Saija ja Tiina poikkesivat eilen Libnan kakaroita katsomassa. Saija kun halusi varmistua blondien muksujen väreistä vielä muutenkin kuin kuvista ja katsoa miten kakarat ovat kehittyneet. Alkoivat siinä samalla myös Tiinan kanssa sumplia, kumpi blondi tyttökakara menee kummalle. Vaalea poika kun menee nyt sijoitukseen samaan paikkaan veljiensä kanssa, vaikka alkuun sitä mietittiin Tiinan laumaan. Saija kanssa vielä vähän Tapsalta kyseli, kumpaan blondityttöön se on enempi ihastunut, että kumman se saisi sijoittaa Tapsalle tänne. Mutta taitaa Tapsa silti vielä odottaa tulevia poikueita. Lilianin silmätkin kun ovat temmanneet Tapsan niin mukaansa, etteivät rubiinit ole Tapsan mittapuulla enää edes kunnolla punaiset. Saa nähdä kuinka käy sitten, jos Lilian lähtee messarista sulhoaan tapaamaan. Russian pojan koko Saijaa vähän mietitytti, kun poika on niin piskuinen ja rimpula. Onneksi ei kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin Uno aikoinaan, ja niin Unokin kuitenkin saavutti 90 gramman virstanpylvään luovutusiän tullen.
Muksujen ohella puhuttiin seuraavan näyttelyn roolituksesta. Littoinen kun on taas LSKGY:n näyttely, oli hoidettavia askareita riittää, etenkin kun Saija ja Janina ovat molemmat kiinni tuomaroinnissa. Miut sitten nakitettiin assistentiksi ja myös Tapsa pääsee kokeilemaan asssarointia ensimmäistä kertaa. Eipä pääse hänellekään tulemaan tylsää näyttelyssä, kun assaroinnin ohella hän saa myös huolehtia siitä että Lilian olisi suht puhdas mennessään tuomarin eteen. Se kun on jotain mihin mie en ole vaaleiden kanssa ikinä oppinut. Agouti ja muut tummat värit antavat niin paljon helpommin anteeksi pienen likaisuuden, vaikka toki nekin tulee silti näyttelyyn pestyä. Mutta niiden kohdalla oikeasti riittää se yksi pesu useamman puunauskerran sijaan.
Positiivisempien asioiden keskellä poikalauma onnistuu silti aiheuttamaan edelleen päänvaivaa. Toivoin että tilanne olisi Flaksin jälkeen helpottunut, mutta tasapaino puuttuu laumasta yhä. Pamaus ja Frederik vääntävät keskenään, eivätkä tunnu saavan uutta arvojärjestystä syntymään. Ja ikäänkuin jatkuvissa nahinoissa ei olisi tarpeeksi, Sanaris on parina viimepäivinä alkanut vaikuttaa selvästi flunssaiselta; pojan kuonon ympäristö on monesti ihan räkäinen ja pahimpina hetkinä poika tuntuu myös putputtavan. Isoimmat huolenaiheet liittyvät toki noihin jatkuviin ikävänkuuloisin kinoihin ja Sanariksen mahdolliseen vakavampaan sairastumiseen, mutta myönnän harmittelevani myös näiden aiheuttamaa pienempää päänvaivaa. Littoisten näyttelyn viimeinen ilmoittautumispäivä lähenee ja mietin pääsenkö näyttelyttämään Pamausta enää ollenkaan. Viime näyttelyssä kun nähtiin, että Pamaus selvästi stressaa jos se joutuu olemaan koko päivän yksin boksissa. Kahdesta muusta pojasta Sanaris on ainoa näyttelykonkari, mutta jos se ei nyt parane, se ei toki voi seuraherraksi lähteä. Frederik taas on nyt jo lähes vuoden vanha eikä ole ikinä käynyt näyttelyssä, joten sen kohdalla olisi täydellistä venäläistä rulettia lähteä kokeilemaan toimisiko se rahoittavana seuralaisena (etenkään nyt kun poikien välit eivät ole parhaat) vai stressaisiko se vain itse kahta kauheammin ja pahentaisi tilannetta.
Ilmoittautumisia voi kuitenkin onneksi miettiä vielä joitain päiviä. Sitä ennen koitetaan keskittyä siihen olennaisempaan, eli rottiin itseensä. Nyt itsellä on vireillä sellainenkin suunnitelma, kuin luopua joksikin aikaa kaikista muista eläimistä ja keskittyä täysillä vain näihin lemmikin virkaa hoitaviin eli rottamuksiin. Varmasti meille vielä jossain kohtaa jotain harrastuseläimiä (= kaloja, käärmeitä tai muita herppejä) tulee, mahdollisesti myös muita lemmikkejä (= koira), mutta tämänhetkisenä tavoitteena olisi että jos noille käärmeille nyt omat asiantuntevat kodit löytyisivät, ei muita eläimiä tulisi ainakaan vuoteen pariin, todennäköisesti ei tähän asuntoon. Wonkan kohdalla uuden kodin etsintä on ollut harkinnassa jo puolisen vuotta ja sen kohdalla harkinta lähti alkuun käyntiin siitä, että se on talouden eläimistä ainoa joka ei ole molempien hoidettavissa. Lopulta Wonkalle kotia etsiessä aloin harkita myös viljoista luopumista. Osittain kyse on siitä, että en tällä hetkellä koe saavani käärmeharrastuksesta tarpeeksi. Toisena vaakakupissa painaa ehkä liikkuvuus. Vaikka itsellä ei olekaan hinkua käynnistää mitään mahdotonta matkailurupeamaa, olisi vuosien jälkeen taas mukava olla hetki siinä pisteessä että lemmikit on mahdollista ottaa mukaan tai viedä hoitoon jonnekin lähtiessä. Ettei olisi aina sen varassa, että saa jonkun käymään täällä hoitamassa eläimet (vaikka kiitos ihanien ihmisten sekin on aina onnistunut). Käärmeitten kohdalla asian harkintaa tietenkin helpottaa se, etteivät ne kiinni omistajaansa tai juurikaan piittaa siitä mitä terraarion seinien ulkopuolelle tapahtuu. Siinä suhteessa ne ovat kuin kalat; elävät omassa maailmassaan ja ovat kiinnostuneet ihmisestä niin usein kuin kokevat ihmisen ilmaantumisen liittyvän mahdollisesti ruokaan. Silti itselle päätöksen teko oli käärmeiden kohdalla jotenkin paljon vaikeampaa kuin kalojen. Jotenkin käärmeistä luopumisesta tulee enemmän 'huono ei-eläimiinsä sitoutuva omistaja' -fiilis, vaikka käärmeitäkään ei ole kokenut koskaan samalla tavalla lemmikeiksi kuin noita joiden kanssa on enemmän vuorovaikutuksessa (nurinkurisena esimerkkinä tästä hiiret; vaikka hiiret olivat meillä käärmeiden takia ruokakasvatuskäytössä, osa emohiiristä oli silti minulle enemmän lemmikkejä kuin käärmeet). Tänään olisi ensimmäinen henkilö tulossa viljoja katsomaan. Saa nähdä miten tilanne etenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti