Kasvavia muksuja ja laumanjohdollisia ongelmia

Muksuille tulee kokoa ja vauhtia koko ajan lisää. Turkitkin ovat kasvaneet siihen malliin, ettei enää tarvitse pienten viiksistä tiirailla, keillä olikaan suorat ja keillä ei. Rexin vauvaturkki tuntuu kyllä hassun kovalta, kun on tottuneempi noiden sileäkarvaisten silkkiturkkeihin. Edellisistä täällä syntyneistä rex-naperoista kun onkin aikaa kokonaiset 1,5 vuotta. Eilen tuli Marikan pieniä taas kuvailtuakin, mutta kuvat ovat vielä kamerassa jumissa siihen asti kun akku latautuu. Niissäkin tuo turkkien ero näkyy jo selvästi.

Kihara näemmä hoikentaa kuvissa ;)

Nyt kun poikueen sk poika on ovelasti puhutettu Eevalle, poikueesta onkin vapaana enää yksi rex tyttönen, mitä Saijan kanssa poikasista tänään jutteli. Niin rumaa siamesea miulle ei kuitenkaan kuulemma edes annettaisi, joten kyseisen poikueen kaikkien muksujen voidaan olettaa lähtevän täältä maailmalle. Jotenkin kummasti kun Saija tänne mieluummin jalostustason eläimiä sijoittaa, kuin pet-tasoisia suloisia jauhovarpaita. Ainakaan toistaiseksi muksut eivät kyllä edes ole onnistuneet herättämään miussa pakonomaista tarvetta jättää edes yhtä pienistä kotiin. Eli selvästi sitä ainakin jossain määrin tiedostaa sen, että se että kaikki eläinvauvat ovat söpöjä, ei suinkaan tarkoita että kaikki pitäisi pitää itse ;) Katsotaan pysyykö sama kun muksut avaavat silmät ja lähtevät liikkeelle. Tänään tuo sk poika pyrki kyllä jo kovasti syömään miulta kynnen ja sormenpään. Vaikka pientä ei voi yrityksen puutteesta syyttää, on kyllä pakko sanoa että vauvahampailla tulokset jäivät puuttumaan.

Ikävämpänä ongelmana tänään nousi taas pinnalle naaraslauman johtajuuskysymys. En muista onko asiaa tullut aiemmin blogissa sivuttua, mutta tilanne on ollut melko sama Liliumin lopetuksen jälkeisistä ajoista asti. Laumanjohtajana toimii tällä hetkellä Linnea, mutta rooli ei ole mitenkään päin Linnean luonteen mukainen. Neiti tuntuu olevan hyvin usein täysin eksyksissä, jos laumassa tapahtuu muutoksia, ja tästä seuraa välillä pientä ylireagointia neidin taholta. Tänään Linnea otti ongelmaa siitä, että nostin Marikan muun lauman seuraan siksi aikaa kun katseltiin muksuja Saijan kanssa. Eilen tämä oli ihan ok, mutta tänään taas Marikan ilmaantuminen häkkiin oli ehdottomasti huono homma, ja Marikaa piti vahdata ja höykyttää. Linnean ylilyönnit eivät ole kuitenkaan läheskään samaa luokkaa mitä Liliumilla, ja niiden kanssa pystyy vielä hyvin elämään. Itsellä tulee kuitenkin väkisin välillä ikävä niitä aikoja, kun laumalla oli selkeä ja luonteva johtaja. Jotenkin homma vaan pysyi paljon paremmin kasassa silloin ja kaikki sujui helpommin. Laumanjohtajuuden myötä Linnean luonne on muuttunut muutenkin hieman varautuneemmaksi, joten sitä kovasti toivoo että joku lauman nuoremmista lähtisi kaavailemaan vallankaappausta. Tällä hetkellä selvää pyrkyriä ei kuitenkaan ole havaittavissa.

Häkkiaddikti haikailee

Miksi häkkikeskusteluja lukiessa tulee aina kauhea "tahtoo!"-fiilis. Nyt joku on kesiksen foorumilla tilaamassa itselleen Furet Toweria, ja huomaan itsekin vilkuilevani säästötiliäni josko miekin voisin. Ei siksi että tarvitsisin uuden häkin, vaan vain siksi ettei miulla ole koskaan ollut omaa Furet Toweria, ja haluan tietää miltä se käytössä tuntuu.

Tähän mennessä esteenä ovat aina olleet nuo meiän muovimonsterit. Naaraita en halua edes yrittää muovipohjaiseen häkkiin. En yhtään likkaa joka on vähääkään sukua Kissukselle. Mutta jos miulle on nyt kerta uroslaumakin tulossa, niin eikö se ole täysin validi oikeutus testata myös muovipohjaisia asumuksia? Vai pitäisikö sitä kuunnella sitä opiskelijabudjetilla puhuvaa järjen ääntä, joka jo muistuttelee, että pojillehan on jo hankittuna Fop Lusaka. Tiedän että pitäisi. Ja huomaan kompromissihengessä siirtyväni Zooplussan sivuilta selaamaan netin myyntipalstoja halvan käytetyn toivossa. Olen toivoton tapaus, monessakin suhteessa.

Päänsisäinen optimistinen häkkiaddikti tietää kyllä mistä naruista vetää. Se vakuuttelee että Furet Tower on huomattavasti helpompi jakaa kahdelle uroslaumalle, jos tilanne joskus niin vaatii. Muuten oikein hyvä naru, mutta kun asiaa miettii käytännössä... Miulla ei ole vielä yhtään urosta, joten matkaa tilanteeseen jossa uroksia olisi 6+ on vielä kohtalaisesti. Etenkin kun en edes halua kahta uroslaumaa (saati pysy yleensä mahdottomia aikoja samassa häkissä, vaikka kuinka vakuutan itselleni vakiintuvani yhteen heti kun löydän sen oikean). Taistelu jatkuu.

Eikä niitä poikiakaan ole tulossa vielä. Ei ennenkuin joko Janinalle tai itselle syntyy sen tasoisia essex-poikia joita on jotain järkeä jättää.

Tilaus ei oikeasti lähtenyt vielä. Mutta sopivia käytettyjä saa linkittää.

Näyttelypäivän sählinkiä

Näyttelyiden kohdalla voidaan pitää ennemmin sääntönä kuin poikkeuksena ettei kaikki mene täsmälleen suunnitelmien mukaan. Että jotain aina unohtuu, joku estyykin saapumasta, jokin tieto on kirjautunut väärin tai ei olekaan tavoittanut kaikkia, tai sattuu jotain vastaavan tasoista pientä hidastetta. Ei mitään vakavaa, mutta jotain sellaista jota pitää heti aamusta oikoa. Tälläkertaa kaikki vaikutti kuitenkin hetken hyvin lupaavalta. Ovien oli sovittu aukeavan kahdeksalta, ja kun miun, Mikon ja Erikan auto saapui paikalle pari minuuttia yli, olivat pöydät jo lähes paikoillaan. Saija saapui samoihin aikoihin, ja ehti jo todeta, että näyttelyn olisi voinut samantien laittaa alkamaan yhdeksältä, kun paikkakin oli jo niin valmiina. Ehti todeta juuri ennenkuin alkoi selvitä, mikä kaikki oli lopulta vaiheessa.

Näyttelypaikkaa.

Ensin tajuttiin miun unohdus - desifiointiaineen ja suihkepullot sisältävä yhdistyksen muovilaatikko oli jäänyt Mikon työhuoneen yläkaappiin. Ei siinä kuitenkaan mitään sen vakavampaa, kun Anni tiesi lähellä olevan Prisman. Sieltä saisi varmasti korvaavia. Prismaan ei kuitenkaan ehditty vielä edes lähteä, kun alkoi selvitä ettei kukaan muu ollut saanut viestiä siitä, ettei toinen Susanna pääsekään näyttelypaikalle. Sitä myötä kenenkään kanssa ei oltu myös sovittu kuka hakee hänen luonaan olevat kertkäyttöastiat. No, tähänkin vastaukseksi sopi Prisma, ja Anni ehtikin jo antaa miulle ja Mikolle ajo-ohjeet sinne. Sillä välin kuitenkin selvisi, että Maijulla ei ollutkaan rottien arvostelukaavakkeita, eikä Mira ollut ehtinyt saada Maijun viestiä aiheesta. Niinpä kaavakkeita ei ollut Mirallakaan mukana, vaan ne sisältävä laatikko oli hänen kotonaan Turussa. Siinä kohtaa suunnaksi vaihtuikin lähiprisman sijaan Turku, ja hyppäsin Miran autoon puuttuvien tarvikkeiden metsästysreissulle. Turkuun saavuttua selvisi että myös gerbuilta puuttuivat virallisten luokkien arvostelukaavakkeet, joten päädyimme sitten Miran kanssa niitä meille tulostamaan - onneksi eläinmäärät ja kaavakkeet löytyivät kätevästi netistä. Samalla napattiin meiltä sitten myös unohtuneet wc-paperirullan hylsyt gerbiilien silppurikisaa varten. Mutta jotta koko unohdusten vyyhti ei olisi käynyt liian helpoksi setviä, oli kahvio Susannan poissaollessa ja Miran ollessa miun kanssa liikenteessä jäänyt huomaamatta Erikan päivystettäväksi - ja Erika oli näyttelyssä mukana ensimmäistä kertaa. Siinä sitten Tellu soitteli perään kahvion hinnastoa, kun sitäkään ei oltu mihinkään ehditty vielä esille saada.   

Eli kaikenkaikkiaan päivä alkoi rentouttavissa merkeissä, ja saavuttaessa takaisin näyttelypaikalle yhdentoistamaissa olin enemmän kuin onnellinen siitä että olin saanut aikaiseksi tapojeni vastaisesti syödä kunnon aamupalan. Näyttelypaikalle palattua bongasin heti ensimmäisiksi Mikon ja Eevan miehensä kera. Ehdittiin siinä sitten pari sanaa vaihtaa ennenkuin miun piti rientää sisälle desifiointiainepulloja jakamaan. Siitä hommasta selvittyä koitin sitten Eevaa vielä paikantaa, että olisi ehtinyt vähän enempikin jutella, mutta hän oli jo joutunut poistumaan.

Siitä eteenpäin päivä jatkuikin rennommissa sekatyömerkeissä. Välillä kahvion takana salaattiemmeitä pilkkoen ja kahviomyyntiä hoitaen, välillä ikkuna-avainta metsästäen. Ja mukavan paljon vain eläimiä katsellen ja ihmisten kanssa jutellen, mihin tuntuu näyttelyissä jäävän aina liian vähän aikaa päivän kuluessa niin nopeasti erilaisissa askareissa. Mikoltakin peruuntui assarin homma, kun siihenkin tehtävään tuli tuomariharjoittelija, joten Mikko hääräili sitten samoissa askareissa kuin miekin.

Miun shoppailu.

Myyntipöytäkin piti luonnollisesti tarkastaa, vaikkei itsellä ollut suunnitelmissa uusia rottia ottaa. Eikä niitä itselle tullutkaan, kuten ei myöskään Mikolle tälläkertaa. Yhden simskun kohdalla kävi kyllä ehkä jo lähellä. Sen sijaan meidän kyytiläinen löysi itselleen ensimmäiset omat rottansa. Puolittain herätteenä - rotat kun olivat suunnitteilla, mutta eivät aivan vielä - niin asiaa sitten järjesteltiin lainaboksin ja -häkin kautta. Pienet käytännönseikat kun ovat lopulta aina vain järjestelykysymyksiä.

Niinpä kun näyttelystä lopulta viimeisten joukossa lähdettiin, suunnattiin sitten ensiksi meille tuomaan rotat, ja hakemaan Erikalle lainahäkkiä ja pientä määrää ruokaa ja kuivikkeita joilla selviää siihen asti kun posti tuo hänelle hänen tilaamansa. Niistä kertyi rottaboksin ohella kuitenkin sen verran tavaraa, että heitettiin sitten Erika kotiin samalla kun lähdettiin autoa palauttamaan. Ja sillä reissulla ihastuin kovin pieneen mustaan kissanpentuun. Lopulta kotiin saapuessa kello oli jo jonkin verran päälle yhdeksän, eli päivälle kertyi kyllä pituutta varsin kiitettävästi kun lähtö oli ollut aamulla seitsemän pintaan.

Arvostelujen osalta päivä meni varsin keskikertaisesti. Tytöt menivät kaikki siihen keskelle napaten kukin laatu kakkosen. Mikon pojista Ares ja Alastair nappasivat laatu ykköset ja luokkavoitot, siinä missä Thangualille tuli viivaa ja Poseidonille hylätty ruvista johtuen. Eli pojat hakeutuivat sitten eri ääripäihin.

Kaiken kaikkiaan päivä oli kyllä antoisa, ja oli taas ihana nähdä kaikkia. Toivottavasti päivän alkusählinkikään ei ketään säikäyttänyt ;) Nyt alkaa kyllä olla varsin valmis vetäytymään untenmaille.

Muksuja ja silmäongelmia

Marikan muksut ovat jääneet nyt vähemmälle blogihuomiolle, minkä osalta koetan parantaa tapani aloittaen ensimmäisillä vauvakuvilla muksuista. Muksuja kasvaa nyt pesässä viisi pientä siameselasta.

Saija kävi eilen pieniä ensimmäistä kertaa katsomassa, ja samalla tuli huomattua sitten ikävämpikin seikka. Marika on ilmeisesti tökännyt toisen silmänsä johonkin, ja nyt silmän uloimman kalvon alle on kerääntynyt jotain rääppää. Silmä selvästi häiritsee neitiä jonkin verran, mikä ilmenee silmän siristelynä ja pienenä protestointina kun silmää putsaa. Nyt silmää on tullut puhdistettua vain keitetyllä vedellä, mutta ainakin jos se lähtee tuosta huonommaksi on pakko koettaa lähteä metsästämään puhelinreseptiä antibioottivoiteelle. Kovin mielellään neitiä kun ei lähtisi nyt mihinkään kuskaamaan, kun pesässä on nuo viikonvanhat. Muksut Marika jaksaa onneksi hoitaa silmästään huolimatta yhtä mallikelpoisesti kuin aiemmin.

Muksuissa on Saijan harmiksi vain yksi sk naaras, joten poikueen pitäisi olla itseni kannalta hyvin turvallinen. Tai sitten ihastumisen pitää mennä vielä aikaisempaa kauemmaksi omista lempimuunnoksista. Mutta eipä sillä etteikö kaikki muksut omalla tavallaan suloisia olisi. Eilen yksi pienistä oli eksynyt ensikertaa jo pesän ulkopuolellekin sokkoilemaan. Selvästi kyllä vielä nisässä riippuen, kun pieni kopin katolta löytyi. Vauhtia alkaa kuitenkin olla jo sen verran, että ensimmäisiä omatoimisia seikkailujakaan ei varmaan mahdottomasti joudu odottamaan.

Näyttelyyn ilmoittautumisia

Tänään sai sitten aikaiseksi väsätä ilmoittautumiset PiNankin näyttelyyn viimeisen ilmoittautumispäivän kunniaksi. Ei jäänyt pohdinnat edes viime tippaan. Lskgy:n näyttelyn ilmoittautumiset pitikin laittaa jo viime viikolla menemään (turhan lähellä viimeistä mahdollista hetkeä nekin). Yhdistysten eri ilmoittautumishinnoista johtuen sitä huomasi ilmoittautumispohdinnatkin hyvin erilaisiksi:  Halikon näyttelyn kohdalla sitä mietti, mitä eläimiä kannattaisi ottaa mukaan varmojen lähtijöiden lisäksi, kun taas Lempäälän kohdalla mietti alkuun pitkään lähteäkö ollenkaan, ja jos lähtee niin mitä yleensä mukaan lähtevistä eläimistä voisi jättää kotiinkin.

Halikkoon meiltä lähteekin sitten likoista Sera, Delilah ja Jolene, sekä Mikon pojista Ares, Poseidon, Tanqual ja Alistair. Mikkoa ei ole omien rottiensa näyttelyttäminen koskaan niin kiinnostanut, niin etenkin sijoituspoikien kohdalla Mikkoa tulee aina vähän patisteltua niitä välillä ilmoittamaan. Tai lähinnä niitä tulee ilmoitettua välillä itse kysyttyäni ensin onko asia ok. Tytöistä lähtijöitä ovat kaikki näyttelykuntoiset, kuten monesti aiemminkin. Tai Linnea olisi siinä rajalla, joten sen olen sitten mieluummin pitänyt ihan kotirottana.

PiNan näyttelyyn lähdetäänkin sitten vain junnuosaston voimin, eli rotista mukaan lähtee vain Sera ja Delilah (+ Katarina matkatakseen uuteen kotiinsa). Pienempi lähtijämäärä on toki silläkin helpompi, kun Tampereen seudulla on tarkoitus viettää sitten koko viikonloppu pelkän näyttelypäivän sijaan.

Rottapäivä Kuralassa

Eilen poikettiin sitten Eevan kanssa rottapäivillä käymässä. Eeva nappasi miut kyytiin Halisista heti puolen päivän aikaan (kiitos vielä kyydistä!), niin saavuttiin sitten Lemmikkiasemalle siinä vaiheessa kun Lena viritteli viimeisiä sisustuksia rottien häkkeihin. Lenalla oli mukana edustamassa muutamia naaraita ja muutamia uroksia, mukaanlukien itselle uudet tuttavuudet Lotus ja Lorca, joita oli kyllä jo netin kautta vähän silmäillyt. Kuulumisia vaihdettaessa selvisi rescue-mummoille löytyneen uuden kodin, eli sortumisvaara on ohi.

Liiketilaan tuodut rottahäkit herättivät selvästi paljon kiinnostusta, ja häkkien ympärillä riitti ainakin koko sen ajan kun minä ja Eeva liikkeessä viivyimme ihmisiä. Osa kyseli rotista kiinnostuneena, ja etenkin lapset tykkäsivät silitellä. Mukaan mahtui myös ihmisiä, jotka olivat rottia harkinneet, tai joilla oli sopivat rotat jo haussa. Itselläkin aika kului niin huomaamatta siinä Eevan ja muiden kanssa höpöttäessä, että noin tunnin mittaiseksi ajateltu lyhyt visiitti venyi kahteen tuntiin. Eikä siinä sortumisiltakaan täysin vältytty. Ei eläimiä sentään (eikä niitä olisi ollut edes myynnissä), mutta tuliaisia likoille. Liikkeen valikoimista mukaan tarttui kolmirenkainen kiipeilylelu sekä häkkiin ripustettava pidike, johon saa viritettyä esimerkiksi omenan, tai koirankeksejä joissa on reikä keskellä.

Samalla puheltiin sitten seuraavasta rottatapaamisesta, jota Lena suunnittelee syyskuun loppuun. Täytyy vain toivoa, että tälläkertaa päivä sopisi mahdollisimman monelle, että saisi sitten vähän enemmän juoruiluseuraa kuin viimeksi. Näyttelyihin verraten tällaiset kun ovat siitä kivoja, että näyttelyissä on yleensä joko itse hommissa, tai ainakin iso osa tutuista on hommissa (usein sekä että), jolloin aikaa vapaaseen keskusteluun jää väkisinkin vähemmän. Nettikeskustelu kun ei kuitenkaan ole koskaan täysin sama asia.

Kotiin päästyä piti heti ensiksi virittää kiipeilylelu likoille häkkiin. Siskon koira katseli hyvin pettyneenä vierestä, koska se oli tulkinnut lelun heti koiranleluksi miun nostettuani sen pussista. Oli sitten optimistisesti toivonut miun heittävän sen sille, sen sijaan että jemmaan sen hankalasti kaltereiden taakse. Likkojen lahjomisen jälkeen olikin taas aika jatkaa synttärivalmisteluja, että kaikki ehtisi ajoissa valmiiksi.

Marikan muksut

Eilen laivalta tullessa Marikan maha oli levinnyt entisestään, ja viime yönä neiti olikin synnyttänyt pesueensa. Aamulla hoikistuneen Marikan näkemistä seurasi kuitenkin pieni säikähdys: häkissä oli paljon verisiä papereita, ja vaikka sitä kuinka koitti pesän vieressä kuunnella, pesästä ei kuulunut mitään. Hetken miettimisen jälkeen sitä päätyi avaamaan häkistä kattoluukun, ja nostamaan Marikan boksiin sen tultua itse häkin päälle kiipeilemään. Yleensä pesän tarkastus olisi saanut odottaa hieman pidempään, mutta halusin ennen viestin laittoa Saijalle tietää onko meillä eläviä muksuja.

Pesätarkastuksen tuloksena pesästä löytyy kasa pieniä vaaleanpunaisia rottanakeroita. Yhden kuolleen muksun poistin joukosta, mutta kaikki muut vaikuttivat hyvin pirteiltä ja elinvoimaisilta. Tarkemmin en muksuja vielä tarkastellut, alustavat sukupuolet yms. ehtii katsoa hyvin sitten myöhemmin, kun ne ovat paremmin näkyvilläkin. Tärkeämpää oli palauttaa mamma muksujensa luo.

Pesän sisäpuolella ei ollut kuin pari pientä paperipalaa, joten monet veriset paperit pesän ulkopuolella selittynevät sillä, että Marika on siivonnut kaikki likaiset petivaatteet heti pesästä pois. Sillä niitä sitten näytti äkkiseltään olevan niin paljon.

Marika touhuaa nyt pesässään, ja äsken sieltä kuului pientä piipitystäkin muksujen kilpailessa nisäpaikoista. Eiköhän kaikki siis lähde sujumaan ihan hyvin. 

Kännykkäkuvailua

Pohjalaatikko hankaloittaa masukuvien nappaamista.

Eikä kiipeilykuvassakaan maha niin hyvin näy.

Mutta kyllä Marika aika tennispallon niellyt on. Astutuksesta nyt 19vrk.

Muut likat pääsivät tutustumaan keksitäytteiseen salaattipalloon.

Pallo oli vain kovin karkailevainen.

Tiimityöskentely toimii: toinen pitää kiinni, toinen vie keksit ...ja toinen on tyytyväinen.

Tulossa rottapäivä Kuralassa (ja pieni rescueihastuminen)

Lenalta sain kuulla sekä Turun Kuralaan avatusta uudesta eläinkaupasta, että kyseiseen eläinkauppaan tulossa olevasta rottapäivästä. Lauantaina 20.08.2011 Lena on menossa liikkeeseen esittelemään rottia ja rottaharrastusta klo 12-15. Liikkeen nimi on Lemmikkiasema, ja osoite Kuralankatu 2. Tuota Turun liikettä en olekaan itse ehtinyt vielä katsastaa, eli pitää kyllä joku päivä tutustumiskäynnille lähteä. Tuolloin lauantaina meiltä lähtee paikalle ainakin yksi häkki, ja itsekin koetan kyllä paikalle ehtiä poikkeamaan. Meillä on vain samana päivänä yhteissynttärit ystävän kanssa, joten viime hetken leipomiset ja valmistelut saattavat sitoa miut kotiin. Autottomana kun tuohon pikku poikkeamiseen menisi kuitenkin väkisin jonkin aikaa, vaikkei välimatkaa liikkeelle paljoakaan ole. Kuitenkin sitä on aina utelias tuollaisten pienempienkin tapahtumien suhteen, että miten ne on kulloinkin järjestetty ja millaisen vastaanoton saavat.

Lenan facebookpäivityksestä ja blogista tuli sitten bongattua pari uutta kotia etsivää rescue-tyttöä. Kummatkin vielä sopivasti mummuikäisiä, eli oletettavasti päälle 1,5-vuotiaita (tarkka ikä ei tiedossa). Ja itsestä on nyt tuntunut niin kovin oudolta, kun laumassa on vain yksi järkevämpi vanhempi lady, ja muut ovat ihan kakaroita. Valitettavasti sitä ei kuitenkaan uskalla ottaa tuntemattoman taustan omaavia eläimiä samaan laumaan sijoituseläinten ja omien kasvatukseen kaavailtujen eläinten seuraan. Mahdolliset erilaiset bakteerikannat kun ovat aina taudeille altistava tekijä, ja jalostukseen käytettävien eläinten kohdalla sitä pitää terveyttä kuitenkin yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista. Niin ei sitten halua ottaa ylimääräisiä riskejä. Myös omaa erillistä häkkiä noille tytöille huomasi miettivänsä, mutta ei siinä kuitenkaan kovin isoa eroa olisi, kun tilat ja jaloittelualueet olisivat kuitenkin pidemmän päälle samat. Lyhyempiä aikoja oleville hoitorotille kun on aina helpompi järjestää tarvittaessa omia tiloja, jos hoidokit ovat eri taustoista lähtöisin. Pohdintaan vaikuttaa myös se itselle käsittämätön ihastus nakuihin, jollainen miuun viimeksi Lenan luona käydessä iski. Mie en ole kyseisestä muunnoksesta koskaan pitänyt, mutta silti sitä sitten huomasi siitä jotenkin viehtyvänsä oudosta ulkomuodosta ja luonnottomuudesta huolimatta. Ja nyt toinen noista rescuelikoista olisi naku. Pitää koettaa silti pitää järki päässä (ja harkita viestin laittoa tutuille kasvattajille mahdollisista sopivista eläkeläisnaaraista).

Lähdön haikeutta ja yltyvää odotusta

Nyt on sitten loputkin pikkupojista maailmalla. Tänään haettiin ensin Hawkins ja Shadow, ja sitten Cooke ja Thomas. Tuntui kyllä niin oudolta, kun ensin häkkiin jäi vain kaksi pientä, ja sitten ei lopulta yhtään. Iltaiset juoksupyörärallit ja painimatsit ovat sitten taas hetkeksi taakse jäänyttä elämää (pikkuneidit kun eivät ole näistä yhtä paljoa innostuneet, ovat isojen seurassa kai niin isoja itsekin). Olo on todella haikea, ja katse eksyy yhä vähän väliä tyhjentyneen häkin suuntaan. Pitää vielä myöhemmin illalla kerätä energiaa häkin poissiivoamiseen.

Kuitenkaan poikasten luovutus ei olisi voinut sujua positiivisemmin. Poikasten täyttäessä viisi viikkoa kaikilla pienillä oli jo koti tiedossa, ja nyt viiden viikon ja yhden päivän kohdalla kaikki pienet Katarinaa lukuunottamatta ovat uusissa kodeissaan. Uusiin koteihin pojat lähtivät selvästi odotettuina, ja pienten uusia kutsumanimiäkin sain jo kuulla. Pitää nekin sitten kirjata poikuevihkoon ylös, kun saan sen hankituksi. Ei mene muksut sitten niilläkään nimillä sekaisin. Itsekin kun huomaan aina Janinallekin noista omista likoista kutsumanimillä puhuvani, kun ne jotenkin tulevat luontevammin siinä, kun niitä itse koko ajan arjessa käyttää.

Mammailuboksissa Marikan maha on kasvanut ja pesänrakennus senkuin yltyy, eli elättelen suuria odotuksia tulevasta perheenlisäyksestä. Neidin lasketun ajan pitäisi osua ensiviikon keskiviikon ja sunnuntain välille. Naaraslaumakin muutti eilen varahäkistä takaisin tupla-Lusakaan. Neidit nauttivat selvästi saamastaan lisätilasta ja lauma on nyt toiminut mainiosti yhteen isommassakin. Jotenkin tuntuu, että Linnea ei ole laumanjohtajana yhtä elementissään kuin Kissus, ja joutuu siksi vähän hämilleen silloin kun laumassa tapahtuu muutoksia. Saa nähdä, nappaako Marika sitten vauvaloman jälkeen johdon itselleen, sillä kun tuntuisi olevan asemaa kohtaan enemmän kiinnostusta. Linnea taas päätyi johtajaksi vähän vahingossa, kun se jäi äkisti ainoana aikuisena junnujen seuraan. 

Marcus maailmalla

Nyt on sitten ensimmäinen pienistä matkalla uuteen kotiinsa. Poika lähti matkaan varsin uteliaan oloisena pienessä punakantisessa boksissa. Peseytyi vielä eteisessä, että oli varmasti puhdas suunnatessaan kohti uusia seikkailuja. Pojan tulevistakin seikkailuista voi blogista lukea, vaikka se blogi ei olekaan tämä. Eevan blogi löytyy osoitteesta

http://rottaelamaa.blogspot.com/

Marika kotona taas ...ja pikkupojat lähdössä

Marika kurkkaa.

Eilen käytiin sitten Mikon kanssa Jäkärlässä hakemassa Marika kotiin. Vähän kyllä jännitti, osaanko yhtään katsoa, onko neiti ollenkaan kantavan oloinen. Saijakin olisi kyllä periaatteessa ollut vapaa lähtemään seuraksi, mutta hänkin kuitenkin luotti siihen, että enköhän mie tuon osaa parhaiten neidistäni katsoa. Täällähän Marika on kaksiviikkoisesta asti kasvanut, että sillä tuo neiti on miulle paljon tutumpi mitä Saijalle. Niin todettiin sitten että mennään ilman Saijaa (hän kun saa rottajutuissa muutenkin paljon aina reissata). Jäkärlään päästyä Marika odottelikin dunassa. Alkuun ajattelin sen luukusta napata, mutta se oli taas hirveän kamalaa kun tartuttiin kiinni. Yllättävän hyvin meidän vapaa sielu oli kuitenkin malttanut dunassa pysyä (ja kotihäkissä Sera on tuurannut meidän pallosalamaa varsin kiitettävästi). Dunasta siis nostettiin yläosa, ja neidin syliin nappaaminen helpottui huomattavasti.

Rottahylly tänään (alimmassa likkalauma)

Marikalla näytti pientä pömppistä olevan, ja sillä on kuitenkin varmuudella ollut kiima ja astuttu 17.7. Todettiin sitten varmemmaksi ottaa tyttö tänne. Mieluummin kun sitä ottaa kuitenkin sen riskin, että pitää lähteä tyhjäksi jäänyttä naarasta uudelleen miehelään kiikuttamaan, kuin että pitäisi lähteä hakemaan viimeisillään kantavana olevaa naarasta kotiin synnyttämään. Nytpä siis toivotaan parasta, mutta tarkkaillaan samalla kasvaako maha vai näkyykö kiimoja. Kotona Marika alkoi heti tutkia mammailuboksiaan, ja kuskaamaan häkissä ympäriinsä lojuneita papereita pesäkoppiin. Pellettikupista tuli hieman noottia, kun en ollut ehtinyt vielä niiden seuraksi jyviä ja tuoreita lisätä. Pitäisihän sitä toista heti vähän hemmotella, kun toinen on ollut kauan pois.

Mutta siinä missä yksi kotiutuu, toisten lähtö lähenee. Marcuksen lähtö on sovittu huomiselle, ja muut pojat lähtevät ylihuomenna. Katarina jää vielä tyttöporukkaan elelemään PiNa:n näyttelyyn asti. Tänään onkin tullut pienten papereita täyteltyä ja laiteltua pienille pieniä eväspusseja kuntoon. Saavat sitten vähän tuttua ruokaa mukaansa. Siinä kohtaa kun huomasi harkitsevansa muutamien koirankeksien livauttamista mukaan eväisiin, sitä totesi höösäävänsä ehkä liikaakin. Sen kun voi ehkä jättää uusien kotien vastuulle ;)

Sorruin mie sit kuiteskin vähän... ;)

Inventaariota, varauksia ja vaikeita kanoja

Eilen tuli laadittua liuta myynti-ilmoituksia eri puolille nettiä. Eläinasumuksia läpikäydessä päädyin laittamaan myyntiin 104-litraisen kahdeksankulmaisen altaan jalustalla, sen kuusikulmaisen korkean Le Pet -lintuhäkin, 100*40*40cm lasiterraarion ja viiriäisillä käytössä olleen marsujen ulkoaitauksen. Edellisiä haikeammin mielin myynti-ilmoitus lähti myös tuosta miun 344-litraisesta akvaariosta. Viime päivien myötä sitä on tullut siihen tulokseen, että tarvitsen makuuhuoneeseen enemmän tilaa viiriäisille ja rotille. Ja niin kovasti kun olenkin tuohon alusta pitäen itse kokoomaani akvaariopakettiin tykästynyt, niin kaloihin sitä on kuitenkin yksilöinä ehkä vähiten kiintynyt. Eli akvaarionpidosta on nyt helpoin suunnitella pitävänsä tauko (tai keksivänsä paikka kivalle pikkualtaalle). Näitä voi siis tiedustella, mikäli jokin vaikuttaa siltä että itsellä voisi olla moiselle tarve.

Tästä päästäänkin toiseen otsikossa mainittuun asiaan, eli vaikeisiin kanoihin. Ajattelin sen yhden värirasistiksi heittäytyneen viiriäiskanan olevan poikkeus, ja sen seuraajiksi tuli tosiaan hyvillä mielin hankittua pari uutta kanaa: beige ja kirjava. Kirjava onkin mennyt joukkoon täysin ongelmitta, mutta tuo beige... Se on alkanut hätyytellä noita porukan kahta tumminta. Se ei noki eikä käy suoraan päälle, mutta stressaa käytöksellään selvästi koko parvea. Tämän kohdalla välitöntä kuolemantuomiota ei siis ole ollut syytä langettaa, mutta tilanne on tarkkailussa. Seuraavaksi olisi tarkoituksena kokeilla eristämistä ja asumuksen koon kasvattamista. Jälkimmäinen tosin onnistuisi huomattavasti helpommin kun saisi tuon altaan alta pois. Voitte kyllä arvata, kelle tulee jatkossa vain yhden värisiä kanoja.

Mutta ettei koko päivitys sentään negatiivissävytteiseksi menisi, niin tänään pääsi sitten merkitsemään poikuesivulle tulevan omistajan myös viimeiselle poikakaksikolle. Maanantaina laittamani maili oli johonkin hukkunut, mikä oli kommunikaatiota hidastanut, mutta onneksi muksuja kysellyt tuli vielä laittaneeksi viestiä perään. Selvisi sitten sekin asia. Tällaisilta tietenkin välttyisi, kun ottaisi käyttöön puhelinvaraukset, mutta puhelukammoisena sitä on itsekin niin helppo suosia sähköpostia. Näillä näkymin kaikki pojat ovat siis lähdössä maailmalle heti luovutusikäisinä, johon on ainakin parista lähteestä kuultuna kuulemma vielä kovin pitkältä tuntuva aika.

Delilah laumaan

Meidän uusi neiti on mennyt laumaan varsin mukavasti erillisessä häkissä tapahtuneen tutustuttamisen jälkeen. Ainoastaan Linnea tuota uutta tulokasta nyt varsinaisessa häkissä vähän vahtaa, eikä selvästi ole vielä neidistä täysin vakuuttunut, vaikkei siihen hyökkäävästi suhtaudukaan. Delilahia tuo vahtaaminen kuitenkin hieman häiritsee. Tänään Linnea ja Jolene ovatkin sitten saaneet olla jaloittelemassa lähes koko päivän, niin että nuoriso on saanut rauhassa tutustua toisiinsa ja Delilah uuteen kotiinsa. Mikäli vahtaaminen vielä illalla jatkuu, niin koko porukka siirtyy varmaan vielä muutamaksi päiväksi pienempään häkkiin tuttavuutta hieromaan. Sen verran etenkin Linnea tuntuu tuota päähäkkiä omineen, että tuollainen uusi teini otetaan sielä selvästi poikasia nihkeämmin vastaan. Mutta onhan meillä noita häkkejä joihin laittaa porukka laumautumaan. Saavat sitten tutustua vielä paremmin ennenkuin tarvitsee se kaikkein omin alue jakaa.

Luonteeltaan Delilah vaikuttaa varsin uteliaalta ja ystävälliseltä rottaneidiltä. Tulee heti kättä nuuhkimaan, kun sen häkkiin laittaa, ja on pari kertaa lähtenyt itsekin syliin kapuamaan. Ei siis ihme, että sitä on neitiin kovin tykästynyt. Janinan kanssa ollaan sitten sopivista urosvaihtoehdoistakin jo mailailtu, jalostuskäytössä olevia essexejä kun ei paljoa löydy. Tällähetkellä kun muunnosta kasvattaa Suomessa vain Janina, eikä se Janinallakaan ole ainoa muunnos, joten resurssit ovat olleet ymmärrettävästi rajalliset, eikä aloituseläimiäkään muunnoksessa ole paljoa ollut. Omakin uroslauma onkin alkanut tuntua aika välttämättömältä, että mahdollisten jalostuseläinten määrää saisi suuremmaksi. Koko ajan sitä kuitenkin muistuttaa itselleen, ettei omaa eläinmäärää pidä kasvattaa liian nopeasti, ettei se huomaamatta kasva liian suureksi innon ja suunnitelmien vetäessä yli resursseista.

Muuten täällä vietetään nyt viimeisiä päiviä yhdessä ainakin osan pikkupojista kanssa, ja odotellaan Marikaa saapuvaksi. Huomenna kun ollaan menossa menossa Marikaa katsomaan ja hakemaan. Sitten päästäänkin uudestaan jännittämään, onko se nyt varmasti kantavana, ja millaisia muksuja syntyy. Ja varomaan olemasta liikoja ihastumatta, ettei laumaan vahingossakaan jää toista maskottisimskua.

Kasvattajapäivät

Kasvattajapäiviltä on nyt kotiuduttu, ja pakko sanoa että takana on oikein mielenkiintoinen viikonloppu. Mukana oli hyvin eri vaiheessa kasvatustyötä olevia ihmisiä: siitä vasta haaveileva, pari meitä joilla oli takana sijoituspoikueita ja pesässä ensimmäinen oma poikue, parikymmentä vuotta rottien kanssa touhunneita, kasvatuksen jo lopettanut ja kaikkea siltä väliltä. Muunnokset ja kasvatuksen mittakaava olivat myös moninaiset. Viikonlopun päätteeksi pääsimme tutustumaan myös Sanders-rottalaan, jossa pääsi näkemään hyvin eri muunnosten edustajia Sarin esitellessä niitä samalla kyydillä reissaannelle tuomarioppilaalle eli Tellulle. Sarilta miulle lähti mukaan myös tumma rb-ag naaras, ja automatka kotiin menikin jo osin sille sulhoa miettiessä. Saijalle, Tellulle ja Tiinalle rottia tuli myös siinä määrin, ettei Sarin luona arvaa kuulemma poiketa ainakaan pariin vuoteen.

Rottien kuvaamista.

Paikanpäälle Porvooseen saavuttua mielenkiinto kohdistui ensin aamupalaan, mutta päivän  (ja seuraavan aamun) parasta antia olivat kuitenkin keskustelut. Puhetta oli paljon niin kunkin kasvatyön vaiheesta, haasteista ja suunnitelmista, kuin yleisemminkin kasvatuksen käytännöstä. Kasvatuksen tähtihetkien ohella puhuttiin paljon myös niistä ikävämmistä asioista: synnytysongelmista, karsimisesta, luonneongelmista, isomman lauman aiheuttamasta työmäärästä. Etenkin näitä kuunteli suurella mielenkiinnolla. Silloin kun kun kaikki menee hyvin, poikueisiin syntyy haluttuja muunnoksia ja eläimet pysyvät terveinä, on helppo olla motivoitunut ja suunnitella tulevaa. Kuitenkin isomman eläinmäärän myötä tulee väistämättä myös takapakkeja, ja ongelmien kasaantuessa motivaation löytäminen on paljon vaikeampaa. Näin alussa on hyvä kuulla mitä kaikkea voi tulla vastaan, ja miten niistä on sitten selvitty. Vaikka onhan itsellä jo hiirten kohdalta vähän kokemusta myös kasvatusongelmista.

Tellulle muuttanut marten poika (Ehdottomasti parempia kuvia muunnoksesta: http://coldrats.wordpress.com/)

Oikein mukavaa oli myös päästä näkemään marteneita muutenkin kuin kuvissa. Sinillä, Elinalla ja Meijulla oli mukanaan useampi eri-ikäinen ja näköinen marten, jotka uuden muunnoksen edustajina keräsivät muitakin ihmettelijöitä. Sini antoi myös tutustua laatimaansa terveystietokaavakkeeseen, poikaskaavakkeeseen ja sijoitussopimukseen. Muutaman muunkin henkilön poikaskirjanpitoa tuli vähän nähtyä, ja niistä sai kyllä ajatuksia siihen, mitä ja miten asioita kannattaa kirjata ylös. Näin pienen eläinmäärän kohdalla mitä itsellä on kun sortuu liian helposti siihen ajatteluun, että kyllähän sitä muistaa vaikkei kaikkea kirjaisikaan ylös. Se ei kuitenkaan olekaan sitten yhtään niin helppoa, kun pitäisi muistaa useamman sukupolven taakse. Eli kansio ja muistikirjaostoksille on hyvä lähteä jo nyt.

Sarin luona sain sitten Saijalta ystävällissävyisen nootin siitä, kun miulla ei ollut mukana yhtään varaboksia. Se kun on kuulemma ihan perusasioita, että vähintään yksi varaboksi on hyvä olla aina mukana, vaikkei mitään olisikaan suunnitellut hankkivansa. Että on sitten boksi jos käy niinkuin kävi - löytää jotain sopivaa mitä ei ollut varannut ennakkoon. Kasvatussuunnitelmien muututtua konkreettisemmiksi sitä oli samalla asettanut itselleen kiellon hankkia söpöjä satunnaisten muunnoksen edustajia ja luvan suunniteltuja kasvatusmuunnoksia edustaviin eläimiin. Siinä kohtaa kun Sari kaivoi esille boksin jossa oli useampi russian blue agouti, joista totesi tuon yhden likan olevan turhan tumma russian blue agoutiin, sitä vain huomasi heti ajattelevansa että haluan sen sitten itselle essexiin. Essex kun kuitenkin vaalentaa pääväriä (sitten kun vain keksisi sille sopivan essex-sulhon). Sarilta sain sitten lainaboksin, ja sovittiin että katsotaan maksua sitten kun tiedän mille urokselle tuota käytän (että onko korvaus sitten poikanen vai poikasen hinta). Kutsumanimeltään neidistä tuli Delilah. Viime vuoden keväänä kun päätin seuraavaksi kaksikoksi Jolene ja Delilah, mutta ei sitä sille kuitenkaan mitään mahtanut, että Marika vain oli heti Marika, Seraphine lyheni Seraksi ja Jolenen poikueelle oli oma teema mielessä. Siinä siis kesti, mutta samalla kun syntyi päätös neidin nappaamisesta Turkuun tiesin Delilahin saapuvan.

Delilah ja Sera.

Eikä Delilah jäänyt viikonlopun ainoaksi herätehankinnaksi. Samalla kun istuimme kasvattajapäivien pitopaikan pihassa pitämässä esittelykierrosta, sain tekstiviestin tutulta hiiristiltä Pyhtäältä. Kanayhdistys oli samassa tapahtumassa kaninäyttelyn kanssa, ja sen myötä paikalla oli myynnissä eri värisiä viiriäisiä. Kyseli sitten haluanko meille parveen täydennystä. Asia oli käynyt mielessä jo silloin kun meiltä jouduttiin se yksi kana lopettamaan, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja pyysin itselle tuliaisiksi yhtä beigeä ja yhtä kirjavaa viiriäiskanaa. Nämä ovat vielä välietapilla Kaarinassa, ja kotiutuvat huomenna.

Nyt olo on väsynyt, mutta tyytyväinen. Reissu oli ehdottomasti tekemisen arvoinen.

