Vappuaattokakaroita

Vanamo synnytti tänään, eli täällä on nyt muksuja kahdessa pesässä. Vanamon muksuja en ole vielä päässyt näkemään, eli määrästä ei ole vielä minkäänlaista arviota. Kovasti ne kuitenkin piippailemalla ilmoittelevat olemassa olostaan. Vanamon maha oli kyllä eilen jo niin valtava, että olen hyvin yllättynyt mikäli poikasmäärä jää alle kymmenen, elleivät muksut ole sitten todella isoja.

Soodan muksut puolestaan alkavat olla ihan rottia jo: tänään ne ovat viimein keksineet seinäkiipeilyn salat kavuttuaan aiemmin vain pohjalla olevan puukaaren päälle. Juomapullosta muksut ovat kanssa juoneet jo pari päivää - Soodan epäonneksi se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö maitobaari olisi yhä mieluisampi.

Massu ja muksukuvia

Vanamo alkaa räjähdyspisteessä

DaCapo ja KitKat

Kismet peseytyy

Sooda vahtii kuvauksien etenemistä

MilkyWay ja ikkunasta kurkkiva Fami

Flake, Yorkie ja KitKat

Japp suuntaa kohti MilkyWaytä ja Famia

Päätöksenteon vaikeudesta

Kismetin kohdalla päätös oli helppo: halusin Soodan poikueesta itselleni rex naaraan, ja rex naaraista ainoastaan yksi oli edes jossain määrin lupaava - ja agouti. Mitä enemmän poikaset kasvoivat, sitä selvemmäksi tuli että tästä poikueesta ei itseni kannata meille ressexiä jättää. MilkyWay aiheuttaa puolestaan päänvaivaa. MilkyWay on nimittäin kaunis kuin kermakarkki ja muutenkin erityisen sympaattisen oloinen tyttö. Siinä ohella se on myös poikueen paras essex (mikä ei tässä poikueessa vaadi kyllä paljoa, ja minkä sen väri osittain vesittää; noin vaalealla värillä essex ei yksinkertaisesti tule toimimaan). Näistä jälkimmäinen ei tosin paina paljoa vaakakupissa siinä, että katsoessani tyttöä haluan sen jäävän kotiin. Haluan, mutta tiedän ettei se ole järkevää: haluan myös pitää laumakoon kurissa ja enemmän aikaa kaikille kotona oleville rotille.

Koitin siis taktikoida: tyttö on vaalea ja (rubiinin)punasilmäinen ja Tapsa tykkää vaaleista punasilmistä. Aloin siis puhua neitiä Tapsan lellikiksi, jolloin se luonnollisesti jäisi kotiin, mutta kuitenkin ilman että täysi hoitovastuu olisi itselläni. Tapsa oli varovaisen kiinnostunut ideasta, mutta vaakakupissa painoi toisaalta myös Lilianin tuleva poikue: kaikkein mieluiten Tapsa kun haluaisi vaalean punasilmäisen tai muun kauniin neidin oman rottansa jälkeläisistä. Ennen päätöksentekoa Tapsa halusi ainakin kysellä Saijalta millaista sulhoa Saija oli hänen neidilleen miettinyt, että mitä värejä poikueeseen olisi odotettavissa. Se selvisi sitten tänään: sulho on rex agouti, joka voi kantaa ylläreitä, eli poikue on kuin yllätysmuna: se mitä siihen tulee selviää jahka muksut syntyvät ja kasvavat, ja vaikka Lilian onkin lähdössä miehelään jo ensiviikolla, on päätös MilkyWaystä tehtävä jo ennen muksujen syntymää. Saijan kanssa puhuttua Tapsa alkoi muutenkin kallistua enemmän näyttelytasoiseen sijoitusrottaan, sitten kun sopiva tulisi vastaan. Silloin hänen rottakiintiönsä ei olisi täysi jos sellainen sattuisi syntymään Lilianin poikueeseen.

Tässä kohtaa mie päädyin luovuttamaan ja tekemään Saijankin ehdottoman järkipäätöksen: etsin MilkyWaylle lemmikkikodin. Tapsa oli päätöksestä samaa mieltä, ja niinpä kävin merkitsemässä MilkyWayn blogiin vapaaksi.

Päätös piti noin tunnin. Sitten unohduin ainakin puoleksi tunniksi seuraamaan kuinka MilkyWay touhusi häkissä ja kaatui mukkelismakkelis pestessään itseään. Maailman ihanin muksu. Miun muksu. Aloin hyvin vakavasti harkita muksun jättämistä kotiin itselle siitäkin huolimatta että miulla on sitten kohta kolme junnua tuolla. Sitten Tapsa liittyi miun seuraani muksua katsomaan, ja vahvisti itsestään selvän: MilkyWay kyllä on ihana. Niin ihan että hän kyllä voisi periaatteessa kuvitella sen itselleenkin. Ehdotin kompromissia: mitä jos MilkyWaysta tulisi meidän ensimmäinen yhteinen rotta. Se olisi siis 0,5 rottaa kummallekin; kummankaan kiintiö ei ylittyisi, koska puolikkaita ei lasketa (täydellistä logiikkaa, johon kykenee vain totaalisen ihastuneena).

Kävin muuttamassa muksun varaustilanteen takaisin siksi mikä se oli: 'kotiin/vapaa'. Mitään kun ei kuitenkaan vielä päätetty. Muksun jättäminen ei oikeasti olisi kaikkein järkevintä: sitten meillä olisi naaraslaumassa kohta 3-4 suunnilleen samanikäistä rottajunnua, eli ikäjakauma painottuisi kerralla aika alas. Mutta toisaalta: ehkä eläinten kanssa ei vain aina voi olla järkevä. Väkisinkin tuli mieleen myös se viime kerta kun kävin samanlaista kädenvääntöä kotiinjätettävistä itseni kanssa; muksu oli agouti essex naaras ja mie rakastuin siihen heti, vaikka Saija ja Janina kummatkin järjen ääninä sanoivat kuinka miun ei kannata jättää sitä kotiin, vaan myydä se lemmikiksi tai korkeintaan sijoittaa. Se muksu oli Sooda, ja mie toimin järkevästi ja sijoitin sen. Nyt Sooda on taas kotona, mie olen entistä rakastuneempi siihen enkä tiedä haluanko toimia tällä kertaa järkevästi. Tällä kertaa muksu kun ei välttämättä sitten palaisikaan ;) Toisaalta taas jos Kismetkin tulee emoonsa, kuinka monelle symppikselle pusurotalle miulle oikeasti riittää tasapuolisesti huomiota. Vaikeaa.

Lempparinaaraita ei näemmä koskaan kannattaisi lisäännyttää, kun niiden poikasia ei malta myydä ;D

Auenneita silmiä

Soodan muksuista valtaosalla aukesi silmät toissapäivänä illalla ja porukan viimeiseltä Oh Henryltäkin eiliseen mennessä. Miun tavoite muksujen päivittäisestä kuvaamisesta on kuitenkin lipsunut, enkä ole ehtinyt napata vielä yhtään kuvaa muksuista silmät auki. Myöskin kaikki isommat blogipäivitykset ovat olleet vähän tauolla. Selitys on kuitenkin yksinkertainen: viime aikaisen härdellin jälkeen olen vain nauttinut siitä että on ehtinyt istua rottamusten kanssa sohvalla samalla kun Sooda käy kerta toisensa jälkeen pöllimmässä miun leivän päältä kurkut, kalkkunat ja juustot jemmaten ne häkkinsä taakse odottamaan leivän loppumista. Mamma ja muut aikuiset kun ovat joutuneet olemaan härdellipäivinä vähemmällä huomiolla, että muksut ovat varmasti saaneet osansa. Etenkin Vanamolle se on ollut ikävää, koska muksuja odotellessa se tylsistyy pikkuhäkissä (toivottavasti odotus on kuitenkin lopuillaan).

Mutta eiköhän se kirjoitusinspiraatiokin iske taas jossain kohtaa pintaan, niin että saa blogiin taas muutakin kuin pikaisia kuulumispäivityksiä. Aiheitakin kun olisi mielessä useampia, sitten kun ehtisi ja malttaisi istua kunnolla alas kirjoittamaan.

Eilisen lekottelu tuntui kyllä tavallista oudommalta eksyttyäni facebookiin; olin kokonaan unohtanut että messut näyttelyineen ovat juuri tänä viikonloppuna. Tuntui että kaikki muut puunaavat kotona rottiaan ja valmistautuvat aikaiseen ylösnousuun. Ei sillä että itse olisi tullut nukuttua kauhean myöhään: heräsin ilman kelloa ennen kuutta ja menin katselemaan muksuja ilman kiirettä mihinkään. Näyttelytauossa on puolensa, vaikka nyt jouduinkin vaivaamaan Saijaa saadakseni hupparini kotiin messuilta.

Pientä uudelleen järjestelyä

Soodan muksut ovat käyneet jo ensimmäisiä kertoja tutkailemassa pesän ympärystää. Niinpä tuli ajankohtaiseksi siirtää

Soodan uusi lukaali

Sooda muksuineen isompaan häkkiin, jossa muksuillakin on paremmin tilaa touhuilla kun lähtevät kohta kunnolla liikkeelle. Sitä ennen mamma saa riippumaton kotvaksi omaan käyttöönsä niin että pääsee lepäilemään rauhassa muksujen hoidon lomassa. Samalla kun häkki vaihtui vaihtui myös häkin paikka; nyt se on vähän vilkkaammalla paikalla olohuoneessa, niin tottuvat muksutkin paremmin ääniin.

Vanamo joutui puolestaan muuttamaan isosta likkahäkistä mammailuboksiin, joka sijoitettiin samaan paikkaan rottalassa jossa Soodan häkki on nyt ollut. Mikäli laskelmani pitävät paikkansa, Vanamon lasketun ajan pitäisi olla viikon vaihteessa. Neidillä on nyt sitten joitain päiviä aikaa laittaa pesää ja asettua uuteen häkkiin.

Soodan poikueesta tuli myös rustailtua ensimmäiset myynti-ilmoitukset, tänään tosin vasta muutamaan

Vanamon mammailuboksi

facebookin yhteisöön. Kotiinjäävistä yksi on nyt varmuudelle päätetty; se on Kismet. Sen lisäksi sijoitan Jappin Erikan luo. Pourukan ainoaa sileää blondia olen koettanut puolivakavissani Tapsalle puhua, osittain siksi että olen itsekin hieman ihastunut tyttöön. Sen kohdalla ei ole kuitenkaan päätetty mitään varmaa, sillä itselle saattaa jäädä muksu myös Vanamon poikueesta ja Tapsakin miettii pitäisikö hänen odottaa mitä Lilianin poikueeseen syntyy.

Yksilökuvat Soodan poikasista

Piakkoin alkaa olla aika aloittaa kotien etsintä Soodan lapsille. Sitä touhua edeltää aina se hauska homma; yksilökuvien nappaaminen poikasista. Yleensä olen jättänyt homman suosiolla siihen kun muksut avaavat silmänsä, tällä kertaa olen joitakin päiviä aikaisessa. Saa nähdä intoutuuko sitä ottamaan uudet kuvat sitten kun muksuilla on silmätkin auki.

Janinalle jo naureskelin että etenkin poikueen essexit näyttävät siltä että miun pitää varmaan vakavissaan harkita siirtymistä petteilyn puolelle ;) Mutta mikäli nuo tulevat luonteeltaan yhtään äitiinsä, sillä saralla voisi kyllä olla mahdollisuuksiakin.

Saanen siis esitellä, Soodan lapset:

DaCapo

DaCapo

Japp

Japp

Oh Henry

Oh Henry

Yorkie

Yorkie

KitKat

KitKat

MilkyWay

MilkyWay

Kismet

Kismet

Flake

Flake

Fami

Fami

Eliza kotona taas

Niin siinä sitten kävi, että meiltä mummolaumaan eläkepäiviään viettämään siirtynyt Eliza päätti elää mummoporukasta kauimmin. Viimeiset viikot Lenan luona Eliza vietti kahdestaan Vasi-mummon kanssa, mutta tällä viikolla Vasi jouduttiin lopettamaan kasvainten takia. Koska Lenalle ei ollut enää uusia naaraita tulossa hänen päätettyään nyt keskittyä uroslaumaansa, sovittiin että haen Elizan takaisin tänne. Likkalauma onkin ollut nyt sen verran rauhallinen, että uskaltauduin nostamaan neidin suoraan takaisin laumaan. Jonkin aikaa siinä sitten porukalla ihmeteltiin ja vähän seläteltiin toisiaan, mutta tänään Eliza on jo ollut niin kuin ei olisi ikinä muualla ollutkaan. Äskenkin mummuska nautiskeli ilta-auringosta riippumatossa hellehatun alle käpertyneenä.

Eliza ja hellehattu

Eliza, Vanamo ja Libna

Siivottuja häkkejä ja kakaroita

Eilen rottamukset saivat taas puhtaat aluset itselleen kuivikkeita ja pestyjä tasoja myöten. Etenkin poikien kohdalla

Poikien häkki

kankaita pitäisi kyllä oppia vaihtamaan paljon nykyistä tiheämpään, niin pysyisivät häkit hajuttomampina. Se nimittäin tuli taas huomattua, että ne haisevat tuolla selvästi eniten. Osittain varmasti siksi, että olen vuorannut niillä kaikki paikat joilla rottamukset oleilevat eniten välitasoja myöten. Crittereiden kohdalla kun olen turhan laiska roudaamaan häkkejä suihkun alle pesuun joka siivouskerran yhteydessä, ja häkki on huomattavasti helpompi puhdistaa rätin kanssa, kun isoin osa sotkuissa on kiinni rievuissa eikä tasoissa ja pinnoissa. Eipä sillä, kyllä nyt häkkejä katsellessa tuli taas tunne, että kyllä nuo pitää taas lähiaikoina laittaa osiin kunnon pesua varten. Pitää vain varata jonkun siivouskerran yhteyteen kunnolla aikaa, eikä suorittaa pikasiivousta töiden ja jonkin muun välissä. Saadaan sitten rottamuksille taas kunnon kriisi aikaiseksi ;)

Rottuskat saavat meillä häkin siivouksen yhteydessä yleensä jaloitella vapaasti. Siivouksessa onkin aina monta avustajaa, kun jokainen käy vuorollaan varmistelemassa mitä teen. Häkkejä siivotessa rottalan ovi ei ole edes kiinni ja rotilla olisi kerrankin pääsy koko asuntoon, mutta niinä hetkinä kyseinen mahdollisuus ei voisi vähempää kiinnostaa. Silloin touhuillaan mieluiten sielä missä muutkin (tai käydään ohimennen treffailemassa viereisen häkin suunnalla). Häkin purun kaltaisten suursiivouksien aikana moinen tutkimisoikeus toki evätään, ettei ketään tule vahingossa teloneeksi seiniä irroitettaessa. Rotan kuono kun on hyvin ehtiväinen silloin kun lähistöllä tapahtuu jotain sitä kiinnostavaa.

Tyttöjen häkki

Soodan blondit 6,5vrk

Sooda pääsi muiden mukana jaloittelemaan ja muutoinkin neiti viettää nykyään laumassa ne ajat joina touhuilen muksujen kanssa. Pienillä on nyt ikää kokonaiset 9vrk ja napsin muksuista eilen vihdoin ensimmäiset pojat-tytöt kuvat. Sain tämän inspiraation tosin vasta lähempänä puoltayötä jolloin olen nykyisellään yleensä jo nukkumassa, eli kuvien laadusta en osaa sanoa yhtään mitään. Kohta se selviää kun alan purkaa niitä kamerasta. Muksut ovat kasvaneet edelleen tasaisesti ja nyt näyttäisi siltä että meidän blonditiimi Milky Way, Flake ja Oh Henry ovat myös kaikki essexejä. Noilla blondeilla kun menee aina selvästi kauemmin että kuviot erottuvat selvästi.

Vanamon maha tuntuu kanssa pyöristyneen, eli ensiviikon lopulla saatetaan saada lisää rottanakeroita taloon. Josko sieltä löytyisi miulle sitten jokin kiva uusi näyttelykaverikin. Sillä edellytyksellä että ensivuonna näyttelyihin taas paremmin ehtisi; tämän vuoden näyttelysaldo jäänee alle puoleen vuoden aikana järjestetyistä, kun kevätkaudelta on näillä näkymin jäämässä väliin vielä messari ja Mäntsälä, ja marraskuun molemmat näyttelyt jäävät väliin suunnitellun matkan takia. Eipä sillä että meillä tällä hetkellä edes kauheasti mitään näyttelytettävää olisi. Keskivertokivan näköisistä kivoista kotirotista ei leivota champiooneja edes aktiivisella näyttelyissä ravaamisella, kun vastassa on oikeasti ulkonäöltään parempia eläimiä. Mutta käydään silti niissä missä ehditään ja koetetaan aktivoitua taas jos laumaan eksyy joku tällä saralla potentiaalisempi tapaus. Tai sitten loikkaan petin puolelle miun lempparitytön kanssa ;)

Tummat muksut 6,5vrk

Pojat 8vrk

Pojat 8vrk (etualalla Yorkie, takana ylimmästä alkaen Japp, DaCapo ja Oh Henry)

Tytöt 8vrk

Tytöt 8vrk (tytöt ylimmästä alkaen Fami, Flake, Milky Way ja KitKat. Kismet on haudattu pois näkyvistä kasan alle).

Ikävää listausta

Sain eilen tiedon että Sanariksen veljellä, Tuiken velipuolella on mennyt pää vinoon ja se on alkanut rohista. Koska tapaus ei ollut sisarusarjassa ensimmäinen tuon tyylinen, piti sitten kaivaa esille blogista, Suskun blogista ja muista muistiinpanoista poikueen terveystiedot yhdeksi listaksi. Pakko sanoa että tulos oli masentava; Delilahin ja Naveenin poikue onnistui ehkä luonteiden puolesta ja ulkonäöllisesti varsin hyvin, mutta terveydellisesti se oli fiasko. Lista lähti sitten facebookissa eteenpäin niille joille tuosta on mennyt poikasia jalostukseen.

Nyt vähän harmittaa ettei Delilahia tai Tuikea tullut kumpaakaan avautettua. Näin jälkikäteen kun voi ikävästi vain arvailla, onko toisella tai molemmilla oireet johtuneet kasvaimista, vai vähintään yhtä mahdollisista ruokaan tukehtumisesta (Delilah) ja pahasta korvatulehduksesta (Tuike). Jokin ei kasvainperäinen kun pudottaisi Delilahin listalta pois. Tuike on toki muutenkin enemmän yksittäistapaus eri poikueesta olevana ja poikueestaan ainoana sairastuneena, mutta emonsa kautta silti samaa sukua. Muilla Delilahin ensimmäisestä poikueesta sairastuneilla oireet ovat onneksi olleet lievempiä, lähinnä rohinoita. Se mikä tässä ei ole normaalia on oireiden kasautuminen.

Listan teko kirpaisi kyllä pahasti. Piti yhdeltä istumalta palata monen ihan lempparirotan viimeisiin hetkiin ja lopetussyihin; Delilah, Muhku, Elise... Onneksi nuo pahimmat tapaukset ovat kuitenkin sattuneet itselle. Nyt vain toivoo veljen perheen puolesta, että Faras tokenisi omasta vaivastaan antibiooteilla.

Sanaris taitaa tämän seurauksena jäädä käyttämättä jalostukseen. Sitä kun en ole vielä ehtinyt käyttää, niin ehkä en lähde riskeeraamaan. Sanariksella kun on kuitenkin jo itselläänkin yksi vahva antibioottikuuri pohjalla, jonka lisäksi se on ollut taas parina viime päivänä vähän nuhainen.

Harmittaa vietävästi. Osittain varmasti sen takia, että ajattelin suvun jatkumisen kautta saavani pitää Delilahin jollain tasolla lauman elämässä mukana. Nyt pitää sanoa taas hyvästit. Tai ei ihan vielä; Libna ja Sanaris pysyvät toki kuvioissa mukana niin kauan kuin elävät (vaikka Libnan voikin sanoa olevan noista kahdesta luonteeltaan selvästi kauempana emostaan ja mummustaan ;)).

Poikueellinen suklaapatukoita

Muksut 4vrk

Poikasia ei ole hyvä yksilöidä esimerkiksi nimeämällä ennen lopullisen karsimispäätöksen tekoa. Soodan poikasten
 kohdalla yksilöinniltä ei kuitenkaan voinut jo muusta syystä välttyä: kaikki muksut olivat selvästi erotettavissa toisistaan jo kolmipäiväisinä. Missään kohtaa ei siis voinut miettiä, jättääkö emolle 3 vai 5 samaa sukupuolta olevaa sk agoutia, vaan alusta pitäen jokainen muksu oli keskenään erilainen. Ja siinä pari päivää pyöriteltyäni karsisinko mieluummin vaalean kikkuratytön vai vaalean kikkarapojan, tai että olisiko sittenkin järkevintä karsia molemmat vaaleat kikkurat, koska niistä kumpikaan ei ole ainakaan jäämässä kotiin, tein päätökseni: tällä kertaa en karsi ketään. Poikaset ovat kuitenkin kasvaneet varsin tasaisesti, ja vaikka Yorkie on porukan pienin, ei kokoero ole merkittävä ja silläkin on koko ajan ollut paljon maitoa mahassa. Nyt vain toivon, ettei päätös ollut virhe ja että emo selviää koko katraan kanssa jatkossakin. Tästä isompien muksujen karsiminen kun on vielä kamalampaa.

Tähän asti Sooda on kuitenkin ollut emona mallikelpoinen: rauhallinen ja huolehtiva. Itsekään en ole joutunut Soodan kanssa pelkäämään sormieni puolesta, vaikka Soodan ollessa häkissään se vahtiikin selvästi etten mene liian lähelle pesää. Namit sen sijaan viedään kädestä ja niitä mamma nyt saakin urakalla, erityisesti erilaisia kuivattuja hyönteisiä, lihaa, maitotuotteita, versoja ja marjoja.

Eilen päätin myös nimet muksuille (osalle oikeastaan jo ennen eilistä). Kakaroista tuli siiis

Muksut 4vrk

Kismet (rex ag n)
Fami (rex ba esx n)
KitKat (rex ag esx n)
Flake (rex "vaalea" n)
Milky Way (sk "vaalea" n)
Yorkie (sk ag u)
Oh Henry (rex "vaalea" u)
Japp (rex ag u)
Da Capo (rex ba u)

Kaikkia noista patukoista ei löydy suomalaisista marketeista, mutta jotenkin en teemasta huolimatta halunnut nimetä muksuja Tupliksi tai Pätkiksiksi (sitä en kyllä osaa sanoa, miksi ne ovat niin eri asia kuin Kismet tai Milky Way). Näin varhaisessa nimeämisessä on tosin se ongelma, että vaikka kovasti haluaisinkin seuraavan rottani nimeksi Kismet, en ole vielä varma onko tuo rex ag muksuista se joka on jäämässä kotiin. Kuitenkin muksuja ja nimiä pyöritellessä se vain oli noista eniten Kismet. Eli jos kotiin jääkin sitten joku muu, siihen on vain sopuduttava (niinkuin kävi ensimmäisen poikueenikin kanssa: Katarina on lempihahmoni pelissä jonka mukaan poikue nimettiin, ja sen piti tulla nimeksi kotiinjäävälle - kuitenkin nimi vain sopi selvästi paremmin poikueen pienelle agoutiprinsessalle, ja kotiinjäävästä tulikin Eliza). Sinänsä kyllä hullua, miten muka neljä-viisipäiväisestä muksusta voi mitenkään sanoa mikä nimi sille sopii tai ei sovi ;)

Vaaleille en tosiaan lähtenyt vielä värejä arpomaan ja siihen touhuun saatan joutua taas pyytämään apua Saijalta jahka muksut hieman kasvavat. Siihen saakka muksut saavat olla team blondit eli vaaleat.

Muksut 5vrk

Arvausleikki jatkuu

ressex nakerot

Tänään sain Soodan muksuista jo neljä urosta ja viisi naarasta, rexien määrä oli pysynyt ennallaan. Kummankin essexien kohdalla pääkuvioksi näyttääkin tulevan laukin sijaan iso tähti. Pigmentin määrä siis lisääntyy ja muksut kasvavat. Samalla alkaa nähdä päivä päivältä selvemmin mitä tuolla pesässä mönkii. Se onkin yksi syy, miksi ensimmäinen viikko poikasten syntymän jälkeen on mielestäni yksi jännimpiä. Pienistä sokeista vaaleanpunaisista rottanakeroista kasvaa niin nopeasti pieniä untuvakarvaisia hylkeenpoikasia. Sen jälkeen kaikki käykin jo liian nopeasti, kun muksut saavat silmänsä auki ja lähtevät liikkeelle ;D


Karsimispäätöstä en ole saanut vieläkään lyötyä lukkoon. Jotenkin nämä poikueet ovat itselle vaikeimpia karsittavia, joissa poikasmäärä on sillä rajalla selviäisikö emo kaikkien kanssa. Yli kymmenen muksun kanssa päätös kun on tehtävä, nyt ei voi välttyä vertailemasta poikasia ja miettimästä, missä mamman raja menee.

Koko poppoo 3vrk

Soodan muksut 2vrk

Soodan muksut 1vrk

Soodan poikaset ovat nyt 2vrk ja tänään tuli alustavasti kurkittua muksujen sukupuolia, värejä ja turkkimuunnoksia. Tämän
päiväisen tutkailun perusteella poikue vaikuttaa hyvin naaras ja rex voittoiselta: yhdeksästä poikasesta seitsemän vaikuttaisi olevan naaraita ja seitsemän rexejä. Ainoat varmat essexit ovat tällä hetkellä kaksi ylikuvioitunutta rex naarasta, joista toiselle vaikuttaisi tulevan laukki ja toiselle vinolaukki. Mahdolliset pienempi tähtiset essexit erottunevat joukosta joidenkin päivien sisään - tällä hetkellä muutamista kun on vielä hankala sanoa onko päälaen vaaleampi kohta orastava tähti vai ihon alta kuultavaa kalloa.

Poikasissa näkyi myös jonkin verran kokoeroja, eli todennäköisesti poikueesta joudutaan karsimaan pari poikasta että mamma selviää urakastaan kunnolla. Sen suhteen seuraan tilannetta ainakin huomiseen ennen päätösten tekoa. Ainakin nuo pari härpäke-essexiä haluaisin tuohon poikueeseen jättää, vaikka Saijalta tulee varmasti sanomista jos jompikumpi niistä meinaisi jäädä vahingossa meille ;) Ressex tyttö kun tuosta oli alunperin toiveissa kotiin jättää, mutta jos ainoat essexit ovat nuo ylikuvioituneet sitten pitänee harkita uudestaan (kasvatusta tai kotiinjätettävää ;)).

Soodan muksut 2vrk

Myös muksujen nimipohdintaa on tullut aloiteltua jo näinkin hyvissä ajoin, ja miusta tuntuu että tästä poikueesta kotiin jää Kismet. Tiedän että miun seuraavasta tytöstä piti tulla Usva, mutta jotenkin näen usvan enemmän Vanamon tyttönä kuin Soodan. Se nimi ei vain tunnu oikealta Soodan poikaselle. Nyt siis puuttuu enää ne muiden nimet - ja Kismetin mahdollinen virallinen nimi, jos päädyn nimeämään muksut taas jonkin teeman mukaan (ellen sitten mene suklaiselle linjalle koko poikueen kanssa).

Sooda on mammanakin ihana ja mie en malta odottaa mitä näistä kakaroista tulee. Jos ne tulevat äitiinsä, pidän pian koko poikueen meillä. Tai ainakin tytöt

Jäsenkatoa paikallisyhdistyksissä

Joskus yhdistyskokouksissa käydessä tuntuu siltä että netti on jossain määrin ajanut ohi yhdistystouhuista. Tai ainakin jäsenmäärien jatkuva pieneneminen tuntuu käyneen yhtä aikaa netin yleistymisen ja sosiaalisen median nousun kanssa. Mikäli näkee yhdistysten tarjonnan näyttelyinä ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvänä jäsenlehtenä (joka sisältää osaksi näyttelytuloksia), kehitys on ymmärrettävää; onhan netissä tietoa saatavilla moninkertaisesti, monta kertaa nopeammin ja mikä parasta - täysin ilmaiseksi. Ei siinä enää yksi lehti niin paljoa paina, etenkin jos ne näyttelyt eivät kummemmin kiinnosta. Tai vaikka kiinnostavaisivatkin: eihän näyttelyttäminen edellytä jäsenyyttä.

Ja jos täysin totta puhutaan, netti tuntuu tarjoavan myös paljon muuta mitä itse aikoinani lähdin hakemaan yhdistystoiminnasta; samanhenkisten ihmisten yhteisöjä, vuorovaikutusta ja mahdollisuuden kysellä ja vaihtaa kokemuksia. Keskustelufoorumit, blogit ja facebook ovat avanneet lukuisia sellaisia väyliä joita oman harrastukseni alkupuolella 90-luvun puolivälissä ei vielä ollut. Minun ei tarvitse välttämättä ottaa suoraan yhteyttä kehenkään yksittäiseen harrastajaan aloittaakseni keskusteluita tai saadakseni vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Voin pysyä puhumatta kotona ja olla silti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa paljon useamman harrastajan kanssa kuin pienen Pirkanmaalaisen harrastajayhdistyksen kautta omassa lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani.

Silti tämä kehitys on minusta hieman sääli. Vaikka näyttelyt ovat monella jyrsijäyhdistyksellä varmasti se näkyvin osa toimintaa ja isoin ponnistus, on yhdistystoiminta parhaimmillaan myös niin paljon muuta; väylä tutustua ihmisiin oikeasti pelkän nettikirjoittelun sijaan. Toki niitä väyliä on muitakin, kuten ne myös ei-jäsenille auki olevat näyttelyt. Silti mielestäni pienen paikallisyhdistyksen parasta antia ovat juuri vapaamuotoisemmat yhteiset illanvietot. Ne kun kukaan ei ole koko päivää kiinni tuomaroinnissa tai assaroinnissa, vaan ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä. Juttelemaan, syömään jotain pientä ja nauramaan yhdessä. Sellaisessa mukana oleminen on ainakin itselläni ollut omiaan pienentämään kynnystä myös niihin suorempiin yhteydenottoihin, silloin kun on tullut tarvetta paikalliselle avulle.

Tällaiset illat eivät toki vaadi isoa ihmisjoukkoa toimiakseen tai ollakseen viihdyttäviä; niitä kyetään pitämään yllä pienenkin jäsenistön turvin. Silti porukan ollessa pieni ja vakiintunut tuntuu yhdistystouhusta puuttuvan jokin siihen erityisen hyvin sopiva palanen: mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin yhteisen tekemisen myötä. Tämä elementti löytyy kyllä hyvin tullessa uutena jäsenenä mukaan kuvioihin: astellessani ensimmäiseen Lskgy:n syyskokoukseen tunsin paikalta vain Janinan ja muut kävivät sitten pikkuhiljaa tutuiksi päästyäni mukaan seuraavan vuoden hallitukseen (omasta vapaasta tahdostani - kokouksia ei tarvitse jättää väliin pakkovärväyksen pelossa).  Vaikka täytyy kyllä myöntää, että ellen olisi aiemmin toiminut Pirkanmaan Nakertajien hallituksessa kynnys marssia suoraan syyskokoukseen olisi voinut olla astetta suurempi miun ujoudella (ja tuollakin kertaa osallistuminen meinasi jo hetken kaatua siihen, että en tahtonut löytää Maijun silloista ullakkoasuntoa, eikä minulla ollut vielä ketään jolle soittaa reitin kysymiseksi - miun suuntavaistoni on aina yhtä legendaarinen).

Miksi siis suosittelen kaikille tutustumista paikallisyhdistysten toimintaan? Koska ihmisiä on oikeasti mukava nähdä välillä myös livenä, ja etenkin jos itsellä ei ole vielä rakennettuna valmista verkostoa samalla tavalla hurahtaneista ihmisistä yhdistystoiminta on hyvä paikka aloittaa (tai vaikka jatkaa jos pohjaa jo olisikin; mikäli pidät esimerkiksi rottiesi kasvattajasta ja hänen tuestaan, voi yhdistystouhujen kautta löytää lisää yhtä ihania ihmisiä). Yhdistystoiminta ei ole ainoa väylä, mutta hyvin toimiva. Jäsenmaksutkaan kun eivät ole edes kahden hampurilaisaterian vertaa vuodessa (paitsi jos huijaa ja käyttää kuponkeja) ja kaikki tapahtumat ovat jäsenille auki välittömästi. Sitä voi siis lähteä suoraan mukaan, eikä tarvitse koettaa ensin tutustua ihmisiin ja toivoa että joku kutsuisi sitten jossain kohtaa mukaan johonkin. On vain kerran voitettava kynnys tulla hetkeksi keskelle uusia outoja ihmisiä - näin pienissä piireissä ihmiset käyvät oikeasti tutuiksi hyvin nopeasti ;) Itselläni tuon kynnyksen ylittäminen tuplasi hetkessä tuttavuuteni uudella opiskelupaikkakunnalla (mikä antaa ehkä vähän kuvaa silloisesta antisosiaalisuudestani ;)).

Nykyään löytyy kyllä myös melkein yhdistystoiminnan tapaan toimivia nettiyhteisöjäkin. Itsekin olen ollut muun muassa mukana järjestämässä kaninäyttelyä, jossa järjestävänä tahona ei ollut mikään yhdistys vaan joukko puput.nettiläisiä. Samaten akvaario-, herppi- ja rottapuolella olen ollut mukana keskustelufoorumien kautta järjestetyissä harrastajamiiteissä, joissa organisoivana tahona on ollut yhdistyksen sijaan joukko foorumiaktiiveja. Silti en osaa vielä täysin sulautua pelkkään osin anonyymiin nettimaailmaan. Jokin osa miusta käpertyy yhä mieluusti lehden kanssa sohvannurkkaan odottamaan seuraavaa mölkkyturnausta, vaikka hieman vanhempien lehtien kohdalla tunnen jo pientä huvittuneisuutta sen suhteen että neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti on ollut joskus varteenotettava mainostusväylä jyrsijäpoikueille.

