumasta.

Pamaus

Pamaus on poikalauman "juniori" ja miun lempirottani.

Pullapoika Pamaus

Luonteeltaan poika on rauhallinen pusuttelija, joka nuolee sormia niin nauttiessaan saamastaan huomiosta kuin koettaessaan kiemurrella itsensä pois epämiellyttävistä tilanteista (kuten kynsienleikkuusta). Kotona omassa laumassa Pamaus on varsin rento jätkä, mutta pohjimmiltaan se on hieman epävarma tapaus. Tähän mennessä epävarmuus on tullut selvimmin esille näyttelytilanteissa: ilman tuttua boksikaveria Pamaus pörhistelee heti jos joku vieraampi koettaa ottaa sitä boksistaan. Boksin ulkopuolella poika on näyttelyissäkin oma pussaileva itsensä. Laumassa Pamaukselle kelpaa kultainen keskitie; silloin kun laumassa on selkeä johtaja sillä ei ole tarvetta pyrkiä kukoksi tunkiolle, mutta se ei myöskään ole valmis alistumaan suosiolla pahnanpohjimmaiseksi.

Frederik

Fredrik

Frederik on meidän Hollannintuonti ja Pamauksen ikätoveri. Frederik on selvästi uroslauman varautunein, joskin silti 
utelias tapaus. Silloin kun paikalla ei ole vieraita eikä poikaan tartuta kiinni, Frederik menee lauman mukana siinä missä muutkin. Vieraita poika katsoo mieluummin hieman kauempaa ja kiinniottamista saatetaan protestoida piippailemalla - etenkin jos sitä seuraa kiinnipitoa jonkin hoitotoimenpiteen takia. Frederik tulee kuitenkin oma-aloitteisesti syliin välillä jaloitellassakin ja on yhtä kova kerjäämään nameja kuin muutkin pojat. Laumassa Frederik on samoilla linjoilla Pamauksen kanssa, mikä tulee todennäköisesti aiheuttamaan ongelmia sitten kun Sanariksesta jättää aika, mikäli Pamaus ja Frederik jäävät silloin kahdestaan - näistä kahdesta kumpikaan kun ei ole toisen mielestä kyllin selvää johtaja-ainesta.

Sanaris

Sanaris
Sanaris on uroslauman peruskiva rotta. Sanariksesta ei ole pahaa sanaa sanottavana, mutta se ei toisaalta myöskään erotu
luonteellaan lempparikastiin. Sanaris pitää uroslauman kasassa ja on mukava hoitaa. Perusluonteeltaan poika on mukavuudenhaluinen ja vähän laiskanpulskea - häkissä ollessaan se yleensä vain torkkuu jossain pehmeässä sopessa. Jaloitellessa Sanariksesta löytyy hieman Don Juanin vikaa ja se jaksaa toistuvasti pyrkiä tekemään läheisempää tuttavuutta tyttöhäkin asukkien kanssa. Edes se ei jaksa poikaa hidastaa, että likkahäkillä on toistuvasti vastassa vain puhinoita tempperamenttisten kaunotarten taholta, kunnes nostan pojan turvallisemman matkan päähän ennenkuin se saa kuonoonsa.

Vanamo
Vanamo on likkalauman menijä; utelias ikiliikkuja. Mikään ei

Vanamo

kiinnosta Vanamoa yhtä paljon kuin jaloittelemaan livahtaminen, eikä mikään ole yhtä kamalaa kuin paikoilleen jumittaminen - voitte siis arvata ettei Vanamo ole se helpoin tapaus laittaa näyttelykuntoon, koska neiti kuolee jo siinä kohtaa kun tassu pitäisi pitää paikallaan. Neiti ei silti ole mitenkään arka, vaikkei siitä luonteensa vuoksi sylirottaa saakaan; sen mielestä maailmassa vain on yksinkertaisesti hyvin paljon mielenkiintoisempia asioita kuin sylissä kököttäminen. Olkapäällä Vanamo tykkää silti välillä keikkua, joskin sen kanssa on aina hyvä huomioida, että neiti arvioi pystyvänsä hyppäämään vauhdista hyllyn päälle, niin se myös hyppää. Laumassa Vanamo ja Lilian edustavat nuorisoa ja häntäpäätä, mikä ei ainakaan toistaiseksi tunnu Vanamoa vaivaavan.

Libna
Libna on miun kaunis agoutiprinsessani, mutta valitettavasti luonteeltaan vähän turhan täpäkkä; porukan

Libna

reviiritietoisin ja turhan ahne. Ahneudellaan neiti onnistui polttamaan välit Tapsaan jo junnuna napattuaan joitakin kertoja turhan kovaa sormeen kiinni - ei ihan haavaksi asti, mutta turhan tuntuvasti. Libna kun haluaa kaikki namit nyt ja heti, eikä se aina ehdi käyttää kauheasti aikaa sen tarkistamiseksi, onko kyseessä sormi vai nami. Tässä suhteessa neidille on onneksi tullut iän myötä hieman enemmän malttia. Itseäni häiritsee hieman enemmän neidin reviiritietoisuus; Libna on aina heti ensimmäisenä puhisemassa jos samaan huoneeseen tulee eri laumaan kuuluvia rottia omassa häkissään ja heittämässä junnuja ketoon silloin kun likkalaumaa kasvatetaan. Tämäkään ei mene Libnalla niin överiksi että tulokkaitakaan haavoille asti purtaisiin, mutta on kuitenkin hieman ärsyttävää. Nämä kaksi ovat olleet ehkä suurimpina vaikuttavina tekijöinä siihen, että Libna lähinnä asuu täällä. Toki se hoidetaan siinä missä muutkin, mutta kummallakaan ei ole kehittynyt erityisen läheisiä välejä Libnan kanssa. Laumassa Libna on joko johtaja tai johtajasta seuraava - en ole ottanut täysin selvää Libnan ja Tuiken välisestä suhteesta, sillä Tuike ei ole niin kauhean kiinnostunut muusta laumasta. Libnalle hierarkialla on kuitenkin iso merkitys, samoin kuin sillä ettei kukaan uusi tulokas pyri sen ohi.