Rottarakkaita tuttavuuksia

Välillä kuulee sanottavan että kotien etsiminen poikasille on yksi kasvatuksen ikävämpiä puolia. Ainakin se on varmasti yksi mietityttävimpiä, eikä itsekään ole välttynyt niiltä pohdinnoilta, että mitä jos kaikille ei löydykään omaa kotia. Tai mitä jos sitä myykin rotat ihan väärälle ihmiselle, ja kuulee sitten myöhemmin rottien joutuneen sopimattomiin oloihin tai kiertoon. Touhun ikävyyttä en ole kuitenkaan tänään valmis allekirjoittamaan. Parhaimmillaan kotien etsintä poikasille kun on kaikkea muuta. Ei sitä muulloin ole saanut yhtä paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat tulla tänne katsomaan rottia ja puhumaan niistä (ja mie olen esittänyt ihan avoimia kutsuja tulla tutustumaan lajiin, häkkeihin yms. ihan ilman poikasiakin ;)). Itse kun höpöttää näistä mielellään enemmänkin mitä kaverit jaksavat kuunnella, vaikka aika monta kaveria rotat ovatkin puolelleen voittaneet.

Tänään meillä kävi rottia katsomassa Eeva ja eräs äiti tyttärensä kanssa. Eevalla tuli luvan saatuaan kiire varmistaa oma muksunsa laumasta ennen muita varauksia. Oman muksun paikasta tosin taisteli useampi pieni. Eeva saapuikin sitten heti puolen päivän aikaan muksuja uudestaan tapaamaan. Uniset muksut heräilivät nopeasti, kun luukku aukesi ja häkistä avautui pääsy syliin seikkailemaan. Tai nopeasti ja nopeasti - poikueen yleensä vilkkaimpiin lukeutuva Hawskins pysähtyi vielä puurolautaselle välietapille ennenkuin liittyi muiden muksujen seuraan ovelle. Antoi sitten itsestään hieman normaalia rauhallisemman kuvan, vaikka sylissä sitä vauhtiakin alkoi taas löytyä. Thomas veti spurttejaan, ja Shadow pyrki kovasti tutkimusmatkalle häkin päälle. Omimmaksi valikoitui kuitenkin Marcus, kun poika päätti nuolla Eevan kättä ja nukahtaa sitten syliin peseydyttyään. Ei tuntunut pojalla olevan kiire mihinkään. Muksujen katselun ohella päädyttiin kyllä myös takapihalle istuskelemaan ja keskustelemaan rottien ohella myös koirista ja asumisesta. Juttua olisi varmaan riittänyt enemmänkin, mutta äkkiä kello olikin niin paljon että Eevan kyyti tuli. Sovittiin sitten pojan nouto ensiperjantaiksi, kun pienet tulevat luovutusikään.

Eevan lähdettyä muksut vetäytyivät sitten päiväunille. Kuudenmaissa saapuivat seuraavat poikastenkatsojat. Heilläkin oli ollut rottia jo aiemmin, niin juteltiin siinä sitten heidän menneistä rotista, rotista ylipäätään, ja katseltiin muksuja ja muuta laumaa. Thomas sai touhottamisellaan oman ihailijan, ja Cooke hurmasi rauhallisuudellaan (Thomaksen rinnalla rauhalliselta vaikuttamiseen ei kyllä paljoa vaadita). Shadow tutki tarkkaan käsiä ja siirtyi pään päälle tähystämään. Jolene pääsi myös esittäytymään, ja lunasti samalla pienen ylimääräisen jaloitteluvuoron ihmisiin tutustuen.

Katsellessa kun Cooke rauhoittui peseytymään tytön käteen olo oli yhtä aikaa onnellinen ja haikea. Oli ihana katsella pienen rottalapsen määrätietoista touhuamista, ja tytön hymyä hänen katsellessaan pikkupojan touhuja. Samaan aikaan sitä väkisinkin tajusi että viisi viikkoa on pian kulunut. Pienistä nakeroista on kasvanut nuoria ja terhakkaita rottajunnuja, joiden on pian aika lähteä uusiin seikkailuihin. Nyt kun pienten luonteet alkavat päästä koko ajan paremmin esiin, ja muksujen omat jutut käydä yhä tutummiksi, on pystyttävä muistuttamaan itseään siitä, ettei kaikkien kotiinjättäminen olisi kenenkään edun mukaista. Tehtävä itselle selväksi, että on muksujenkin kannalta parempi päästä omiin lemmikkikoteihin, joissa niille riittää enemmän yksilöllistä huomiota. Ei se silti ihan helppoa ole.

Jälkimmäiset rotankatselijat suuntasivat sitten kotia kohti, jossa viikonloppuna odottaa perhepalaveri. Nyt kun mukana oli vain puolet porukasta, ja ennen päätösten tekoa on kuunneltava toisenkin puolen kanta. Miekin jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka palaverissa käy. Sen verran positiivinen mieli visiitistä jäi, että mielellään heidät näkisi viikon päästä uudelleen ja päästäisi rottaboksin kanssa poistumaan. Muutama varaaja on kyllä vielä jonossa, joille olen luvannut viikonvaihteen jälkeen ilmoittaa vapaista muksuista.

Mailiin oli tullut myös tiedustelu lomahoitopaikasta rotille, joten ellei mitään yllättävää tule, pääsen marraskuussa näkemään pitkästä aikaa Marikan siskoa sekä neidin kahta kämppistä. 

Sitä ennen seuraavana haasteena itsellä on viimeisten tavaroiden pakkaaminen ja pyrkimys päästä ajoissa nukkumaan. Huomenna aamusta kun on tarkoituksena suunnata hyvässä seurassa ensikertaa Kesiksen kasvattajapäiville.

"Keitä ne on ne..."

Väsähtänyt pieni Eliza suuren seikkailun jälkeen.

Vaikka tekstiä tulikin tänään jo paljon, pistetään vielä vähän lisää. Tajusin meinaan juuri, että vaikka olenkin kirjoittanut muksuista sivutolkulla, olen kertonut niistä varsin vähän. Tai poikueena paljon, mutta yksilöinä vähän. Laitettakoon siis sananen pari jokaisesta.

Eliza on rotta, joka pyydystettiin akvaariokaapista ensikertaa alle neliviikkoisena. Meillä yksikään muksuista ennen Elizaa ei ole lähtenyt ensimmäisiin kertoihin jaloittelumahdollisuuden tarjoutumisesta häkkiä edemmäksi. Katarina on se joka pysyi häkissä, ja joka kiipesi häkistä itse syliin, kun menin muksua viihdyttämään muiden ollessa jaloittelemassa. Katarina rakastaa putkia. Hawkins tahtoo aina siskon paidan sisään rintojen väliin. Siinä vain on sen mielestä paras paikka peseytyä ja katsella maailmaa. Hawkins ja Thomas ovat häsliä. Aina yhdessä viipottamassa ja ensimmäiset rotat meillä jotka oikeasti testasivat juoksupyörää. Thomas on suurempi häslä, ja intoutui tänään Teemun kanssa käsipainiin. Ei kai siinä niin väliä, onko leikkikaverina toinen rotta vai ihminen, kunhan joku leikkii. Shadow on kunnon lainsuojaton - tarkkailee monesti muiden touhuja omasta rauhastaan käsin. Cooke ja Marcus ottavat iisisti, usein Sputnikissa makoillen. Cooke on linssilude - muista voi ottaa kymmenen kuvaa ja yksi onnistuu, Cookesta kymmenen ja yksi epäonnistuu.

Saas nähdä mitä muksuista vielä tulee.

Pikkupoikien kämppä (alakerrasta puuttuu vielä koppi).

Rauhallinen koti-ilta

Lounais-Suomen kesyrotta- ja gerbiiliyhdistyksen hallituksen kokous saatiin juuri päätökseen, ja huomaan istuvani yksin kotona koneella kahdeksalta illalla. Eikä tiedossa ole tästä eteenpäinkään enää muuta menoa tälle illalle. Edellisestä tällaisesti illasta onkin aikaa. Mielekästä ja mielenkiintoista tekemistä on vain riittänyt niin paljon, etten ole ehtinyt tajutakaan kuinka paljon olen tällaista iltaa kaivannut. Nyt likkojen häkki onkin auki, ja seuraavaksi hipsin suihkuun ja vaihdan oikein rennot kotivaatteet.

Eilen päädyin sitten erottamaan muksutkin sukupuolittain. Pojat saivat viiden kuonon edustuksella pitää 80*50*60cm häkin. Naaraiden kohdalla arvoin pitkään 70*47*28cm häkin ja 77*44*60cm häkin välillä. Ensimmäistä puolsi helppo sijoiteltavuus, jälkimmäistä luonnollisesti koko. Lopulta päädyin vaihtoehtoon c, ja laitoin Jolenen tyttöineen muiden naaraiden seuraan. Jolene kaipasi selvästi jo tuttuja rutiineja, ja lauman natsin poistuttua tiesin tynkälauman rauhalliseksi nyt kun porukan teinikin on vielä Jäkärlässä. Pikkutytöt ovat nyt täysin rakastuneet häkissä oleviin pitkiin putkiin, ja ruokailevat isojen rottien tapaan muun lauman kanssa. Kyllä sitä silti pohtii, ettei sitä järjellä ajatellen olisi kyllä ollut vielä mitään kiirettä noita isojen seuraan laittaa. Kai sitä eilen vaakakupissa painoivat sitten osin ne ei-järkisyyt - naarashäkki on näyttänyt niin autiolta nyt kun sitä on kansoittanut vain kaksi tyttöä, ja Jolene vietti kuitenkin jo mielellään niin paljon aikaa kuin mahdollista Seran ja Linnean kanssa. Metsittymisestä muksujen kohdalla on tuskin pelkoa isommassakaan häkissä: sylittelijöitä kun pienillä riittää, ja muksut saa hyvin kiinni tuoltakin.

Eilen likat saivat vähän ikävämpää iltapalaa. Yhdellä viiriäiskanallani napsahti päässä, ja se alkoi kiusata kahta parven tummempaa kanaa. Toista jopa siinä määrin, että sen pää oli ja kaula oli kummaltakin puolin veressä. Kiusaajakana sai sitten kuolemantuomion, ja nyt sitten toivotaan toisen toipumista. Tuo kiusaajakana päätyi sitten rottien ruokalistalle. Tipuja noille on tullut aiemminkin syötettyä, ja olkoot viiriäinen kuinka herkkua vain, ei yhdessä viiriäiskanassa ole niin paljoa lihaa että siitä jaksaisin alkaa ihmisille kokkaamaan. Onhan se tietysti hieman karun näköistä, kun rottalauma innoissaan riipii vasta lopetutun lemmikin jäänteitä, mutta mieluummin sitä silti laittaa kuolleet hyötykäyttöön hautaamisen sijaan silloin kun se mahdollista on. 8-vuotias siskoni suhtautui asiaan samalla mutkattomuudella kuin käärmeiden ruokintaan - ruokahiiristäkin hän usein kysyy, mikä jonkun hiiren nimi oli sen eläessä, tai ihmettelee jonkun erikoisemman näköisen hiiren kohdalla, että oliko miulla ollut sellainenkin. Hän kun muistaa yhä sen kun kasvatin ennen itse ruokahiiret.

Samalla laitoin sitten Marikallekin häkin valmiiksi. Marikalla oli kiima vielä viikko sitten, jolloin uros sen ainakin astui. Nyt sitten odotellaan tuleeko enää uutta kiimaa, vai saadaanko neiti piakkoin kotiin muksujaan vartoomaan. Tätä häkkiä varten tuli sitten koottua meidän kätevästi kasaanmenevä eläinhylly, ja testattua uusien synnytysboksien hyllykelpoisuus - ne menevät hyllyyn juuri niin passelisti kuin mittojen perusteella muistelinkin.

Tänään ennen kokousta tuli saatettu Iippa Tampereelle menevään linja-autoon. Kovasti neiti haikeana sanoi heippoja etenkin pikkupojille, jotka todennäköisesti ehtivät uusiin koteihinsa ennen muksun seuraavaa visiittiä. Kovasti kyllä varmisteli, että jäähän Eliza sitten varmasti, niin näkee edes jonkun muksuista sitten isona rottamuksena. Ja kuka tietää vaikka silloin olisi taas uusia muksuja talossa: onhan tässä jo kolmen poikueen osalta suunnitelmia ennenkuin Elizalla päästään miestä valitsemaan.

Ruoka-ajan otoksia

Mikään ei saa niin paljoa liikettä poikashäkkiin kuin ruoka. Laittoi häkkiin mitä ruokaa vain, kohta sitä on ihmettelemässä kahdeksan rotankuonoa. Ja koska ruoka on niin ihana ja ihmeellinen asia, sitä sitten pyrkiikin tarjoamaan muksuille mahdollisimman paljon erilaisia makuja maisteltavaksi.

Ensin pitää odottaa että muksut hokaavat alakertaan ilmestyneen ruokaa. Isot rotathan kun nukkuvat aina ylhäällä.

Yleisin poikasposeeraus: "mikä sulla siinä on?"

Hawkins ja pähkinä purtavaksi.

Eliza tutustuu kuivaruokatarjontaan vielä tyhjän tuoreruokalautasen vieressä.

Hawkins ensimmäisenä tuoreruuan kimpussa.

Elizan versio poikasposeerauksesta.

Kuvauksen takia avoin luukku houkuttaisi myös hieman seikkailemaan.

Cooken vuoro tutustua tarjontaan.

Thomas on selvästi mökkeilijä luonne, eväätkin mukana.

Tuoreruuan syönti käy myös kuivaruokakulhosta käsin.

Hawkins ja Thomas suunnittelevat suurta seikkailua Marcuksen vallattua mökin.

Katarina on oppinut jo nuorena, ettei parhaita paloja jäädä syömään sisarusten keskelle.

Vilinää ja vilskettä

Tänään tämä tietokoneaddikti ei ole juuri ehtinyt koneelle edes istahtaa. Maileihinkin ehtinyt vain nopeasti vastata, mutta pitäähän sitä silti blogiinkin pari sanaa näin illasta laittaa. Päivä kun on ollut paitsi laatuaikaa siskojen kanssa, myös rotakas.

Pienempi pikkusiskoni on muksuihin täysin rakastunut, ja isompi pikkusiskoni koettaa kovasti markkinoida Hawkinsia Mikon laumaan. Itselleen hän kun ei rottia halua, muttei haluaisi Hawkinsia kauaskaan. Ida taas tykkäisi omista rotista kovinkin, mutta taitaa neidin äidin rottakammo moiset haaveet vielä toistaiseksi estää. Siskojen lisäksi muksuja kävi tänään paapomassa myös yksi näin blogimaailmasta ja foorumeilta tutuksi tullut rottailija. Oli sitten mukava rotista jutella, ja esitellä muksujen ohella näitä meidän aikuisiakin rottamuksia. Muksut ottivat tapaamisen mukavan rennosti, ja malttoivat myös peseytyä ja ottaa torkkuja sylissä ollessaan. Tällaiset tapaamiset ovat aina mukavia (ja niitä voidaan sopia myöhemmin uusiakin ;)).

Mailitse oli tullut tiedustelu parista pojasta, ja perjantaina tänne tuleekin sitten taas poikastenkatselijoita. Juttelemaan ja katsomaan, josko pari pojista omilta tuntuisi.