perjantai 23. maaliskuuta 2012

Häkkiaddikti maitokaupassa ja kuvatuksia

Eilen illalla piti poiketa lähikauppaan, kun banaanit olivat loppu. Ei banaaneista ehkä muuten niin väliä, mutta jos mieli tekee banaanipirtelöä, ovat ne melkolailla välttämättömiä. Onneksi lähikauppa on lähellä, ja aukikin mukavasti yhdeksään. Vaikka mieluummin olisin kyllä passittanut Tapsan kauppaan ja jäänyt keittiöön jatkamaan kokkailuja. Mutta kun miehet ovat välillä niin kovin hitaita lähtijöitä. Niin samapa se on sitten itse lähteä kevättä lupailevaan iltaan poikkeamaan. En kuitenkaan ehtinyt edes kauppaan asti kun bongasin jotain itseä kiinnostavaa: häkin. Kaikenlisäksi vielä rottahäkin täynnä riippumattoja, putkia ja metallikuppeja, joka oli ympäröity puukopeilla ja Ferplastin XL -kuljetusboksilla. Suoraan silmieni edessä, kiinni olevan kirpputorin ikkunalla.

Ei siinä sitten muu auttanut, kuin koettaa kiertää näyteikkunaa nähdäkseen vilauksen hintalapusta. Tuloksetta. Kaikista kulmista katsottuna täysin tuloksetta. Pian oli siis pakko todeta, ettei hintalapun bongaaminen ikkunasta käsin ollut mahdollista. Eikä edes sen tiedon poikasen, myydäänkö häkki koppeineen ja bokseineen, vai vain putkineen ja kankaineen. Oli siis tarkistettava koska kirpputori aukeaa, ja laitettava muistutus kännykkään. Hyvällä tuurilla kun häkki olisi hyvin edullinen, ja olihan joku muukin sen saattanut bongata sen patsastellessa aitiopaikalla ikkunassa. Niin ei siitä mitään haittaa olisi piipahtaa vilkaisemassa häkkiä tarkemmin heti kirpputorin auettua.

Vaikka en mie sitten aamulla ollut heti paikalla. Meni ainakin kolme minuuttia yli (sen siitä saa kun jää odottamaan itselleen seuraa ;)). Sinänsä varsin merkityksettömän oloinen aika, mutta silti: kirpparille saavuttaessa häkki oli kadonnut pöydältä kaikkine tarvikkeineen. Oli jotenkin vaikea uskoa, että joku muu voisi oikeasti olla häkkien suhteen yhtä neuroottinen, ja kehittää täsmälleen saman suunnitelman. Eihän sellainen ole mitenkään päin normaalia käytöstä. Niinpä maltoin mieleni, ja myyjältä kysymisen sijaan päätin katsoa kirpparin ensin tarkemmin läpi. Pian häkki sitten löytyikin, siirrettynä yhteen nurkkaan. Ja boksi ja kopit sijoitettuna erikseen yhdelle myyntihyllylle. Nyt hintalaputkin olivat näkyvissä, ja pääsin vilkaisemaan ne ennen häkin tarkempaa syynäystä. Häkki (varahäkkikokoa) 70€. Zooplussan puinen kulmamökki 7€. Kulmasta rikkonainen kuljetusboksi 5€.

Lienee turha sanoa, että kirpparilta tuli sitten lähdettyä ilman rottakamppeita. Noita samoja kulmamökkejäkin kun tuli juuri tilattua Zooplussalta useampi 3,95 euron kappalehintaan. Pari kivaa kirjaa sentään löytyi kotiintuomiseksi. Tarkalleen sanottua kolme kirjaa 0,60 euron yhteishintaan - kirppariaddiktina rakastan edullisia löytöjä.

Kotona tuli sitten leikittyä hieman kameralla, ja kuvattua Katarinaa, Aresta ja Delilahin muksuja. On oikeasti mukavaa, kun on taas sellainen rottapari joka oikeasti viihtyy yhdessä: nukkuu vierekkäin ja käy yhtä aikaa ruokakupilla. Vaikka saisivat nuo miun puolestani tehdä kyllä muutakin yhdessä kuin vain nukkua söpösti ;)

Ilkeä paparazzi häiriköi nukkunutta paria


Silmänsä avenneita (ja osin sulkeneita, unisia) kakaroita



Muksukeko
Uusi poika Flaksi on puolestaan vitamiinikuurilla kuulostettuaan vähän räkäiseltä. Toivottavasti se menisi nyt vitamiineilla ja muulla kotihoidolla ohi.

1 kommentti:

Tiiva kirjoitti...

voi hellanlettas miten sulone pariskunta :D <3