Mikäli joku tämän luettuaan havaitsee itsessään jotain orastavaa kiinnostuksen siementä yhdistystouhuja kohtaan, miua saa käyttää vapaasti hyväksi Turun seudulla ;) Oli sitten kyse siitä että haluaa tutustua ensin johonkin yksittäiseen ihmiseen ennen tapahtumiin uskaltaumista, kaipaa yöpaikkaa halloweenillanistujaista toipumiseen tai vaikka vain puhelinnumeron johon ottaa yhteyttä jos ei löydäkään perille lehdestä löytyvän uppo-oudon numeron sijaan (lupaan vastata pienestä puhelinkammostani huolimatta).
  

Uutta elämää

Olin tänään töissä kun sain Tapsalta viestin: Sooda on synnyttänyt. Soodan siirto mammailuhäkkiin jäi vähän viime tippaan, mutta mamma oli onneksi silti ehtinyt rakentaa yöllä pesän pikkuisilleen. Kopin ovesta kurkkimalla nakeroita näkyi ainakin neljä, muksujen tarkemman laskemisen aika on sitten huomenna. Vähän epäuskoinen olo tällä hetkellä, tämän poikueen suhteen kun olin luovuttanut jo täysin.

----------
Pääsin näkemään muksut paremmin, muksuja näyttäisi olevan yhteensä yhdeksän.

R.i.p. Tuike

Tuike lopetettiin eilen illalla ja käytiin hautaamassa vielä samana yönä.

Lepää rauhassa.

Tuike (Zaya's Hunka Burns in Love), 06.03.2012-10.04.2013

Joskus kaikki ei vain suju

Tänään oli Lskgy:n kokous, tällä kertaa Maijulla. Suunnitelmani oli simppeli: töistä kotiin, syön pikaisesti jotain, nappaan kannettavan mukaan ja hyppään seuraavaan bussiin. Tietenkään mikään näin kunnianhimoinen ei voi ikinä toimia.

Ensimmäinen kompastuskivi oli ruoka. Alkuperäinen suunnitelma oli napata jotain mukaan kiinalaisesta ja syödä pikaisesti kotona, niin että ruuista olisi riittänyt hyvin vielä iltapalaksi. Luottolähikiinalaisemme ovella oli kuitenkin lappu, että paikka on suljettu jonkin remontin vuoksi. Ei siinä mitään, aikaa oli vielä 50 minuuttia ja kyllähän keskustassa ruokapaikkoja riittää. Päätimme turvautus lähiheseen. Jonoa oli vähän, mutta myös valmiita hampurilaisia näytti olevan ihan hyvin, joten eiköhän jono etenisi nopeasti. Ehkä olisi voinutkin edetä, ellei juuri meidän edessä ollut lapsiperhe olisi alkanut vekslaamaan tilauksiaan ja tilaamaan aterioita ilman sitä sun tätä, niin että tilaus piti vielä varmistaa pariin otteeseen että tulihan kaikki nyt varmasti oikein, sitten kun se oli lopulta saatu päätettyä. Mutta eipä siinä vaiheessa kannattanut enää muuallekaan lähteä, ja olihan aikaakin vielä puolituntia. Puolituntia olisi saattanut olla ihan paljon, mikäli arki-iltapäivässä olisi ollut yli kaksi työntekijää.

Mutta kyllä ne ruuat lopulta saatiin, ja päästiin pikaisesti kotiin syömään ja hakemaan se kannettava. Siinä kohtaa huomattiin että hiilidioksidipöntössä on jokin vika (minun on määrä lopettaa Tuike vielä tänään). Siihen ei kuitenkaan erehdytty yhdessä perehtyä, sillä tiesin myöhästyväni joka tapauksessa. Niinpä sovittiin että Tapsa koettaa fiksata pöntön miun ollessa kokouksessa. Myöhästyin bussista ja siinä bussissa mihin ehdin oli koko matkan huutava lapsi. Harkitsen hetken hyvin vakavasti bussista nousemista ja kokouksen väliin jättämistä; tämähän menee kuin 13. päivä perjantai.

Tässä kohtaa voinen jo paljastaa, että onnistuin jäämään pois väärällä pysäkillä ja eksyin brahesta katsomaltani reitiltä. Koetin käynnistää tabletin navia, mutta en jostain syystä saanut näppäiltyä siihen osoitetta. Soitin sitten Saijalle että kyselee Maijulta tulo-ohjeita ja niiden avulla löysinkin sitten oikean talon kohtalaisen helposti. Mutta jotta loppumatka ei olisi käynyt liian helpoksi, hissi ei luonnollisestikaan toiminut ja Maiju asuu kuudennessa kerroksessa. Eli eikun portaita ylös, enhän mie tuossa kohtaa ollutkaan myöhässä kuin ehkä lähemmäs puolituntia. Kuudenteen kerrokseen päästyä syy hissin toimimattomuuteenkin selvisi; sen ovi oli jäänyt aavistuksen raolleen kuudennessa kerroksessa ja siksi se näytti varattua.

Seuraava kokous on sitten taas meillä. Sitten mie olen ehkä taas ajoissa ja löydän paikallekin. Kokouksesta kotiin lähtiessä sain onneksi kyydin Annilta kotikadulle asti. Jos loppuilta menisi sitten vähän enemmän suunnitelmien mukaan. Toivottavasti.

Hyviä ja huonoja uutisia pikapäivityksenä

Soodan paino on noussut 11 grammaa eilisestä ja maha on käynyt entistä selkeämmäksi. Huomenna tyttö pääsee omaan häkkiinsä ja alan olla yllättynyt ellei loppuviikolle saada vauvauutisia. Katsoo jos neitiä ehtisi huomenna sen verran kameralla kiusia, että saisi blogiinkin masukuvia :)

Tuiken kohdalla tilanne ei vain valitettavasti ole parantunut. Tapsa otti neidin nyt saattohoitoon olohuoneeseen ja tänään he ovat neidin kanssa syöneet pitsaa ja kaikkea muuta mitä Tuiken on tehnyt mieli ja mitä meillä rotat eivät ikinä saa. Huomenna on sitten lopullisten hyvästien aika. Kun katsoo noita kahta siitä tulee todella vaikeaa.

Toivonkipinöitä tai toiveajattelua

Tuli äsken tarkkailtua tyttöjä ja huomattua että Sooda on lihonut. Asiaa hetken mietittyäni hain kalenterin, ja huomasin että on itseasiassa vielä pieni mahdollisuus sille että neiti olisi kantava. Aiempi laskettu aika kun oli katsottu viimeisimmästä havaitusta kiimasta, mutta Janina oli kuitenkin laittanut Soodan vielä juuri ennen näyttelyä uroksen kanssa yhteen, vaikka kiimaa ei ollut näkynyt. Ja jos neidillä olisi ollut silloin kiima ja uros olisi sen astunut, viimeinen mahdollinen laskettu olisi tänä viikonloppuna. En kuitenkaan halua innostua vielä liikaa, mutta tällä kertaa mahan kasvu kyllä ajoittuisi oikein. Eli loppuviikosta on tiedossa päivitystä joko vauvauutisista tai alkavasta dieetistä (namejakin kun on nyt kieltämättä ollut runsaammin ja helpommin saatavilla, kun on pitänyt varmistaa että Tuike saa varmasti osansa).

----

Sooda taitaa siirtyä huomenna tai ylihuomenna varuiksi matalaan häkkiin. Neidin piti äsken ahneuksissaan kurottaa pähkinää niin että sen tasapaino petti ja neiti muksahti lattialle (kun eihän sitä voinut ottaa riskiä siitä, etteikö kourallisesta pähkinöitä riittäisi viidelle tytölle). Vaikka en normaalisti olekaan kamalan huolissani tuollaisista kohtalaisen harvinaisista pikku lipsahduksista, nyt kyllä sydän hypähti kurkkuun ja olin jo aivan varma, että jos tuo sattuikin olemaan kantavana niin nyt meni ainakin kesken. Muksahdus ei kuitenkaan tunnu Soodaa hidastavan, ja uusi pähkinä käytiin nopeasti jemmaamassa parempaan talteen.

Tuiken kuulumisia ja vähän Vanamonkin

Tuiken tilassa tapahtui pientä parannusta heti ensimmäisen kortisoniannoksen jälkeen ja eilen tyttö oli selvästi parempi. Minun piti kuvata Saijalle videokuvaa tuosta neidin pyörimisestä, mutta siitä ei tullut mitään neidin kulkemisen muututtua selvästi helpommaksi: Tuike pystyi kävelemään suhteellisen pitkiä pätkiä suoraan ja kääntymään molempiin suuntiin, vaikka tasapaino ei ollutkaan täysin palautunut. Jaloitellessa Tuike tutkikin huonetta innokkaasti ja pystyi selvästi ohjaamaan aiempaa paremmin omaa kulkuaan. Neidin tilan kehitys siis näytti kaikin puolin positiiviselta.

Tänään otettiin kuitenkin valitettavasti käänne huonompaan suuntaan. Kun kotiuduimme matkansuunnittelusta Tapsa löysi neidin makaamasta häkistä hyvin velton oloisena. Tuiken paino on pudonnut reilussa vuorokaudessa 40 grammaa siitä huolimatta että neiti on syönyt hyvin, turkki on mennyt takaisin elottomaksi ja likaiseksi  ja neidin koko olemus on yksinkertaisesti apaattisempi. Ympyrän kulkeminen ei ole palannut, mutta kulkeminen ylipäätään on vaikeutunut ja muuttunut haparoivammaksi. Muutos eiliseen on niin selkeä, että ellei huomiseen mennessä tapahdu selkeää parannusta on lopetuspäätös valitettavasti ajankohtainen. Mutta vielä huomiseen Tapsa haluaa katsoa ja toivoa että tämä olisi vain tilapäinen notkahdus.

Eilen Vanamolta löytyi viimein kiima ja Pamaus pääsi astumaan. Nyt siis elätellään (taas) poikuetoiveita ja toivotaan että Vanamo olisi oikeasti tullut kantavaksikin. Ei luulisi että rottien saaminen lisääntymään olisi näin vaikeaa, mutta selvästi se tuntuu vaikeutuvan sitä enemmän mitä kauemmin poikueita suunnittelee ja toivoo. Onneksi Vanamo on sentään sen verran nuori, että sillä ei ihan heti tule ikä vastaan poikuetta yritettäessä.

Viime viikolla kävin myös hakemassa kirjastossa lainaan yhden uuden rottakirjan, josta olisi tarkoitus jotain blogiin naputella sitten kun ehdin sen lukemaan. Tämän lisäksi aloin jo facebookissa alustavasti huhuilla kiinnostuneita rottavahteja marraskuulle. Meillä kun olisi suunnitelmissa Tapsan kanssa lähteä kuukaudeksi reissuun, ja kummallekin laumalle pitäisi löytää reissun ajaksi hoitopaikka. Wonka on toivottavasti silloin jo löytänyt uuden kodin, niin ettei tarvitsisi hankkia kotiin hoitajaa muille kuin kukille. Eli jos joku kaipailee itselleen lisälaumaa tuoksi aikaa, niin viestiä saa laittaa tulemaan ;)

Lisää huonoja uutisia

Tuiken painonmenetys saatiin kuriin, mutta eilen ilmaantui uusi, entistä ikävämpi oire. Tuike alkoi kaartaa kävellessä aina vasemmalle, eli käytännössä pyörimään ympyrää. Samaan aikaan neidin tasapaino huononi entisestään. Ainoa mikä tässä kehityksessä oli luettavissa hieman positiiviseksi oli se että nyt vaiva oli vihdoin mahdollista paikantaa. Aiempi yleinen voimattomuus jätti liikaa vaihtoehtoja auki ja oireet olisivat voineet selittyä lähes millä tahansa. Nyt uuden oireen myötä todennäköisiä vaihtoehtoja jäi kolme: kasvain tai tulehdus välikorvassa tai neurologinen vaiva. Tästä listasta teki tosin varsin ikävän se seikka, että niistä vain yksi on hoidettavissa ja siinäkin ennuste olisi huono kehänkiertämisen alettua. Niinpä Tapsalle jäi vaihtoehdoiksi lopetus tai lääkekuurin haku ja ihmeen toivominen.

Tapsa valitsi vaihtoehdoista jälkimmäisen ja päätti koettaa koettaa kaikki mahdollisuudet läpi. Tällä kertaa nettivarauksen sijaan kehoitin Tapsaa soittamaan ja puhelimitse aika järjestyikin samalle päivälle. Tuiken vaiva kun on luonteeltaan selvästi sellainen, että sen kohdalla parenemisennuste voi oikeasti olla kiinni siitä kuinka nopeasti hoito päästään aloittamaan. Itsekin kun olin täysin varma, että jos vaivaa koitettaisiin lähteä hoitamaan, olisi todennäköisesti tiedossa taas vahva antibioottikuuri.

Tapsan saama aika osui taas päällekkäin töitteni kanssa, niinpä hän meni taas klinikalle ilman minua. Eläinlääkäri oli puhelimessa esittänyt samat kolme todenäköisintä vaihtoehtoa, joihin olin itsekin päätynyt. Kuitenkin Tuiken tutkimisen jälkeen hän ei pitänyt tulehdusta vaihtoehdoista todennäköisimpänä. Korvat olivat puhtaat ja hajuttomat eikä pään asento kehän kiertämisestä huolimatta vino. Tulehduksen tiputtua pois listalta eläinlääkäri päätyi pitämään todennäköisimpänä aivokasvainta tai aivoissa olevaa verenkiertohäiriötä. Näistä ensimmäisen kohdalla paranemisennuste on nolla, toisen kohdalla mahdollisuus on olemassa.

Niinpä antibioottien sijasta Tuike sai mukaansa kortisonilääkityksen, josta pitäisi olla apua mikäli ongelma on aivoverenkierrossa ja helpottaa eläimen oloa myös muissa vaihtoehdoissa. Saatesanat olivat taas samat kuin saaliseläimillä turhan usein; mikäli lääkitys puree, eläimen tila voi parantua nopeastikin. Mikäli se ei pure, jää ainoaksi vaihtoehdoksi lopetus. Mutta kävi kummin vain, sai Tapsa nyt ainakin kaipaamaansa lisäaikaa neitinsä seurassa. Itse olen yleensä haluttomampi lähtemään sairauksien kanssa jatkoajalle, mutta tällä kertaa päätös oli Tapsan enkä nähnyt Tuiken kunnossa mitään välitöntä syytä vastustaa päätöstä. Tilaansa nähden Tuike on pirteä; se tutkii mielellään uusia huoneita, naksuttelee sylissä ja syö herkkuja kädestä (sen lisäksi että käy muiden tapaan kupilla syömässä). Eläinlääkäri sai taas pientä plussaa siitä, että oli myöntänyt suoraan että tämäntyyppisiä tapauksia tulee selvästi vähemmän vastaan ja pyytänyt ottamaan yhteyttä hoidon edetessä ja kertomaan miten lääkitys on tehonnut. Eli kiinnosta kehittyä edelleen rottalääkärinä selvästi löytyy.

Nyt vain pidetään kaikki peukut pystyssä ettei Tapsa joutuisi vielä esikoisestaan luopumaan. Koetan löytää itsestänikin kylliksi optimismia sen pienen mahdollisuuden näkemiseksi että tällä kertaa kaikki päättyisi oikeasti hyvin.

Hyviä ja huonoja uutisia ja jotain siltä väliltä

Rottalaan kuuluu taas vaikka ja mitä. Valitettavasti kuulumiset eivät ole pelkästään hyviä, vaikka mitään isompia

Tyttöjen uusi riippari

katastrofeja ei ole tällä kertaa sattunut. Parhaimmasta päästä uutisia on Sanariksen tila, joka on pysynyt kuurin jälkeen hyvänä. Nyt alkaa sitten pojan kohdalla pikkuhiljaa luottaa siihen, ettei meidän uroslauma ole ihan heti kutistumassa olemattomaksi tyngäksi (vaikka harkinnassa onkin palata eloon yhden lauman kanssa, ei minulla ole siihen kauheaa kiirettä).

Ensimmäinen ikävämpi uutinen taas koskee Soodaa; Soodan kohdalla kävi se mitä pelkäsinkin, eli neiti ei tullut taaskaan kantavaksi. Vauvauutisten sijaan neidin kohdalla alkoikin siis laumaan totutus. Tämän pilven hopeisena reunuksena totutus on alkanut suhteellisen rauhallisissa merkeissä, ja laumassa ainoat joilla tuntuu olevan enemmän vääntöä ovat Libna ja Sooda, mistä en ole järin yllättynyt. Tänään tämä selvittely on kuitenkin edennyt välirauhaan, jonka tiimoilta kumpikin tarkkailee toisen tekemisiä, mutta ei jaksa enää koko aikaa puuttua niihin. Saa nähdä mihin suuntaan tilanne kehittyy illalla kun neidit ovat taas pirteämpiä. Silläkin olen tästä rauhallisuudesta hieman yllättynyt, että pitkästä aikaa siirsin koko lauman lähes heti likkojen normihäkkiin pidemmän kaavan mukaan etenemisen sijaan. Syy tähän valintaan liittyy valitettavasti toiseen ikävään uutiseen, joka koskee Tuiken tilaa.

Tuike

Tuike ei nimittäin ole nyt kunnossa. Tuike on ollut aina varsin mukavuudenhaluinen ja etenkin viime aikoina laiska. Itse en tästä osannut kuitenkaan huolestua, sillä Tuikelle oli kertynyt myös mahaa jonkin verran. Mielestäni lisääntynyt elopaino ja monet namit riittivät selittämään muutokset, ja Tapsan kanssa puhuttiinkin että neidin kohdalla on jo syytä alkaa säännöstellä herkkuja ja laittaa se näkemään vähän enemmän vaivaa ruokansa eteen; josko neiti sitten taas solakoituisi ja alkaisi liikkumaankin enemmän. Näin ei kuitenkaan käynyt. Namien vähennyttyä ja ruokakupin siirryttyä hankalampaan paikkaan Tuiken paino romahti nopeasti, turkki menetti kiiltonsa, neiti alkoi pitämään silmät sirrillään eikä jaksanut enää pitää itseään puhtaana. Eli kyse on selvästi jostain muusta kuin ylipainon aiheuttamasta laiskistumisesta, sillä ei terve rotta saata itseään tuohon kuntoon siksi että ruoka ei tulekaan enää suoraan nenän eteen. Valitettava seikka tässä on se, että mikään päällepäin näkyvä tekijä ei anna vihjettä siitä mistä on kyse. Nyt Tuike onkin Nutri-Plus kuurilla ja ruuat on siirretty takaisin alas. Nyt toivotaan että neiti saisi lisää massaa ja piristyisi.

Likkojen häkki tuli siivottua eilen ja neideillä on puhdas ympäristö jossa touhuilla; selvitellä välejään ja kerätä voimiaan. Tällaisina hetkinä likkahäkin koko on itselleni erityisen mieleen, sieltä kun löytyy useampia soppeja lauman eri jäsenille. Tuikella on alakerrassa tilaa rauhoittumiseen, vaikka Sooda ja Libna vääntävät yläkerrassa. Ei tule ihan niin äkkiä tarvetta erottaa ketään porukasta. Vaikka tietenkin Soodan totutusta olisi vielä lykätty, jos olisi alkanut näyttää siltä että häkki olisi mennyt turhan levottomaksi.

Likkojen häkki

Vanamolta on alettu etsiä kiimaa vauvauutisten saamiseksi, mutta vielä etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Pamauskin tuntuu olevan vähän hölmistynyt iltaisesta neitoseurastaan, tähän saakka se kun päässyt ihailemaan tyttöjä vain etäältä. Ainakin näin kiimoja odotellessa Vanamo on kyllä pyrkinyt parhaansa mukaan myös säilyttämään jonkin asteisen etäisyyden illalla häkissä.

Ja ikäänkuin näissä ei olisi tarpeeksi, Lilian alkoi aivastella eilen illalla normaalia enemmän (tämä kiinnitti huomioni kun

Luonnonmateriaalinurkkaus

menimme antamaan Tuikelle Nutri-plussaa). Keuhkoista ei kuitenkaan tunnu kuuluvan mitään, joten toivotaan että tästä selvitään vitamiinikuurilla, tai mikäli vielä parempi tuuri käy, se olisi vain saanut eilen pölyä tms. kuonoonsa. Tänään tuota ääntä kun ei ole yhtä selvästi kuulunut.  

Sitä luulisi jo tottuneen siihen, ettei isomman lauman (tai kahden pienehkönkään) kanssa asiat pysy yleensä kauaa samoilla urilla. Silti se tuntuu aina arjessa, kun useamman yksilön kohdalla yhtä aikaa tapahtuu jotain normiarjesta poikkeavaa. Vaikka se taitaa siltikin olla lähempänä normia kuin se että kaikki pysyisi viikkoja ennallaan ilman mitään muutoksia mihinkään suuntaan kenenkään kohdalla.