Tuike
Tuike on Tapsan lellikki ja maailman napa. Rauhallisuutensa vuoksi Tuike on tytöistä kaikkien muiden lemppari kuin minun.

Tuike

Omaan makuuni Tuike on turhan itseään täynnä oleva diiva, eikä Tuikekaan pidä minusta, sillä Tuike ei ymmärrä ketään joka ei tajua nostaa neitiä jalustalle. Tuike on tottunut saamaan kaiken haluamansa näkemättä juurikaan vaivaa sen eteen, eikä se ymmärrä tilanteita joissa niin ei käy - esimerkiksi niitä, kun pyydän rotat ylätasolle namien jakoon ja jätän Tuiken ilman sen odottaessa alatasolla teltassaan että nami tuotaisiin sen eteen (eikä sekään aina edes riittäisi: kovakuoriset pähkinät joista muut innostuvat turhauttavat Tuikea, joka haluaa naminsa helpommassa muodossa). Tapsan mielestä mie olen Tuikea kohtaan ilkeä, Tuikelle minä taidan olla useimmiten lähinnä ilmaa. Tuiken eduksi on pakko sanoa, että siltä löytyy luonnetta ja asennetta - harmi vain, että meidän luonteemme menevät todella huonosti yhteen. Luonteensa johdosta Tuike on kotonaan lähes kaikkialla - maapallon napana olemisen etu on selvästi se, ettei mikään paikka voi olla syrjässä omalta mukavuusalueelta kun oma mukavuusalue määräytyy navan itsensä mukaan. Viime näyttelyssäkin Tuiken kohdalla ihmeteltiin onko se edes elossa, kun se ei vaivautunut reagoimaan arvostelutilanteeseen juuri mitenkään sen satuttua neidin päiväuniaikaan. Tuiken asemasta laumasta on hankala sanoa muuta kuin että sen on pakko olla suht korkea, sillä Tuike saa aina mieleisensä makuupaikat yksinoikeudella itselleen. Tuike ei kuitenkaan ole suurimman aikaa juurikaan kiinnostunut muista laumanjäsenistä eikä juuri tekemisissä niiden kanssa.

Lilian

Lilian
Siinä missä Tuike on porukan diiva, Tapsan toinen neiti Lilian on lauman symppis. Lilian rakastaa huomiota vähintään yhtä
paljon nameja ja se on aina ensimmäisten joukossa luukulla vastassa. Eikä vain ensimmäisten joukossa, vaan myös viimeisenä, vielä senkin jälkeen kun Libna on siirtynyt jemmaamaan namejaan ja Vanamo livahtanut jaloittelemaan. Luonteeltaan Lilian on hyvin rauhallinen, utelias ja hieman ujo. Lilianissa ei ole samanlaista uhkarohkeaa rämäpäisyyttä kuin Vanamossa joskus, vaan neiti tyytyy monesti katsomaan ensin ja menemään vasta sitten, jos silloinkaan - vaikka Lilian ei olekaan ihan puhdasverinen sylirotta, voittaa syli silti joskus uudet seikkailut. Lilian on rotta josta ei voi olla pitämättä, vaikka se onkin ihan oudon blondi ;)

Sooda
Sooda likkalauman uusin tulokas, tai oikeastaan vasta tuleva tulokas; laumaan totutusta kun ei ole neidin kohdalla vielä

Sooda

aloitettu. Sooda lähti meiltä viisiviikkoisena sijoituskotiin Piian luo, mutta muutti takaisin kahdeksankuisena Piian päätettyä luopua rottien pidosta. Silloin minulla oli vielä harkinnassa etsiä Soodalle eläkekoti poikueen jälkeen, mutta se suunnitelma kariutui Soodan kohotessa nopeasti minun lempparitytökseni. Pussailijana Sooda on veljensä Pamauksen tasoinen hurmuri, mutta muuten neiti on paljon veljeään meneväisempi tapaus. Tämä tättähäärä on meillä asuvista naaraista toiseksi vanhin, mutta sohvan yhteisjaloitteluissa muun likkalauman kanssa neiti painaa paljon mieluummin Vanamon ja Lilianin kanssa selkänojaa myöten kuin jää Tuiken kanssa torkkumaan sohvan pehmeimmälle tyynylle. Virtaa ja menohaluja neidiltä siis löytyy, mutta siitä huolimatta paikallaan pysyminen ei ole Soodalle saman tason kauhistus kuin Vanamolle. Pakko myöntää, että minulla on selvästi jokin heikkous pussaileviin rottiin - se piirre kun löytyy myös kahdelta edeltäneeltä lempparirotaltani, Muhkulta ja Delilahilta. Toisaalta Soodan luonteesta löytyy myös vähän samaa täpäkkyyttä kuin Libnalta - Janinakin palautti neidin miehelästä jo viikon jälkeen, ettei uros traumatisoidu tämän pirttihirmun toimesta. Nyt siis pidetään peukkuja pystyssä sen puolesta, ettei Soodan saaminen laumaan kariudu tähän piirteeseen. 

 

  

Littoisten näyttely

Tavaroita kasautumassa eteiseen odottamaan Annia

Näyttelypäivä on taas pulkassa ja loppuilta menee kotoillen. Tällä hetkellä olen erityisen iloinen siitä että huomenna saa nukkua pitkään, ja heti kotiin tultua pitkä tovi meni kuumassa suihkussa. Kaikesta väsyttävyydestään huolimatta päivä oli kuitenkin oikein mukava, vaikka onnistuinkin sotkemaan ihmisiä oikein urakalla (väsymystila + huono kasvomuisti ei ole paras mahdollinen yhdistelmä). Jälkimmäistä koetan kyllä aktiivisesti treenata, ja vaikka sekosinkin vanhoissa kasvoissa parikin kertaa, opin (ainakin joksikin aikaa) yhdistämään taas yhden uuden nimen kasvoihin.

Aamulla pääsimme Tapsan kanssa näyttelypaikalle Annin kyydillä. Aamulla olin vielä suht virkeä, mutta Tapsa tarkisti silti kaikki pakkaukset varuiksi että mukana oli oikeat rotat ja kaikki muu tarpeellinen. Perusnäyttelytarvikkeiden lisäksi mukana kun oli myös yhdistystavaroita sekä myytäviä tavaroita. Näistä jälkimmäisten kohdalla olen erityisen iloinen siitä, että ne jouduin roudaamaan vain toiseen suuntaan. Kaikki boksit päätyivät näyttelystä uusiin koteihin, samoin kuin juomapullot ja tikkaat.

Näyttelypaikkaa

Näyttelymatkan jännitysmomentin tarjosi mukaan tehty tomaattikeitto. Halusin että näyttelyn kasvisvaihtoehto sisältäisi joskus muutakin kuin herne-maissi-paprikaa, joten nakitin ruuanlaiton Tapsalle joka on meistä se parempi kokki (Tapsa suostuikin tähän kun lupasin sillä välin pestä myös Tuiken ja Lilianin). Kattila tuli kuitenkin varsin täyteen, ja sain koko automatkan jännittää missä kurvissa kaadan keitot suoraan syliini. Voi siis olla, että tästä eteenpäin pysymään tutuissa ja turvallisissa laatikoissa, vaikka vaatteet lopulta suht siisteinä pysyivätkin ;)

Paikanpäällä alkoi pöytien kantaminen, mutta keskittymiskykyni tahtoi alkuun karata; Janinalla oli mukanaan kolmikerrosriippareita joita ei näkynyt netin kuvissa ja ne olivat omaan silmääni paljon hienompia kuin varaamani mustavalkopilkullinen (toinen arvonnan voittajista pääsee nauttimaan tai kärsimään tästä miut valloittaneesta kuosista). Niinpä huomasin vilkuilevani koko ajan myyntipöydän suuntaan ettei kukaan vain käy ostamassa miun kolmikerrosriippuani. Vilkuilu jatkui siitä huolimatta, että Riina todellakin vasta aloitteli myyntipöydän kasaamista, eikä paikallakaan ollut juuri ketään. Ja se jatkui aina siihen asti, että kävin nostamassa toisen noista riipuista syrjään ja ilmoitin tulevani maksamaan sen ja ennakkoonvaraamani myöhemmin. Sitten malttoi taas keskittyä niihin pöytiinkin.

Pet-urosten arvostelua

Melko pian pöytähomman jälkeen alkoi Tapsan pikaperehdytys asssarin hommiin. Tällä kertaa Saija kun oli nakittanut Tapsankin, ja Tapsa pääsi assaroimaan pet-naaraat. Itse olin päivän kiinni pet-urosten assaroinnissa viereisellä pöydällä. Päädyin sitten jossain mielenhäiriössä jälki-ilmoamaan yhden omistanikin pettiin ties kuinka pitkän tauon jälkeen. Tuo ilmoitettu oli tokikin oma ehdoton suosikkini Pamaus, joka tosin sai lopulta vain AB:n pörhisteltyään boksissa. Kovasti poika kyllä koetti pusuilla hermostumistaan hyvittää, sitten kun Janina sen lopulta uskaltautui boksista ottamaan. Tämä kerta kuitenkin ratkaisi sen, ettei Pamaus enää lähde näyttelyihin ellei sille ole laittaa boksikaveria mukaan. Pamaus kun selvästi vielä nyt toisellakin kerralla stressasi yksin boksissa oloa.

Kivojen riippujen myyntipiste

Omilla rottamuksilla päivä meni muutenkin keskinkertaisesti; virallisesta luokasta tuli kaksi laatu kakkosta. Lilian nappasi samanmoisen, mutta Tapsan diiva toi kotiin A:n ja erikoispalkinnon. Tapsan sohvasiili sai palkinnoksi magneetin jääkaapin oveen ja paljon kehuja omistajaltaan. Vaikka riitti neidin arvostelusta hupia minullekin. Tuike kun otti arvostelutilanteen hyvin rennon flegmaattisesti, sillä sitä koko asia ei selvästi olisi voinut vähempää kiinnostaa. Neiti sai kommenttia mm. siitä että oli selvästi maannut ruokiensa päällä, jotka olivat vähän tuhrineet turkkia. Saija ei selvästi tiennyt, että Tuiken maailmassa ruuan kuuluisi moisessa tilanteessa väistää, tai jonkun pitäisi nostaa ruoka pois neidin alta. Se että Tuike itse vaivautuisi liikkumaan pois ruuan päältä on kuin odottaisi kallion tulevan luokseen; Tuike tietää ettei sen tarvitse vaivautua, koska ennen pitkää joku ratkaisee ongelman sen puolesta. Tämä onkin ehkä isoin syy siihen, miksen mie tule aina niin Tuiken kanssa juttuun; mie en jaksa passata sitä, eikä Tuike ymmärrä että maapallo voi pyöriä muutenkin kuin sen ympärillä. Tapsan mukaan miun ja Tuiken välinen ongelma johtuu enemmän luonteiden samankaltaisuudesta ;)

Assaroinnin ohessa ehdin myös jonkin verran jutella ihmisten kanssa ja käydä boksikauppaa. Tällä kertaa rottajuttujen ohella intouduin haastattelemaan Sailaa myös hänen kädestään bongaamastani tablettitietokoneesta. Sellainen kun on ollut itsellä jonkin aikaa harkinnassa ja hänen kädessään oleva näytti kooltaan juuri passelilta. Assaroidessa sosiaalisen leikkimistä toki aina hieman hankaloittaa se, että pitää vähän väliä olkansa yli kurkkia tuomarinpöytää milloin tuomari tarvitsee seuraavaa eläintä arvosteluun.

Kuva jonka Lefu ei heti arvannut päätyvän blogiin ;)

Iltapäivästä jalat alkoivat vihoitella oikein todenteolla (työviikko pohjalla voi näemmä oikeasti vaikuttaa myös viikonloppujaksamiseen) ja viimeisten pet-urosten arvostelun aikaan saatoin vain toivoa ettei Janina haluaisi nähdä ihan mahdottoman montaa tapausta uudestaan. Siitä listasta tuli lopulta onneksi ihan inhimillinen ja päivä saatiin vietyä kunnialla päätökseen. Virallisten luokkien kestäessä sitä ehti jopa vähän lepuuttaa jalkojaan ennenkuin pöydät ja tuolit piti kantaa vielä takaisin paikoilleen. Tässä välissä kävi kuitenkin ilmi, että Anni on juuttunut saaristoon odottamaan seuraavaa lauttaa, eli ettei meillä ole kyytiä kotiin tiedossa. Tästä onneksi selvisi nopealla kyselykierroksella, ja Miralta löytyi autosta kylliksi tilaa miulle ja Tapsalle bokseinemme. Niinpä selvisimme Miran ja Paulin kyydillä kotiin.

Rottamääräkään ei näyttelyssä lisääntynyt kuin Janinalta palanneen Soodan verran, vaikka kyllä sitä taas vahingossa eksyi myyntipöytääkin vilkuilemaan. Jotain ihme simskuja.

Keittiömestari Lelle

Rakasta, rotakasta 2v -blogiarvonta

Kissus poikansa kanssa

Blogin ensimmäisestä postauksesta on nyt tullut kuluneeksi kaksi vuotta ja sen kunniaksi ajattelin laittaa pystyyn pienen arvonnan. Arvontaan voi osallistua kahdella tavalla; ensimmäinen tapa on nopeampi ja edellyttää vain kommentin jättämistä tähän postaukseen tai sähköpostiini. Jätä kommentissa toive isommasta postauksesta tai jostain pienemmästä teemasta josta haluaisit lukea jatkossa enemmänkin - koetan sitten toteuttaa toiveita tulevissa postauksissa. Toinen tapa osallistua on ottaa kuva omasta rottahäkistä oman maun mukaan sisustettuna tai lähettää häkistä jokin vanhempi kuva jossa on omasta mielestäsi erityisen onnistunut sisustus. Kuvat voi lähettää sähköpostiini smahof@gmail.com. Mainitse kuvan lähetyksen yhteydessä saako kuvan liittää myös blogiin inspiraation lähteeksi muille. Halutessaan kukin voi osallistua arvontaan molemmilla tavoilla ja siten tuplata mahdollisuutensa voittaa.

Kummallakin tavalla osallistuneiden kesken arvotaan yksi Janinan tekemä erikoisriippari; toinen riippareista on koloriippari ja toinen kaksikerroksinen. Meillä näistä malleista on ehditty testata tuo koloriippari ja se on ainakin meidän laumoilla ollut ihan hitti. Mikäli niin onnettomasti kävisi, ettei toiseen kategoriaan tulisi yhtään osallistujaa (=mikäli ihmiset ovat yhtä laiskoja kuvaamaan kuin mie olen ollut viime aikoina ;)), arvotaan molemmat riipparit kaikkien osallistuneiden kesken.

Osallistumisaikaa on pikkuisen reilu viikko, eli kuun loppuun asti. Osallistumisaika umpeutuu siis 31.3.2013 vuorokauden päättyessä. Voittajat arvotaan ja ilmoitetaan 1.4.2013.

Onnea arvontaan!

Nyt meillä jatketaan näyttelyvalmisteluja - huomenna on edessä Littoisten näyttely, ja kuten lähinäyttelyissä yleensä, puuhaa on selvästi enemmän kuin kauemmas lähtiessä. Eläinten puunauksen ohella kun päästään mm. kokkauspuuhiin :)

Askelia parempaan

Sanaris ja Frederik päikkäreillä

Sanariksen lääkekuuria on nyt takana viikko ja poika on selvästi paremman oloinen. Putputtavaa ääntä kuuluu vielä harvakseltaan, mikä ei ole hyvä, mutta poika on saanut massaa takaisin ja on selvästi virkeämpi ja enemmän oma itsensä. Näiden muutosten myötä myös rauha on palannut poikalaumaan. Sanaris on taas johdossa ja Pamaus ja Frederik tyytyvät asemaansa sen alaisuudessa. Nyt pidetään sitten kahta kovemmin peukut pystyssä sen puolesta, että vaiva on oikeasti voitettavissa eikä vain väliaikaisesti kurissa antiboottien turvin. Sanariksen sairastuessa kun kävi turhan selväksi, että seuraavasta johtajanvaihdoksesta voi tulla kaikkea muuta kuin helppo.

Sanaris on ollut ehkä mallikelpoisin rottapotilas jota olen tähän mennessä joutunut hoitamaan. Vielä näinkin monen antibioottiannoksen jälkeen se tulee itse luukulle vastaan ja ottaa läkkeen vastaan ilman suurempia rimpuiluja. Tai sitten poika ei ole vain keksinyt kaikkia niitä konsteja joilla antibiootin saa purskautettua pois suustaan (tai minä olen lopulta oppinut antamaan antibiootit kunnolla). Siitä poika pitää kyllä huolen, että häkkiin palauttamisen jälkeen kuuluu saada päällisnami viemään antibiootinmaku pois suusta. Kummasti myös Frederik ja Pamaus ovat oppineet kyttäämään noita nameja. Saavat kumpikin sitten omansa, ettei tarvitse koettaa Sanarikselta pölliä.

Edistystä on tapahtunut mahdollisesti myös toisella rintamalla. Janina laittoi viestiä että Soodalla oli eilen selkeä kiima ja Synti pääsi astumaan sen monta kertaa. Mikäli neiti ei taas tällä kertaa kehitä itselleen valeraskautta, on olemassa mahdollisuus että kolmen viikon päästä pesässä piippaa. Soodan kohdalla en tosin aio pitää henkeä odotellessa ;)

Kuulumisia astutusreissulta

Sooda on ollut nyt pari päivää Janinan luona eikä hyvältä näytä. Sooda on selvästi ahdistuneen oloinen ja käy sulhoehdokkaan kimppuun aina jos se koettaa lähelle. Viimeksi käytös laitettiin tiineyden (valeraskaudeksi paljastuneen sellaisen) piikkiin, tällä kertaa alkaa näyttää todennäköisemmältä että Sooda yksinkertaisesti stressaa taas uutta ympäristöä näin pian kodinvaihdoksen jälkeen. Sooda kun ei ole ehtinyt kotiua vielä kunnolla tännekään ja nyt on sitten taas uudet hajut ja ihmiset. Tyttö on sekaisin ja sen hormonit todennäköisesti kanssa.

