perjantai 16. maaliskuuta 2012

Näyttelyynvalmistautumista

Huomenna on edessä Littoisten näyttely, ja tänään sitten näyttelyä edeltävä tohinapäivä. Osa valmisteluista tuli aloitettua jo tiistaina Green Dayn pesulla, että herran kikkara ehtii palautua ennen näyttelyä. Eilen Saija kävi poikaa trimmaamassa, ja katsomassa muuten noita kahta ilmoittamaansa vanhaa herraa. Simskupoika valitettavasti päätti alkaa rohista, eli se jää sitten huomenna kotiin. Samaten kuin Mikon poika Thanqual, joka on mennyt taas kehittämään proteiinirupea itselleen. Tänään valmisteltaviksi jäivät siis Sanaris, Dippis, Muhku ja Marika, sekä Turman ja Trauman tarkistus. Susku kun neitejä jo kuntoon laittoi, mutta neidit tuli napattua tänne jo maanantaina. Vaikka neidit ovat kyllä värinsä puolesta helppoja blondiosastoon verrattuna.

Omien poikien häkki tuli eilen käytyä kunnolla läpi, ja tänäänkin pitää vähän tasoja pyyhkiä sieltä ja isojen poikien kämpästä. Ennen näyttelyä umpitasot niillä lilluvine pissalammikoineen kun ovat aina ikävimpiä. Jotenkin kun se paljas muovi pitää aina kaivaa esille kankaiden alta ja asettua siihen puhtaalla turkilla makoilemaan. Ihme possuja. Mie en vieläkään aina oikein ymmärrä urosten ajatuksenjuoksua ja jatkuvaa merkkailua, vaikka olenkin kovin kiintynyt noihin omiin junnuskoihin. Ainakin siivouspäivien ulkopuolella. Pitää kyllä selvästi jossain kohtaa laittaa ainakin yksi lisäpohja Critteriin tilaukseen, niin saa sitten kunnon kuivitukset kaikille silloinkin kun Critteri on jaettuna.

Kuljetusboksijaon kanssa pääsee tällä kertaa helpolla, kun lähtijät ovat selkeästi eri värisiä ja kustakin laumasta lähtee 1-2 tapausta.  Kokoonpanoksi tulee siis 2+2+2+1; neljä boksia eli kaksi kassia. Boksitkin ovat kerrankin puhtaina jo valmiiksi ja helposti otettavissa. Se onkin seuraava homma ennen pesurumban aloittamista.

Kotiinjäävistä Elizalla tuntuu jo pientä pömppistä olevan, eli nyt elätellään kovasti toiveita rottalan kevätvauvoista. Mitään selkeää kiimaa tai astumista ei tuon parin kohdalla ollut havaittavissa, niin tarkan lasketun ajan sijaan on voinut vain tarkkailla neidin mahaa ja toivoa parasta. Sulho on täällä kuitenkin vielä tiistaihin, jolloin pitäisi olla jo paremmin selvillä onko neiti kantavana vai ei. Sitten tehdään Saijan kanssa vaihto, ja vanhat herrat vaihtuvat Delilahiin ja poikaskatraaseen. Huomenna näyttelyn jälkeen Katarina pääsee tapaamaan Aresta.

Ei kommentteja: