Littoisten näyttely

Tavaroita kasautumassa eteiseen odottamaan Annia

Näyttelypäivä on taas pulkassa ja loppuilta menee kotoillen. Tällä hetkellä olen erityisen iloinen siitä että huomenna saa nukkua pitkään, ja heti kotiin tultua pitkä tovi meni kuumassa suihkussa. Kaikesta väsyttävyydestään huolimatta päivä oli kuitenkin oikein mukava, vaikka onnistuinkin sotkemaan ihmisiä oikein urakalla (väsymystila + huono kasvomuisti ei ole paras mahdollinen yhdistelmä). Jälkimmäistä koetan kyllä aktiivisesti treenata, ja vaikka sekosinkin vanhoissa kasvoissa parikin kertaa, opin (ainakin joksikin aikaa) yhdistämään taas yhden uuden nimen kasvoihin.

Aamulla pääsimme Tapsan kanssa näyttelypaikalle Annin kyydillä. Aamulla olin vielä suht virkeä, mutta Tapsa tarkisti silti kaikki pakkaukset varuiksi että mukana oli oikeat rotat ja kaikki muu tarpeellinen. Perusnäyttelytarvikkeiden lisäksi mukana kun oli myös yhdistystavaroita sekä myytäviä tavaroita. Näistä jälkimmäisten kohdalla olen erityisen iloinen siitä, että ne jouduin roudaamaan vain toiseen suuntaan. Kaikki boksit päätyivät näyttelystä uusiin koteihin, samoin kuin juomapullot ja tikkaat.

Näyttelypaikkaa

Näyttelymatkan jännitysmomentin tarjosi mukaan tehty tomaattikeitto. Halusin että näyttelyn kasvisvaihtoehto sisältäisi joskus muutakin kuin herne-maissi-paprikaa, joten nakitin ruuanlaiton Tapsalle joka on meistä se parempi kokki (Tapsa suostuikin tähän kun lupasin sillä välin pestä myös Tuiken ja Lilianin). Kattila tuli kuitenkin varsin täyteen, ja sain koko automatkan jännittää missä kurvissa kaadan keitot suoraan syliini. Voi siis olla, että tästä eteenpäin pysymään tutuissa ja turvallisissa laatikoissa, vaikka vaatteet lopulta suht siisteinä pysyivätkin ;)

Paikanpäällä alkoi pöytien kantaminen, mutta keskittymiskykyni tahtoi alkuun karata; Janinalla oli mukanaan kolmikerrosriippareita joita ei näkynyt netin kuvissa ja ne olivat omaan silmääni paljon hienompia kuin varaamani mustavalkopilkullinen (toinen arvonnan voittajista pääsee nauttimaan tai kärsimään tästä miut valloittaneesta kuosista). Niinpä huomasin vilkuilevani koko ajan myyntipöydän suuntaan ettei kukaan vain käy ostamassa miun kolmikerrosriippuani. Vilkuilu jatkui siitä huolimatta, että Riina todellakin vasta aloitteli myyntipöydän kasaamista, eikä paikallakaan ollut juuri ketään. Ja se jatkui aina siihen asti, että kävin nostamassa toisen noista riipuista syrjään ja ilmoitin tulevani maksamaan sen ja ennakkoonvaraamani myöhemmin. Sitten malttoi taas keskittyä niihin pöytiinkin.

Pet-urosten arvostelua

Melko pian pöytähomman jälkeen alkoi Tapsan pikaperehdytys asssarin hommiin. Tällä kertaa Saija kun oli nakittanut Tapsankin, ja Tapsa pääsi assaroimaan pet-naaraat. Itse olin päivän kiinni pet-urosten assaroinnissa viereisellä pöydällä. Päädyin sitten jossain mielenhäiriössä jälki-ilmoamaan yhden omistanikin pettiin ties kuinka pitkän tauon jälkeen. Tuo ilmoitettu oli tokikin oma ehdoton suosikkini Pamaus, joka tosin sai lopulta vain AB:n pörhisteltyään boksissa. Kovasti poika kyllä koetti pusuilla hermostumistaan hyvittää, sitten kun Janina sen lopulta uskaltautui boksista ottamaan. Tämä kerta kuitenkin ratkaisi sen, ettei Pamaus enää lähde näyttelyihin ellei sille ole laittaa boksikaveria mukaan. Pamaus kun selvästi vielä nyt toisellakin kerralla stressasi yksin boksissa oloa.

Kivojen riippujen myyntipiste

Omilla rottamuksilla päivä meni muutenkin keskinkertaisesti; virallisesta luokasta tuli kaksi laatu kakkosta. Lilian nappasi samanmoisen, mutta Tapsan diiva toi kotiin A:n ja erikoispalkinnon. Tapsan sohvasiili sai palkinnoksi magneetin jääkaapin oveen ja paljon kehuja omistajaltaan. Vaikka riitti neidin arvostelusta hupia minullekin. Tuike kun otti arvostelutilanteen hyvin rennon flegmaattisesti, sillä sitä koko asia ei selvästi olisi voinut vähempää kiinnostaa. Neiti sai kommenttia mm. siitä että oli selvästi maannut ruokiensa päällä, jotka olivat vähän tuhrineet turkkia. Saija ei selvästi tiennyt, että Tuiken maailmassa ruuan kuuluisi moisessa tilanteessa väistää, tai jonkun pitäisi nostaa ruoka pois neidin alta. Se että Tuike itse vaivautuisi liikkumaan pois ruuan päältä on kuin odottaisi kallion tulevan luokseen; Tuike tietää ettei sen tarvitse vaivautua, koska ennen pitkää joku ratkaisee ongelman sen puolesta. Tämä onkin ehkä isoin syy siihen, miksen mie tule aina niin Tuiken kanssa juttuun; mie en jaksa passata sitä, eikä Tuike ymmärrä että maapallo voi pyöriä muutenkin kuin sen ympärillä. Tapsan mukaan miun ja Tuiken välinen ongelma johtuu enemmän luonteiden samankaltaisuudesta ;)

Assaroinnin ohessa ehdin myös jonkin verran jutella ihmisten kanssa ja käydä boksikauppaa. Tällä kertaa rottajuttujen ohella intouduin haastattelemaan Sailaa myös hänen kädestään bongaamastani tablettitietokoneesta. Sellainen kun on ollut itsellä jonkin aikaa harkinnassa ja hänen kädessään oleva näytti kooltaan juuri passelilta. Assaroidessa sosiaalisen leikkimistä toki aina hieman hankaloittaa se, että pitää vähän väliä olkansa yli kurkkia tuomarinpöytää milloin tuomari tarvitsee seuraavaa eläintä arvosteluun.

Kuva jonka Lefu ei heti arvannut päätyvän blogiin ;)

Iltapäivästä jalat alkoivat vihoitella oikein todenteolla (työviikko pohjalla voi näemmä oikeasti vaikuttaa myös viikonloppujaksamiseen) ja viimeisten pet-urosten arvostelun aikaan saatoin vain toivoa ettei Janina haluaisi nähdä ihan mahdottoman montaa tapausta uudestaan. Siitä listasta tuli lopulta onneksi ihan inhimillinen ja päivä saatiin vietyä kunnialla päätökseen. Virallisten luokkien kestäessä sitä ehti jopa vähän lepuuttaa jalkojaan ennenkuin pöydät ja tuolit piti kantaa vielä takaisin paikoilleen. Tässä välissä kävi kuitenkin ilmi, että Anni on juuttunut saaristoon odottamaan seuraavaa lauttaa, eli ettei meillä ole kyytiä kotiin tiedossa. Tästä onneksi selvisi nopealla kyselykierroksella, ja Miralta löytyi autosta kylliksi tilaa miulle ja Tapsalle bokseinemme. Niinpä selvisimme Miran ja Paulin kyydillä kotiin.

Rottamääräkään ei näyttelyssä lisääntynyt kuin Janinalta palanneen Soodan verran, vaikka kyllä sitä taas vahingossa eksyi myyntipöytääkin vilkuilemaan. Jotain ihme simskuja.

Keittiömestari Lelle