Sovittiin sitten Janinan kanssa että yritetään näyttelyyn asti ja otan Soodan näyttelystä kotiin oli se sitten tiineenä tai ei. Mikäli Soodalla ei tule tänä aikana selkeää kiimaa ja astumista tapahdu, alan totuttaa Soodaa sitten täällä uuteen laumaansa. Sen jälkeen neidin elämää pyritään rauhoittamaan ja annetaan sille kunnolla aikaa tottua uuteen ympäristöön ja uusiin rutiineihin, että saadaan neiti kunnolla rauhoittumaan.

Tämä suunnitelma tarkoittaa Soodan kohdalla sitä, että tämä on viimeinen yritys. Neidillä on nyt ikää 10kk, eli kunnon rauhoittumisajan jälkeen neiti on jo yli-ikäinen ensimmäisiä muksuja saamaan. Mutta jos niin käy, niin sitten keskitytään toivomaan että neiti menisi hyvin laumaan ja pysyisi pitkään seurana lemmikinvirkaa toimittamassa. Kyllä niitä ressex-ipanoita ehditään myöhemminkin saada.

Poikien häkki

Nyt pojillakin on taas puhdas kämppä (ja varahäkitkin kerrankin siivottu pois ilman monen päivän viivettä). Pojilla sisustuksessa mentiin vähän perinteisemmällä linjalla siitä huolimatta että sorruin tänään vähän riippumattoshoppailuun. Riippumatot tosin saapuvat vasta Littoisten näyttelystä ja niistä pari on tarkoitus laittaa jakoon blogiarvonnan myötä (josta lisää loppuviikosta blogin täyttäessä 2v ;)). Itselle tulee jäämään kauan kaivattu kolmikerrosriippari likkojen häkkiin.

Pamaus tutkii Ikeakuplaa

Kangaskassin viimeinen palvelus

Häkki kokonaisuudessaan

Muksuja maailmalle

Pikkupoikia, uusia omistajia ja Saija.

Melko heti Turkuun kotiuduttua tuli ensin Saija ja sitten Michelle ja Pedro. Näiden vierailujen myötä talouden rottamäärä tippui hyvin nopeasti viidestätoista seitsemään ja häkkimäärä viidestä kahteen. Nyt siis Libnan pojat ovat matkalla uuteen kotiinsa ja Libnan tytöt tekemässä välilaskua Saijan luo josta neidit jatkavat kukin omaan suuntaansa. Samalla kyydillä lähti myös Sooda, joka matkaa Saijalta yhden pikkuagoutin kanssa Janinan luo.

Pikkupoikaa viedään

Kotiinjääneiden seitsemän rotan harmiksi tämä muutos tietää taas lisää aikaa niiden kiusaamiseen. Tätä aloiteltiinkin jo ennenkuin kaikki olivat edes ehtineet poistua. Etenkin Lilianin häntä kun vaatii nyt ekstrakäsittelyä sen kuivuessa erittäin herkästi, ja nyt seuraava näyttelykin on taas kulman takana. Tuli siinä samalla sitten kaikkien muidenkin hännät taas rasvattua, kun kädet olivat valmiiksi Tummelissa. Kumman vähän arvostusta tämä toimenpide sai kyllä osakseen, rottamukset kun ovat selvästi sitä mieltä että osaisivat itsekin pitää huolta siimoistaan. Mutta siinäpähän kärsivät kun miulla ei ole enää kakaroita paapottavana ;)

Seuraavaksi pitäisi nuo varahäkit tyhjätä ja toivoa, että ne tarvittaisiin taas muutamien viikkojen päästä mammailukäyttöön.

Elukkalavierailulla suxulandiassa

Rakas melkein vapaaehtoinen kuskini

Suskun kanssa oli ollut jo aiemmin puhetta vastavierailusta ja tutustumiskäynnistä Suskun elukkalan suuntaan. Ajankohta jäi kuitenkin aina avoimeksi, kunnes Suskulta tuli sitten kutsu elukkalan tupareihin ja totesin että nythän se on sitten lähdettävä. Alkuun suunnitelmissa oli seikkailua julkisilla kulkuvälineillä, mutta Suskun bongattua miun myytävän Furet towerin sain hyvän tekosyyn puhua Tapsalta kyydin. Kun mitä sitä julkisilla sitten, kun hinta olisi suunnilleen sama eikä samalla saisi edes vintille tilaa. Tässä kohtaa sivuutin luonnollisesti sen argumentin, että hintavertailussa se että menisin yksin voittaisi vaihtoehdon että raahaan Tapsan mukaan. Tapsa kun on vähän huono lähtemään paikkoihin joissa on paljon väkeä jota hän ei tunne, mutta siinäpähän sitä tutustuu. Ja olihan sielä kuitenkin Susku ja Hannu.

Muutamien neuvonpitojen jälkeen lähdimme siis molemmat ja autokin varmistui lainaan. Alkuun meillä oli sovittuna tiukat aikaraamit reissulle: koska Tapsa ei halunnut ajaa liian myöhään, sopimuksena oli että ollaan joitain tunteja ja Tapsa ilmoittaa sitten kun lähdetään ajamaan kotiinpäin. Aloitusajankohdan siirrytyä Suskun töiden myötä tunnilla tehtiin kuitenkin myös suunnitelma B: varmistettiin yöpymismahdollisuus ja heitettiin makuupussit varuiksi kassiin. Ja käyttöähän niille sitten tuli. Suskun kysyttyä miulta puolen yön kieppeillä ehdinkö saunomaan oli helppo vastata myöntävästi, kun Tapsa oli kadonnut Hannun kanssa kellarin uumeniin puhumaan figuista.

Tutustumista elukkalaan

Matkamme kohti Suskun elukkalaa ei kuitenkaan sujunut täysin virtaviivaisesti. Olin katsonut kartasta sijainnin suunnilleen ja löytänyt jopa joitain tuttuja maamerkkejä joihin sen sitoa. Joka tapauksessa kartta oli selvä sen suhteen, että moottoritieltä päästäisiin Suskulle lähes suoraan. Päätimme kuitenkin käyttää varuiksi navia, ja navilla oli tällä kertaa täysin omat visiot toimivimman reitin suhteen. Lopulta löysimme itsen monen mutkan ja käännöksen jälkeen pursiseuran pihasta Usva-nimisen aluksen edestä ennenkuin navi kadotti suuntavaistonsa kokonaan ja hukkasi kartan. Onneksi vain hetkeksi, niin että pääsimme hetkisen kuluttua jatkamaan matkaa perille asti. Mutta jo tuolla satamassa istuessa ainoan edessä olevan tien johtaessa jäälle päätin että meidän seuraavan rotan nimeksi tulee Usva.

Lopulta oikea talo löytyikin varsin helposti ja sielä olikin sitten vastassa eläimiä kolmessa kerroksessa. Yläkerran yksinäisyydessä elävistä pienestä käärmelapsesta ja rasbora-altaasta kellarikerroksen karvakansa osastoon. Keskikerrosta kansoittivat puolestaan loput käärmeet, yksi siivekäs ja hyönteispataljoona. Ja tietenkin ihanat Kira ja Ilpo. Näistä koiruuksista Kira ei tosin osannut koko iltana päättää miten Tapsaan olisi pitänyt suhtautua - lukuunottamatta niitä hetkiä joilloin Tapsa rapsutti neitiä tai söi.

Tyttöjen häkki

Vaikka kaikki otukset olivat toki mielenkiintoisia saunaosaston aksoletleja myöten omat suosikkini löytyivät luonnollisesti kellarikerroksen uudesta karvalandiasta, jossa majailijat rotat, hiiret ja kanit. Hiiriä tosin koitin olla liikaa vilkuilematta, sillä en todellakaan halua nyt hiirikuumetta sotkemaan "haluan keskittyä pelkästään rottiin" -vaihettani. Asiaa ei kyllä suinkaan auttanut se että jäin yhdessä kohtaa suustani kiinni Ellun kanssa, joka on hiiriharrastaja jolla on myös muutamia rottia. Mutta pääsääntöisesti silti keskityin noihin otuksista kauneimpiin, vaikka niiden tunnistamista vähän vaikeuttikin se että Susku on mennyt venyttämän kaikki ne suloiset pikkurotat joita olen sille Tampereelle vienyt. Kyllä sitä silti hetken ihmettelyn jälkeen alkoi tunnistaa laumoista tuttuja tapauksia, kuten Katarinan, Roskan, Valdurin, Eskon ja Nassen. Rottalaan ilmestyi tuparien myötä myös yksi uusi tulokas, pikkuinen Tuhru-tyttö joka on kaikkea muuta kuin agouti. Eikä tyttö ollut edes Hannulle menossa. Koitin napata heti kuviakin tästä ihme tapauksissa, mutta kuvat tahtoivat vähän valottua neidin kauniin valkoisen(!) turkin myötä.

Kanien ja hiirten asumuksia ja poikien tämänhetkinen kämppä

Takkahuoneen alien.

Maltettiin sieltä elukkalassa kuitenkin jossain kohtaa (useampaa keskustelunpätkää ja lukuisia kuvia myöhemmin) poistuakin, peräti seuraavaan kerrokseen asti. Sielä alkoi sitten käärmeiden ja kalojen ihmettely ja suusta kiinnijääminen jatkui. Hannu tuli siitä sitten Tapsaa pelastamaan ja lähti esittelemään figujaan, josta pojat löysivät lisää jutun juurta vielä pitkälle yöhön, kun itse karkasin saunaan naisten saunavuorolla. Osa porukasta lähti suunnistamaan koteihinsa jo ennen saunomista (kiitokset eritoten Piialle ja Ellulle keskusteluseurasta!), osa jäi sitten pidemmäksi. Mie ja Tapsa luovutettiin lopulta kolmen maissa yöllä ja vetäydyttiin kellarikerrokseen nukkumaan. Sieltä sitten livistettiin aamusta kohti Turkua ennenkuin muut olivat edes heränneet. Tällä kertaa jätettiin kyllä Tampereen läpi seikkailu välistä ja ajattiin suoraan kohti Huittista (jossa Sani-kirppis oli pettymykseni niin aikaisin vielä kiinni).

Mukavata oli ja ehdottomasti reissu pitää ottaa vielä uudelleenkin. Jäihän ulkosaunakin vielä testaamatta ja Susku oli tehnyt myös mitä maukkainta omenamehua, mitä kävin välistä jääkaapista pöllimässä muiden keskittyessä boolin hävittämiseen ;)

Mikä on pieni, valkoinen ja Suskun? ...näemmä ei-agouti rotta.

Yksi käärmeterroista ja skorpionin boksia.

Ahvena luolassaan.

Loppuillasta meno meni niin eläimelliseksi etten uskaltanut tämän jälkeen edes kuvata ;)

Sisustuksen uudet tuulet

Häkkien sisustukset ovat pysyneet meillä pitkään niin tylsinä, ettei niitä ole jaksanut kauheasti edes blogissa esitellä. Se kun ei ole kovin idearikasta tai inspiroivaa, onko paidan tilalla välillä housut tai minkävärinen t-paita toimii riipparina tällä kertaa. Rottia riepu-rätti -kauden jatkuminen ei tunnu liiemmin häirinneen, vaan ne ovat tyytyväisinä rei'ittäneet kaikkia saamiaan kankaita. Tällä kertaa häkkiä siivotessa likat saivat kuitenkin pitkästä aikaa häkkiinsä jotain uutta.

Puu on ollut meillä ehkä vähiten käytetty elementti rottahäkin sisustuksessa sen vuoksi että se tuppaa alkaa haisemaan. Puuta vähemmän meillä käytetään oikeastaan vain huokoista savea, jonka pesumahdollisuudet ovat vieläkin rajallisemmat. Nyt viljojen lähdettyä meillä oli kuitenkin iso kasa ylimääräisiä puisia virikkeitä, sekä rottien rakastama heinäpesä. Rottien edellinen heinäpesä kun hankittiin yhtäaikaa tuon käärmeillä olleen kanssa, mutta rotat rakastivat omansa rikki jo hyvän aikaa sitten.

Yhtä aikaa rottahäkin siivouksen kanssa aloitin siis käärmeterran tyhjennyksen. Tähän mennessä käärmeterrasta kun oli tullut poistettua vain saviset tunnelit, jotka annoin kaupanpäällisinä viljojen matkaan. Vaikka puuvirikkeille ei ole rottakäytössä odotettavissa yhtä pitkää käyttöikää mikä niillä on ollut käärmeiden kanssa, nauttikoon niistä nyt niin kauan kuin ne pysyvät pesemällä siedettävässä kunnossa. Sitten kummastutetaan taas naapureita roudaamalla puita kerrostalon hississä.

Heinäpesä

Alakertaan viritetty huiviteltta

Kattoon ripustettu erimallinen viinipulloteline

Kukkatuesta tehty kiipeilytunneli

Päivitystä poikuesuunnitelmiin

Soodan kohdalla elätellään vielä toiveita pienistä rottalapsista, vaikka kahdesti onkin tullut jo petyttyä. Niinpä Sooda-neiti matkaa vielä kerran Janinan luo rex black sulhoaan tapaamaan. Josko sitten saataisiin ensimmäiset ressex lapsoset tännekin. Kauhean montaa kertaa Soodankaan kanssa ei voi kuitenkaan enää yrittää, kun pikkuhiljaa alkaa tulla vastaan niin neidin ikä kuin kärsivällisyyskin. Sooda kun alkaa pikkuhiljaa tympääntyä olemaan yksin pikkuhäkissä, vaikka sitä koetetaankin huomioida ekstranameilla ja juoksuttaa sohvalla yhdessä muiden neitien kanssa. Neidillä vain piisaisi virtaa niin paljon enempäänkin, samoin kuin seikkailutahtoa. Olemukseltaan Sooda on selvästi lähempänä junnua kuin rauhallista aikuista rottaa ja itsekin odottaa jo malttamattomana että saa tuon samaan häkkiin muiden neitien kanssa. Mutta kyllä sitä silti vielä toivoisi sitä yhtä poikuetta sitä ennen. Käynnissä on selvä tahtojen taistelu, jonka saatan joutua häviämään.

Ensiviikolla olevan Littoisten jälkeen lähdetään sitten yrittämään toistakin essex poikuetta, lauman kakaralle Vanamolle. Vanamon kohdalla kyseessä on ensimmäinen yritys ja toivon todella että neiti tulisi himppasen helpommin kantavaksi kuin Sooda. Vanamolla on ainakin asiassa ikä puolellaan, vaikkei Soodakaan mikään vanha ole ja on muutenkin erittäin sutjakkaassa kunnossa.

Mikäli kaikki poikueet syntyvät kuten suunniteltu voi alkukevääksi olla tiedossa melkoista babyboomia. Liliankin kun on lähdössä miehelään todennäköisesti ensikuussa. Aina poikueiden porrastaminen ei onnistu niinkuin oli aluksi ajatellut, alunperinhän Soodan ja Libnan poikueet oli ajateltu suunnilleen samanaikaisiksi. Mutta valeraskauksien ja muiden myötä sitä ei enää pidä mitään poikuetta täysin varmana ennenkuin ipanat piippavat pesässä. Ja jos nyt käy niin että poikueet kasaantuvat, niin sitten pitää vain pitää enemmän peli- ja leffailtoja että saa paikalle lisäkäsiä muksuja palluttelemaan ja nauttia pidemmästä poikuetauosta sitten kakarakestien jälkeen. Sillä niin ihania kuin poikaset ovatkin, niin ovat ne välillä aika riiviöitä aikuisiin verrattuna ;)

Sanariksen kohdalla jännitetään yhä, mutta ei poikasista. Lääkekuuri on nyt käynnissä kolmatta päivää eikä muutosta tilassa juuri näy. Eilen poika kyllä tuntui jo hetken selvästi paremmalta, mutta tänään poika on ollut taas samanlainen kuin ennen kuurin alkua. Potilaana poika on kyllä ollut mallikelpoinen, ja jokaisen lääkeannoksen on saanut menemään perille kerralla. Joidenkin junnulikkojen kanssa lääke kun on tavattu jakaa lähes 50-50 rotan suun ja miun paidan kesken. Ei sillä että Sanariskaan tuosta toimenpiteestä tai lääkeaineen mausta nauttisi, mutta Sanaris on liian kiltti ja rauhallinen laittaakseen pystyyn isompia protesteja, vaikka herran koko olemuksesta näkeekin että lääkkeenotto ei todellakaan ole kivaa.

Lääkärissä

Tänään Sanariksella oli eläinlääkäri. Itse olin eläinlääkärin aikaan töissä ja pakko sanoa että se hieman jännitti. Tapsa kun ei ole ollut koskaan aiemmin edes mukana eläinlääkärillä, ja kyseinen eläinlääkäri oli itselle ennalta vieras. Tällä kertaa aika kun oli varattuna uuteen lähieläinlääkäriin, eli eläinlääkäriasema Tuhatjalkaan. Valintaan oli kaksi syytä; pienempänä kätevä nettiajanvarausysteemi ja isompana sijainti. Meillä ei ole omaa autoa ja tuonne on meiltä ehkä 300 metriä. Ei sillä etteikö keskustasta pääsisi bussillakin hyvin kaikkialle, mutta on se etenkin näin talvella kivempi kun ei tarvitse julkisia odotella.

Olin koettanut jo eilen evästää Tapsaa reissuun, muistuttanut Sanariksen syntymäajasta ja todennut että jos eläinlääkäri määrää Ditrimiä jollain miniannostuksella kannattaa pyytää jotain muuta. Että se ei yleensä toimi ja että mie en halua syöttää sitä kahden viikon kuuria ennenkuin eläinlääkäri suostuu määräämään jotain tehokkaampaa. Töissäkin huomasin vielä vilkuilevani vähän väliä kelloa ja laitoin Tapsalle vielä muistutusviestiä eläinlääkäristä - sen lisäksi että olin ruksinut ajanvarausta tehdessäni kohdan, että eläinlääkäriasemaltakin lähetetään muistutusviesti. Ei sillä ettenkö olisi jo aamulla muistuttanut Tapsaa asiasta ja antanut luvan soittaa töihin jos tulee mitään kysyttävää.

Puolituntia eläinlääkäriajan alusta Tapsa soitti minulle. Eläinlääkäri oli ollut ehdottomasti sitä mieltä, ettei Ditrimiä kannata määrätä - totesi sen hyvin miedoksi ja lyhytvaikutteiseksi, eikä siten yleensä tehokkaaksi rottien hengitystieongelmissa. Eläinlääkäri oli myös kuunnellut sydämen ja keuhkot ja keuhkoäänien ollessa puhtaat todennut oireiden todennäköisimmäksi aiheuttajaksi tulehduksen ylemmissä hengitysteissä. Ei sulkenut pois myöskään hengitysteitä painavan kasvaimen mahdollisuutta, mutta piti sitä epätodennäköisenä, ja totesi että asian tutkimisesta röntgenin avulla olisi eläimelle isommat riskit mitä toimenpiteen todennäköinen hyöty olisi. Hoidoksi määrättiin kahden eri antibiootin (Baytril + Doximycin) yhdistelmäkuuri. Saatteeksi todettiin että jos kyse on tulehduksesta, antibioottikuurin pitäisi purra. Mikäli kuuri ei pure, ennuste on huono.

Tapsan kertoman ja määrätyn kuurin perusteella olen positiivisesti yllättynyt. Ainoa mikä hieman kirpaisi oli hinta - laskun loppusumma oli 88,61€, eli selvästi korkeampi kuin meidän keskivertoeläinlääkärireissut (siltä minusta tosin tuntuu aina - en muista että laskun loppusumma olisi päässyt koskaan yllättämään positiivisesti). Mutta on niistä pahoista laskuista opiskeluaikanakin selvitty. Sijainti tuossa kun on ehdottomasti plussaa ja tietämystä on selvästi enemmän kuin sen verran että jyrsijälle määrätään ensin pieni annos Ditrimiä ja vasta jos se auta kokeillaan mahdollisesti jotain muuta - tai lisää Ditrimiä.

Nyt on edessä enää se hauska osuus - kuurin syöttäminen. Miksi ne rotat joille lääke on helppo huijata kätevästi namin seassa ovat niin harvassa ja ne jotka osaavat taitavasti purskauttaa lääkeaineen suustaan selvästi yliedustettuina?

Poikaskuvia ja kasvavia ongelmia

Tässä ensin kevennyksi kakarakuvia eiliseltä ja tältä päivältä. Kuten kuvissakin hieman näkyy, on poikueeseen selvästi haettu ulkosiitosta gerbiileistä, vaikka niitä ei sukutaulussa näykään. Parhaiten tämä piirre tulee esiin tuossa blondissa pojassa, mutta myös tytöt tekevät tuota jonkin verran. Mutta tuo poika on kyllä yksi toa-myyrä, joka on aina pää puoliksi kuivikkeen sisässä. Poikasten väliset luonne-erot alkavat muutenkin olla selkeämpiä. Esimerkiksi pojista on selkeästi erotettavissa yksi pieni sininen ujopiimä, utelias ja ahne mustaturkki sekä tuo yksi blondi gerbiili.

Pikkupoikien pikkukämppä

Lokoilua boksissa, tytöt ja pojat vielä yhdessä

Pikkutytöt

Kuikuilua

Pikkupojat gerbiiliä lukuunottamatta

Poikien yhteispotretti

Kuikuilua osa 2

Gerbiili ja sen veljet

Edellisen kaivuuprojektin jatkoa

...ja uuden nurkan tutkimista

Sitten veljien väliin torkuille

Ikävämmät uutiset koskevat sen sijaan uroslaumaa. Sanaris ei ole vieläkään kunnossa ja pojalle on nyt varattu eläinlääkäriaika ylihuomiseksi. Itse en valitettavasti pääse silloin mukaan poikaa viemään, mutta Tapsa on luvannut pojan kanssa lääkärissä käydä. Vaikka jatkunut sairastelu on toki jo itsessään hyvin kurja asia, etenkin kun pojan hengitysäänet kuulostavat todella pahoilta, eivät uroslauman ongelmat jää siihen. Nyt kun Sanaris on kurinpidollisesti poissa pelistä, ovat ongelmat Frederikin ja Pamauksen välillä kärjistyneet. Pojat jahtaavat vähän väliä toisiaan ympäri häkkiä, painavat toisiaan maahan, huutavat ja näykkivät. Kiljunta kuuluu välillä toiselle puolelle kämppää ja rottalaan ehtiessä kumpikin kyhjöttää pörhistellen omissa nurkissaan. Ellei tuolle tule pian loppua, on alettava harkitsemaan lauman hajoittamista. Siinä kohtaa tosin ongelmaksi muodostuisi poikien pariton määrä, etenkin kun keskenään vääntävät juuri nuo keskenään samanikäiset ja terveet tapaukset. Toisena mukavampana vaihtoehtona olisi että Sanaris saataisiin nopeasti kuntoon ja että se saisi laitettua lauman kasaan, sillä johtajahan se on joka tuosta kokoonpanosta nyt puuttuu. 

Tällaisina hetkinä arvostaa vielä tavallistakin enemmän niitä kertoja, jolloin johtajanvaihdokset onnistunut lauman sisällä sujuvasti ja ilman ylimääräistä vääntöä. Harmi vain ettei se mene aina niin.